Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.05.2009 - 11:14

Maanantainan kaahasin suoraan töistä Siuntioon tekeen jälkiä tiistain kokeeseen. Mä "jouduin" tekeen voittajan jäljen, no mutta toisaalta ihan hyvä niin sai opeteltua senkin.  Mukana oli onneksi todella kokenut mejä ihminen ja sain häneltä paljon uusia vinkkejä ja neuvoja, niin jäljen tekoon, opastukseen kuin jäljestämiseenkin. Jälki saatiin hyvin tehtyä, sitten menin vielä verettään toisen jäljen. Pimeä tuli todella nopeasti sinne metsään ja se toisen jäljen loppu olikin aika pimeässä kulkemista ja arvailua, saatiin kuitenkin sekin jälki hienoti tehtyä!

Tiistaina sitten Rapan kanssa Siuntioon ja edessä oli itse koe. Jännitys vaan kasvoi mitä lähemmäs koepaikkaa tultiin, hyvä kun en sentään pyörtyny tai saanu mitään paniikkikohtausta.Silmänisku Rokotusten tarkastusten jälkeen vietiin koiran laukauksen sietokokeeseen ja siitä kaikki kuusi koira suoriutui todella mallikkaasti! Jäljet arvottiin ja me saatiin avo2 eli pääsimme toisena jäljestään ja sitten minä menen opastaan  sen voi jäljen Rapan suorituksen jälkeen.

Autolla köröteltiin metsään, jäljen lähimaastoon ja odoteltiin että edellinen koira pääsi pois jäljeltä. Sitten olikin Rapan vuoro, mä jännitin todella paljon ja en tiedä osasinko edes puhua enään kun lähdettiin kohti alkumakausta.... Tuomari oli todella mukava ja käski mun vaan keskittyä koiraan ja antaa hänen hoitaa muut asiat. Pari metriä ennen alkua vaihdoin Rapalle jälkivaljaat päälle ja vähän rauhoitin, sitten vaan makaukselle. Alkumakaus tutkittiin tarkoin ja mä kehuin Rapaa sen 10m mitä saa kehua. Todella varmasti Rasmus lähti jäljestään, häntä heilui kaiken aikaa ja tiesin sen olevan jäljellä. Ekan osuuden lopussa tehtiin muutama tarkistus jäljen sivuun, mutta muuten oikein hyvin. Mä itse näin aina välillä merkkejä niin tiesin että ollaan jäljellä, vaikka eihän mun niitä tarvis katella ollenkaan!!!Kieli ulkona Kulma meni hyvin ja jatkettiin toiselle osuudelle. Toisen osuuden puolivälissä Rapa alkoi ihan hirveästi tunkeen vasemmalle ja sieltähän nousi koppelo ilmaan, no sitä siinä sit ihmeteltiin ja annoin lopulta ylimääräisen -jälki- käskyn ja heti palattiin jäljelle, mutta vauhti oli ihan päätä huimaava että sain ihan tosissani jarruttaa. Muutaman kerran Rapa viel sitä koppeloa yritti katsella mutta mä vaan annoin pari kertaa -jälki- käskyn niin siitä se sitten rauhoittui. Tässä vaiheessa ajattelin et voi ei, se oli nyt sit tässä kun sitä lintu hetki katseltiin. Loppu meni sitten oikein hyvin ja kaato kiinnosti todella hyvin. Kaadolla tuomari sekä opas kehui Rapaa lähes kilpaa ja olivat todella ihmeissään kun se meneen näin hyvin ja oli eka koe!!! Ja menihän se hyvin 47pist ja avo1!!!Hymy Mä siis olin ihan turhaan huolissani siellä sen linnun jälkeen, kaikki meni lähes täydellisesti!!!!

Kävin viemässä Rapan autoon ja lähdin opastaan sitä voittaja jälkeä. Opastus meni ihan hyvin, kerran melkein hukkasin merkit kun koira teki hukan, mutta onneksi ne sitten löysin äkkiä!!! Itseluottamus vähän kasvoi tuon opastuksen suhteen, kun sai sen suoritettua kunnialla läpi!! Sitten kokeen keskuspaikalle kahville ja syömään, sekä tietenkin kuuntelemaan tulokset:

Jäljestämishalukkuus 6/6

Jäljestämisvarmuus 10/12

Työskentelyn etenevyys 9/10

Lähdön, kulmien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen 14/14

Käyttäytyminen kaadolla 3/3

Yleisvaikutelma 5/5

Yht. 47pist ja avo1

Koeselostus: Rasmukselle osoitetaan alkumakaus, joka tutkitaan. Ensimmäinen osuus edetään aivan jäljen tuntumassa, ennen osuuden loppua pientä tarkastelua. Kulman makuu osoitetaan ja suoraan uudelle osuudelle. Toinen osuus ensimmäisen toisintoa. Ennen toista kulmaa koppela lentoon ja koira perään. Ohjaaja antaa "jälki"- komennon ja Rasmus palaa innosta vavisten. Jälkityö haparoivaa, mutta pari komentoa palauttaa Rasmuksen jälkityöhön. Myös toinen kulma tarkasti, makuu tarkastaen. Viimeisen osuuden alku pientä haparointia, mutta koira kokoaa itsensä ja kaato saavutetaan. Kaadon osittaa ja omistaa näykkimällä. Kaikkiaan hyvä jälkityö ensikertalaiselta. Tuomari: Jan-Gunnar Rönnblad

Että sellainen koe, kotiin tuotavaksi oli todella hyvä ykkös tulos, pokaali ja luu, sekä minä sain viinipullon kun se pimeässä tehty jälki palkittiin parhaana jälkenä!!!

Johanna kirjoitti 06.05.2009 - 13:16
Te ootte molemmat ihan supermejäilijöitä! Tosi mahtavaa. Isosti onnea vielä tätäkin kautta :o)))
Eija kirjoitti 06.05.2009 - 13:21
Kuulostaa tosi mahtavalta reissulta! Onnittelut vielä tätäkin kautta! Ton positiivisen kokemuksen myötä itekkin innostuin lisää tuosta lajista...Nimim. viikonloppuna minut löytää metsästä möyrimästä...
Marja ja pojat kirjoitti 06.05.2009 - 13:56
MAHTAVAT ONNITTELUT vielä tätäkin kautta! Rasmus on super nuuskuttelija;)sitten vaan jatkoa....
kati kirjoitti 07.05.2009 - 14:21
kyllä te osaatte..!! ONNEA vielä kerran!! =) koskas meille esittelette lajin hienoudet?? ;)
Ansku kirjoitti 07.05.2009 - 21:41
Onnea supernenälle :)
Rasmus kirjoitti 07.05.2009 - 23:58
Kiitän kaikkia onnittelijoita ja toivon että tuo emännys saa ilmoitettua minut pian uuteen kokeeseen, sillä oli se vaan niin kivaa. Emännys voisi myös lopettaa turhan jännittämisen ja alkaa luottaan minun nenääni tai saa alkaa itse haisteleen jälkiä!!! ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....