Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.09.2011 - 22:18

Eilen torstaina oli vuorssa Uunon tokokurssin viimeinen kerta, kaikki kiva siis loppuu aikanaa....  No paljon saatiin hyviä neuvoja ja vinkkejä ja paljon treenattavaa, mutta onneksi on kuitenki uusia kursseja tulossa niin opiskelu sitten jatkuu jossain vaiheessa ensin tietenki pitää treenata nyt opitut jutut kuntoon!!!

Ensimmäisenä tehtiin hyppyä joka sujuu tuossa kotipihalla todella hyvin mutta kun kyseessä oli vieras este niin eipä sujunut enään niin hyvin. Muutama toistolla Uuno alkoi hyppäämään esteen yli hyvin. Stoppasi myös todella hyvin mutta todella lähelle estettä joten nyt otetaan hyppyä niin et palkka edessä. Esteen korkeautta voi aina välillä nostaa et Uuno oppii hyppäämään korkeammaltakin mutta pääsääntöisesti sen voi pitää alhaalla.

Liikkeestä seisomista katsottiin niin et kaikki teki sitä yht aikaa ja siinä käytiin Uunon kohdalla läpi eri palkkaamis vaihtoehtoja lelulla että saisi stopin hieman terävämmäkis. Toimi hyvin takapalkalla tai niin et heitin pallon vasemmalla kädellä eli treeni jatkuu nyt pallon kanssa. Pysymis treeni tehtiin kaikissa asennoissa ja ne sujui kaikki hyvin Uunolla. Niitä tarvii vaan muistaa treenata aina välillä ettei opi kääntyileen.

Paikalla olo ihan super hienosti ja nyt Uuno meni suoraan maahan kun olin vähän edempänä kun normaalista. Loppuun palkkaamattomuus treeni jossa ensin vietiin lelu esteen taakse yhdessä koiran kanssa, sitten luoksetulo josta suoraan puun kiertoon ja loppuun hyppy ja siellähä se palkka odotti. Muuten Uunon kanssa meni hyvin mutta esteelle ei ihan osuttu mutta yllättävän hyvin jätti pallon sinne ja tuli tekeen mun kanssa hommia. Tuollaisia leikkimieliä palkkaamattomuus juttui pitäisi muistaa tehdä ettei se sitten tuota ongelmia jatkossa, kunhan tuon vaan muistaisi!!!

Kiitos Lentsu todella hyvästä ja hyödyllisestä kurssista ja kiitokset myös treenikamut mukavista illoista Kupittaalla!!!

Rokka oli mukana myös matkassa et pääsi treenaan senkin kanssa mukavaan häiriöön. Tehtiin jäävät läpi ja ne kaikki todella hyvin, samoin salamakävelyn kävely joka tehtiin muutamaan kertaa!!! Paikallaan istuminen 1.5minuuttiia oikein mallikelpoisesti ja ei yhtään sen oloinen et menisi maahan. Kaukoja eka liikkeenä ja ekaa nousua palkaten sitten vielä leikkien, muuten hyvät mutta M->I vähän takkuili aluksi, palkkaamalla senkin sain paremmaksi. Ruutu lelulle molemmista suunnista oikein hyvin, samoin tyhjä ruutu molemmista suunnista, vähän stoppi viiveellä mutta eipä se haittaa ku kisoissa ei ikinä varmaan mene niin lujaa. Loppuun ruudun keskikohta leikkiä ja Rokka siinä ihan super hyvä ei tarjonnut yhtään kertaa merkkiä vaan aina ruudun keskelle, oppinut siis tämän leikin jujun. Hyvät treenit Rokalla kuppiksella!!!

Tänään perjantaina puuhasteltiin päivä Saken kanssa paimennukisoissa Somerolla. Uunon isukki Zaggis oli oikein pätevänä siellä kisaamassa, kyllä saa Uuno olla ylpeä isästään ja toivottavasti Uunosta tulee vielä joku päivä yhtä taitava paimen!!! Oli kiva kyllä seurailla taitavien koirien suorituksia ja oppia monta uutta juttua tuosta mielenkiintoisesta lajista!! Nyt taas tietää mihin Uunon kanssa tähdätään!!!

Iltasella vähän tokoiltiin poikien kanssa sisällä, Rokan kanssa tehtiin kapulan nostoa ja sivulletuloa, peruuttelua ja kisapalkkausten opettelua ja kaikki meni oikein hyvin. Uunon kanssa vähän otettiin kapulan pitämistä ja sillä taitaa olla jo joku käsitys asiasta sillä parani loppua kohden. Uuno kanssa peruutteli ja harjoiteltiin erilaisii temppuja kisapalkkausta varten.

Huomenna sitten pitäisi mennä Rokan kanssa vähän aksaileen Janakkalaan kisoihin saas nähdä kuinka meidän käy, sillä tää on aika huolestuttavaa ettei mua jännitä nyt vielä oikeestaan yhtään ku viimeks jännitin jo pari viikkoa aikaisemmin!!! No huomen aamul jännitys voi olla aikamoinen!!!!

Tänään iltapäivällä kun tultiin Somerolta kotiin oli pakko vähän  kuvailla hoitolapsukaisia kun aurinko paistoi ja oli muutenkin mukavan lämmin pihalla, tässä muutamia kuvia:

Leevi pentusia hoitamassa

Pentuja sikon sokin!!!

Tulevat mejämestarit!!!

Mun ehdoton suosikki!!! 

Saken suosikki!!!

Uunon suosikki!!!

Kaverukset vauhdissa

Keppileikkejä yhdessä

Rasmuksen todella kaunis ja somo tytär Lacina

Kaunis Rasmuksen tyttären tytär, kyllä papparainen vaan jättää hienoa jälkeä!!!

Kyllä tuo ulkoilu on rankkaa!!!

Kaisa ja Veiko kirjoitti 03.09.2011 - 13:05
Tuo alimmainen valokuva on hieno, nukkuvia pentuja sikin sokin :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....