Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.05.2011 - 22:35

Eilen päivällä kävin tekeen jäljen Katin Jolindalle Vaulammille ja samalla tein myös Rapalle jäljen jossa kokeilin yhtä uutta juttua makausten suhteen.

Tänään iltapäivällä mentiin Katin kanssa jäljestään jäljet ja ensin pääsi tietenkin hieno rouva Jolinda, jonka jäljestys näyttää oikein hyvältä, vähänkun saadaan viel varmuutta ja itseluottamusta lisää niin siitä tulee hyvä- sanokaa mun sanoneeni!!!

Rapan jälki kiersi sitten hakkuu aukon ja siellä oli joka osuudella kaksi makausta jotka tehty salaisen ohjeen mukaan, katko vasempaa ja pari tavallista kulmaa. Jäljestystä vähän haittasi ajoittain kova tuuli joka puhalsi hakkuu aukolta mutta hienosti Rapa jälleen selvitti jäljen. Katkolla hieman iso lenkki mutta hienosti jäljelle, tuota katkon lenkkiä täytyy kokeilla saada vähän pienemmäksi jos keksis siihen vaikka jonkun hyvän konstin. No sitten niihin makauksiin joissa käytin sitä salaista asetta ja se toimi ihan sairaan hyvin eli jatketaan samaan malliin ja katsotaan minkälaiset makaukset saan ukolle aikaiseksi, no tietenkin täydelliset!!!!

Jälkien jälkeen otettiin myös loput kouruutemme mukaan ja mentii niitä uittamaan ja lyhyelle metsälenkille et pääsivät juokseen. Nyt sitten meillä kotona onkin 5 koiraa kun Katin koirat jäivät meille vkolopuksi hoitoon ja hyvin ne kaikki sopuisasti elelevät ja leikkivät!!!!

Piti niin tänään tokoilla mutta se jää huomiseen kun piti vähän huilata päivällä et jaksaa taas valvoa yön töissä ja huomenna onkin sitten edessä maalaustalkoot, katsotaan minkä värinen mahtaa torpasta tulla, huomenn kyllä pitää tokoillakkin sillä muuten voi tulla paniikki ennen kisoja!!!!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....