Täällä juorutaan kolmen vallattoman koirakaveruksen toilailuista ja tempuista. Välillä vähän puututaan myös noiden omistajien elämään.
Meidän kuvia voit katsella kuva-albumistamme (valitkaa oikealta yläkulmasta: lajitteluperuste->Lähetyksen päivämäärä niin uudet kuvat tulevat ensimmäisiksi).
Alku viikko on mennyt taas niin vauhdilla ettei sitä oikein ole edes huomannut, mutta palataan vähän kuitenki alkuviikon juttuihin! Maanantaina käytiin tokoileen Prismalla Tiian&Kodan kanssa, kiitoksia seurasta jälleen!!! Rokan kanssa tein ohjatun molemmat suunnat niin et vein itse kapulat ja oikean puolen haki todella hyvin kun mä ohjasin kunnolla, mutta vasen puoli sitten vähän vaikeampi kun mä en ohjannut kunnolla. Onneksi Tiia vähän valvoi mitä tehdään niin huomasi et mä en ollu kääntänyt päätä ollenkaan vaan heilautin vaan kättäni, no toistolla sitten ohjasin kunnolla ja johan Rokka teki hienon ohjatun!!! Merkkiä tehtiin erillisenä ja siihenkin sain hyviä neuvoja Tiialta!!! Loppuun viel luoksetulon seisomaan stoppi niin et Tiia heitti pallon ja kyllähän Rokka hyvin pysähtyy!!!
Uunon kanssa treenattiin kanssa luoksetulon seisomaan stoppia tai piti treenata mutta Uuno ennakoi vaikka ei olla sitä tehty liikkeenä pitkään aikaan, no nyt sit vaan otetaan suoria luoksetuloja ja paljon ennen kisoja. Autoa kierrettiin ja siitä suoria luoksetuloja muutamia ja tulee hyvää vauhtia. Uuno suoritti paikalla makuun Kodan vieressä ja hienosti kaveruksen makailivat!!
Illala oli vuorossa viel Rokan aksaryhmän treenit ja mekin päästiin pitkästä aikaa osallistumaan. Mä vein radan jota tehtiin ja teemana oli vauhtia jota sitten saatiinki aikaiseksi tuolla radalla. Ensin tehtiin helpompi versio radasta ja kun aikaa oli hyvin niin tehtiin viel toinen kierros ja hieman vaikeutettiin rataa. Rokalla oli todella hyvä asenne ja meni ihan kiitettävän lujaa pitkän tauon jälkeen. Kepit oli todella hienot ja suoritti ne erityisen lujaa!!! Kisoihin vaan tarvis mennä et päästäis sinne kolmosluokkaan, ku ei ne luvat varmaan kotiin tule jos ei kisaa?
Tiistaina vuorossa oli Uunon paimennusaamu ja paimennus sujui taas tavalliseen tapaan eli hyvin. Tehtiin kaaria ja niissä vaadittiin nyt et menee hyvin sinne taakse ja ettei kaarra liian aikaisin lampaille ja Uunohan vastasi odotuksiin todella hyvin!!! Poispäin ajokin toimi hyvin ja nyt löytyi se pysäytys käsky tuohon poispäin ajoonki, ku se ollut vähän hukassa!! On paimennus vaan edelleen niin kivaa ja ihanaa mun mielestä ja uskon että Uunokin siitä tykkää!!!
Keskiviikko oli mun koulupäivä ja eipä koirat touhunneet oikein mitään erikoista, illalla käytiin Tiian ja Onnin kanssa citylenkillä Humppilassa ja vähän parantamassa maailmaa!!! Kiitos Tiia!!
Tänään oli vuorossa jumppapäivä kaikilla koirilla eli tuossa ihan omassa pihassa vähän peruuteltiin lumikasaan, saivat kivasti vastusta ja joutuivat oikeesti nosteleen koipiaan. Rokka ja Uuno tekivät vähän hyppyjumppaa kun keksin siihen talviversion ja molempien kanssa ihan perussarjaa se meni hyvin.
Sisällä jatkettiin jumppailua ja kaikki koirat pyörivät pesuvatia ympäri niin et etutassut sen päällä ja takatassut lattialla, Rapa, Rokka ja Uuno suoriutuivat hyvin mutta Obelix viel selvästi vähän ihmetteli touhua!!! Pesuvatin sisällä myös seistiin ja se kovin vaikeaa Uunolle mutta harjoitus tekee mestarin, loppuun viel hyrrä kaikkien kanssa muutama kerran ja se meni hyvin!!! Obelix pääsi viel naksutteleen mun kanssa pesuvatia ihan erikseen ja päästiin vähän eteenpäin, mutta Obelixin mielestä noi on vaan ihan jonninjoutavii temppui et se mieluummin pyörii hangessa!!! Kyllä Obelixista viel temppukoira tulee!!!
Viime viikko oli koirien kannalta aika super viikko, kaikille koirilla oli omat super päivänsä. Uuno siis loisti torstaina paimennuksessa, Rasmus puolestaan perjantaina jäljellä ja sitten päästäänki lauantaihin kun mentiin Obelixin kanssa pentunäyttelyyn Lohjalle. Mä vähän etukäteen jännitin et kuinka tuo pikku karhun poikanen oikein käyttäytyy kun on aika pellossa elänyt mutta se oli niin mallikelpoisesti ettei voi uskoa. Obelix oli kuin kotonaan siellä muiden koirien seassa, ei paljoa hötkyilly mihinkään suuntaan vaan oli oikein nätisti!!
Kehässä Obelixin kaverina oli velipoika Oord ja molemmat veljekset käyttäytyivät hyvin kun miettii et ikää oli kuitenki se 5kk ja päivä!!! Itse esiintyminen meni hyvin, Obelix jaksois seistä ja esiintyä hienosti ja ei yhtään ihmetellyt vaikka tuomari tuli tutkimaan. Juokseminen olikin vähän työlästä kun kehä niin pieni et kaiken aikaa pitä kääntyä niin ei oikein pieni mies vielä kyennyt näyttämään parhaita liikkeitään, no mutta liikkeistä saatiin kuitenki kehuja!!! Obelix jäi luokassaan kolmanneksi ja ei saanut kp:tä mutta hieno esiintyminen pienellä miehellä, nyt voi hyvin mielin lähteä kohti uusia näyttely koitoksia joita onkin jo tiedossa!!!
Bernikehän jälkeen käytiin kooikeri kehällä ja käväisin esittämässä rapan tyttären Rop-pennuksi, on tuolla papparaisella vaan niin kauniita lapsukaisia kyllä saa jälleen olla ylpeä Rasmuksesta ja sen jälkikasvusta!!!
Iltapäivällä mentiin Tiian ja koirien kanssa lenkille elonkiertoon mutta ennen lenkkiä tokoilin vähän Rokan ja Uunon kanssa. Rokan kanssa aloitettiin ohjatulla ja tehtiin suuntia lätkien kanssa ja ihan vaan lennosta lähettelin merkille ja siitä lätkille, tämä oli todella kivaa Rokan mielestä eli tätä tehdään uudestaankin ja kääntyi muuten hyvin sinne minne halusin!!! Kaikki jäävät kertaalleen läpi suorapalkalla ja ne onnistu juts nappiin. Suora luoksetulo pitkältä matkaa ja kyllä Rokka aikamoisella vauhdilla tulee. Loppuun tunnari joka todella hieno.
Uunon kanssa aloitetiin ohajtulla ja tehtiin samalla lailla lätkien kanssa ja nyt ekaa kertaa siis Uunolla kaksi lätkää mutta hyvin kuunteli mihin mennään ja pystyi keskittyyn mun ohjauskeen todella hyvin!!! Ei taida tulla ohjatusta ainakaan mitään ongelmaa Uunon kanssa. Liikkeestä maahanmenoja muutama ja nyt tippui maahan niinku kuuluukin. Suora luoksetulo ja Uunokin tulee oikein kivaa vauhtia ja ei nää eikä kuule muuta kun lähtee tulemaan!!! Loppuun yritin tehdä tunnarin mutta siihen ei keskittyminen riittänyt kun Uuno oli sitä ennen päässyt leikkimään ihanan appenzelli neidin kanssa, no tunnari treenataan taas kotona ja etsitään oikea mielentila.
Itse lenkki olikin ihana kun maassa oli lunta ja ulkona pakkasta. Käveltiin pitkin peltoja koirien kanssa ja kaikki juoksivat ihan hulluna ympäriinsä, jopa Rasmus innoistui juoksemaan nuorison kanssa!!! koirat kylla nauttivat ja niin nauttivat lenkittäjätkin!!!
Sunnuntaina sitten vuorossa Rokan super päivä eli haettiin Ansku ja Fyra kyytiin ja matkattiin kanakoira areenalle Vuorelan Lotan aksa koulutukseen. Lotta oli rakentanut meille 28 esteen radan jossa sai jälleen käyttää monipuolisesti eri tekniikoita ja siinä oli kivasti vääntöä. Mulle ja Rokalle vieraampana juttuna tehtiin ihan pyöritystä jota mä en ole kauheesti ennen tehnyt mutta toimi aika kivasti. Ihan uutena juttuna vetoja ja niihin saatiin Rokka lähteen hyvin mukaan pienen opettelun jälkeen!!! Rata oli kokonaisuutena todella kiva siinä oli vaikeita kohtia mutta sitten välillä sai vaan mennä ja lujaa!!! Mä tein muutamaan kohtaan persjätön ja nyt oikeestaan vasta ymmärsin kuinka ajoissa se pitää tehdä ja kuinka hyvin Rokka tuli siihen mukaan se oli todella hienoa. Saatiin Lotalta kehuja et mä olen itse paljon selkeempi ja ohjaan Rokkaa päättäväisemmin nykyään ja uskallan jo mennä, mutta sitli sain vielä ennemmän antaa vaan mennä kun Rokka tulle niin hyvin mukaan ohjaukseen!!!
Oli niin ihana aksata lämpimässä hallissa, hyvässä seurassa ja tietenkin huippu hyvän kouluttajan valvovan silmän alla!!! Anskulle ja Fyralle kiitokset seurata, mitäs reissuja seuraavaksi keksitään, meiltä tää yhdessä reissaaminen sujuu, molemmat kai sen verran hulluja et aina yhdessä päätetään lähteä johonki vähän kauemmaskin!!!
Tänään aamusta heti kunnon pakkasaamun lenkille ja keli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja käveltiin poikien kanssa oikein kunnon lenkki tässä lähistöllä!!! Lenkin jälkeen tokoilin Rokan ja Uunon kanssa ja tällä kertaa Uuno aloitti suorilla luoksetuloilla jotka hyvii. Etsittiin vähän tunnarin oikeaa mielentilaa mutta se ei ihan viel löytynyt eli sen etsintä jatkuu. Yhdellä kapulalla etsii hyvin ja mielentila oikea mutta kun kapuloita tulee lisää niin tulee kamala sählääminen ja suuhun tulee eka kapula mitä tulee vastaan... No onneksi tuolla tunnarilla ei ole mikään kiire ja luulen ettie ole isosta jutusta kiinni et se löytyy taas ku tässä välissä jo teki hienoi tunanreita. Loppuun pujoteltiin vähän keppei ja ne kyllä sujuu Uunolta jo todelal hienosti ja aikamoisella vauhdilla!!!
Rokka treenasi kanssa suoria luoksetuloja ja tunnarin ja molemmat oikein hyvin. Palkkailin myös pelkkää luoksetulon maahanmenoa ja siihen sainkin kivasti nopeutta lisää. Keppejä piti kanssa vähän pujotella ja Rokka melkein jo osaa pujotella loppuun asti vaikka mä juoksen sitä vastaan eli tehtiin kaikenlaisii erikois juttui kepeillä joita ei varmaan koskaan tarvi mutta ompa kiva treenata!!!!
Rasmus on saanut pitää nyt tokovapaata mutta loppu viikosta kun mun kiireet helpottaa niin Rapa pääsee kanssa tokoileen ja Obelixin kanssa pitäisi vähän treenata kehässä juoksemista kun se seuraava näyttely on aikas pian ja sinne mennessä kyllä opetellaan juoksemaan kunnolla kehässä!!!
Blogi on viettänyt vähän hiljaiseloa kun meiltä meni tapaninpäivän aamuna sähköt poikki ja saatiin ne sitten takaisin vasta perjantai iltana eli oltiin tunnelma valaistuksessa 4.5vuorokautta. Siihen pimeyteen ja sähköttömyyteen alkoi kummasti tottua ja oikeestaa alkoi ärsyttään ku ne sähköt tuli takaisin ku telkkari huutaa niin kovalla, sisällä on niin kamalan kirkasta ja heti alkoi myös kamala kiire.... Oli niin ihanan rauhallista se muutama päivä mutta kun alkoi tietokoneet sun muut toimimaan niin kyllä ihminen sitten itselleen tekemistä taas keksii vaikka kuinka ja paljon!!!
Koirat ottivat tuon "pimeys"ajan levon kannalta, ne vaan nukkui, nukkui ja nukkui. Kaipa ne on niin tottuneita siihen et ku on pimeetä niin sitten vaan nukutaan ja ollaan rauhallisesti, pitkillä lenkeillä käytiin päivisin et pääsivät edes vähän juoksemaan ja purkamaan energiaansa. Kiitoksia siis lenkkiiseurasta ystävät rakkaat!!
Tokoiltiin tietenkin lähes päivittäin ja Uunon ja Rokan kanssa käytiin varmaan kaikki liikkeet läpi jossain määrin ja ne kyllä sujuu hyvin. Molemmille pojille olen vaihtanut ruutuun kosketusalustan ja toimii erinomaisesti, nyt ruudussa selvä paikka mihin menevät ja mun mielestä menevät sinne jopa lujempaa kun lelulle. Uuno on harjoitellut paljon tunnaria ja liike alkaa olla kasassa pientä hieno säätöä lukuun ottamatta, tunnari kyllä hukkuikin tuossa yksi päivä mutta sitten seuraavana se taas jo löytyi!!! Uunon kanssa uudempana juttuna ollaan tehty nyt ohjattua ja se alkaa olla hyvässä mallissa eli yhdellä kapulalla ollaan tehty mutta silleen et lähetän merkille ja siit si kapulalla ja Uuno toimii hienosti niinku aina!! Rasmuskin on päässyt vähän hömpötteleen kaikkea pientä aina sillon tällön ja voi sitä iloa kun se pääsee hommiin!!! Obelix on Saken kanssa naksutellt ja opetellut ihan kaikkee perusjuttui, myös remmissä kulkemista kun se pentunäyttely lähestyy kovaa vauhtia ja siellä kai tarvis osata kulkea sentään remmissä!!!
Tämän viikon treeneistä voin kertoa jo vähän enemmän eli maanantaina aamusta lenkkeiltiin Katin kanssa Elonkierrossa aamutuimaan ja lenkin jälkeen tokoilin poikien kanssa siinä parkkiksella. Rasmuksen kanssa tehtiin seuraamista joka todella innokasta ja hyvää, Rapan seuraaminen kyllä paranee aina vaan!!! Pari suoraa luoksetuloa ja vähän rallytjuttui niin johan oli Rasmus herra tyytyväinen!!
Rokan kanssa tehtiin ekana ohajttua joka ehkä väärä valinta kun ei pystynyt ensin ollenkaan kuunteleen mihin pitää lähteä vaan sinkoili ihan mille kapulalla vaan. Vähän rauhoitettiin tilannetta ja menin hieman lähemmäs Rokkaa kun lähetän sen kapulalle niin alkoi homma toimiin ja Rokka tekikin oikein hienot ohjatut molempiin suuntiin parikin kertaa. No nyt opin ettei sitä kannata tehdä ekana kun on sitä "liika" virtaa viel ja ei tuo keskittyminen ihan parasta mahdollista. Niitä suuntia pitää silti viel vahvistaa lisää et saadaan ne varmemmiksi. Toisena juttuna kaukoja joissa vähän jumittaa, en vaan tiedä miksi tai mietin haittaisiko tuo lumi kun sisällä tekee todella hienot kaukot.... Lopuksi palkkailin vielä pelkkää merkkiä ja siihen saatiin hyvin lisää vauhtia kun vähän hetsasin Rokkaa!!!
Uuno aloitti myös ohjatulla ja tehtiin pelkkää oikeaa puolta, jonne kääntyy kyllä todella nätisti ja kaarikin mukavan pyöreä. Tehtiin joka kerta merkin kautta ja välillä aina palkkasin merkin ja sitten taas välillä pääsi kapulalle asti!!! Ohjatusta tulee varmasti hieno kun se joskus saadaan kuntoon Uunon kanssa!!! Pelkkää kapulan nostoa muutama kerta ja siinä alkaa olla jo ideaa et menee takakautta sinne, mutta vahvistusta se viel vaatii ja paljon. Kaukojen I->S monia toistoja et saisin Uunon pysyyn paikallaan ku nousee ja kyllä se alkaa paraneen mutta vaatii multa tarkkuuttaa palkatessa ja jos joskus tekee vähän viivettä niin pitää olla todella tarkka ettei Uunon etutassut lähde liikkeelle. Kaukoja tehtiin sit viel vähän muutenkin ja ne kyllä hyvän näköiset, vire ja ilme oikeat ja Uunon mielestä ne on todella kivat!!! Suora luoksetulo viel loppuun niin sitten se oli siinä!!!
Maanantai illalla ajeltiin meidän aksatreeneihin Rokan kanssa ja Ansku olikin tuonnut mukavan 30 esteen radan.... Tehtiin rata kahdessa osassa ja eipä se sitten loppu viimein niin vaikea ollut kun vaan keskittyi tekemiseen. Mä olin jotenkin todella löysä ja me vaan Rokan kanssa höntsäiltiin, annoin mennä sen vähän miten sattuu mutta ehkä tuollaisiakin treenejä on hyvä välillä olla!!! Kiitoksia treenikamut mukavasta aksa maanantaista!!!
Eilen tiistaina olikin vuorossa tavoitteellinen toko ja liikkeinä tällä kertaa hyppy(nouto) ja kaukot. Mun koirista Rokka aloitti hyppynoudolla ja tehtiin se ohajtun kapulalla pari kertaa käskytettynä ja siinä ei mitään kummallista. Uunon kanssa kokeilin hyppynoutoa ihan kylmilteen mutta meno hyypy jotenkin todella vaikea, takaisin päin kyllä hyppyy vaikka tulisi mistä suunnasta vaan. Pari kertaa ohjasin mennessä esteen yli mutta ei jääty sitä sit sen enempää jauhamaan ku sen kyllä ehdin opettaan tuolle viel ennen voittajaluokaa. Alo hyppy pari kertaa kisamaisesti ja ne todella hienot!!!
Rokka teki kaukoja häirittynä ja vähän selkeästi ahdistui ja jumitti edelleen maahanmenoja, mutta kun tein lähempää niin sitten todella hienot ja terävät kaukot. Uunon kaukot kanssa häirittynä ja nyt pitää jatkossa palkata paljon ekaa istumaan nousua avo kaukoissa ku se vähän tökki, muuten hienot kaukot. Leikkien tehtiin vähän I->S vaihtoja myös ja sain palkattua nyt hyvin ettei päässy peruuttaan, mutta sitä treenattava paljon lisää. Loppuun Uuno otti viel parin minuutin paikalla olon ryhmässä ja paikalla olo itsessään hienosti, mutta maahanmenoa treenattava kun tippui vasta toisella käskyllä!! Kyllä oli kivat tokotreenitkin et kiitoksia vaan koko porukalle!!!
Meillä siis palattu selvästi arkeen kun treenit pyörii ja touhuillaan koirien kanssa kaikenlaista kivaa!!! Muutama kuva kilteistä koirista jotka saivat jouluna muutaman paketinki, Rokkakin kyllä sai paketteja mutta ehti avata ne niin nopeasti etten saanut yhtään kuvaa siitä!!!
jaahas ja mitäköhän tämä paketti mahtaa sisältää??
Pakettipoika Rasmus!!
Uunon mielestä hänen paketti oli aikas pieni....
Näin alkaa väsyttää ku kaikki paketit saa avattua!!!
Viikonloppu vierähti jälleen todella nopeasti tällä kertaa vähän sairastaessa edelleen mutta olo kuitenkin sen verran parantunut et molempina päivinä käytiin koirien kanssa kunnon lenkit. Lauantaina lenkille seuraksi saatiin Tiia ja Onni ja koirat nauttivat juoksemisesta ja me saatiin juoruilla keskenämme ihan rauhassa. Sunnuntaina lenkkeilin sit ihan itsekseni mutta sekin ihanaa kun kerranki pääsi lenkille valosaan aikaan.
Eilen vähän tokoiltiinkin kun koirilla alkoi olla energiaa ihan tarpeeksi. Rokan kanssa tehtiin ohjatun suuntia yhdellä kapulalla ja ne sujui todella hyvin, molempiin suuntiin kaaret parantuneet paljon ja kääntyy varmemmein merkiltä. Kiertämisen avulla luoksetulon maahanmenoja joissa alkaa olla jotain ideaa eli nyt maahanmenot suuntautuu eteenpäin. Tunnari kerran liikkeenä ja se todella hieno. Loppuun vielä keppejä ja hassuteltiin niiden kanssa vähän ku ohjurit on vielä kiinni Uunoa varten.
Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja namilla pää oikeaan asentoon, alkaa seuraaminen parantuun eikä puske ollenkaan sinne eteen enään niin voimakkaasti. Ohjattua ihan uutena juttuna tai ollaan kai muutama kerta tehty joskus kesällä mutta ei sen jälkeen. Tehtiin ihan merkin kautta siis lähetin merkille ku Uuno niin tykkää siitä ja hienosti meni sinne ja lähti kapulalla. Oikea puoli selvästi luontevampi Uunolle sillä sinne suuntaan tuli nätimpi kaari no mutta vasenta kaarta pitää sit vaan työstää vähän enemmän..Kiertämisen avulla luoksetulon stopit jotka molemmat todella hienot, varsinki seisominen stoppaa jo ilmassa!!! Tunnari ensin oman piilotuksena ja sitten ihan liikkeenä ja se hienosti!!! Nyt mennyt tunnari jakeluun ja tietää selvästi mietä siellä tekee, haistelee tarkkaan mutta ottaa oman heti suuhun kun haistaa sen!!!
Rasmus ja Obelix viettivät vapaa päivää ja Rapa nautti sohvalla makaamisesta ja Obelix muuten vaan hölmöili ja hassuili omiaan!!!
Tänään päivä kului jouluostosten merkeissä mutta illalla oli vuorossa tämän vuoden viimeiset aksatreenit maneesilla ja ihan valvovan silmän alla, Kiitos kaikille mukana olleille todella paljon tämän vuoden aksatreeneistä ens vuonna sitten taas jatketaan!!!
Meillä tänään lähemmäs 20 esteen hyppyrata jossa pääsi jälleen käyttään monipuolisesti eri tekniikoita, alussa heti otin Rokan vastaan kolmen esteen takaa ja joutui tuleen mua päin pitkään ja tuli todella hyvin. Vielä vähän aikaa sitten olisi paljon himmailu ja ahdistunut kun joutuu tulemaan kohti mutta nyt tuli reippaasti ja lujaa. Keppien päähän tein persjätön joka sitten veti pari kertaa Rokan pois kepeiltä mutta muutamalla toistolla keski senkin hienosti. Pituutta ei meinannut millaan hahmottaa kun siinä ei ollut reuna "tolppia"...joku ihmeen hahmotus höiriö mutta tolpilla meni hyvin. Loppu radalla viel testailin jaakotustakin ja toimi hyvin kun mä teen asiat oikeaa aikaan ja ohjaan hyvin. Rokassa oli tänään vauhtia ja teki hommia todella kivasti ja hyvällä asenteella, aksa on vaan niin ihanaa!!!
Muiden treenatessa Uuno pääsi tekeen vähän kontaktitreeniä reunalle ja hyvää häiriöö saatiin, kivasti Uuno ottaa kontaktia ja tarjoaa sitä itse. Seuraamista namin kanssa ja nyt huomasin itse ku lähes kuiskaan käskyn niin ei lähde niin paljoa eteen eli todella pehmeä käsky seuraamiseen. Seuraaminen muuten hyvää ja käännökset hienoi ja tiiviitä! Kapulan omatoimista nostoa muutama kerta ja sen kanssa sivulle tuloa, hienosti lähtee tarjoamaan kapulan nostoa ja tulee nätisti sivulle. Kaukoja ja siinä huomasin nyt et jos teen ihan muutamasta metristä M->I niin etujalat menee hyvin mutta jos matka pidempi niin jättää toisen tassun eteen eli nyt paljon tekniikka treeniä läheltä ja katsoo sit jos auttaa. Uuno teki hyvät häiriö treenit hyvässä häiriössä!!!
Aamupäivällä vähän tokoiltiin Vaulammilla, Rasmus sai aloittaa liikkeestä istumisella jotka todella hyviä tehtiin myös juoksusta ja eipä niissäkään mitään ongelmaa. Metallilla muutama ihan perusnouto ja ne molempiin suuntiin laukalla eli Rapalle tekee hyvää tää vähän vähempi treenailu. Loppuun viel rally eteen tuloja ja ne kanssa hyvässä kunnossa!!!
Rokan kanssa treenattiin ohjatus vasenta puolta ihan erikseen ja tänään lähti sinne todella hyvin, kääntyi merkiltä hyvin ja meni kapulalle todella hyvin. Hyppynoutoa metallilla paluu vauhti olisi saanut olla parempi, takapalkalla alkoi näyttämään paremmalta eli sitä voisi kokeilla käyttää. Jäävistä istumista treenattiin muutama toisto ja sitä treenattava viel lisää samoinku maahanmenoa joka nyt vähän hukassa mutta parani muutamalla toistolla aika kivaksi! Loppuun muutama merkki erillisenä ja ne ihan ok, niihin saa kyllä lisää vauhtia kivasti vähän hetsaamalla!
Uunon kanssa aloitettiin noudolla ja tehtiin isolla kapulalla kun ei ollut muuta sopivaa, aluksi Uuno vähän ihmeissään mistä ottaa kiinni mutta kun ymmärsi keskikohdan niin sen jälkeen hyviä noutoja, perusasiat ihan kunnossa!!! Liikkeestä maahanmenoja muutama ja nyt menee suoraan maahan ja todella nopeasti, onnistui myös juoksusta. Seuraamista ja siinä varsinki teräviä vasempaan käännöksiä ja seuraaminen oikein kivaa, muutama käännös myös oikeaan niiden kanssa oltava tarkkana ettei Uuno irtoa musta liikaa. Alo hyppy loppuun eka liikkeenä ja sitten muutama hyppy stopista palkaten!!
Kivojen tokojen jälkeen lähdettiin kunnon metsälenkille ja tavattiin peurakin mutta onneksi mä huomasin sen ennen mun koiria ja ehdin ottamaan koirat ajoissa kiinni. Lähti kyllä niin läheltä et jos koirat olisivat päässeet siitä perään niin voi olla ettei olisi Rapaa ja Rokkaa hetkeen näkynyt!!!
Illalla oli vuorossa Rokan aksa mutta matkalla poikettiin Prismalle tekeen Uunon kanssa vähän kontakti treeniä. Mentiin pääovien tykö istuun ja palkkailin vaan kontaktia, alussa muutaman kerran huomautin kun Uunon katse harhaili niin sen jälkeen tuijotti vaan mua eikä katsellut mihinkään muualla. Tehtiin pieniä seuraamis pätkiä joissa kontakti oli todella hyvä ja ei ottanut mistään häiriöö. Patsasteltiin vähän aikaa kahden liukuoven välissäkin ja siinäkin kontakti treeni sujui todella hyvin ja ei Uunoa yhtään häirinnyt ympärillä kulkevat ihmiset!!! Pari kertaa tehtiin liikkeestä seisominenkin ja se todella hieno!!! Oikein hyvä kontaktitreeni ja näitä tarvii tehdä lisää vaikka sujuikin nyt todella hyvin!!!
Rokan aksatreeneihin Iiris oli tuonnut radan jossa treenattiin erityisesti välistävetoja ja putki jarrua, Rokan kanssa aksa meni todella hyvin saatiin eka kierros mentyä nollana läpi sitten lähdettiin vähän viilaamaan. Johanna hyvistä neuvoista otin opikseni ja en ottanut Rokkaa niin vahvasti haltuun välistä vedoissa ja menin lähemmäs esteitä niin johan alkoi toimimaan ja saatiin todella hienot välistävedot tehtyä ja Rokka liikkui niissä ihan kohtalaisesti eteenpäin kun ne on ollut meille vaikeita aina. Kepeille tein takaaleikkauksen kun halusin kokeilla onnistuuko se ja ei mitään ongelmaa millään kertaa vaan Rokka teki todella hienot kepit joka kerta!!!! Oli kyllä jälleen niin kiva aksamaanantai, kiitoksia kaikille mukana olleille!!!!
Lauantaina mä olin koko päivän töissä, mutta iltasella Obelix vieraili töissä Saken kanssa ja suoritti terapiakoiran virkaa. Oli kyllä mummot ja papat niin innoissaan ja tyytyväisiä kun tuo musta karvakasa siellä kirmaili ja istui niiden sylissä. Obelix osasi jopa käyttäytyä ja istui vaan kiltisti rapsuteltavana ja antoi pusuja, kumpa se olisi noin kiltti ja herttainen kotonakin!!! Nyt on Obelixin elämän tehtävä siis valittu, terapiakoira!!!
Sunnuntai kului myös töissä mutta tällä kertaa ei Obelix päässy mukaan, pitää terapeutinkin joskus huilata!!! Töiden jälkeen Tiia ja Onni tulivat piipahtaan ja käväistiin tekeen reipas lenkki ihanassa pakkassäässä, kyllä muuten virkisti kunnon lenkki!!!
Tänään maanantaina olen viettänyt vapaa päivää ja koirat pääsivät ansaitulle metsälenkille heti aamusta, kaveriksi saatiin Kati ja koirat. Äkkiä se reilu tunti sitten metsässä kului kun oli seuraa ja koirat nauttivat juoksemisesta yhdessä!!!
Päivällä tokoiltiin sisällä kun mä en vaan jaksanut lähteä ulos, Rasmuksen kanssa tehtiin rallyjuttui, itsenäisii sivulletuloi ja takapää treeniä portaissa ja mun ympäri kiertämällä. Kaikki meni todella hyvin ja olipa Rapa innokas kun on muutaman päivän huilinu, sen kanssa pitäisi varmaan vaan alkaa treenaan 2-3 kertaa viikossa niin olisi aina todella innokas!!!
Rokan kanssa tehtiin myös sivulletulo harjoituksia ja hyvin lähtee tarjoamaan sivulletuloa jos mä vaan seison paikallani, nyt seuraavaksi tarvii vaatia tiiviimpi perusasento. Takapäätä treenattiin myös portaissa ja mun ympäri peruuttaen. Loppuun luoksetulon maahanmenoa takan ympäri kiertämisen avulla ja nyt tippui ihan maahan, ulkona nuo siis vaikeita. Tarvii tehdä ulkanakin ensin lyhyeltä matkaa ja sit lähtee sitä pikku hiljaa pidentään.
Uunosen kanssa aloiteiin kapulan kanssa sivulletuloilla ja ne hyvin, pitää kyllä kapulasta todella hyvin kiinni. Itsenäisii sivulletuloi ja hyvin lähti niit tajoileen, tiiviyttä niihin tarvitaan mutta pikku hiljaa se sitten kuntoon. Kiertämisen kanssa kaukoi ja ne on kyllä hienot, siis kaukot. Loppuun takapää jumppaa portaissa ja mun kiertämisen avulla, kyllä Uunon takapään käyttö paljon parantunut vaikka ei olla edes mitenkään erikoisen paljon treenattu!!
Illalla oli vuorossa Rokan aksa ja tänään treenattiin "valvovan silmän alla" ja heti tuli vähän jännitystä ja enemmän suorituspaineita. Radalla harjoiteltiin jotain ihme ohjausjuttua jonka nimeä en muista mutta se alkoi sujumaan kun ohjasin Rokan huolella ja rauhassa enkä lähtenyt hosumaan joka suuntaan. Hyvin Rokka taipui ja kuunteli mun ohjausta kun mä vaan olen huolellinen ja jämäkkä!!! Välillä kolmen askeleen ottaminen oikeaan suuntaan oli todella vaikeaa mutta sekin sit onnistui kun katsottiin se ihan kädestä pitäen, no ehkä mä joskus opin!!!
Vähän Rokan vauhti selvästi hidastui mutta johtui varmaan siitä kun ohjasin sitä huolellisemmin ja jämäkämmin, mutta kyllä se vauhti sieltä tulee takaisin kun Rokalle tulee varmuus ja oppii uudet tekniikat ja mä opin ohjaan ne huolellisesti loppuun asti!!! Kiitokset meidän treeniporukalle mukavasta treenistä jälleen!!!
Tänään se sitten tuli nimittäin syksy ja eka aamupakkanen, voi kun oli ihana aulkoilla koirien kanssa aamusta kun maa oli jäässä ja koirat juoksi ihan hulluna rapisevalla sänkipellolla!!! Voi ihminen ja koirat olla pienistä asioista onnellisia!!!
Aamusta suunnattiin pukon kentälle tekeen hyppyjumppaa Anskun kanssa ja tänään hyppimääne ei päässyt kuin Rokka ja Fyra, tehtiin korkeuden arviointia ja Rokka hyppäsi nyt ihan puhtaasti 50cm korkean hypynki eli tekniikka parantunut hurjasti!!! Myös ylöspäin suuntautuvaa hyppyvoimaa treenattiin ja se myös oikein hyvin!! Anskun ja koirien kanssa samalla vähän lenkkeiltiin ja parannettiin maailmaa, kiitos mukavasta aamupäivästä!!
Samalla retkellä mun koirat pääsi tokoileen Rapan kanssa tehtiin suoria luoksetuloja joissa oli vauhtia. Rallytokon eteentuloja ja oikealla puolella kulkemista jossa Rapa kyllä parantunut hurjasti. Uunon kanssa tehtiin ensiksi hyppyä ja nyt todella korkealla hypyllä, ekalla kerralla kolautti vähän takajalkojaan siihen mutta sitten hyppäsi ihan puhtaasti. Madalsin vähän estettä ja perään pari alokasluokan hyppyä jotka oikein hyvin, pysyy hyvin paikoillaankin kun kävelen vierelle. Liikkeestä maahanmenoja ja nyt tarkasti katsottiin et Uuno menee suoraan maahan ja menihän se suoraan ku mä kuljen suorassa. Jäävien"seuraamista" ihan erillisenä kun siinä vähän irronnut musta mutta nyt sekin todella tiivistä ja kivan oloista. Seisomasta sivulle istumaan tulemisia muutama kun ne silloin "kokeessa" vaiketa mutta muutamalla toistolle ne parani. Loppuun pari luoksetuloa ja ne ihan ok!!! Rokka treenasi hyppynoutoa ja ne oikein hyvin. Pari suoraa luoksetuloa ja niissä oli ainakin vauhtia ja kolmantena treenilistalla ohjattu. Tehtiin molemmat puolet pari kertaa ja sit merkkiä palkkasin muutaman kerran. Vasen näyttää olevan vaikeampi eli se teho treeniin ja muutenki suuntii tarvis treenata enemmän vaikka sisällä alustojen kanssa niin saisi niihin varmuutta!!!
Obelix pääsi myös mukaan ja sai olla häiriökoirani eli oli kentällä kaiken aikaa ku muut koirat treenasi välillä se vei kapulat tai oli muuten vaan vähän tiellä mutta eipä se menoa haitannut vaan hyvää häiriötreeniä muille koirille. Sai Obelix muutaman lihapullanki syödä ja touhuta vähän omia temppujaan!!!
Iltapäivällä oli vuorossa Uunon paimennus hetki ja oltiin ekaa kertaa sisällä ja meni muuten todella hyvin!!! Uuno pystyy nyt menemään maahan ku ei ole sitä kamalaa mutaa ja muutenkin paimensi hyvin. Tehtiin kaaria jotka mun mielestä jopa parempii kuin ulkona, pysähdykset myös hyvii mutta tarvii olla tarkkana ettei Uuno karkaa sieltä maasta liian aikaisin. Toisella kierroksella tehtiin poispäin ajoa ja siinä alkoi selvästi idea löytymään ja saatiin muutama hyvä pätkä tehtyä eli kyllä talveksi riittää treenattavaa!!! On paimennus vaan edelleen niin ihanaa ja haastavaa!!!
Alkuillasta tokoiltiin poitsujen kanssa yhdellä parkkiksella missä oli sentään vähän valoja, alkaa tuo pimeys olemaan aikamoinen ongelma iltaisin kun ei nää missään mitään.... Rasmuks aloitti jäävillä ja ne ihan hyvii, lisäsin viel häiriöö ja lähdin itse juokseen käskyn jälkeen, seisominen ja maahanmeno hyvii mutta istuminen hieman vaikea. Merkkiä muutama kerta ja se oikein hyvä ja innokas, samoinku metallinouto. Eteentulemisia loppuun ja ne alkaa toimimaan oikein hyvin!!!
Rokan kanssa aloitettiin kanssa jäävillä istuminen ja seisominen oikein hyviä vaikka lähdin juokseen tai aloin hyppiä käskyn jälkeen. Maahanmenot hitaita mutta niitä sitten treenattiin ja sain vähän nopeutta niihin. Metallinouto ensin ihan tavallisesti mutta palautus hidas, kutsu noutona todella pitkältä matkaa muutama kerta ja siinä sain Rokan tulemaan todella lujaa!!! Merkkiä pari kertaa hetsattuna ja siinä oli ainakin vauhtia.
Uunon kanssa tietetenkin myös jääviä mutta tehtiin vaan seisomista ettei mene sekaisin, seisomiset todella hyviä ja sain lähtee juokseen tai alkaa hyppiin käskyn jälkeen Uuno vaan seisoi nätisti paikoillaan. Merkin kävin eka näyttää ja sit oikein hyviä toistoja muutama, kesti hyvin ku vähän hetsasin ja pidin pannasta kiinni, sillä sai kyllä hyvin vauhtia!!! Ohjatun kapulalla muutama nouto ja ne todella hyvät, ottaa kapulan nätisti suuhun ja palauttaa vauhdilla. Seuraamista vielä namin+lelun kanssa ja seuraaminen parani hurjasti heti ekalla treeni kerralla. Nyt seuraaminen tiivistä ja edistäminen poistui kuvioista kun palkkasin namilla perusasennot ja aina muutaman namin jälkeen lelu, tämä todellakin toimi oikein hienosti!!!
Käveltiin poikien kanssa 50minuutin lenkki siinä lähistöllä ja sitten maneesille aksaamaan Rokan kanssa, tänään Anjan radantuonti vuoro ja teemana meillä tällä kertaa valssit joita tuli todellakin harjoiteltua. Radalla 18 estettä ja lähes joka väliin valssi, no muutaman leikkauksen sai tehdä mutta eipä siellä radalla paljoa muuta tarvinnut edes miettiä. Rokalla asenne kohdallaan ja meni todella hyvin, mun tarvii itse vaan paremmin katsoa minne sijoitan itseni ja sitten ohjata kunnolla käännökset ja alkaa vähän vaatimaan et Rokka kääntyy hyvin. Puomille tullut hurjasti lisää vauhtia, sillä tänään laukkasi jo yläosalla mitä sitten ei ole ennen tehnyt, kepit myös todella hienosti kun voin jättää Rokan pujotteleen ja mennä tekeen itse keppien loppuun valssin!!! Jee olipa kiva aksata hyvässä seurassa ja jäi kyllä niin hyvä mieli kun Rokka meni niin hyvin vaikka mun tarvis viel vähän parantaa tuota mun ohjausta!!!! Nyt vaan odotellaan hyvillä mielin lauantain kisoja!!!
Eilen lähes koko päivä vierähti Somerolla Woollandiassa todella hyvässä ja mukavassa seurassa, kyseessä oli siis Uunon pentupäivä ja paikalla kaikki ihanat siarukset!!! Aamu alkoi aamupalalla, onneksi en syönyt kotona mitään sillä tarjolla oli erinomainen aamiainen!! Aamupäivän ohjelmaan kuului aksaa Peten johdolla ja tokoa Jaanan johdolla, aksassa tehtiin siivekkeiden välistä juoksua ja putkea jotka meni Uunolta ihan ok kunhan mun tossun kärjet vaan osoittaa oikeaan suuntaan enkä sählää siel mitään omiani!!
Tokossa Uunolla oli ohjelmassa alokasluokankoe joka tietenki alkoi luoksepäästävyydellä ja paikallaan ololla jotka molemmat todella hyvin vaikka eipä me olla edes luoksepäästävyyttä ikinä treenattu.... Sitten itse yksilösuorituksiin joissa siis mun kanssa kentällä tuomari-Jaana ja liikkuri-Tanja. Uuno otti vähän häiriöö ympärillä tapahtuvista asioista mutta pystyi kuitenkin keskittyyn mun kanssa touhuamiseen hyvin ja eipä sitä yhtään haitannut vaikka palkkaa ei tullut vaan teki tyytyväisenä hommia.
Seuraamiset niin remmissa kuin ilman niin ihan sellaista ku odotin, tiesin et juoksussa poikittaa mutta siis mun mielestä ihan hyvää seuraamista Uunolle kun ikää on kuitenkin vasta 9kk. Liikkeestä maahanmenossa meni hieman vinoon maahan ja se alku seuruu väljää. Luoksetulo todella nätti ja vauhdikas. Liikkeestä seisominen nätti mutta loppu istumises tarvi pienen vartaloavun. Hyppy ekalla yrityksellä ei halunnut hypätä mutta kun otettiin uusiksi niin sitten nätti hyppy, siinäkin lopun istumiseen tarvi vähän apua. Hypyssä kompastuskivi oli varmaan vieras ja hieman korkeampi este mitä ollaan kotona hypitty eli nyt aina joskus myös treenattava sitä korkeaa estettä. Ykköstulos tällä suorituksella oltais varmaan saatu eli käviskö jos Uuno meneekin oikeissa kokeissa suoraan avoimeen!!!
Jaanan kanssa käytiin vielä myöhemmin läpi noita toko juttui ja katsottiin sitä seuraamista ja siihen nyt namit sekä lelu palkaksi sillä selvästi lelu tekee vähän edistystä mutta sit ku palkkaa ensin namilla ja sit vasta tulee lelu niin seuraaminen todella hyvää. Häiriöö seuraamiseen lisättävä että keskittyy vaan muhun eikä muuhun. Noutoa katsottiin myös kun Uuno tykkää ottaa nyt kapulan päästä kiinni, no tähän yksinkertainen ohje nyt noudot ohjatun kapulalla koska sillä ei tehnyt tuota vaan otti nätisti keskeltä kiinni. Kiitos Jaan taas tuhannesti kun tarkkailin miedän juttui ja neuvoit!!!
Iltapäivä lounaan jälki oltiin sit pellolla lampaiden kimpussa ja Uunon kanssa käytiin pari kertaa katsastaan lambei. Ekalla kiekalla maahanmenoja ja kaaria, maahanmenot hyvii kunhan ei ole liejua joka Uuno tai siis mua ällötti... Eli mun pitää muuttaa mun asennetta kuraa kohtaan!!! Kaaret aika kivoi, vaikka mä en kyllä oikein niistäkään vielä tiedä mitään...ehkä mä sitten joskus opin!!! Toisella kiekalla Uuno vaan hömpötteli kun ei voi pieneltä mieheltä vaatia et jaksaisi samana päivänä kaksi kertaa mennä kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan!!! Uuno selvästi tarvii taas aikaa ajatella juttui ja vähän miettii et mitä siel oikein pitää tehdä ja mitä ei eli katsotaan mitä hän on ensi viikoksi kehitellyt!!!
Kiitokset Marikalle ja Kimmolle päivän järjestelyistä ja erinomaisesta ruuasta (siitä kiitos myös Tuijalle). Kiitoksia erinomaiseta seurasta kaikille mukana olleille oli niin kiva taas nähdä teitä ja päästä vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksi!! Jaanalle kiitokset tokojutuista ja "tuomaroinnista"!!! Päivä oli todella mahtava ja kiva, Uuno oli ihan poikki kun päästiin kotiin ei muutakun maannut eteisenlattialla koko illan!!! Kuvia pentupäivästä tuleepi huomenissa kun jaksan purkaa ne kamerasta pois!!
Eilen aamupäivä ja päivä meni nukkuessa kun olin yön taas töissä, iltapäivällä meillä kävi ihanainen naisvieras siis koirien mielestä ja Obelixin veli poika Oord!!!
Veljekset yhteisellä retkellä
Veljekset kuin ilvekset
Näin istutaan velipojan päälle!!!
Tokoiltiin omalla pihalla vieraiden lähdettyä ihan tarkoituksella, hyvin pystyivät kaikki keskittyyn tokoiluun vaikka hyviä hajuja oli ympäriinsä!! Rasmuksen kanssa hyppynoudon vinoja heittoja tai siis oltiin esteen sivussa ja koiran piti silti hypätä ja hakea kapula ja hypätä viel takaisin ja nämä onnistui todella mallikkaasti!!! Rallytoko juttui vähäsen kanssa kun olen niistä nyt kovasti innostunut ja Rapa tykkää niistä kanssa ja paljon.
Rokan kanssa myös noita hyppynouto juttui ja selvästi vaikeampaa ja esteen hakeminen ensin hankalaa mutta muutamalla toistolla ja kun autoin kunnolla niin johan alkoi este löytymään vaikka mä seisoin missä!!! Kaikki jäävät kertaalleen ja niissä pysymistä, nämä oikein hyvin ja ei ajatustakaan et liikkuisi vaikka juoksin koiran taakse ihan vierestä. Ohjatun suuntia alustojen kanssa, ensin vähän alustat hukassa mutta kun ne löytyi niin löytyi suunnatkin ja hienosti kääntyy merkiltä!!!
Uunon kanssa aloitettiin myös hypyn kanssa ja ensin otettiin avo luokan paluu hyppyä joka ihan kunnossa. ALo luokan hyppy kerran liikkeenä ja sekin ihan kunnossa. Jäävien asennoissa pysymistä ja niissä Uuno kyllä positiivinen yllätys, pysyi hienosti kaikissa asennoissa vaikka juoksentelin ympäriinsä. Tein myös EVL ohituksia ja niissäkään ei mitään ongelmaa!!! Loppuun pelkkää merkkiä jota ei olla tehty vähään aikaan mutta muutamalla toistolla palautui mieleen, hienot merkit!!!
Illalla vuorossa Dogitiimin aksakurssi johon pääsi nyt osallistuun Rokan lisäksi Uuno. Rokan kanssa tehtiin rataa jossa vain muutama este, putkia, puomi, keinu ja kepit. Meni ihan kivasti, vähän hiottiin kepeille lähetystä ja muutenkin mun ohjaus kuvioita niin saatiin viel sujumaan paremmin. Olipa kiva aksata ja Rokan asenne ihan kohdillaan, mä niin tykkään ku siihen koiraan on tullut vähän asennetta!!!
Uunon kanssa tehtiin vähän tekniikkaa, takaa kiertoja, pakko valssia ja twistiä, kaikki sujui hyvin kun sain hyviä neuvoja ja ohjeita. Puomi käveltiin pari kertaa läpi, se ensin vähän jänskätti mutta parilla toistolla jännitys katosi. Loppuun Uuno pääsi juokseen viel putkiin ja juoksikintaas vauhdilla ja mä vaan jäin ihasteleen ku olis pitänyt liikkua vähän reippaammin, no kyllä mä sen jossain vaiheessa opin ettei Uunon kanssa jäädä ihasteleen yhtään vaan mennään eteenpäin tukka putkella!!!
Tänään lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa Elonkierrossa vaikka ilma oli todella tylsä ja sumuinen mutta hyvä seura piristi kummasti!!! Lenkin jälkeen tokoiltiin viel parkkiksella ja saatiin myös Eija Reiskan kanssa seuraksemme. Rasmus sai aloittaa jälleen ja näytettiin vähän noita rallytoko juttui Katille ja siinä sivussa Rapa juoksi kerran ruutuun ja teki luoksetulon jotka molemmat todella hyvin. Loppuun tunnari joka mallikelpoinen suoritus!!!
Uunon treeneihin kuului seuraaminen joka esitettiin Katille ja Eijalle ja sovittiin et kuukauden päästä taas he katsovat meidän seuraamista ja kertovat onko se edistynyt heidän mielestään, kun itse sitä on todella vaikea arvioida. Ruutu ekaa kertaa tyhjänä ensin ja Uuno meni sinne todella hyvin ja lujaa, perään vietiin sinne pari kertaa lelu ja sitten ruutu EVL tyyliin eli vein Uunon merkille ja siitä lähetys, tämäkin onnistui todella hienosti!!! Luoksetulo ihan liikkeenä ja käskytettynä, sivulle tuloon viel pieni apu mutta muuten hieno luoksetulo. Tunnari ekaksi piilotin omaa pari kertaa ja sitten oma vieraiden joukkoon, viel ei ihan ole idealamppu syttynyt Uunon pään päälle mutta kyllä se viel syttyy!!! Paikalla olot loppuun, ensin minuutin paikallaan istuminen josta puolet ajasta olin piilossa ja perään parin minuutin makuu ja olin kaiken aikaa piilossa. Molemmat paikalla olot todella hienosti!!!
Rokka pääsi kanssa juokseen kerran ruutuun, stopista palkka. Ruudun loppu osa kerran ja siinä olisi saanut olla hieman enemmän vauhtia eli sitä treenattava puun kierron kautta. Luoksetulon seisomaan stoppia niin et Kati heitti pallon, se oikein hyvin niinku suorakin jossa oli vauhtia. Ohjatun oikea puoli kerran ihan liikkeenä, ensin palkkasin merkin ja sitten pääsi kapuloille, todella hieno ohjattu ja ei mitään epäröintiä suunnan kanssa. Merkki ehkä hieman hidas eli sekin treeniin!!! Loppuun viel tunnari josta oma nousi tarkan haistelun jälkeen!!!
Kivat treenit hyvässä seurassa, kiitos kamut!!! Huomenna ohjelmassa koirien lihashuoltoa ja mun kouluttautumista, no niistä huomenna tai sitten sunnuntaina lisää!!!
Alkuillasta tokoiltiin Talsoilan kentällä ja kaikki pojat oli ihan super päteviä ja innokkaita!!! Rasmus sai aloittaa ja siinä miehessä oli intoa kuin pienessä kylässä kun ei ole pääsyt treenaan muutamaan päivään kipeän tassun takia!! Aloitettiin rally jutuilla , käännöksillä, eteen istumaan tulemista ja oikealla puolella kulkemiseen kaikki sujui oiken hyvin. Merkkiä innokas Rasmus teki sellaisella vauhdilla ja innolla ettei olla ennen nähty ja tekikin todella hienoja merkkejä. Kaukoja peruuttamisen avulla ja siinä samalla luoksetulon stopit ja kaikki edelleen todella hienosti!! Rapan kanssa kannattaisi alkaa treenaan vaan pari kertaa viikossa kun on noin innokas!!
Rokan kanssa aloitin ruudulla ja siellä odotti pallo, palkkasin ensin merkin ja sitten ruutuun, todella hieno ruutu!!! Toisesta suunnasta sama juttu mutta en palkannut merkkiä niin Rokka ei ymmärtänyt lähteä ruutuun eli olen nyt palkannut todella paljon merkkiä ja ruutu jäänyt vähän kakkoseksi eli nyt jatkossa taas suurempi paino sinne ruutuun mutta pitää silti muistaa palkata sitä merkkiäkin. Merkki muuten todella hieno joka kerta!!! Luoksetulon maahan menoja kiertämisen avulla ja ne parani muutamalla toistolla kivasti!!! Rokka treenasi kahdessa osassa ja toisessa osassa tehtiin ohjatun suuntia yhdellä kapulalla ja ensi vasen todella hienosti mutta kun piti lähteä seuraavalla kerralla oikealle niin muistissa se vasen ja sinne mentiin lujaa. Ei ihan malta Rokka viel keskittyä niin paljoa et katsoisi kunnolla mihin sen ohjaan, no luulen et toi keskittyminen ja tarkkuus kasvaa vanhetessa. Muuten oikein hienot ohjatut!!! Paikallaan istuminen ihan viimeiseksi ja se todella tarkkaavainen ja nätti!!!
Uunon kanssa treenattiin ensimmäiseksi seuraamista ja nyt huomasin jos lelu taskussa niin poikittaa vähemmän eli lelu jatkossa taskuun!!! Muuten seuraaminen todella ihanaa, tiivistä ja innokasta, myös juoksupätkä onnistui hyvin!!! Tuo seuraaminen on vaan mun mielestä niin ihanaa!!! Liikkeestä maahanmenot nyt treeniin kun seisomiset saatiin kuntoon, maahanmento heinoi ja tehtiin liikkeenäkin ja meni ihan nappiin. Isolla noutokapulalla muutama nouto pitkältä matkaa ja pari kutsunoutoa, on kapula aika mieluisa Uunolla kun ei haluisi vaihtaa sitä edes lempileluunsa!!! Ruudussa oli palkka valmiina ja sinne Uuno varasti, toisella kerralla tyhjä ruutu ja hienosta stopista palkka. Jätettiin viel ruutuun palkka yhdessä ja sinne Uuno juoksi todella lujaa!! Uuno saanut lisää vauhtia viime aikoina ihan hurjasti, menee ruutuunki nykyään jo niin lujaa etten olisi uskonut ennen!!! Loppuun minuutin paikalla olo josta puolet olin piilossa ja Uuno tarkkaavaisena ja hyvin rauhallisena koko ajan!!!
Pieni lenkki koirien kanssa puistossa ja sitten aloittaan aksan maneesi kausi!!! Paikalla meitä oli kuusi koiraa ja saatiin oikein mukava treeni aikaiseksi. Harjoiteltiin putki ja A erottelua ja se sujui suht hyvin kun mä vaan ohjasin kunnolla ja pidin suuni kiinni. Itsekki huomasin kuinka usein sanon Rokka kun mennään radalla kun Ansku mulle asiasta sanoi, no jätin sen nimen muutaman kerran sanomatta niin alkoi homma sujuun paljon paremmin!!! Loppuun tehtiin viel toinen lyhyt rata ja siinä Rokka haukkui jopa kun meni putkessä, alkaa siis Rokassa oleen asennetta ja vauhtia ihan tarpeeksi kun ohjaaja vaan viel osaisi ohjata ja pysyisi koiransa perässä tai jopa vähän edelle mielellään siellä radalla!!! Ekalla radalla tein pari takaaleikkausta ja niissä nyt onnistuttiin kun ne olleet kovin vaikeita meille, niihin olin todella tyytyväinen niinku Rokan asenteeseen!!!!
Eilen iltapäivääl Uunolla oli treffit Tuksu neidin kanssa elonkierrossa ja näytti nuorisolla olevan kivaa juosta yhdessä pitkin sänkipeltoa!!! Näytti Uuno Tuksulle kuinka ojaralliakin juostaan kuraojissa ja hyvin neiti oppi tuon ihanuuden!!! Kiitoksen Tuksulle ja isäntäväelle lenkki seurasta!!!
Illalla käväistiin Turussa tokoilemassa Uunon sisarusten kanssa Jaanan valvonnassa ja taas tuli todella paljon hyvii vinkkejä ja nevoja, kiitos Jaana jälleen!!! Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja ensiksi mun tarvii alkaa palkkaan ulkokautta, se auttoi heti siihen poikittamiseen. Itse seuraaminen aika kivan oloista ja parani kaiken aikaa ja saatiin juoksu osuuskin onnistuun oikein hyvin ja koira ihan oikeassa paikassa!!! Nouto heti perään ja siinä ei mitään vikaa mutta vauhtia voisi olla lisää vaikka nytkin jo hyvä mutta voisi saada viel vähän paremman. Pari kertaa tehtiin niin et mä heitin kapulan, Jaana kävi heittään kapulaa vielä kauemmaksi, kyllä tuli Uunoon vauhtia kun kapula kaempana!! Nouto juttui jatketaan siis samaan malliin ku ennenkin, niin ja sain käskyn käydä ostaan Uunolle isomman kapulan ku nyt joutui hakeen kooikereiden pientä kapulaa!!!
Paikalla olo yhdessä ja se todella mallikkaasti ei minkäänlaista moitteen sanaan. Treenasin siinä sivussa vielä liikkeestä seisomista, eka tarvi vähän muistutella kun ollaan muutama päivä aiemmin tehty maahanmenoja mutta sen jälkeen hienot seisomiset!!!
Tänään päivällä käytiin Katin ja koirien kanssa metsässä lenkillä, koirilla oli vähän vauhtia ja Uunossa ääntä, lähtee ainaki riista liikkeelle ku Uuno pääsee metsään!!! On Unski hieman onnellinen kun pääsee juokseen kavereiden kanssa!!!
Alkuillasta tokoiltiin Feeniksin kentällä, tänään Rokalla ja Uunolla teemana palkkaamattomuus. Rokan kanssa aloitettiin suoralla luoksetulolla, perään metallinouto ja sitten ruutuun, mutta kun ollaan tehty nyt paljon ohjattua niin selvästi sotki asiat eli tarvii tehdä valmistelu huolellisemmin jatkossa!!!
Uunon teki liikkeestä seisomisen, suoran luoksetulon, avoluokan kaukot ihan läheltä ja loppuun seuraamista pienen pätkän. Uunon kanssa treenaaminen on kyllä niin ihanaa ei ota mitään stressiä palkkaamattomuudesta vaan tekee hommia kaiken aikaa ja täysillä ja aina yhtä iloisena!!
Rokan kanssa tehtiin vielä toinen setti ja siihen kuului Z-kävely, mutta siinä tehtiin vaan maahanmeno, kaukot ja loppuun seuraaminen. Rokkakin tekee hyvin hommia ja nyt kun ollaan tehty palkkaamattomuutta säännöllisesti niin alkaa toimimaan aina vaan paremmin eli treenejä jatketaan suunnitelmallisesti eteenpäin!!!
Samalla reissulla käytiin Anun aksassa ja tänään meillä ohjelmassa 18 esteen mukava rata jossa oli keinu ja siitä tykkäsin koska ei olla sitä vähään aikaan treeneissä otettu, se meni oikein hyvin!! Radalla pääsi käyttään taas monipuolisesti eri tekniikoita ja meni hyvin, heti ekalla kerralla päästiin meneen nollana vikalle esteelle asti josta ajautui sitten ohi. Erityisesti katsottiin vaikeaa keppi kulmaa ja sain siihen vinkkejä miten niitä vahvistaa. Putkijarru opetettiin Rokalle ja se oli meille molemmille ihan uus juttu, mutta hyvin näytti Rokka sen oppivan muutamalla toistolla.
Uuno pääsi myös vähän aksaileen, katsottiin ihan takaa kiertoja ja pari hyppyä ja niissä erityisesti sitä miten mä ohjaan koiraa. Ihan uutena juttuna Uuno teki pussia ja siinä ei mitään ongelmaa vaan suoritti sen ihan itsenäisesti muutaman toiston jälkeen!!! Keinulle juoksemista molemmin puolin pari kertaa ja hyvin juoksee päähän asti, myös kolahdusta erikseen ja ei mitään ongelmaa, Uuno oppii kyllä todella nopeasti ei tarvi oikeestaan ku näyttää mitä halutaan niin Uuno sitten jo tekee niin!!! Loppuun viel rengasta ja eipä senkään kanssa mitää ongelmia!! Kiitos Anu kun neuvoit mua, nyt taas tiedän mitä teen!! Voi olla et saan Uunon kanssa kyllä oikeesti opetella juokseen sillä ukkeli painaa aika lujaan ja näyttää nauttivan siitä todella paljon!!!
Obelix oli maskottina mukana kentällä ja vähän sitä kiukutti kun ei päässy tekeen mitään!!!! On se vaan niin hauska tapaus kun ei ihmettele mitään vaan on vaan ja katselee, ihanan rohkea ja itsevarma!!! Rasmus on ollut kotosalla ettei tassu nyt vaan mene pahemmaksi ennen lauantaita kun nyt on aika hyvä, lauantain jälkeen sit saa juosta metsässä taas niin paljon kun jaksaa!!!
Eilen oli nukkumis päivä ja unta riittikin ihan kiitettävän hyvin vaikka kuinka pitkälle iltapäivään... Illalla poikettiin MTT:n pihalle tekemään se palkattomuus treeni jonka suunnittelin jo joskus viime viikolla. Rasmus aloitti ja sen listalla oli seuraaminen, suora luoksetulo, metallinouto, koukot & liikkeestä istuminen. Rapa teki hommia omaan tapaansa ja kaikki muut meni hyvin mutta kaukoissa ei olisi halunnut istua vaan vajosi aina maahan eli tästä eteenpäin pitää kaukot lopettaa istumiseen tai seisomiseen ku selvästi oli sen oloinen et "tiedän tää loppuu tänne maahan" ja liikkeestä itsumisen seisoi.....
Rokan kanssa aloitettiin seuraamisella, joka oikein hyvää. Kaukot todella hienot, samoinku z-kävely ja siinä kaikki asennot ihan nappiin. Suora luoksetulo lujaa ja tasaisella vauhdilla koko matka. Loppuun ohjattu jossa tuli taas esille se sama ongelma kuin kisoissa eli haki viimeksi viedyn kapulan, nyt merkki hieno et ollaan edistytty sen verran et menee kuitenki merkille ensin. Tarvii nyt vahvistaa noita suuntia paljon ja sitten aina kun treenaa jonkun kanssa niin tehtävä ohjattua koko liikkeenä kun ongelma tulee selvästi siinä esille!!
Uunon listalla oli seuraaminen ja tehtiin pieni pätkä ja se hyvin. Suora luoksetulo todella lujaa vähän tarvii viel apuja sivulle tulemiseen ja loppuun liikkeestä maahameno jonka luulin olevan helppo mutta ei se ollutkaan, Uuno nousi istuun ku palkka ei lentänytkään heti sinne maahan. Kuitenkin palkkaamattomuus toimi oikein hyvin ja siihen Uuno ei reagoinut mitenkään vaan teki hommia kaiken aikaa hyvin.
Tänään aamupäivällä oli dementti/ramparyhmän aksa treenit eli kentälle suuntasi mun lisäksi Lotte ja Ansku, kaikilla joku raaja vähän kipeänä ja kaikki vähän unohteli rataa jne.... No hauskaa kyllä oli treenata yhdessä vaikka kaikki ei mennytkään ihan niinku oli suunniteltu!!! Treenattiin mun toivomuksen mukaan takaaleikkauksii jotka mulle ja Rokalle todella vaikeita, mutta tänään ne radalla sujui hyvin kun jouduin olemaan tarpeeksi kaukana enkä pystynyt tunkemaan itseäni liian lähelle. Tuskaa aiheutti päällejuoksu kun mä en vaan yksinkertaosesti ymmärtänyt kääntää ylävartaloani oikeaan suuntaan.... No pienellä perseelle potkimisella sekin alkoi onnistuun mutta sitä tarvii nyt vaan alkaa treenaan et mä osaan tehdä sen oikein, on se ehkä reilua tuolle koirallekkin et mä ohjaan sitä edes oikein!!! Kiitoksia kaverit mukavasta treenistä, pian uudestaan!!!
Iltapäivällä käväistiin Uunon kanssa paimentaan Somerolla ja oli mun "pikku"paimen vaan aika taitava kaveri jälleen!!! Harjoiteltiin uutena juttuna poispäin ajoa ja se sujui hienosti pariin otteeseen. Tehtiin tietenki samoin juttui ku ennenki ja nekin sujuu hyvin. Ekalla kierroksella pystyi tekeen paljon mutta toinen kierros sit vaan pää osin kuljeteltiin kun pieni poika ei vaan jaksanut enään tehdä mitään uutta ja "vaikeaa". No nyt opittiin et Uunon kanssa tehdään ekalla kierroksella aina vaikeempia juttui ku keskittyminen viel riittää mutta toinen kierros sit vaan kuljetellaan ja hengaillaan!!!
Illalla oli vuorossa viel tokoryhmän treenit ja olipa mukava treenata yhdessä ja silleen et joku käskytti ja katsoi vähän peräänki. Ekana liikkeenä oli jäävät, Rokan kanssa tein pelkkää Z-kävelyä ilman pysähdyksii niin et liikkuri jutteli mitä sattui ja me vaan käveltiin, loppuun yks siesomaan stoppi ja Z oli siinä. Uunon kanssa tehtiin eka kontakti treeniä vähän kun liikkuri käskytti mitä halusi ja mä palkkasin vaan kontaktia, otti aikas paljon häiriöö aluksi mutta palkkauksen jälkeen alkoi hyvin tarjoon kontaktia ja ei enään häiriintynyt käskyistä. Liikkeestä seisominen kaksi kertaa oikein hyvin ja nyt seisominen suorempi ku palkkasin vähän eri kohtaan pallolla. Tuossakin aluksi otti häiriöö -käsky- sanosta mutta sitten vaan käveltiin muutama kerta suoraan käskytyksestä huolimatta niin johan jäi liikkurin ihmettely pois. Liikkeestä maahanmeno kaks kertaa kanssa ja ne hyvin. Loppuun käveltiin vaan Z-liike läpi ja käskyjä sateli!!!
Paikallaolot & luoksetiulot yhdistettiin ja saatiin samalla vähän häiriöö eli koirat makasi rivissä ja jokainen otti vuorollaan luoksetulon siitä muiden ohitse. Rokan luoksetulo hyvin ja makasi myös nätisti paikoillaan. Uuno makasi ensin ja eipä sitä muuta haitanneet vaan makasi hienosti ja yhden kerran tein niin et istui ja ei sekään tuottanut ongelmia. Luoksetulo myös oikein hyvin!!! Kivat treenit tänään, näitä lisää paljon!!!
On tääkin vkoloppu mennyt niin hurjaa vauhtia et ei perässä pysy ja tuntuu ettei ehdi oikein mitään tekemään ainakaan mitään järkevää.... Eilen olin ajatellut et teen koirien kanssa palkattomuus treenin tokossa mutta en sitten vaan ehtinyt tekeen sitä missään välissä ku oli joteski taas ohjelmaa, no treeni odottaa keittiön pöydällä huomista.
Iltapäivä eilen kului Barf-luennolla Jokioisten tietotalolla, ei ihan hirveästi tullut mitään uutta luennolla mutta vanhan kertausta ja sitten mieleen muistuttelua, mutta voin todeta että meillä koirat syö hyvin ja ruokajutut toimii niinku niiden kuuluukin!!! Sain myös vinkkejä millä voin edesauttaa ettei Rapan vatsa mene niin kovalle luiden syönnin jälkeen ja noita juttui tullaan kyllä kokeileen koska kuulostivat oikein toimivilta. Kiitokset Jokioisten herkkuluulle kun järjestitte hyvän luennon!!!
Tänään aamupäivä nukuttiin kun olin yön töissä ja iltapäivällä hypättiin Anskun ja Fyran kyytiin ja huristeltiin Längelmäelle kanakoira areenalle aksaileen. Paikka oli uusi tuttavuus meille mutta oikein mukava paikka, hyvät esteet ja hyvä pohja kunhan ohjaaja oppi juokseen siinä!!!
Areenalla oli Lotta Vuorelan agilitykoulutus päivä ja me oltiin Anskun ja koirien kanssa päivän viimeisessä ryhmässä. Lotta oli rakentanut kivan mutta haastavan 32 esteen radan joka me saatiin Rokan kanssa suoritettua läpi, muutamassa osassa mutta läpi mentiin. Taas jälleen kerran mun tarvisi luottaa koiraani, ohjata sitä rohkeasti ja sit antaa vaan mennä. Mä varmistelin ihan liikaa ja noukin koiraa mukaan paikoista mistä ei tarvisi eli kunnon ohjaus vaan päälle ja sitten menoksi!!!
Tiukkoja käännöksiä katsottiin erikseen ja niissä Rokka alkoi taipumaan todella hyvin ku mä vaan ohjasin sitä oikein ja rohkeasti. Mä itsekki huomasin sen kuinka paljon varmistelen ja teen ihan turhaa työtä siellä radalla ja se vie heti Rokasta vauhtia pois. Lopussa sitten vähän huolimattomasti astuin sivuun ja taitoin polveni.... No mentiin kuitenkin loppuun mutta vähän varovaisemmin, pohja oli hyvä mutta hieman tahmea ja kun siihen ei ollut tottunut niin jäi kengän reuna sitten vähän kiinni ku ei nostanut sitä jalkaa kunnolla. Ens kerralla osaa varmasti jo nostaa jalkoja kunnolla et pääsee eteenpäinkin!!!
Kokonaisuutena koulutus oli todella kiva ja jäi sellainen olo et me Rokan kanssa osataan jo paljon mutta nyt mun vaan pitää alkaa luottaan siihen koiraan ja samalla ohjaan huolella niin varmasti alkaa vauhti kasvamaan huimasti!!! Kiitokset Anskulle loistavasta matka seurasta ja Lotalle ihan huippu koulutuksesta, tammikuussa sitten nähdään samoissa merkeissä!!!
Längelmäeltä ajeltiin kotiin sateisissa merkiessä ja olihan pakko poiketa matkalla ostaan vähän namusia, niin johan matka kului nopsaan!!! Kotona en ehtinyt paljon muutakun piipahtaan ja sitten taas töihiin.... Huomenna koirilla vuorossa se palkattomuus treeni kun se on kerran jo valmiiksi suunniteltu, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty!!!
Tänään alkoi Rokan aksakurssi Anun/dogitiimin vetämänä ja kyllä oli ensimmäinen kerta jo niin hyvä ja tuli paljon uutta. Anu oli rakentanut meille radan jossa oli hyppyjä, kepit, pituus pari putkea ja pussi. Radalla pääsi käyttään monipuolisesti erilaisia ohjaustekniikoita ja niitä sitten katsottiin yhdessä läpi. Kokonaisuutena Rokan kanssa meni todella hyvin ja oli muuten taas sitä vauhtia, jopa taisi haukkua mennessään keppejä!!!! Kepeille sain ohjeita miten ohjaan Rokan paremmin sisään kun tullaan vaikeasta kulmasta ja heti kun mun rintamasuunta paremmin niin lähti pujotteleen paljon varmemmin alusta asti. Takaaleikkaus oli jälleen todella vaikea mulle ja sitä treenattiin muutama kerta erikseen ja sain siihen hyvii neuvoi ja ohjeita!!! Kiitos Anu ja ens viikolla nähdään!!!
Kotimatkalla poikettiin feeniksin kentällä tokoileen ja kas kummaa kun vähän kastuttiin mutta eipä se haitannut vaan me tokoiltiin poikien kanssa innokkaana!!! Rapan kanssa aloitettiin seuraamisella ja se super hyvää ja innokasta. Pysymistä treenattiin kaikissa asennoissa ja Rapa siinä loistava ei haitannut vaikka heittelin lelua tai kapuloita ympäriinsä!! Rallytokon käännösiä ja oikealla puolella kulkemista treenattiin ja alkaa käännökset sujuun luontevasti!!!
Uunon kanssa treenattiin pysymistä ja istumassa ja maassa pysyminen helppoa mutta seisominen vaikeaa, mutta saatiin onnistumisia aikaan!!! Liikkeestä seisominen oli ihan täysin kadonnut vaikka eilen viel todella hieno, suorapalkalla muutama seisominen ja tarvii alkaa etsiin minne se on kadonnut päivässä. Seuraamista lelun kanssa ja se todella hyvän tuntuista, en olisi uskonut et noin iso ero tulee esiin päivässä mutta nyt seuraaminen oli sellaista ku mä haluun, tästä jatkettaan eteenpäin!!!! Loppuun pari luoksetuloa lelukentän läpi ja Uuno vaan juoksee eteenpäin eikä edes vilkaise leluja/kaploita maassa!!!
Rokan kanssa aloitettiin kanssa pysymisellä ja ne hyvin vaikka heittelin leluja ja kapuloita!!! Merkkiä tehtiin niin et kapulat takana ja siellä oli myös leluja ja muuta tavaraa, ekoilla kerroilla selvästi vähän epävarma mutta kun pari kertaa onnistui niin sitten sujui todella hyvin ja nyt meni joka kerta ihan suoraan merkin taakse seisomaan!!!! Loppuun luoksetulo rojukentän läpi ensin ihan liikkeenä ja sitten pari suoraa, kaikki oikein hyvin ei haitannut tavarat yhtään Rokettia!!!!
Tänään iltaäivällä tokoiltiin Feeniksin kentällä, Rasmus aloitti ja tehtiin kaikkee rallytoko juttui. Mä vähän viime yönä katselin netistä rallytokon ylempien luokkien liikkeitä ja niitä sitten kokeilin eikä niissä mitään ongelmaa ollut, vähän treeniä vaan niin ne saadaan äkkiä kuntoon!!! Nyt vaan niitä kisoja kattoon niin päästään Rapan kanssa sinne ihmetteleen ja näyttään mitä me osataan!!! Tehtiin vähän ihan tokoakin; metallikapulan kanssa leikittiin ja haettiin sitä hyvää motivaatio noudon palautukseen. Tunnari kerran, siinä haisteli pitkään eli vähän epävarma mutta oma löytyi kuitenkin, tunnari pitäisi tehdä ehkä vähän useammin!!!
Rokan kanssa aloitettiin seuraamsiella joka todella innokasta, Rokka vähän jopa edisti mutta parempi se niin, ilme nyt ainakin kohdallaan seuraamiseen!!! Ohjatun molemmat suunnat ja nyt teki ekan kerran sen mitä tekee kisoissa eli meinaa jättää merkin väliin, hoten ensin otettiin merkkiä muutama kerta ja sitten vasta pääsi kapuloille jotka sitten haki todella nätisti. No hyvä kun tekee tuota "oikaisua" treeneissäkin et pääsee siihen puuttuun koska tähän asti on tehnyt vaan kisoissa. Merkkiä viel viimeisenä hetsaten ja menee sinne todella lujaa. Tunnari kerran, se todelal hyvä ja vauhti kohdillaan.
Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella, ensin suoria pätkiä jotka hyviä ja vähän pidensin matkaa. Uutena juttuna hidas kävely ja se sujui hyvin!!! Vasempaan käännöksiä erikseen ja nyt niissä jo jotain ideaa. Vauhtinoutoja ohjatunkapulalla ja kerran metallilla ja niissä todellakin vauhtia!!! Suoraluoksetulo todella pitkältä matkaa ja sekin lujaa suoraan leluun!!! Luoksetulon loppuja pensaan kierron avulla ja niissä myös hyvin vauhtia. Tunnari lopuksi ensin kasan kanssa ja siitä nappaa selvästi sen kapulan mikä erikseen kasasta eli pitää varmaan kokeilla laudan kanssa et malttaa haistella, piilotin omaa pari kertaa nurtsiin etjoutui käyttöön nenään ja ne hyvin! Loppuun paikallaaan istuminen kun keräsin tavarat pois ja hienosti istui vaikka kävin piilossakin!!!
Mukavien tokojen jälkeen käytiin tekeen citykävely ja tehtiin silleen vähän rauhallisimmissa paikoissa et Uuno sai olla vapaan, ihanaa kun sitä voi pitää vapaana missä vaan ja kuuntelee hyvin mua eikä karkaile mihinkään!!!
Äkkiä ne päivät vaan menee eteenpäin, hyvä kun ite pysyy edes jotenki perässä vaikka välillä sekin meinaa olla vaikeaa!!! Täytyy oikein muistella mitä me ollaan loppuviikosta touhuttu..... Perjantaina iltasella mentiin Paavolaan Anskun ja jengin kanssa lenkille ja samalla aksaileen kentälle. Ideanan oli tehdä hyvänmielen treenit ennen tämän päivän kisaa ja siinä onnistuin Rokan kanssa oikein hyvin. Tehtiin keppejä vauhdikkaasti parin putken avulla, puomin pelkkää alastuloa putken kanssa, hyppyjumppaa ja sitten mä otin viel keinun ja A:n pari kertaa ja kaikki onnistui tietenkin hyvin koska kyseessä hyvänmielen treeni!!!
Alsasin myös vähän Reiskan kanssa kun senkin kanssa on sovittuna pieniä skaboja.... Reiskan kanssa aksa meni myös oikein hyvin kun mä vaan muistan kuinka iso se on ja et mun pitää jättää sille tilaa suorittaa esteet!!!
Eilinen vierähti mukavasti töissä mutta iltasella vähän sisällä viel hömpöttelin koirien kanssa kaikkea pientä!!! Paljon temppui tietenkin, Rapan kanssa rallytoko juttui, Rokan kanssa erityisesti tiiviitä käännöksiä ja Uunon kanssa sitä kapulan pitoa!!! Näiden lisäksi kaikkien kanssa kisapalkkausta ja kaukoja!!! Kaikki oli ihan super taitavii ja teki hommia oikein hyvin!!!
Tänään aamupäivällä Eija ja Reiska tulivat hakemaan mua, Rokkaa ja Uunoa ja matkattiin yhdessä Hyvinkäälle vähän aksaileen ja tällä kertaa ihan kisoihin!!! Ensiksi kisasin Reiskan kanssa kaksi maksi1 hypäriä, jotka kokonaisuutena meni todella hyvin siihen nähden kuinka paljon olen treenannut sen kanssa viime aikoina!!!
Ekalta radalta vitonen kun tuli kepeille vähän liian lujaa ja ei vaan yksinkertaisesti taipunut toiseen väliin mutta muuten kiva rata!!! Toinen rata meni sitten todella mallikelpoisesti ja siitä tuloksena oli 0 ja luva!!!! On se Reiska vaan niin taitava aksakoira ja ei yhtään haitannut et mä meen sen kanssa, kivasti teki töitä mun kanssa!!! Kiitos Eija kun sain lainata Reiskaa jälleen!!!
Rokan olin ilmoittanut aksaradalle ja kahdelle hypärille mutta mentiin vaan aksarata ja eka hypäri ku sit pitä lähteä jo kotiin et ehdin töihin ajoissa. Aksaradalla mä kämmäsin viidennen esteen ku ajauduin sivuun ja Rokka teki siinä pienen lenkin sit vaan päätin et nyt mernnään täysiä ja mä en varmistele mitään ja me todellakin mentiin ja Rokka kulki ihan sairaan lujaa... En ole tuollaista vauhtia ennen nähnyt sen menevän kisoissa, varmaan vaikutti se et oltiin hallissa ja Rokka tykkää kisata hallissa tokoa ja näköjään aksaakin!!! Aksaradalta tuomioksi hylly mutta se oli sairaan hyvä hylly ja mä olin todella tyytyväinen!!!
Hypärille lähdettiin vauhdílla ja mentiin koko rata lujaa läpi!!! Kepeille tuli liiana lujaa ja jouduin vähän auttaan takaisin samoin vikan hypyn ohi meinasi mennä ja siitä tehtiin pieni lenkki mutta muuten rata meni ja sujui hyvin!!! Tuomioksi 10 ja pari sekunttia yli aikaa noiden korjauksien takia mutta sekin oli sellainen -VAU- mikä rata ja -VAU- kuinka lujaa mun koira kulkee!!!!
Vitsi toi aksa on kivaa ja Rokka nyt todellakin kulkee eteenpäin ja lujaa. Ihana ku ennen omaa vuoroa se räkyttää ja on ihan tohinoissaan, asenne on siis kohdallaan ainaki ja meno haluja riittää!!!! Aksa&Rokka Huomenna laitan videot tänne kun pääsen omalle koneelle!!!
Uuno oli mukana maskottina ja pääsi välillä aina hengaileen halliin sisälle, tehtiin ihan vaan kontakti treeniä, leikittiin ja vähän kaukoi. Uunoa ei yhtään haittaa missä ollaan vaan tekee aina töitä kun pyydetään, eipä aiheuta häiriöö mikään!!! Halli oli muuten todella kiva ja koe järjestelyt toimivat loistavasti oli ilo kisata kokeessa missä kaikki järjestelyt pelasi hyvin, tuonne uusiksi!!!
Eilen lauantaina tokoiltiin MTT:n parkkiksella ihan vaan oman porukan kesken, kaikki treenasivat kahdessa osassa ihan EVL koitoksia varten. Ekassa osassa Rasmuksella seuraaminen ja liikkeestä istuminen, seuraaminen hyvää ja tiivistä, istuminen todella hienosti.
Rokan kanssa aloitettiin paikallaan istumisella 3minuuttia ja istui todella hyvin!!! Seuraaminen pallopään kanssa ja siinä oli nyt voimaa ja ilmettä, vähän välillä edisti mutta muuten todella hyvin!!! Kaikki jäävät kertaalleen läpi ne ihan nappiin, vielä salama kävely ilman pysäytyksii kertaalleen läpi.
Uunon teki myös yllätys yllätys seuraamisen ja se vähän laiskaa mutta perusasennot hyvii joista palkkasin, kokeilin myös lelun kanssa mut ei onnistunut vielä. Liikkeestä seisominen pallon kanssa ja hyvin pysähtyy ja terävästi!!!
Toisessa osiossa sitten Rasmus aloitti kaukoilla ja ne ihan ok, vähän olisi vaihdot saaneet olla terävämmät mutta muuten hyvät kaukot! Metallikapulan kanssa vähän leikittiin ja tehtiin metallinoutoja hetsaten ja loppuun yksi nouto kisamaisesti ja ne kaikki hyvin!!!
Rokan toiseen osioon kuului myös kaukot jotka muuten ihan super heinot mutta seisomasta istuminen tahmea joten siitä palkkaa muutama kerta niin parani. Ohjatun noudon suunnat ensin kosketusalustalla ja sitten ihan liikkeenä kapuloiden kanssa ja kaikki ohjatut ihan nappiin!!! Tuli oikein hyvä mieli noista ohjatuista!!!!
Uunon toiseen osioon kuului myös tietenkin kaukot joissa tehtiin kaikkia vaihtoja ja kaikki onnistuu noin metrin matkalta, pääasia kuitenkin tässä vaiheessa on se ilme eikä se matka niin tehtiin ihan läheltä paljon terävii toistoi!!! Puuta kierrettiin hetsaten ja yhdistettiin siihen luoksetulon loppuosa jossa autoin reilusti kädellä et sain Uunon joka kerta suoraan kertaheitolla sivulle!!!
Tänään sunnuntaina olikin koko porukalla aksapäivä kun ilta päivällä mentiin kentälle Anskun ja Loten ja 9 koiran voimin vähän aksaileen, oli kyllä niin kivat treenit et tälläisii lisää ja paljon!!! Kiitokset ystävät mukavasta iltapäivästä!!! Mä kaivelin netisti kivan vauhti pätkän joka sitten rakennettiin ja siinä todellakin sai juosta ja oli koirissa vauhtia!!!
Rokan kanssa tehtiin rata varmaan 3 kertaa ja välillä mä unohdin ohjata tai tein jotain tyhmää mutta vikalla kerralla sitten nollana läpi ja lujaa!!!! Keppeinä vinokepit ja Rokka ei ole niillä ennen mennyt mutta meni paljon lujempaa ku ennen eli niiden kanssa varmaan treenaillaan jatkossakin et saadaan sitä vauhtia touhuun. Huomasi hyvin kun mä vaan menen ja juoksen niin Rokanki vauhti kasvaa ja mennään todella lujaa yhdessä, tuollaisii vauhti pätkii pitäisi tehdä useammin et olisi kiva vaan mennä eikä tarvisi sen enempää vääntää!!!
Rapan kanss tein myös pienen pätkän radasta ja Rapa oli ihan super taitava, tänään siis Rapalla selvästi hyvä päivä kun hyppeli niin iloisesti ja oli todella reipas. Uuno pääsi viimeisenä myös vähän kaahottaan ja tehtiin ilman rimoja muutamaa hyppyä ja paria putkea, Uuno meneee muuten todella lujaa.... Et pitää tässä alkaa opetteleen ohjaan taitavasti että pystyy edes jotenkin hallitseen tuota koiraa, no siihen on onneksi vielä paljon aikaa ennenku mitään kunnon rataa aletaan vääntää ku me vaan vähän hassutellaan nyt ja katsotaan sitten joskus tulevaisuudessa mitä se tuo tullessaan!!!!
Aksan jälkeen ajeltiin vielä poikíen kanssa Humppilaan lenkkeileen Tiian ja Onnin kanssa, olipa ihana metsälenkki ja ihana syksyinen auringonpaiste!!! Nää syysilmat on niin ihanii ja kauniita!!!
Aamupäivällä mentiin viimeisen lomapäivän kunniaksi kentälle vähän aksaileen ja tokoileen. Aloitettiin aksalla ja tein hyppyjumpan perussarjan ja sitten vähän yhdistelin siihen vauhti pätkää eli pari putkea ja keinu.
Rokan kanssa tehtiin ihan vaan hyppyjumppa pari kertaa ja meni hyvin, sitten otettiin putkesta vauhtia sieltä hyppysarjalle ja seuraavaan putkeen ja keinulle ja sitten sama rinki jatkui!!! Tuli muuten vauhtia Rokkaan mutta selvitty hyppysarjan silti todella hyvin ja voisin sanoa että jopa paremmin ku pelkkää hyppysarjaa otettaessa! Keinun meni reippaasti ja ei yhtään arkaillut eli siihen saa hyvin vauhtia noiden putkien avulla, joten tuollaista treeniä tehtävä useammin!!!
Rapa pääsi myös hyppysarjalle ja oli ensin sitä mieltä et mitä ihmettä tää nyt on mutta kun innostui jutusta parilla toistolla niin sittenhän tuo hyppeli todella hienosti. Rapakin pääsi ottaan putkesta vauhtia ja kyllä sekin kivasti kiihdytteli!!! Rapa ei ole ikinä tehnyt keinua ja ajattelin ettei sitä oteta mutta Rapa oli tästä hieman erimieltä ja meni suorittaan sitä itse ja häntä heiluen laski sen kanssa alas ja uudestaan vaan heti perään!!! Todella hieno keinu ja sinne tuo vaan kiipeili kaiken aikaa uudestaan ja uudestaan!!!
Uunon kanssa tehtiin pelkkä hyppysarja matalilla vinorimoilla ja hyppäsi hyvin ei mitään osuurempaa ongelmaa ainakaan mun silmään osunut!!! Tehtiin myös vähän putkia ja siivekkeiden välistä juoksua ja takaa kiertoja, oli Uunolla vauhtia ja todella kivaa, kyllä se taitaa alkaa aksaamaankin joskun tulevaisuudessa kun vähän vielä kasvaa!!!
Toko-osiossa kaikilla oli samat jutut eli tunnari, jäävien asennoissa pysyminen ja luoksetulo. Rasmus suoriutui tehtävästään oikein hyvin ainut pikku virhe kävi tunnarissa kun toi ekalla viereisen mutta uudella lähetyksellä loistava suoritus!!! Rokan kanssa meni oikein hyvin kanssa ja eipä sen suoritukseen mitään lisättävää sen enempää!!! Uunon kanssa tehtiin tunnari ekaa kertaa niin et väärät kapulat kasassa vieressä ja oma siihen viereen, teki kaksi kertaa todella hienon tunnarin, meni ja haisteli hetken vääriä sit oma osui nokan eteen ja toi sen mulle!!! No sitten ohjaaja oli vähän liian ahne ja otettiin kolmas kerta niin et oli kaks kasaa vääriä ja oma siinä välissä, tämä liian vaikea juttu joten piilottelin omaa pari kertaa heinikkoon ja sieltä etsiminen sujui oikein hyvin!!! Jäävien pysymiset hyvässä mallissa ja samoin luoksetulo!!!
Treenien jälkeen vähän mäkikäveleen ja lenkkeileen Hunnarille, olin niin tyytyväinen itseeni kun tulin kotiin kun olin ollut niin ahkera heti aamusta niin sitten sai levätä iltapäivällä!!! Huomenna takaisin töihin ja jos tää elämä alkaisi sitten taas vähän normalisoitumaan ja tulisi jokin rytmi tähän elämään!!!
Aloitetaan nyt vaikka hoitolapsukaisista jotka ovat olleet oikein kiltisti ja aika veikeitä tapauksia!!! Ollaan vähän kokeiltu ulkoilla mutta aina kun päästää koko sakin kanssa ulos niin kas kummaa alkaa sataan vettä ja koko sakki äkkiä sisälle. Toivottavasti loppuviikosta olisi kauniita päiviä niin päästäisiin kunnolla ulkoileen!! Muutama kuva söpöläisitä:
Jaa olenko mä muka vähän söpö!!!
Kaverukset!!
Super söpöläiset!!!
Ilalla mentiin Eijan kanssa yhdessä aksaileen Somerolle Aneten oppeihin. Rokan kanssa tehtiin kivaa pätkää jossa kolme hyppyä ja pari putkea, Anette huomasi että Rokan on paljon vaikeampi lukea mun ohjausta sillon kun kulkee mun oikealla puolella johtuisiko tuosta tokosta eli oikeaa puolta vahvistettava aksassa paljon. Vasemmalta puolesta ohjaus sujui jouhevasti ja liikuttiin kaiken aikaa hyvin eteenpäin. Kokeiltiin erilaisia ohjaus vaihtoehtoja ja todettiin yhdessä Aneten kanssa et mun pitää liikkua kaiken aikaa enkä voi jäädä ottaan Rokkaa vastaan niin et joutuu tuleen mua päin koska silloin hidastaa todella paljon. Mun siis pitää liikkua ripeästi, ohjata tarkasti ja muistaa se katse sinne mihin haluan koiran!!! Näillä opeilla mennään nyt lauantaina kisaileen ja katsotaan miten käy!!! Jäi kyllä hyvä mieli jälleen aksasta ja mä alan kaiken aikaan pitään siitä enemmän ja enemmän, mutta ei se tokon edelle kuitenkaan mene!!!!
Oltiin Sirkan kanssa heti aamutuimaan todella ahkeria ja käytiin tekeen kolme jälkee tuonne metsiin, eipä siihen kauaa mene kun sinne menee kaksin ja reippaasti askeltaa pitkin pusikkoa!!!
Päivällä sitten tein taas suuria tekoja ja sain Rokan ilmoitettua aksa kisoihin ja jännitys alkoi heti kun oli ilmoituksen tehnyt!!! Sain katsottua muutaman kokeen valmiiksi et jos nuo kisat menee hyvin niin sitten vaan uusiin koitoksiin taas, muhun taitaa olla puraissut joku kisa kärpänen, koska ilmoitin sit vielä molemmat pojat tokokokeeseenkin... Aika paljon ilmoitusluontoisia asioita samalle päivälle, jätin sentään vähän huomisellekkin!!!
Iltapäivällä piti vähän tokoilla sisällä, Uunon kanssa tehtiin kapulan pitoa ja nyt alkaa olla jo selkeästi hajua et kapulaa pidetään suussa eikä syljeskellä!!!! Kaikenmoisii temppui tehtiin vähän sillä ajatuksella et niitä saisi käytettyä tokossa "kisa"palkkana. Kooikerit treenas vaan noita kisapalkka juttui kun olen niissäkin ollut vähän laiska mutta nyt tarvii ryhdistäytyä!!!
Kuudeksi mentiin Somerolle aksaileen Rokan kanssa Aneten oppiin. Voi kun oli taas niin kivaa ja hyödyllistä, Kiitos Anette!!! Tehtiin rataa joka meni todella hyvin Rokan ja mun osalta, oli vauhtia ja saatiin vauhtia vielä lisää kun mä juoksin kovempaa enkä jäänyt yhtään odotteleen koiraa!!! Kepit meni hienosti joka kerta, keinu myös hyvin ja muutenkin kontaktit onnistuneesti. Tiukkoja käännöksiä katsottiin läpi ja niissäkin kas kummaa se mun sijoittuminen ja liikkuminen vaikuttaa aika paljon.... aika ihmeellinen juttu!!! Kyllä mä vaan niin tykkään tuosta aksasta ja Rokka tykkää varmaan vielä enemmän ku mä, ihana laji mutta ei se tokoa voita!!!
Illan kruunasi kunnon lenkki Tiian ja Onnin kanssa, hyvä seura siis vielä mukavan päivä päätteksi kruunasi kaiken!!! Kiitos ystävä rakas!!
Eilen aamupäivän nukuin ku tulin taas aamulla töistä kotiin, oli muuten viimeinen yövuoro ennen kesälomaani!!!! Iltapäivällä mentiin Saken ja koirien kanssa käymään pukon kentällä, Rokka pääsi tekeen hyppyjumppaa kasvavalla sarjalla ja paransi joka kerta eli juuri niinku kuuluukin mennä!!! Rokan kanssa tehtiin myös rengasta niin et oltiin eripuolilla rengasta Saken kanssa ja kutsuttiin Rokkaa vuorotellen renkaan läpi, nyt hahmotti hienosti renkaan ja katsoi tarkkaan mistä hyppää. Rangasta myös vauhdin kanssa ja meni oikein hyvin. Keppejä pari kertaa ja ne myös hyvin ja nyt oli ainakin vauhtia. Rasmus pääsi myös hölmöileen ja juoksenteli putkiin ja kiikkui puomin päällä joka taisi olla Rapan lempieste!!! Uuno puolestaan juoksi putkirallia, niin siis haluun varmaan putki hullun koiran kun sitä sinne aina usutan!!!! Tehtiin myös rengasta pari kertaa samalla systeemillä ku Rokan kanssa ja hienosti hyppeli matalan renkaan läpi.
Iltasella tokoiltiin vähän sisällä, Rapa & Rokka tekivät seuraamisen ekoja askelia, tunnarikapulan omatoimista nostoa+sivulletulo ja temppuja. Kooikeri pojat molemmat todella taitavia!!! Uuno teki seuraamista ja oikealle käännöstä, molemmat mallikkaasti. Peruuteltiin ja temppuiltiin sitten loppuun vähän ja kyllä oli intoa ukossa!!!
Illalla Uuno pääsi moikkaan Anun ja Caritan lampaita Kiipulle, Uuno paimensi lampaita nätisti ja piti lampaat hyvin koossa paria pientä vauhdikasta hetkeä lukuun ottamatta. Pysäyttelin molemmilla kerroilla pari kertaa ja nyt pysähtyy nätisti lähes heti kun nostan kädet ylös ja pyydän odottaan!!! On paimennus vaan niin kivaa edelleen!!! Kiitos Anu kun saatiin tulla!!!
Tänään aamusta lenkkeiltiin pitkä lenkki Katin ja koirien kanssa Tammelan metsissä, kyllä oli niin kivaa pitkästä aikaa taas kävellä yhdessä ja koirat näyttivät nauttivan toistensa seurasta, varsinkin Rasmus ja Jolinda!!!
Alkuillasta mentiin Rokan kanssa Turkkuun Lentsun pitämään tokoiltaan jossa käytiin läpi koira kohtaisi ongelmia. Ensin paikalla olot jotka molemmat todella hyvin Rokalla. Istumisen aikana juoksin kahden puun väliä et saan Rokan mielenkiinnon pysymään piilossa ja toimi hyvin sillä oli paljon tarkkaavaisempi piiloa kohtaan ku mä aina välillä juoksentelin!!!
Ensimmäisenä ongelmana mulla ja Rokalla seuraamisen vire, se oli parantunut keväästä mutta edelleen siitä puuttui se jokin... Tehtiin muutama pätkä lelu kädessä ja sitten kainalossa ja kun lelu laitettiin kainaloon niin saatiin Rokkaan sellaista toivottavaa voimaa ja ilmettä. Nyt siis jatketaan seuraamis treenejä lelu kainalossa ja pikku hiljaa se sielt sit joskun häivytetään mutta ensin tehdään tuo motivaatio hyvään kuntoon. Palkatessa mun pitää muistaa heittää lelu eteenpäin koska jos tiputan sen vaan niin se ei ollut Rokan mielestä kovin kiva.
Ruutu harjoitus tehtiin kaikki yhdessä ja siinä tuli jälleen esille se et Rokka hypähtää merkiltä ihan minne sattuu eikä yhtään tiedä minne menee.... Kun näytettiin kun ruutuun vietiin pallo ja merkki näytettiin kanssa niin sitten hyvin mutta muuten vaan singahtelee merkin jälkeen minne sattuu... No tehtiin seuraavana ohjattu ja siinä sama ongelma tuli esille, Rokalle ei hajuakaan minne mennä. Vaihdettiin käsimerkki selkeämmäksi ja autoin vartalolla oikeaan suuntaan niin alkoi suunnat selkeytiin. Nyt jatkossa autan vartalolla vahvasti Rokkaa lähtemään oiekaan suuntaan et saan suunnat opetettua kunnolla ja vahvoiksi. Toivottavasti tällä saadaan ne kuntoon niin tuo singahtelu loppuisi.
Loppuun katsottiin kisapalkkaamista lävitse kun en oikein tiedä miten teen sen Rokan kanssa. Sain pari todella hyvää vaihtoehtoa ja niitä alan nyt hiomaan Rokan kanssa kotona ja treenaan ne toimiviksi ja sitten alan yhdisteleen palkkaukseen!!! No Rokalle niiden opettaminen helppoa kun on noin energinen ja iloinen kuitenkin!!! Mä olen itse vähän lintsannu tuosta kisapalkan opettamisesta ja sen kyllä huomaa, se joutuu nyt tehotreeniin et saan ne toimiin!!!
Kiitos Lentsu todella mukavasta illasta ja kyllä taas olen paljon viisaampi ja tiedän miten treenaan Rokan kanssa, niin ja myyn sen naksun pois!!! Kiitokset myös treenikamuille oli todella mukava ilta!!!
Olin viime yön töissä ja kävin vaan kotona hakeen koirat ja sitten autonnokka kohti pukon kenttää jonne oltiin Anskun kanssa sovittu treffit heti aamutuimaan!!! Mä olin ajoissa paikalla joten mun koirat pääsivät tokoileen ennen varsinaista aamuohjelmaa!!!
Rasmuksen kanssa aloitettiin metallinoudolla ja tehtiin kolme noutoa hetsaten ja ne kaikki todella hyvät, jätettiin metalli sit siihen. Suora luoksetulo ja liikkeestä istuminen kerran ja molemmat hyvin. Kaukoja tehtiin läheltä liikkeenä ja sitten leikkien ja vaihdot nyt hyvii ja ei valunut kertaakaan ennen käskyä maahan, enkä itse asiassa palkannut maahanmenoja ollenkaan ku tuppaa niitä tekeen ihan ilman lupaa kokeessa!!!
Rokan kanssa tehtiin kaikki jääviä vuorotellen suorapalkalla ja nyt hyvin tietää mitä pyydetään, ei sekoittanut kertaakaan!!! Suora luoksetulo pitkältä matkaa ja sitten ihan läheltä, molemmat suoraan leluun ja molemmissa hyvin vauhtia. Ohjattua tehtiin oikeaa puolta alustalla niin et siirtelin alustaa kauemmas ja lähemmäs et Rokka oppii paremmin katsoon mihin menee. Kääntyi hyvin merkiltä ja meni todella lujaa. Merkkiä erikseen pari kertaa hetsaten ja siihen tuli taas lisää vauhtia!!
Uuno puuhasteli liikkeestä maahanmenoja ja ne hyvällä mallilla ja tippuu sinne maahan!!! Kapulan pitoa otettiin kiertämisen kanssa ja hienosti kiertää kapula suussa!!! Pari luoksetuloa suoraan leluun ja mun mielestä luoksetuloissa vauhti parantunut kun olen ottanut pitkältä matkaa ja niin et lähden aina karkuun. Kaukoja muutama vaihto ja kaikki vaihdot oikein hienosti!!! Ainiin tehtiinhän me kosketus alustaa ja nyt muutama todella hyvä toisto jo eli kyllä se siitä alkaa toimimaan mutta tarvii vielä sisällä tehdä ahkerasti et tulee varmuutta hommaan!!!
Ansku tulikin sopivasti ja lähdettiin meidän 7 koiran lauman kanssa vähän Paavolan metsään lenkkeileen, mun pojat olivat ihan ihmeissään ku Anskulla mukana myös Lucas leijona jota pojat eivät ole ennen nähneet.... Luulivat Lucasta selvästi tytöksi kun olivat vähän kosiskeleen menossa!!!!
Lenkin jälkeen aksattiin keskiviikon rataa pätkissä ja tehtiin niitä kohtii mitä haluttiin vahvistaa... Rokan kanssa treenit meni hyvin kunhan mä olisin vaatinut ja ohjannut kunnolla, no saatiin kuitenkin hyvii onnistumisia alku sählingin jälkeen. Tvisti onnistui hyvin ja se aika uus juttu mulle ja Rokalle, sylkkäriä katsottiin kunnolla läpi ja se muuten hyvä mutta mun kädet pitää olla jäntevämmät ja mun pitää ohjata vaan kunnolla eikä silleen vähän sinne päin!!! Päälle juoksuja tehtiin molemmin puolin ja ne kanssa hyvin jos ohjaa kunnolla, yllättävää tuo!!!! Rengasta katsottiin ku siinä Rokka tuppaa tuleen herkästi vierestä ja nytkin teki sen ku vauhti kasvoi joten rengas nyt erityistreeniin ja mun tarvii muistaa etten säntäile sinne vaan ohjaan senkin rauhassa, niinku kaiken muunkin!!! Loppuun vielä vähän vauhti pätkää ja loppu suoraa, ihan yllätyin kuinka hyvin Rokka lähtee irtoon loppu suoralla eteenpäin ja suorittaa vielä ne esteetkin mennessään!!!! Kaipa mun tarvis ryhdistäytyä ja ilmoittaa se johonki kisoihin niin sitten taas tulisi kaikkee uutta treenattavaa, ku eipä tuossakaan lajissa tuo treenattava lopu koskaan!!!
Aksojen jälkeen uudestaan vähän käveleen metsään ja sitten Uuno pääsi paikallaoloon Fyran kanssa, makasivat reilun kaksi minuuttia ja hienosti makasivat. Uuno vähän heilutteli häntää loppu vaiheessa mutta eipä muuta!!! No sivulta maahanmeno oli taas vaikea ja selvästi jostain kumman syystä ahdistuu siitä, joten tein sitä pari kertaa erikseenkin et saisin siitä vaan kivan kun palkkailen paljon. Se treeni jatkuu ja kyllä se joku päivä sitten toimii!!!
Eilen aamusta käytiin Vaulammilla lenkkeileen metsässä ja kyllä oli ihanaa tehdä kunnon metsälenkki pitkästä aikaa niin ja tietenkin koirat taas myös nauttivat!!! Päivä vierähti töissä puuhatessa kaikenlaista, illalla oli pakko vähän tokotella sisällä et koirat olivat tyytyväisiä!!!
Uunon kanssa naksuttelin kosketusalustaa ja näyttää paremmalta kerta kerralta. Sivulletuloja super palkalla ja niissä motivaatio selvästi kasvanut, välillä oikein hyppää sivulle. Kaukoissa istumisesta seisomaan nousuja ja maahan menoja ja molemmat oikein hyvin. Loppuun sit vielä pyöritttiin koska pitäähän koiran pyöriä osata vimmatusti!!!
Rasmus treenasi tarjoilemista, mun ympärillä pyörimistä ja temppuja, niin ja kaikki tietenkin todella hyvin. Rokan kanssa sama setti ja myös oikein hyvin, kyllä tuollaiset hassuttelu tokot sisällä on vaan niin kivoja en tiedä onko niistä hyötyä paljoa mutta vahvistaa ainakin mun ja koirien suhdetta varmasti!!!
Tänään heti töistä tultuani naksuttelin Uunon kanssa jälleen alustaa ja nyt jo menee sinne todella reippaasti ja aloin yhdistää siihen käskyä et voin käyttää sitä si erinäisissä kohdissa. Illemmalla pakkasin koko lauman autoon ja ajeltiin Pukon kentän viereiselle parkkiksella vähän tokoileen, aksaan ja lenkkeileen.
Rasmus aloitti tokot seuraamisella, ensin pitkä pätkä ja se ihan super hyvin perään heti pari lyhyttä pätkää joissa palkkasin perusasennot. Seuraaminen kyllä todella hyvää ja innokasta!!! Ruutu kerran kipolle juoksuna ja se hyvin. Kaukojen ekoja asentoja palkkasin pari kertaa ja Rapa jopa ennakoi toisella kertaa, mikä siis on todella hyvä kun kyseessä on Rasmus mikä ei ylleensä ikinä tee mitään tuollaista!!! Lopuksi tunnari ja se mallikkaasti!!!
Rokan kanssa aloitettiin kanssa seuraamisella ja se oli nyt ihan sika hyvää ja innokasta. Hienosti hakeutui lähemmäs mua kaiken aikaa, hieman ehkä jopa edisti mutta se on vaan positiivistä kun tuo seuraaminen ollut niin takkuilevaa viime ajat!!!! Ruutu kerran pallolle ja hienosti teki merkin ja siit suoraan ruutuun. Pelkkää merkkiä muutama kerta ja nyt vauhti paranemaan päin kun olen sitä treenannut ihan erikseen!!! Tunnarissa pientä epäröintiä mutta otti kuitenkin oman suuhun ja palautti nätisti mulle. Kaukojen seisomaan nousu hieno mutta istuminen vähän takkuili joten se tehä treeniin. Loppuun paikallaan istuminen noin 1minuutti ja se hyvin rauhallisesti!!!!
Uunon kanssa aloitettiin kanssa seuraamisella ja nyt Uuno selvästi tajunnut mitä haetaan ja hienosti seuraa ja perusasennoista kun tuli palkka niin alkoi hakeen niit paljon paremmin. Pelkkiä perusasentoja palkkailin myös ja ne innokkaita. Kaukojen vaihtoja tehtiin sekalaisessa järjestyksessä, nekin ihan hyvän oloiset ja näköiset. Suoria luoksetuloja suoraan leluun pari kertaa ja niin et lähdin pakoon niin johan tuli vauhtia lisää ukkeliin!!! Lopuksi vielä liikkeestä seisomista muutamia toistoja ja Uuno senkin nyt selvästi tajunnut ja pysähtyy kyllä hienosti!!!!
Niin sitten vielä illan päätteeksi aksa treenit oman porukan kanssa ja aloitettiin hyppyjumpalla jossa Rokka kyllä parantanut omaa hyppäämistään hurjasti ja näyttää siltä ainakin et työntää takaosaansa paljon paremmin eikä käytä enään niin paljoa etuosaa hyppäämiseen!!!! Tehtiin myös Anskun tuomaa rataa jossa taisi olla 25 estettä ja paljon takaa kiertoja sekä sain treenattua hyvin Rokan kanssa saksalaista jota ollaan nyt opiskeltu. Mentiin eka kierros nollana läpi ja se meno tuntui todella hyvältä ja se eteni kun mä uskalsin luottaa koiraan ja menin itse eteenpäin!!! Oli kyllä niin hyvä tunne, siin oli sitä asennetta niin mulla kuin koirallakin!!!
Toisella kiekalla sitten Ansku vähän katsoi ja jotenki mä olin huolimaton parissa kohtaan niin tuli hieman tyhmii virheitä mutta Rokan vauhti oli hyvä ja motivaatio todellakin kunnossa!!! Tein kyllä molemmat pätkät pallokädessä ja välillä sitä vinguttaen et saan Rokkaan lisää eloa ja se toimi, sitä vaan ei auta käyttää liikaa!! Keppeihin sillä ainakin saa hyvin lisää vauhtia ja tiukkoihin käännöksiin kanssa!!! Kiitokset ihanat treenikamut oikein mukavasta keskiviikko illasta oli niin nastaa taas aksata teidän kanssa ja kiitos neuvoista ja vinkeistä, kyllä mä vielä joskus opin!!!
Tänään ja eilen ollaan tokoiltu ihan vaan kotosalla mutta kuitenkin tokoiltu!!! Eilen tehtiin kaikenlaisii pikku juttui sisällä mitkä jää usein treenaamatta eli Rasmus ja Rokka tekivät seuraamisen paikallaan käännöksiä ja molemmilla ne todella hyvin samoinku sivuaskeleet molempiin suuntiin ja peruutus! Rappusissa peruuteltiin molempien kanssa ja tehtiin -läp-i temppua ja yllätyin ihan kun Rokka osasi sen niin hyvin kun välillä käsien läpi hyppääminen ahdisti sitä kovasti!!!
Uunon kanssa tehtiin paikallaan oikeelle käännöstä ja siinä koettiin hurja edistyminen kun palkkasin niinku kuuluu, käännös alkoi tiivistyyn ja Uuno selkeästi ymmärsi mitä haetaan!!! Sivulletuloja tehtiin niin et autoin paljon koska niissä ollaan vähän lintsattu ja sivulletulo motivaatio vähän kärsinyt eli ne tehotreeniin suurella avulla ja palkalla. Kosketus alustaa naksuttelin ja lähti sitä hienosti tarjoamaan. Loppuun istumisesta maahanmenoja ja ne nopeutuu kun niitä ollaan tehty pari päivää jo putkeen!!!!
Tänään Uuno sai viettää laatuaikaa mun ja Leevin kanssa kun käytiin kolmistaan lenkkeileen Elonkierrossa, kyllä teki hyvää Uunolle päästä välillä yksin johonkin!!!
Illalla vähän puuhasteltiin ulkona kaikkee tokoon liittyvää ja muutakin eli Rasmus aloitti metallinoudolla joka kolme kertaa suoraan namille ja nyt palautus todella hyvä. Ruudussa tehtiin keskikohta leikkiä ja siinä Rapa kyllä todella hyvä. Liikkeestä istuminen kerran ja se ihan nappiin!! Luoksetulo ensin suorana ja sitten liikkeenä joka hyvin mutta viimeisen osan saisi tulla lujempaa joten se treenattiin sitten ihan erikseen pari kertaa!!!
Uunon kanssa aloitin alustalla mutta huomasin että ei vielä pysty ulkona keskittyyn siihen tarpeeksi eli siirretään se sisälle takaisin ja tarvii tehdä kunnon pohjatyö siihen. Seuraamista tehtiin pienissä pätkissä ja autoin aina perusasentoon sivulle, nyt oikein hyviä seuraamis pätkii ja alkaa hahmottaa perusasennon kun pysähdytään. Puun kierron avulla luoksetulon loppua ja sitten perään muutama puun kierto suoraan leluun, molemmissa vauhtia ja sivulletulot onnistui hienosti. Loppuun muutama maahanmeno istualtaan ja nyt todellakin tippuu alas!!!!
Rokan kanssa aloitettiin metallilla ja nyt siinä vauhtia, palkkasin suoraan lennosta et saa kapulan suuhun oton nopeaksi. Ruudun keskikohta treeni sujuu hyvin ku käyn näyttää aika usein mihin haluan Rokan mutta jos otetaan monta toistoa etten näytä niin sitten tarjoo merkkiä eli tarvii käydä näyttää usein et saa siihen sitä varmuutta. Luoksetulo suorana ja sitten liikkeenä, pysäytin seisomaan suullisella käskyllä jota ollaan nyt vasta vähän treenattu ja se toimi ihan sikahyvin, muutenkin luoksetulo hyvä!!! Jäävet kertaalleen läpi, istuminen ja maahanmeno hitaat mutta muuten ok. Lopuksi treenattiin vielä vähän keppejä ja nyt mulla ahjurit kiinni alussa ja lopussa että saan niitä vahvisttetua kun ne olleet vähän heikot, kepit meni kyllä hyvin ja tehtiin erilaisii variaatioita.
Eilen aamusta lähdettiin Anskun, Fyran ja Rokan kanssa Ryttylään Vuorelan Lotan aksayksärille ja olipas taas hyvä yksäri! Tehtiin rata kolmessa osassa ja me erityisesti Rokan kanssa hiottiin päälle juoksuja kun eipä olla varmaan tuota ikinä treenattu. Loppua kohden alkoi sujumaan ku mä sain mun kädet ja jalat sojoittamaan sinne minne niiden kuului sojoittaa!!! Niin ja kunhan mä vaan muistin liikkua eteenpäin kaiken aikaa enkä jäädä odotteleen Rokkaa vaan luottaa siihen et kyllä se sieltä tulee kun ohjaan vaan hyvin ja menen!!! Kiitos Ansku mukavasta aamupäivästä, pian taas uudestaan yhdessä reissuun!!!
Illalla käytiin Elonkierrossa lenkkeilemässä ihanassa iltaauringossa, kyllä nautti koirat ja minä!!! Rapa ja Rokka vähän kirmailivat jänöjussin perässäkin mutta eipä kauaa jaksaneet juoksennella vaan tulivat kiltisti takaisin mun ja Uunon luo!!!
Tänään mulla taas työpäivä, mutta illalla oli pakko vähän tokoilla pihassa. Rasmus aloitti kosketusalustalla ja se oikein hyvässä muistissa ja motivaatio hyvä. Paikallamakuun alkua ja loppua tehtiin erikseen, maahanmenot nopeutui kummasti muutamalla toistolla ja samoin istumaan nousut eli niitäkin ehkä pitää aina välillä treenata!!!
Rokka aloitti kanssa alustan kanssa ja oli kyllä ihan super huippu siinä, ihan täysiä alustalle ja sieltä takaisin mun luo!! En tiennyt et on noin hyvä motivaatio alustaa kohtaan, mutta hyvä kun menee noin!!! Maahanmenot nopeutui myös Rokalla muutamalla toistolla, istumaan nousut hyvii ja jopa vähän ennakoi niitä eli tarvii muistaa palkata siitä maassa pysymisestäkin.
Uunon kanssa alusta hukassa ja sitä muistuteltiin ja sitä tarvii muistutella nyt muutaman päivänä peräkkäin et saadaan siitä super kiva. Maahanmenoja istumisesta ja nyt huomasin et jos istuu lonkalla niin menee super hyvin maahan mutta jos istuu suorassa niin maahanmeno hidas eli nyt kiinnitettävä erityis huomio siihen et istuu suorasssa ja tehtävä siitä maahanmenoja PALJON!!!! Tunnarikapulan ja naksun kanssa tehtiin pitämistä, kaiken aikaa alkaa pitämään pidempään ja tarjoo kyllä sitä hienosti!!! Loppuun luoksetulo leluun niin et juoksin karkuun, oli vauhtia ainakin!!!
Eilen hengailtiin kotosalla päivä ja yritettiin järjestää tavaroita taas paikoilleen ja ihmetellä mitä kaikkea sitä oli tullut ostettua itselle ja koirille!!!! Iltapäivällä käväisin Viljo-bernin kanssa tohtorilla kun miehellä oli hot spotti selässä ja Viljo saikin uuden luukin!!! Nyt on karvat ajattu selästä, mahan alta ja hännästä pois niin johan alkaa iho paraneen!!!! Loppu viikosta mä viel vähän jatkan parturointia, katsotaan sitten minkä näköinen Viljosta tulee!!!
En ole muuten ikinä vielä nähnyt niin äkkiä leviävää hot spottia vaikka Kasperilla niitä joka kesä oli, no nytpä on sekin nähty ja koettu ja voin todeta et haisi todella pahalle ja oli erittäin ärhäkän näköinen.... YÖK
Illalla mentiin Somerolle vähän aksaileen Rokan kanssa ja tietenkin Uunokin pääsi mukaan ja katseleen lampaita. Paimennus meni jälleen todella hyvin, ainut et meidän lampaat tuppas hyppeleen aitojen yli mutta mun koira ei viel päässy perässä, no loppujen lopuksi mentiin sinne isolle laitumella Uunon kanssa niin pysy sitten lambitkin tolkuissaan!!! Kivasti Uuno kyllä pysähtelee jo kun mennään siel lampaiden kanssa ja selkeästi tullut ajatusta mukaan touhuun ku vähän jo miettii et mistä menee lauman taakse!!! Et kyllä tästä viel hyvä tulee ja Uunosta super paimen!!!!
Rokan kanssa aksattiin rataa jossa sain tehdä vähän pers jättöi, takaa kiertoja ja valsseja ja kaikki meni kyllä oikein hyvin kun vähän niitä hiottiin Aneten kanssa. Rokalla oli vauhtia vaikka kuinka ja siitä näki kyllä kuinka tykkää tuosta puuhasta!!! Erityisesti nyt pitää treenata sitä et tulee myös käteen kun käsketään koska ollaan tehty paljon irtoamista niin nyt sitten pitää vastapainoksi tehdä sitä lähellä oloa kun se oli hieman hankalaa!!! Mutta oli niin kiva kyllä aksta viikon tauon jälkeen!!!!
Tänään aamupäivällä kävin hoitamassa Viljon selän ja oli jo paljon paremman näköinen eikä märkinyt enään vaan ihottuma alueet kuivaneet todella hyvin!!!! Samalla koiruudet pääsivät uimaan ja nauttivat siitä kyllä taas täysin rinnoin kun viime kerrasta on kulunut muutama päivä!!!
Iltapäivällä Didi haettiin kotiin ja jotenkin meillä on niin rauhallista ja hiljaista kun on vaan omat koirat. Aina kun mennään ulos tai tullaan sisään niin on sellainen olo et yks puuttuu, et äkkiä siihen tottu kun Didikin meillä nyt reilun viikon oli jo hoidossa!!!
Illalla tokoiltiin Eijan kanssa kartanon puistossa ja kyllä se toko on vaan niin kivaa ja ihanaa!!!!Rokka aloitti seuraamisella, tehtiin lyhyitä pätkiä super palkalla ja seuraaminen oli nyt innokasta ja hyvää. Hieman ehkä väljää ja jopa välillä edisti mutta se ei haittaa kunhan vaan saadaan se motivaatio kuntoon!!! Ruutu molemmista suunnista pallopäälle, muuten hyvä mutta ensin haki ruutua ihan väärästä suunnasta, mutta korjauksella oikein hienosti. Kaikki jäävät kertaalleen läpi ja ne ok, käveltiin myös salamakävelyn kaavio pariin kertaa läpi ihan sen takia kun on alkanut ennakoimaan pysäyksiä niin nyt pääsin palkkaan siit et tulee mukana.
Rasmus treenasi liikkeestä istumista joka todella hieno. Pari suoraa luoksetuloa ja nyt tulee todella lujaa ja ei yhtään ole ajatustakaan että pysähtyisi kesken matkan!!! Kaukoja tehtiin ensin liikkeenä mutta sitten kun M->I tökki niin otettiin sitä leikkien monta kertaa et pääsin palkkaileen siit paljon. Loppuun ruutu kipolla ja oli muuten vauhtia!!! Hyvät ja ytimekkäät treenit Rasmuksella tänään!!!
Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja muutama hyvä pätkä tehtiin ja siihen lopettettiin, tarvii vielä paljon varmuuttaa siihen mitä ollaan tekemässä eli paljon palkkaa ja onnituneita suorituksii!!!! Liikkeestä seisomista pari kertaa ja nyt pysähtyy hienosti eikä enään sekoita maahanmenoon mitä yhdessä välissä teki! Tunnari kapulaa piilottelin muutama kerran ja selkeästi tietää mitä siinä tehdään ja etsii kapulan hienosti nenä maassa, mutta se palautus onkin sitten ihan eri juttu. Nyt tarvii kyllä opettaa Uunolle se kapulan pito kunnolla ja jatkaa sitten vasta näitä puuhia ettei opi pureskeleen kapulaa kun tuo sitä mulle. Kierrettiin puuta pari kertaa ja samalla otin luoksetulon loppua ja tulee hyvin ja vauhdilla, palkkasin suoraan leluun et saan vauhdin nyt ensin kuntoon niin kyl sit myöhemmin ehtii hiomaan sitä tarkkuutta siihen sivulle tuloon!! Loppuun paikalla makuu ja hienosti makaa edelleen!!!
Rokka treenasi vielä toisen setin ihan sen takia kun EVL kokeissa kahdessa osassa niin opetan sen nyt treeneissäkin et treenataan kahdes osas jos se motivaatio sit kestäisi kokeessa paremmin sen toisen osankin. Luoksetuloja lyhyeltä ja pitkältä matkaa ja niissä nyt hyvin vauhtia, yksi maahanmeno myös ja se todella hieno vaikka eipä olla niitä aikoihin tehty!!!! Kaukoja leikkien ja Rokallakin se istumaan nousu tökki eli sitä pitää treenata paljon kotosalla tarkkuus treeneissä!!! Paikallaan istuminen max 30sekunttia mutta se oikein hyvin ja Rokka rauhallisen oloinen!!! Loppuun ohjatun molemmat suunnat kerran yhdellä kapulalla ja lähti todella varmasti just sinne minne ohjasin eli hyvältä näyttää tuokin!!!!
Olipa kyllä niin ihana treenata ja koirilla oli kivaa!!! Kyllä tuo toko on vaan kivaa ja varsinkin näin kun ei ole reiluun viikkoon treennannut mitään niin sit sen mukavuuden taas huomaa hyvin!!! Uuno pääsi viel lopuksi leikkiin Tuksun kanssa ja voi kun niillä ol ikivaa keskenään, välillä leikki näytti aika rajulta mutta kivaa niillä silti näytti molemmilla olevan!!! Ihanat pentuset!!! Kiitos Eija seurasta, pian taas uudestaan!!!
Tänään koirat ovat uineet niin paljon et ihmettelen jos niiltä ei karvat tipu irti..... No toivotaan nyt kuitenki ettei ihan kaikki karvat lähde!!! Päivällä ensin kävelin kooikereiden kanssa reippaan lenkin ja sitten koko lauma uimaan, välissä käytiin Rokan kanssa aksaamassa ja sitten taas uimaan koko lauma!!! Nauttivat kyllä tuosta uimisesta niin suunnattomasti ettei sitä usko ennenku näkee nuo mun apinat siellä vedessä ja hyppivän laiturilta kilpaa uimaan!!! Uunokin tänään ekaa kertaa meni laiturin päästä uimaan, ei voi ihan sanoa vielä hyppäämiseksi mutta kyl sekin alkaa ihan varmasti hyppimään ku nuo kaks hyppii minkä kerkeevät!!!
Rokan kanssa käytiin Dogitiimin aksakoulutukses Forssas ja Anu oli rakentanut meille todella kivan radan johon pääsi tekeen vaikka minkämoisii käännöksii, ensi oli joku ihmeen niisto, sit pakkovalssi, takaakierto, leikkaus jne..... Tuota alkua tehtiin parillakin eri tavalla kun Rokka ei vielä ihan osaa noita tiukkoja käännöksiä mutta nyt luulen et osaa jo paremmin ku niitä harjoiteltiin. Pakkovalssissa onnistuin hyvin samoin takaakierrossa mutta sen jälkeen kepeille vienti vähän vaikee ja sitä harjoiteltiin erikseen. Takaaleikkaukses mä taas kiilasin koiran jne.... mutta saatiin sekin onnistuun ku vaan vähän keskityin itse paremmin ja ohjasin huolellisesti. Oli todella kiva aksa kerta ja saatiin hyvää treeniä just noihin tiukkoihin käännöksiin jotka vaikeita Rokalle, mutta harjoittelemalla nekin opitaan!!! Loppuun tein viel kepit pari kertaa ja sit takaaleikkuksii ja jaakotusta ja sujui muuten hyvin!!! Kiitos Anu!!!
Viime yönä innostuin tutkaileen erilaisii kisakalentereita ja nyt on sitten katsottu loppuvuoden kisat joihin kokeillaan mennä ja katsotaan sitten minkälaisii tuloksii on kasassa vuoden lopussa. Uunollekkin on katsottuna pari koetta valmiiksi et tarvii alkaa treenaileen ahkerasti, no on tässä onneksi viel muutama kuukausi aikaa!!!
Aamusta mentiin pukon kentälle vähän aksaileen Anskun ja koirien kanssa, ensin tietenkin käytiin läheisessä metsässä vähän lämmitteleen koiria ja sitten itse agin kimppuun. Rokan kanssa tehtiin hyppyjumppaa aluksi kasvavalla estesarjalla eli viis estettä peräkkäin ja esteiden väli aina vähän kasvoi loppua kohden. Rokan meno kyllä parantunut kun olen viitsinyt tehdä noito hyppyjumppia ja nyt hyppääminen näytti rennolta eikä pää pönöttänyt enään niin ylhäällä kun vielä alku vuodesta eli treenit jatkukoon.
Pimeitä putkikulmia treenailin siinä sillä välin kun Anskun neidit hyppeli sarjaa, hienosti Rokka menee putkeen vaikka lähetän sen ihan pimeestä kulmasta eli nämäkin on vaan sellainen juttu minkä saa kuntoon ku treenaa....yllätys yllätys!!! Takaaleikkauksii katsottiin molemmista suunnista ja nyt keksin miks ne on niin tökkineet..... Mä olen ollu ihan liian lähellä seuraavaa estettä kun jään ite vähän kauemmaksi ja anna koiralle vähän tilaa niin sujui leikkaukset todella hienosti. Yksi ongelma kohta jälleen ratkaistu, Kiitos Ansku jälleen avusta!!!! Loppuun tein vielä vähän kontaktei ja nyt kauniisti pysähtyy niihin ja pysyy hienosti vaikka mä jatkan matkaa!!!
Uuno pääsi juokseen muutaman kerran putkeen ja eipä haitannut pentusta vaikka oli musta putki ja U muodossa, sinne mentiin ja kovaa!!! Treenien jälkeen sit viel jäähdyttelylenkille ja miettiin tulevia reissuja yhdessä, aah ku alkaa niin jännittään ku reissut lähenee!!!!
Iltapäivällä menin käymään vähän kenkä ostoksilla (Kati mä oon taas ostanut kengät, sä oot tartuttanut muhun tän hulluuden!!!) ja samalla tokoileen Feeniksin parkkikselle. Uuno sai aloittaa paikalla ololla joka todella hienosti, olen nyt vähentänyt kehuja mutta makaa silti todella rauhallisena ja tarkkaavaisena paikoillaan. Liikkeestä maahanmenoja pallon kanssa ja ne hyvii kunhan muistan kattoa et se pyllykin laskee maahan asti ennenku palkkaan. Seuraamista muutama pätkä ja siitä alkaa Uunolla oleen selkeästi jotain käryä et miten se suoritetaan. Loppuun luoksetulo suoraan leluun ja se hieno!!!!
Rokan kanssa aloitettiin paikallaan istumisella ja istui minuutin verran todella hienosti ja siitä suoraan lelulle!!! Ruutuun olin vienyt pallon valmiiksi ja molemmista suunnista todella hienot ja vauhdikkaat ruudut merkin kautta. Yksi ruutu niin et palkka stopista ja juoksi kyllä ruutuun lujaa mutta pari kertaa vilkuili mua matkalla ku huomasi ettei siellä ole palloa eli nyt vaan paljon pallon kanssa ku luulen et tuo vilkuilu tullut siit ku olen ottanut sitä keskikohta treeniä, no pallon kanssa se saadaan pois!!! Kaikkia jääviä suorapalkalla ja seisominen sekä maahanmeno super hienot mutta istuminen vähän tahmea eli se tehotreeniin pariksi päiväksi. Loppuun vielä merkkiä hetsaten mutta nyt en saanut ihan niin hyvää vauhtia siihen kun viimeksi eli olisi varmaan pitänyt tehdä ekana tuo merkki.
Rasmus ei päässyt tänään treenaamaan ollenkaan ku se on ollut vähän jäykkä ja ajattelin et saa viettää nyt muutaman lepopäivän treeneistä ja kokeilen vaan liikuttaa sitä hyvin et saadaan herra notkeammaksi niin ja tietenkin uiminen on kanssa hyvää jumppaa ja liikuntaa jos jokin paikka vähän kolottaa!!! Mutta eihän Rapan niin tarvikkaan treenata ku Rapa osaa jo kaiken!!!!
Samalla reissulla poikettiin vielä kentällä pukon kokoukses ja Uuno pääsi ottaan paikalla olon muiden collieiden kanssa. Makasi varmaan pari minuuttia todella nätisti, kävin välillä palkkaan ja käänsi kerran itsensä lonkalla mutta tuo varmaan katoaa kun tulee varmuutta ja ikää lisää, pääasia on se et makaa rauhallisena ja tarkkaavaisena maassa tässä vaiheessa!!!
Töistä kaahailin kotiin, pojat autoon ja suunnaksi Pukon kenttä, meillä oli nimittäin tänään Lotta Vuorelan aksakoulutus omalla kentällä. Lotta oli suunnitellut meille kivan radan jossa oli ihan tarpeeksi esteitä, oli kohtia jossa väännettiin ja käänneettiin mutta sitten oli myös kohtia jos sai antaa mennä vaan, todella sopivan rata meille Rokan kanssa!!! Suoritettiin koko rata kolmessa osassa ja meni aika kivasti, Rokassa oli vauhtia ja tekemisen riemua. Mun ohjaukset ajoittain vähän myöhässä mutta niitä sit parannettiin niin johan alkoi homma sujuun paremmin. Vahvistettiin pimeää putkikulmaa ja nyt Rokka osaa senkin todella hienosti!!!! Mun tarvis vaan ite liikkua ripeemmin eteenpäin radalla ja luottaa koiraan et se tulee sieltä eikä jäädä ihaileen ja ihmetteleen menoa!!!!
Saatiin Lotalta kehuja et vauhtia kasvanut hurjasti siihen nähden kun näki miedät ekan kerran, et varmaan mulle sekä koiralle tullut varmuutta ja ehkä olen oppinut vähän paremmin ohjaan Rokkaa niin päästään eteneen paremmin!!! Kiitokset todella hyvästä koulutuksesta, oli niin kivaa taas!!!
Samalla reissulla käytiin Feeniksin kentällä tokoileen ja Rasmus pääsi aloittaan, olen nyt päättänyt tehdä sen kanssa paljon vaan kaikkea kivaa ajatuksena et meillä olisi aina super kivaa keskenämme treeneissä ja näin saada motivaatio paremmaksi tokoa kohtaan!!! Aluksi tänään hölmöiltiin ja leikittiin. Kaukojen ekat nousut palkkasin pari kertaa ja ne todella hyvät. Noutoja tehtiin puu- sekä metallikapulalla niin et vietiin kuppiin mun taakse nami yhdes ja vapautin sit suoraan noudosta sinne. Paransi kyllä vauhtia joka kerta eli nämä tarvii ottaa uudestaan vaan ohjelmistoon koska niillä saan palautus vauhdin kasvamaan kivasti!!!
Uuno treenasi tänään noutoja puu- sekä metallikapulalla ja hienosti Unski hakee kapulan ku kapulan ja tuo lujaa mulle, palkkasin suoraan lennosta lelulla ja voi sitä vauhdin hurmaa!!! Metallia ei yhtään empinyt vaan otti suoraan suuhun ja äkkiä mamman tykö!!!! Seuraamista tehtiin namilla ja alkaa tuntuun aika kivalta ja Uuno oli todella innokas!!! Tolppaa kierrettiin muutama kerta ja siinä sai kivasti lisättyä etäisyyttä ja oli muuten vauhtia Uunossa ja kamalalla loikalla suoraan kiinni patukkaan!!!! Loppuun paikallamakuu niin että tie ja jalkakäytävä jäi taakse, ei mittän ongelmaa, Uuno maksi todella rauhallisena mutta samalla tarkkaavaisena ja mä sain huoleti mennä seisoon varmaan lähemmäs 25m päähän!!!! Tänään patukka oli kyllä super lelu, roikkui siinä ja hyökki oikein sen kimppuun, motivaatio kohdallaan lelua kohtaan!!!
Rokka pääsi vielä vähän tokoileen vaikka aksasikin tänään jo, ensiksi tehtiin pelkkää merkkiä hetsattuna ja muuten menee merkin taakse todella lujaa, näitä siis lisää!!!! Pallopään kanssa tehtiin ohjatun suuntia niin et vein ensin pallopään paikoilleen sitten Rokan merkille ja siitä vaan lähetys, näin saan vahvistettua suuntia ja sitä et muistaa vähän katella mitä näytän. Suunnat nyt todella hyvin!!! Kaukojen ekat nousut kertaalleen läpi ja niissä ei mitään ongelmaa vaan nousee todella hyvin! Loppuun istuminen ja istui hienosti mutta mä mokasin kun lähdin piilosta esiin, kuljin vähän kumarassa ja Rokkaa se heti ahdisti ja meni maahan. Voi mua tyhmää.... No uusiksi sitten lyhyt istuminen ja nyt mä osasin kävellä suorassa ja saatiin todella hyvä istuminen aikaiseksi!!!!
Loppu viikko vierähti taas äkkiä ja kakenlaista tohinaan suuntaan jos toiseenkin oli ihan tarpeeksi. Pojat viettivät pääasiassa vapaata, ei päässyt kunnon lenkkeille kun on niin kuuma ja kuumuuden takia mä en ole jaksanut edes tokoilla, uimassa ollaan kyl käyty poikien kanssa lähes päivittäin et ovat saaneet edes vähän liikuntaa!!!
Perjantaina heti aamusta käytiin kunnon lenkki ja sitten koko poppoo autoon ja Hämeenlinnaan vähän shoppaileen ja kyläileen Janakkalaan. Kotimatkalla ajettllin Ryttylän kautta jossa meitä odotti kiva aksakoulutus, oltiin tilattu Jackylle, Danielille ja Rokalle aksa yksäri Vuorelan Lotalta ja yksäri oli todella hyvä. Käytiin rata läpi ja mä heti tiesin et haluun erityisesti käydä läpi takaaleikkauksia kun niiden kanssa vähän ongelmii tai ei oikeestaan ongelmii vaan en oikein tiedä miten opetan niitä Rokalle. Saatiin leikkauksiin hyviä neuvoja ja nyt päästään niitä työstämään. Radalla tuli eteen välistävedot ja niitä teho treenattiin kanssa ja Rokkahan alkoi oikein kunnolla kääntymään niissä, ei kurvit venyneet enään!!! Kiitokset treeni seuralaisille ja tietenkin Lotalle hyvästä treenistä!!!!
Rokka hyppää kivasti siivekkeitä nuollen!!!
Näyttää ihan kun Rokka yrittäisi potkaista palloa mutta kyl tuossa taidettiin treenata takaaleikkausta eikä pallon potkimista!!!
Alkaa näyttää ihan kivalta tuo Rokan hyppääminen, ei näytä enään niin sammakolta!!!
Heti se pallo mulle sanoo Rokka!!!
Eilen lauantaina lähdettiin jälleen aamusta kaikkien koirien kanssa reissuun mutta nyt suunnaksi otettiin Somero ja Uunon pentupäivät Woollandiassa!!! Kiitokset Marikalle ja Kimmolle todella mukavasta päivästä oli niin mukava nähdä kaikki pentuset yht aikaa paikan päällä!!!!
Aamupäivällä paimennettiin pariinki otteeseen ja Uunon kanssa päästiin ekaa kertaa sinne isolle pellolle ja aika ison lammaslauman kanssa, mua hirvitti vähän alussa et mitä tästäkin mahtaa tulla mutta turhaan taas mietinkin ku Uunohan hoiti homman todella rauhallisesti ja asiallisesti. Kuljetettiin lampaita pitkin peltoa ja tämä sujuu kyllä todella hienosti, ei karanneet lampaat ja nyt Uuno pysyy hienosti lauman takana ja pitää lampaat koossa mun perässä!!!! On toi paimennus vaan niin ihanaa, ku vielä itse tietäisi lajista jotain, no Uuno kyllä tietää!!!! Kaikki pentuset paimensivat todella hienosti ja leikkivät keskenään vaikka kuinka ja paljon.
Lounastauon jälkeen vähän aksattiin Aneten opeissa, Uunon kanssa tehtiin ekaksi suoraa putkea, sitten siivekkeiden läpi putkeen ja vielä takaa kierto "esteelle" ja siitä putkeen. Uuno teki todella hienosti hommia ja takaakierrot sujui hienosti!!!! Kontakteja katsottiin kanssa ja niitä lähden nyt vahvistamaan lisää vaan, vahvistan erikseen nenää ja kontaktille menoa niin sitten pitäisi tulla hienot kontaktit!!!! Olihan pakko vähän tokoillakkin ja mietittiin vähän Uunon ruutua kun haluaisin sen enemmän haluavan sinne ja luulen et nyt vaihdetaan vähän tuota harjoittelu tapaa ja katsotaan jos saadaan ruutu toimimaan!!!!
Päivän lopuksi Rapa ja Rokka pääsivät vielä hierojalle, Tuija ja Minna tarvivat erirotuisia hierottavia ja mun pojathan olivat tietenkin valmiit tulemaan hierottaviksi. Rapalla oli vähän jäykkyyttä niskassa ja lapojen seudulla mutta muuten Rapa ok ja nautti kyllä jälleen hieronnasta todella paljon. Rokka oli hyvässä kunnossa eikä mitään erikoista löytynyt, Rokka myös malttoi hienosti olla hierottavana et kyllä on tainnut tulla pienelle miehelle vähän malttia lisää!!!!!
Eilen illalla mentiin mun töiden jälkeen Forssaan tokoileen ja Anu tuli seuraksi bc-neitojen kanssa. Rasmus aloitti ja olin suunnitellut et treenataan seuraamista niin et Anu käskyttää mitä sattuu ja kokeilee häiriköidä Rapaa mutta mä sit taas palkkaan kontaktista muhun. Tehtiin ihan pieni pätkä ja lopetettiin siihen kun Rapan vatsa on kovalla ja koko koira todella vaisu. Rasmus lähti sitten Saken kanssa kävelylle kun ei voi treenata jos on pipi.
Rokan kanssa treenattiin ohjattua niin et Anu vei yhden kapulan, merkille meni ravilla ja sitten vähän arpoi minne päin lähtee hakeen kapulaa vaikka selkeästi näki kun se vietiin. Jotenkin Rokalle on vaan todella vaikeaa lähteä sinne minne käsketään. Nyt tarvii alkaa treenaan merkkiä ihan erikeseen ja hetsaten et saa sinne meneen laukalla ja sitten kapulan noutoa niin et vien koiran merkille ja siitä sit lähetys ja kapula vielä lähempänä että oppii kattoon paremmin mun merkin. Nouto todella vauhdikas joka kerta et siinä ollaan edistytty. Luoksetulon seisomaan stoppi kertaalleen pallopalkalla ja todella hyvin. Pari suoraa luoksetuloa tietenkin perään et mielikuva pysyy siinä et tullaan täysiä mun luo!!!! Paikalla istuminen Noomin vieressä ja istui todella hienosti, kävin pari kertaa kehuun piilosta!!!
Uuno aloitti paikallaan makuulla Noomin kanssa, alussa vähän kohelsi mutta kun rauhoittui niin hieno makuu!!! Paikalla makuut parantuneet pienessä ajassa paljon nyt ei ota mitään häiriöö muista ja makaa todella rauhallisena. Seuraamista katsottiin oikein urakalla kun en ole ollut siihen ihan tyytyväinen mutta nyt on uudet kujeet mielessä joten eiköhän ala seuraaminen toimimaan. Anu tarkkaili et Uuno on suorassa ja oikeassa paikassa ja nyt päästään sitä treenaan ja luulen et alkaa nyt toimimaan hyvin!!! Liikkeestö seisomista katsottiin kanssa ja sain siihenkin vähän uusia tuulia Anulta koska tulevan Suomen mestarin pitää opetella kaikki täydellisesti ja mikään poikitus ei kelpaa!!!! Loppuun pari suoraa luoksetuloa ja ne vauhdikkaasti niinku kuuluukin!!!!
Kiitos Anu-valmentajani todella mukavista treeneistä, näitä lisää ja paljon!!!!
Tänään aamusta mentiin pukon kentälle koirien kanssa ja Ansku saapui paikalle länderi neitojen kanssa ja lähdettiin tekeen lähimetsään pieni lenkki. Lenkin jälkeen vähän aksattiin kentällä, Rokan kanssa katsottiin Sepon rataa vähän uudestaan läpi. Tehtiin parissa erässä esteet 1-16 ja mä olen kyllä aikas tyytyväinen kun sain toimimaan monta hankalaa juttua. Ansku katsoi meidän perään ja neuvoi et sain omat jalkani ja käteni asettuun niin johan alkoi sujumaan. Erityisesti katsottiin välistävetoja ja ne oikeesti nyt toimi kun tein niinku sanottiin!!!! Toisella kiekalla tehtiin kontakti esteet läpi ja mun tarvii muistaa antaa se vapautus käsky koska usein unohdan sen ja päästä Rokan vaan tulemaan.... Puomilla mun tarvii rytmittää oma menoni paljon paremmin ja katsoa eteenpäin etten painosta Rokkaa ku vähän himaa joka tapauksessa puomin päällä. Puomilla tehtiin myös vauhtiharjoitusta ja saatiin vähän lisää vauhtia Rokkaan!!!
Uuno treenasi nenäkosketusta A:n alastulolla ja oli sitä mieltä et voi peruuttaa vaikka ylös asti Aan huipulle!!! Hienosti kyllä lähtee tarjoamaan nenää, et siis mun tarvii alkaa oleen vaan passiivisempi enkä saa auttaa liikaa Uunoa!!! Pari kertaa juostiin putkeen ja menee sinne muuten todella lujaa ja aikamoisella asenteella!!! Liikkeestä maahanmenoja pari toistoa ja nyt tippu maahan todella nopeasti, näitä siis vaan lisää ja paljon!!!!
Rasmus ei treenannut mitään vaan hengaili vaan mukana ja oli lenkeillä mukana kun vatsa edelleen kovalla mutta onneksi tilanne alkaa helpottaan ja Rapan ole selvästi parempi eikä niin vaisu enään!!!
Kiitos Ansku todella mukavasta aamusta, oltiin kyllä todella reippaita ja ahkeria heti aamutuimaan!!! Kiitos myös kun neuvoit jälleen mua ja Rokkaa tuossa aksassa koska olen hieman tumpelo siinä ja en oikein osaa ohjata mun koiraani aina!
On tää treenaaminen vaan niin huippu kivaa ja ehkä aina vaan kivempaa senkin takia et mulla on kolme ihan erityyppistä koiraa niin kaikkien kanssa on ne omat haasteensa ja pitää itse osata lukea vähän koiraa et mikä toimii kenellekkin!!!! Kuinka tylsää mun elämä oliskaan jos mulla ei olis noita rakkaita karvavarpaita ja jos en niiden kanssa harrastais mitään!!!
Päivällä koirat pääsivät uimaan ja Rapa&Rokka uivat jälleen lähemmäs puoli tunti yhteen mittaan taitavat nauttia tuosta uimisesta kyllä ihan tosissaan!!! Iltapäivällä mentiin Rokan kanssa pukon kentälle aksaileen jonne meitä oli tullut kouluttaan Seppo Savikko. Oli oikein hyvä koulutus ja tuli ainakin mietittyä todenteolla niitä koiran linjoja joita etenee radalla. Ekalla vuorolla tehtiin viittä ekaa estettä jossa oli yks loiva kaarros ja yksi tiukka ja sain ohjattua Rokan niihin todella hyvin kun mua vähän potkittiin perseelleen ja menin tarpeeksi lujaa!!! Rokka tuli todella hyvällä vauhdilla ja todella tiukoin käännöksin kun vaan ohjasin oikein ja olin itse oikeissa kohdissa. Mä sain kehuja kun pystyn korjaamaan omaa toimintaani todella äkkiä, no helppo sitä on korjata kun saa hyvii ohjeita!!!
Toisessa sessiossa tehtiin esteet 5-10 ja niitä ei nyt kovasti hinkattu vaan tehtiin todella vauhdikasta pätkää Rokan kanssa. Ensin pari harjoitusta jossa juostiin Rokan kanssa kilpaa ja mä yritin varastaa sen pallopään!!! Sit viel koko rata pallopäätä vinguttaen ja oli muuten vauhtia Rokassa, tuota konstia tarvii alkaa käyttään useimmin treeneissä!!! Mut kokonaisuutena kiva koulutus ja hyvii vauhti treeni juttui sain mietittäväksi!!!
Illalla treenattiin kotipihassa ihanaa tokoa, Rasmuksen kanssa aloitettiin kosketusalustan painamisella ja motivaatio ainakin kohdallaan. Peruuteltiin vaikka kuinka pitkii matkoi ja vauhdilla. Itsenäiset sivulletulot todella nopeat ja tiiviit!!! Loppuun suoria luoksetuloja ja niissä vauhtia!!!
Uuno treenasi kanssa kosketusalustaa ja menee sinne kyllä todella kivasti ja hyvällä motivaatiolla!!! Liikkeestä maahamenoja paljon auttaen ja nyt terävät ja hienot maahanmenot!!! Seuraamista tehtiin namin kanssa ja pari askelta sujuu aika kivasti, vähän Uuno ehkä vielä hukassa mutta kyllä se seuraaminen siitä lähtee sujumaan!!! Loppuun paikallamakuu varmaan minuutin verran ja Uuno makasi todella rauhallisesti ja nätisti!!!
Rokka treenasi kosketusalustojen kanssa ohjatun suuntia, alussa vähän haparointia mutta parilla onnistuneella toistolla suunnat selkeytyivät selvästi. Liikkeestä maahanmenoja etupalkan kanssa ja ne hyvät. Suorat luoksetulot suoraan leluun ja kyllä oli vauhtia!!! Lopuksi paikalla istuminen ja istui todella hyvin ja keskittyneesti, istumiset selvästi parantuneet!!!!
Kaikkien kanssa tehtiin yhdessä kaukoja, niitä ollaan tehty nyt sisälläkin moneen otteseen ja kaikilla tekniikka parantunut ja vaihdot tulleet nopeimmiksi tuo tarkkuustreeni siis auttanut selvästi!!!!
Maanantaina treenailin kaikkien kanssa kotipihalla vähän keppei, Rokan kanssa tehtiin jälleen mun irtoamista niin sivulle kuin eteen ja taaksekkin ja hienosti kyllä pujottelu paranee ja tulee varmemmaksi ku olen sitä nyt treenaillu. Rapa ja Uuno tekivät muutamaan kertaa ohjurien kanssa ja hienosti menee!!!! Käytiin illansuussa lenkkeileen Elonkierrossa ihanassa aurongon laskussa Anskun ja länderi neitojen kanssa ja samalla vähän hajoiteltiin koirien esittämistä tulevia reissuja varten. Mä siis harjoittelin tyttöjen esittämistä ja Ansku poikien ja vähän katsottiin jos joudutaan juokseen peräkkäin et kumpi voi olla ekana ja kaikkee sellaisia pieniä hienosääö juttui mitä kuitenkin pitää miettiä!!!! Tulis nyt vaan ne reissut jo niin päsätäis oikeesti esittään noita koirii!!! Kiitos Ansku ja tytöt seurasta oli ihana lenkkeillä niin upeassa ilmassa vaikka joku perhanen lintu oli vähän erimieltä meidän reitti valinnasta!!!!
Tiistaina töissä vierähti aamupäivä ja päivä ja sit olikin niin kuuma ettei oikein jaksanut tehdä mitään. Illalla meille tuli kylään Kati koiriensa kanssa ja ihmisii tutustuun kooikereihin. Oli kyllä kiva esitellä rotua ja Rokka sekä Uuno olivat ihan innoissaan kun lapset potkivat ja heittelivät niille palloa varmaan reilun tunnin ja Rapa puolestaan sai nameja kun esitteli kaikki temput mitä osaa!!!! Kyllä oli muuten väsyneitä koirii sen jälkeen meillä!!!
Käytiin Katin kansa vetään viel muutamat jäljet ihan uuteen metsään meille ja olikin oikein hyvää metsää. Vähän meidän suunnistus taito joutui koetukselle ja hieman petti kun vähän kierreltiin ojia ja tehtiin muitakin mutkia, niin meinasi yhdeltä jäljeltä takaisin tielle löytäminen olla hieman hankalaa mutta löydettiin kuitenkin!!!! Kompassiahan ei voi käyttää ku tekee harkkajälkee vaan mennään vaan sitä mistä hyvältä tuntuu!!!! Illalla vielä käytiin Saken kanssa Elonkierrossa lenkkeileen ja vähän kuvaileen poikia kun oli niin upea ilta:
Rasmus kirmailee
Rokka vauhdissa heinikossa!!!
Uuno tulee ja lujaa
Koirat aurassa kun kurjet konsanaan!!!
Vauhtiveikot!!!
Tänään keskiviikkona Kati ja koirat tulivat meille heti aamusta aamukahville ja Kati vähän hieroi mun vetreää selkääni, joka ei kovin vetreä kyllä ollut!!!! Lähdettiin myös metsään jäljestää eilen tehdyt jäljet, aloitus vuoro tänään Uunolla joka meni koko jälkensä aika kivasti. Jälki oli varmaan 150m pitkä ja siinä yksi kulma makauksella. Eka osuus aaltoillen ja nuuskien vähän kaikkea mutta eteni kuitenkin koko ajan jäljen suuntaisesti. Kulman jälkeen työskentely parani hurjasti ja mentiin kaadolle asti ihan jäljen päällä ja nenä maassa nuuskien. Oikein hyvä suoritus, ku tuolla Uunolla ei kuitenkaan ole mitään rodunomaisii piirteitä tuohon verijäljen ajoon!!!!
Rasmus jäljesti oman jälkensä todella varmasti ja tarkasti, niinku aina!!! Makauksii oli 8 ja OTTI ne KAIKKI, todella hyvä juttu et olen saanut Rapan ymmärtään mitä makauksilla kuuluu tehdä, vaihvistusta ne tietenkin vielä kaipaa ja paljon!!! Katko oikealle suoritettiin hyvin rangastamassa ja osuttiin ihan jäljen alkuun eli loistava suoritus sekin!!!!
Rokan jälki sit eilen vähän venähti kun me vähän hukattiin Katin kanssa se tie, niin Rokka sai sitten oikein kunnon pituisen jäljen!!! Kaksi ekaa osuutta mentiin todella hyvin ja tarkasti. Viimeisen osuuden puoliväillä oli kosteikko jossa jo eilen oli hirven jälkii mut nyyt niitä oli paljon lisää ja hirvet varmaan lähteneet siitä juuri ennen meitä. Pikkasen alkoi työskenteleen Rokan nenä ilmassa ja kovasti olisi mieli tehnyt mennä riistan jälkien perässä. Muutaman käskyllä Rokka jatkoi kuitenkin verijälkeä ja pystyi siihen yllättävän hyvin. Onneksi nuo jäljet tuli aika lopussa niin Rokka pääsi sitten kaadolle kun selvitti hankalan tilanteen ja sai hyvin vahvistettua sitä verjäljen seuraamista!!! Olen Rokkaa jälleen ihan super tyytyväinen kun jäljestys oli todella hyvää viime kesään ja kevääseen nähden, vaikka tuli tuollainen hankala riistapaikka niin pystyi kuitenkin jatkaan työskentelyä!!!!
Jälleen kotona mukavan rauhallisia koiria kun ne vaan nukkuu tuossa lattialla!!!! No illalla pääsevät vielä uimaan ja nauttimaan vesileikeistään!!!
Muutama kuva poikien palloleileistä viikonlopulta:
Eilen noudatettiin perinteitä ja käytiin vanhojen koneiden kokoontumis ajoissa Murronkulmalla vähän kameran kanssa heilumassa ja Uuno oli tietenki mukana ihmettelemässä menoa ja ihmisiä. Uuno vipelsi siel pitkin pihaa Leevin kanssa ja eipä paljoa ihmiset ja koneet sitä ihmetyttäneet!!!
Uunokin pääsi kuskiksi
Ilta meni ihan kotona ollessa ja vähän tarvi tietenki treenata ku ei muutakaan tekemistä ollut!!!!! Rokka aloitti kepeillä ja tehtiin niissä vähän kaikenlaisii juttui eli mun irtoamista sivusuunnassa, menen koiran edelle, jään jälkeen ja ekan välin hakemista. Sivusuunnassa irtoaminen sujui todella hyvin, sain irrota ihan rauhassa seitsemisen metriä eikä haitannu Rokan pujottelua yhtään. Kutsuin Rokan kepeille niin et odotin keppien lopussa ja tämä parilla harjoituksella onnistui todella hyvin. Jos jäin Rokasta jälkeen kepeillä enemmänku metrin niin alkoi pujottelu tökkiin eli tuo nyt erityis treeniin!!! Ekaa väliä vahvistin lelun kanssa ja sitä täytyy viel vahvistaa lisää et hakee sinne paremmin. Takaakiertoja tehtiin tokon hypyllä ja niissä kurvit pieneni kun olin palkannut pari kertaa molemmat suunnat et siis niitä tarvii kanssa ahkerasti treenata!!!
Rasmus teki keppejä myös mutta ohjurien kanssa ja ihan huvin vuoksi mutta kyllä Rapa hienosti ne muistaa ku ollaan joskus monta vuotta sitten tehty niitä. Vahvistin pelkkää hyppyä muutaman kerran ku se siinä pihalla kerran oli!!!
Uuno teki kanssa keppejä ohjurien kanssa ja huomasin et tarvii tehdä namin kanssa ku jos lelu näkyy niin tulee yli tai ali ohjureista. Namilla pujottelee kivasti siellä välissä, nyt on siis agi urakin aloitettu!!! Sisällä illalla vielä heitteli Uunolle vähän lelua ja tehtiin samalla hissinä maahanmenoja ja menne kyllä hienosti, mutta niitä tarvii vaan treenata et jää sinne lihasmuistiin!!!
Tänään lähdettiin aamupäivällä ajeleen Somerolle katsomaan Ranch kisoja ja vähän taas opetteleen paimennuksen ihmeellistä maailmaa, on meillä tainut joku muukin kun Uuno hurahtaan tuohon paimennukseen!!!! Matkalla poikettiin Vaulammille ja pojat pääsivät uimaan, voi sitä riemua jälleen!!! Rapa näytti sellaisia pellehyppyjä ettei olla vähään aikaan nähty, Rokka muuten vaan ui pitkin lammikkoa ja Uuno haki kaikki kepakot rannalle!!!!
Iltapäivästä puuhateltiin vähän pihalla mun uuden ostoksen kanssa eli flyball-koneen kanssa (satuin löytämäään sellaisen tarjoustalosta ja sehän oli pakko tietenkin ostaa). Uuno alkaa oleen jo aika hyvä tuossa palloilussa, mutta Rapa ja Rokka ovat vähän sitä mieltä et mikä ihmeen kone tuo oikein on ja olivat sen kanssa todella varovaisia eli pitänee niiden kanssa totutella siihen ja varmasti sit tykästyvät!!!!
Vähän myös tokoiltiin kaikkien kanssa, Rasmus teki hyppynoutoja ja palautukseen sain vauhtia kun lähdin karkuun muutaman kerran. Metallin kanssa samat konstit ja vauhtia tuli lisää. Tunnaria kaks kertaa putkeen ja molemmilla nousi oma mutta ekalla kerralla tarvi kaks lähtö käskyä, muuten hyvät suoritukset!!!
Rokka teki metallilla hyppynoutoa ja sain Rokkaanki lisää vauhtia kun lähdin karkuun ja alkoi näyttämään nouto paremmalta. Tunnari kanssa kaksi kertaa ku ekalla vähän epävarman oloinen vaikka toi oman, muuten tunnarit siistit. Takaa kiertoja molemmista suunnista ja nyt niissä jo vauhtia ku kurvit todella tiukat, treeni siis tehnyt terää!!!
Uunon kanssa heittelin puu sekä metallikapulaa ja hakee molemmat hyvin, puu kapula on niin kiva et ei halua vaihtaa sitä edes leluun!!! Maahanmenoja tehtiin lelun kanssa ja jälleen siis niitä hissinä, menee edelleen todella hyvin. Ettei kävisi tylsäksi nää treenit niin tehtiin vähän kaukojen muitakin asentoja eli I->S ja I->M. Seisomiset vähän hukassa aluksi mutta sieltä se löytyi kun oltiin pari tehty!!! Paikalla makuu et Sakke käveli vierestä sekä takaa ohi ja hienosti makasi, mä kävin myös Uunon takana ja ei yhtään haitannut ukkoa vaan makasi oikein mallikelpoisesti maassa!!!
Lopuksi viel kaukoja kaikkien kanssa yhdessä ja meni todella hyvin, erityis huomio oli kaikilla tekniikka et tekevät kaikki vaihdot oikein ja näin myös tehtiin. Uunon kanssa olen ollut ihan super tarkkana noiden tekniikka juttujen kanssa, mutta niin tarviiki olla jos meinaa voittaa suomen mestaruuden tokossa parin vuoden päästä!!!! Palkkailin vielä Rokkaa kun haukkui käskystä ja hienosti haukkuu, huomasin tuossa samalla et Uunokin osaa haukkua käsksytä eli oppinut varmaan Rokalta kun ollaan sitä nyt vahvistettu!!!! No osaapa koirat haukkua käsksytä, voi siitäkin taidosta olla jotain hyötyä joskus!!!!
Aamupäivällä käytiin Tiian ja Katin kanssa tekeen muutamat jäljet metsään hautumaan huomista varten ja samalla reissulla tietenkin koirat pääsivät lenkille ja uimaan. Hienosti Uuno meni uimaan vaikka ranta oli todella kivikkoinen ja hankala kulkea, mutta eipä se Unskia haitannut vaan veteen mentiin!!!! Rasmus ja Rokka olivat todella onnellisia kun näkivät Jonskun ja Rompun pitkästä aikaa, Rapa ja Jolinda jopa leikkivät rannassa pitkän tovin, tuo leikkiminen aika harvinaist herkkua!!!
Illaksi suunnattiin Somerolle katseleen paimennuskisoja, Uuno oli katselu oppilaana ja samalla opetteli mitä hänen pitää sit lampaiden kanssa tehdä!!! Katsotaan seuraavalla kerralla menikö oppi perille tuolleen katselemalla!!! Hauska kyllä seurata kisoja vaikka paljon on vielä asioita joita en tuosta lajista ymmärrä, mutta ehkä nekin opin vielä joku päivä. Mielenkiintoista se kyllä on.....
Samalla reissulla Rokka kävi vähän aksaileen Aneten valvovan silmän alla ja tänään oli jo vauhtia ihan kivasti. Alussa vähän hankala ohjauskuvio mutta siitäkin selvittiin ja kokeiltiin siihen muutamaan erilaista ohjaus vaihtoehtoakin. Erityisen tyytyväinen oli keppeihin jotka meni todella hyvin joka kerta ja renkaaseen jonka Rokka suoritti todella hienosti tänään. Keinu oli myös hienoa kun juoski sinne täysiä ja hienosti odotti kun se laski alas!!!! Aksa siis meni todella hyvin. lisää vaan lyhyttä motivaatio pätkää niin hyvä tulee ja vauhti kasvaa, mun pitää nyt muistaa erityisesti treenata takaakiertoja että saan ne Rokalle tutuiksi ja niihin enemmän vauhtia!! Kiitos Anette todella hyvistä aksa kerroista ja elokuussa sitten taas nähdään aksan merkeissä ja katsotaan kuinka hullu koira mulla sitten on!!!!
Rapa on saanut viettää tänään vapaa päivää tai siis on tietenkin ollut lenkillä mukana ja uimassa mutta ei olla puuhattu muuta, huomenna sitten Rapa pääsee nuuskutteleen jälkensä johon olen tehnyt makauksia pienin yllätyksin ja toivotaan et näin saadaan ne makaukset kuntoon ja niistäkin siis pisteet kotiin kokeissa!!!!
Eilen jälleen satoi ja me ommeltiin vähäsen poikein kanssa verhoja ja saatiinki ne oikein hyvälle mallille, enään yläkerran makkarin verhot ompelematta ja kuraeteinen mutta sinne ei viel ole kangastakaan... Iltapäivällä lähdettiin elonkiertoon lenkkeileen Tiian ja Onnin kanssa, mutta ennen lenkki pojat vähän tokoilivat.
Rasmus aloitti suorilla luoksetuloilla ja ne todella hyvin ja lujaa. Kaukojen ekoja nousuja palkkailin ja ne oli myös oikein hyvät ja siistit. Sit me vaan höpsöteltiin ja tehtiin kaiken maailman temppuja yhdessä, sellaista hauskaa palauttelua kokeen jälkeen!!!
Rokan kanssa tehtiin luoksetulon maahanmenoa sekä liikkeestä maahanmenoa. Luoksetulossa autoin vartalolla ja kädellä ja näin sain maahanmenot nopeutuun ku tuppaa jäämään seisomaan herkästi mutta nyt tämä työn alla. Liikkeestä maahanmenot niin et pallo edessä ja nopeutui joka kerta, et tuo etupalkka toimii tässä todella hyvin. Pari suoraa luoksetuloa oli tietenkin pakko ottaa kanssa ja niissä oli ainakin vauhtia!!
Uuno pääsi leikkiin uusilla leluillaan ja tykkäsi niistä kovasti, vähän vetoleikkejä haittasi kun hampaat puuttuu niin ei saa kunnon otetta leluista. Liikkeestä maahanmenoa harjoiteltiin muutaman kerran ja nyt kun autoin paljon niin teki todella hiensoti eli olin vaan vaikeuttanut liian äkkiä. Muuta ei sitten tehtykkään kun Tiia jo saapui paikan päälle ja lähdettiin käveleen, kyllä koirat nauttivat kun saivat juosta pitkin kuraojia ja temmeltää muutenkin vapaana minkä jaloistaan pääsivät!!! Kiitos Tiia ja Onni seurasta!!!!
Illalla suunnaksi Somero ja Uuno paimentaan, joka olikin Uunon mielestä tänään kivaa lampaan jahtaus leikkiä!!!! Ekalle kierrokselle herra piti hauskaa ja lampaat villiintyivät täysin ja mä en tienyt yhtään mitä tehdä.... No onneksi Marika ja Svedu tulivat vähän auttamaan niin saatiin paketti pysymään edes vähän kasassa, mutta Uunolla oli ainaki kivaa!!!! Toisella kierroksella olikin sit ihan eri meininki, Uuno toimi kun ajatus eikä tullut mitään kamalii lampaan jahtaus tilanteita vaan herra kiltisti pyöri niiden ympärillä lähes niinku mä halusin!!! On toi paimennus vaan niin hauskaa ku mä en oikein tiedä yhtään mitä mun pitäis tehdä mutta onneksi mun viisas koira tietää!!!!
Samalla reissulle vähän aksattiin Aneten opissa ja nyt oli Rokkaan löytynyt vauhti takaisin, johtuisko siitä kun ilmat viileni niin viittii mun koirani taas liikkua vauhdikkaasti. Saatiin tehtyä oikein hyviä pätkiä ja sitä vauhtia kyllä nyt oli, en meinannut pysyä perässä!!! Tuo aksaaminenkin on niin helppoa ku toinen sanoo vieressä mitä teet ja miten ohjaat ja sillon se meneekin oikein hyvin!!! Kiitos Anette jälleen todella hyvästä treenistä!!!!
Tänään aamusta mentiin omalla kentälle ja nähtiin siellä Ansku ja länderi neidit ja vähän puuhasteltiin aksan merkeissä. Aloitin Rokan kanssa paikallaan hypyllä siis niitä talvella opittuja Vapun juttui, joita ehkä pitäisi muistaa tehdä aina joskus. Nyt selkeästi paremmin käyttää takaosaansa mutta parannettavaa on vielä paljon. Tämän kerran oikein teema oli saada Rokan keinulle vauhtia ja sitä saatiinki kun juoksutettiin Rokkaa ympyrää jossa oli U-putket päissä ja toisella sivulla keinu ja toisella pari hyppyä. Tuli todella hyvällä vauhdilla keinulle ja lähti siitä myös hyvin liikkeelle kun vapautin nopeasti putkeen, tälläsii lisää meille ja paljon. Mun tarvii tehdä Rokan kanssa vaan paljon tälläsii lyhyitä ja hauskoi juttui et saadaan motivaatio huippuun ja samalla saan sitä vauhtiakin sieltä tulemaan!!! Puomia katsottiin kanssa ja siinä mun tarvii vaan malttaa juosta koiran rinnalla etten lähde edelle koska sit Rokka vähän arastelee, vaan luodaan sille turvallinen olotila kun liikun rinnalla kaiken aikaa. Loppuun tehtiin viel hyppyjumppaa viidella esteellä ja ne kyl Rokalla oikein hyvin, malttoi keskittyä ja teki hyvin hommia, et ollaan me saatu sinne takaosaan jotain lihasta kehitettyä!!!!
Mun piti nin mennä tokoileen muiden koirien kanssa ja lenkille Forssaan mutta sen verran satoi vettä et ajelin lähes suoraan kotiin vaihtamaan vaatteita ja leipomaan Leevin kanssa.
Illalla kaikki koirat palloilivat jumppapallon päällä ja etsittiin niitä syviä lihaksia ja toivottavasti vähän vahvistettiin niitä. Sit sain tuossa iltapäivällä älynväläyksen ja päätin opettaa koirat peruuttaan rappuset yläkertaan, no se treeni alkoi sitten illalla ja mun yllätykseksi Rapa oli siinä paras. Saa koirat siinä samalla hyvää hahmotus treeniä ja sit tulee treenattua myös sitä takaosaa ja kaiken tärkeistä et se on hauskaa!!!
Innostuin sit viel ulkonakin treenaat ruutua kaikkien kanssa ja Rapan ruutu kipolla ihan kunnossa. Rokan kanssa palkkailin välillä merkkiä ja välillä pääsi ruutuun pallolle ja oli kyllä nyt todella hyvä. Uunon kanssa pidennettiin vähän matkaa ruutuun ja hyvin sinne menee lelullensa!!! Kaikki myös kiersivät kottikärryjä ja Rokka otti kaukojen ekoja nousuja joista seisominen loistava mutta istumiset vähän tahmeat. Uuno puolestaan otti lyhyen paikalla olon ja nyt hienosti lähti tarjoamaan päätä maahan eli varmaan opetan senki laittaan pään sinne maahan, muuten paikalla olo oikein hyvä ja rauhallinen!!!
Tänään on lähes koko päivän satanut vettä ja ollaan hengailtu poikien kanssa vaan sisällä nauttien tästä viileidestä!!! Päivällä vähän treenattiin, kaikki teki kaukoja tarkkuus treeninä, harjoitteli syviä lihaksia jumppapallon päällä ja Rokka ja Uuni harjoittelivat nenäkosketusta rappusissa. Rasmus oli ihan super innoissaan kun pääsi jumppapallon päälle hassutteleen, se on Rapan mielestä ihan super kivaa!!! Kaukot sujui myös hyvin, Rokanki kaukot loistavat ja palloilu sujui kanssa hyvin. Rokan ja Uunon nenäkosketus on nyt hyvällä alulla, täytyy vaan treenata sitä ihan päivittäin nyt hetken ajan. Uunon kaukot on aika vauhdikkaat mutta tekee hienoja vaihtoja ja pääasia et fiilis on se oikea!!!! Palloilu vähän jänskätti Uunoa ensin mutta rentoutui hyvin pallon päällä kun oltiin hetki syöty nameja!!!!
Iltapäivällä mentiin Rokan kanssa Pukon kentälle kun meillä oli Lotta Vuorelan aksakoulutus ja oli muuten jälleen todella hyvä kerta. Lotta oli tehnyt meille 32esteen radan mutta me suoritettiin siitä varmaan vaan puolet koska halusin erityisesti keskittyä perustekniikka juttuihin et oppisin ne hyvin ja pystyisin hyödyntään niitä eripaikoissa. Hyvin Lotta osasi lukea koiraa millä saadaan vauhtia mihinkin kohtaan lisää ja sain todella hyviä neuvoja miten suoritan minkäkin kohdan. Tehtiin valsseja, välistä vetoja, takaakiertoja ja persjättöjä ja hyvässä ohjauksessa ne sujui kaikki hyvin. Mä niin tarvin tälläistä koulutusta missä joku sanoo mulle mitä teen oikein ja missä pitäis pitäis parantaa!!! Mun pitää muistaa kun palkkaan Rokan et jatkan itse liikettä ettei se palkka vaan töksähdä koiran nenän eteen, koska tuolla jo saatiin hyvin lisää liikettä Rokkaan!!!
Aamulla otin Loten ja Daniel-perhosen kyytiin osuuspankilta ja laitettiin auton nokka kohti Someroa, Aneten aksayksäriä. Oltiin tilattu yksäri nimenomaan ohjaustekniikoista ja miten ne opetetaan koiralle ja miten ohjaaja selviytyy niistä ennen kaikkea!!!! Aloitettiin takaaleikkauksella ja sitä tarvii nyt tosiaan treenata Rokan kanssa paljon koska ihan hukassa siinä. Saatiin siihen hyvät neuvot ja vinkit niin eiköhän se tästä ala luonistuun pikku hiljaa. Valssit tehtiin molempiin suuntiin ja saatiin onnistuun hyvin kunhan mä muista liikkua kaiken aikaa, sillä mulla pahana tapana mennä odottaan koiraan esteelle ja sit se koiran vauhtiakin hiipuu kun mä en liiku eli erityishuomio nyt siihen et liikun koiran kanssa kaiken aikaa!!!! Persjättö katsottiin kanssa ja se toimi hyvin, siinä sivussa keinukin katsottiin ja palataa siinä nyt askel taakse päin ku Rokka tuppaa jäämään vahvasti siihen kohtaa odottaan laskua mistä luulee sen laskevan eli nyt vaan kokeilen saada sen tulemaan eteenpäin. Tuota keinua juttua tehdään avustajan kanssa taikka sit olen siellä päässä ite ottamas sen vastaan. Loppuun viel harjoiteltiin saksalaista joka olikin sitten hieman kinkkinen juttu ja se ei Rokan kanssa onnistunut kun ei tiennyt mitä tehdä joten kokeilin sitä Ritvan kanssa ja saatiin onnistumaankin. Oli todella opettavaista kokeilla sitä koiralla joka sen osaa ku nyt ite tieteää paremmin mitä itse pitää tehdä siinä ja mihin kohtaa asettua et ehtii hyvin alta pois. Suuren kiitokset Anetelle hyvistä neuvoista ja siitä et jaksat neuvoa meitä ja opastaa, Kiitokset Lotelle ja Danielille seurasta!!!
Uuno oli tietenkin mukana ja pääsi leikkiin vesileikkejä Sirkka-siskon kanssa ja niillä näytti kyl olevan todella kivaa. Uuno meni jälleen rohkeasti uimaan ja ui tovin ennenku suostui tulemaan edes pois sieltä!!!!
Eilen lähdettiin töiden jälkeen Vaulammille ja pojat pääsivät uimaan kun on vähän lämmin. Vaulammilta matka jatkui Somerolle koko lauman kanssa ja Uunon kotipaikkaan. Uuno pääsi ensin vähän ihmetteleen lampaita ja meni kuulemma hyvin ja mä jopa jotenkin pystyin ohjaileen mun koiraa minne sen pitää mennä.... Käytiin pari kertaa lampailla ja molemmilla kerroilla Uuno yhtä innostunut ja hienosti lähti niitä kiertään ja kaartaan!!! Videoo tästä paimennuksesta tulee kunhan saan sen koneelle siirrettyä kamerasta!!
Rokalla oli samassa paikassa agi treenit Aneten valvovan silmän alla ja kyllä olikin paikallaan et joku kattoo meidän perään. No mun tarvis osata ajoittaa mun ohjaukset paremmin ja niin sit tarvis vähän tietää miten ohjaa..... Rokka oli todella väsynyt kun oli kuuma ja sit vähän ihmetytti ne kaikki lampaiden hajut ja se et miks piti odotella autossa niin kauan enneku pääsi hommiin. Toisella kiekalla sit vaan palkkailtiin kaikesta kivasta ja siitä tuleekin nyt meidän aksan teema et on kivaa ja palkkaa tulee paljon koska selvästi vähän motivaatio laskenut kun tehty nyt pitkää ja vaikeitakin ratoja ennen kisoja. Nyt siis kadonneen vauhdin ja motivaation metsästykseen!!!!
Tänään käytiin jälleen uimassa poikien kanssa tai siis pojat kävi uimassa kun mä katselin laiturilta!!! Sitten olikin vuorossa Rokan aksa ryhmän treenit ja siellä sai huomata saman et Rokkaan vaikuttaa todella paljon tuo kuumuus ja taitaa se motivaatio olla vähän hukassa. Kokeiltiin selvittää rata mutta muutamia muttia tuli vastaan ku en vaan teinnyt miten ohjata koiraani. No onneksi paikalla oli Ansku jokta sain taas todella paljon neuvoja kun mullahan näitä pulmia riittää!!!! Kiitokset myös Iirikselle ja Ullalle mukavista treeneistä!!!
Aksasta suoraan kartanon puistoon tokoileen Anun kanssa. Rasmus pääsi hullutteleen metallikapulan kanssa ja hienosti hullutteli. Puun kierron avulla tehtiin kaukojen ekaa nousua ja nekin todella hienosti. Muuta ei sitten tehty kun olen todennut et Rapa osaa kaikki voittaja jutut todella hyvin sen näkee sitten lauantaina miten onnistutaan. Mulla on kyllä todella luottavainen olo mennä Rapan kanssa kisaamaan, hyvä niin!!!!
Rokka pääsi tekeen muutaman suoran luoksetulon ja sit tehtiin myös stoppi silleen "uudella" tavalla ja vähän sitä viel jalostettiin Anun kanssa ja saatiin siit vielä toimivampi. Kyl tulee upeat luoksetulon seisomiset kun saadaan tuo projeksti kuntoon, onneksi meillä on nyt tokossa se kisatauko ja kokeillaan luoda uudestaan sellaista hyvää fiilistä Rokalle!!!! Tätähän tehdään fiilis pohjalta!
Uunon kanssa hulluteltiin myös metallin kanssa ja palkkailin kun menee ja nostaa sen. Kerran odotin jo et kantaa pari askelta lähemmäs mua ku aikaisemmin ja siit si super palkka!!!! Puuta kierrettiin ja siihen saatu kyllä väimatkaa kivasti kasvatettua!!!
Kiitos Anu treeniseurasta ja lauantaina sitten mennään tositoimiin ja voitetan kaikki kotiin!!! Tiialle kiitokset myös lenkki seurasta viel illalla, kyllä oli lämmin vaikka aurinko oli lähes kokonaan laskenut.... Tää kesä on niin ihana ku pitäis lenkkeillä ja treenata keskellä yötä et olis mukavan viileä!!!
Uuno on muuten aloittanut sukeltajan uran.... Eilen Somerolla lähti ekaa kertaa uimaan pidempää matkaa ku ennen ja ilman et heitin mitään sinne veteen. Tänään sit polskutteli kaiken aikaa Vaulammilla ja selvästi ymmärsi kuinka takajaloilla kuuluu työntää itsensä eteenpäin et pääsee uimaan kunnolla. Oppi myös sukeltaan ja ihan silleen kunnolla ku kokeili saada kiinni jotain pinnan alle painuvaa keppiä tai vastaavaa, tarvii varmaan hankkia Uunolle sukellusvehkeet!!!!!!
Tänään olen epätoivoisesti yrittänyt pakkailla kamoja viikonlopun reissuja varten.... Hankalaa ku pitää pakata koirien kamatki kahteen osaan ku Rokka lähtee EIjan mukaan reissuun Liettuaan ja Rapa ja Uuno sit mun ja Katin matkaan Ruovedelle. No koirien kamat alkaa olla kasassa, mutta omat sitten taas ei, et huomen tulee viel kiire jossain välissä ku alan heitteleen vaatteita kassiin ja tajuan mitä kaikkea olen unohtanut....
Päivällä Kati poikkesi meillä ja pakattiin autoa vähän valmiiksi ja käytiin tietenkin lenkillä koiruuksien kanssa Elonkierrossa. Vaulammillakin poikettiin kun yksi häkki oli vielä siellä ja samalla omat pojat pääsivät uimaan, Uuno nyt sitten tippui taas laiturilta pää edellä veteen mutta eipä se näytä pientä miestä haittaavan vaan vesileikit jatkui samaan malliin ku ennenkin!!!
Illalla käytiin Pukon kentällä vähän ottamassa tuntumaan kisaesteisiin (siis suomeksi sanottunu panikoimassa!!!) ja se meni oikeestaan aika kivasti, keppien kanssa vähän ongelmii mutta muuten Rokka suoriutui oikein hyvin tehtävästä!!! Rapa otti Jackyn vieressä paikallaolon ja makasi oikein mallikkaasti!!! Uuno on viettänyt tänään vapaa päivää ja kerännyt voimia vkolopun reissua varten et jaksaa olla maskottina sitten koko viikonlopun!!!!
Seuraavat kuulumiset sunnuntaina illalla tai maanantaina ku ollaan reissuista selvitty, toivottavasti kotiin tuomisina on paljon hyviä tuloksia!!!!
Eilen aamusta mentiin Tammelaan ja jälkipuuhiin Katin kanssa, ei haitannut vaikka vettä satoi ajoittain aika paljon. Ensimmäisenä jäljestään pääsi Jolinda-rouva joka oli todella loistava, teki hyvää työtä koko jäljen ajan ei mitään moitittavaa!!!! Rasmus pääsi omalle jäljelleen heti Jonskun jälkeen ja teki omaa varmaan työtään myös makaukset otti hienosti eli salainen ase toimii!!! Katkolla teki hieman ison lenkin mutta eipä se haittaa kun palasi kuitenkin takaisin jäljelle omatoimisesti.
Rontti pääsi jäljestään Jolindan jäljen ja oli myös oikein taitava ja etevä!!! Viimeisenä mutta ei sitten mitenkään vähäisimpänä pääsi jäljelle Uuno. Uunolle olin tehnyt ihan mini jäljen, jonkun n.20m ja vähän olin epäilevällä kannalla kun mentiin metsään et tuleeko siitä mitään, mutta turhaan epäilin sillä Uuno seurasi jälkeä todella hienosti nenä maassa ja namipurkki lopussa oli iloinen yllätys!!!! Voipi olla et Uunonkin kanssa tehdään verijälkeä jatkossakin kun kerran siitä noin paljon tykkäsi ja innostui!!!
Jälkijuttujen jälkeen käytiin sateessa tekeen viel lenkki koirien kanssa et saivat juosta ja riehua minkä kerkesivät. Kiitos Kati seurasta ja mennään pian taas uudestaan meidän taitavien koirien kanssa mejäileen!!!
Illalla oli vuorossa Rokan agi ja sitä ennen tein sitten elämäni ekan ilmoittautumisen agikisoihin.... Jännitys alkoi heti kun sain ilmon tehtyä ja eipä ollu mikään pikku jännitys vaan ihan kunnolla alkoi sit jännittään, niin et kädet tärisi seuraavan tunnin tai kaks.... Mitäköhän siitäkin sit tulee, no eipä sitä tiedä jos ei mene kokeileen.
Aksatreeneissä meillä oli simppelin oloinen 1 luokan rata ja olihan se ihan simppeli jos olisin ohjannut koriaa kunnolla.... Rokka kepeillä jätti välillä jonkun välin pujottelematta ja sit renkaat ponkaisi pari kertaa vierestä. Keinu meni hyvin samoinku muutkin kontakti esteen. Taas huomasi sen kuinka PALJON me tarvittais sitä et joku kattoo vierestä mitä mä teen ja neuvoo koska nytku sähellän yksin nii sit tulee jotain ongelmia aina vastaan.... No onneksi ollaan menos kesäkuuksi Somerolle aksaileen ja sit heinäkuulle katselin jo vähän kurssei kanssa. Aksaaminen oli kuitenkin kivaa ja Rokka tykkäsi siitä, tänään mennään viel vähän pomppimaan ja sit vaan jännitetään ja odotetaan ens torstaita ja aksakisoja.....
Aamulla mentiin Uunon kanssa rokotuksille, Uuno painoi 12kg et siis painoa kertynyt ihan kivasti viimeisen kuukauden aikana (4kg). Rokotus meni oikein hyvin kun ukko ei huomannut edes koska neula meni nahan läpi kun keskittyi niin syömään nameja!!! Hurmasi Unski eläinlääkärin ja olisi kuulemma saanut jäädä sinne maskotiksi mutta kas kummaa ku en sitä jättänyt sinne!!!
Eläinlääkäristä mentiin suoraan kentälle tokoileen ja vähän myös aksaileen. Rasmus aloitti, tehtiin metallinoutoa joka ihan Rapamaisesti. Palautus vauhti saisi olla parempi mutta muuten oikein hyvin. Liikkeestä istuminen pari kertaa suorapalkalla ja se todella hieno. Kaukoja tehtiin ensin peruutuksen yhteydessä, sitten ihan liikkeenä, ekaa nousua palkaten ja lopuksi viel peruuttaen. Kaikki kauko versiot ihan super hyvin ja Rapa oli kyllä todella pätevä!!!
Rokka teki ihan perus metallinoudon kun en jaksanut hakea hyppyä esille, ne hyvin. Kaikki jäävät tehtiin läpi pari kertaa ja ne oikein hyvin ei yhtään epäröintiä. Salamakävelyn seuraaminen tehtiin ihan erikseen siis seurattiin vaan se kuvio ja siinä seuraaminen todella hyvää. Kaukot samalla kaavalla kun Rapan kanssa ja ne myös oikein hyvin. Paikallaan istuminen tehtiin nyt uudessa mielentilassa tai mä ainakin toivon et Rokalla oli uusi mielentila, meni todella hyvin ja Rokka todella tarkkaavainen.
Uuno leikki metallikapulan kanssa ja nyt kantaa sitä tyytyväisenä ja ei haitannut yhtään vaikka kapulaan tarttui hiekka kiinni kun se pyöri pitkin hiekka kenttää. Kiertämistä treenattiin muutaman viikon tauon jälkeen ja Uuno kiertää, siis pieni mietintä tauko tästä tehnyt todella hyvää!!!!
Lopuksi otin Rokan kanssa vielä keinua ja vähän jänskättää se keinun laskeutuminen mutta kun pallopään saa palkaksi niin kaikki hyvin, pitää vaan muistaa tarkasti ja huolellisesti ohjata keinulle!!! Aan alastulo kontakti treenattiin ja se hyvin aluksi mutta sitten vähän hetsasin Rokkaa ja sainkin siihen ihan uuden vaihteen niin sit vähän kontakti parilla kertaa kärsi mutta ehkä se ilme ja vauhti oli kuitenkin ne tärkeimmät jutut!!! Opetin siinä sivussa Rokan haukkumaan käskystä, tämä on tärkeä taito tätä voidaan viel tarvita. Olin kyllä tyytyväinen itseeni ja Rokkaa sillä sain sen ihan jollekki uudele tasolle ja sitä vauhtia tuli todellakin lisää vaikka kuinka kun vähän hetsailin!!!!
Samalla matkalla poikettiin lenkille elonkiertoon ja siellä Rokka myös istui hetken ennen juoksemaan pääsemistä ja siinäkin mielentila mun mielestä aikas hyvä tuohon liikkeeseen.
Illalla Uuno oli Saken kanssa pentukurssilla käymässä kun mä ite olin töissä, oli kuulemma mennyt hyvin ja Uuni oli käyttäytynyt oikein nätisti tai näin mulle ainakin kerrottiin!!!!
Aamupäivällä pojat pääsivät jo toisen kerran tänä keväänä uimaan ja yllätys yllätys myös Uuno uiskenteli!!! En tiedä oliko se ite mennyt veteen vai tippunut sinne jotenki mut ku mä pääsin rantaan asti niin hän ui mua vastaan iloisena!!! Taitaa tulla Uunosta oikein vesipeto ku kooikerit sen opettaa!!! Rokka ui nyt pelastusliivit päällä et saadaan se takaosa kunnolla hommiin ja oikeaan asentoon, uiminen näytti paljon paremmalta ei painunut takaosa yhtään pinnan alle, et näin jatketaan!!!!
Kolmen jälkeen suunnattiin pukon kentälle rakentaan aksa rataa kun meillä tänään Lotta Vuorelan aksa koulutus ja olikin muuten oikein hyvä koulutus. Meillä oli joku 25 esteen rata ja mä tietenkin mukana Rokan kanssa. Rokka vähän tahmea aluksi mutta kun vauhtiin päästiin niin kyllä sitä taas oli ihan trapeeksi. Alussa Lotta vähän neuvoi ohjaus kuvioo alkurataan ja se toimikin todella hyvin, sitten hinkattiin pakkovalssia joka mulle aikas vaikee mutta sitä täytyy nyt treenata, mun tarvii myös uskaltaa mennä tarpeeksi lähelle estettä etten suotta ohjaa koiraa liian isoihin käännöksiin ja sit pitää muistaa katsoa koiraa kun se tulee putkesta eikä koiraa saa jättää seläntaakse. Saatiin kyllä oikein hyvää opetusta ja mäki ymmärsin et mitä mun pitää tehdä ja nyt tiedän ainaki miten treenaan noitra pakkovalsseja et saan ne itelle varmemmaksi.
Illalla ennen mun töihin lähtöä kaikki koirat saivat viel vähän tokoilla ja tänään oikein tarkasti. Kaikki teki kaukojen vaihtoja ja palkkasin jokaisen vaihdon ja oltiin tarkkoina et tassut pysyy siel mis kuuluukin!!! Kaikilla meni todella hyvin, Uunkin tekee vaihtoja jo kun mestari!!!!
Töiden jälkeen lähdettiin koko koira lauman kanssa Forssaan Pukon kentälle, ensin vähän tokoiltiin. Rasmus aloitti ja otti paikallaolon Reiskan vieressä ja se hyvin, perään liikkeestä istuminen joka taitavasti ja sitten se oli siinä kun Rapa vähän ontunut toista takajalkaa. Varmaan se viimeviikkoinen revähdys paheni sunnuntaina mejä mettäs ja nyt se sit taas vaivaa vähäsen eli lepoa vaan et jalka olisi kunnossa ensi viikolla.
Rokka harjoitteli sitten kontaktia kun liikkuri käskytti, aluksi otti hieman häiriöö mutta sitten kun tajusi et mun tuijottamisesta saa palkkaa niin johan alkoi kontakti vahvistuun!!!! Kaikki jäävät tehtiin kertaalleen ja ne hienosti. Ruutu lelulle molemmin puolin ja nyt todella hienosti kun käskin hakea merkin ennenku menin aloituspaikkaan. Loppuun paikalla istuminen Reiskan vieressä, todella lyhyt mutta idea et onnistutaan ja niinhän me tehtiin!!!!
Uuno pääsi viimeisenä vähän puhasteleen kentälle, tehtiin maahanmenoja ja ne kyllä parantuneet hurjasti. Ihan uutena juttuna tehtiin seisomista liikkeestä ja kyllä oli pikku mies ihmiessään kun namit lenteli!!! Sivulletuloja paljon ja ne kanssa parantuneet ja enään tarvitaan vaan ihan pieni apu. Loppuun tietenkin leikittiin yhdessä ja sitten mentiin vähän katseleen ja ihmetteleen Tuksua!!!
Tokojen jälkeen me aloitettiin aksan ulkokausi meidän oman aksa porukan kanssa ja kyllä oli niin kiva aksata ulkona pitkän tauon jälkeen. Johanna oli radan tuonti vuorossa ja olikin tuonut aika haastavan 1 luokan radan....meinasi kyllä tulla paniikki kun tutustuin rataan koska se tuntui ihan mahdottomalta suorittaa... No Rokan kanssa sitten vaan reippaasti matkaan ja ekalla kerralla otti yhden väärän esteen kun unohdin koiran mun taakse mutta muuten se meni ihan putkeen, aika hyvin siis!!!! Keinua otin muutaman kerran erikseen mutta se ihan kunnossa ja kepit myös todella hienosti eikä meillä ollut yhtään ohjuria!!! On aksa vaan niin kivaa kun onnistuu vaikka luulee ettei siitä tule mitään!!!!
Uuno pääsi tietenkin hengaileen kentän reunalle ja katseleen kavereitaan. Käytiin me tekeen pari kertaa putki kun kaikki aikuisen koirat olivat menneet. Taitaa tulla Uunosta vielä putki hullu jonain kauniina päivän!!!
Eilen torstaina hetii aamusta kehdeksan jälkeen lähdettiin Katin ja koirien kanssa lenkille, olipa ihana aamulenkki ei tarvinnut enään myöhemmin miettiä et pitäis lenkille ehtiä. Uuno pääsi lenkin jälkeen tutustuun Ronttiin ja Jolindaan eikä niitä sen enempää ihmetellyt vaan olisi kovasti Rontin kanssa halunnut leikkiä!!! Iltapäivällä Uuno tutustui vielä Obi bokseriin joka olikin hieman innokas leikkimään, mutta eipä sekään haitannut menoa Uunon osalta!! Reipas pieni mies edelleen!
Alkuillasta lähdin Rapan ja Rokan kanssa ensin vähän tokoileen Feeniksille ja siitä suoraan Rokan aksaan maneesille, menomatkalla poikettin viel Pukon kentällä vähän auraileen lunta sivuun. Lunta oli vaatimattomasti metri parhaassa kohdassa et ihan hyvä kun vähän aurailtiin niin saa kentänkin joskus sulamaan!!! Tokossa otin suoraan Rokan autosta paikalla makuuseen, mietin vähän et mitä tästäkin tulee mutta kokeilla pitää kaikenlaista!!! Makuu meni ihan ok, vähän nuuskutteli maata mutta pysyi hienosti!!!
Rapa pääsi sitten aloittaan jäävillä liikkeillä ja ne hyvii kun vähän muistuttelin seisomista. Kosketusalustaa tehtiin naksun kanssa ja siihen ollaan saatu kyllä lisää vauhtia kivasti, samoinku merkkille lähtee nykyään heti ekalla käskyllä ja todella iloisesti. Merkkiä tein myös muutaman kerran ja ne todella iloiset ja reippaat
Rokan toko osiossa tehtiin alustojen kanssa ohjatun suuntia ja ne selkeästi alkaa selkiintyy Rokalle ja tulee luottamusta lisää. Vein nyt joka kerta merkille ettei tarvi ottaa sitä lähetystä siihen kun kuitenkin reenin pääteemana se kääntyminen ja mun apujen lukeminen. Ruutua tehtiin merkin kautta ja niin että vietiin yhdessä pallopää sinne ja jos ei mennyt merkille vaan yritti oikaista ruutuun niin Johanna otti pallon pois, oli Rokan ilme näkemisen arvoinen kun Johanna nappasi pallon sen naaman edestä pois kun juoksi ruutuun suoraan. Hyvä harjoitus kun mun ei tarvi siinä pysäyttää tai tehdä muutakaan vaan Rokan pitää itse sisäistää et merkille ensin ja sit pääsee pallolle, tätä tehtävä lisää!!! Paikallaan istuminen loppuun ja se todella hienosti, on siinä oikein tarkkaavainen ja rento, oikein hienosti siis!!!
Agissa Sirkka oli rakentenut meille kivan 17 esteen radan jossa pääsi jälleen juokseen ihan kunnolla ja koirakin pääsi irrotteleen. Tein ennen rataa keinun muutaman kerran ja nyt niin ettei ollut laskijaa vaan Rokka laski keinun itse, meni oikein hyvin ja ei yhtään näyttänyt ahdistuneelta. Radalla keinu meni myös hyvin, ainut et mä mokasin pari kertaa kun ohjasin huonosti mutta täytyy vaan muistaa ohjata hyvin keinulle kun on kuitenkin viel vähän vieras Rokalle. Jää keinulla siihen pisteeseen mistä se alkaa laskeen mutta luulen et ajan ja kokemuksen kanssa sekin korjaantuu koska nyt selkeästi viel hieman varovoinen ja se hyvä vaan!!! Muuten rata meni ihan ok, puomin kontaktit hyvin eikä siinä muuta ihmeellistä ollut. Vähän Rokka oli löysä mutta varmaan johtui siit et oltiin ennen tokoilemas ja sit vasta mentiin agiin. Nyt alkaa pakollinen parin viikon tauko agissa joka varmaan tekee hyvää, saa Rokka miettii juttui ja varmaan intoa on vaikka kuinka kun päästään taas seuraavan kerran aksaamaan!!!!
Nyt niitä kuvia keskiviikko aamun hankikanto lenkintä:
Jaahas, mihis oikein mennään!!!
Rokka ärsyttää pallon kanssa!!!
Vauhdikasta menoa....
Liitovaihe!!!!
Matka jatkuu...
Yhteisellä tutkimusretkellä
Uuno vaanimassa Rokkaa
Sitten kimppuun!!!
Rasmuskin innoitu leikkiin pallon kanssa
Tarkkailija
Rokka vauhdissa
"mä niin nautin tästä juoksemisesta"
Edustunkuva!!
Uuno lumisena
Nyt mennään ja lujaa!!!!
Lelukin pitää hakea välillä mukaan leikkeihin!!
Kielen näyttäjä!!!!
Yhteispotretti, vähän täytyy viel harjoitella tuota paikallaoloa Uunon kanssa et saadaan hyvä kuva!!!
Eilen illalla enneku lähdin töihin leikittiin Uunon kanssa hetki ja näin ekan kerran kun ukkeli ylpeänä kanteli metallikapulaa ympäri kämppää, ei siis toivottavsti ainakaan tule ongemia metallin kanssa sit joku päivä kun aloitetaan tokoilut!!!
Keskiviikkona lähdettiin hakeen Uuno Somerolta kotiin heti kun Sakke pääsi töistä. Kiitoksia Marikalle ja Kimmolla kun myitte meille ihanaisen Uuno ahmatin!!!! Uuno pääsi tietenkin heti kotiin tultuaan tutustuun Rapaan ja Rokkaan, mentiin raksalle ja siellä saivat temiä keskenään ja ihmetellä toisiaan. Ensin Uuno oli vähän sitä mieltä et nää on väärän värisii kavereita mutta eipä tuo enään haittaa. Rokka ihmetteli ettei miksei toi juokse lujempaa, no kyllä se varmaan aikaanaa juoksee vielä todella lujaa!!! Rapa taas nuuhkaisi ja vähän haisteli Uunoa ja jatkoi omia juttujaan eikä sen enempää välittänyt uudesta tulokkaasta!!!
Mikäs ihme tää nyt oikein on??
Raksalla touhuiltiin siinä illal vähän aikaa ja ei Uunoa ainakaan pelottanut mikään ja reippaasti meni tutkiman uutta paikkaa ja ihmeellisiä asioita. Pikku esteetkään (laudat ja muut) ei menoa haitanneet vaan niistä mentiin yli tai ali vähän vauhdista riippuen!!!
Eilen käväistiin Vaulammilla koko lauman kanssa ja Uuno pääsi tutustuun Villeen ja Viljoon. Ville mäykky vallan ihastui uuteen tulokkaaseen ku se on saman kokoinen kun hän, luulee varmaan ettei Uuno kasva isommaksi, valitettavasti se ehkä hieman kasvaa vielä!!! Eipä Uuno paljoa Ville ja Viljo ihmetyttäneet vaan siellä se tepasteli niiden kanssa pitkin pihaa ja ihmetteli uutta paikkaa.
Viljo&Uuno on niilä vähän kokoeroa!!!
Nyt mennään ja lujaa!!
Osaan olla söpökin tarvittaessa!!!
Rapa tähystelee maisemia
Roksukin tähystelijä
Pojat sopisivat hyvin Hurtan mainokseen liiviensä kanssa!!!
Ville vauhdissa
Viljo hammaspesulla!!!
Illalla taas vähän raksailtiin ja koiruudet tietenkin siellä mukana menossa. Uuno paineli siellä kun olisi aina juossut siellä ei pelottaneet tai jännittänt oikeestaan mikään, ensin se saataa hetken katsella ja ihmetellä jos tulee eteen joku uus juttu mutta sitten menee sitä katsomaan reippaasti. Siis ihan järkevää käytöstä ettei ryntää suin päin katsomaan, vaan ensin voi todellakin vähän miettiä. Muutenkin huomaa kuinka erilainen paimenkoira on kun spanieli, nuo vanhemmat ukkelit paineli silloin pentunakin jo menemään ja ei paljoa välittäneet mis mä meen mutta nyt sitten Uuno tarkkailee kaiken aikaa et mis mä oon vaikka lähteekin kauemmaksi. Tulee myös mielummin mun kanssa puuahasteleen jotain ku lähtee mitään yksinään tekeen. En olis uskonut et se ero näkyy jo näin varhaisessa vaiheessa mutta kyl se näköjään jo vaan näkyy!!!! No kiva seurailla et miten tästä jatkuu ku kokemusta on hieman erilaisista roduista ennestään!!!
Eilen käytiin Rokan kanssa aksaamassa maneesilla ja oltiin muuten aika hyvii tai mä ainaki oon tyytyväinen!!!! Rata oli todella jouheva ja siinä pääsi hyvin eteneen niin koira kuin ohjaaja taisi jopa mennä nollana läpikin muutaman kerran. Kepeille en aluksi laittanut ohjureita mutta sitten tarvi lisätä viimeiseen väliin koska sieltä Rokka meinasi vähän oikeista, keppien aloitus on todella hieno ja hakee ekan välin hyvin. Puomin alastulolla tehtiin tietenkin pysäytys mutta sitten palkka olikin vähän kauempana et saatiin Rokka lähteen siitä eteenpäin reippassti ja toimi tosi hyvin. Keinulla Sirkka oli laskemassa ja antoi namin ja toinen nami odotti maassa alustalla, tämäkin toimi oikein hyvin. Pari kertaa palkkasin puomin pelkän stopin ja kerran jatkettiin suoraan stopista ilman palkkaa ja kyllä muuten lähti lujaa jatkamaan!!!! Loppuun tein vielä takaaleikkauksia parilla esteellä ku olen ollu niiden kanssa vähän itse hukassa ja tietenkin myös Rokka sitten hukassa, mut nyt saatiin ne onnistuun ja toimimaan oikein hyvin, kiva kun ehti treenaan tuollaisii pikku juttui viel erikseen. Tietenkin kepit otin kans pari kertaa et pääsin palkkaan ne ja samoin puomia muutama kerta loppuun ja siinä mun mielestä nyt jo havaittavissa et vauhti lisääntynyt keskiosalla et tuo uusi palkkaus sydeemi siis varmaan auttaa tuohon vauhdin lisääntymiseen puomin päällä!!!! Oli kyllä kiva aksata ja jotenkin heti alusta asti musta tuntui silta et tää rata menee hyvin ja niin menikin!!!
Eija, Reiska ja Tuksu tulivat aamupäivällä hakemaan mua ja Rokkaa ja suunnattiin Halikkoon aksaileen Aneten valvovan silmän alle. Ekalla kierroksella tehtiin rataa jossa taisi olla noin 15 estettä ja se meni aikas kivasti. Tehtiin keinua pelkästään ja niin et mä irrottauduin keinusta ja Anette laski keinua. Keinu nyt hyvässä vaiheessa nyt vaan antaa laskeutua itsestään ja palkka siinä maassa alustalla odottamassa, keväällä keinu saadaan äkkiä kuntoon ku päästään ulos treenaamaan ja pääsee treenaan useammin kun nyt talvikautena. Toinen rata meni myös kivasti, vähän hiottiin mun ohjausta ja liikkumista niin sit siitä tuli tosi hyvä!!!! Loppuun tehtiin takaakiertoja ja yritettiin saada niihin vauhtia ja se onnistui kivasti pallon kanssa eli niitä pitää treenata, tehtiin myös vähän putkihulluttelua ja siitä myös pallo palkaksi ja johan tulu hulluus esille!!!
Jatkettiin vielä kotaktikurssilla Eijan kanssa ja saatiin kehuja Rokan kontakteista, ollaan kyllä niitä treenattukin kotona. Puomiin kokeiltiin saada vauhtia kun ravaa keskiosuuden, juoksi reippaammin kun juoksutettiin vaan edestakaisin puomia. Siirrettiin kontaktien palkkaa nyt vähän edemmäksi et saadaan Rokka lähtee kontaktilta reippaasti poiskin, niitä täytyy nyt kanssa vaan treenata et saadaan niihin kunnolla asennetta!!! Paljon siis treenattavaa vaikka menikin hyvin ja oltiin kuulemma edistytty hurjasti, nyt vaan kesää kohden ja ulkotreenejä. Kiitos Anette ihan huippu hyvistä treeneis ja uusista opeista, kesällä sitten nähdään!!!! Kiitos myös Eijalle matkaseurasta ja saatiin onneksi vähän meidän reissujuttui selväksi ja muitakin juttui mietittyä!!!!
Iltapäivällä käytiin vähän metsässä lenkkeilemässä ja en ymmärrä miksei kukaan ole pitänyt mun metsälenkkejä auki.... Siis itse kävin kyseisessä metsässä varmaan viimeksi tammikuussa, et ei ihme et polut vähän tukossa!!!! No saatiin kiva hankilenkki tehtyä kun rämmittiin siellä hangessa reilu puoli tuntia, lunta oli siis lähes koko matkan polveen asti!!!!
Puol seiskaan suunnattiin Forssaan tokoileen ja mun koirista Rokka pääsi aloittaan kun otettiin ekana paikalla olo, Rokka istui ja istuikin oikein nätisti!! Ruutu tehtiin molemmin puolin niin että pallo odotti ruudussa, hienosti otti merkin eka siitä sitten täysiä ruutuun!!!! Luosketuloja tehtiin suorana ja sitten pari kertaa palkkasin stopista liikkeelle lähdöt kun ne nyt hitaita.....no ollaan vaan treenattu stoppeja!!! Seuraamista runsaalla palkalla ja se juuri sellaista kun halusin sen olevan. Loppuun vielä jäävät ja ne kaikki hienosti, sitten leikittiin pitkään pallopään kanssa ja pidettiin yhdessä kivaa!!!
Rasmus treenasi runsaasti omatoimisia sivulletuloja ja ne kyllä nopeutuu aina vaan kun niitä tekee paljon. Merkkiä tehtiin hetsaten ja nyt lähti sinne ekalla kerrallakin yhdellä käskyllä!!!! JEEE!!!! Tätä treeniä täytyy jatkaa ahkersti. Perusnoutoa tehtiin pitkällä matkalla ja siinä palautusvauhti nyt kunnossa. Loppuun paikalla olo niin että Johanna palkkaili ja meni oikein hyvin. Rapan kanssa ollaan nyt viime ajat treenailtu kaikkea kivaa ja sellaista minkä luulen parantavan meidän välistä suhdetta ja sitä että meillä olisi aina kivaa yhdessä kun treenataan, toivottavsti saan siirrettyä tuon asenteen myös kisakehiin jossain vaiheessa!!!!
Tokosta ajeltiin suoraan aksaan ja tänään Sirkka oli tehnyt meille tosi kivan radan. Rokan kanssa aloittetiin kepeillä kun ne eilen tökki mutta nyt ei mitään ongelmaa vaan teki ne todella reippaasti ja iloisesti. Keinu tehtiin pari kertaa niin että Sirkka laski sen ja se myös iloinen ja hyvän näköinen. Sitten itse rataan se kulki hyvin eteenpäin ja mun ohjaus kuviot toimi aikas kivasti, ainahan on jotain parannettavaa mutta olen kyllä oikein tyytyväinen meidän työskentelyyn. Kepeille Rokka hakee todella hyvin, kontaktit onnistui ihan nappiin ja palkkasin ne kaikki, keinu otettiin laskijan kanssa ja toimi hyvin (äkkiä Rokka sen keinun loppujen lopuksi sitten oivalsi kun löydettiin vaan oikea tapa opettaa sitä) muutenkin rata sujui ja me tehtiin siellä yhdessä hommia!!! Loppuun otin viel keppejä ensin ekan ja vikan ohjurin kanssa ja kun sekin sujui hyvin niin otin kaikki pois ja kokeilin mitä tapahtuu, no Rokka suoritti kepit alusta loppuun täydellisesti!!!! Keinu oli viel pakko ottaa laskijan kanssa et saadaan siihen varmuutta ja se edelleen oikein hyvin!!!
Oli kyllä niin hyvät treenit tänään molemmissa lajeissa, et siis hyvä treeni ja hyvä mieli!!!!
Aamusta ajeltiin poikien kanssa Forssaan jonne oltiin tehty Anskun kanssa treffit ja jatkettiin matkaa yhdellä autolta kohti Lempäälää ja Best-in areenaa! Oltiin varattu kyseiseltä kentältä parin tunnin vuoro itsellemme et päästiin aksaamaan oikein kunnolla.
Rokkaa vähän haittasi keinonurmi pohja, vähän sipsutteli nimittäin aluksi sillä mutta siis hyvää harjoitusta ja pitää totutella vaan kaikenlaisiin pohjiin.
Rokan kanssa aloitettiin kepeillä ja niissä loppu ahdisti jostain syystä ihan hirveän paljon ja tuppasi sieltä aina pois, ei oikein keksitty johtuiko ahdistus mun liikkumisesta, edessä olevasta seinästä vai paksuista kepeistä. Saatiin kuitenkin tehtyä onnistuneesti ja siihen sit lopetettiin ja ei otettu niitä radalle. Radan pätkä meni aikas kivasti vähän mä taas liikuin kuinka sattui mutta oli Rokka sentään kehittynyt siitä kun Ansku on miedät viimeksi nähnyt!!!! Mattopintainen A oli hieman jänskä kanssa tai paremminkin A:n alastulo oli hidas mutta oliskohan tuo mattopinta polttanut tassui tai jotain koska tämä sama juttu ilmeni muillakin koirilla. Maalatulla A esteellä tätä hidastelua ei nimittäin ollut havaittavissa, A ja puomi sujuivat muuten hyvin ja kontaktit oli kyllä hienot!!! Hallissa oli musta putki ja pussi ja niitähän oli sitten kanssa pakko treenata kun siihen oli mahdollisuus, putki ei tuottanut mitään ongelmia tai kummastelua mutta pussia ensin vähän kummasteltiin mutta sekin sujui sitten oikein loistavasti yhden kummastelu kerran jälkeen. Lopuksi tehtiin vielä puomin pelkkää alsatuloa siivekkeen kiertämisen kanssa ja se oli kivaa kun Rokka hokasi jutun, mun pää vaan tuppasi meneen ihan sekaisin!!! Keinulla tehtiin alastulo kolahdusta kierrättämisen avulla kanssa ja ne meni hyvin. Keinu tehtiin kokonaisuutena viimeiseksi ja nyt niin että Ansku laski keinua ja Rokka toimi oikein hienosti, menee keinulle nyt häntä heiluen reippaasti ja iloisesti eikä näytä yhtään siltä et ahdistaa!!!!
Rapa oli myös mukana ja pääsi myös ihmetteleen egi esteitä ja voi sitä vauhtia kun Rapa sujahti putkeen!!! Rapa selkeästi nautti kun sai puuhailla vähän muuta kun tokoa ja meillä oli todella kivaa eikä tarvinu niin miettiä esteen suorittamista vaan Rapa sai mennä niinku haluaa!!! Olihan meidän pakko ottaa vähän tokoakin kun oltiin tuollaisessa luksus hallissa. Kaukot, seuraaminen ja suora luoksetu meni kaikki ihan putkeen ja vauhtia oli!!!!
Alkuillasta lähdettiin tokoileen Prisman parkkikselle oikein kunnon porukalla. Rokka aloitti paikallaan istumisella ja se oikein hieno, istui rauhallisesti ja todella rennon näköisesti!!! Seuraamista tehtiin erilaisii pätkii ja se aikas kivaa ja tiivistä. Jäävät liikkeet käytiin läpi ja palkkasin sekä pysähdykset sekä mukaan lähdöt ja kaikki meni tänään ihan nappiin. Ohjatussa tehtiin molemmat puolet, oikea todella hienosti ekalla kerralla, vasen sitten vaati pari toistoo kun tuppasi keskikapulalle mutta en oikein tiedä et jos ei nähny vasenta kapulaa ku kuitenkin kääntyi sinne ensin todella hienosti mutta korjasi sitten linjaansa.... Luoksetulon stopit kiertämisen avulla ja nyt se seisominen sellainen kun mä halun eli terävä stoppi!!!! Tunanri todella upea ja varma, samoinku paikalla makuu. Rokan treenit tänään siis ihan nappiin ja huomenna vaan revitellään ja pidetään hauskaa ja sitten alkaakin Rokan parin päivän tauko ja sunnuntaina sitten kokeeseen katsomaan mitä tapahtuu!
Rasmus treenasi kaikkee pikku hiomista eli seuraamisen ekaa askelta kun tuppaa siinä laskeen katseensa maahan mutta vahvistettiin nyt sitä kontaktin pitämistä. Vahvistettiin myös seuraamisen sivuaskeleita et lähtee heti siirtyyn ja tulee reippaasti perässä. Liikkeestä istuminen otettiin muutama kerta ja ihan nappiin. Merkkiä ja siinä nyt ideana pidemmällä aika välillä saada merkistä ihan sairaan kiva et saa Rapan lähteen sinne heti ekalla käskyllä. Olen saanut nyt lähteen ekalla käskyllä kun vähän hetsaan ensin ja ei lähdetä perusasennosta, kyllä tästä vielä hyvä tulee kun luodaan nyt vaan uutta mielikuvaa vähän aikaa!!! Loppuun Rapa sai osallistua paikalla oloon ja se todella hienosti kun Sirkka kävi ruokkimassa Rapaa aina välillä, tätäkin täytyy nyt vaan alkaa treenaileen koska ne kevään kokeet alkaa lähestyyn uhkaavasti!!!!
Eilen käytiin tokoileen poikien kanssa prisman parkkiksella ja oli niin ihana tokoilla tietenkin hyvässä seurassa mutta ennenkaikkea ihanassa auringon paisteessa!! Kiitos kaverit tokoseurasta!!! Molemmat pojat teki samoi juttui eli ensin ruutu merkin kautta ja tyhjänä, perään pari namilla/lelulla. Jääviä katsottiin läpi, samoinku kaukoja ja Rokka teki myös tunnarin.
Molemmat pojat onnistuivat ruudussa ihan sairaan hienosti ja merkkikin meni jakeluun et sinne pitää mennä ennenku pääsee ruutuun. Jäävissä molemmilla seisominen vähän heikko tai kyl ne seisoon jää mutta kun kävelen ohi niin tuppaavat vähän kääntyyn eli etupalkka käyttöön ja saatiin toimiin ihan kivasti. Rapa teki paremmat kaukot kun Rokka, kun pikku herra tuppasi vähän jumittaan ekassa nousus mut eipä niissäkään muuten mitään ihmeellistä. Rokan tunnari oli hieno jälleen, alkaa sitä varmuuttakin tulemaan pikku hiljaa!!! Loppuun Rokka teki vielä ryhmässä paikalla olot, istumises kerran valui maahan mutta muuten paikalla olot ok.
Tänään käytiin kelkkaileen Vaulammilla ja Leevikin lähti mukaan katsastaan kun pojat saivat juosta kelkan vierellä, saa tehtyy siinä samalla todella helposti ja kivasti ravilenkin!!!! Kuudeksi oltiin sovittu tokotreenit taas porukalla ja nyt tällä kertaa mentiin Johanna K:n työpaikan pihaan tokoileen. Rasmus aloitti ohajtun merkillä ja edelleen ekoilla kerroilla epävarma mutta kun muistaa mistä on kyse niin sitten hyvii merkkei. Jääviä tehtiin jälleen ja nyt sitä seuraamaan mukaan lähtöä joka onnistui todella hienosti.
Rokan osuus alkoi paikallaoloilla ja tänään molemmat todella hienosti!!! Ohjatun oikea puoli tehtiin pari kertaa, aluksi tuppasi kovasti vasemmalle mutta löytyi se oikeakin sieltä, sitä täytyy nyt vaan vahvistaa kun kerran vasen näyttää olevan vahvempi. Rokka ei sitten muuta tehnytkään vaan jatkettiin matkaa agilityyn.
Agi ei mennyt tänään ihan putkeen huomasi kyllä ettei olla kuukautewen aksattu, mun oma ohjaus oli ihan kaameaa ja Rokka vähän sinkoili putkiin jne.... No kepit kuitenkin oli hienot (niissä tänään vaan neljä ohjuria), niitä tehtiin erikseen samoinku keinua ja se näyttää nyt oikein hyvältä, sitä täytyy vaan kokeilla päästä tekeen nyt todella usein et saa sitä varmuutta siihen. No jos nuo kovat pakkaset olisi nyt takana päin ja pääsisi vähän useammin aksaileen niin jos tulisi jonkin näköinen varmuus ja järki tuohon hommaan taas!!!
Maneesis otin Rokan kanssa sit vielä liikkeestä seisomista ja siinä tuppasi meneen maahan ja tekeen vaikka mitä... En tiedä menikö pikku ukon pää vähn sekaisin ku eka käytiin tokoileen sit aksattiin ja sit olis viel pitänyt tokoilla, no saatiin loppuun onnituneita seisomisia ja mä sain kävellä mis vaan. Tuota liikkeestä seisomista pitää nyt paljon treenata ja ihan erikseen sitä pysähtymistä ja kestoa ettei mene liian vaikeaksi kerralla.
Eilen aamulla Eija, Reiska ja Tuksu tulivat hakemaan mua ja Rokkaa, suunnattiin kohti Halikkoa aksaamaan Anetten kurssille. Meillä oli ihan oman porukan kurssi siis me kaikki neljää oltiin pukolaisii, oli oikein kiva treenata tuollalailla tutulla porukalla!!! Kiitos kaverit seurasta!! Rokka aloitti sitten reenit ja tehtiin ensin puolikas rata ja se meni aika kivasti, me tehtiin ydessä töitä Rokan kanssa ja meillä oli kivaa, no kepit tökki ku ei ollu ohjureita mutta ei jääty niitä sitten hankaamaan. Saatiin kehuja että Rokka oli nyt sopivan "hullu" siellä radalla, kun viime kerralla oli vähän liikaa kontrollissa.
Toinen kierros meni myös todella hyvin, paria eri ohjaustekniikkaa kokeiltiin Aneten ohjeilla ja ne toimi ihan sikahyvin, mä olen viel aika huono noissa ohjausjutuis ku ovat niin vieraita mulle!!!! Mieltä lämmitti erityisesti kun Anette sanoi et mä liikun hyvin radalla kun välillä musta tuntuu et mä liikun kun puupökkelö mutta eipä se ihan kai sit niin ollu!!!!! Oli niin kiva aksata!!!
Me Eijan kanssa sitten jatkettiin heti toinen kurssi perään eli kontaktikurssi, katsottiin vähän missä vaiheessa meidän koirien kontaktit on. Rokka on opetettu pysähtyy kontakteille mutta se hieman hidastaa Rokan vauhtia ku on pakko sit "käskyttää" se kontakti, mutta nyt niistä kontakteista tehdään sellainen mieluinen paikka ja niiden kanssa nyt vaan leikitään. Kohta mulla on varmaan kontaktille karkaava koira!!! Keinua katsottiin ja ihmeteltii kun Rokka siitä selkeästi vähän ahdistuu, saatiin siihenkin vähän mietittävää eli mä menenkin ottaan Rokan vastaan keinun päähän. Tuossa Rokka saa itse suorittaa keinun eikä mun tarvi viedä sitä narussa sinne, toimi ainakin todella hyvin kun kokeiltiin pari kertaa. Alastulo otettaan sitten siinä samalla kun koira syö nameja, eipä sekään yhtään haitannu Rokkaa. Tuntu ainakin todella toimivalta keinolta ja Rokka tykkäs kun sai itse suorittaa keinun eikä mun tarvinu viedä sitä sinne. Kiitos Anette todella hyvistä reeneistä, oli kyllä taas niin kivaa aksata sun valvovan silmän alla!!!
Illalla sain vielä loisto idean ja lähdettiin Saken ja koirien kanssa kelkkaileen, sai tehtyä taas kiva reippaan lenkin koirien kanssa. Sakke kyllä luovutti ja puolessa välissä mutta me jatkettiin Rapan ja Rokan kanssa eteenpäin!!! Rapalla on ollut nyt huili viikonloppu mutta eiköhän sekin oteta takaisin päin tässä jossain vaiheessa!!! Tänäänki viel illal vähän otetaan päätä ja muita toko juttui sisällä kun mä vaan jaksan nousta tästä sohvalta ylös!!!
Tänään suunnattiin Rokan kanssa maneesille aksaamaan ja olipa kivaa jälleen. Sirkka oli tehnyt meille kivan 24 esteen hyppyradan, Rokka otti tänään rimat matalalla koska on ukolla aikamoinen treeni putki; tänään siis maneesiaksa, huomen hyppyseminaari ja lauantaina vielä aksa koulutus!!! Rata meni oikein kivasti ja mä uskalsin vähän kokeilla erilaisii ohjausjuttui kuten esim. jaakotusta ja toimi tosi hienosti!!! Mäki siis ehkä opin joskus!!!! Kepeissä oli nyt vaan viisi ohjuria ja ei mittän ongelmia eli voi jatkaa vähentämistä taas seuraavalla kerralla, keppejä otettiin muutama kerta yksinäänkin ja ne kyllä hienot!!!
Rata tehtiin pariin kertaa ja molemmat meni oikein hyvin, vähän mä kämmäilin välillä mutta eipä se meidän menoa haitannut kun mentiin vaan eteenpäin kun oli niin kivaa. Radan jälkeen otin keinua ja se selkeästi vähän jänskättää Rokkaa, tehtiin pari pelkkää ylösmenoa ja sitten pari kertaa niin että Kati laski keinun. Selkeästi Rokka jännittynyt ja nyt palataan helpompiin treeneihin et saadaan siihen varmuutta ja intoa. Kiitos Anskulle puhelin konsultaatiosta, mulla ei olis ollu taas hajuakaaan mitä olisin tehnyt mutta onneksi soitin sulle,nyt on taas selvät sävelet!!! Loppuun vielä Rokka sai hyppiä pari kertaa viiden esteen hyppysarjan, siis sellaisen mitä tehtiin myös viime perjantaina Vapun koulutuksessakin.
Kotona odooteli hieman äkäinen Rapa kun hän oli ollut yksin lähes koko illan, no Rapa pääsi sitten viettään laatuaikaa mun kanssa kun lähdettiin ihan kaksin ravilenkille!!! Kylläpäs muuten ukko ravaili reippaasti ja pitkällä askeleelle, sitten jos olen menny molempien poikien kans yhdes niin Rapa yleensä vähän löntystelee.... Siis täytyy alkaa tekeen vaan molempien kans omat lenkit ku kerran Rapa nautti noin paljon tuosta mun kanssa kaksin reippailemisesta!!!
Huomenna ajellaan Rokan kanssa taas Halikkoon ja katsotaan mitä nyt opitaan hyppyseminaarissa, innolla jo odotan huomista!!!
Tänään lenkkeiltiin Tiian ja Onnin kanssa oikein suures kaupungis eli Forssas, olipa kyllä koirilla hauskaa kun eivät olleet nähneet toisiaan pariin päivään, välillä tuo eteenpäin pääseminen hieman hankalaa ku Rokka ja Onni olisivat vaan leikkinee!!
Lenkiltä suunnattiin suoraan aksaan ja olipa taas kivaa. Rokka sai tehdä ensiksi muutaman kerran keinua ja se ihan ok, jostain syystä menee huonommin ku vien oikealta puolelta eli sitä treenattava paljon lisää!!!! Keppejä tehtiin moneen kertaa ja molemmin puolin ja nyt muistin melkein joka kerta sen käden!!!! Kepeistä puuttui nyt puolet ohjureista eikä tuottanut mitään ongelmaa kunhan mä en niitä ongelmii aiheuta!!!! Itse rata oli oikein kiva ja kinkkinen, pitkästä aikaa myös A oli mukana ja se mentiin kyllä vauhdilla joka kerta, sen alastuloa pitää vähän treenata ku meinaa pylly tulla ukon ohi, hienosti siis pysähtyy mutta ei tuo tasapaino ihan vielä pidä pyllyä siel omalla paikallaan!!! Tehtiin rata pariin kertaa ja meni aikas kivasti, loppuun otin viel kepeille menoa eri kulmista ja aika kivasti hahmottaa mistä sinne pitää sujahtaa sisään!!!!
Huomenna onkin ohjelmassa kauan odotettu hyppytekniikka koulutus, saas nähdä mitä kaikkea me siellä opitaa ja mitä uutta mä opin koirastani!!!
Eilen iltasella mentiin Rokan kanssa aksaamaan maneesille ja meitä odotti siellä Johanna K kun olin pyytänyt hänet apuun keinun suhteen kun en tiennyt kuinka sitä piti tehdä Roksun kanssa. No keinuun saatiin ohjeita mitä lähdetään nyt seuraavaksi tekeen, KIITOKSET neuvoista nyt taas on selvät sävelet mitä tehdään, ehkä se keinukin saadaan kevääseen mennessä kuntoon!! Itse aksa oli jotenkin ihan kaaos....no radalla oli paljon käännöksiä ja mutkii joka suuntaan ja mä en yksin kertaisesti ihan tiennyt miten koirani siellä ohjaan....Siltä se rata varmaan näyttikin!!! Jos etsitään hyviä puolia niin kontaktit hienoi, samoin kepit meni ihan super hyvin vaikka nyt jo puuttui neljä ohjuria, vaikka mun käsi oli missä sattui!!!! Niin ja loppu suoraan saatiin Johannalta kanssa apuja kun Rokka tuppasi aluksi meneen kaksi viimeistä estettä ohi, mut kas kummaa mun rintamasuunta osoitti esteistä ohi....No tämäkin saatiin sitten korjattu!!! Kivaa oli kuitenkin vaikka ei se eteneminen siellä radalla kovin vakuuttavaa ollu!!! Otettiin sit siinä sivussa vähän kaukojen ekaa nousua, seisomaan nousua ja alkoi toimiin aika kivasti. Paikallaolo tehtiin kanssa ja siinä kunnon häiriö, Rontti pomppi ohi monta kertaa ja Roksu vaan makasi oikein nätisti!!!!
Tänään heti aamusta lähdettiin Forssaan tokoileen Marja & Roiston kanssa, Rapa sai aloittaa pienellä pätkää seuraamista joka todella kivaa. Kaukojen ekaa nousua palkkailin ja se kyllä selvästi nopeutui. Suoria luoksetuloja otettiin muutama ja kauniisti Rapa laukkaili mun luo joka kerta. Ruutu tehtiin kipon kanssa pari kertaa ja ne oikein vauhdikkaat samoinku loppuosa joka otettiin pari kertaa kanssa. Loppuun temppuja ja hassuttelua!!!
Rokka aloitti omatoimisilla sivulletuloilla ja ne oikein hienosti. Kaukojen ekaa nousua ja varsinkin sitä seisomaan nousua hinkattiin ja sain sen paremmaksi mutta jos kokees kaukot alkaa seisomisel niin en usko et nousee sillä ei ole viel niin hyvä..... Joskus tuo oli ihan Rokan lempijuttu mutta unohdettiin sitä sitten reenailla jossain välis niin pääsi vähän unohtuun.... Luoksetulo otettiin ekaksi ihan kokonaan, seisominen vähän venyi muuten ok. Toisella kertaa suora palkka seisomisesta, kolmannella kerral palkka viiveel seisomisesta ja tämä todella hienot, loppuun tietenkin viel suora ja siinä oli kyllä vauhtia. Ruutuun juostiin muutama kerta lelulle ja sitten otettiin loppua muutama kerta ja ne oikein hyvät! Nouto tehtiin ihan tasamaan noutona ja puukapulalla mutta siinä ei mitään valitettavaa. Tunnari pari kertaa ja ne ihan ok. Loppuun paikallamakuu Roiston kanssa ja se todella rauhallinen ja hyvä!!!
Nyt on sitten reenit reenattu ennen kisoja, sunnuntaina sitten tietää miten meidän käy. Tulosta lähdetään hakemaan mutta sen tietää sitten sunnuntaina mitä on kotiin tuomisina!!!!
Ei voi muuta sanoa kun ikävä on ihan kamala Kasperia vaikka tietää että kaikki on nyt Kasperilla hyvin ja se päätös oli vaan tehtävä, sen aika oli vaan nyt vaikka tuntuukin että Kasper lähti aivan liian aikaisin luotamme pois.... Aina ei vaan jaksa ymmärtää ja käsittää et miksi juuri Kasper mutta kaipa tälläkin joku tarkoitus on vaikka eipä se juuri nyt siltä tunnu.
Palataan vähän muisteleen joulun ajan tapahtumia: eli Kapehan kävi silloin 2-3viikkoa sitten siel lekuril ja mahalaukku sekä suolisto todella ärtyneet, no se alkoikin näyttää ihan hyvältä kun saatiin kunnon lääkekuuri päälle. Pari päivää ennen juolua tilanne alkoi taas huononeen mutta mä ite olin todella paljon töissä ja ehdin olla vähän kotona niin en oikein tajunnu missä mennään ennenku aaton aattona kun Kasper oli kivuliaan oloinen. Silloin aaton aattona tuli eka aavistus että nyt kaikki ei ole kunnossa ja tässä ei käy hyvin, mutta päätin että mennään joulun yli kun kerran meille oli varattu aika eläinlääkäriin maanantaiksi maksakontrollia varten ja olen ihan tyytyväinen että näin päätin tehdä.... Kipulääkkeillä se joulu menikin ainakin jotenkuten, Kape kyllä lopetti lähes syömisen sit tapanina ja saatiin meneen enään maksalaatikkoa ja juominen lähes olematonta vaan lunta ahmi suuhunsa ulkona, kai se sitten jotenkin helpotti oloa tai jotain. Maanantaina mä sitten olin koko päivän kotona ja sain viettää sen Kapen kanssa, silloin jo tiesin/aavistin et tää on viimeinen yhteinen päivämme ja niinhän siinä sitten kävi. Kasperin maksa-arvot olivat niin korkealla ettei eläinlääkärin kone niitä mitannut ja muutenkin yleiskunto laskenut todella huimasti ja keltaisuutta tullu ikeniin.....ei siinä sitten ollu mitään muuta vaihtoehtoa kun päästää niin suunnattoman rakas Kasperi menemään tuonne pilven reunalle ja katselemaan sieltä käsin meidän puuhia täällä maan pinnalla...
Nää kolme päivää on tässä nyt menny enemmän ja vähemmän itkiessä, kotona oleminen on ehkä pahinta ku kaiken aikaa kuvittelee et kohta se Kape tallustelee makuuhuoneesta esiin ja tulee vähän kerjäämään ruokaa tai rapsutuksii, mutta ei se vaan enään tule, kaipa siihenkin sitten oppii.... On se vaan vaikeaa tajuta että Kape on nyt poissa täältä meidän luotamme, toisaalta olen onnellinen että tää kaikki kävi kuitenkin näin äkkiä ettei tarvinnut Kasperin kärsiä ja mun miettiä mitään päätöksen tekoa pitkään. Silti ikävä ja kaipaus on todella kova.
Muutamia kuvia vuosien varrelta joissa Kasper on oma ihana hassu itsensä:
Pikku poikien kanssa ollaan vähän jaksettu tokoilla, sillon maanantaina aamusella käytiin treenaileen Marjan, Sirkan ja Tiian kanssa elonkierros ja molemmat pojat olivat oikein taitavia. Tehtiin ruutu alka&loppu, liikkeestä istumisii, seuraamista, luoksetulon stoppei ja tunnari, kaikki meni oikein kivasti. Keskiviikkona tein muutamat tunnarit Rokan kanssa ja ne meni oikein hyvin ja nyt kapuloita oli vaan se 6 tai 7 mitä kisoissakin on. Tänään käytiin Rokan kanssa aksailemas parin viikon tauon jälkeen ja olipa kivaa. Ensimmäinen todella iso edistyminen kepit, jätettiin molemmin puolin yksi ohjuri pois eikä tuottanut mitään ongelmii ja keppien vauhti vaan kasvaa. Muutenkin meni aikas kivasti aksat ehkä mä olin vähän hukassa välillä enkä ohjannut taas ihan hyvin niin sitten vähän sohlailtiin mutta muuten oikein kivasti eli kovasti ollaan sinne kevätkisoihin menossa jos vaan saadaan kaikki kuntoon ja pakeeti pysyyn koossa.
Suuret kiitokset kaikille rakkaille ystäville jotka olette myötäeläneet surumma, erityiskiitos Katille joka on ulkoiluttanut mua ja pikku poikia, saanut vähän ajatukset pois täältä kotoa ja mietiskelly muita juttui. Menee vielä varmasti tovi jos toinenkin ennekuin pystyn puhumaan Kasperista ilman kyyneliä mutta kaipa sekin päivä eteen tulee kun hymyssä suin voi muistella yhteisiä vuosiamme ja touhujamme.
Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, sitä enää kuule en.
Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takin vuoret,
kaikki ne revityt lelut, puun kuoret...
Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita,
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.
Eilen heti aamusella lähdettiin poikien kanssa lenkille Elonkiertoon ja saatiin seuraksi Ansku ja länderi neidot, kyllä oli pojilla kivaa kun oli kolme neitoa mukana lenkillä!!! Rokka ja Fyra juoksivat minkä jaksoivat ja nuorisolla näytti olevan todella kivaa!!! Kiitoksia seurasta ja mennään taas uudestaan kun vaan ehditään!!!
Tänään käytiin poikien kanssa käveleen metsäs ja samalla tehtiin kunnon hankitreeni tarpomalla umpihanges pitkin peltoja. Kyllä tuntui ainakin mulla jaloissa ja toivottavasti oli pojillekkin edes jotain pientä vastusta!!! Illalla mentiin aksaileen maneesille ja Sirkka oli jälleen kehitellyt meille oikein kivan 18 esteen radan.
Tehtiin rata ensin pariin kertaan ja Sirkka kellotti ajat, sitten perään viel rata "väärin päin" pari kertaa kun kerran aikaa jäi ja vikalla kerralla se meni nollana läpi!!!! Rokan kanssa meni oikein hyvin, ekalla radalla vähän sähläsi kun oli taas niin kivaa mutta hyvin silti lukee mua kunhan mä vaan muistaisin ohjata kunnolla. Kokeilin myös takaaleikkausta kepeille mutta se ei onnistunut vielä, vikoilla radoilla tein sitten takaaleikkauksii putkeen ja esteille ja ne toimi hyvin täytyy niitäkin kyl vielä treenata. Me kaivattaisiin Rokan kanssa kovasti tuollaisii tekniikka treenejä ku mä en tiedä miten kaikki tuollaiset hienoudet pitäisi opettaa ja miten mun pitäis mennä.
Loppuun otin viel keppejä ihan erillisenä ja ne kyllä nopeutuneet hurjasti ja nyt Rokka pujotteli niitä jo silleen hyppien vuorotellen kummallekkin puolelle. Keinua tehtiin myös ihan erillisenä kun en sitä radalla ottanut, ekoilla kerroilla vähän arasteli mennä ylös mutta sitten kun hokasi et nami siel odottaa niin meni todella rohkeasti sinne. Olin laittanut keinun alle esteen silleen et se vaan vähän laski, mutta ei tuottanut mitään ongelmaa joten otettiin pari kertaa niin et keinu laski vähän enemmänkin ja sujui hienosti. Loppuun viel vähän kolina treeniä ja ei enään reagoi siihen oikeestaan ollenkaan. Keinun kanssa Rokasta on kyllä tullu paljon rohkeampi et ehkä sekin saadaan tässä kuntoon kun vaan päästään ottaan sitä usein!!!
Tässä muutamia kuvia torstain aksasta, kuvat ei mitään hyvii kun koira sen verran nopea mutta tulipahan otettua edes muutama et uskotte meidän käneen siellä pomppimassa!!!!
Silmät "kiiluen" se siellä pomppii!!!!
Tänään käytiin tontilla vähän hakeen polttopuita ja samalla pääsivät pojat kirmaileen hankeen. Oli ihana pakkaspäivä joten käveltiin hetken aikaa peltotiellä, samalla tuli kätevästi ulkoilettua koko lauma!!!
Kape ja Kapen aarre!!!
Veikeä karruherra Kasper!
Rasmus uppoutuneena hankeen!!
Rokka ja Rokan loikat
On se vaan aika loikkiva otus!!!
Huomenna onkin vuorossa Rokan silmäpeilaus Riihimäellä ja sitten Jokioisten joulukadun avajaiset ja tietenkin mös ilotulitus, sinnehän on jälleen pakko suunnata koirien kanssa ihmetteleen ja katseleen ihmisvilinää ja tuttuja.
Aamulla suunnattiin Katin kanssa Hunnarille kiipeileen lumisia rinteitä ylös ja alas. Hyvin saatiin tunti kulumaan vaikka iso rinne jätettiinkin tällä kertaa rauhaan liukkaan kelin vuoksi. Lenkin jälkeen Rapa ja Rokka pääsivät vähän tokoileen siihen parkkikselle.
Rasmus aloitti ruutuun läpijuoksuilla ja meni kyllä kovaa. Perään tehtiin ohjattua ja ensin vaan pari merkkiä ja sitten kapula muutaman kerran vasemmalle puolelle. rapan kääntyminen ihan hukassa vasemmalle eli tätä aletaan tekeen jälleen sisällä alustan kanssa niin saa nuo kääntymiset kuntoon, muuten ei siinä sen kummempaa.
Rokka tietenkin treenasi saman setin ja ruudut oli todella hienot. Merkki otettiin muutaman kerran ja siihen tarvii paljon lisää varmuutta niin sitten saadaan se hyväksi. Vasemman puoleinen kapula haettiin muutaman kerran myös ja niin että vein Rokan merkille ja siitä sitten lähetin. Ekoilla kerroilla meinasi noutaa merkin ennenku hokasi et hei tuollahan on tuo kapulakin!!!! Vauhtia riitti ohjattuunkin ja siitä tulee ajan kanssa varmasti näyttävä ja vauhdikas liike. Täytyy vaan muistaa molempien poikien kanssa treenailla tuota ohjattua usein koska Rapalta selkeästi vähän unohtunut ja se on ollu joskus lähes kunnossa....
Kotona huomasin jälleen et Rapa hieman jäykkä, ei siis taida sopia nuo mäkikävelyt ja kylmä&kostea nyt vaan Rapalle ja voihan olla et se selkä ei kunnolla parantunut viime kerrasta. No nyt tehdään ahkerasti vaan remmilenkkejä vaikka mä en niistä niin kovin tykkää ja venytellään ukkelia sekä kun pari päivää menny niin aloitetaan ne ravilenkit jotka viime kerralla vähän niinku unohtu..... Toivottavasti näillä saadaan selkä kuntoon.
Illalla suunnattiin aksaan Rokan kanssa ja Sirkka olikin kehitellyt meille oikein kivan 18 radan jossa sai tehtyä muutamat oikein kivat takaa leikkaukset, takaa kierrot ja sitten tiukkoi putki kulmii. Alkuun vähän veruteltiin erilaisilla harjoituksilla putkien kanssa ja ne sujui todella hyvin Rokalta. Rata itsessäänkin meni oikein hyvin kunhan mä vaan muistaisin ohjata kunnolla loppuun asti, renkaalta meni sivusta ku mä vähän ohjasin sinne päin ja olin itse liian kaukana ja samoin kävin puomin kanssa. Muuten radalla ei mitään ihmellistä tapahtunut Rokka irtosi tosi hyvin ja haki jopa vähän itse jo keppejä, puomin alastulo kontaktit meni myös ihan nappiin joka kerta. Rata tehtiin kolme kertaa kun kerran aikaa oli ja loppuun otin viel rengasta ihan erillisenä samoinku keppejä ja molemmat meni oikein hyvin. Mun täytyy vaan muistaa ohjata kunnolla koiraa loppuun asti ja sitten mennä itse tarpeeksi lähellä sellaisia esteitä joita ollaan tehty Rokan kanssa vielä vähän kuten rengas.
On se aksa vaan niin kivaa taas oli ihan huippu fiilikset kun ajeli kotiin päin!!! Aksaamaan haluisi paljon useamminkin mutta nyt talvikautena se ei vaan ole mahdollista, no kesällä sitten taas aksataan enemmän!!!!
Tänään on ollut todella kiireinen ja vauhdikas päivä, ensin töissä 8h sitten tallil ratsatsaan ja sieltä lähes suoraan Rokan kanssa agiin Tammelaan. Sirkka oli tehnyt taas todella kivan radan meille jossa oli hyppyjä, muuri, putkia, pussi, pituus, kepit ja keinu (jota me ei suoritettu radalla) yhteensä esteitä oli 19 et siinä sitten tehtiin erilaisia mutkia, kaarroksia ja kiertoja. Aluksi otettiin erikseen keinua eli ylösmenoa ja sitten vähän kolina treeniä, tänään sujui todella hyvin ja Rokka innokkaasti keinulle eikä kolinakaan pelottanut niin paljoa kun ennen. Keppejä tehtiin myös erikseen ja niihin ollaan kyllä saatu paljon lisää vauhtia.
Itse rata meni mun mielestä todella hyvin ja olin ihan yllättynyt kuinka hyvin me siellä mentiin yhdessä. Rokka irtosi hienosti esteille kun vaan rohkeasti sen sinne ohjasin ja hakee nykyään esteitä todella kivasti, mun ohjaukseen tietenkin tarvii saada vielä paljon harjoitusta mutta kyllä tästä tulee vielä hyvä juttu. Rata tehtiin vielä toiseen kertaan ja se taisi mennä ihan nollana läpi, JEEEE!!!! Loppuun vielä keppeja ihan erikseen ja nyt niissä oli sellainen vauhti ettei olla ennen nähty, ite tajusin myös et mun täytyy liikkua nopeammin sinä sivulla niin sit Rokka parantaa vauhtiaan ja suorittaa ne todellakin hullun kiilto silmissä!!!
On tuo aksa vaan niin kivaa ja me nautitaan Rokan kanssa siitä molemmat. Kiitokset ihanille treenikamuille ja tietenkin suurin kiitos Sirkalle kun jaksat keksiä meille mukavia ja sopivan haastavia ratoja!!
Tänään käytiin Eijan, Reiskan ja Rokan kanssa aksaamassa Halikossa Ehyt-areenalla Anette Lindellin koulutuksessa ja voin sanoa et oli oikein kiva ja hyödyllinen koulutus. Ensin tehtiin 12 esteen rata jossa oli hyppyjä, putkia, A ja kepit (ei olut ohjureita joten me ei luistettiin niistä, kerran kokeilin mutta ei tullut mitään) ja tietenkin vaikka minkälaisia kiertoja ja kaaroksia (joiden nimiä en edelleenkään muista/tiedä). Ekalla kierroksella Rokka meni aika rauhallisesti (niin siis ei kaahottanut vaan kuunteli mua ja meni sinne minne halusin) ja mun mielestä oikein kivasti, vautia ehkä rauhoitti pieni tila niin ei päässy niin paljoa kaahaamaan kun isolla kentällä ja se et mä en ottanut pallopäätä vaan vetolelun mukaan. Katsottiin muutama hyppyhässäkkä yhdessä ja saatiin niihin neuvoja ja hyviä vinkkejä miten ne suorittaa. Anette käski mun antaa Rokan vähän enemmän "kaahottaa" ja mennä vaan koska olin nyt vaatinut sitä olemaan vähän liian kuuliainen ja ehkä liikaa mun hallussa.... Sanoi myös että huomaa selkeästi et ollaan tehty tokoa paljon koska siinä tarvii ollaa kuuliainen ja todella hyvin käskyn alla.
Toisella kiekalla tehtiin pieni vauhtirata ja nyt alkoi vauhtia löytymään koska otin pallopään mukaan!!! Mä olin ajatellu et Rokalle riittä jokin muukin lelu mutta eipä näköjään riitä, siis pallopää vaan otettava aina mukaan koska se näyttää olevan kaikista paras juttu. Olen kyllä kokonaisuutena todella tyytyväinen Rokkaan vaikka paljon parannettavaa löytyy ja niin pitääkin löytyä, mutta osattiin jo monta juttua ja jopa mä olen vähän oppinut tajuamaan mitä mun pitäis tehdä siel radalla!!! Oli kyllä kiva koulutus ja sinne suunnataan uudestaankin!
Ai niin, saatiin harjoiteltavaksi myös koiran haltuun otto tai siis se et koira tulee lähelle (en tiedä sillekkään sitä oikeää termiä, miksi pitää olla liikaa uusia termei ku ei voi muistaa....) silleen nätisti ettei tarvi mitenkään pahalla äänen sävyllä sanoa koiralle mitään eli sitä pitää nyt lähteä työstämään kanssa. No sekin onnistuu pallopään kanssa joten eiköhän sekin saada onnistuun kun vaan muistetaan treenata sitä, on tää koiraurheilu ihmeellistä ku mikään ei toimi jos ei niitä asioita treenaa!!!
Illalla oli vielä pakko vähän tokoilla sisällä kun ei olla pariin päivään tokoiltu. Rasmus aloitti kaukoilla ihan liikkeenä, sitten leikkien ja lopuksi tehtiin vuorotellen käsimerkeillä ja suullisilla käskyillä ja kaikki meni oikein hyvin. Kiinnitin erityisesti huomiota maahanmenoihin kun niissä alkanu tuleen jostain kumman syystä eteenpäin mutta nyt palkkailin kaikki oikeat maahanmneot. Luoksetulon loppua siis tokasta stopista sivulletuloon tehtiin muutama kerta ja ne ihan ok, ravilla tuli ihan Rapamaiseen tyyliin. Sivulletuloja omaehtoisesti muutamat ja ne oikein nopeita ja tiiviitä. Pari liikeestä istumista otettiin ja nekin oiekin hyvii ja loppuun temppui.
Rokka teki samat jutut kun Rapakin, kaukot oikein kivoja ja aika hyvin toimii kun tekee kaukoja silleen vaan toisella avulla niitä tarvisi kyllä treenata paljon lisää. Sivulletulot tiivistyneet hirveästi ja nyt tulee oitis uudelleen sivulle kun on saanut namin vaan nielaistua. Liikkeestä istumiset kivoja, vähän apua vielä tarvii mutta treenillä senkin saa kuntoon. Luoksetulon loput oli oikein vauhdikkaat, meinasi ukkeli mennä päin ovia ja seiniä kun ei tahtonut saada jarrutettua että olisi päässy sivulle!!! Nyt Rokkain uskaltaa tehdä jo läpi temppua mikä sitä jostain kumman syystä pelitti ihan hirveästi vielä vähän aikaa sitten!!!!
Kasper sai myös temppuilla kun oli vahtinut namipussia niin hienosti, on niin hassu kun peruuttaa sen kolme askelta aina käskyn jälkeen ja siinä sitten odottelee uutta komennusta vaikka kuinka ja kauan, no iteppä olen sen tuollalailla opettanut!!! Karhua oli pakko myös tehdä koska se kuuluu Kapen lemppareihin samoinku moro!!! Jos joku haluaa harrastaa koiratanssia niin Kasper on kyllä käytettävissä se olisi nimittäin ihan varmasti luotu siihen lajiin kun tykkää esiintyä ja pelleillä ja menisi vaikka puuhun takaperin jos lihapulla menisi edellä!!!! Hauska berni!!!
Aamusta heti lähdettiin liikkeelle koiruuksien kanssa, eka mä kävin jumpassa ja sitten pääsivät pikku pojat treenaileen feeniksin pihalle!! Oli kivasti häiriöö kun kaikki sen seudun mummot oli varmaan liikkeellä rollaattoriensa kanssa ja sitten läheisen koulun lapsukaiset juoksenteli kentällä, siis kunnon häiriötreeniä!!!
Rasmus aloitti ruudulla, tehtiin ihan kokonaisena liikkeenä ja meni muuten ihan nappiin paitsi maahanmeno....ei meinannu Rapa ollenkaan ymmärtää et pitää mennä maahan. Otettiin sitten perään pelkkä maahanmeno ja toimi oikein hyvin. Seuraamista tehtiin pitkä pätkä ja siinä oli vähän kaikkea, palkka perusasennoista ja seuraaminen oli kyllä todella hienoa ja tiivistä. Ei tehty nyt muutaku nuo kaks juttuu ja sit koira vaihtoon sillä päätin treenata molempien poikein kanssa kahdessa osassa.
Rokka teki ihan samat jutut kun Rasmus, ruutu oli kyllä ihan sairaan hieno siitä olisi varmasti saatu kisoissa 10 pistettä ja papukaija merkki!!! Ei olla ruutua tehty ikinä ennen kokonaisena liikkeenä mutta toimi oikein hyvin. Perään tehtiin yks maahanmeno ja se oikein hyvä. Seuraamista samalla tyylillä kun Rapan kanssa ja on kyllä seuraaminen tiivistynyt kun ollaan tehty paljon tuota treeniä jossa palkka tulee perusasennosta. Vähän haluaisin seuraamisen vielä tiiviimmäksi mutta kaipa se aikanaan siitä tiivistyy!!!
Toisessa erässä Rasmus teki ruutua kipon kanssa ja siinä oli vauhtia vaikka kuinka. Liikkeestä istuminen tehtiin vaan kerran kun oli ihan super hieno. Lopuksi tehtiin metallinoutoa kipon kanssa ja noudoissa oikein kivasti vauhtia molempiin suuntiin!!! Rapan treenit oli todella iloiset ja energiset, selkeästi nautti kun päästiin ulos treenaan pitkästä aikaa.
Rokka teki tietenkin kanssa pari ruutua läpijuoksuna pallolle ja meni todella lujaa. Liikkeestä istumista tehtiinkin sitten monta kertaa ja nyt alkaa näyttää oikein hyvältä, vähän vaatii vielä apua käskyn lisäksi mutta treenaamalla saadaan sekin pois varmaan aikas äkkiä. Metallinouto tehtiin 3x ja eka ja vika todella hyvät, toisella kerralla jäi vähän pyöritteleen kapulaa mutta ei mitään sen kummempaa. Metallinoudossa ei nyt yhtään haitannu hiekkainen kapula tai -maa et siis ollaan edistytty siinäkin hurjasti. Loppuun tehtiin tunnari ja nyt kasan kanssa (no en tiedä oliko se nyt oikein kasa, siinä nimittäin oli varmaan vaan 8 kapulaa), ekalla kerralla vein oman kasan oikealle puolella ja hienosti Rokka haisteli kasaa ja sitten omaa ja otti varmasti suuhun. Toisella kerralla levitin hieman kasaa ja jätinkin oman nyt vasemmalle puolelle, edelleen ukkeli haistoi tarkkaan ja toi varmasti oman!!! Tunnarissa ollaan kyllä menty suuri harppaus eteenpäin sillä ennenku lähdettiin reissuun tein muutaman tunnarin ja tuo ukkeli vaan nouti kapulaa eli ei mitään hajua tästä mutta nyt työskenteli juuri niinku pitääkin!!! Tunnari tehtävä nyt usein niin saadaan siihen varmuutta!
Iltapäivällä käytiin lenkkeileen Murronkulmalla metsässä ja pojat pääsivät juokseen kunnolla!!! Illansuussa olikin vuorossa Rokan agi ja kyllä oli taas niin ihana päästä aksaamaan, Sirkka oli rakentanut meille oikein mukavan kinkkisen radan. Rokan kanssa suoriuduttiin aika kivasti, virheet mitä tuli tuli selkeästi mun puutteelisen ohjauksen takia. Positiivisia asioita oli pussi jota ei olla tehty kun muutama kerta ja se suoritettiin todella vauhdilla ja hienosti samoinku rengas, keppeihin ollaan saatu myös paljon lisää vauhtia. Lopussa oli kolmen esteen suora ja sen Rokka meni juuri niinku pitää vaikka noiden suorien kanssa ollu ennen ongelmii. Tehtiin loppuun vielä niin että Sirkka otti pallopään ja palkkasi suoran lopussa ja Rokka kesti myös sen, se oli jotenkin ihan uskomatonta kun viimeksi kun kokeiltiin tuota niin siitä ei tullut kertakaikkiaan mitään. Ollaan siis edistytty myös aksa rintamalla!!! Keinua otettiin ihan erillisenä muutama kerta ja aikas kivasti meni, otettiin myös paukkutreeniä eli Sirkka heilutteli keinua ja mä syöttelin Rokkaa niin ymmärtää ettei keinun ääntä tarvi pelätä. Keinun kanssa on kyllä vielä edessä suuri homma et se kunnossa mutta kyllä se tästä pikku hiljaa kun vaan päästään treenaileen!!!
Tänään ollaan touhuiltu Rokan kanssa vaikka mitä, Rapa ja Kasper on päässyt kyllä lenkeille mukaan mutta muuten ovat vaan hengailleet sisällä. Aamulenkin jälkeen venyteltiin Rapan kanssa ja jotenkin tuntui ettei selkä olisi enään niin kipeä tai sitten mä vaan kuvittelin, no mutta kuitenkin Rapa venytteli itsekkein ihan kunnolla molempiin suuntiin joka on hyvä merkki. Illalla vielä iltakävelyn jälkeen venytellään toinen kerta ja kokeilen nyt ottaa ihan tavaksi Rapan kanssa tuon venyttelyn aamuin ja iltaisin.
Puolen päivän aikaan haettiin Rokan kanssa Reiska ja huoltojoukut mukaan ja suunnattiin Turkuun, ensin käytiin vähän shoppaileen ikeassa ja sitten mentiin Kupittaalle treenaan tokoa. Rokan kanssa aloitettiin ruudulla niin että pallopää oli siellä takana jo valmiina, ekalla kerralla bongasi ruudun hienosti ja lähti sinne täysiä mutta matkalla huomasi ruudun vieressä lentävän lehden ja se oli pakko käydä kattoon. No löysi kuitenkin pallolle lehden tarkistuksen jälkeen, pari toistoa tehtiin ja ne meni oikein hyvin. Ruudun loppu osa tehtiin myös pari kertaa ja toimi todella hyvin kunhan mä vaan muistan antaa oikean käskyn Rokalle kun pyydän sen vierelle seuraamaan..... Hyppynoutoa otettiin ensin puukapulalla ja sujuu hyvin, pari kertaa tuppasi tuleen sivusta mutta sitä sitten vähän vahvistettiin. Perään otin parinoutoa esteen yli myös metallilla ja ei mitään ongelmaa!!! Sakke sai eilen valmiiksi mulle tunnarilaudan ja sitähän oli heti pakko päästä kokeileen, ekalle kerralla Rokka haki pitkään piilotettua kapulaa, kun kävin uudestaan näyttään omaa niin meni sinne ja toi hienosti oman. Tekee kyllä todella tarkkaa nenätyötä ja selkeästi hieman hämillään miksi kapulat nyt näkyvissä eli tätä treenattava nyt usein. Muutama toisto otettiin ja teki kyllä oikein hyviä suorituksia ja sillä oikealla ilmeellä. Suoria luoksetuloja tehtiin kaksi super pitkältä matkaa ja voi sitä vauhdin hurmaa, tohon kun saa yhdistettyä terävät stopit niin meillä on ihan saireen hieno luoksetulo kasassa. Liikkestä istumista otettiin kanssa muutama toisto ja nyt selkeästi pikku ukko hahmottanut mitä se tarkoittaa. Loppuun tehtiin paikallaolo Reiskan kanssa ja hienosti makasivat molemmat pojat ja saatiin onnistuun se kehästä pois seuraaminen ihan super hyvin ja sitten se riemu repesi kun pääsi juokseen pallopään kanssa.
Kiitokset Eijalle, Ranelle ja Reiskalle treeni- ja matkaseurasta oli kyllä paljon kivempi matkustaa yhdessä ja tuli treenattua taas kunnon häiriössä. Samalla matkalla haettiin vielä mulle ohjurit tuleviin agikeppeihini, et siis kohta päästään niitäkin treenaan kotona kunhan Sakke saa vaan ne meidän kepit valmiiksi!!
Illalla oli vuorossa Rokan ekat aksatreenit maneesissa, kiva kun pääsee treenaan ympärivuoden kun seuralla on maneesi vuoro näin talvikaudella. Tehtiin 13 esteen rataa jossa oli hyppyjä, puomi, 2 putkee, kepit ja rengas, rengasta ei olla tehty kun muutama kerta ennen joten tehtiin sitä muutama kerta ihan yksinään ja alkoi alku kankeuden jälkeen sujuun oikein hyvin. Radasta tehtiin ensin alun hyppyhässäkkä ja sitten putki+hyppy hässäkkä ihan erikseen ja molemmat sujui todella hyvin. Sitten koko rata ja se meni oikein hyvin kunhan mä muistan ohjata kunnolla enkä oleta et koira menee sinne minne ajattelen. Eli puomista kerran ohi kun ohjasin huonosti ja samalla lailla kävi toisella kiekalla yhden hypyn kanssa, mutta radalla rengaskin meni tosi hyvin samoinku kepit ohjurien kanssa. Oivalsin tänään myös uuden jutun tuohon palkkaamiseen, sillä palkkasin tänään ekalla kerralla vaan namilla ja toisella kiekalla sitten vasta pallopäällä ja nyt Rokka pysyi ihan kasassaa kaiken aikaa ja pystyi keskittyyn mun kanssa tekemiseen. Tästä eteenpäin täytyy alkaa tekeen niin et ekat jutut palkkaan namilla ja sitten vasta viimeiseksi lentää pallopää et ukkeli pystyy keskittyyn eikä vaan esti kaiken aikaa katseellaan pallopäätä.
Aksasta jäi kyllä niin hyvä mieli ja Rokka oli mun mielestä ainakin todella hyvä ja me tehtiin yhdessä hommia siellä radalla. Loppuun otin vielä muutaman kerran renkaan erikseen ja nyt se meni jo kun vanhalla tekijällä, tehtiin puomin alustulo kontakti myös muutaman kerran ja ne hyvii. On tuo aksa vaan niin kivaa!!!
Alku illasta suunnattiin tokoileen Talsoilan lätkäkaukolaan Eijan ja Sirkan seurassa, molemmilla pojilla ohjelmassa oli palkattomuus treenit. Rokka aloitti ja tehtiin kaikki avoimen luokan liikkeet putkeen, seuraaminen oikein hyvää ja tyylikästä. Liikkeestä maahanmeno super hieno, seisomises meni sitten maahan, luoksetulon stopii vähän venyi mutta stoppasi kuitenkin. Kaukot ihan super hienot samoinku nouto, hyppy sitten ekalla kerralla ihan kaaos, ku meninasi karata Sirkan heittämälle kapulalla uusinnalla oikein mallikas suoritus. Hienosti ukkeli jaksoi kaikki putkeen ja vire pysyi kaiken aikaa hyvänä. Perään tehtiin vielä muutama paluu hyppy ja luoksetulon stoppi ja tietenkin pari suoraankin. Paikalla olossa Rokka makasi Reiskan ja Ruun välissä ja oli tehnyt oikein mallisuorituksen vaikka Sirkka ainakin oli käynyt välillä palkkaileen Ruuta. Nyt vaan tehdään ennen kisoja kaikkee kivaa ja vauhdikasta, vähän pitää luoksetulon stoppia ottaa puun kierron kautta ja muutama liikeestä seisominen mutta eipä meillä kai muuten nyt ole mitään ihmeempää treenattavaa!!!
Rasmuksen kanssa tehtiin myös koko voittaja luokka lävitse ja käskytettynä. Seuraaminen ja liikkeestä istuminen oikein hyvät. Luoksetulo hieman hidas mutta hienot stopit jos ei muuta!!! Ruutu muuten hyvä mutta saisi tulla hieman reippaammin sivulle. Hyppynouto upea, metallissa ei sitten nähnyt mihin kapula meni kun katseli Sirkkaa joten meni hakeen kapulan hypyn kautta ennenku tajusi et kyseessä oli metalli, et ei tarvi hypätä.... Tunnari tosi hieno ja tarkka, kaukoissa nousi hienosti ekasta käskystä mutta kovasti tarjoili maahanmenoja, ne olleet ennen huonot mutta nyt tarjoilee niitä. Kaukoihin olen kuitenkin tyytyväinen, sillä teki ne!!!! Paikallaolo tehtiin Ruun kanssa ja Eija palkkaajana, sujui oikein hyvin alkoi heti tuijottaan Eijaa ku mä poistuin kehästä. Kokonaisuutena oikein hyvä suoritus, Rapa oli iloinen ja energinen kaiken aikaa ja teki hommia oikein hyvällä ilmeellä. Nyt vaan muutamat suorat luoksetulot ennen koetta ja ruutuja kipon kanssa niin sitten sunnuntaina katsotaan iten meidän käy!!!
Tokon jälkeen mentiin vielä vähän aksailemaan Rokan kanssa, meillä olikin siellä valmiina jo oikein kiva ja aikas yksinkertainen rata, jossa oli hyppyjä, A, kepit, puomi ja putki, ideana oli treenata irtoamista ja loppu suoraa. Me saatiin jopa Rokan kanssa kehuja kontakteista, no niitä ollaan kyllä treenattu ja muutenkin Rokka on kuulemma edistynyt, olipas kiva kuulla tuo!!!! Rata meni muuten aika kivasti mutta loppusuoralla en saanut sitä millään menemään suoraan eteenpäin vaan lähti aina kiertään kahta viimistä estettä, joten sinne tehtiin sitten ihmismuuri niin ukon oli pakko hypätä. Ekalla kerralla selkeästi vähän katsoi ja ihmetteli mutta toisella kerralla meni jo sujuvasti vaan eteenpäin. Nyt kotonakin pitää vähän treenata noita loppusuoria et menee eteenpäin eikä lähde sivulle, Sakelle tuli siis hommia rakentaa mulle pari hyppyä et päästään treenaan!!! Olipa kiva aksata taas pienen tauon jälkeen ja kiitokset kaikille mukana olleille ja kiitos jälleen todella paljon ohjeista ja neuvoista!!! Fyralle ja Anskulle tätäkin kautta vielä onnittelut upeasta viikonlopusta ja kiitokset myös erittäin hyvästä omanapiirakasta ja lämpimästä mehusta!!!!
Sitten ettei ilta vaan kävisi liian löysäksi niin lähdettiin vielä Tiian ja Onnin seurassa lenkille. Nyt on kyllä niin hyvä mieli kun on tullut treenattua ja treenit menivät todella hyvin!!!
Eilen lauantaina käytiin poitsujen kanssa Vaulammilla ja samalla vähän tokoiltiin. Rokka sai aloittaa ja tehtiin avoimen luokan hyppyä, paluu hyppy näytti oikein hyvältä. Esteen takana istumista pitää vielä vähän vahvistaa sillä herkästi jää seisomaan tai sitten jos sanoo vähänkin liian voimakkaasti käskyn niin menee maahan. Ihan ekaa kertaa Rokka teki ohjattua noutoa kapulan kanssa , tehtiin oikeaa puolta ja sujui kyllä todella hyvin. Kääntyy sähäkästi merkiltä ja tuo kapulan mulle todella lujaa. Tätä täytyy alkaa treenaileen nyt jatkossa enemmän, niin tulee jotain uusia juttuja mukaan treeneihin. Seuraamista tehtiin pitkähkö pätkä ja niin et palkkasin kaikki perusasennot ja selkeästi seuraaminen parantunut ja tullut tiiviimmäksi. Loppuun piilotettiin vielä tunnari kapulaa ja edelleen tuo ukkeli etsii todella hyvin kapulan!!!
Rasmuksen kanssa tehtiin myös ohjattua ja sujui oikein hyvin. Nyt ei edes ohittanut merkkiä vaan meni sinne kuuliaisesti joka kerta. Kaukoja tehtiin leikkien ja näytti oikein kivalta. Seuraaminen myös oli todella mallikasta ja tiivistä, täyskäännöstä täytyy vähän alkaa treenaa erikseen sillä siinä tuppaa vähän jäämään jalkoihin.
Tänään mentiin aamusta koko perheen voimin Elonkiertoon lenkkeileen ja sen jälkeen oli tarkoitus mennä kartanon puistoon ottaa muutama syyskuva pojista, mutta tuo kuvaaminen jäi.... Pikku pojat nimittäin päättivät pyöriä jossain paskakasassa keskellä sänkipeltoa ja olivat niin likaisia ettei sen näköisiä/hajuisia koiria viitsinyt kuvata!! Toivottavasti noita kauniita ilmoja on viikolla niin pääsee sitten kuvaileen.
Illalla mentiin Pilvenmäelle vähän aksaileen Rokan kanssa, ennen aksaa Rasmus sai tokoilla hetken. Otettiin liikeestä istuminen ja se meni erityisen hyvin. Metallinouto otettiin muutaman kerran sekin oikein hyvin kun ensin Rapa kävi moikkaan Johannan ja Anjan. Rokan kanssa agi ei sitten oikein sujunut, mä ohjasin vähän miten sattuu ja unohdin kertoa seuraavan esteen tai sitten sattui jotain muuta..... No lopulta saatiin onnistuun ihan kivasti rata ja siihen tyydyttiin, keppeihin olin tyytyväinen sillä ne suorittaa jo todella reippaasti ja A:n kontaktille pysähtyi myös hienosti. Radan jälkeen otettiin keinua pari kertaa niin että Johanna laski sen ja huomattiin että Rokka selkeästi säpsähtää keinun maahan kolahdusta ja treenattiin sitten pelkkää kolahdusta. Nyt täytyy alkaa paljon treenaamaan tuota keinua koska se on kuitenkin aika vaikea este koirille eli joka kerta kun päästään kentälle niin me treenataan ainakin keinua ja sen kolahduksia!! Kiitoksen Johannalle ja Anjalle hyvistä neuvoista ja ohjeista, niitä me tarvitaan paljon Rokan kanssa!!!
Treenien jälkeen käveltiin poitsujen kanssa kunnon reipas lenkki ja sitten kotiin. Illalla ohjelmassa oli vielä koirien pesu ja kun innostuin niin pesin Kasperinkin, nyt meillä asuu kolme puhdasta ja hyvän hajuista koiraa!!!
Ennen Rokan agiryhmän treenejä tokoiltiin Rapan kanssa pilvenmäen parkkiksella. Aloitettiin ohjatulla ja tehtiin sitä nyt taas kosketusalustojen kanssa ja johan alkoi sujumaan, tehtiin nyt vaan vasentapuolta. Aluksi vein merkille ja siitä sit lähetys mutta lopussa lähetin ja merkille ja sit vasta alustalle, vaihtelin myös alustan paikkaa. Aloitettiin niin että alusta ihan koiran sivulla mutta lopussa se oli 6-7m koiran takana eli hyvin sujui tällä kertaa, nyt vaan täytyy treenata tälläillä useammin et saa noi käännökset paremmiksi. Ruutu tehtiin pari kertaa kipon kanssa ja se meni oikein hyvin. Kaukoja tehtiin Lentsun ohjeiden mukaan ja nyt se eka vaihto alkaa näyttään todella hyvältä, on terävä ja tapahtuu heti kun käsken. Liikkeestä istminen tehtiin kaks kertaa ja en kummallakaan kerralla enään yhtään auttanut vartalolla vaan ukkeli istui todella hienosti itse.
Rokan kanssa sitten juostiin ja yritettiin kääntyä kaikenmoisita kulmista jne.... No me siis tehtiin kentällä valmiina olevaa hyppyrataa, jossa oli paljon vauhdikkaita osuuksia ja sitten muutama aika hankala ohjaus kuvio. Rata tehtiin pari kertaa ja molemmilla kerroilla tapahtu ja sattui kaiken laista, välillä mä liian lähellä koiraa, välillä liian kaukana, välillä mun rintamasuunta ihan väärään suuntaan jne.... Vaikka sattui ja tapahtui radalla on olen silti todella tyytyväine pikku mieheen irtoaa nykyään todella hyvin, etsii itse esteitä ja kaiken huipuksi suorittaa kepit jo aikas kivasti, niintä täytysi vaan päästä treenaamaan paljon useammin, no ehkä mä saan joskus ne omat kepit. Mutta kaiken häslingin jälkeen oli kyllä todella kiva aksata ja isot kiitokset Iirikselle todella hyvistä neuvoista ja ohjeista, niitä me tarvitaan paljon kun mä tiedä noista aksa jutuista paljoakaan.
Agin jälkeen Rokka sai tehdä vielä vähän seuraamista ja käännöksiä vasempaan, paljon ovat käännökset parantuneet viime viikosta. Tehtiin myös pari liikkeestä seisomista ja nyt niin että kävelin myös taakse, eipä tuottanut ongelmia. Niin ja melkein unohdin Rokka teki aksa treeneissä paikallamakuun sillä aikaa kun Daniel suoritti rataa ja makasi oikein nätisti!!!
Rasmus teki vielä vähän kaukoja ja ne edelleen oikein hyvät, toivottavasti ne olisi seuraavissa kisoissakin oikein näyttävät!!!
Eilen otin tunnarin Rasmuksen kanssa ja teki todella hienon suorituksen. Ensin otettiin vaan oman piilotus ja se meni todella hyvin, sitten ihan liikkeenä ja nosti oman heti kun haistoi ja toi mulle.... Tää on jotenkin ihan ihmeellsitä ku toissa päivänä koko liike oli ihan hajalla nyt taas toimii, no hyvä vaan kun toimii!!
Tänään herättiin aamusta ja lähdettiin rokattaan Rokka, pikku miehellä painoa muuten 13kg ihan tälleen väli huomautuksena!!! Lekurilta mentiin suoraan treenaan jäähallin parkkikselle Tanjan ja Epun kanssa. Rasmus pääsi aloittaan tehtiin ruutu tyhjänän ja kipon kanssa molemmat ok. Ruudun loppu osa otettiin kerraan ja sekin ihan hyvä. Liikkeestä istuminen sekä tunnari molemmat todella upeat, tunnarissa nosti jälleen oman heti kun haistoi sen. Loppuun kaukot ja nekin ihan ok, ainakin niissä oli nyt ilme kohdallaan vaikka välil tekikin omia asennon vaihtoja!!
Rokka aloitti luoksetulolla ja sitä tehtiin nyt käskytettynä, kävin ensin palkkaan pari kertaa pelkän istumisen ja sitten vasta kutsuin luokse. Luoksetulossa vauhtia todella paljon, loppu vaatisi vielä vähän lisää tarkkuutta. Liikeestä maahanmeno ja seisominen tehtin peräkkäin ja sitten meinasi mennä pikku ukon pää sekaisin, no saatiin kuitenkin tehtyä molemmat onnistuneesti ja siihen lopetettiin niiden kanssa touhuaminen. Kerran Rokka pääsi juokseen ruutuun pallonsa luokse ja voi sitä iloa ja riemua, on ainakin ruutumotivaatio kohdallaan!!!! Loppuun tehtiin vielä vähän seuraamista ja se hieman innokasta ja väljää mutta kaipa se siitä joku kaunis päivä hieman rauhoittuu!!!
Suoraa treeneistä lähdettiin Katin ja koirien kanssa lenkkeileen Tammelaan, oli kyllä ihana kulkea syksyisessä metsässä ja nauttia ihanasta auringon paisteesta ja todella hyvästä seurasta. Kiitos Kati seurasta ja kokeillaan mennä pian taas uudestaan!!! Muutama kuva lenkin varrelta:
Rontti poseeraa
Rokka vakavana
Kasper ja ihana syys maisema
Rasmus
Lenkkeilyn jälkeen suunnattiin Vaulammille jäljestään eilen vedetyt jäljet. Rasmus aloitti jälki operaation ja jäljesti aivan sairaan hyvin, jäljellä oli kaks katkokulmaa vasempaan ja kaks tavallista kulmaa, makauksia taisi olla peräti 7 kipaletta jos oikein laskin. Katkot Rasmus suoritti todella varmasti ja oikein mallikkaasti, nyt taitaa Rasmus vihdoin keksinyt miten katko selvitetään. Makauksia merkkasi myös oikein kivasti, pari mentiin ohi mutta suurin osa siis merkattiin, muutenkin jälkityö oli oikein hyvää ja mallikasta ei kyllä mitään moitittavaa.
Rokka aloitti jäljestyksensä oikein rauhallisesti, taisi aikaisemmin tehty lenkki vähän vaikuttaa!!! Rokan jälkityö oli myös oikein mallikasta ja hyvää, eipä senkään jäljestyksessä mitään moitittavaa, siis oikein hyvä suoritus. On mulla vaan kaks hyvää jälkikoiraa!!!!
Illalla oli vuorossa vielä Rokan agikurssi Forssassa. Tänään ohjelmassa oli aikamoinen hyppysuma ja siitä selvittiin hengissä vaikka välillä se oli hieman vaikeaa. Tehtiin paria erilaistä käännöstä en nyt vaan muista näiden nimeä, mutta alkoivat sujumaan oikein hyvin muutaman harjoituksen jälkeen. Tyytyväinen olen Rokan työskentelyyn ja virtaa oli vieläkin vaikka kuinka ei taida pieni mies väsyä millään. Anulta saatiin kehuja Rokan hyppytekniikan paranemisesta, hyppää kuulemma jo paljon paremmin, nyt vaan jatketaan ravilenkkejä sun muuta niin saadaan ne hyppytekniikka huippu kuntoon. Ens vuonna ne karsinnat sitten odottaa!!!
Illalla Onni ja Tiia tulivat vielä kyläileen ja käytiin jäljestään Onnin lyhyt jälki, voi sitä vauhtia ja intoa kun siihen saisi vielä hieman keskittymis kykyä ja malttia niin kyllä Onnista tulee jälkikoira!!! Jäljestyksen jälkeen suunnattiin sänkipellolle juoksuttaan koiria ja tehtiin lyhyt metsälenkki, kyllä koirilla riitti virtaa edelleen, mulla taisi se energia ja virta loppua jo aikoja sitten!!!!
Tänään on touhuttu vaikka mitä, välillä ilman koiria mutta suurimmaksi osaksi koirien kanssa. Päivällä Kasper pääsi perusteelliseen kampaukseen ja kyllä tuli siisti mies kun sain loputkin irto karvat irti, nyt vaan joku päivä viel mies kylpyyn niin kyllä sitten kelpaa. Nyt Kasper saisi alkaa vauhdilla kasvattaan kunnon karvaa talveksi sillä tuolla nykyisellä turkilla kyllä jäätyy, no eiköhän se vielä ehdi kasvaan!!!
Käytiin sänkipellollä vähän pyörähtään poikein kanssa ja sepäs oli kivaa ainakin koirista. Painelivat kaiken aikaa täysiä ja jahtailivat toisiaan minkä kerkesivät. Luulen että koiratkin nauttii kun ilma vähän viilentynyt niin jaksavat kunnolla juosta ja peuhata keskenään. Ihanaa katsella kun ne siellä irrotteli ja nauttivat syksystä.
Kuudelta oli vuorossa Rokan agi Forssas. Aloitettiin jälleen hyppyjumpalla nyt vähän erilaisella kun viimeksi eli koiran piti käänty ensimmäisen esteen jälkeen ja sit hypätä pari hyppyä et pääsi kipolle syömään. Ensin Rokka roiski taas vaan meneen ja yritti jopa hypätä kahta hyppyä yht aikaa jne.... No kun oltiin otettu muutamia kertoja niin alkoi rauhoittuun ja tehtävä alkoi onnistuun oikein hyvin. Toisena tehtävänä tehtiin yhdellä esteellä hyppyä niin että koiran piti mennä hypylle ihan siivekkeen vierestä ja heti hypyn jälkeen tulla samaan suuntaan (siis tulo suuntaan) taas aivan siivekkeen vierestä. Tätä tehtiin molemmista suunnista ja onnistui ainakin mun mielestä aikas kivasti, Rokka meni ihan siivekkeen vierestä ja palasi kanssa aivan vierestä, tietenkin toiselta puolelta siivekettä.
Loppuun otettiin veilä sivusuunnassa irtoamista ja sitten pieni rata. Sivusuunnassa irtoamista tehtiin kolmella hypyllä, kaksi ekaa hyppyä samassa linjassa, mutta kolmas sitten kauempana ja mun piti "tönätä" koira sinne. Onnistui aivan sairaan hyvin Rokan kanssa, selkeästi hakee jo itse vähän esteitä!! Rata alkoi näillä samoilla hypyillä ja sitten jatkettiin putkeen ja kahdelle hypylle vielä. Rata meni ekalla kerralla muuten oikein hyvin mutta itse mokasin putken jälkeen kun menin liian lähelle hyppyä ja Rokka meni sen ohi ja suoraan vikalle esteelle. Otettiin sitten vielä uusiksi ja sitten se meni todella hyvin, tuli todella lujaa ja todella innokkaasti, sekä mä pystyin ohjaamaan sen oikein!!! JEE!!! Palkka olisi pitänyt heittää hieman aiemmin eli tästä eteenpäin en heitä itse palkkaa vaan joku muu heittää sen oikeassa paikassa!!!!
Tehtiin vielä loppuun itseksemme kontakteja ja ne edelleen paranee vaan kunhan mä en tee liiana vaikeaa harjoitusta. Niin ja edelleen pitäisi tehdä enemmän kotona rappusissa.......mä koitan taas ryhdistäytyä....
Rasmus pääsi tokoileen illalla Vaulammilla, aloitettiin hyppynoudolla. Ensin kaksi hetsattua heittoa ja sitten vikana kokeenomainen suoritus, joka ihan super hieno, laukaksi molempiin suuntiin!!!! Metallinouto tehtiin samaan malliin ja siinäkin selkeästi kokeenomaisessa suorituksessa enemmän vauhtia kun ennen. Seuraamista otettiin vähäsen ja se oli ihan ok. Kaukoja tehtiin leikkien, muuten oikein hyviä mutta maahanmenot jälleen hitaita eli niitä täytyy alkaa nyt paljon palkkaileen.
Kasper pääsi myös loistamaan noudoillaan, hyppynouto oikein vauhdikas ja energinen. Metallinouto myös oikein hyvä paitsi luovutus, istui metrin päässä musta ja sylkäisi kapulan mun jalkoihin.....Eipä siinä voinu kun nauraa, mitäs muuta sanot toisella joka parhaansa yrittää!!!!
Rokkaikin pääsi lopuksi ottaan hypyn pari kertaa ja meni oiekin hyvin. Jäävät liikkeet tehtiin kanssa ja nekin oikein hyvii kunhan muistan sanoo seis käskyn vaan tarpeeksi selkeästi. Loppuun pari metallinoutoo ja nyt ei mitään ongelmaa vaikka kapula oli vähän hiekkainen ja toisten koirien kuolassa!!!!
Illalla odotettu vieras Lacina-neiti saapui meille parin päivän visiitille jasaatiin samalla fasaani ja pari siipeä harjoitusvälineiksi, katsotaas mitä niiden kanssa keksin huomenna puuhastella!!!!
Päivällä käytiin Forssas asioilla ja pojat pääsivät mukaan kun kävin samalla matkalla vähän palautteleen Rapan kanssa Pilvenmäellä. Tehtiin ruutua kipolla ja meni aivan sairaan lujaa sinne. Liikkeestä istuminen tehtiin myös muutaman kerran ja se kanssa oikein hyvä, samoin suora luoksetulo. Kaukojen kanssa aloitettiin uusi projekti eli kaukot kuntoon ja näyttäviksi, siis leikittiin vaan kaukojen kanssa ja mä vaihtelin etäisyyttä, alku näyttää ainakin todella hyvältä. Paljon tietenkin vaan temppuiltiin ja hölmöiltiin yhdessä, taisi ohi menijät vähän ihmetellä et mistä olen karannu!!!
Kasper pääsi tokoileen myös, tehtiin hieman seuraamista ja se oli alku kankeudun jälkeen oikein malliaksta, samoinkuin liikkeestä istuminen. Kaukoja vähän leikkien ja lopuksi liikkeenä, nekin oikein hyviä ja iloisia. Kasper oli kyllä ihan super innoissaan kun pääsi touhuamaan mun kanssa kaksistaan!!!
Illalla oli vuorossa Rokan agilityn ja tänään teemana hyppyjumppa ja irtoaminen. Hyppyjumpalla aloitettiin ja siinä ekoilla kerroilla Rokka roiski taas vaan menemään (rimat kuitenkin pysyi ylhäällä) mutta alkoi keskittyyn hommaan kun sai turhat energiat purettua ja sitten alkoi hypytkin näyttään oikein hyviltä. Irtoaminen aloitettiin ensin kahdella esteellä, sitten kolmella ja lopuksi neljällä esteellä niin että koiran piti mennä eteenpäin vaikka ohjaaja ei tullutkaan vierellä. Pienien alku vaikeuksien jälkeen Rokka irtosi oikein hyvin ja paineli eteenpäin vaikka mä jäin kauaksi taakse. Tehtiin myös pientä rataa jossa oli aluksi kaksi hyppyä, sitten pari putkea ja loppuun tuo sama neljän esteen suora jossa kolme hyppyä ja pituus ja koiran piti irrota eteenpäin. Ekalla kerralla rata meni oikein hyvin kunhan mä mistan vaan tarpeeksi ajoissa kertoa mihin mennään ja ohjata jämäkästi. Toiesella kerralla alku meni oikein hyvin mutta sitten loppu suoralla ohitti esteitä, otti selkeästi häiriöö musta kun tulinkin mukana enkä jääny sinne putken tykö katteleen, niinku hölmönä jäin ekalla kerralla!!! Otettiin loppu sitten vielä uudestaan ja nyt saatiin onnistuun kun mä liikuin vähän rauhallisemmin. Loppuun tehtiin vielä itsenäisesti puomin kontaktia ja se kyllä paranee, kunhan muistaisin tehdä sitä kotonakin....
Eilinen ilta meni mukavasti töissä Pussikoirien agility kisoissa ja kyllä oppi taas paljon uutta kun seuraili kilpailijoita ja yritti ottaa niistä opikseen. Ostin myös Rokalle agin kisakirjan eli nyt vaan treenaamaan et päästään sitten ensi vuonna kisaamaankin!!!
Tänään oli vuorossa Rokan agi kurssi mutta ennen kurssia käytiin vähän tokoileen Rasmuksen kanssa feniksin kentällä. Aloitettiin tempuilla ja pienelleä pätkää seuraamista joka todella hyvää. Ruutu tehtiin kaksi kertaa kipon kanssa ja hienosti meni vaikka tarkoituksella otin paljon pidemmältä matkaa. Metallinouto tehtiin kolme kertaa, kaksi ekaa hetsaten ja viimeinen kisaomaisesti. Palautus vauhti saisi olla vähän reippaampi muuten oikein hyvin. Kaukoja katseltiin ihan liikkeenä ja leikkien, välillä vähän jumittaa mutta pääsääntöisesti meni kylla aika kivasti, vaihtelin matkaa ja se ei tuottanut mitään vaikeutta. Kosketusalustaa tehtiin muutama kerta niin että sain Rapan menee sinne laukalla ja palaamaan myös takaisin laukalla. Loppuun vielä paikalla makuu ja palkkailin epäsäännöllisen säännöllisesti.
Kentälle kun päästiin niin Rapa pääsi tekeen vielä paikalla istumisen ja makuun Anun Diva neidin kanssa ja olin ihan varma et nyt Rapa innostuu ku pääsee nartun kanssa paikalla oloon. No tuo ei sitten edes ollu huomaavinaan Divaa missään vaiheessa, mä kävin kyllä palkkaileen molemmissa aika ajoin ja välillä vaan kehuin. Olen kyllä ihan älyttömän tyytyväinen noihin paikallaoloihin, ehkä siis pystyn kuitenkin Rapan kanssa kisaamaan!!!
Sitten itse Rokan agiin, aloitettiin rimat maassa ja tehtiin takaa kierron ja sylkkärin yhdistelmää, sillä oli taas joku hieno nimikin mutta en muista. No tämä onnistui kuitenkin oikein kivasti ja sitten päästiinkin radan kimppuun. Radalla käytettiin tuota äsken harjoitoiteltua käännöstä ja onnistui oikein hyvin, muuten radalla oli monta hyppyä, putki ja pussi. Pussi tuotti ensin vähän haastetta mutta kun otettiin se muutama kerta ihan erikseen niin sittenhän tuo ukkeli juoksi sinne jo pallopään kanssa!!! Loppuun otettiin vielä vähän irtoamista eli lähetin koiran hypyille ja mun ja koiran väliin jäi putki eli siis ohjasin koiraa vähän kauempaa. Pari kertaa kokeiltiin ja alkoi onnistuun todella hyvin, vähän vielä hakusessa mutta tuollaisii täytyy kanssa vaan treenata niin mun ei tarvi sit juosta niin paljoa vaan voin ohjata kauempaakin. Kurssin jälkeen tein itsekseni vielä muutamaan kertaan kontakteja ja niissä täytyy kyllä olla ihan sika tarkkana ja treenata paljon lisää!!! Kiitokset Anulle jälleen oikein kivasta kurssi kerrasta ja täällä taas jo odotellaan ens viikon haasteita!!!
Illalla Tiia ja Onni tulivat vielä kyläileen ja käveltiin Onnin ja Rokan kanssa kartanon puistoon niin saivat tenavat juosta niin paljon kun jaksavat ja haluavat, kyllä ne sitten muuten juoksikin vaikka kuinka paljon. Nyt on mukavan rauhallista porukkaa täällä, vielä kun jaksaisi ja saisi itsestä sen verran irti et pesisi pikku pojat. Huomen illall suunnataan Turkuun ja lähdetään pienelle näyttelyreissulle, kotona pitäisi takaisin olla maanantai aamuna jos kaikki menee hyvin!!!
Tänään aloitettiin Rokan kanssa Dog Tiimin agility kurssi Forssas palveluskoirien kentällä. Anu oli suunnitellut meille jokseenkin haastavan radan 8 hypystä ja putksta, radalle mahtui vaikka mitä käännöksii ja paljon muutakin mutta en tiedä niiden hienoja termejä!!! Ehdin Anulle kertoa Rokan hyppyongelmasta (tai siis takapää ongelmasta, ku ei käytä sitä oikein)ja sehän tuli oikein hyvin esiin heti ekalla esteellä eli hyppäsi ihan väärästä kohtaa ja toi sitten riman mukanaan alas. Saatiin paljon hyviä neuvoja millä saadaan vahvistettua Rokan takapäätä ja treenejä missä se joutuu sitä erityisesti käyttämään ja näin siis saadaan pakarat toivottavasti huippu kuntoon ja sitä kautta Rokka hyppäämään oikein.
Itse rata meni aikas kivasti ja Rokka oli ihan vauhdissa jälleen, sain paljon hyvii neuvoja miten ohjata Rokkaa paremmin eri kohdissa ja sitten sain myös kehuja mun ohjauksesta vaikka ei se mun mielestä mitään ihan loistavaa ole. No tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin ja kehittyä ohjaamaan Rokkaa paremmin. Toivottavasti saadaan ukko viel hyppäämään oikein niin sitten kaik on kunnossa ja eikun kisaamaan (siihen kyl menee viel hetki, kun kaikki esteetkään ei ole ihan viel hallussa)!!!!
Treenien jälkeen ajeltiin maalla ja heti käytiin Rapan ja Rokan kanssa ravilenkillä kun sillä saadaan vahvistettua myös sitä takapään käyttöä. Taisi vaan olla mun kunto huonoin sakissa, pojat olisivat juosseet viel paljon pidemmälle, no nää ravi lenkit otetaan nyt ohjelmaan muutaman kerran viikossa niin eiköhän se munkin kunto sit kasva!!!
Rasmus pääsi vähän tokoileen, ruutu tehtiin kertaalleen kipolla ja meni erittäin hyvin. Kaukot otettiin liikkeenä ja sitten leikkien, molemmilla tavoilla oikein hyvät kaukot tänään. Tunnari tehtiin moneen kertaan, ekalla toi hienosti oman mutta sitten kahdella seuraavalla oman viereisen kapulan, kapulat oli aikas lähellä toisiaan mutta silti pitää haistella tarkkaan ja tuoda se oikea. Lopulta löydettiin se oma sieltä ja siitä sitten super palkka!!! Loppuun vielä loikittiin muutama kerta esteen yli Leevin toivomuksesta ja tulipa samalla vahvistettua hyppy käskyä!!!
Aikaa on vierähtänyt tovi, et kokeilen vähän muistella mitä kaikkee meillä on puuhasteltu ja touhuiltu. Viime loppuviikko ja viikonloppu meni aika tiiviisti juhlajärjestelyissä ja kaikessa muussa juhliin liittävässä. Kiitokset vielä kerran kaikille ihanille ystäville ja sukulaisille kun teitte juhlasta unohtumattoman ja niin kauniin!!! Tässä kuva lauantain hoohetkestä:
Et tuollaiset juhlat meillä viikonloppuna oli.
Tiistaina oli Rokan agilitykurssi viimeine kerta ja meillähän oli tietenkin pienimuotoiset kisat. Ansku ja Iiris olivat kehitelleet meille 15 esteen radan joka suoritettiin ihan niinkun kisoissa tutustumisesta alkaen. Rokan kanssa alku meni todella hyvin, mutta sitten keppien jälkeen hypyllä ajautui ohi mutta siitä jatkettiin taas oikein mallikkaasti. Lopussa tuli vielä jotain muitakin virheitä mutta kokonaisuutena meni todella hyvin kun meittii et ollaan treenattu kai 6 kertaa tai jotain vastaavaa. Tehtiin rata sitten vielä toiseen kertaan ja nyt yritettiin korjata ekalla kerralla tulleita virheitä ja kokeiltiin vähän erilaisii ohjauskuvioita. Kiitokset Anskulle ja Iiriksellä todella hyvästä kurssista ja toivottavasti saadaan jossain vaiheessa lisää opetusta sillä taisi pieni agi kärpänen päästä puraiseen muhun!!! Muutama kuva Rokan menosta:
Hienosti se kyl kattoo mua et mihin sen ohjaan.
Keskiviikkona eli eilen käytiin illan suussa vetään Marjan ja Sirkan kanssa muutamat mejä jäljet Kiipun metsiin. Niitä jälkiä tuli yhteensä tehtyä 7 kipaletta, kaksi niistä oli kyllä todella lyhyitä. Kiva ilta lenkki siin samalla, ei tarvinu kyllä enään erikseen lähtee lenkkeileen tuon tarpomisen jälkeen. Pojat pääsivät myös uimaan monen päivän tauon jälkeen ja Rokka urheili taas vähän enemmän. No tuossa meidän kotilammikossa kasvaa paljon kaislaa ja olen monet kerrat miettinyt et voiko koirat jäädä niihin kiinni ja nyt tiedän vastauksen eli voi jäädä. Rokka todellakin ui suoraan kaislikkoon ja jotenkin pyöri siellä niin et jäi jumiin sinne, aikani sitten katselin sitä ja yritin houkutella liikkumaan erisuuntiin, mutta ei vaan auttanut asiaa yhtään. Ei siinä sitten auttanut kun mennä itse kahlaan ja pelästään koira, kaksi kaislaa oli kiertynyt Rokan kaulan ympärille eikä olisi millään päässy ite pois sieltä. Mä sit jo ajattelin et nyt sille tuli ihan varmasti joku trauma ja ei suostu uimaan enään ikinä....ja pöh sinnehän se meni heti uudestaan uimaan ja ihmetteli vaan miks mä oon niin super iloinen kun hän vaan rauhallisesti täällä polskii!!!
Tänään iltasella lähdettiin sitten jäljestään, mä menin Katin ja Tiian kanssa taaimmaisille jäljille, jaettiin vähän porukkaa niin päästään nopeammin pois metsästä. Rasmus aloitti meidän koirista urakan ja jäljesti omaan varmaan tapaansa koko jäljen. Katkolla meinasi lähtee riistapolkua vaan suoraan eteenpäin mutta mä vähän jarruttelin niin hienosti lähti etsimään jäljen jatkoa ja löysikin sen melkein suoraan!!! Makaukset merkkasi pikaisesti eli niiden treenausta jatketaan mutta muuten oikein kiva suoritus.
Jolinda jäljesti Katin kanssa seuraavaksi ja muuten neiti jäljestää aivan sairaan hyvin, ei muutakun ens keväänä kokeeseen. Neidillä oli intoa vaikka kuinka ja todella tarkasti seurasi jälkeä kaiken aikaa. Onni (siis Tiian kultaisen noitajan pentu) pääsi jäljestään mun kanssa huimaan 20m jälkeään. Onni oli aluksi ihan sekaisin et mitä täällä nyt oikein tehdään ja aikun kiva kun täällä on ihmisee ja kaikkee. Ekat 10m meni ihmettelyyn ja keppien syöntii, mutta loppumatkan kulki sitten ihan jälkeä pitkin ja nenä maassa. Kyllä siitäkin vielä jälkikoira tehdään, et siis Onnikin vaan ens keväänä kokeeseen!!!
Vikana jäljelle pääsi Rokka joka oli intoa täynnä niin että säntäili minne sattuu....Ihan niin paljon et jouduin muutaman kerran muistuttaa mitä täällä pusikossa oikein ollaan tekemässä. No osa matkasta meni todella hyvin, mutta huomasi kyllä ettei olla hetkeen jäljestetty kun oli sitä energiaa ja muutenkin tänään koirilla ollut leppoinen kotipäivä.... No täytyy tässä alkaa tekeen noit jälkii vähän useammin niin saa turhaa energiaa karsittua pois koirista. Metsä on kyllä todella riistarikas et sekin saattoi vähän vetää Rokkaa puoleensa, no sinne mennää uudestaan treenaan niin saadaan totuteltua noihin riistan polkuihin.
Rokan ja Onnin leikkejä viime viikolta
Kotiinpäin kun ajeltiin metsästä niin osuttiin kamalan ukkos kuuron alle tai paremminkin sanottuna jonkun myrskyn keskipisteeseen. Vettä satoi niin paljon tielle ettei eteensä nähnyt, mutta pysähtyäkkään ei voinu kun puut heilui niin uhkaavasti ympärillä et joku olisi ihan varmasti kaatunut niistä päälle.... No onneksi päästiin pois myrskyn keskeltä ja turvallisesti kotiin, mutta empäs ole ennen moista ukkosmyräkkää nähny, huh huh.
Huomenna lähdetään Rasmuksen ja Rokan kanssa vähän taas reissuun ja mukaan lähtee tietenkin myös Reiska omistajineen eli tiedossa todella mukava viikonloppu hyvässä seurassa ja saas nähdä jos vaikka lähdetään vähän joraamaankin!!!! Huomenna olisi kyllä tarkoitus hieman tokoilla poikien kanssa ettei se vallan unohtuisi, itellä olisi kyllä kova hinku jo toko kentälle, mutta kun joka päivä on niin paljon ohjelmaa ettei ole yksin kertaisesti ehtiny. No toivottavasti ens viikolla tää vähän rauhoittuu ja normaali elämä palaa tähänkin tupaan!!!
Tänään oli jälleen vuorossa Rokan alkeisagility ja teemana oli jaakotus, pakkovalssi ja irtoaminen. Tehtiin kaksi erilaista radanpätkää, ekassa oli puomi, putki, putki, hyppy, putki, hyppy ja putki. Kaksi ekaa putkee meni puomin alla ja koiran piti jatkaa ekasta putkesta toiseen vaikka ohjaaja oli toisella puolella puomia. Kolmannen putken jälkeen tehtiin se Jaakko (siis Jaakotus) siihen hypylle ja sit viel putkeen. Aluksi hommasta ei meinannu tulla mitään kun mä taas vähän ohjailin miten sattuu ja Rokalla hieman liikaa virtaa, no kun mä hieman ryhdistäydyin Anskun komennuksesta niin johan alkoi sujumaan. Kädet oli vähän sekaisin vielä jaakotuksessa mutta meni aikas kivasti silti ja mä olin kyllä tyytyväinen mun pikku mieheen.
Toisella radalla tehtiin pakkovalssia, jaakotus ja irtoamista eli siin oli hyppy, hyppy, putki, hyppy, hyppy, hyppy ja sitten takaisin päin hyppy,hyppy ja putki. Toiselle esteelle tehtiin pakko valssi ja sitten käännyttiin jaakotuksen avulla tulemaan takaisin päin kahdelle hypylle ja putkelle jossa tarkoituksena tehdä vähän irtoamista. Vaikka nyt itse sanonkin tää meni mun mielestä paremmin ku eka rata, saattoi kyllä johtua siitä et oli ukosta jo turhat energiat saatu pois niin pystyi hieman keskittyynkin mitä tehdään. Todella hienosti kyllä irtoo putkeen ja aika kivasti menee sinne minne mä ohjaan. Rokka on kovasti tottunut siihen että ohjaan sitä vasemmalta puolelta eli nyt täytyy hirveästi tehdä töitä ton oikein kanssa että saa sen yhtä luontevaksi.
Loppuun otettiin vielä kepit muutaman kerran molemmin puolin ja sitten puomi et pääsin palkkaan kontakteista. Sain myös Johannalta ja Anskulta hyvii ohjeita tuohon liikkeelle lähtöön kontaktilta, mutta ne oli jo tuossa vaiheessa iltaa aivan liian haastavii mulle!!! Ehkä mä sit ens kerral pystyn jo toimimaan niiden mukaan!!!
Rasmus oli mukana katteleen agia ja kun päästiin kotiin niin lähdettiin ihan kaksistaan tuohon kentälle vähän tokoileen. Voi jettä kun oli Rapassa virtaa ja intoa kun kerranki pääsi ihan mamman kanssa kaksin puuhasteleen!!! Otettiin palkattomuustreeni johon kuului, metallinouto, seuraaminen, liikkeestä istuminen, ruutu, kaukot ja sitten siirtymisen jälkeen perusasennosta palkka. Harjoiteltiin myös kehään menoa eli ensin hurjuutin Rasmusta ja sitten maahan ja siitä kutsuin vauhdissa mukaan ja toimi oikein hyvin. Metallinouto todella hieno, samoin seuraaminen, tehtiin pitkä kaavio ja kaiken aikaa seuraaminen todella hyvää. Liikkeestä istuminen myös erittäin hieno, ruudussa meni sinne todella lujaa mutta kun huomasi ettei siellä ole alustaa niin meinasi palata mun luo mutta älysi itse ettei täältä kuulu palata ja jäi hetkeksi seisomaan ruudun etupuolella, mä annoin uuden käskyn ja hienosti meni ruutuun samoinkun maahan. Loppuosa meni sitten oikein hyvin vaikka ihan vierestä meni joku kävelijäkin ohi. Kaukot aikas kivat, parantuneet paljon mutta edelleen jos katsoo johonkin muualle niin asennon vauhto jää tekemättä, nyt jouduin antaa kaks kertaa kaksois käskyn kun haaveili jotain ja sitten siirtyminen ja JÄTTI palkka!!! Kokonaisuutena olen ihan sairaan tyytyväinen, Rasmus oli kaiken aikaa todella iloinen ja energinen tarjoili sivulletuloja joka väliin ja mä olin kanssa oikein rento eli kun tuollainen kisasuoritus joskus saadaan tehtyy niin mä oooooonnnn niin tyytyväinen!!!
Itse päätreenin jälkeen piilotin muutama kerran omaa tunnari kapulaa ja etsii sen todella aktiivisesti ja palauttaa mulle vauhdilla. Saken avustuksella tehtiin muutama ruutu ruokakipolla ja ne vauhdikkaat, mä ajattelin et jos taas käyttäisin vähän aikaa enemmän ruokakippoo kun sen kanssa ei ainakaan ennen ole tullut tuota ongelmaa et lähtee oitis palaamaan mun luo vaikka ruudussa ei ole mitään. No nähdään mitä tapahtuu parin viikon päästä kun ollaa sen kanssa hetki treenattu, sitä ei voi koskaan tietää mennäänkö syteen vai saveen!!!!
Treenien jälkeen sain vielä älynväläyksen ja lähdin pienelle hölkkälenkille kooikereiden kanssa, pitkästä aikaa vähän viileempi ilta niin pääsi kunnon lenkille. Olipas juokseminen monen vuoden tauon jälkeen kivaa, tätä aletaan kyllä harrastaan vähän useammin ja onhan mulla jo asetettu tavoite valmiiksi ensi kesälle juoksemisen suhteen!!!!
Tänään touhuiltiin koko päivä Leevin kanssa ja illalla Leevi tuli myös mukaan Rokan aksa treeneihin. Tänään teemana oli välistä vedot ja mä olen kyllä aika tyytyväinen itseeni ja Roksuun sillä selvittiin niistä todella hienosti ja jopa mä pysyin mukana mitä pitää tehdä milloinkin. Otettiin eka välistä vedot molempiin suuntiin ja sitten tehtiin pieni rata jossa sit käytettiin tietenkin niitä välistä vetoja. Radalla oli eka kaksi hyppyä ja siitä välistä veto, putki, puomi, takaa kierto hypylle, puomi, putki ja kaksi hyppyä joista jälleen välistä veto. Itse varmistelin aika paljon puomilla kun ei tuo pieni mies ole mennyt sen kun muutaman kerran mutta ei olisi tarvinu varmistella, meni nimittäin todella hienosti. Kontaktitkin aika kivasti kunhan mä muistan pysyä pystyssä kun palkkaan jne.... Putkeen olisin voinu lähettä vähän rohkeammin, mutta muuten mun mielestä meni oikein kivasti!!!
No siinä kun hypeltiin niin Ansku ja Iiris huimasivat että tuo pieni eläin hyppää todella ihmeellisesti eli nostaa takajalat ihan alleen eikä tee sellaista liitoa ollenkaan, vähän niinku sammakko loikkii. No siis kun tämä havaittiin niin otettiin radan jälkeen hyppyjumppaa neljälle hypyllä ja niissä hyppäsi jo kuulemma paremmin eli nyt hyppyjumpat jatkuu niin saadaan tuo pieni mies hyppiin jatkossa paremmin. Käytiin parikertaa kiipeileen keinulle Iiriksen valvovan silmän allla ja kyllä oli vauhtia, meni siis oiekin hyvin.
Tässä muutama tyylinäyte kuinka sammakkomies hyppää, nousee kyllä ylöspäin mutta se ei oikein ole kuulemma hyvä.
Kuvat: Kati Aaltonen
Itsenäisesti otettiin kepit muutamaan kertaan molemmilta puolilta ja pujottelee jälleen paljon nopeammin kun vimeksi. Renkaasta ponpittiin pari kertaa kanssa ja meni oikein hienosti. Kyllä Rokasta taitaa vielä joskus aksakoira tulla kun nyt ensin oppii hyppiin kunnolla ja kun mä oppisin noi kaikki jutut.... Haasteita elämään!!!!
Palautin Leevin illalla mammalle ja samalla pojat pääsivät uimaan. Kasper on oikein innostunut uimaan, sillä tänäänkin uiskenteli monta kertaa pitkän lenkin ja haki leluja, vanha herrakin nuortuu!!!! Pikku miehet nyt pomppivat ja uivat vaikka kuinka, Rokan uima asento on parantunut hurjasti ei painu enään pylly niin alas!!
Rasmuksen kanssa käytiin vielä tokoileen kunnantalon parkkipaikalla, aloitettiin merkillä. Meni oikein kivasti kun ensin älysi et missä se merkki on!!! Naksun kanssa tehtiin peruuttamista ja sivulletuloja, niissä vauhtia ja sitä ilmettä!!!! Mun kiertämistä otettiin muutama kerta ja sitä täytyisi taas vähän hioa, kun tuppaa siinä lopussa vähän irtoon liian kauaksi musta. Metallinouto otettiin ensin kaksi kertaa "lennosta" ja sitten kolmas kisamaisesti, kisamaisessa oli nyt parempi vauhti et siis näitä treenejä täytyy jatkaa. Olin vähän tyhmä ja kokeilin ottaa ruudun paikka treeniä, no eihän Rapa sitä nyt tehnyt vaan tarjoili vaan merkkiä kun sitä kerran oltiin otettu juuri vähän aikaa sitten.... No ruutu jätettiin sitten vallan pois kun mulla ei ollut alustaa mukana, no huomenna täytyy sitä katsoa ja ihmetellä kun on kerran taas ihan hajonnu käsiin koko juttu.... Ruudun loppu osaa tehtiin ja se meni todella hyvin eli on sentään puolet liikkeestä kunnossa, vielä kun saa sen alun kuntoon niin siinä se sitten olis. Loppuun muutama temppu ja sitten kotiinpäin.
No niin nyt alkaa sitten elämä taas normalisoitumaan kun on palattu töihin ja koirien kanssa ehditty vähän treenaamaankin. Sunnuntaina aamupäivällä Lacina neiti lähti kotiin, muutama kuva vielä isukin ja tyttären vesileikeistä:
Aikamoisia hyppijiä molemmat!!!
Sunnuntaina käytiin äkkiä tokoileen Rapan ja Rokan kanssa MTT parkkiksella. Rasmus aloitti ruudulla nyt tehtiin keskikohta treeniä, ekalla kerralla oli hieman hukassa mutta kun vähän autoin loppujen lopuksi käsimerkillä niin sen jälkeen sitten muisti et itse pitää hakea se oikea paikka. Pari toistoa perään ja ne meni sitten jo todella hyvin!!!! Luoksetulo tehtiin kaksi kertaa ihan suorana ja siinä oli vauhtia!!! Seuraamista tehtiin aikas pitkä pätkä ja palkkailin välillä perusasennoista ja välillä käännöksistä, seuraminen todella tiivistä ja muutenkin oikein hyvää. Metallinouto tehtiin kertaalleen ja siinä mun täytyis jatkossa muistaa ensin tehdä harjoitus heitot ja ottaa sitten vasta se kisaomainen suoritus. Tunnari vielä loppuun ja se meni aikas kiavsti, hieman sähläs kun meni kapuloille mutta malttoi sitten kuitenkin haistella ja nosti hienosti oman!!!! Tunnaria täytyis vaan tehdä useammin niin saisi tuota sähläämistä vähän vähemmäksi.
Rokka aloitti kanssa ruudulla, Sakke oli vienyt sinne lelun valmiiksi ja meni todella hyvin. Toisella kerralla sitten lähetinkin tyhjään taisi muuten olla ihan eka kerta..... No ekalla kerralla jäi pyöriin ruudun eteen mutta otin sivulle ja lähetin uudestaan, sitten meni todella hyvin ja oli muuten komea stoppikin!!!! Kolmas kerta otettiin sitten lelulla et saatiin taas pikku miehen päähän jäämään sellainen mielikuva et siellä se lelu odottaa hakijaansa!!! Pari suoraa luoksetuloa ja niissä vauhtia vaikka kuinka, saas vaan nähdä miten saa sitten joskus ne stopit onnistuun kun tuo tulee niin hirvittävän lujaa. Seuraamisessa otettiin temmon muutoksia ja niin että en sanonut mitään vaan että Rokan piti itse pysyä mun mukana temmon muutoksissa ja meni oikein kivasti. Muutamia käännöksiä tehtiin myös ja nekin aikas kivasti!!! Loppuun tunnarin kimppuun, ekaksi kävin pari kertaa piilottaan omaa ja etsii kyllä todella upeasti. Sitten tehtiin kasan kanssa niin että Sakke vei meidän oman sinne viereen. Rokalla aivan liikaa vauhtia kun menee kapuloille ja sen takia hetkellisesti vähän unohtaa mitä siellä tehdään, ekalla kerralla nosti ekan minkä näki, mutta kun lähetin uudestaan niin alkoi upeasti haisteleen ja lopulta löysi sen oman!!! Selkeästi etsi omaa edelleen piilosta eikä millään meinannu tajuta että se siinä näkyvissä eli nyt täytyy alkaa totuttaa pikku ukkoo näkyviin tunnarikapuloihinkin, täytyy varmaan viritellä tuonne takapihalle joku aita hässäkkä et saa ne väärät sinne aidan taakse.
Treenien jälkeen käytiin vielä käveleen elonkierrossa koko perheen kanssa ja jopas oli Kasperi onnellinen kun pääsi possuja kattoon, siellä se nuoli niiden korvia ja varmaan menis niiden kanssa leikkiin sinne aitaukseen jos vaan päästäis!!!! Kasper possu fani!!!!
Tänään oli vuorossa jälleen Rokan agility kurssi, ennen kurssin alkua Kasper pääsi kokeileen agi taitojaan ja hienostihan tuo putkeen sujuhti ja muutaman hypyn loikkasi. Rasmus pääsi myös sujuhtaan putkeen ja tekemään kepitkin, hyvin ne koiruudet vaan muistaa mitä tehdään sillä on siitäkin muutama vuosi kun Rasmus on viimeksi päässy agia tekeen!!!!
No sitten itse Rokan kurssiin, aloitettiin tänään takaaleikkauksella ja oli muuten äärettömän vaikeaa.... Välillä mä jyräsin koiraa, välillä kädet oli missä sattui, toisinaan sitten jalat meni ihan omiaa ja jos mä sain itseni jotenki ojennukseen niin sitten Rokka sinkosi johonkin ihan eripaikkaan kun mä olisin halunnut....Tuota ehkä täytyy vielä vähän harjoitella et saan itseni pysymään siellä missä haluan ja sit vielä se koirakin siihen mukaan!!!! No loppujen lopuksi saatiin se kahden hypyn ja putken sarja tehtyä edes jotenkin, Kuinkakohan kauan Ansku ja Iiris jaksatte mua kun kaikki pitää todellakin vääntää rautakangesta kun se -lanka ei riitä!!!!
Ekaa kertaa katsottiin keinua ja aloitettiin ylösmenolla ja se meni kyllä todella mallikkaasti molemmin puolin ja jopa mä olin mukana mitä tehdään. Takaa kiertoja harjoiteltiin molemmin puolin ja niissä me kyllä oltiin Rokan kanssa aika hyvii, ainakin mun omasta mielestäni. Varmaan auttoi paljon kun ollaan harjoiteltu tuota kiertämsitä paljon puiden kanssa. Kiertämistä tehtiin myös kahden esteen ja putken sarjalla ja se meni oikein hyvin!!! Lopuksi otin muutamaan kertaan vielä kepit ohjurien kanssa ja ne kyllä nopeutuu kerta kerralta, ku nyt vaan sais ne omat kepit niin pääsis niitä treenaan oikein urakalla!!!!
Kiitoksia meidän omalle ja niin ihanalle agiporukalle, oli kyllä todella kivaa ja rentoa, ei tarvi yhtään stressata vaikka vähän itse mokaileekin ja mä kyllä onnistun aina mokaileen aikas paljon!!!! Suuret kiitokset myös ihanille ohjaajille Anskulle ja Iirikselle!!!!
Tänään oli taas Rokan agility päivä, mutta nyt pääsi mukaan myös Rapa. Rapa ei kylläkään agia tehnyt vaan otettiin vähän tokoa ennen Rokan treenien alkua. Aloitettiin ruudulla jossa alusta ja kippo mun takan, ekaksi ei millään meinannu hahmottaa ruutua (johtuisko siit ku oli vihreät merkit ja takana vihreä nurmikko??) no mut kun hahmotti niin sitten oikein hyvin alustalle. Muutama toisto otettiin ja ne meni jo todella hyvin paitsi et kerran yritti tuoda alustan mulle, mä sitten vaan käskis irrottaa heti niin sinne jäi alusta ruutuun ja koira juoksi tyytyväisenä syömään kipolle ja tämän jälkeen ei yrittänyt edes tuoda alustaa mulle!!! Mä olin jotenkin niin surullinen niiden sunnuntaisten kaukojen jälkeen ku meni todella huonosti niin siitä sitten sisuunnuin ja päätin et niistä tulee super hyvät, tänään tein ekaksi metallinoudon ja siitä suoraan kisaomaisesti kaukot ja ne todella HIENOT!!!! Siis kuinka ne voi mennä näin et välillä todella huonot ja sit seuraavalla kerralla ihan super hyvät.... No mutta niitä nyt treenataan joka kerta ja mielellään vielä tuollei kisamaisesti et teen yhden tai kaksi liikettä alle ilman palkkaa ja sit kaukoista tulee se super palkka. Metallinouto tehtiin viel uusiksi vaikka ekalla kerrallakin ihan hyvä, mutta niin oli toisella kerrallakin!!! Loppuun muutama temppu ja sit olikin aika siirtyä Rokan kanssa säntäileen aksa radalle!!!!
Rokka aloitti agissä pituus esteellä ja se meni todella hyvin, sitten tehtiinkin pieni rata (6estettä) ja ideana opetella valssia. Sehän näytti kovin yksinkertaiselta ja helpolta, mutta oli jotain ihan muuta.... Ensin lähetettiin koira U-putkeen, sieltä kaks hyppyy samassa linjassa, sitten valssi josta jatkettiin kahdelle hypylly ja loppuun pituus..... Yritettiin tehdä tämä ensin ihan kokonaan mutta se osoittautui aika hankalaksi ja pilkottiin rata osiin. Ansku toimi palkkaajana kun Rokka tuppasi joka esteen välissä tuleen ihan muhun kiinni ja näin esteille irtoaminen ja hyppääminen todella vaikeaa. Saatiin rata kuitenkin suoritettua lopulta, vaikka ei se tainnu ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennä!!!!
Toisena teemana oli puomin ja A:n kontaktit ja ne päädyttin Rokalle opettaan niin että etutassut tulee hiekalle mutta takapää jää kontaktin päälle ja namit tiputetaan siihen maahan eteen (tälle jutulle oli joku hassu nimikin, mutta en sitä voi kyllä muistaa. Kamalaa kun tulee uusia termejä kaiken aikaa niin ei millään ehdi sisäistään niitä!!!). Puomilla meni aika kivasti kun vaan muistin pysäyttää ja sitten vapauttaa siitä, A:n kanssa meni todella hienosti, kunhan vaan pojan tasapaino kehittyy vähän lisää niin pysyy pylly siellä missä pitääkin. Puomi ja A mentiin myös muutamaan kertaa läpi ja ei kummassakaan mitään ongelmii. Kepit mentiin tänään kokonaisina ja ne paljon vauhdikkaammin kun viime kerralla, taitaaa olla ukolla jo vähän hajua miten ne pitää mennä!! Loppuun otettiin uutena esteenä vielä rengas, josta tuo loikkasi läpi kun vanha tekijä vähän Ansku piti kiinni mutta hyvin hyppäsi!!!!
Itsenäisesti tehtiin väleissä keppejä, jotka kyllä paranee kaiken aikaa ja niinhän se pitääkin. Tehtiin myös tuota pientä rataa ja loppu kohden alkoi jo näyttään ja tuntua ihan kivalta, sillä Rokka oli vähän rauhoittunut niin ehti kuunteleen mitä tehdään ja ehkä myös pikkasen seuraan mun ohjausta, jos se oli yhtään sellaista kun sen piti??? Tää on kyllä niin Rokan juttu, tykkää ihan hirveästi kun saa hyppiä ja juosta ja tietenkin tuossa tulee vähän aivojumppaakin kun joutuu miettiin miten mikäkin suoritetaan!!! Kiitoksia Ansku ja Iiris jälleen ihan huippu kivasta kerrassa, nyt jo harmittaa kun me ei ens kerralla päästä mukaan treeneihin no kahden viikon päästä sitten nähdään!!!!
Päivällä käytiin pitkästä aikaa lenkkeileen ja uittaan koiria Katin kanssa yhdessä, no matkalla oli myös muutama pupujussi!!! Menomatkalla Jolinda ja Rontti bongasivat puput ja ajoivat niitä hetkisen. No sittenkun tultiin pois joen rannasta niin eiköhän pikku mies Rokka löytäny pupun ja juoksenteli sen perässä sitten siellä pitkin peltoja tovin jos toisenkin!!! Onneksi nuo puput on sen verran fiksuja et eksyttävät koirat kyllä aika nopeasti kun vaan pääsevät suojaiseen paikkaan, mutta kyllä meidän koirat juoksi aikas kovaa!!!! Kiitoksia Katille ja koirille seurasta, mennään taas pian uudestaan!!!!
Tänään illalla alkoi kauan odotettu agilityn alkeiskurssi pussikoirilla ja mähän olin ilmoittanut sinne Rokan!!! Rokka ei ole ennen nähnytkään agi esteitä, mutta oli aivan innoissaan puuhasta ja teki kaiken todella hyvin mitä tehtiin. Aloitettiin putkella, joka meni todella hyvin molemmilta puolilta. Putkeen eteen laitettiin pari estettä ja silti tämä kaikki onnistui todella hienosti ja jälleen tietenkin molemmin puolin, enkä mäkään vielä pahemmin kämmäilly mitään. Pussia harjoiteltiin ihan erikseen ja sekin oikein kivasti, samoinkun muuri josta loikkasi komeasti yli!!! Loppuun tehtiin vielä keppejä ohjurien avustuksella, nyt ei voinu käyttää lelua etupalkkana kun ei tuo pikku mies voi sitten tehdä mitään vaan ryntää vaan ohjurien yli lelulle. No kokeilin sitten namilla ja onnistui paljon paremmin, kannattaa siis varmaan aloittaa nyt keppien treenaaminen namilla ja sittenkun ne alkaa sujumaan niin vaihtaa sen leluun. Sakke sai myös tehtävän eli me halutaan omat kepit niin päästään niitä treenaileen vähän useammin ja saadaan Rokan vartalo taipumaan!! Omatoimisesti otettiin muutama kerta vielä suora putki ja esteet meni oikein hyvin, tehtiin myös U-putkea ja se meni kanssa todella hienosti eikä ukkoa yhtään pelottanut vaikka sitä ulos tulo aukkoa ei heti näkynyt!!!! Kyllä tää agi taitaa olla Rokan mieleen, sillä oli todella innokas kaiken aikaa ja olisi halunnut tehdä vaan lisää ja lisää, no ensi viikolla harjoiutkset jatkuu ja mun täytyis miettiä jotain kontakti juttuii..... No luulen et en kyl mieti mitään vaan tottelen kiltisti Anskua ja Iiristä, kyllä ne tietää miten mun kannattaa ne opettaa Rokalle!!!
Agista suunnattiin Rokan kanssa maalle jossa Kasper ja Rasmus jo meitä odottvat. Rasmus pääsi vähän tokoileen mun kanssa ja nyt tehtiin ohjatun merkkiä niin että kapulat olivat siellä takana ihan sen takia et tuppaa jättää merkin väliin ja menee suoraan kapuloille. Nyt oikein hyvät merkit eikä yhtään varastanu kapuloille, perään tehtiin ohjatun molemmat puolet ja Rapahan aluksi tarjosi merkkiä!!!! Saatiin kuitenkin tehtyä molemmat puolet ja ne kunnossa. Metallinouto otettiin kerran ja se ok, siitä palkka vasta kun oltiin siirrytty luoksetulon lähtöpaikkaan. Luoksetulo ensin suorana ja sitten stoppien kanssa, kaikki oikein hyvin. Ruutua piti tehdä alustan kanssa mutta kas kummaa alusta oli jääny johonkin matkalle niin sitten päätin kokeilla tyhjää ja se ei näköjään ollu kauhean hyvä idea, sillä paikka aivan hukassa ruudussa. Kipolla tehtiin muutama ruutu niin johan alkoi paikka löytyä!!!! Loppuun vielä kaukot ja niistä ruutuun kipolle syömään eli tälläinen mini palkkaamattomuus harjoitus. Kaukot oikein hyvät, samoinkun ruutu!!!
FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BHBLACK AMIIKOS DELFINUS DIS
ROKKA
FI, NO, SE, DK, POHJ, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF
UUNO
UUNO DG
OBELIX
BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK
RASMUS: Suorittanut Spanieleiden taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) 2007 elokuussa Pöytyällä. BH-koe suoritettiin hyväksytysti 2007 Ypäjällä. Kilpailee tällä hetkellä tokossa voittaja luokassa. Mejässä kisaaminen aloitettiin keväällä 2009 ja siirtyi heinäkuussa -09 voittaja luokkaan. Voittaja luokasta nyt kaksi ykköstulosta, yksi vielä niin sitten Rasmus on JVA!!!
ROKKA: On aloittanut tutustumisen mejän saloihin,keväällä 2010 käytiin muutamassa mejä kokeessa. Toisesta kokeesta hienosti AVO1 ja ihan huippu pistein 48/50pist. Taipparit (SPA1) suoritettiin elokuussa 2010 hyväksytysti Marttilassa. Tokossa kisataan kuninkuusluokassa (EVL) ja tähtäimenä Suomen ensimmäinen kooikeri TVA!!!
UUNO: Viettää villiä ja vapaata lapsuutta/nuoruutta ja tulee vielä näin hetken tekemäänkin. Jokapäiväisiä taitoja ollaan tietenkin opetteltu ja niitä harjoitellaan joka päivä, katsotaan sitten tulevaisuudessa mitä tehdään!!! Lampaita ollaan käyty katsomassa muutama kerta ja siitä on innostunut niin Uuno kuin emäntäkin!!!