Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.02.2012 - 22:33

Tiistaina aamupäivällä käytiin paimentaan Uunon kanssa Somerolla, haettiin lampaat ensin ulkoa sisään ja jatkettiin siitä suoraan treenaan poispäin ajoa. Uuno sai lampaat liikkumaan nyt todellla kivasti eli alkaa olla jotain ideaa tuossa puuhassa ja Uuno lähtee hyvin mun edelle kuljettaan laumaa. Toisella kierroksella tehtiin häkitystä mun pyynnöstä ja sieltä lampaiden ulosottoa kun se on mulle ollut ihan hepreaa. Nyt vähän ymmärsin missä mennään kun ensin katsottiin homma ilman koiraa marikan kanssa ja sitten vasta Uuno kehiin. Hyvää treeniä ja ymmärsin mitä pitää Uunolle nyt vahvistaa että tuon häkityksen saa onnistuun taiteen sääntäjen mukaan. Häkistä lampaiden ulos otta sujui hyvin, et kyllä tuo häkityskin tuosta kevään aikana varmasti alkaa sujumaan nyt kun tiedän mitä siinä tehdään!!!

Eilen keskiviikkona heti mun töiden jälkeen hain postista Uunon omat vetovaljaat ja niitähän oli pakko mennä testaileen heti kylätielle. Kyllä oli vauhtia kun lähdettiin liikkeelle ja kaikilla kolmella koiralla näytti olevan kivaa, Uuno huutaa jo kun näkee et lähdetään kelkalla liikkenteeseen, taitaa tykätä puuhasta. Uuno on kyllä aikamoinen vetokoira, kaiken aikaa pitäisi vetää vaan täysiä eteenpäin sitä joutuu välillä ihan jarrutteleen ja hillitseen. Suunnat ovat selvästi selkeytyneet kaikille kun lähtivät kivasti kääntymään jo suullisilla käskyillä ja reuna käsky myös hyvässä mallissa, kukaan ei hyppää edes enään ojaan kun käsken reunaan!!! Miksen mä ole tajunnut aikasemmin tuota potkukelkan ja koirien yhdistämsitä koska pelkät kooikeritkin pääsee sen kanssa ihan uskomattoman lujaa!!!

Illalla oli vuorossa Forssan Pussikoirien vuosikokous jossa Rokka nappasi hienosti pari kiertopalkintoa itselleen koristaan palkintokaappia eli Rokka on vuoden  2011 Forssan pussikoirien tokokoira ja agilitytulokas!!! Kuvat pysteistä ja herrasta tulee myöhemmin kun saadaan pystit kotiin!!!

Tänään Rokan ja Uunon kanssa ajeltiin Kaarinaan Lentsun tokoyksärille et päästiin taas katsomaan vähän missä mennään ja miten jatketaan. Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella jossa edelleen koitetaan saada Uunon päätä vähän ylemmäs, muuten seuraaminen nyt hyvää on hyvässä paikassa ja muutenki hyvänoloista. Päätä nostatetaan nyt palkan avulle eli palkka tulee ylhäältä ja sitten vahvistan käsitemppua ja voin sitä myös käyttää tuossa sivussa. Kisapalkkaus nyt hetkeksi unholaan ettei vaan sen takia ala laskeen päätä alemmas ku ei voi koskaan tietää mikä siihenki vaikuttaa. Käännökset katsottiin erikseen ja niissä oikealle käännöksiä niin et heti pysähdys käännöksen jälkeen ja siitä palkka ylhäältä, kun nyt vähän kontakti laskee kun käännytään, sama juttu liikkeelle lähdöissä et vaan askel tai kaks ja sit pysähdys ja palkka et pitäisi kontaktin kaiken aikaa eikä laskisi sitä. Täyskäännös vähän jäykkä ja mutta se johtuu ihan tuosta Uunon takaosasta jota tarvii vaan enemmän ja enemmän jumpata eli taas pyöritään mua ympäri peruuttaen ja aletaan pienentään ympyrää et joutuu käyttään takaosaansa oikein kunnolla ja tiedostamaan missä ne takakoivet kulkee.

Toisena juttuna katsottiin tunnaria kun mä luulin et siinä jokin liikkuri ongelma mutta se onkin vaan tuollainen nuoren koiran juttu ja se et mä olen tehnyt vähän omiani.... Tehtiin ensin laudalla ja se todella hienosti, sit ihan liikkeenä niin et kapuloita sikinsokin maassa ja siinä vähän arpoi kapuloilla ja oli hätäinen mutta oma tuli mulle kuitenkin. Jatkossa jatkan kotona niin et jäädytän kapuloita maahan et saa sen laudan häyvytettyä ja kokemuksen kautta Uuno saa malttia myös ilman lautaa. Tunnaria voin tehdä niin et itse vien tai sit liikkuri kun sillä ei näyttänyt nyt olevan merkitystä eli ei meillä mitään liikkuri ongelmaa ollut, mä taas luulin ihan omiani mutta tuli taas muistutus siitä jos liikkuri vie kapulan niin myös niitä vääriä ei vaan sitä omaa.

Lopuksi katsottiin viel perusnouto kun siinä välillä tiputtaa raville juuri ennen mua, mutta se johtuu vaan tuosta takaosan epävarmuudesta eli saako itsensä käännettyä. Saatiin siihen peruutus treeni kapulan kanssa ja näin tulee vahvisttettua taas sitä takaosan käyttöä ja samalla noudon loppuosaa!!

Rokan kanssa katsottiin seuraamista kun vähän tuppaa irtoamaan normaalivauhdissa ja ravissa.... No siihen selvisi syy aika helpolla ja se on mun vasen käsi eli se heiluu jotenki epämääräisesti ja Rokka varoo sitä. Nyt kädet paikoilleen samallalailla kuin hitaassa käynnissä niin johan seuraaminen oli hienoa!!! Kyllä huomasi heti seuraamisessa eron ja sen kuinka Rokan ilme muuttui kun mun käsi ei heilunut sille epäilyttävästi. Nyt mun itseni pitää vaan muistaa olla Rokan kanssa todella hillitty ja pitää ne kädet kurissa mutta Uunon kanssa liikkua ihan normaalista ettei se opi vaan tuolloista eli itse pitää olla tietoinen mitä tekee!!!

Toisena juttuna Z-kävelyn istumista ja mun pientä vartaloapua siinä, kun erikseen kun sen tekee niin istuminen hieno mutta Zetassa tarvii pienen avun. Tämä kovin yleistä ja kisoissa kannataa käyttää pientä apua ettei menetä turhaan pisteitä mutta treeneissä välillä ilman sitä ku jos käy niin et Rokka kokeessa katsoo juuri jonnekki muualle niin eihän se nää sitä apua....

Paljon tuli taas tunnissa treenattua ja tehtyä, paljon myös opittua ja palautettu mieleen ennenkin kuultuja juttuja jotka vaan olen unohtanut todella hyvin!! Kiitos Lentsu jälleen hyvistä opeista ja maaliskuussa taas nähdään!!

04.02.2012 - 18:49

Eilen perjantaina lenkkeiltiin Elonkierrossa koko perheen voimin kun oli niin hieno ilmakin. Obelix pysyy jo hyvin "isompien" poikien mukana vaikka välillä meneekin ihan omia polkujaan mutta ei se haittaa ku kuitenki mukana pysyy!!! Lenkin jälkeen Uuno teki muutaman tunnarin siinä parkissa, ensin niin et Sakke vei vaan oman lumikasan reunaan ja se nousi hyvin ja nenää käytettiin oikein nätisti. Toinen laudalla ja siinäkin käytti hyvin nenää ja teki oikein nätin tunnarin. Kolmas ihan liikkeen mutta sitten sieltä nousi eka kapula mikä eteen tuli eli tehtiin viel loppuun yks laudalla et saatiin onnistunut suoritus!! Tunnari vaatii vaan viel treeniä ja paljon!!

Rokka ja Uuno molemmat tekivät luoksetulon seisomaan pysähdyksen kiertämisen avulla ja Sakke heitti pallon koirien taakse, molemmat pysähtyivät todella kivasti, seisomaan pysähdyksiinkin pitää vaan vahvistaa et niistä tulee todella terävät!!

Tänään aamusta Rokan ja Uunon kanssa ajeltiin Salon koirahallille Lentsun tokokoulutukseen johon olin ilmoittanut molemmat koirat. Uuno oli ekassa ryhmässä ja aloitettiin takapää jumpalla jota Uunon kanssa pitää treenata koska oli aluksi hieman hankalaa. Pujoteltiin muiden ohitse et saatiin koirat tottumaan muihin ja tämä meni oikein hyvin, Uuno keskittyi hyvin mun kanssa tekemiseen. Toko juttuina Uunon kanssa käytiin läpi kaukojen M->S ku edelleen pomppaa siinä taaksepäin aikas reippaasti. Nyt vaihdettiin tekniikka siinä et Uuno vaan nousee jalkojensa päälle seisomaan silleen rauhallisesti. Tätä nyt ei treenata ennen sitä avoluokan koetta mutta sitten aletaan ahkerasti treenaan sisällä et saadaan sekin kuntoon. Seisomaan nousun yhteydessä pitää sit muistaa treenata myös se istuminen siitä erikseen koska koiralla vahvasti paino siinä edessä niin istuminen vaikeaa taaksepäin. Näytettiin Lentsulle I-> S ja siitä saatiin kehuja ja se onkin nyt hyvässä kunnossa ja hyvän näköinen.  Niitä etutassuja pitää edellee tarkkailla et laittaa ne samalle tasolle, siitä olen ehkä vähän viime aikoina lintsannu eli se teho tarkkailuun!!

Toisena juttuna katsottiin kapulan nostamista ku en oikein tiedä miten edetä siinä. Nyt vaan kapula maahan ilman mitään kiertämistä ja välillä voi heittää ja kokeilla miten Uuno sen hakee. Hyvällä mallilla on kuulemma nyt kun ei mitenkän mene kaahottamalla kapulalle. Kotona pitää muistaa treenata myös sorvatulla ja metallikapulalla koska niitä koirat kuulemma usein räjäyttelee. Loppuun viel paikallamakuu, maahanmeno hidas mutta siihen löytyi syy eli en voi itse ottaa koiraan kontaktia vaan katsoa eteenpäin. Paikalla olossa oli hieman aluksi haistellu mutta sitten oli jäänyt katseleen piiloon rauhallisesti ja levollisesti.

Rokan ryhmän kanssa treenattiin myös takaosaa ja Rokka oli siinä aikas hyvä kunhan mä vaan ymmärsin miten mun kuului olla... oli taas mulle vaikeaa!!! Pujottelut sujui Rokanki kanssa todella hienosti. Rokan omalla vuorolla katsottiin Z-kävelyn seuraamis osuuksi ja jäävistä mukaan lähtöjä koska niissä vähän singahtelee eteenpäin välillä. Tänään singahti heti lähdössä mutta muuten teki sitten hyvin, no selvisi syy kuitenki mistä tuo singahtelu johtuu eli Rokka luultavasti luulee et pitää mennä merkille. Eli nyt jatkossa mun pitää valmistella Rokka paljon paremmin siihen mikä liike tulee ja tuoda se siihen aloituspaikkaan jo kontaktissa ettei jää ihmetteleen merkkiä. Kokeiltiin pari kertaa ja seuraaminen parani kerta heitolla ja alusta liikkeelle lähtö myös paljon siistimpi.

Toisena juttuna ruudun loppuosaa kun tuppaa juokseen mun ohi ja ei tule ihan viereen. Ekaksi vähän jarrutettiin Rokkaa kun oli tulossa ja Rokka ymmärsi heti mistä on kyse ja seuraavaksi saikin sitten hakea lisää vauhtia. Jatkossa loppuosaa kiertämisen avulla ja nyt ei tarvi jarrutella vaan antaa tulla sivulle lujaa joka namiin tai sitten tarvii viritella pallopäähän joku naru et saa siitä vetolelun ja sit voi palkata sillä!! Loppuun paikallaan istuminen ihanaisen tolleri tytsyn vieressä, Rokka istui todella hyvin ja rauhallisesti!!!

Kiitoksia muille treeniseurasta ja Lentsulle kiitoksia neuvoista ja opetuksesta, nyt taas tiedän tarkalleen mitä treenaan ja miten. Kotiin päästyämme käveltiin pellolla sen verran että koiruudet pääsivät vähän juoksemaan ja temmeltään, muuten ei tarjennut lenkille lähteä kun pakkasta on lähes 25 astetta.

Hurtan haalarijengi eilen Elonkierrossa

Maiseman ihailijat

Jonossa

Obelix jyrää

Hankitreeni

Vauhdilla eteenpäin

Lumipallon noutaja

Lennokas berni

Elonkierto eilen

09.01.2012 - 22:21

Viime viikko oli koirien kannalta aika super viikko, kaikille koirilla oli omat super päivänsä. Uuno siis loisti torstaina paimennuksessa, Rasmus puolestaan perjantaina jäljellä ja sitten päästäänki lauantaihin kun mentiin Obelixin kanssa pentunäyttelyyn Lohjalle. Mä vähän etukäteen jännitin et kuinka tuo pikku karhun poikanen oikein käyttäytyy kun on aika pellossa elänyt mutta se oli niin mallikelpoisesti ettei voi uskoa. Obelix oli kuin kotonaan siellä muiden koirien seassa, ei paljoa hötkyilly mihinkään suuntaan vaan oli oikein nätisti!!

Kehässä Obelixin kaverina oli velipoika Oord ja molemmat veljekset käyttäytyivät hyvin kun miettii et ikää oli kuitenki se 5kk ja päivä!!! Itse esiintyminen meni hyvin, Obelix jaksois seistä ja esiintyä hienosti ja ei yhtään ihmetellyt vaikka tuomari tuli tutkimaan. Juokseminen olikin vähän työlästä kun kehä niin pieni et kaiken aikaa pitä kääntyä niin ei oikein pieni mies vielä kyennyt näyttämään parhaita liikkeitään, no mutta liikkeistä saatiin kuitenki kehuja!!! Obelix jäi luokassaan kolmanneksi ja ei saanut kp:tä mutta hieno esiintyminen pienellä miehellä, nyt voi hyvin mielin lähteä kohti uusia näyttely koitoksia joita onkin jo tiedossa!!!

Bernikehän jälkeen käytiin kooikeri kehällä ja käväisin esittämässä rapan tyttären Rop-pennuksi, on tuolla papparaisella vaan niin kauniita lapsukaisia kyllä saa jälleen olla ylpeä Rasmuksesta ja sen jälkikasvusta!!!

Iltapäivällä mentiin Tiian ja koirien kanssa lenkille elonkiertoon mutta ennen lenkkiä tokoilin vähän Rokan ja Uunon kanssa. Rokan kanssa aloitettiin ohjatulla ja tehtiin suuntia lätkien kanssa ja ihan vaan lennosta lähettelin merkille ja siitä lätkille, tämä oli todella kivaa Rokan mielestä eli tätä tehdään uudestaankin ja kääntyi muuten hyvin sinne minne halusin!!! Kaikki jäävät kertaalleen läpi suorapalkalla ja ne onnistu juts nappiin. Suora luoksetulo pitkältä matkaa ja kyllä Rokka aikamoisella vauhdilla tulee. Loppuun tunnari joka todella hieno.

Uunon kanssa aloitetiin ohajtulla ja tehtiin samalla lailla lätkien kanssa ja nyt ekaa kertaa siis Uunolla kaksi lätkää mutta hyvin kuunteli mihin mennään ja pystyi keskittyyn mun ohjauskeen todella hyvin!!! Ei taida tulla ohjatusta ainakaan mitään ongelmaa Uunon kanssa. Liikkeestä maahanmenoja muutama ja nyt tippui maahan niinku kuuluukin. Suora luoksetulo ja Uunokin tulee oikein kivaa vauhtia ja ei nää eikä kuule muuta kun lähtee tulemaan!!! Loppuun yritin tehdä tunnarin mutta siihen ei keskittyminen riittänyt kun Uuno oli sitä ennen päässyt leikkimään ihanan appenzelli neidin kanssa, no tunnari treenataan taas kotona ja etsitään oikea mielentila.

Itse lenkki olikin ihana kun maassa oli lunta ja ulkona pakkasta. Käveltiin pitkin peltoja koirien kanssa ja kaikki juoksivat ihan hulluna ympäriinsä, jopa Rasmus innoistui juoksemaan nuorison kanssa!!! koirat kylla nauttivat ja niin nauttivat lenkittäjätkin!!!

Sunnuntaina sitten vuorossa Rokan super päivä eli haettiin Ansku ja Fyra kyytiin ja matkattiin kanakoira areenalle Vuorelan Lotan aksa koulutukseen. Lotta oli rakentanut meille  28 esteen radan jossa sai jälleen käyttää monipuolisesti eri tekniikoita ja siinä oli kivasti vääntöä. Mulle ja Rokalle vieraampana juttuna tehtiin ihan pyöritystä jota mä en ole kauheesti ennen tehnyt mutta toimi aika kivasti. Ihan uutena juttuna vetoja ja niihin saatiin Rokka lähteen hyvin mukaan pienen opettelun jälkeen!!! Rata oli kokonaisuutena todella kiva siinä oli vaikeita kohtia mutta sitten välillä sai vaan mennä ja lujaa!!! Mä tein muutamaan kohtaan persjätön ja nyt oikeestaan vasta ymmärsin kuinka ajoissa se pitää tehdä ja kuinka hyvin Rokka tuli siihen mukaan se oli todella hienoa. Saatiin Lotalta kehuja et mä olen itse paljon selkeempi ja ohjaan Rokkaa päättäväisemmin nykyään ja uskallan jo mennä, mutta sitli sain vielä ennemmän antaa vaan mennä kun Rokka tulle niin hyvin mukaan ohjaukseen!!!

Oli niin ihana aksata lämpimässä hallissa, hyvässä seurassa ja tietenkin huippu hyvän kouluttajan valvovan silmän alla!!! Anskulle ja Fyralle kiitokset seurata, mitäs reissuja seuraavaksi keksitään, meiltä tää yhdessä reissaaminen sujuu, molemmat kai sen verran hulluja et aina yhdessä päätetään lähteä johonki vähän kauemmaskin!!!

Tänään aamusta heti kunnon pakkasaamun lenkille ja keli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja käveltiin poikien kanssa oikein kunnon lenkki tässä lähistöllä!!! Lenkin jälkeen tokoilin Rokan ja  Uunon kanssa ja tällä kertaa Uuno aloitti suorilla luoksetuloilla jotka hyvii. Etsittiin vähän tunnarin oikeaa mielentilaa mutta se ei ihan viel löytynyt eli sen etsintä jatkuu. Yhdellä kapulalla etsii hyvin ja mielentila oikea mutta kun kapuloita tulee lisää niin tulee kamala sählääminen ja suuhun tulee eka kapula mitä tulee vastaan... No onneksi tuolla tunnarilla ei ole mikään kiire ja luulen ettie ole isosta jutusta kiinni et se löytyy taas ku tässä välissä jo teki hienoi tunanreita. Loppuun pujoteltiin vähän keppei ja ne kyllä sujuu Uunolta jo todelal hienosti ja aikamoisella vauhdilla!!!

Rokka treenasi kanssa suoria luoksetuloja ja tunnarin ja molemmat oikein hyvin. Palkkailin myös pelkkää luoksetulon maahanmenoa ja siihen sainkin kivasti nopeutta lisää. Keppejä piti kanssa vähän pujotella ja Rokka melkein jo osaa pujotella loppuun asti vaikka mä juoksen sitä vastaan eli tehtiin kaikenlaisii erikois juttui kepeillä joita ei varmaan koskaan tarvi mutta ompa kiva treenata!!!!

Rasmus on saanut pitää nyt tokovapaata mutta loppu viikosta kun mun kiireet helpottaa niin Rapa pääsee kanssa tokoileen ja Obelixin kanssa pitäisi vähän treenata kehässä juoksemista kun se seuraava näyttely on aikas pian ja sinne mennessä kyllä opetellaan juoksemaan kunnolla kehässä!!!

03.12.2011 - 18:05

Torstaina päivällä ajeltiin Rokan ja Uunon kanssa Turkkuseen tokoileen, olin varannut meille Lentsulta yksärin ja kyllä oli taas niin opettavainen tunti et kyllä kannatti!!! Ensin katsottiin Rokan seuraamista ku siinä vähän motivaatio hukassa ja siihen mun mielestä tarvisi keksiä joku juttu... Katsottiin seuraamista ensin silleen ku olen tehnyt ja siinä Rokka vähän laiska, sitten virittelin oikein kunnolla ja otettiin uus pätkä ja seuraaminen jo paljon parempaa. Nyt jatkossa seuraamiseen hyvä virittely, paljan palkkaa perusasennoista ku  ne hitaat ja sitten lopuksi aina viel pallopää. Ennen seuraamista ja sen jälkeen pyöräytän Rokan ympäri kun sillä se ihan kuvasti nousee ja saa virtaa lisää. Välillä pitää myös tehdä palkkaamattomuustreeni seuraamiseen eli yksi liike ennen ilman palkkaa ja sit seuraaminen mistä palkka eli seuraaminen palkataan nyt aina et saadaan vire nousemaan takaisin siihen mihin se on ollut joskus.

Luoksetulon maahanmeno ja liikkeestä maahanmeno  toisena ja niitä molempina nyt kiertämisen avulla leikkien ja paljon auttaen et niistä tulaa vaan mahdollisimman kivat, ku nyt selvästi ensin pysähtyy seisomaan ja menee sitten vasta maahan kun toteaa ettei seisomisesta tullutkaan palkaa. Tärkeää et Rokka hyppää niissä eteenpäin ja menee maahan noepasti.

Kolmantena vielä ohjatun vasenpuoli ihan liikkeenä ja se todella hieno. Jatkossa kun treenaan liikkurin kanssa niin kolmella kapulalla mutta haettava kapula puoleen matkaan ja vähän vinottain et koira näkee sen vamasti ja kun treenaan yksin niin sit vaan yhdellä kapulalla. Ohjattu oli kyllä todella hieno nyt!!!

Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja ongelmana kun se pää painuu alas siinä seuraamisessa ja sitten alkaa edistään. Nyt ensi pitää saada Uuno pitään päätään ylhäällä koska muuten se edistäminen vaan jatkuu ja jatkuu. Uunolle tarvii myös opettaa reiteen nenällään kosketus millä voi sitten korjata oikeaan paikkaan jos lähtee edistään vaikka joskus kokeessa.

Uunon toisena juttuna oli kaukot ja niissä peruuttelu seisomaan nousuissa. No itse seisomaan nousuissa ei ongelmaa vaan mun palkkaus liian hidas eli namin pitää lentää nenään heti kun nousee eikä siinä vaiheessa ku peruuttaa jo taaksepäin. Seisomasta istumisessa peruuttelu  ihan hyvä juttu, siinä vaan tärkeää et ajatus taaksepäin. Sitten viivettä voi tehdä nami etutassujen välissä kun nousee seisomaan, sitä tarvii vähän harjoitella ku oli vähän vaikeaa nyt viel. Maasta istumaan nousussa oltava tarkkana et molemmat etutassut menee samalla tasalle eikä niin et toinen jää eteenpäin, siitä voi tulla ongelmaa ku menneeään EVL:n tai siis seisomaan nousu siitä vähän vaikeaa.

Noutokapulan ottoa katsottiin kanssa ja nyt tarvii opettaa Uuno ottaan kapula takapuolelta ettei juokse sitä päin. Tätäkin voi kätevästi tehdä kiertämisen avulla ja luulempa ettei men kauaa ku Uuno tuon oppii!!! Loppuun Uuno sai tehdä ruudun EVL tyyliin ja se todella hieno!!! Kiitos Lentsu jälleen todella paljon tuli taas niin paljon hyvii neuvoi ja vinkkejä!!!

Illalla Uunolla oli viel paimennus ilta, ekalla kierroksella tehtiin vähän poispäin ajoa tai siis sen alkeita ja pari kertaa sujui ihan kivasti mutta aina ihan ei Uunon maltti kestänyt. Kaaria tehtiin molemmilla kierroksilla ja ne oikein hyvin!!! Muuten Uuno sitten vähän hömpsötteli lampaiden kanssa ja olipa siinä tällä kertaa vauthia vaikka kuinka taisi tuo parin viikon tauko vähän vaikuttaa!!!

Eilen käytiin metsässä kunnon lenkki että pojat saivat juosta energiaansa pois mutta loppu päivä menikin sitten siivotessa ja kämppää järjestäessä ku illalla vietettiin pikku jouluja meillä ja vähän paljuiltiin!!!

Tänään puolilta päivin mentiin tokoileen Elenkierron parkkikselle Tiian ja Anun kanssa. Rokan kanssa aloitettiin maahanmenoilla kiertämisen avulla tehtiin luoksetulon ja jäävää maahanmenoa, molemmat hyvin kun autoin paljon. Seuraamista paljolla palkalla ja lopuksi lelu, toimi oikein hyvin. Paikallaan istuminen Diva rouvan vieressä ja se todella nätisti.

Uunon kanssa tehtiin kiertämisen avulla kapulan ottoa ja se hyvin tehtiin sitä myös ilman kiertämistä ja siinäkin otti hyvin kapulan takaapäin. Hyppyä pari kertaa Tiian esteellä, ei mitään ongelmaa siinäkkä. Avo luokan paluu hyppyä pari kertaa, siinä tarvii vähän apuja et tulee kunnolla sivulle asti. Jäävät molemmat ja ne ihan hyviä, maahanmenoissa vähän autoin et menee suoraan ja nopeasti maahan. Tiia käskytti meille luoksetuloja pari, ekalla kerralla ei pystynyt istuun paikallaan kun Tiia sanoi kaksi kertaa käsky vaan lähti siitä liikkeelle, uusinnalla lyhyemmältä matkaa oikein hyvä. Alohyppy myös käskytettyä  oikein nätti. Loppuun paikalla makuu Mayan kanssa, se muuten ihan hyvin mutta pää pyörii kun kyllästyy makaamiseen eli tarvii opettaa laittaa se pää sinne maahan niin on sitten joku tehtävä siinäkin. Kiitoksia Tiia ja Anu treeneistä!!!

Iltapäivällä käytiin Saken ja koirien kanssa käveleen pelloilla kun maa oli vähän jäässä ja koirat saivat juosta ja palloilla:

Obelix pallopoika

Rokka roketti vauhdissa

Uuno odottaa pallon lentämistä

Kaikki menossa vähän erisuuntiin

Obelix on jo isompi kuin Rokka

Pallon haku loikka!!!

Äkki jarrutus!!!

Uuno vauhdissa

Uuno pönöttää!!!

Pallo ja Rokka

Huomenna onkin vuorossa messari jälleen tänäkin vuonna poikien kanssa. Olen tässä menneen viikon aikana parikin kertaa miettinyt et miks ihmeessä mä ilmoitan joka vuosi koirani sinne..... No kaipa siitä on tullut joku tapa ku sinne kuitenkin menee ihmetteleen ja katseleen. No on sinne ihan kiva mennä näkee paljon tuttui ja voi taas ostaa kamalan kasan kaikkee krääsää!!!!

02.11.2011 - 21:24

Maanantain kaikki koiruudet saivat viettää huilipäivää kun en sitten ehtinyt enkä vaan jaksanut lähteä Rokan kanssa yksin lenkkeileen tai treenaileen mitään ihmeellistä. No nuo hulipäivätkin on ihan hyvii välillä!!! No mä sain aloitettua joulu valmistelut!!!

Eilen tiistaina heti aamusta käväsitiin Uunon kanssa Somerolla paimentamassa lambeja, harjoiteltiin pysähdyksii ja kaaria. Pysähdykset alkoi toimimaan kun mä vaan osaisin ohjata ja neuvoa mun koiraa tekemään oikein. On toi paimennus vaan niin vaikeaa kun pitää ottaa huomioon niin monta asiaa yht aikaa!!! No mutta Uuno oli ihan super taitava ainakin mun mielestä!!!

Ennen töihin lähtöä ehdin tekeen koiruuksien kanssa viel kunnon remmilenkin Vaulammilla, taisi olla vähän virtaa niilla kun mentiin lähes koko matka remmit kireellä!!!

Illalla naksuteltiin ja puuhasteltiin vähän sisällä kaikenlaista, Rasmus ja Rokka peruuttelivat portaissa ja takaosan käyttö molemmilla parantunut hurjasti. Pesuvatissa seistiin tai yritettiin seistä eli olen alkanut poikien kanssa naksutteleen pesuvatia ja alkaa oleen hyvässä mallissa. Uunon kanssa samat jutut myös ja ne alkaa pikku hiljaa toimimaan!!! Uunon kanssa myös seuraamisen perusasentoja ja käännöksiä, ne kyllä paranee aina vaan kun nitä treenailee!!!

Tänään aampäivällä puuhattiin sisällä omia juttui koiruuksien kanssa siivouksen ohessa. Rapa,Rokka ja Uuno tekivät tarjoamista, kapulan nopeaa nostoa, mun ympäri pyörimistä peruuttaen ja sivulletuloja ja paljon temppui!!! Uunon kanssa viel lisäksi seuraamiskäännöksiä jotka taas vaan paranee!!! Obelixin kanssa ollaan tässä parina iltana naksuteltu tai siis ehdollistettu naksuun ja alkaa olla pieni mies aika tohkeissaan ku näkeekin naksun!!! Harjoiteltiin myös näyttelyseisomista ja siinä Obelix kyllä taitava kaveri!!

Iltapäivällä lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa Elonkierrossa oli vähän koirilla virtaa kun vaan juoksivat ja juoksivat pitkin peltoja, ihana katsella niitä!!! Lenkin kälkeen tokoilin, Rokka aloitti merkillä ja teki todella hienot merkit. Ohjatun molemmat puolen ja ne myös oikein hienot ei mitään epävarmuutta!!! Seuraamista pallo kainalossa ja oli ainakin intoa, muuten todella hyvää seuraamista mutta oikealla käännöksissä irtoaa kovasti eli niitä treenattava erikseen paljon. Suoria luoksetuloja muutama, puun kierron avulla ruudun loppu osaa joka todella vauhdikas.  Puunkierron avulla myös kaukoja ja ne kyllä hienot, mutta ne onkin ollut Rokalla aina todella hienot!!! Loppuun lyhyt paikallaan istuminen joka todella mallikkaasti!!!

Uunon kanssa aloitettiin seuraamsiella nyt poikitus vähän vähentynyt ja seuraaminen alkaa olla aika mallikasta, tehtiin remmissä ja ilman muutama pätkä. Liikkeestä maahan meno ja seisominen ekaa kertaa molemmat samoissa treeneissä ja ei mitään ongelmaa et olisi sekoittanut ne. Todella hienot pysähdykset, näyttävät kerrassaan!!! Suoria luoksetuloja muutama ja sitten puun kierron avulla luoksetulon loppua johon tarvii vieläkin vähän apua!!!  Piilotettiin omaa tunnari kapulaakin pari kertaa ja sitä etsii kyllä mielellään ja palauttaa jo nätisti sivulle!!! Loppuun paikallaan makuu, niin et mä ensin hetken näkyvissä ja sitten piilossa, makuu rauhallinen!!! Uunon kanssa on vaan niin ihana treenata ettei meinaa millään malttaa ikinä lopettaa  vaan voisi treenata vaikka koko päivän ja silti olisi ihan super hyvä fiilis!!!

Rasmuksen kanssa ei tänään tokoiltu puistossa kun mentiin illalla Eijan kyydissä Loimaalle rallytokoileen. Tehttin alokasluokan rataa joka menee kyllä ihan näppärästi, ainut pikku ongelma noi eteen istumaan tulemiset eli niitä tarvisi vaan ahkerasti treenata lisää että ne saisi sujuviksi ja toimiviksi!!! Katsottiin myös avoimeen luokkaan tulevia uusia kylttejä mutta eipä niissäkään mitään ihmeellsitä ollut!!! On tuo rallytokokin vaan niin kivaa ja uutta!!!

30.10.2011 - 21:39

Eilen mä matkasin heti aamusta Johannan kanssa Hämeenlinnaan Tokon koetoimitsija kurssille, nyt siis olen vahvistusta vaille tokon koetoimitsija!!! Kurssi kesti koko päivän, aika paljon käytiin tuttuja juttuja läpi mutta tuli jonkin verran uutakin tietoa ja sellaista mitä ei ole tullut ennen ajatelleeksi!! Kiitos Johanna seurasta!!

Suoraan kurssilta ajoin Anun luokse jossa Sakke ja Rasmus jo olivat Kotin Tanjan käsiteltävänä. Rasmus oli kauttaaltaan vähän jähmeä, ei mitään lukkoja tai isoja jumeja mutta vähän jähmeä kuitenkin. Tanja sai Rapan kropan parempaan kuntoon ja epäili että jähmeys johtuisi viljatuotteista eli siis nuohan kaikki syö raakaa mutta sitten nameina on lihapullia ja jotain raksuja joissa on viljaa. Nyt kokeilen pitää ne vallan viljattomina jos auttaisi tuohon jähmeyteen, no tietää vähän enemmän vaivaa mutta se on kyllä sit sen arvoista jos koirat voi sitten paremmin!!! Rapa kyllä niin nautti käsittelystä ja oli kaiken aikaa todella tyytyväisen oloinen!!!

Uuno pääsi myös Tanjan käsittelyyn ja vähän jännitin etukäteen et miten suhtautuu kun sitä ei ole ennen käsitelty. Loppujen lopuksi Uuno oli aikas nätisti ja hyvin myös rentoutui käsittelyn aikana, ensin piti tietenkin vähän hötkyillä mutta kun huomasi kuinka ihanaa se on niin johan alkoi nauttimaan. Uunolla on kuulemma todella hyvät syvät lihakset, ku mä luulin ettei sillä ole niitä ollenkaan!!! Rangassa peräpäässä oli jäykkyyttä joka saattaa johtua siitä ku Uuno vähän pomppii eteenpäin kun laukkaa. Etulavoissa vähän jäykkyyttä myös mutta on kuulemma todella yleistä koirilla joiden kanssa paimennetaan!!

Rapa ja Uuno siis molemmat aika kivassa kunnossa eli nyt vaan jatketaan Rapan kanssa ravilenkkei ja muutakin treenailua. Uunon kanssa saa alkaa tekeen lyhyitä ravilenkkei et oppisi liikkumaan rennosti, takaosan treenejä voisi myös tehdä ja nimenomaan sellaisii joilla oppii hahmottaan takaosaansa paremmin!!! Kiitos Anu kun järjestit Tanjan Forssaan ja Kiitosa Tanja kun päästiin käsittelyyn!!!

Tänään mä olin päivän töissä ja koirat ovat siis vaan huilanneet, Saken kanssa ovat pystyttäneet aitaa pihan ympäri ja syöneet luita mutta muuta sen ihmeellistä ei ole tehty. Huomisen Rapa ja Uuno saavat vielä levätä mutta Rokan kanssa voisi huomenna vähän puuhastella jotain ja vaikka käydä oikein kaksin sen kanssa lenkilläkin!!!

20.10.2011 - 20:53

Eilen iltapäivääl Uunolla oli treffit Tuksu neidin kanssa elonkierrossa ja näytti nuorisolla olevan kivaa juosta yhdessä pitkin sänkipeltoa!!! Näytti Uuno Tuksulle kuinka ojaralliakin juostaan kuraojissa ja hyvin neiti oppi tuon ihanuuden!!! Kiitoksen Tuksulle ja isäntäväelle lenkki seurasta!!!

Illalla käväistiin Turussa tokoilemassa Uunon sisarusten kanssa Jaanan valvonnassa ja taas tuli todella paljon hyvii vinkkejä ja nevoja, kiitos Jaana jälleen!!! Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja ensiksi mun tarvii alkaa palkkaan ulkokautta, se auttoi heti siihen poikittamiseen. Itse seuraaminen aika kivan oloista ja parani kaiken aikaa ja saatiin juoksu osuuskin onnistuun oikein hyvin ja koira ihan oikeassa paikassa!!! Nouto heti perään ja siinä ei mitään vikaa mutta vauhtia voisi olla lisää vaikka nytkin jo hyvä mutta voisi saada viel vähän paremman. Pari kertaa tehtiin niin et mä heitin kapulan, Jaana kävi heittään kapulaa vielä kauemmaksi, kyllä tuli Uunoon vauhtia kun kapula kaempana!! Nouto juttui jatketaan siis samaan malliin ku ennenkin, niin ja sain käskyn käydä ostaan Uunolle isomman kapulan ku nyt joutui hakeen kooikereiden pientä kapulaa!!!

Paikalla olo yhdessä ja se todella mallikkaasti ei minkäänlaista moitteen sanaan. Treenasin siinä sivussa vielä liikkeestä seisomista, eka tarvi vähän muistutella kun ollaan muutama päivä aiemmin tehty maahanmenoja mutta sen jälkeen hienot seisomiset!!!

Tänään päivällä käytiin Katin ja koirien kanssa metsässä lenkillä, koirilla oli vähän vauhtia ja Uunossa ääntä, lähtee ainaki riista liikkeelle ku Uuno pääsee metsään!!! On Unski hieman onnellinen kun pääsee juokseen kavereiden kanssa!!!

Alkuillasta tokoiltiin Feeniksin kentällä, tänään Rokalla ja Uunolla teemana palkkaamattomuus. Rokan kanssa aloitettiin suoralla luoksetulolla, perään metallinouto ja sitten ruutuun, mutta kun ollaan tehty nyt paljon ohjattua niin selvästi sotki asiat eli tarvii tehdä valmistelu huolellisemmin jatkossa!!!

Uunon teki liikkeestä seisomisen, suoran luoksetulon, avoluokan kaukot ihan läheltä ja loppuun seuraamista pienen pätkän. Uunon kanssa treenaaminen on kyllä niin ihanaa ei ota mitään stressiä palkkaamattomuudesta vaan tekee hommia kaiken aikaa ja täysillä ja aina yhtä iloisena!!

Rokan kanssa tehtiin vielä toinen setti ja siihen kuului Z-kävely, mutta siinä tehtiin vaan maahanmeno, kaukot ja loppuun seuraaminen. Rokkakin tekee hyvin hommia ja nyt kun ollaan tehty palkkaamattomuutta säännöllisesti niin alkaa toimimaan aina vaan paremmin eli treenejä jatketaan suunnitelmallisesti eteenpäin!!!

Samalla reissulla käytiin Anun aksassa ja tänään meillä ohjelmassa 18 esteen mukava rata jossa oli keinu ja siitä tykkäsin koska ei olla sitä vähään aikaan treeneissä otettu, se meni oikein hyvin!! Radalla pääsi käyttään taas monipuolisesti eri tekniikoita ja meni hyvin, heti ekalla kerralla päästiin meneen nollana vikalle esteelle asti josta ajautui sitten ohi. Erityisesti katsottiin vaikeaa keppi kulmaa ja sain siihen vinkkejä miten niitä vahvistaa. Putkijarru opetettiin Rokalle ja se oli meille molemmille ihan uus juttu, mutta hyvin näytti Rokka sen oppivan muutamalla toistolla.

Uuno pääsi myös vähän aksaileen, katsottiin ihan takaa kiertoja ja pari hyppyä ja niissä erityisesti sitä miten mä ohjaan koiraa. Ihan uutena juttuna Uuno teki pussia ja siinä ei mitään ongelmaa vaan suoritti sen ihan itsenäisesti muutaman toiston jälkeen!!! Keinulle juoksemista molemmin puolin pari kertaa ja hyvin juoksee päähän asti, myös kolahdusta erikseen ja ei mitään ongelmaa, Uuno oppii kyllä todella nopeasti ei tarvi oikeestaan ku näyttää mitä halutaan niin Uuno sitten jo tekee niin!!! Loppuun viel rengasta ja eipä senkään kanssa mitää ongelmia!! Kiitos Anu kun neuvoit mua, nyt taas tiedän mitä teen!! Voi olla et saan Uunon kanssa kyllä oikeesti opetella juokseen sillä ukkeli painaa aika lujaan ja näyttää nauttivan siitä todella paljon!!!

Obelix oli maskottina mukana kentällä ja vähän sitä kiukutti kun ei päässy tekeen mitään!!!! On se vaan niin hauska tapaus kun ei ihmettele mitään vaan on vaan ja katselee, ihanan rohkea ja itsevarma!!! Rasmus on ollut kotosalla ettei tassu nyt vaan mene pahemmaksi ennen lauantaita kun nyt on aika hyvä, lauantain jälkeen sit saa juosta metsässä taas niin paljon kun jaksaa!!!

09.10.2011 - 21:27

On tääkin vkoloppu mennyt niin hurjaa vauhtia et ei perässä pysy ja tuntuu ettei ehdi oikein mitään tekemään ainakaan mitään järkevää.... Eilen olin ajatellut et teen koirien kanssa palkattomuus treenin tokossa mutta en sitten vaan ehtinyt tekeen sitä missään välissä ku oli joteski taas ohjelmaa, no treeni odottaa keittiön pöydällä huomista.

Iltapäivä eilen kului Barf-luennolla Jokioisten tietotalolla, ei ihan hirveästi tullut mitään uutta luennolla mutta vanhan kertausta ja sitten mieleen muistuttelua, mutta voin todeta että meillä koirat syö hyvin ja ruokajutut toimii niinku niiden kuuluukin!!! Sain myös vinkkejä millä voin edesauttaa ettei Rapan vatsa mene niin kovalle luiden syönnin jälkeen ja noita juttui tullaan kyllä kokeileen koska kuulostivat oikein toimivilta. Kiitokset Jokioisten herkkuluulle kun järjestitte hyvän luennon!!!

Tänään aamupäivä nukuttiin kun olin yön töissä ja iltapäivällä hypättiin Anskun ja Fyran kyytiin ja huristeltiin Längelmäelle kanakoira areenalle aksaileen. Paikka oli uusi tuttavuus meille mutta oikein mukava paikka, hyvät esteet ja hyvä pohja kunhan ohjaaja oppi juokseen siinä!!!

Areenalla oli Lotta Vuorelan agilitykoulutus päivä ja me oltiin Anskun ja koirien kanssa päivän viimeisessä ryhmässä. Lotta oli rakentanut kivan mutta haastavan 32 esteen radan joka me saatiin Rokan kanssa suoritettua läpi, muutamassa osassa mutta läpi mentiin. Taas jälleen kerran mun tarvisi luottaa koiraani, ohjata sitä rohkeasti ja sit antaa vaan mennä. Mä varmistelin ihan liikaa ja noukin koiraa mukaan paikoista mistä ei tarvisi eli kunnon ohjaus vaan päälle ja sitten menoksi!!!

Tiukkoja käännöksiä katsottiin erikseen ja niissä Rokka alkoi taipumaan todella hyvin ku mä vaan ohjasin sitä oikein ja rohkeasti. Mä itsekki huomasin sen kuinka paljon varmistelen ja teen ihan turhaa työtä siellä radalla ja se vie heti Rokasta vauhtia pois. Lopussa sitten vähän huolimattomasti astuin sivuun ja taitoin polveni.... No mentiin kuitenkin loppuun mutta vähän varovaisemmin, pohja oli hyvä mutta hieman tahmea ja kun siihen ei ollut tottunut niin jäi kengän reuna sitten vähän kiinni ku ei nostanut sitä jalkaa kunnolla. Ens kerralla osaa varmasti jo nostaa jalkoja kunnolla et pääsee eteenpäinkin!!!

Kokonaisuutena koulutus oli todella kiva ja jäi sellainen olo et me Rokan kanssa osataan jo paljon mutta nyt mun vaan pitää alkaa luottaan siihen koiraan ja samalla ohjaan huolella niin varmasti alkaa vauhti kasvamaan huimasti!!! Kiitokset Anskulle loistavasta matka seurasta ja Lotalle ihan huippu koulutuksesta, tammikuussa sitten nähdään samoissa merkeissä!!!

Längelmäeltä ajeltiin kotiin sateisissa merkiessä ja olihan pakko poiketa matkalla ostaan vähän namusia, niin johan matka kului nopsaan!!! Kotona en ehtinyt paljon muutakun piipahtaan ja sitten taas töihiin.... Huomenna koirilla vuorossa se palkattomuus treeni kun se on kerran jo valmiiksi suunniteltu, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty!!!

06.10.2011 - 20:31

Tänään alkoi Rokan aksakurssi Anun/dogitiimin vetämänä ja kyllä oli ensimmäinen kerta jo niin hyvä ja tuli paljon uutta. Anu oli rakentanut meille radan jossa oli hyppyjä, kepit, pituus pari putkea ja pussi. Radalla pääsi käyttään monipuolisesti erilaisia ohjaustekniikoita ja niitä sitten katsottiin yhdessä läpi. Kokonaisuutena Rokan kanssa meni todella hyvin ja oli muuten taas sitä vauhtia, jopa taisi haukkua mennessään keppejä!!!! Kepeille sain ohjeita miten ohjaan Rokan paremmin sisään kun tullaan vaikeasta kulmasta ja heti kun mun rintamasuunta paremmin niin lähti pujotteleen paljon varmemmin alusta asti. Takaaleikkaus oli jälleen todella vaikea mulle ja sitä treenattiin muutama kerta erikseen ja sain siihen hyvii neuvoi ja ohjeita!!! Kiitos Anu ja ens viikolla nähdään!!!

Kotimatkalla poikettiin feeniksin kentällä tokoileen ja kas kummaa kun vähän kastuttiin mutta eipä se haitannut vaan me tokoiltiin poikien kanssa innokkaana!!! Rapan kanssa aloitettiin seuraamisella ja se super hyvää ja innokasta. Pysymistä treenattiin kaikissa asennoissa ja Rapa siinä loistava ei haitannut vaikka heittelin lelua tai kapuloita ympäriinsä!! Rallytokon käännösiä ja oikealla puolella kulkemista treenattiin ja alkaa käännökset sujuun luontevasti!!!

Uunon kanssa treenattiin pysymistä ja istumassa ja maassa pysyminen helppoa mutta seisominen vaikeaa, mutta saatiin onnistumisia aikaan!!! Liikkeestä seisominen oli ihan täysin kadonnut vaikka eilen viel todella hieno, suorapalkalla muutama seisominen ja tarvii alkaa etsiin minne se on kadonnut päivässä. Seuraamista lelun kanssa ja se todella hyvän tuntuista, en olisi uskonut et noin iso ero tulee esiin päivässä mutta nyt seuraaminen oli sellaista ku mä haluun, tästä jatkettaan eteenpäin!!!! Loppuun pari luoksetuloa lelukentän läpi ja Uuno vaan juoksee eteenpäin eikä edes vilkaise leluja/kaploita maassa!!!

Rokan kanssa aloitettiin kanssa pysymisellä ja ne hyvin vaikka heittelin leluja ja kapuloita!!! Merkkiä tehtiin niin et kapulat takana ja siellä oli myös leluja ja muuta tavaraa, ekoilla kerroilla selvästi vähän epävarma mutta kun pari kertaa onnistui niin sitten sujui todella hyvin ja nyt meni joka kerta ihan suoraan merkin taakse seisomaan!!!! Loppuun luoksetulo rojukentän läpi ensin ihan liikkeenä ja sitten pari suoraa, kaikki oikein hyvin ei haitannut tavarat yhtään Rokettia!!!!

05.10.2011 - 21:21

Iltapäivällä mentiin Rokan ja Uunon kanssa tokoyksärille Littoisiin eli siis Lentsun valvovan silmän alle tokoileen ja hakeen neuvoja pikku pulmiin. Rokan kanssa aloitettiin ohjatulla sen takia kun kisoissa aina painaa merkin ohi. Ensiksi tehtiin pelkkää merkkiä niin että sen takana kapuloita ja kaikkea muutakin tavaraa, Rokka teki hienon merkin eikä ottanut häiriöö tavaroista. Seuraavaksi ohjattu ihan liikkeenä ja merkistä palkka joka nytkin todella hienosti. Jatkossa tarvii paljon palkata merkkiä ja lähes joka kerta kun ottaa liikkeenä niin ensin merkistä palkka ja sitten vasta kapuloille et saadaan se merkki oikein kivaksi. Pitää treenata myös odotusta siis sitä aikaa ku liikkuri vie kapulat ja opettaa Rokka ottaan kontakti muhun sen jälkeen kun kapulat viety että kuuntelee tarkkaan mitä käsken sen tehdä.

Toisena juttuna tehtiin hyppynouto kun sen paluu vauhti ollut huono, no tänään Rokka näytti sit ihan loistavii hyppynoutoja ja ei tietoakaan et paluu vauhti huono. Kokeiltiin erilaisilla kapuloilla ja pienellä ohjatun kapulalla vauhti hieman hitaampi eli nyt kotona kokeilla kaikki kapulat läpi ja alkaa tekeen sille mikä kaikista kivoin että hyppynouto ja varsinkin palautus olisi todella kiva!!!

Uunon kanssa katsottiin seuraamista ja sitä et miten voin palkata sen lelulla kun namilla hieman liian tahmea. Lelu nyt vasempaan käteen ja sitten vaan menoksi, lelu myös välillä taskuun ja seuraamaan. Seuraaminen muuttui heti paljon paremmaksi ja innokkaammaksi, nyt ei tehdä pysähdyy lelun kanssa vaan suoraa pätkää, käännöksii ja vahdin muutoksii. Pysähdykset namin kanssa sisällä.

Nouto seuraavana ohjelmassa ja ensin näytin pitämistä ja se edistynyt hurjasti. Sivulla pitäminen vielä vaikeaa ja sitä pitää nyt treenata ja oikeestaan ainoastaan sitä koska siinä Uunon tarvii sitä kapulaa pitää mun lähellä. Nouto tunnarikapulalla ja se muuten hyvin mutta se loppu vielä kesken eli sekin tulee siitä kuntoon ku tuota pitämistä treenataan sivulla. Tunnaria katsottiin myös ja oman piilotusta jatkan, kerran viikossa kokeilen ihan liikkeen omaisesti ja tänään kun kokeiltiin niin ei vielä ymmärtänyt haistella vaan toi ekan. Laudan kanssa voi treenata myös oman piilotuksen ohella kun sitä kokeiltiin kanssa ja siinä teki töitä todella hienosti ja toi oman nätisti!!

Loppuun katsottiin läpi luoksetulo, joka hyvä, liikkeestä maahanmeno ja sekin nätisti. Liikkeestä seisomisessa pitää heittää pallo viivellä ettei mene niin vinoon vaan alkaa suoristaan itsensä ja odottaan et pallo tulee edestä päin. Ruutu ekan kerran Uunon elämässä niin et avustaja vei lelun ja hienosti tuo sinne meni, toisella kerralla vietiin taas yhdessä ja sitten taas avustajan viemänä ja loppuun tyhjä ja stopista palkka, kaikki ruudut oikein hienosti ja meni sinne tasaisen varmasti. Hypyssa pitää treenata loppua eli paikallaan seisomista kun siinä tuppaa liikkuun ja tuo treeni tekee hyvää liikkeestä seisomisellekki.

Paljon tunnissa ehtii ja niin paljon tuli taas treenattavaa et kyllä meillä töitä jälleen riittää, mutta saatiin kehuja ja mä en ollut nyt opettanut mitään tyhmää Uunolle!!! Uuno sai myös erityiskehuja kun on kehittynyt hurjasti ja kaikki asiat edenneet paljon eteenpäin, kyllä nyt on taas kiva jatkaa ku tietää tehneensä oikein ja että tästä tulee vielä oikein hyvä!!! Kiitos Lentsu!!

Illalla oli vuorossa Rapan rallytoko ja tänään jälleen muutama uusi kyltti opeteltavaksi joista ehkä vaikein oli tuo ns. saksalainen täyskäännös vaikka se onnistui ihan hyvin kun sitä muutama kerrna treenasi. Rata oli nyt jo noin 15 kylttiä pitkä ja selvittiin siitä Rapan kanssa kunnialla läpi vaikka pari pikku mokaa tapahtuikin eli vähän remmi kiristyi ja yhdessä kohtaan Rapa pääsi istuun kun mä hidastin vauhtia liikaa... No nyt vaan niitä kisoja että päästään näyttää mitä me osataan!!! Rapalle tuo rallytoko sopii hyvin kun ei ole niin tarkkaa vaan saa höpsötellä ja hassutella sen kanssa ihan omiaan!!! Kiitos Anni!!!

Muutama kuva päiväiseltä peltokävelyltä:

Uuno linssilude!!!

Rapa tarkkana poikana!!!

Rokka kuranenä!!!

Uunokin mahtui kannon päälle!!!

Meidän perheen lutuisin!!!

Uuno ja Rokka vauhdissa

Melkein kiinni...

Dumbo!!!

29.09.2011 - 21:58

Eilen keskiviikkona iltapäivällä poikien kanssa vähän puuhasteltiin sisällä kaikenlaista. Rasmuksen, Rokan ja Uunon kanssa tehtiin kapulan pitämistä, kisapalkkausta, kosketusalsutaa ja tarjoamista ja kaikilla meni tietenkin todella hienosti. Uunokin alkaa pikku hiljaa ymmärtään niin kosketusalustan kuin tarjoamisen idean!!!

Käväistiin Katin ja koirien kanssa kunnon lenkillä metsässä ja oli vauhtia meidän koiralaumalla ja riemua kun näkivät pitkästä aikaa!!! Kiitos Kati seurasta oli niin mukava tallustella yhdessä ja matka taittui paljon nopeammin!!!!

Illalla oli vuorossa Rapan rallytoko Loimaalla jonne jälleen matkattiin Eijan ja Reiskan kyydissä, ihanaa matkustaa kerranki jonkun kyydissä voi vaan nauttia hyvästä seurasta ja juoruilla viikon kuulumisia!!! Itse rallytokossa meillä oli vuorossa varmaan noin 15 kyltin pituinen rata ja se meni Rapan kanssa ihan nappiin!!! Pitää muistaa vaan liikkua reippaasti ettei Rapa paina pyllyään maahan ku se on kuulemma virhe!!! Uusia kylttejä opiskeltiin taas muutama ja ne oli oikeestaan ohjaajalle vaativampia kuin koiralle eli siis ohjaajan pää nuppi kanssa hommiin!!! Mä olen kyllä innosunut nyt tuosta rallytokosta aika hyvin ja Rapan kanssa ollaan suuntaamassa kisoihin kyllä jo talven aikana. Mä luulen et Rapa saa nyt rallytokoilla vaan talven ja sitten kesällä katsotaan jos vielä mennään oikeen tokokisoihin vai jatketaanko vaan rallytoko linjalla. Tietenkin Rapa treenaa tokoa kun muutkin koirat treenaa mutta enemmänki silleen ylläpito juttuna et liikkeet pysyy mielessä!!!

Illalla heti rallyn jälkeen lähdettiin Rapan kanssa Hämeenlinnaan Jaanan ja Leevin luo yökylään ku mulla oli tänään taas koulupäivä. Rapa pääsi lyhyelle kaupunkilomalle ja sai viettää laatuaikaa mun kanssa oikein urakalla!!!

Tänään olin todellakin koulussa päivän ja sitten nappasin Rapan ja Leevin kyytiin ja kotiin katsomaan miten nää miehet on täällä pärjänneet!!! Obelix oli ollut päivän todella nätisti kun Sakke oli töissä, no eipä se varmaan paljoa edes huomaa et ihmiset puuttuu ku on kuitenkin muita koiria kavereinaan. Uuno on kyllä ihastunut vallan pikku karvapalloon, se leikkii sen kanssa vähän väliä ja Obelix jo komentaa tomerasti Unskia jos ei ole leikkituulella!!!

Iltasella taas tokoiltiin vähän sisällä kun ulkona on jo niin pimeä ettei siellä nää mitään, tyhmä syksy.... Rasmuksen kanssa tehtiin peruuttamista, kaukoi, temppuja, oikealla kulkemista ja eteen tulemista. Kiva kun Rapalle jotain uusii juttui mitä treenataan on selvästi innokas kun tehdään uusii juttui!!! Rokan kanssa katsottiin kanssa kaukoi ja siinä sivussa peruuteltiin vauhdikkaasti. Kisapalkkausta vahvistin ja siinä Rokan ilme muuttunut paremmaksi ja se alkaa varmaan kohta toimimaan kisoissakin!!!Seuraamisen paikallaan käännöksii ja sivuaskeleita ja oikealle käännös väljä joten sitä treenattava paljon et saa sen tiiviimmäksi. Loppuun Rokan kanssa temppui kanss ja se vasta onkin oikea sirkuskoira, menee mutkalle joka suuntaan ku vähän hoopottaa sitä!!!

Uuno teki kosketusalustaa joka alkaa näyttää jo paremmalta ei enään jumita niin sen eteen vaan menee loppuun asti reippaasti. Kapulan pitoa ekaa kertaa niin et seison ja onnistui niinki hyvin. Lattialla istuessani voin jo silittää Uunon poskeakin kun pitää kapulaa eli siin edistyy hyvää  tahtia!!! Peruuteltiin muutama kerta ja tehtiin muutamaa muutakin kivaa temppua joita voisi sitten joskus käyttää palkkana kisoissa!!! Kontaktin pitoa peilin edessä ja Sakke yritti viel häiriköidä meitä, hienosti Uuno parantaa kontaktin pitoa kaiken aikaa eli tuotakin tarvii vaan treenata ettei ota häiriöö ympäristöstä. Loppuun viel kaukoi ja niissä kaikkii vaihtoi sekaisin,  mä voin seistä jo metrin päässä ja onnistuu hienosti. S->I on hieman tahmea eli se selkeästi vaikea ja sitä pitää muistaa treenata vähän enemmänku muita nyt lähiaikoina!!!!

26.09.2011 - 21:44

Päivällä tokoiltiin kartanon puistossa Rapan ja Rokan kanssa vähän palauttavii juttui eli vauhtii ja hyvää fiilistä!!! Rasmuksen kanssa tehtiin seuraamista ja siitä super palkka. Puunkierron avulla tehtiin suoria luoksetuloja ja ruudun loppuosaa ja molemmat hyvin vauhdikkaasti. Liikkeestä istuminen super hienosti samoinku kaukot peruuttamisen yhteydessä. Loppuun ruutu kipolla pari kertaa, ekalla kerralla vähän löysästi sinne kun olin vienyt kupin jo valmiiksi mutta toinen kerta todella lujaa!!!

Rokan kanssa aloitettiin kanssa seuraamisella ja se parempaa ku eilen, paljon tiiviimpää ja innokkaampaa. Puunkierron avulla suoria luoksetuloja ja ruudun loppuosa joissa molemmissa vauhtia ihan tarpeeksi. Jäävät muuten hienosti mutta seisominen vaikeaa ensin mutta muistui sitten hyvin mieleen. Ruutu molemmista suunnista ja ekalla kerralla ei Rokka huomannut palloa vaan tarjosi hienosti ruudun keskikohtaa, toisella kertaa pallokin löytyi heti!!! Loppuun puolen minuutin paikallaan istuminen ja se oikein esimerkilleisesti niinkuin eilenkin!!!

Illalla ajeltiin Uunon kanssa Turkkuseen tokoileen Jaanan valvovan silmän alle!! Kiitos Marika kun järjestit jälleen pentusille tokoa!!! Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja siinä vois nyt alkaa vähän pidentään pätkää ja sitten yhdistään sinne niitä käännöksiä. Vasempaan käännöstä katsottiin erikseen läpi ja pitää Uunon takaosan käyttöä alkaa harjoitteleen ku nyt vähän pylly hukassa!!! Ruutua lelun kanssa ensin voittaja tyyliin, sitten merkin kautta ja loppuun vielä voittaja tyyliin kaikki todella hyvin!!! Jaana sanoi -käsky- pari kertaa ja ei Uuno siitä paljoa välittenyt mutta käskytystä pitää muistaa treenata paljon!!! Paikalla olo sisarusten kanssa ja Uuno oli todella hienosti. Luoksetulot kujan läpi ja treenattiin siinä sivussa kontaktia kun muut juoksi. Kontaktia otti hyvin eikä paljoa välittänyt muista, luoksetulo todella hienosti ja tulee koko matkan samaa vauhtia!!!

Kyllä oli niin kiva tokoilla hyvässä seurassa ja on mun Uuno vaan niin taitava ja ihanan kuuliainen, sen kanssa on niin kiva puuhastella yhdessä!!!

Kooikereiden tokomestarin tyylinäyte!!!

Tokomestarit ja eiliset pystit!!!!

31.08.2011 - 22:57

Aloitetaan nyt vaikka hoitolapsukaisista jotka ovat olleet oikein kiltisti ja aika veikeitä tapauksia!!! Ollaan vähän kokeiltu ulkoilla mutta aina kun päästää koko sakin kanssa ulos niin kas kummaa alkaa sataan vettä ja koko sakki äkkiä sisälle. Toivottavasti loppuviikosta olisi kauniita päiviä niin päästäisiin kunnolla ulkoileen!! Muutama kuva söpöläisitä:

Jaa olenko mä muka vähän söpö!!!

Kaverukset!!

Super söpöläiset!!!

Ilalla mentiin Eijan kanssa yhdessä aksaileen Somerolle Aneten oppeihin. Rokan kanssa tehtiin kivaa pätkää jossa kolme hyppyä ja pari putkea, Anette huomasi että Rokan on paljon vaikeampi lukea mun ohjausta sillon kun kulkee mun oikealla puolella johtuisiko tuosta tokosta eli oikeaa puolta vahvistettava aksassa paljon. Vasemmalta puolesta ohjaus sujui jouhevasti ja liikuttiin kaiken aikaa hyvin eteenpäin. Kokeiltiin erilaisia ohjaus vaihtoehtoja ja todettiin yhdessä Aneten kanssa et mun pitää liikkua kaiken aikaa enkä voi jäädä ottaan Rokkaa vastaan niin et joutuu tuleen mua päin koska silloin hidastaa todella paljon. Mun siis pitää liikkua ripeästi, ohjata tarkasti ja muistaa se katse sinne mihin haluan koiran!!! Näillä opeilla mennään nyt lauantaina kisaileen ja katsotaan miten käy!!! Jäi kyllä hyvä mieli jälleen aksasta ja mä alan kaiken aikaan pitään siitä enemmän ja enemmän, mutta ei se tokon edelle kuitenkaan mene!!!!

26.08.2011 - 22:02

Eilen torstaina aamusta aikaisin mentiin Sirkan kanssa metsään jäljestään edellispäivänä tehdyt jäljet. Rokka pääsi aloittaa ja teki oikein mukavaa työtä, makaukset merkkasi hyvin. Hieman välillä riistan hajut meinasi viedä pikku miehen mukanaa mutta jälki sitten kuitenki voitti loppu peleissä, olen oikein tyytyväinen Rokan työskentelyyn!!!

Rapa jäljesti hyvin vähän ehkä loikki liikaa normaaliin Rapa suoritukseen verrattuna, saattoi johtua siit et ei olla jäljestetty taas pitkään aikaan niin oli vähän liikaa intoa mukana touhussa. Makaukset merkkasi nyt nopeasti mutta merkkasi kuitenkin eli sillä saralla ollaan edistytty!!! No sunnuntaina mennään Loimaalle kokeeseen katsomaan miten siellä jälkipuuhat sujuu!!!!

Illalla oli Turussa Uunon toko ja myös kooikerit pääsivät mukaan ja myös treenaamaan ennen Uunon vuoroa. Rasmuksen kanssa tehtiin liikkeestä istumista pari kertaa ja molemmilla kerroilla todella hyvä. Kaukojen ekaa nousua liikkeenä ja sit kaukkoja leikkien ja niissä ei mitään ongelmaa havaittavissa!!! Suoria luoksetuloja pari, niissä vauhtia ihan hyvin mutta olisi saanut tulla vähän vielä lujempaakin!! Loppuun ihan peruskontakti treeniä ja eipä tuota haittaa mikään!!!

Rokka treenasi jäävät läpi ja myös niissä pysymistä, muuten kaikki hyvin mutta maahanmenot hitaat joten ne teho treeniin. Suorissa luoksetuloissa vauhtia ihan riittämiin, kaukot oli hienot!!! Ohjatun suuntia kapuloiden kanssa ja oikealle kääntyy hyvin mutta vasen selvästi vaikeampi joten sitä tarvii vahvistaa viel ennen koetta jonkin verran. Kontakti treeni yllättävän hyvin Rokalta!!!

Sitten itse Uunon treeneihin eli oltiin neljättä kertaa Lentsun tokokurssilla. Ensin tehtiin merkkiä ja se meni hyvin kun mä muistin antaa tarpeeksi hiljaset käskyt. Uuno vähän tarjoilee pysäytystä ennen merkkiä mutta mun pitää vaan odottaa et menee sinne taakse ettei opi tuollaista liian aikaisen pysäytystä.

Ohjatun suunnat seuraavana alustan kanssa, me katsottiin ensin alustaa ja sitä et mikä siinä mättää.... Todettiin et Uunolta puuttuu se sellainen voima jolla lähtisi täysiä eteenpäin ja se sellainen motivaatio että saisin sen hetsattua.... Eli nyt harjoittelemme hetsausta ja kokeilen saada Uunon kierrokset nouseen kunnolla. Ne varmasti saadaan nousemaan  mutta vaatii vähän harjoittelua, kohta mä kiroon et ku mun koira kiehuu!!!! Ohjatun suuntia nyt lelun tai kipon kanssa ettei opi meneen alustalle tai kapulalle "hiljaa" nätisti (niille pitää mennä täysiä). Loppuun paikalla makuu ja se hyvin, nyt sain itseni sijoitettua sopivaan kohtaan Uunon rinnalle et menee suoraan maahan. Itse sivulla suorassa istuminen vaikeaa ennen maahan menoa, menee siis helposti lonkalle kun istuu mun vierellä. Lentsun mielestä sekin ehkä johtuu tuosta kiltteydestä et sivulle tuloa otettan leikin varjolla ja kokeillaan saada se todella kivaksi!!!!

Oli taas niin hyvä kurssikerta, tuli paljon hyödyllistä tietoa. No nyt vaan treenataan Uunon kanssa ja harjoitellaan tuota hetsaamista, kohta Uuno on ihan villi ja sitä saa varmaan alkaa rauhoitteleen!!!!

Tänään perjantaina ollaan shoppailtu ideaparkissa, istutettu omenapuita, marjapensaita, vadelmaouskia jne.... Kyllä alkaa piha näyttään paljon mukavammalta ku siellä on jotain kasveja!!!!

Alkuillasta käveltiin Katin ja koirien kanssa kunnon lenkki Elonkierrossa. Nyt Katin koirat ovatkin meillä vkoloppu hoidossa ja kaikki koiruudet näyttävät aika väsyneiltä kun koko ilta puuhattiin ulkosalla pihan kimpussa!!!

24.08.2011 - 21:53

Oltiin Sirkan kanssa heti aamutuimaan todella ahkeria ja käytiin tekeen kolme jälkee tuonne metsiin, eipä siihen kauaa mene kun sinne menee kaksin ja reippaasti askeltaa pitkin pusikkoa!!!

Päivällä sitten tein taas suuria tekoja ja sain Rokan ilmoitettua aksa kisoihin ja jännitys alkoi heti kun oli ilmoituksen tehnyt!!! Sain katsottua muutaman kokeen valmiiksi et jos nuo kisat menee hyvin niin sitten vaan uusiin koitoksiin taas, muhun taitaa olla puraissut joku kisa kärpänen, koska ilmoitin sit vielä molemmat pojat tokokokeeseenkin... Aika paljon ilmoitusluontoisia asioita samalle päivälle, jätin sentään vähän huomisellekkin!!!

Iltapäivällä piti vähän tokoilla sisällä, Uunon kanssa tehtiin kapulan pitoa ja nyt alkaa olla jo selkeästi hajua et kapulaa pidetään suussa eikä syljeskellä!!!! Kaikenmoisii temppui tehtiin vähän sillä ajatuksella et niitä saisi käytettyä tokossa "kisa"palkkana. Kooikerit treenas vaan noita kisapalkka juttui kun olen niissäkin ollut vähän laiska mutta nyt tarvii ryhdistäytyä!!!

Kuudeksi mentiin Somerolle aksaileen Rokan kanssa Aneten oppiin. Voi kun oli taas niin kivaa ja hyödyllistä, Kiitos Anette!!! Tehtiin rataa joka meni todella hyvin Rokan ja mun osalta, oli vauhtia ja saatiin vauhtia vielä lisää kun mä juoksin kovempaa enkä jäänyt yhtään odotteleen koiraa!!! Kepit meni hienosti joka kerta, keinu myös hyvin ja muutenkin kontaktit onnistuneesti. Tiukkoja käännöksiä katsottiin läpi ja niissäkin kas kummaa se mun sijoittuminen ja liikkuminen vaikuttaa aika paljon.... aika ihmeellinen juttu!!! Kyllä mä vaan niin tykkään tuosta aksasta ja Rokka tykkää varmaan vielä enemmän ku mä, ihana laji mutta ei se tokoa voita!!!

Illan kruunasi kunnon lenkki Tiian ja Onnin kanssa, hyvä seura siis vielä mukavan päivä päätteksi kruunasi kaiken!!! Kiitos ystävä rakas!!

Video Uunon eilisestä paimennuksesta: 

Turhis on niin taitava!!

23.08.2011 - 14:06

Eilen illalla ajeltiin Uunon kanssa ihan kaksin Turkuun Kupittaalle jossa meillä oli ohjelmassa Uunon, sisarusten ja isukin tokoilta!!! Kupittaalla oli vähän enemmänki porukkaa ku siellä oli joku iso jalkapallo ottelu mutta tulipahan treenattua tuota häiriöö siinä samalla!!! Kouluttamaan meitä tuli Jaana (sukunimeä en tiedä) ja olikin oikein mukava ja opettavainen ilta!!! Kiitos Marika kun järjestit tämän meille!!!

Uunon kanssa aloitettiin liikkeestä seisomisella, halusin vaan et katsotaan et onko se kunnossa ja hienosti Uuno pysähtyy. Mä voisin siirtyä siinä pikku hiljaa Uunon viereen ku nyt olen vaan pysäytellyt niin ette kuljen siinä edessä. Erikseen pitää treenata sitä seisomassa pysymistä vaikka mä kuljen takana ja sivuilla, hyvin kesti sen kun menin sivulle mutta ei vielä sitä et menen taakse.

Kontakti harjoituksia tehtiin vuorotellen ja kaikki yhdessä, ensin ihan yksitellen niin että Jaana aiheutti kaikkea häiriöö, hyvin Uuno lähtee tarjoon kontaktia kun sitä vaan palkkaa siitä aktiivisesti ja näitä tarvisi tehdä paljon sillä olen nuo varmaan vähän unohtanut vaikka niitä kooikereiden kanssa olen tehnyt paljon. Ryhmässä tehtiin kävelyä muiden ohi ja vierestä ja jälleen koira kontaktissa. Uunon nenä painuu aina maahan kun olen antanut sille namin kävellessä eli tuohon kiinnitettävä erityis huomio. Loppua kohden kontakti kyllä parani hurjasti ja Uuno lähti sitä itse aktiivsesti tarjoamaan!!!

Luoksetuloja kujan läpi jossa oli muut koirat ja sitten tötsiä, siinä Uuno ei kiinnittänyt mitään huomiota tötsiin tai muihin koiriin  vaan juoksi vaan täysiä mun luo. Ekalla kerralla otin lelun esiin heti kun Uuno lähti liikkeelle ja se oli hyvä, mutta toisella kerralla vasta kun UUno puolesssa välissä ja  tuli silti vähintään yhtä lujaa kun ekalla kerralla eli mun ei kannata ottaa sitä lelua  ihan heti esiin vaan vasta kun Uuno tullut vähän matkaa.

Loppuun paikalla olo, se hyvin muuten mutta taas Uuno vinoon maahan eli tuohon mun tarvii kiinnittää erityishuomio ja tarkkailla sitä todella tiiviisti, niin ja etsiä se hyvä paikka itselleni!!!

Kiitos Jaana ja treenikamut mukavista treeneistä, oli niin kiva treenata porukalla!!! Pian taas uusiksi!!!

Illalla kotona kooikerit pääsivät vähän hassutteleen, ensin Rokan kanssa kierrettiin puuta ja tehtiin luoksetulon stopit jotka molemmat ihan super hienot, puuta kierrettiin myös muuten vaan ja siinä ainakin vauhtia. Palkkasin Rokan repimis leikillä ja se toimi todella hyvin, olen vallan luullut ettei Rokkaa sellainen repiminen kiinnosta mutta kyllä kiinnosti ja tuota jatketaan. Rapa kiersi kanssa puuta ja teki stopit omaan varmaan tapaansa!!!

Sisällä vähän hassuteltiin ja tehtiin molempien kanssa rappusissa peruuttamista, kisapalkkausta ja temppuja. Meillä oli kivaa yhdessä hassutella ja se olikin se pää tavoite, tuollaisii hassuttelu juttui pitäisi tehdä vaan paljon useammin!!!!

Tänään aamusta mentiin Uunon ja Saken kanssa Somerolle katseleen lampaita muutaman viikon tauon jälkeen. Uuno kävi pari kertaa aitauksessa ja molemmilla kerroilla teki töitä nätisti!!! Harjoiteltiin pysäytyksii ja sitä et lähtisi mun mukaan pysäytyksen jälkeen. Pysäytykset paranee kunhan mä vaan olen selkeä, mukaan lähteminen vaikeaa vielä mutta se tietää vaan sitä et pitää treenata!!!!

On se paimennus vaan niin kivaa ja ihanaa kun näkee kuinka paljon koira siitä nauttii ja tykkää!!! Kiva oli katsella myös velipoika Lukkiksen touhuja, on veljeksissä paljon samaa mutta sitten löytyy niitä erojakin!!!! Ihanat veljekset!!!

22.08.2011 - 22:13

Torstaina illansuussa pakattiin kaikki koirat autoon ja hypättiin myös Saken kanssa molemmat kyytiin ja nokka kohti Turkua ja Kupittaata. Uunolla oli vuorossa kolmas kerta Lentsun tokokurssia. Aiheina olikin mun lempijutut eli metallinouto sekä ruutu, metallikapulan ottaa hyvin suuhun ja palauttaa reippaasti mulle mutta kun on metrin päässä musta niin sylkee kapulan mun jalkoihin. Kokeiltiin pari kertaa niin et siinä vaiheessa kun Uuno on ottanut kapulan suuhun niin mä käännän selän koiralle, Uuno palautti joka kerta lähemmäs mua ja alkoi tulemaan vähän jopa mun sivulle. Näin nyt jatketaan noutojen kanssa ja vaaditaan et tuo vähintään sivulle asti ja katsotaan jos tää auttaisi tuohon noudon loppuosan ongelmaan.

Ruutu tehtiin ensin lelun kanssa sit alustalla ja lopuksi namikipolla, lelulle meni nyt reippaasti vaikka viimeksi kun niin tein niin lelu ei kiinnostanut. Alustalle meni hyvin mutta jäi siihen viereen pönöttään eikä koskenut alustaan. Namikipon kanssa meni ihan kivasti mutta ei mitenkään kamalan innostuneesti. Nyt jatketaan lelun kanssa mun pitää muistaa ottaa pitkältä matkaa et saadaan vauhtia ja sit vähän hetsata ja ei ottaa koiraa sivulle. Alustaa pitää vahvistaa ihan erikseen koska sitä voi hyödyntää monessa asiassa jatkossa, aloitan sen opettaan ihan alusta ja katotaan jos nyt en vaikka saisi sitä pilattua viikossa!!!!

Paikalla makuu loppuun meni muuten hyvin mutta mun tarvii olla vähän edempänä kun käsken Uunon maahan jos sit ei menis niin voimakkaasti vinoon eli tuota pitää testailla!!!

Tokojen jälkeen Ansku saapui parin länderi neidon kanssa Kupittaalle ja käveltiin iltalenkki siinä ja sitten Rasmus, Rokka, Fyra, Duo, Ansku ja mina autoon ja Viikkarin terminaaliin odottaan laivaan pääsyä. Sakke ja Uuno saivat ajella kotiin pitämään taloa pystyssä viikonlopun yli!!!

15.08.2011 - 22:55

Eilen aamupäivän nukuin ku tulin taas aamulla töistä kotiin, oli muuten viimeinen yövuoro ennen kesälomaani!!!! Iltapäivällä mentiin Saken ja koirien kanssa käymään pukon kentällä, Rokka pääsi tekeen hyppyjumppaa kasvavalla sarjalla ja paransi joka kerta eli juuri niinku kuuluukin mennä!!! Rokan kanssa tehtiin myös rengasta niin et oltiin eripuolilla rengasta Saken kanssa ja kutsuttiin Rokkaa vuorotellen renkaan läpi, nyt hahmotti hienosti renkaan ja katsoi tarkkaan mistä hyppää. Rangasta myös vauhdin kanssa ja meni oikein hyvin. Keppejä pari kertaa ja ne myös hyvin ja nyt oli ainakin vauhtia. Rasmus pääsi myös hölmöileen ja juoksenteli putkiin ja kiikkui puomin päällä joka taisi olla Rapan lempieste!!! Uuno puolestaan juoksi putkirallia, niin siis haluun varmaan putki hullun koiran kun sitä sinne aina usutan!!!! Tehtiin myös rengasta pari kertaa samalla systeemillä ku Rokan kanssa ja hienosti hyppeli matalan renkaan läpi.

Iltasella tokoiltiin vähän sisällä, Rapa & Rokka tekivät seuraamisen ekoja askelia, tunnarikapulan omatoimista nostoa+sivulletulo ja temppuja. Kooikeri pojat molemmat todella taitavia!!! Uuno teki seuraamista ja oikealle käännöstä, molemmat mallikkaasti. Peruuteltiin ja temppuiltiin sitten loppuun vähän ja kyllä oli intoa ukossa!!!

Illalla Uuno pääsi moikkaan Anun ja Caritan  lampaita Kiipulle, Uuno paimensi lampaita nätisti ja piti lampaat hyvin koossa paria pientä vauhdikasta hetkeä lukuun ottamatta. Pysäyttelin molemmilla kerroilla pari kertaa ja nyt pysähtyy nätisti lähes heti kun nostan kädet ylös ja pyydän odottaan!!! On paimennus vaan niin kivaa edelleen!!! Kiitos Anu kun saatiin tulla!!!

Tänään aamusta lenkkeiltiin pitkä lenkki Katin ja koirien kanssa Tammelan metsissä, kyllä oli niin kivaa pitkästä aikaa taas kävellä yhdessä ja koirat näyttivät nauttivan toistensa seurasta, varsinkin Rasmus ja Jolinda!!!

Alkuillasta mentiin Rokan kanssa Turkkuun Lentsun pitämään tokoiltaan jossa käytiin läpi koira kohtaisi ongelmia. Ensin paikalla olot jotka molemmat todella hyvin Rokalla. Istumisen aikana juoksin kahden puun väliä et saan Rokan mielenkiinnon pysymään piilossa ja toimi hyvin sillä oli paljon tarkkaavaisempi piiloa kohtaan ku mä aina välillä juoksentelin!!!

Ensimmäisenä ongelmana mulla ja Rokalla seuraamisen vire, se oli parantunut keväästä mutta edelleen siitä puuttui se jokin... Tehtiin muutama pätkä lelu kädessä ja sitten kainalossa ja kun lelu laitettiin kainaloon niin saatiin Rokkaan sellaista toivottavaa voimaa ja ilmettä. Nyt siis jatketaan seuraamis treenejä lelu kainalossa ja pikku hiljaa se sielt sit joskun häivytetään mutta ensin tehdään tuo motivaatio hyvään kuntoon. Palkatessa mun pitää muistaa heittää lelu eteenpäin koska jos tiputan sen vaan niin se ei ollut Rokan mielestä kovin kiva.

Ruutu harjoitus tehtiin kaikki yhdessä ja siinä tuli jälleen esille se et Rokka hypähtää merkiltä ihan minne sattuu eikä yhtään tiedä minne menee.... Kun näytettiin kun ruutuun vietiin pallo ja merkki näytettiin kanssa niin sitten hyvin mutta muuten vaan singahtelee merkin jälkeen minne sattuu... No tehtiin seuraavana ohjattu ja siinä sama ongelma tuli esille, Rokalle ei hajuakaan minne mennä. Vaihdettiin käsimerkki selkeämmäksi ja autoin vartalolla oikeaan suuntaan niin alkoi suunnat selkeytiin. Nyt jatkossa autan vartalolla vahvasti Rokkaa lähtemään oiekaan suuntaan et saan suunnat opetettua kunnolla ja vahvoiksi. Toivottavasti tällä saadaan ne kuntoon niin tuo singahtelu loppuisi.

Loppuun katsottiin kisapalkkaamista lävitse kun en oikein tiedä miten teen sen Rokan kanssa. Sain pari todella hyvää vaihtoehtoa ja niitä alan nyt hiomaan Rokan kanssa kotona ja treenaan ne toimiviksi ja sitten alan yhdisteleen palkkaukseen!!! No Rokalle niiden opettaminen helppoa kun on noin energinen ja iloinen kuitenkin!!! Mä olen itse vähän lintsannu tuosta kisapalkan opettamisesta ja sen kyllä huomaa, se joutuu nyt tehotreeniin et saan ne toimiin!!!

Kiitos Lentsu todella mukavasta illasta ja kyllä taas olen paljon viisaampi ja tiedän miten treenaan Rokan kanssa, niin ja myyn sen naksun pois!!! Kiitokset myös treenikamuille oli todella mukava ilta!!!

11.08.2011 - 22:05

Tänään ei muut koirat kuin Uuno päässyt tokoileen mutta Uuno sitten tokoili myös kooikereidenkin edestä!!! Tänään siis vuorossa Lentsun kurssi Turus Kupittaalla ja teemana selvästi nouto, tästä mä tykkään!

Ensin tehtiin tunnaria ja siinä mä taas vähän hölmöilin mutta nyt sitten tiedän taas kuinka toimia tästä eteenpäin! Piilotettiin oma nurtsiin, Uuno hienosti hakee oman mutta jäi sitten sen viereen jököttään. No aikansa siinä seisoi ja sit toi mulle mutta mä onneton otin matkalla lelun esille..... Uusinnalla niin et palkkasin vasta kun olin ohjannut sivulle ja tämä hyvä vaikka kapula tippui metrin ennen mua. Tästä lähdin jos Uuno jää jököttään sinne paikalleen niin mä olen ihan passiivinen ja odotan vaan et lähtee itse hommiin ja palkkaan sivulle ettei jää kyttäileen et koska se lelu tulee, uusii juttui mulle ihan ku ei kooikereiden kanssa ole ikinä tullut tälläistä vastaan mutta onneksi käydään Lentsun kurssil niin tiedän miten toimia.

Kapulan pitoa niin et koira lähtee sitä nostaan maasta eli sitä mitä ollaan tehty naksun kanssa mutta ompa tainnut käydä hassu juttu ja mä olen naksutellet/opettanut Uunon sylkeen sen kapulan mun jalkoihin!!! Tästä lähtien ei enään naksun kanssa vaan nami kädessä ja varmaan lähtee nopeasti tarjoon sitä kun ymmärtää asian ettei enään syljeskellä!!!

Kolmantena juttuna tunnari kapulan kanssa tehtiin temppuja eli kapula suussa koiran piti tehdä temppu, tämä harjoitus parantaa sitä pitoa. Yritettiin ensin pyörimistä mutta se ei onnistunut, kokeiltiin seuraavaksi puun kiertoa ja se meni todella hyvin Uuno piti kapulaa hienosti suussa eikä yhtään muuten syljeskelly sitä!!!! Jatkossa pito puun kierron kanssa ja niin et mä käännän koiralle selän kun lähtee tuleen mua kohti koska selkeästi vähän himmasi vauhtia kun tuli lähemmäs mua. Muutamalla toistolla Uuno lähti itse jopa tarjoamaan kapulan pitoa, jee hyvä Uuno!!!!

Kisailtiin me ohjaajatkin vielä vähän tunnari kapuloiden kanssa ja sitten paikallamakuu, joka muuten oikein hyvin mutta maahanmeno edelleen vähän vino, mutta paljon parempi jo kun viime viikolla eli viikon treeni auttanut kyllä mutta treeni jatkuu vielä ahkerasti!!!!

Tänään kyllä käytiin moni asia niistä läpi mitä olen Uunon kanssa pohtinut eli nyt on taas paljon vinkkejä, neuvoja ja ohjeita miten lähden asioita työstään jatkossa!!! Kiitos Lentsu!!!

06.08.2011 - 22:14

Eilen aamusta lähdettiin Anskun, Fyran ja Rokan kanssa Ryttylään Vuorelan Lotan aksayksärille ja olipas taas hyvä yksäri! Tehtiin rata kolmessa osassa ja me erityisesti Rokan kanssa hiottiin päälle juoksuja kun eipä olla varmaan tuota ikinä treenattu. Loppua kohden alkoi sujumaan ku mä sain mun kädet ja jalat sojoittamaan sinne minne niiden kuului sojoittaa!!! Niin ja kunhan mä vaan muistin liikkua eteenpäin kaiken aikaa enkä jäädä odotteleen Rokkaa vaan luottaa siihen et kyllä se sieltä tulee kun ohjaan vaan hyvin ja menen!!! Kiitos Ansku mukavasta aamupäivästä, pian taas uudestaan yhdessä reissuun!!!

Illalla käytiin Elonkierrossa lenkkeilemässä ihanassa iltaauringossa, kyllä nautti koirat ja minä!!! Rapa ja Rokka vähän kirmailivat jänöjussin perässäkin mutta eipä kauaa jaksaneet juoksennella vaan tulivat kiltisti takaisin mun ja Uunon luo!!!

Tänään mulla taas työpäivä, mutta illalla oli pakko vähän tokoilla pihassa. Rasmus aloitti kosketusalustalla ja se oikein  hyvässä muistissa ja motivaatio hyvä. Paikallamakuun alkua ja loppua tehtiin erikseen, maahanmenot nopeutui kummasti muutamalla toistolla ja samoin istumaan nousut eli niitäkin ehkä pitää aina välillä treenata!!!

Rokka aloitti kanssa alustan kanssa ja oli kyllä ihan super huippu siinä, ihan täysiä alustalle ja sieltä takaisin mun luo!! En tiennyt et on noin hyvä motivaatio alustaa kohtaan, mutta hyvä kun menee noin!!! Maahanmenot nopeutui myös Rokalla muutamalla toistolla, istumaan nousut hyvii ja jopa vähän ennakoi niitä eli tarvii muistaa palkata siitä maassa pysymisestäkin.

Uunon kanssa alusta hukassa ja sitä muistuteltiin ja sitä tarvii muistutella nyt muutaman päivänä peräkkäin et saadaan siitä super kiva. Maahanmenoja istumisesta ja nyt huomasin et jos istuu lonkalla niin menee super hyvin maahan mutta jos istuu suorassa niin maahanmeno hidas eli nyt kiinnitettävä erityis huomio siihen et istuu suorasssa ja tehtävä siitä maahanmenoja PALJON!!!! Tunnarikapulan ja naksun kanssa tehtiin pitämistä, kaiken aikaa alkaa pitämään pidempään ja tarjoo kyllä sitä hienosti!!! Loppuun luoksetulo leluun niin et juoksin karkuun, oli vauhtia ainakin!!!

04.08.2011 - 22:27

Tänään alkoi Uunon koulu, oltiin siis mun "kääpiön" kanssa Turussa Kupittaalla Lentsun tokokurssilla ja tästä se sit lähtee!!!

Ennen kurssia kierrettiin Kupittaa ympäri ja ihmeteltiin suuren kaupungin menoa, eipä Uunoa paljoa meno eikä meininki kiinnostanut vaan käveli kauniisti mun vierellä ihan kuin olisi aina kävellyt siellä!!!

Itse kurssilla käytiin läpi seuraamista ensin kaikki yht aikaa ja siinä Uuno teki todella hyvin töitä mun kanssa, ei haitanneet muut koirat oikeestaan yhtään. Lentsu katsoi myös kaikkien koirien seuraamista erikseen, Uunon kanssa pitää alkaa tekeen paikallaan käännöksiä oikealle tavoite saada pysyyn mun lähellä kun ne kovin vaikeita. Seuraamista pieniä pätkiä ja perusasennosta palkka ja pitää muistaa auttaa perusasentoon oikeaan paikkaan. Sitten mun nami käsi ylös että Uuno ottaa kontaktin muhun eikä käteen, niin ja sitten vielä mun pitää liikkua reippaasti en saa hiipiä eteenpäin!!!! Oliskohan siinä ollut kaikki mitä pitää muistaa.... Rokan ja Rasmuksen kanssa käyty kaikki samat asiat varmaan läpi aikanaan mutta kummasti ne unohtaa, oli ihan sellainen olo treeneissä et tää on mun eka koira ku tein ihan hölmöi juttui kaiken aikaa!!!

Luoksetulo ensin ihan kisamaisesti ja se muuten hyvä mutta saisi tulla vielä kovempaa ja loppussa tarvii apuja. Toinen luoksetulo suoraan leluun lyhyeltä matkaa ja siinäkin olisi saanut olla lisää vauhtia, nyt jatkossa suoria luoksetuloja leluun pitkältä matkaa ja niin et lähden pakoon. Sitten luoksetulon loppua puun kierron avulla niin saa senkin treenattua kuntoon ja ei vauhti sitten kuitenkaan kärsi!!!

Loppuun paikalla makuu joka muuten hyvin mutta Uuno meni hitaasti maahan ja vinoon eli nyt koiran edestä maahanmenoja niin et menee suoraan ja nopeasti. Sitten mulle ihan uus juttu et maahanmenot palkataan namilla kun muuten nuo BC:t  voi alkaa tuijotteleen lelua ja sen takia maahan meno hidastuu eli namit kehiin ku mennään maahan!!!

Uunon kanssa oli kiva olla kurssilla ja tuli paljon kaikkee uutta tai vanhaa minkä olin jo tässä vuosien saatossa unohtanut... Kiitos Lentsu ku muistuttelit noita asioita mun mieleeni!!!

Uuno ei ottanut oikeestaan yhtään häiriöö muusta liikenteestä puistossa vaan teki mun kanssa innokkaasti hommia, ihana koira!!!

Rasmus ja Rokka viettivät tänään vapaa päivää kun en ehtinyt niiden kanssa treenaan ku olen ollut yöt töissä niin päivällä tarvii vähäsen aina nukkuakkin!!! Käytiin sentään metsälenkillä ja samalla reissulla koko lauma pääsi uimaan. No huomenna mennää Rokan kanssa aksaileen Lotan oppeihin ja varmasti tokoillaan myös illemmalla kun vaan ehditään!!!!

03.08.2011 - 22:32

Eilen hengailtiin kotosalla päivä ja yritettiin järjestää tavaroita taas paikoilleen ja ihmetellä mitä kaikkea sitä oli tullut ostettua itselle ja koirille!!!! Iltapäivällä käväisin Viljo-bernin kanssa tohtorilla kun miehellä oli hot spotti selässä ja Viljo saikin uuden luukin!!! Nyt on karvat ajattu selästä, mahan alta ja hännästä pois niin johan alkaa iho paraneen!!!! Loppu viikosta mä viel vähän jatkan parturointia, katsotaan sitten minkä näköinen Viljosta tulee!!!

En ole muuten ikinä vielä nähnyt niin äkkiä leviävää hot spottia vaikka Kasperilla niitä joka kesä oli, no nytpä on sekin nähty ja koettu ja voin todeta et haisi todella pahalle ja oli erittäin ärhäkän näköinen.... YÖK

Illalla mentiin Somerolle vähän aksaileen Rokan kanssa ja tietenkin Uunokin pääsi mukaan ja katseleen lampaita. Paimennus meni jälleen todella hyvin, ainut et meidän lampaat tuppas hyppeleen aitojen yli mutta mun koira ei viel päässy perässä, no loppujen lopuksi mentiin sinne isolle laitumella Uunon kanssa niin pysy sitten lambitkin tolkuissaan!!! Kivasti Uuno kyllä pysähtelee jo kun mennään siel lampaiden kanssa ja selkeästi tullut ajatusta mukaan touhuun ku vähän jo miettii et mistä menee lauman taakse!!! Et kyllä tästä viel hyvä tulee ja Uunosta super paimen!!!!

Rokan kanssa aksattiin rataa jossa sain tehdä vähän pers jättöi, takaa kiertoja ja valsseja ja kaikki meni kyllä oikein hyvin kun vähän niitä hiottiin Aneten kanssa. Rokalla oli vauhtia vaikka kuinka ja siitä näki kyllä kuinka tykkää tuosta puuhasta!!! Erityisesti nyt pitää treenata sitä et tulee myös käteen kun käsketään koska ollaan tehty paljon irtoamista niin nyt sitten pitää vastapainoksi tehdä sitä lähellä oloa kun se oli hieman hankalaa!!! Mutta oli niin kiva kyllä aksta viikon tauon jälkeen!!!!

Tänään aamupäivällä kävin hoitamassa Viljon selän ja oli jo paljon paremman näköinen eikä märkinyt enään vaan ihottuma alueet kuivaneet todella hyvin!!!! Samalla koiruudet pääsivät uimaan ja nauttivat siitä kyllä taas täysin rinnoin kun viime kerrasta on kulunut muutama päivä!!!

Iltapäivällä Didi haettiin kotiin ja jotenkin meillä on niin rauhallista ja hiljaista kun on vaan omat koirat. Aina kun mennään ulos tai tullaan sisään niin on sellainen olo et yks puuttuu, et äkkiä siihen tottu kun Didikin meillä nyt reilun viikon oli jo hoidossa!!!

Illalla tokoiltiin Eijan kanssa kartanon puistossa ja kyllä se toko on vaan niin kivaa ja ihanaa!!!! Rokka aloitti seuraamisella, tehtiin lyhyitä pätkiä super palkalla ja seuraaminen oli nyt innokasta ja hyvää. Hieman ehkä väljää ja jopa välillä edisti mutta se ei haittaa kunhan vaan saadaan se motivaatio kuntoon!!! Ruutu molemmista suunnista pallopäälle, muuten hyvä mutta ensin haki ruutua ihan väärästä suunnasta, mutta korjauksella oikein hienosti. Kaikki jäävät kertaalleen läpi ja ne ok, käveltiin myös salamakävelyn kaavio pariin kertaa läpi  ihan sen takia kun on alkanut ennakoimaan pysäyksiä niin nyt pääsin palkkaan siit et tulee mukana.

Rasmus treenasi liikkeestä istumista joka todella hieno. Pari suoraa luoksetuloa ja nyt tulee todella lujaa ja ei yhtään ole ajatustakaan että pysähtyisi kesken matkan!!! Kaukoja tehtiin ensin liikkeenä mutta sitten kun M->I tökki niin otettiin sitä leikkien monta kertaa et pääsin palkkaileen siit paljon. Loppuun ruutu kipolla ja oli muuten vauhtia!!! Hyvät ja ytimekkäät treenit Rasmuksella tänään!!!

Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella ja muutama hyvä pätkä tehtiin ja siihen lopettettiin, tarvii vielä paljon varmuuttaa siihen mitä ollaan tekemässä eli paljon palkkaa ja onnituneita suorituksii!!!! Liikkeestä seisomista pari kertaa ja nyt pysähtyy hienosti eikä enään sekoita maahanmenoon mitä yhdessä välissä teki! Tunnari kapulaa piilottelin muutama kerran ja selkeästi tietää mitä siinä tehdään ja etsii kapulan hienosti nenä maassa, mutta se palautus onkin sitten ihan eri juttu. Nyt tarvii kyllä opettaa Uunolle se kapulan pito kunnolla ja jatkaa sitten vasta näitä puuhia ettei opi pureskeleen kapulaa kun tuo sitä mulle. Kierrettiin puuta pari kertaa ja samalla otin luoksetulon loppua ja tulee hyvin ja vauhdilla, palkkasin suoraan leluun et saan vauhdin nyt ensin kuntoon niin kyl sit myöhemmin ehtii hiomaan sitä tarkkuutta siihen sivulle tuloon!! Loppuun paikalla makuu ja hienosti makaa edelleen!!!

Rokka treenasi vielä toisen setin ihan sen takia kun EVL kokeissa kahdessa osassa niin opetan sen nyt treeneissäkin et treenataan kahdes osas jos se motivaatio sit kestäisi kokeessa paremmin sen toisen osankin. Luoksetuloja lyhyeltä ja pitkältä matkaa ja niissä nyt hyvin vauhtia, yksi maahanmeno myös ja se todella hieno vaikka eipä olla niitä aikoihin tehty!!!! Kaukoja leikkien ja Rokallakin se istumaan nousu tökki eli sitä pitää treenata paljon kotosalla tarkkuus treeneissä!!! Paikallaan istuminen max 30sekunttia mutta se oikein hyvin ja Rokka rauhallisen oloinen!!! Loppuun ohjatun molemmat suunnat kerran yhdellä kapulalla ja lähti todella varmasti just sinne minne ohjasin eli hyvältä näyttää tuokin!!!!

Olipa kyllä niin ihana treenata ja koirilla oli kivaa!!! Kyllä tuo toko on vaan kivaa ja varsinkin näin kun ei ole reiluun viikkoon treennannut mitään niin sit sen mukavuuden taas huomaa hyvin!!! Uuno pääsi viel lopuksi leikkiin Tuksun kanssa ja voi kun niillä ol ikivaa keskenään, välillä leikki näytti aika rajulta mutta kivaa niillä silti näytti molemmilla olevan!!! Ihanat pentuset!!! Kiitos Eija seurasta, pian taas uudestaan!!!

14.07.2011 - 23:45

Tänään koirat ovat uineet niin paljon et ihmettelen jos niiltä ei karvat tipu irti..... No toivotaan nyt kuitenki ettei ihan kaikki karvat lähde!!!  Päivällä ensin kävelin kooikereiden kanssa reippaan lenkin ja sitten koko lauma uimaan, välissä käytiin Rokan kanssa aksaamassa ja sitten taas uimaan koko lauma!!! Nauttivat kyllä tuosta uimisesta niin suunnattomasti ettei sitä usko ennenku näkee nuo mun apinat siellä vedessä ja hyppivän laiturilta kilpaa uimaan!!! Uunokin tänään ekaa kertaa meni laiturin päästä uimaan, ei voi ihan sanoa vielä hyppäämiseksi mutta kyl sekin alkaa ihan varmasti hyppimään ku nuo kaks hyppii minkä kerkeevät!!!

Rokan kanssa käytiin Dogitiimin aksakoulutukses Forssas ja Anu oli rakentanut meille todella kivan radan johon pääsi tekeen vaikka minkämoisii käännöksii, ensi oli joku ihmeen niisto, sit pakkovalssi, takaakierto, leikkaus jne..... Tuota alkua tehtiin parillakin eri tavalla kun Rokka ei vielä ihan osaa noita tiukkoja käännöksiä mutta nyt luulen et osaa jo paremmin ku niitä harjoiteltiin. Pakkovalssissa onnistuin hyvin samoin takaakierrossa mutta sen jälkeen kepeille vienti vähän vaikee ja sitä harjoiteltiin erikseen. Takaaleikkaukses mä taas kiilasin koiran jne.... mutta saatiin sekin onnistuun ku vaan vähän keskityin itse paremmin ja ohjasin huolellisesti. Oli todella kiva aksa kerta ja saatiin hyvää treeniä just noihin tiukkoihin käännöksiin jotka vaikeita Rokalle, mutta harjoittelemalla nekin opitaan!!! Loppuun tein viel kepit pari kertaa ja sit takaaleikkuksii ja jaakotusta ja sujui muuten hyvin!!! Kiitos Anu!!!

Viime yönä innostuin tutkaileen erilaisii kisakalentereita ja nyt on sitten katsottu loppuvuoden kisat joihin kokeillaan mennä ja katsotaan sitten minkälaisii tuloksii on kasassa vuoden lopussa. Uunollekkin on katsottuna pari koetta valmiiksi et tarvii alkaa treenaileen ahkerasti, no on tässä onneksi viel muutama kuukausi aikaa!!!

11.07.2011 - 20:14

Töistä kaahailin kotiin, pojat autoon ja suunnaksi Pukon kenttä, meillä oli nimittäin tänään Lotta Vuorelan aksakoulutus omalla kentällä. Lotta oli suunnitellut meille kivan radan jossa oli ihan tarpeeksi esteitä, oli kohtia jossa väännettiin ja käänneettiin mutta sitten oli myös kohtia jos sai antaa mennä vaan, todella sopivan rata meille Rokan kanssa!!! Suoritettiin koko rata kolmessa osassa ja meni aika kivasti, Rokassa oli vauhtia ja tekemisen riemua. Mun ohjaukset ajoittain vähän myöhässä mutta niitä sit parannettiin niin johan alkoi homma sujuun paremmin. Vahvistettiin pimeää putkikulmaa ja nyt Rokka osaa senkin todella hienosti!!!! Mun tarvis vaan ite liikkua ripeemmin eteenpäin radalla ja luottaa koiraan et se tulee sieltä eikä jäädä ihaileen ja ihmetteleen menoa!!!!

Saatiin Lotalta kehuja et vauhtia kasvanut hurjasti siihen nähden kun näki miedät ekan kerran, et varmaan mulle sekä koiralle tullut varmuutta ja ehkä olen oppinut vähän paremmin ohjaan Rokkaa niin päästään eteneen paremmin!!! Kiitokset todella hyvästä koulutuksesta, oli niin kivaa taas!!!

Samalla reissulla käytiin Feeniksin kentällä tokoileen ja Rasmus pääsi aloittaan, olen nyt päättänyt tehdä sen kanssa paljon vaan kaikkea kivaa ajatuksena et meillä olisi aina super kivaa keskenämme treeneissä ja näin saada motivaatio paremmaksi tokoa kohtaan!!! Aluksi tänään hölmöiltiin ja leikittiin. Kaukojen ekat nousut palkkasin pari kertaa ja ne todella hyvät. Noutoja tehtiin puu- sekä metallikapulalla niin et vietiin kuppiin mun taakse nami yhdes ja vapautin sit suoraan noudosta sinne. Paransi kyllä vauhtia joka kerta eli nämä tarvii ottaa uudestaan vaan ohjelmistoon koska niillä saan palautus vauhdin kasvamaan kivasti!!!

Uuno treenasi tänään noutoja puu- sekä metallikapulalla ja hienosti Unski hakee kapulan ku kapulan ja tuo lujaa mulle, palkkasin suoraan lennosta lelulla ja voi sitä vauhdin hurmaa!!!  Metallia ei yhtään empinyt vaan otti suoraan suuhun ja äkkiä mamman tykö!!!! Seuraamista tehtiin namilla ja alkaa tuntuun aika kivalta ja Uuno oli todella innokas!!! Tolppaa kierrettiin muutama kerta ja siinä sai kivasti lisättyä etäisyyttä ja oli muuten vauhtia Uunossa ja kamalalla loikalla suoraan kiinni patukkaan!!!! Loppuun paikallamakuu niin että tie ja jalkakäytävä jäi taakse, ei mittän ongelmaa, Uuno maksi todella rauhallisena mutta samalla tarkkaavaisena ja mä sain huoleti mennä seisoon varmaan lähemmäs 25m päähän!!!! Tänään patukka oli kyllä super lelu, roikkui siinä ja hyökki oikein sen kimppuun, motivaatio kohdallaan lelua kohtaan!!! 

Rokka pääsi vielä vähän tokoileen vaikka aksasikin tänään jo, ensiksi tehtiin pelkkää merkkiä hetsattuna ja muuten menee merkin taakse todella lujaa, näitä siis lisää!!!! Pallopään kanssa tehtiin ohjatun suuntia niin et vein ensin pallopään paikoilleen sitten Rokan merkille ja siitä vaan lähetys, näin saan vahvistettua suuntia ja sitä et muistaa vähän katella mitä näytän. Suunnat nyt todella hyvin!!! Kaukojen ekat nousut kertaalleen läpi ja niissä ei mitään ongelmaa vaan nousee todella hyvin! Loppuun istuminen ja istui hienosti mutta mä mokasin kun lähdin piilosta esiin, kuljin vähän kumarassa ja Rokkaa se heti ahdisti ja meni maahan. Voi mua tyhmää.... No uusiksi sitten lyhyt istuminen ja nyt mä osasin kävellä suorassa ja saatiin todella hyvä istuminen aikaiseksi!!!!

10.07.2011 - 20:06

Loppu viikko vierähti taas äkkiä ja kakenlaista tohinaan suuntaan jos toiseenkin oli ihan tarpeeksi. Pojat viettivät pääasiassa vapaata, ei päässyt kunnon lenkkeille kun on niin kuuma ja kuumuuden takia mä en ole jaksanut edes tokoilla, uimassa ollaan kyl käyty poikien kanssa lähes päivittäin  et ovat saaneet edes vähän liikuntaa!!!

Perjantaina heti aamusta käytiin kunnon lenkki ja sitten koko poppoo autoon ja Hämeenlinnaan vähän shoppaileen ja kyläileen Janakkalaan. Kotimatkalla ajettllin Ryttylän kautta jossa meitä odotti kiva aksakoulutus, oltiin tilattu Jackylle, Danielille ja Rokalle aksa yksäri Vuorelan Lotalta ja yksäri oli todella hyvä. Käytiin rata läpi ja mä heti tiesin et haluun erityisesti käydä läpi takaaleikkauksia kun niiden kanssa vähän ongelmii tai ei oikeestaan ongelmii vaan en oikein tiedä miten opetan niitä Rokalle. Saatiin leikkauksiin hyviä neuvoja ja nyt päästään niitä työstämään. Radalla tuli eteen välistävedot ja niitä teho treenattiin kanssa ja Rokkahan alkoi oikein kunnolla kääntymään niissä, ei kurvit venyneet enään!!! Kiitokset treeni seuralaisille ja tietenkin Lotalle hyvästä treenistä!!!!

Rokka hyppää kivasti siivekkeitä nuollen!!!

Näyttää ihan kun Rokka yrittäisi potkaista palloa mutta kyl tuossa taidettiin treenata takaaleikkausta eikä pallon potkimista!!!

Alkaa näyttää ihan kivalta tuo Rokan hyppääminen, ei näytä enään niin sammakolta!!!

Heti se pallo mulle sanoo Rokka!!!

Eilen lauantaina lähdettiin jälleen aamusta kaikkien koirien kanssa reissuun mutta nyt suunnaksi otettiin Somero ja Uunon pentupäivät Woollandiassa!!! Kiitokset Marikalle ja Kimmolle todella mukavasta päivästä oli niin mukava nähdä kaikki pentuset yht aikaa paikan päällä!!!!

Aamupäivällä paimennettiin pariinki otteeseen ja Uunon kanssa päästiin ekaa kertaa sinne isolle pellolle ja aika ison lammaslauman kanssa, mua hirvitti vähän alussa et mitä tästäkin mahtaa tulla mutta turhaan taas mietinkin ku Uunohan hoiti homman todella rauhallisesti ja asiallisesti. Kuljetettiin lampaita pitkin peltoa ja tämä sujuu kyllä todella hienosti, ei karanneet lampaat ja nyt Uuno pysyy hienosti lauman takana ja pitää lampaat koossa mun perässä!!!! On toi paimennus vaan niin ihanaa, ku vielä itse tietäisi lajista jotain, no Uuno kyllä tietää!!!! Kaikki pentuset paimensivat todella hienosti ja leikkivät keskenään vaikka kuinka ja paljon.

Lounastauon jälkeen vähän aksattiin Aneten opeissa, Uunon kanssa tehtiin ekaksi suoraa putkea, sitten siivekkeiden läpi putkeen ja vielä takaa kierto "esteelle" ja siitä putkeen. Uuno teki todella hienosti hommia ja takaakierrot sujui hienosti!!!! Kontakteja katsottiin kanssa ja niitä lähden nyt vahvistamaan lisää vaan, vahvistan erikseen nenää ja kontaktille menoa niin sitten pitäisi tulla hienot kontaktit!!!! Olihan pakko vähän tokoillakkin ja mietittiin vähän Uunon ruutua kun haluaisin sen enemmän haluavan sinne ja luulen et nyt vaihdetaan vähän tuota harjoittelu tapaa ja katsotaan jos saadaan ruutu toimimaan!!!!

Päivän lopuksi Rapa ja Rokka pääsivät vielä hierojalle, Tuija ja Minna tarvivat erirotuisia hierottavia ja mun pojathan olivat tietenkin valmiit tulemaan hierottaviksi. Rapalla oli vähän jäykkyyttä niskassa ja lapojen seudulla mutta muuten Rapa ok ja nautti kyllä jälleen hieronnasta todella paljon. Rokka oli hyvässä kunnossa eikä mitään erikoista löytynyt, Rokka myös malttoi hienosti olla hierottavana et kyllä on tainnut tulla pienelle miehelle vähän malttia lisää!!!!!

Muutama kuva pentupäivästä löytyy TÄÄLTÄ!!!!!

Noin iso lauma me saatiin Uunon kanssa pysymään kasassa!!!!

 

03.07.2011 - 20:23

Päivällä koirat pääsivät uimaan ja Rapa&Rokka uivat jälleen lähemmäs puoli tunti yhteen mittaan taitavat nauttia tuosta uimisesta kyllä ihan tosissaan!!! Iltapäivällä mentiin Rokan kanssa pukon kentälle aksaileen jonne meitä oli tullut kouluttaan Seppo Savikko. Oli oikein hyvä koulutus ja tuli ainakin mietittyä todenteolla niitä koiran linjoja joita etenee radalla. Ekalla vuorolla tehtiin viittä ekaa estettä jossa oli yks loiva kaarros ja yksi tiukka ja sain ohjattua Rokan niihin todella hyvin kun mua vähän potkittiin perseelleen ja menin tarpeeksi lujaa!!! Rokka tuli todella hyvällä vauhdilla ja todella tiukoin käännöksin kun vaan ohjasin oikein ja olin itse oikeissa kohdissa. Mä sain kehuja kun pystyn korjaamaan omaa toimintaani todella äkkiä, no helppo sitä on korjata kun saa hyvii ohjeita!!!

Toisessa sessiossa tehtiin esteet 5-10 ja niitä ei nyt kovasti hinkattu vaan tehtiin todella vauhdikasta pätkää Rokan kanssa. Ensin pari harjoitusta jossa juostiin Rokan kanssa kilpaa ja mä yritin varastaa sen pallopään!!! Sit viel koko rata pallopäätä vinguttaen ja oli muuten vauhtia Rokassa, tuota konstia tarvii alkaa käyttään useimmin treeneissä!!! Mut kokonaisuutena kiva koulutus ja hyvii vauhti treeni juttui sain mietittäväksi!!!

Illalla treenattiin kotipihassa ihanaa tokoa, Rasmuksen kanssa aloitettiin kosketusalustan painamisella ja motivaatio ainakin kohdallaan. Peruuteltiin vaikka kuinka pitkii matkoi ja vauhdilla. Itsenäiset sivulletulot todella nopeat ja tiiviit!!! Loppuun suoria luoksetuloja ja niissä vauhtia!!!

Uuno treenasi kanssa kosketusalustaa ja menee sinne kyllä todella kivasti ja hyvällä motivaatiolla!!! Liikkeestä maahamenoja paljon auttaen ja nyt terävät ja hienot maahanmenot!!! Seuraamista tehtiin namin kanssa ja pari askelta sujuu aika kivasti, vähän Uuno ehkä vielä hukassa mutta kyllä se seuraaminen siitä lähtee sujumaan!!! Loppuun paikallamakuu varmaan minuutin verran ja Uuno makasi todella rauhallisesti ja nätisti!!!

Rokka treenasi kosketusalustojen kanssa ohjatun suuntia, alussa vähän haparointia mutta parilla onnistuneella toistolla suunnat selkeytyivät selvästi. Liikkeestä maahanmenoja etupalkan kanssa ja ne hyvät. Suorat luoksetulot suoraan leluun ja kyllä oli vauhtia!!! Lopuksi paikalla istuminen ja istui todella hyvin ja keskittyneesti, istumiset selvästi parantuneet!!!!

Kaikkien kanssa tehtiin yhdessä kaukoja, niitä ollaan tehty nyt sisälläkin moneen otteseen ja kaikilla tekniikka parantunut ja vaihdot tulleet nopeimmiksi tuo tarkkuustreeni siis auttanut selvästi!!!!

15.06.2011 - 22:21

Eilen jälleen satoi ja me ommeltiin vähäsen poikein kanssa verhoja ja saatiinki ne oikein hyvälle mallille, enään yläkerran makkarin verhot ompelematta ja kuraeteinen mutta sinne ei viel ole kangastakaan... Iltapäivällä lähdettiin elonkiertoon lenkkeileen Tiian ja Onnin kanssa, mutta ennen lenkki pojat vähän tokoilivat.

Rasmus aloitti suorilla luoksetuloilla ja ne todella hyvin ja lujaa. Kaukojen ekoja nousuja palkkailin ja ne oli myös oikein hyvät ja siistit. Sit me vaan höpsöteltiin ja tehtiin kaiken maailman temppuja yhdessä, sellaista hauskaa palauttelua kokeen jälkeen!!!

Rokan kanssa tehtiin luoksetulon maahanmenoa sekä liikkeestä maahanmenoa. Luoksetulossa autoin vartalolla ja kädellä ja näin sain maahanmenot nopeutuun ku tuppaa jäämään seisomaan herkästi mutta nyt tämä työn alla. Liikkeestä maahanmenot niin et pallo edessä ja nopeutui joka kerta, et tuo etupalkka toimii tässä todella hyvin. Pari suoraa luoksetuloa oli tietenkin pakko ottaa kanssa ja niissä oli ainakin vauhtia!!

Uuno pääsi leikkiin uusilla leluillaan ja tykkäsi niistä kovasti, vähän vetoleikkejä haittasi kun hampaat puuttuu niin ei saa kunnon otetta leluista. Liikkeestä maahanmenoa harjoiteltiin muutaman kerran ja nyt kun autoin paljon niin teki todella hiensoti eli olin vaan vaikeuttanut liian äkkiä. Muuta ei sitten tehtykkään kun Tiia jo saapui paikan päälle ja lähdettiin käveleen, kyllä koirat nauttivat kun saivat juosta pitkin kuraojia ja temmeltää muutenkin vapaana minkä jaloistaan pääsivät!!! Kiitos Tiia ja Onni seurasta!!!!

Illalla suunnaksi Somero ja Uuno paimentaan, joka olikin Uunon mielestä tänään kivaa lampaan jahtaus leikkiä!!!! Ekalle kierrokselle herra piti hauskaa ja lampaat villiintyivät täysin ja mä en tienyt yhtään mitä tehdä.... No onneksi Marika ja Svedu tulivat vähän auttamaan niin saatiin paketti pysymään edes vähän kasassa, mutta Uunolla oli ainaki kivaa!!!! Toisella kierroksella olikin sit ihan eri meininki, Uuno toimi kun ajatus eikä tullut mitään kamalii lampaan jahtaus tilanteita vaan herra kiltisti pyöri niiden ympärillä lähes niinku mä halusin!!! On toi paimennus vaan niin hauskaa ku mä en oikein tiedä yhtään mitä mun pitäis tehdä mutta onneksi mun viisas koira tietää!!!!

Samalla reissulle vähän aksattiin Aneten opissa ja nyt oli Rokkaan löytynyt vauhti takaisin, johtuisko siitä kun ilmat viileni niin viittii mun koirani taas liikkua vauhdikkaasti. Saatiin tehtyä oikein hyviä pätkiä ja sitä vauhtia kyllä nyt oli, en meinannut pysyä perässä!!! Tuo aksaaminenkin on niin helppoa ku toinen sanoo vieressä mitä teet ja miten ohjaat ja sillon se meneekin oikein hyvin!!! Kiitos Anette jälleen todella hyvästä treenistä!!!!

Tänään aamusta mentiin omalla kentälle ja nähtiin siellä Ansku ja länderi neidit ja vähän puuhasteltiin aksan merkeissä. Aloitin Rokan kanssa paikallaan hypyllä siis niitä talvella opittuja Vapun juttui, joita ehkä pitäisi muistaa tehdä aina joskus. Nyt selkeästi paremmin käyttää takaosaansa mutta parannettavaa on vielä paljon. Tämän kerran oikein teema oli saada Rokan keinulle vauhtia ja sitä saatiinki kun juoksutettiin Rokkaa ympyrää jossa oli U-putket päissä ja toisella sivulla keinu ja toisella pari hyppyä. Tuli todella hyvällä vauhdilla keinulle ja lähti siitä myös hyvin liikkeelle kun vapautin nopeasti putkeen, tälläsii lisää meille ja paljon. Mun tarvii tehdä Rokan kanssa vaan paljon tälläsii lyhyitä ja hauskoi juttui et saadaan motivaatio huippuun ja samalla saan sitä vauhtiakin sieltä tulemaan!!! Puomia katsottiin kanssa ja siinä mun tarvii vaan malttaa juosta koiran rinnalla etten lähde edelle koska sit Rokka vähän arastelee, vaan luodaan sille turvallinen olotila kun liikun rinnalla kaiken aikaa. Loppuun tehtiin viel hyppyjumppaa viidella esteellä ja ne kyl Rokalla oikein hyvin, malttoi keskittyä ja teki hyvin hommia, et ollaan me saatu sinne takaosaan jotain lihasta kehitettyä!!!!

Mun piti nin mennä tokoileen muiden koirien kanssa ja lenkille Forssaan mutta sen verran satoi vettä et ajelin lähes suoraan kotiin vaihtamaan vaatteita ja leipomaan Leevin kanssa.

Illalla kaikki koirat palloilivat jumppapallon päällä ja etsittiin niitä syviä lihaksia ja toivottavasti vähän vahvistettiin niitä. Sit sain tuossa iltapäivällä älynväläyksen ja päätin opettaa koirat peruuttaan rappuset yläkertaan, no se treeni alkoi sitten illalla ja mun yllätykseksi Rapa oli siinä paras. Saa koirat siinä samalla hyvää hahmotus treeniä ja sit tulee treenattua myös sitä takaosaa ja kaiken tärkeistä et se on hauskaa!!!

Innostuin sit viel ulkonakin treenaat ruutua kaikkien kanssa ja Rapan ruutu kipolla ihan kunnossa. Rokan kanssa palkkailin välillä merkkiä ja välillä  pääsi ruutuun pallolle ja oli kyllä nyt todella hyvä. Uunon kanssa pidennettiin vähän matkaa ruutuun ja hyvin sinne menee lelullensa!!! Kaikki myös kiersivät kottikärryjä ja Rokka otti kaukojen ekoja nousuja joista seisominen loistava mutta istumiset vähän tahmeat. Uuno puolestaan otti lyhyen paikalla olon ja nyt hienosti lähti tarjoamaan päätä maahan eli varmaan opetan senki laittaan pään sinne maahan, muuten paikalla olo oikein hyvä ja rauhallinen!!!

10.06.2011 - 14:32

Aamulla otin Loten ja Daniel-perhosen kyytiin osuuspankilta ja laitettiin auton nokka kohti Someroa, Aneten aksayksäriä. Oltiin tilattu yksäri nimenomaan ohjaustekniikoista ja miten ne opetetaan koiralle ja miten ohjaaja selviytyy niistä ennen kaikkea!!!! Aloitettiin takaaleikkauksella ja sitä tarvii nyt tosiaan treenata Rokan kanssa paljon koska ihan hukassa siinä. Saatiin siihen hyvät neuvot ja vinkit niin eiköhän se tästä ala luonistuun pikku hiljaa. Valssit tehtiin molempiin suuntiin ja saatiin onnistuun hyvin kunhan mä muista liikkua kaiken aikaa, sillä mulla pahana tapana mennä odottaan koiraan esteelle ja sit se koiran vauhtiakin hiipuu kun mä en liiku eli erityishuomio nyt siihen et liikun koiran kanssa kaiken aikaa!!!! Persjättö katsottiin kanssa ja se toimi hyvin, siinä sivussa keinukin katsottiin ja palataa siinä nyt askel taakse päin ku Rokka tuppaa jäämään vahvasti siihen kohtaa odottaan laskua mistä luulee sen laskevan eli nyt vaan kokeilen saada sen tulemaan eteenpäin. Tuota keinua juttua tehdään avustajan kanssa taikka sit olen siellä päässä ite ottamas sen vastaan. Loppuun viel harjoiteltiin saksalaista joka olikin sitten hieman kinkkinen juttu ja se ei Rokan kanssa onnistunut kun ei tiennyt mitä tehdä joten kokeilin sitä Ritvan kanssa ja saatiin onnistumaankin. Oli todella opettavaista kokeilla sitä koiralla joka sen osaa ku nyt ite tieteää paremmin mitä itse pitää tehdä siinä ja mihin kohtaa asettua et ehtii hyvin alta pois. Suuren kiitokset Anetelle hyvistä neuvoista ja siitä et jaksat neuvoa meitä ja opastaa, Kiitokset Lotelle ja Danielille seurasta!!!

Uuno oli tietenkin mukana ja pääsi leikkiin vesileikkejä Sirkka-siskon kanssa ja niillä näytti kyl olevan todella kivaa. Uuno meni jälleen rohkeasti uimaan ja ui tovin ennenku suostui tulemaan edes pois sieltä!!!!

TÄSSÄ  video Uunon tiistain paimennuksesta!!!

24.05.2011 - 21:31

Illalla ajaltiin sateessa Turkuun Lentsun kurssille tokoileen, tällä kertaa Uuno pääsi myös kurssille ku meiltä jäi Rokan kanssa yksi kerta väliin niin nyt sit päästiin paikkaan se. Uuno aloitti maahanmenoilla, joissa mun tarvii viel auttaa enemmän ku olen tähän asti auttanut et saadaan ne todella nopeiksi. Istumiset ihan hyvii vaikka eipä olla niitä tehty oikeestaan ollenkaan ennen, Seisomises täytyy muistaa kävellä suoraan eikä jäädä tuijotteleen koiraa, kaukojen seisomiseen saatiin neuvoi ja alkoi heti näyttään paremmalta.

Luoksetulo otettiin rivistä vuorotellen ja Uuno sai suorittaa sen ensin koska ei pysy ilman kiinni pitäjää siellä odottamassa, eipä ukkoa haitannut vaikka toinen koira lähti sen perään. Paikalla olon alkua tehtiin niin et Lentsu käskytti kaikki yksitellen maahan ja sit ylös, Uuno ei ottanut häiriöö liikkurista ku oli muutenkin ihan kuutamolla mutta niinhän sen vähän kuuluukin!!! Paikalla makuu tehtiin ihan ekaa kertaa ulkona ja ajoittain makasi nätisti mutta sitten vähän hyppeli istumaan mutta saahan tuo vähän viel hyppiä ku on niin pieni. Hienosti Uuno kyllä keskittyi tekeen hommia mun kanssa vaikka häiriöö oli paljon ympärillä, olen todella tyytyväinen tuohon pikku mieheen!!!!

Rokan ryhmän kanssa tehtiin samat asiat. Maahanmenoon saatiin uusi juttu tai oikeestaan leikki eli heitän pallon meidän eteen ja sit kuljetaan sitä kohti ja kun Rokka menee käskystä maahan niin pääsee pallolle, toimi todella hienosti ja maahanmenot parani parilla toistolla jo paljon. Seisomises kiinnitettiin erityisesti huomiota kaukoihin eli nyt tarkkana et etutassut pysyy paikoillaan ku nousee ylös ettei lähde valuun eteenpäin. Istumiset sit vaikeita ja niitä aletaan tekeen leikkien.

Luoksetulo ekalla oikein hyvä eikä ottanut mitään häiriöö muista kun ne juoksi ensin, toisella kierroksella ei sit tullu ekalla käskyllä.  Paikallaan istuminen kaks kertaa ku ekalla painui maahan haisteleen ku meidän ryhmän juoksuinen narttu oli treenannut siinä kohti, mutta toisella yrityksellä tosi hieno kun vaihdettiin vähän paikkaa. Loppuun vielä paikalla makuun käskytystä EVL malliin ja eipä ottanut yhtään häiriöö muista vaan kuunteli mua nätisti.

Rokka keksittyi hyvin tekeen töitä mun kanssa alku osan vaikka oli juoksuinen narttu samassa ryhmässä mut sitten istumises todellakin haisteli maata ja oli ihan jossain omassa maailmassaan mutta toiseen istumiseen sit taas kokosi itsensä. Olen todella tyytyväinen et pystyi noin hyvin tekeen hommia vaikka eipä ole ikinä ennen treenannut juoksuisen nartun kanssa, sitäkin tarvisi oikeesti harjoitella ja paljon.

03.05.2011 - 22:22

Töiden jälkeen lähdettiin Rapan ja Rokan kanssa ajeleen jälleen Turkuun ja Lentsun tokokurssille. Ennen kurssia kävin käveleen poikien kassa Kupittaalla ja Rapa tietenkin myös tokoili.

Rasmuksen treenit sisälsi tänään ohjatun noudon yhdellä kapulalla ja tehtiin molemmat puolet pari kertaa ja meni oiekin hyvin. Kaukojen ekaa nousua palkkailin eripituisilta matkoilta ja niissä nousee kyllä upeasti ylös ja ei ainakaan tuu yhtään eteenpäin, taakse voi mennä sentin tai pari mut se ei haittaa!!! Loppuun vielä seuraamisen perusasennot palkkaukseen ja ne onnistui niinku kuuluukin koska kyseessähän oli tietenkin kaikki onnistuu treeni!!!!

Rokan kanssa kurssilla tehtiin ensin ruutua ja onneksi Lentsu huomasi yhden aikas suuren jutun mitä teen väärin eli näytän ruudun enkä merkkiä eli tästä eteenpäin hetsaan merkille ja sitten selvästi annan käsimerkin ja käännän katseen ruutuun kun lähetän sinne.  Tehtiin kerran niin et lelu ruudussa ja kerran tyhjä molemmat ok, niin ja mun pitää muistaa odottaa tarpeeksi pitkää te Rokka tarpeeksi syvällä ruudussa. Ruudussa maahanmeno ok mutta sitten alkoi haistella maata vimmatusti ja kun piti ottaa ruudusta sivulletulo niin Rokkahan meni kosiskeleen ihanaa tollerineitiä.... Meni kyllä johonkin ihan omaan hajumaailmaansa ja ei kuullu tai nähnyt mitään. Eipä ole Rokka ikinä ennen mennyt tuollaiseen maailmaan...Ärsyttävää....

Tunnari tehtiin kerran hiekalla ja se oikein hienosti. Paikallaolo eka palkka maahanmenosta kun mentiin yksitellen ja sit toisella "yrityksellä" makaaminen joka hienosti vaikka selkeästi Rokka vähän mieitiskeli ja haisteli ilmaa. Loppuun käytiin viel läpi -päätä- ja olen siinä vähän hyppinyt yhden vaiheen yli joten palataan askel taakse päin ja saadaan se varmaan kuntoon ja toimivaksi!!!!

Äkkiä se tunti vaan aina menee siellä Turussa ja joka kerta tulee jotain uutta opittavaa tai korjattavaa ja hatut on taas ihan sekaisin!!!! Huomenna on jännä päivä edessä kun Rokka lähtee EIjan kanssa mejäkokeeseen, saas nähdä miten ukon käy jos vaikka tekee jotain omia pikku tempauksiaan!!!!

02.05.2011 - 22:17

Perjantai meni muutto puuhissa, päästiin muuttamaan tänne maalle ja saatiin lähes kaikki kamat kannettua sisälle. Aikamoinen laatikko kaaos täällä vallitsi ja kaikki tavarat oli vähän niinku hukassa!!!! Onneksi oli paljon ihania ystäviä auttamassa niin tavarat muuttivat äkkiä Keskuskadulta tänne Kiipulle!!!! Koirat hengailivat koko päivän mun mukana ja olivat vähän ihmeissään et mitä ihmettä tää nyt oikein on.... Illalla ne sitten vasta ihmeissään oli kun jäätiin tänne Kiipulle yöksi, Rokka pyöri aikansa illalla ennenku keksi et voi mennä sängyn alle nukkuun, tuttu ja turvallinen paikka!!!

Lauantaina oli kauan odotettu tokokoulutus Forssassa, Kiitos Anulle järjestelyistä oli niin ihana tulla tokokoulutukseen ku se on lähes naapurissa!!! Riitta ja Pekka Korri (kennel Tending)saapuivat Forssaan kouluttaan tokoa koko päiväksi ja mähän tietenkin olin mukana Rapan ja Rokan kanssa ku pojat on niin erilaiset!

Aamupäivä treenattiin Pekan ryhmässä ja mä halusin tehdä Rapan kanssa luoksetuloa ja siihen nimenomaan vauhtia ja sellaista asennetta. Saatiinkin todella hyvä vinkki ja toimi hyvin kun sitä muutama kerta kokeiltiin ja sillä saatiin luotua Rapaan sellaista oikeenlaista painetta. Eli mä jätän koiran ihan normaalisti, kun kävelen pois niin avustaja menee pitämään Rapaa etulavoista kiinni ja samalla mä lähden juokseen pakoon ja kutsun Rapan vauhdista. Parilla toistolla Rapa lähti liikkeelle ja paljon sähäkämmin ja oikein voimalla!!!

Rokan kanssa tehtiin ruutua merkin kautta ja sen takia kun tuppaa oikaiseen ruutuun ja toinen syy oli se et sotkee ruudun törpöt välillä merkkiin. Ensinnäkin pitää ottaa pelkkää merkkiä enemmän ja nimen omaan silleen et on ruutukin siellä valmiina mutta sinne asti ei mennä. Ruutuun saatiin sitten ohjeeksi näyttöruutu ja ruutuleikki jota voi tehdä vaikka aina treenien lopuksi koska siinä periaatteessa Rokka pääsee onnistuun aina!!! Pekka tykkäsi kovasti Rokan asenteesta tehdä töitä ja kehui myös meidän suhdetta, kyllä lämmitti mieltä!!!

Iltapäivällä hyvän lounaan jälkeen treenattiin Riitan ryhmässä ja nyt kyselin vinkkejä Rapan noudon palautusvauhtiin, kun tuppaa pudottaan raville palautuksessa. Kerroin kaikki mitä ollaan kokeiltu ja eipä Riitta siihen pahemmin mitään keksinyt lisätä mutta sitten mietittiin sitä et vauhti saattaa parantua kun saan luoksetulon kuntoon koska siinä myös tiputtaa raville kun tulee tarpeeksi lähelle mua. Riitta totesi et kannataako mun hajoittaa Rapan noutoa kun on kuitenkin teknisesti todella hyvä et mitä se jos tulee pari metriä ravilla kun asenne  on kuitenkin kohdallaan!!!!

Merkkiin kanssa kysyi vinkkejä koska haluisin siihen vähän vauhtia lisää. Juostiin kilpaa merkille ja se toimi kivasti vaikka itse ajattelin aluksi ettei toimi Rapan kanssa!!! Rapa ihan yllätti mut, kiva!!! Rapalla oli oikein vauhti päivä!!!!

Rokka treenasi vuorollaa ohjattua ja nimenomaan sitä kun tuppaa menemään sinne väärälle puolelle kun liikkuri vie sen kapulan viimeiseksi. Kokeiltiin niin et Riitta vei kapulat ja sanoi Rokan nimen kun laittoi "oikean" kapulan maahan ja Rokka teki aivan uskomattoman hienot noudot molemmin puolin!!! Et siis liikkurin kanssa tuota tehtävä et saadaan siihen varmuutta!!!

Seuraamista näytin Riitalle kun ollaan tehty sen vireen kanssa nyt töitä ja se oli Riitan mielestö oikein hyvää ja kaunista. Seuraaminen tuntui mustakin oikein hyvältä ja sellaiselta kun mä sen haluan olevan!!!

Jäävät katsottiin kanssa läpi ja sain niihin hyviä vinkkejä et koska annan käskyt ja sitten palkkauksesta. Täytyy alkaa miettiin tarkkaan et mikä jalka on maassa ku antaa minkäkin merkin ja sitten et miten palkkaa kunkin liikkeen niin saa ne selkeämmäksi Rokalle.

Päivä oli kyllä todella antoisa ja tuli paljon miettimisen arvoisia asioita esimerkiksi valmistelevat käskyt ja se et mis kohtaa ne antaa koiralle, sitten myös se et miten itse käyttäydy treeneissä/kokeessa!! Olisi pitänyt koko päivä videokuvata koska aina unohtuu jotain tärkeetä mutta uudestaan vaan koulutukseen niin jos sit palautuisi mieleen!!!!

Uuno oli turistina mukana kentällä ja vähän siinä sivussa puuhasteltiin sivulletuloja, maahanmenoja, leikittiin jne. Hienosti kyllä Uuno vaan hengaili ja oli vaikka ympärillä pyöri paljon koiria ja ihmisiä!!! Osasi myös rauhoittua hienosti ja nukkua, olen niin tyytyävinen pieneen mieheen niinku isompiin poikiinkin!!!!

Sunnuntai meni sitten muuttolaatikoiden keskelle tai oikeestaan niiden pihalle heitossa. Saatiin nimittäin kaikki laatikot purettua onneksi ja tavarat lähes paikoilleen, alkaa pikku hiljaa näyttää ihan kodilta tää talo!!!!

Tänään maanantaina piti sitten aamusta heti mennä töihin uurastaan. Illalla oli vuorossa Uunon pentukurssi Pilvenmäellä ja tänään harjoiteltiin maahanmenoa, jota ollaan Uunon kanssa harjoiteltu jo vähän kotona ja meni oikein nätisti maahan!!! Luoksetuloja otettiin ihmiskujan läpi ja ne esimerkillisesti, samoinku se et sai syödä muiden ihmisten kädestä nameja samalla kun tutkivat koiraa!!!! Kontakti kävely suoritettiin pujottelemalla muita koirakoita, se meni yllättävän hyvin vaikka ei olla vähään aikaan käyty edes citylenkillä. Loppuun pentuset pääsivät leikkimään keskenään ja kaikki sulassa sovussa juoksenteli pitkin nurmikkoa!!! On noi pentukurssit vaan niin kivoja, Kiitos Anu ja Digitiimi!!!

Isojen poikien kanssa käytiin tekeen KO treenit Talsoilan kentällä ja tänään ohjelmassa palkattomuus 3 liikettä tai oikeestaa 2.5 kun molemmilla palkka odotti ruudussa. Rasmusken treenit sisälsivät liikkeestä istumisen joka hienosti, samoinku kaukot (no vähän ennakoi S->I) ja loppuun sai juosta ruutuun kipoille!!!

Rokka teki salamakävelystä maahanmenon ja siitä mukaan lähdön, oikein hienosti. Kaukot jotka myös nätisti, vähän ennakoi kanssa S->I ja loppuun ruutuun merkin kautta ja siihen olen ihan super tyytyväinen!!!! Rokka heti perään parit luoksetulon stopit niin et juoksin karkuun ja kierrettiin myös puuta ja siitä suoraluoksetulo, nämä molemmat oikein vauhdikkaasti ja hyvin.

Rasmuksen kanssa otettiin viel erikseen kisapalkkausta ja siinä Rapan on kyllä huippu taitava, niinku lähes kaikessa muussakin!!!! Rokka teki viel ennen iltalenkkiä paikallaolot ja en ymmärrä miks tuolla Talsoilan kentällä aina painuu istumisesta maahan kun tulen puun takaa näkyviin, muuten istuu ku tatti mut kun näkee mut niin menee maahan ja pää myös..... Ihmeellistä. Uusinnalla oikein nätti istuminen ja makuu oli aivan nappi suoritus niinku se on Rokalla viime aikoina ollut!!!!

Nyt tää elämä saisi alkaa normalisoitumaan niin ehtisi tekemäänkin jotain muutakun purkamaan muuttolaatikoita!!!!!

19.04.2011 - 21:52

Tänään alkoi Lentsun tokokurssi Turussa ja olin ilmoittanut sinne Rokan koska sen kanssa tarvin nyt eniten neuvoja ja vinkkejä et miten eteenpäin. Menikin sitten mun hieno treenisuunnitelma uusiksi tai täytyy siirrella asioita hatusta toiseen, hatut siis järjestykseen!!! Ekana tehtiin luoksetulo ihan kisamaisesti ja siinä esille tuli se ongelma et Rokka ei pysähdy seisomaan kun sen ottaa liikkeenä vaikka puun kierron kautta kyl pysähtyy. No mä en ollut älynnyt et täytyy antaa se luoksetulo käsky myös siinä puun kierrossa kun lähtee mua kohti ei siis ollenkaan ymmärtänyt pikku Rokka et kysy on samasta stopista. Nyt puun kierrolla vaan suorii luoksetuloi ja Rokan pitää tulla miljoonaa joka kerta. Stoppeja kun otan liikkeenomaisesti niin et joku pitää kiinni Rokasta tai sit et juoksen karkuun kutsun vauhdista ja itse pysähdyn ja stoppi. Kokeilin tuota karkuun juoksua heti ja se toimi todella hyvin. 

Seuraaminen toisena liikkeenä ja siinä oltiin Lentsun kanssa samaa mieltä et se kipinä ja sähäkkyys puuttuu, muuten ok. Lähdettiin hakeen sähäkkyyttä leikittämisen avulla ja sainkin Rokan parempaan tilaan (mieleltään) mutta ei ihan niin hyvä kun haluttais. Kotiläksyksi saatiin hiipiminen ja kokeillaan jos sillä saisi pienen miehen viretilan nostettua taivaisiin ja seuraamisen sitä kautta paremmaksi.

Loppuun paikalla istuminen ja se oikein hyvin vaikka vieressä koirat makasivat ja toiselta puolelta koira vapautettiinkin aikasemmin!!! Oli se vaaan niin ihanaa tokoilla ja saatiin neuvoja joilla lähdetään nyt korjaamaan noita meidän juttui et saadaan ne onnistuun ja näyttään paremmilta!!! Kiitos Lentsu ja ens viikolla nähdään, katsotaan kuinka sekaisin hatut sit menee!!!

Ennen Rokan tokoja Rapa teki tarkkuus treenit häiriössä eli siinä Kupittaan nurtsilla, ensin tunnari kapulan nostoa ja nopeaa sivulletuloa omatoimisesti. Idea et nostaa kapulan nopeasti ja tulee hyvin sivulle, nämä oikein hyvin ja tarkasti. Seuraamisen liikkeelle lähtöjä ja erityis huomio ekoissa askeleissa et kontakti pysyy mussa, pari kertaa nokka vähän laski mutta muuten hyvin. Loppuun sivulletulot omatoimisesti ja vaatimuksena et tunnen Rapan mun sääressä, nämä onnistui 100%!!!!

Illalla kotona Uuno odotti täynnä intoa ja olihan pikku ukon kanssa vähän puuhasteltava. Tehtiin kosketusalustaa naksun kanssa, hienosti lähti tarjoamaan alustaa ja loppussa jopa kerran syöksyi alustalle!!!!

10.04.2011 - 20:45

Lauantaina mä halusin välttämättä nähdä joutsenia ja olisin halunnut ottaa niistä ihania kuvia mutta kas kummaa ku melkein kaikki joutsenet kadonneet johonkin....siis ihan tyhmiä lintuja... No tuli samalla löydettyä kivoja paikkoja mis kuvailla Jokioisilta mitä en edes tienny olevan olemassa, et siis jotain hyötyä tuosta ajelusta!!!!

Käytiin viimeiseksi Elonkierrossa ja siellä pääsin kyllä katsoon joutsenta todella läheltä mutta se oli valitettavasti kuollut.... Taisi joku petoeläin sen olla pyydästänyt kun oli osaksi jo syöty.

Iltapäivällä mentiin raksalla siivoileen ja illalla Hanna tuli siivoon mun kanssa yläkerran muutto kuntoon, valmista siis alkaa tulemaan raksalla. Ihanaa kun muutto lähestyy, tää odottaminen on ihan tyhmää!!!! Kiitos Hannalla avusta ja pian päästään alakerran kimppuun!!! Koirat tietenkin hengailivat siinä mukana, no Rapa ja Rokka olivat ulkona ja ulvoivat kun naapurin koiralla juoksu mutta Uuno sitten siivosi tietenkin ja muutenkin puuhaili kaikee aikaa siinä jaloissa!!!!

Tänään aamulla kello soi ja koirien kanssa ulokoileen, tänään Johanna ja Lotte hakivat mut kyytiin ja suunnattiin jälleen Turkkuseen. Tänään ohjelmassa oli koetoimitsija kurssin ensimmäinen osa, meni päivä nopeasti hyvässä seurassa ja mielyttävää luennoitsijaa kuunnellessa, nyt vaan odotellaan et niitä kakkos osioita tulisi johonkin niin pääsisi niihin osallistumaan.

Illalal vuorossa oli tallihommii ja sit koirien kanssa pyöräileen ekaa kertaa tänä keväänä ja olipa se kivaa!!!! Molempien poikein kanssa tehtiin puolen tunnin aikas reippaat lenkit, Rokan lenkki oli jonkin verran pidempi ku ravaa paljon reippaammin luonnostaan.  Mä olen nyt suunnitellut et pari kertaa viikossa kävisin juokseen koirien kanssa ja sit kerran vetäisin pyörällä ravilenkit ku siinä koirat saavat ravata reippaammin ja tasaisemmalla vauhdilla. Kyllä pojat on kohta huippukunnossa kun tätä kunto-ohjelmaani toteutan!!!!

Uuno tietenkin leikki Viljon ja Villen kanssa sillä aikaa kun mä pyöräilin ja näytti olevan pikku herralla kivaa. Leevi oli tuossa menneellä viikolla kovin huolissaan Viljosta kun sillä ei ole enään ketään kunnon kaveria kun Kape kuoli mutta eipä tarvi olla enään huolissaan kyllä taitaa Uunosta tulla Viljon oikein hyvä kaveri.

Ihanat joutsenet!!

 

Kosken kuohuja

Hauskat "pampulat"

Nähtiin sää pallokin nousemassa taivaalle!!!

Uuno tarkkana poikana

Jaa tapahtuuko täällä jotain....

Viljon ja Uunon leikkejä

Vauhtia riittää Villenkin kanssa

Tullaan tullaan

Poskesta kiinni niin Viljo ei pääse karkuun!!!!

Niin pitäiskö sitä tokoakin joskus treenata, no mun tuo suunnitelman teko viel vähän vaiheessa niin ei oikein voi treenata!!!! No sitten alkaa ahkerat treenit kun saadaan hieno suunnitelma valmiiksi ja kyllä alkaa näkyyn tuloksii!!!!

23.01.2011 - 20:05

Eilen aamulla Eija, Reiska ja Tuksu tulivat hakemaan mua ja Rokkaa, suunnattiin kohti Halikkoa aksaamaan Anetten kurssille. Meillä oli ihan oman porukan kurssi siis me kaikki neljää oltiin pukolaisii, oli oikein  kiva treenata tuollalailla tutulla porukalla!!! Kiitos kaverit seurasta!!  Rokka aloitti sitten reenit ja tehtiin ensin puolikas rata ja se meni aika kivasti, me tehtiin ydessä töitä Rokan kanssa ja meillä oli kivaa, no kepit tökki ku ei ollu ohjureita mutta ei jääty niitä sitten hankaamaan. Saatiin kehuja että Rokka oli nyt sopivan "hullu" siellä radalla, kun viime kerralla oli vähän liikaa kontrollissa.

Toinen kierros meni myös todella hyvin, paria eri ohjaustekniikkaa kokeiltiin Aneten ohjeilla ja ne toimi ihan sikahyvin, mä olen viel aika huono noissa ohjausjutuis ku ovat niin vieraita mulle!!!! Mieltä lämmitti erityisesti kun Anette sanoi et mä liikun hyvin radalla kun välillä musta tuntuu et mä liikun kun puupökkelö mutta eipä se ihan kai sit niin ollu!!!!! Oli niin kiva aksata!!!

Me Eijan kanssa sitten jatkettiin heti toinen kurssi perään eli kontaktikurssi, katsottiin vähän missä vaiheessa meidän koirien kontaktit on. Rokka on opetettu pysähtyy kontakteille mutta se hieman hidastaa Rokan vauhtia ku on pakko sit "käskyttää" se kontakti, mutta nyt niistä kontakteista tehdään sellainen mieluinen paikka ja niiden kanssa nyt vaan leikitään. Kohta mulla on varmaan kontaktille karkaava koira!!! Keinua katsottiin ja ihmeteltii kun Rokka siitä selkeästi vähän ahdistuu, saatiin siihenkin vähän mietittävää eli mä menenkin ottaan Rokan vastaan keinun päähän. Tuossa Rokka saa itse suorittaa keinun eikä mun tarvi viedä sitä narussa sinne, toimi ainakin todella hyvin kun kokeiltiin pari kertaa. Alastulo otettaan sitten siinä samalla kun koira syö nameja, eipä sekään yhtään haitannu Rokkaa. Tuntu ainakin todella toimivalta keinolta ja Rokka tykkäs kun sai itse suorittaa keinun eikä mun tarvinu viedä sitä sinne. Kiitos Anette todella hyvistä reeneistä, oli kyllä taas niin kivaa aksata sun valvovan silmän alla!!!

Illalla sain vielä loisto idean ja lähdettiin Saken ja koirien kanssa kelkkaileen, sai tehtyä taas kiva reippaan lenkin koirien kanssa. Sakke kyllä luovutti ja puolessa välissä mutta me jatkettiin Rapan ja Rokan kanssa eteenpäin!!! Rapalla on ollut nyt huili viikonloppu mutta eiköhän sekin oteta takaisin päin tässä jossain vaiheessa!!! Tänäänki viel illal vähän otetaan päätä ja muita toko juttui sisällä kun mä vaan jaksan nousta tästä sohvalta ylös!!!

15.01.2011 - 17:14

Eilen illalla ajeltiin Rokan kanssa Halikkoon Ehyt-areenalla johon Vappu Alatalo tuli pitämään hyppyseminaaria ja eilen oli eka kerta, kaksi vielä tulossa, onneksi!!!! Käytiin ensin teoriaa läpi ja sitten alettiin hyppiin, aloitettiin viiden esteen sarjalla ja eipä tullu mulle yllärinä et Rokka ei käytä takapäätään hypätessään juuri ollenkaan eli siis nyt alkaa kova treeni et saadaan hyppytekniikka kuntoon ja näin koira voi hypätä turvallisesti.

Toisena tehtävä hypättiin yksinäistä estettä paikaltaan ja siinä sitten nostettiin rimaa ja katsottiin mihin asti koira pystyy hyppään ilman ongelmia ja sitten tultiin takaisin alaspäin. Rokalla meni 40cm viel ok, mutta sitten 45cm hypyn hyppääminen tuotti ongelmia ja huomasi että ukko alkoi väsymään. Kolmas tehtävä minkä muut jo tekivät niin me tehdään vasta ens viikolla eli okseri paikaltaan ku Rokka alkoi olemaan niin väsynyt et parempi jätää tuohon ja jatkaa viikon päästä.

Mä olen siis tiennyt jo aikasemmin että Rokan takapään käyttö on vähäistä hypätessä ja tämän takia juuri halusin tuonne koulutukseen et saisin neuvoja miten voisin parantaa sitä ja opettaa koirani hyppäämään turvallisesti ja oikealla tekniikalla.  Nyt saatiin kotiläksyksi harjoitella istumista mun jalkojen välissä et joutuu takapään lihaksilla pitämään takajalat ihan kropassaan kiinni ettei ne lähde aukemaan sivulle, tuntuu ihan iisiltä jutulta mutta siinä koira joutuu tekeen paljon töitä lihaksillaan varsinkin nyt alussa kun ne lihaksen heikot. Toiseksi tehtäväksi saatiin hyppysarja eli otan torstaina maneesilla kun mennään aksaan niin tuota viiden esteen sarjaa matalilla oksereilla.

Oli kyllä todella hyvä koulutus, kolmisen tuntia meni ihan yhdessä hujauksessa ja nyt täällä jo odotetaan kovasti ensi perjantaita et mitä silloin lähdetään tekeen. Kitoksia muille kurssilaisille seurasta ja tietenkin erityis kiitos Vapulla todella hyvästä illasta!!!

 

Tänään kello soi taas aamusta ja lähdin Tiian ja Onnin kanssa Lohjalla pentunäyttelyyn, kysessä Onnin ensimmäinen ja viimeinen pentunäyttely sillä Onni siirtyy seuraavaksi junnuluokkaan!!! Olipa kiva mennä kerranki ilman omaa koiraa sai rauhassa ihmetellä ja katsella muita! Onnin luokassa piti olla 5 pentua mutta neljä oli poissa joten Onni oli ikäluokkansa ainut urospuoleinen edustaja ja hienosti ukko esiintyi, tulokseksi tietenkin KP ja luokkavoitta!!!! Paras uros "kisassa" pikku pentu vei voiton mutta eipä mikään pöllömpi näyttelyiden aloitus nuorelta mieheltä!!!! Mihis Tiia seuraavaksi lähdetään???

Onni ja Tiia odottavat vuoroaan!!

Kehässähän pitää olla hauskaa!!!

Tarkkaavainen Onni!!

Näyttely reissulta kotiuduttani niin lähdettiin omien poikein kanssa metsään kunnon lenkille kun oli niin hieno aurinkoinen ilmakin!!! Olipa kyllä taas aikamoinen lenkki, nimittäin mun lenkkipolut oli lumen peitossa tai no oli siitä joku auto mennyt viikolla mutta siellä lumessa me taas tarvottiin tunnin verran!!! Oli kyllä ihanan rauhallista ja kaunista, tälläisiä talvipäiviä lisää kiitos ja paljon!!!! Illalla harjoitellaan Rokan kanssa vielä istumista ja Rapa saa temppuilla naksun kanssa!!!

30.09.2010 - 22:14

Tänään se sitten taas loppui, nimittäin Lentsun tokokurssi. Kurssilla ollaan opittu Rokan kanssa hirveän paljon ja on kyllä ollut todella hyödyllinen kurssi niin mulle kun koiralle. Kiitokset siis Lentsulle oikein hyvästä kurssista ja ihan varmasti näät meidät taas keväällä, jos vaan kurssei alkaa!!!

Ennen kurssia treenasin Rasmuksen kanssa Kupittaan puistossa, aloitettiin ruudun keskipaikka treenillä joka sujui oikein hyvin. Rapa alkoi hienosti etsimään oikeaa paikkaa jos palkka ei tullu heti kun meni ruutuun ja stopista viel kääntyi muhun päin. Luoksetulon stoppeja tehtiin puun kierron yhteydessä ja ne oikein hyvät. Liikkeestä istuminen otettiin pariin kertaa ja se oikein hyvin. Kaukot tehtiin liikkeenä ja sitten palkkailin myös ekaa nousua ja lopuksi vielä leikittiin niiden kanssa, kaikki meni oikein hyvin ja nyt mun mielestä Rapalla oikeanlainen ilme kun teki kaukoi!!!!

Rokan treenit alkoi ruudulla ja mä halusin kokeilla meneekö Rokka ruutuun ilman mitään palkkaa siellä, ekalla kerralla meni tötsien vasemmalle puolelle mutta korjasi hienosti itsensä ruutuun. Toisella kerralla sitten paineli oikealle puolella eikä löytänyt itseään enään ruutuun. Lentsu vei sitten pallopään ruutuun niin johan sinne mentiin vauhdilla. Nyt jatkossa pallopää pitää viedä kauaksi taakse koska nyt selkeästi kurvasi sivuun juuri ennen ruutua kun huomasi ettei siellä takana ole pallopäätä ja stopit jätetään tauolle koska osasin sen hienosti. Vähän myös ennakoi selkeästi stoppia kun oli hidastanut vauhtia ruudun keksiosassa vaikka pallopää oli siellä takana. Niin ja sitten mun pitää luottaa koiraan....mä vallan luulin et toi ampuilee minne sattuu ennenku annan käskyn mut nyt en enään sitä stressaa vaan jos ampuu niin sitten ei tule palkkaa. Tänäänkin istui vaan mun sivulla kun Lentsu vei pallopään ruutuun ja vingutti matkalla, mä olin ihan varma et sinkoilee mutta ei sinkoillu.... Tunnaria  tehtiin laudan kanssa, ekalla kerralla Rokka etsi vaan piilossa olevaa kapulaa eikä kiinnittänyt mitään huomiota lautaan. Kävin näyttään uudestaan kapulaa laudalla niin sitten tuo hokasi mennä sinne ja oli haistellu oikein hienosti ja napannu oman suuhun ja mamman luo äkkiä. Tehtiin vielä toisen kerran ja meni jo paljon paremmin, siis meille rakennetaan nyt myös tuollainen lauta ja Rokalle ei enään piiloteta kapulaa koska sitten taas vaan etsii piilossa olevaa kapulaa. Noutoa tehtiin metalilla koska siinä meillä pientä ongelmaa sen nostamisen kanssa, ensin pyydettiin koiraa nostaan kapulaa ihan läheltä ja olisi pitänyt tehdä niin ettei koira nosta pyllyään maasta mutta eihän Rokka siihen kyennyt eli tätä treenattava. Parin toiston jälkeen tehtiin sitten ihan noutona ja tuo meni ja nosti hienost vieraan metallin ja toi mulle, luovutusta täytyy kanssa treenata koska siinä tuppaa tiputtaan kapulan. Tämä tehtiin siis nurmella, itse menin harjoitteleen vielä hiekalle joka olikin paljon vaikeampaa. Saatiin kyllä muutama hyvä treeni aikaiseksi eli nyt alettava treenaan paljon tuota nosto juttua ja sitten noutoja hiekalla. Loppuun paikalla makuu jonka Rokka oli tehnyt oikein mallikkaasti!!!

Väliajoilla tehtiin vähän seuraamista ja siinä paljon pysähdyksii, sujui oikein hyvin ja seuraaminen jo aikas tiivistä. Liikkeestä seisominen tehtiin muutama kerta, ekaksi suora palkalla ja toisella kerralla palkka kun palasin sivulle, oikein hyvät seisomiset. Maahanmeno otettiin kerran ja se suorapalkalla oikein hyvin.

23.09.2010 - 22:08

Tänään suunnattiin taas Rapan ja Rokan kanssa Turkkuun tokoileen. Rokan kanssa aloitettiin Lentsun kurssilla ja tänään ekana liikkeenä liikkeestä maahanmeno joka meni muuten oikein hyvin mutta lopun perusasentoa täytyy vähän hioa, Rokka olisi vaan makoillu!!! Kaukoja tehtiin muiden kanssa yht aikaa, Roka kaukot oikein mallikkaat. Nyt tehdään liikkeenä vaan istu-maahan-istu ja seisomaan nousua treenataan vaan leikkiessä, tämä käytöntä käytössä nyt kisoihin asti ja sit katsotaan uudestaan. Puun kiertämisen yhteydessä tehtiin luoksetulon stoppeja ja suoria luoksetuloja, mä taas olin vähän hassu ja pysäytin Rokan liian aikaisin eli nyt pitää päästää se tulemaan pidemmälle et vauhti on suurempi. Stopit oikein hyviä ja stoppasi hienosti vaikka annoin vaan käsimerkin ja pallo lensi viiveellä. Loppuun paikalla makuu pari kertaa ja molemmat oikein hyvät, täytyy vaan treenata tuota vuorotellen maahanmenoa ja niin että joku käskyttää se nimittäin vähän ihmetytti Rokka.

Tehtiin omatoimisesti käännöksiä vasempaan ja ne parantuu edelleen. Otettiin myös omatoimista sivulletuloa eli pallopää maahan ja sinne ei saanu mennä ennenku oli tullut sivulle, tuota pitäisi treenata paljon enemmän et saisi Rokan hakeutuun sivulle omatoimisemmin. Pari kertaa harjoiteltiin kisapalkkausta ja sitä täytyisi nyt alkaa vähän miettiin et toimiiko se vai täytyiskö opetella joku tehokkaampi jutska....

Rasmus treenais sitten Roka treenien jälkeen, aloitettiin ohjatulla ja tänään tehtiin kapulan kanssa ja vasenta puolta, niin että vein vaan yhden kapulan ja vaan noin 5m Rapan taakse. Kovasti kokeilee jättää merkin väliin ja painella suoraan kapulalle mutta parilla toistolla saatiin koko homma onnistuun. Muutama kerran tehtiin pelkkä merkki ja se oikein hyvin eli siis paljon täytyy treenata merkkiä niin että kapulat on paikoillaan. Kaukoja tehtiin ensin liikeenä ja vähän ihmettelin miks maahanmenot vaikeita ja samoin istumaan nousut, no tehtiin perään kaukoja sitten leikkien ja sit mä se tajusin, Rapan selkä on vähän jäykkä ja sen takai noi asennon vaihdot varmaan epämiellyttäviä. No varmaan vaan lihakset vähän jumissa kun käytiin eilen kiipeileen siellä Hunnarilla eli siis useammin täytyisi tehdä monipuolista liikuntaa niin ei ehkä tulisi jumeja niin herkästi. Loppuun tehtiin ruutu 2x kipolla ja sit otettiin myös ruudun loppuosa molemmin puolin ja ne ihan hyvät!!!

Rapa kyllä treenais oikein iloisesi muuten mut noissa asennon vaihdoissa tuo selän jäykkyys näkyi. No onneksi meillä on BOT-takki niin Rapa saa sitä nyt käyttää et saadaan jumi pois ja tietenkin huomenna venytellään Rapan kanssa yhdessä ja varmasti lähdetään rauhalliselle lenkille et saa vähän lihaksen vetreytymään!!!

16.09.2010 - 22:05

Tänään iltasella matkattiin Rapan ja Rokan kanssa jälleen Turkuun tokoileen Lentsun kurssille, tällä kertaa meitä opasti ja ohjasi Lentsun mies Jukka. Kiitoksia oikein mukavasta kurssi kerrasta!!!

Ennen ryhmän alkua treenasin Rapan kanssa hetken Kupittaan hyvässä häiriössä!!! Aloitettiin seuraamisella, keskityttiin juoksuun ja siitä teräviin pysähdyksiin eli palkka aina perusasennosta ja oli muuten hienoja perusasentoja ja muutenkin seuraaminen oikein kivaa. Pari suoraa luoksetuloa tehtiin ja ne todella vauhdikkaat. Ohjattua noutoa tehtiin edelleen alustojen kanssa ja nyt oikeaa puolta. rRpa selkeästi tajunnut että alustoilla voidaan treenata myös ulkona sillä teki todella hienoja merkkejä ja sieltä alustalle menoja!! Loppuun vielä ne ihanant kaukot ja edelleen näyttää hyvältä, täytyy muistaa kysyä ens viikolla Lentsulta et koska alan tekeen niitä ihan normaalisti. Kaukojen kanssa myös vähän leikittiin ja tuo ukkelihan olisi peruuttanut vaikka mihin!!!

Rokan treenit alkoi paikallaoloilla ensin istuminen joka oikein hyvin, välissä luoksepäästävyys ja sitten makuu. Makasi oikein tarkkaavaisena ja tuijotti kaiken aikaa vaan piiloon. Nyt onnistui myös hienosti istumaan nousu ja sitten hakeen palloa puskan takaa!!! Hyppynoutoa otettiin muutama kerta ja Roksuhan hyppäsi hienosti ja haki kapulan ja tuli sitten takaisin, vähän autoin takaisin tulo hypyssä et muistaa varmasti hypätä muuten lähes valmis liike. Avoimen luokan hyppyä katsottiin myös, aloitettiin paluu hypyllä ja se oikein hyvin. Mä olin ihan varma ettei pikku mies istu  käskystä esteen toisella puolella mutta tuohan yllätti jälleen mut. Istui heti käskystä ei siis mitään ongelmaa, täytyy vaan ottaa muutama kerta ennen kisoja et saa Rokan pysymään istumassa esteen takana ettei ala tarjoileen mitään muuta. Liikkeestä seisominen katsottiin ja se tehtiin ihan käskytettynä avoimen luokan malliin, muuten oikein hyvä mutta Rokka istui heti kun palasin sen sivulle seisomaan. No seuraavana tehtiinkin sitten seisomassa pysymistä eli pallo koiran eteen ja sitten kierreltiin koiran ympärillä ja hypittiin, lopuksi palattii vierelle ja siitä pääsi sitten pallolle suoraan seisomisesta. Tätä täytyy tehdä nyt jonkin verran sillä selkeästi meinaa lähtee istuun kun tulen vierelle. Loppuun otettiin vielä vauhti luoksetulo ja nyt niin että Rokasta pidettiin kiinni ja mä juoksin pois. Oli kyllä kivat treenit ja ehdittiin tekeen paljon kaikkee.

Rokan kanssa väliajoilla otettiin myös liikeestä maahanmenoa ja siellä maassa pysymistä, meni oiekin hyvin samoinku ihan perusnouto. Noudon yhteydessä tehtiin kapulan pito treeniä ja nyt pitää jo kahtalaisesti kiinni kapulasta vaikka mä silittelen kapulaa ja välillä koiraa. Luoksetulo tehtiin muutamaan kertaan stopin kanssa niin että heitin pallon ja sitten kolmannella pallo lensi vasta viiveellä ja silti stoppasi oikein hyvin. Loppuun tietenkin vielä suora luoksetulo, ei muuten yhtään himmaillu suorassa luoksetulossa vaikka tehtiin aluksi kolme kertaa stopin kanssa!!!

Huomenna onkin tiedossa taas toiminnan täyteinen päivä, no siitä sitten huomenna lisää!!

09.09.2010 - 21:56

Tänään alkoi kauan odotettu Lentsun tokokurssi Suomen Turkkuseessa!!! Olin alun alkajaan varannut paikat molemmille koirille mutta kun ei alkanut kun yksi kurssi niin sitten tokoilemaan pääsi Rokka, ihan vaan sen takia että sen kanssa tarvin tällä hetkellä enemmän neuvoja.

Aloitettiin -käsi- tempulla jota ollaan Rokan kanssa varmaan joskus tehty ja sujui oikein hyvin, jatkettiin jalkojen välistä pujottelulla ja nyt niin että lähti perusasennosta ja palasi takaisin perus asentoon. Sujui oikein kivasti, otin siihen erikäskyn kun taas pujotteluun missä liikun kaiken aikaa eteenpäin. Seuraamista tehtiin moneen otteeseen ja hyvä niin koska Rokan seuraaminen vaatii vähän parantelua. Ensin palkattiin perusasentoja eli otettiin muutama askel seuraamista ja sitten perusasennosta palkka. Ensin ukkeli oli aika kaukana musta ihan sen takia että ollaan paljon tehty seuraamista lelun kanssa, mutta nyt parin toiston jälkeen alkoi tulla kaiken aikaa lähemmäksi ja vikoilla kerroilla oli lähes kiinni mun jalassa. Tälläisiä treenejä täytyy tehdä paljon lisää ja voin antaa Rokalle sen lelupalkan sitten viimeiseksi ja seuraamistreeni loppuu sitten siihen. Seuraamisella jatkettiin ja nyt tehtiin muutama askel eteenpäin ja sitten käännös vasempaan ja seis, nyt koiran piti käyttää takapäätään et pystyi tulemaan sivulle hyvin. Meillä takaosan käyttä hukassa ja saatiin tää kotiläksyksi et saadaan toimimaa kunnolla ja käännökset kuntoon. Liikkeestä istumista me tehtiin ihan ekan kerran mutta sujui oikein hyvin eli kun joskus suoritetaan toi avoin luokka pois alta niin istumisen saa äkkiä kuntoon. Liikkeestä istumisen loppua tehtiin erikseen eli koira istuun ja sit juoksenneltiin ja tehtiin erinäisii kevätjuhla liikkeitä ja kaiken tämän aikaa koiran piti istua tarkkaavaisena, Rokkahan istui oikein hienosti. Loppuun tehtiin ensin paikallaan istuminen ja se meni hyvin, käytiin piilossa ja sitten palattiin heti palkkaan koirat. Paikalla makuussa menin piiloon ja jätin pallopään matkalle vaikka mun olisi pitänyt viedä se sinne piiloon, no ensi kerralla tiedän. Paikallaolo oikein hieno ja mun mielestä ainakin Roksu oli aikas tarkkaavainen, loppu istumaan nousua pitää treenata kun nousi Lentsun käskystä mutta sitten ei noussu mun käskystä kun olisi pitänyt.

Olipa ihana käydä jossain koulutuksessa pitkästä aikaa, kyllä tuli taas paljon kaikkee uutta mitä pitäis treenta. Rokkaan olen kyllä oikein tyytyväinen sillä keskittyi todella hyvin ja teki hommia oikein reippaasti.

Treenien jälkeen treenasin vielä Rapan kanssa Kupittaalla kun siellä saaa hyvää häiriöö. Rasmuksen kanssa aloitettiin metallinoudolla joka tehtiin muutaman kerran ennenku palkkasin sillä ekalla kerralla haisteli matkalla kapulalla jne....ja eihän tuollaisista "huonoista" suorituksista mitään palkkaa saa. Kaukoja tehtiin Lentsun ohjeiden mukaan ja toimi todella hyvin eli jätinkin Rapan istumaan ja sitten käskytin maahan ja sieltä takaisin istumaan, näin saan ekat asennonvaihdot onnistuun ja pääsin palkkaan ne. Vaikuttaa oikein hyvältä keinolta ja toivottavasti tätä kautta saadaan kaukot kuntoon. Ruudun olin tehny nurtsille valmiiksi jo ennen kuin hain Rasmuksen ja olin laittanut sinne palkan valmiiksi, hienosti ukko hahmotti ruudun ja paineli sinne ihan täysiä. Tehtiin perään ruutu tyhjänä ja sekin oikein vauhdikkaasti. Pensasta kierreltiin muutama kerta ja tehtiin samalla luoksetulon stoppeja, pari kertaa vahvistin seisomista heittämällä namin heti ja kyllä parani stopit. Loppuun tehtiin pieni palkattomuus harjoitus eli vietiin ruutuun yhdessä palkka ja otettiin pitkä pätkä seuraamista joka muuten oikein hyvää ja tiivistä, sitten palkaksi pääsi juokseen ruutuun. Rapan kanssa oikein iloiset ja energiset treenit, kyllä oli niin hyvä mieli kun lähti ajeleen kotiin päin, molemmat pojat olivat treenanneet ihan super hyvin!!!!

Ensi viikolla matkaamme jälleen Turkkuseen ja innolla jo odotetaan mitä sitten opitaan ja harjoitellaan. Kiitos Lentsu todella hyvästä kurssista!!

19.08.2010 - 22:10

Päivällä käytiin Forssas asioilla ja pojat pääsivät mukaan kun kävin samalla matkalla vähän palautteleen Rapan kanssa Pilvenmäellä. Tehtiin ruutua kipolla ja meni aivan sairaan lujaa sinne. Liikkeestä istuminen tehtiin myös muutaman kerran ja se kanssa oikein hyvä, samoin suora luoksetulo. Kaukojen kanssa aloitettiin uusi projekti eli kaukot kuntoon ja näyttäviksi, siis leikittiin vaan kaukojen kanssa ja mä vaihtelin etäisyyttä, alku näyttää ainakin todella hyvältä. Paljon tietenkin vaan temppuiltiin ja hölmöiltiin yhdessä, taisi ohi menijät vähän ihmetellä et mistä olen karannu!!!

Kasper pääsi tokoileen myös, tehtiin hieman seuraamista ja se oli alku kankeudun jälkeen oikein malliaksta, samoinkuin liikkeestä istuminen. Kaukoja vähän leikkien ja lopuksi liikkeenä, nekin oikein hyviä ja iloisia. Kasper oli kyllä ihan super innoissaan kun pääsi touhuamaan mun kanssa kaksistaan!!!

Illalla oli vuorossa Rokan agilityn ja tänään teemana hyppyjumppa ja irtoaminen. Hyppyjumpalla aloitettiin ja siinä ekoilla kerroilla Rokka roiski taas vaan menemään (rimat kuitenkin pysyi ylhäällä) mutta alkoi keskittyyn hommaan kun sai turhat energiat purettua ja sitten alkoi hypytkin näyttään oikein hyviltä. Irtoaminen aloitettiin ensin  kahdella esteellä, sitten kolmella ja lopuksi neljällä esteellä niin että koiran piti mennä eteenpäin vaikka ohjaaja ei tullutkaan vierellä. Pienien alku vaikeuksien jälkeen Rokka irtosi oikein hyvin ja paineli eteenpäin vaikka mä jäin kauaksi taakse. Tehtiin myös pientä rataa jossa oli aluksi kaksi hyppyä, sitten pari putkea ja loppuun tuo sama neljän esteen suora jossa kolme hyppyä ja pituus ja koiran piti irrota eteenpäin. Ekalla kerralla rata meni oikein hyvin kunhan mä mistan vaan tarpeeksi ajoissa kertoa mihin mennään ja ohjata jämäkästi. Toiesella kerralla alku meni oikein hyvin mutta sitten loppu suoralla ohitti esteitä, otti selkeästi häiriöö musta kun tulinkin mukana enkä jääny sinne putken tykö katteleen, niinku hölmönä jäin ekalla kerralla!!! Otettiin loppu sitten vielä uudestaan ja nyt saatiin onnistuun kun mä liikuin vähän rauhallisemmin. Loppuun tehtiin vielä itsenäisesti puomin kontaktia ja se kyllä paranee, kunhan muistaisin tehdä sitä kotonakin....

Muutama kuva päivän lenkiltä:

Mistäköhän tuo kieli oikein tulee.... ???

06.07.2010 - 00:08

Ompa ollu kuumia päiviä, ei ole oikein voinu muuta kun käydä uittaan koiria. Lenkille ei ole itse jaksanu lähteä eikä koiria voi tuonne lähes 30 asteen helteeseen viedä käveleen muutakun pakollisille pissalenkeille. Tänään käväistiin Rapan ja Rokan kanssa pääkaupunki seudulle Sirpan järjestämässä näyttelykoulutukses. Tarkoituksena siis katsoa vähän miten koirat esiintyy tulevaa erkkaria ajatellen ja sit mä pääsin vähän harjoitteleen niiden koirien kanssa jotka esitän tulevana lauantaina Riihimäellä. Kiitoksia Sirpalle kivasta illassa ja tietenkin myös kiitos kaikille mukana olleille, toivottavasti lauantaina saadaan viettää oikein mukava ja antoisa päivä yhdessä.

Illalla käytiin vähän uiskenteleen Vaulammilla tai siis koirat kävivät.... Eivät meinanneet malttaa tulla edes vedestä pois, siellä ne vaan ui edes ja takaisin, jopa Kasper innostui uimaan muutaman kerran, muuten sitten makoili rantavedessä ja viilenteli itseään. Rokasta on tulossa kanssa aikamoinen uimahyppääjä, näytteli tänään nimittäin komeita loikkia kun hyppeli laiturilta veteen, on tainnu ottaa vähän Rasmuksesta mallia!!!

Huomenna onkin vuorossa jälleen kiva agility ilta, toivottavasti ei olisi ihan näin kuuma kun tänään mutta sen sitten näkee vasta huomenissa!!!

12.05.2010 - 22:35

Niin äkkiä ne viikot vaan vierii eteenpäin että tänään oli Lentsun tokokurssin viimeinen kerta tällä erää ja toivotaan että syksyllä taas tulee lisää ( Juu juu, menen Rapan kanssa kokeeseen kunhan vaan ehdin!!!). KIITOS Lentsu aivan mahtavista kursseista, kyllä mä oon taas paljon viisaampi ja toivottavasti muistan kaiken mitä olen oppinut ja vielä muistan sitä käyttääkki!!! Matkaseurana jälleen Marja ja Eija sekä muutama karvatassu tavaratilassa, matka sujui kyllä ihan huomaamatta kun oli niin hyvää seuraa, KIITOKSIA seuralaisille näistä kaikista kerroista oikein paljon!!!!

Rasmuksen ryhmä aloitti kisamaisella harjoituksella, ensin vietiin palkka ruutuun koiran kanssa tai ilman (mä vein ilman Rapaa), sitten seuraaminen, liikkeestä istuminen, kaukot ja lopuksi koira ruutuun palkalle. Siis niinku varmaan kaikki ymmärsi nämä likkeet tehtiin palkatta ja sitten se ruokakippo odotti siellä ruudussa palkkana. Seuraaminen meni meiltä oikein hyvin, istumisessa annoin aika vahvan vartalo avun mutta istui hienosti, kaukot oli kaameat ja ruutu loppuun oikein hyvä. Kaukoissa haaveili ja katseli muualle, ihan selkeästi viretaso laski kun huomasi ettei kaikkien liikkeiden jälkeen saanu palkkaa. No nyt treenataan sitten paljon palkattomuutta ja silleen et kaukoista tulee se palkka tai sitten kaukojen jälkeen esim pääsee juokseen suoraan ruutuun palkalle. Paikalla makuu meni oikein hyvin, Rapa oli vähän heilutellu häntää vieressä olleelle nartulle mutta kun Lentsu oli heristänyt sormea niin oli lopettanut sen oitis ja makasi oikein mallikkaasti paikoillaan. Kaukoja treenattiin sitten vähän lisää, ensiksi niin että juostiin koiran luota pois ja käskettiin luokse heti kun oli sivulla niin maahan ja siitä sitten ohjaaja peruuttaen vähän matkan päähän ja sitten muutama asennonvaihto ja palkka. Jouduttiin tekeen kaksi kertaa kun ekalla ei onnistunut, mutta selkeästi toisella kerralla kaukot iloiset ja reippaat. Kaukoja tehtiin kaikki yhdessäkin ja siinä Rapan kanssa erityisesti useita vaihtoja ennenku palkka tuli, nyt oikein hyvin eikä yhtään katsellu muualle ja ollu vetämätön.

Rokan ryhmä aloitti tietenkin kanssa palkkaamattomuus treenillä ja siihen kuului pätkä seuraamista ja ruutuun lähetys jossa palkka. Vietiin Rokan kanssa yhdessä pallopää ruutuun, mutta se sitten tuottikin suuria ongelmia kun piti alkaa seuraamaan niin tuohan ampui ruutuun..... No Eija otti pallopään hoiviinsa ja vei sen salaa Rokalta ruutuun. Seuraaminen meni oikein kivasti ja oli kuulemma kivan näköistäkin. Ruudun bongasi hyvin katseellaan ja ampui sinne lujaa, voi sitä riemua kun sai juosta pallopäänsä kanssa pitkin kenttää!!!! Nyt harjoiteltava paljon samanlaisia harjoituksia että Rokka oppii kuunteleen mua mitä tehdään ja samalla saa treenattua palkkaamattomuutta. Kehään menoa ketsotttiin jokaisen koiran kanssa erikseen ja siinä Rokka toimi parhaiten kun laitoin sen hetkeksi maahan ja sit kutsui mukaan ja suoraan kehään, oli todella terävänä ja halukkaana tekeen mun kanssa töitä. Luoksepäästävyyttä Rokka pääsi harjoittelee ihan ekaa kertaa elämässään ja ei se peppu tahtonut pysyä maassa kun "tuomari" tuli moikkaan. No tohon en meinaa kyllä paljoa enempää perehtyä sillä parempi et on aivoin!!! Paikalla makuu meni muuten oikein hyvin mutta siinä vaiheessa kun lähdin käveleen koiraa kohden niin jostain kumman syystä ampaisi mun luo.....en tiedä mikä älynväläys toikin oli kun eipä ole noin ennen tehnyt. No otettiin toinen makuu sitten melkein heti perään ja siinä makasi oikein hyvin eikä ampaissa mihinkään!!!!

Kokonaisuutena molemmat pojat teki oikein hyvin hommia tänään ja mä olin todella tyytyväinen molempiin, sillä häiriöö oli paljon, viereisellä kentällä pelottiin jalkkista ja välillä se pallo pommpi siellä meidän seassa!!! Rokalle sain myös ohjeet miten opetan pitämään paikalla makuussa pään maassa ja sitä täytyy tässä alkaa tekemään, sillä jostain kumman syystä mä vaan haluan et se alkaa makaan pää maassa, no se pitää sit vaan opettaa!!!!

06.05.2010 - 22:15

Eilen oli jälleen Turku päivä mulla ja koirilla, nyt tällä kertaa saatiin kaveriksi matkalle Reiska, Marja, Roisto ja Jeppe. Eija tulla pyyhälsi suoraan jostain jutustaan Hesasta Turkkuseen joten mä toimin hänen koiran hovikuskina menomatkan, aika hyvin asiat Reinolla kun on omat hovikuskit ja kaikkee!!!

Rasmuksen ryhmä jälleen ekana ja ensimmäisenä ohjelmassa oli alusta motivaatio treeni eli piti koira saada meneen alustalle täysii ja siit si palkka. Rasmukselle kävin ekalla kerralla näyttää alustan ja sinnehän tuo sitten paineli täysiä monta kertaa eli alustan motivaatio aika hyvässä mallissa meillä!!! Illan varsinainen teemä oli tämä ihana luoksetulo ja ruutu kisa omaisesti ja tätä olikin hyvä treenata kun yleensä nuo kisoissa aina peräkkäin ja sitten koira voi vahingossa mennäkkin sinne luoksetulo törpöille ruudun sijaan. Rapan luoksetulo oli aikas hidas, tuli ravilla kaikki pätkät, stopit sit kyllä puolestaan oli hienot. Ruudun selkeästi etsi katsellaan mutta lähtikin sitten ruudun oikealle puolelle seikaileen, mä annoin aikani seikkailla ja kun lähti tuleen mua kohti niin stoppasin ja ohjasin ruutuun, jouduin vie stoppaan toisen kerran mutta sitten meni ruutuun!!! Ihan uskomatonta että Rapaa pystyi noin ohjaan, sillä olisin kuvitellu et jää sinne vaan jököttään eikä liiku mihinkään mun stopin jälkeen, ollaan siis selkeästi edistytty kun tuo ohjaantuu noin kivasti!!!! Perään tehtiin sama harjoitus mutta kokeiltiin korjata niitä asioita mitkä meni äsken huonosti eli luoksetulossa mä menin kyykkyyn namien kanssa ja ruutuun vietiin alusta (jo ennen luoksetuloa). Nyt molemmat hienot ja onnistuneet suoritukset!!!! Loppuun paikalla makuu ja istuminen, makuussa nous kun läksin mutta Lentsu huolehti sitten takaisin maahan ja loppu ajan makasi todella hienosti, istuminen meni loistavasti ei edes vilkuillu muualle!!! Paikalla oloissa mä vaan tarvin kisoihin sen vahdin ja sitten täytyy päästä tekeen aina paikalla olo ennen kehää niin sitten ei mitään ongelmii. No tää nyt tiedetään niin täytyy vaan tunkee ittensä sellaisiin kisoihin mis on joku tuttu kanssa.

"Väliajoilla" tehtiin kaukoja pelkillä suullisilla käskyillä ja sitten vastapainoksi vaan käsimerkein, molemmat meni upeasti ja Rapa peruutteli seisomaan nousuissa todella reippaasti taaksepäin eli siis oli rento ja varma itsestään!!!

Rokan treenit alkoi puun kierrolla ja siihen saatiin paljon hyviä juttui mitä taas en ite ole kyllä keksiny/älynny.... eli kun harjoitellaan kiertoa pelkästään niin palkataan aina kädestä, sitten otetaan kauempaa vauhtia et pystyn liikkuun kaiken aikaa kun jos mä pysähdyn niin pysähtyy koirakin, kun tulee puun takaa niin mä peruutan villisti (mikä todella vaikeaa) et saadaan koiraan vauhtia jne....  Parin harjoitus kerran jälkeen alkoi sujumaan noin kiertämiset, sitten vaikeutettiin tehtävää ja alettiin kiertään jalkkismaalia, sekin onnistui todella hyvin parin harjoituksen jälkeen. Luoksetulon stopit  harjoiteltiin kiertämisen avulle eli seisomaan stopissa pallopää lensi koiran taakse ja maahan menossa autettiin koira namilla maahan. Molemmat sujui todella hyvin, kunhan mä vaan muistin oikean pysäytys paikan, peruuttamisen jne.... Tehtiin myös voittaja luoka luoksetulo tuon kiertämisen avulla eli ensin seisomaan stoppi käsimerkillä ja siitä liikkeelle peruuttaen ja sitten maahanmeno josta palkka ja vapautus, meni aivan sairaan hienosti Rokalta!!! Huomasi että kiertämiset parani hurjasti noiden treenien ohessa ja lähti kiertään jo paljon kauempaa eikä mun tarvinu auttaa edes niin paljoa, ihanan hauska treeni!!!! Ohjaus harjoitus lelulla ja samalla myös opetettiin ohjatun suuntii eli lelu maahan ja koira vietiin seisoon muutama metrin päähän siitä silleen et oli kylki leluun päin, mä itse kävelin noin viis metriä koiran eteen ja siitä sitten lähettetiin lelulle. Näitä ollaan joskus tehtykkin Roksun kanssa ja meni oikein kivasti ja vauhdikkaasti. Loppuun paikalla olo, tällä kertaa niin että joka koira maksi eri suuntaan kun kaikille laitettiin etupalkaksi pallo ja kun vapautettiin niin saivat kirmata sinne täysiä leikkiin. Rokka makasi oikein hyvin, tuijotti vaan palloa ja mua vuoron perään!!!

Rokka oli jälleen oikein vauhdikas mutta mun mielstä tänään jotenkin paljon paremmin kuulolla ja hallittavissa kun ennen, ei ollu säntäämässä mihinkään vaan tallusteli mun perässä  ja keskityyi ihan super hyvin kaikkeen mitä tehtiin. "Väliajoilla" tehtiin perusasentoja ja seuraamis pätkii ne oikein kivasti. Otettiin myös muutama ylimääräinen paikalla makuu kun mä toimin puuna ja maalina, tämä on siis samalla tälläinen teatteri kurssi, nyt vaan paperit vetään teatterikorkeakouluun!!!!

Oli kyllä ihana ajella kotiin kurssin jälkeen kun oli hyvä mieli, molemmat pojat tokoilivat oikein mallikkaasti ja jopa mä taisin välillä osata jotain!!!! Tietenkin ihan huippu seura kruunasi nämä matkat ja kurssin!!!! Ensi viikolla viel ajellaan Turkkuseen mutta sitten loppuukin Turun tokotukset tällä erää, mutta toivottavasti lisää on tulossa!!!

29.04.2010 - 10:24

Eilen illalla matkattiin Eijan ja Reiskan kanssa jälleen Turkkuseen tokoileen Lentsun kurssille ja kivaa oli jälleen!! Rasmuksen ryhmä aloitti  ja ekana liikkeenä hyppynouto. Ekalla kerralla R jäi jotain ääniä ihmetteleen kapulan viereen mutta kaksi seuraa oikein hyviä ja reippaita. Otettiin myös vinot heitot esteen molemmille puolille ja oikea puoli oikein hyvä, vasenta täytyy vähän harjoitella lisää sillä sinne päin kiertää esteen usein mennessään, takaisin kyllä sitten jo hyppää!!! Ohjaus harjoituksessa piti ensin peruuttaa koiraa ja sitten lähettää vasempaan lelulle/alustalle (Rapa teki alustan kanssa kun sitä ei noi lelut kiinnosta yhtään). Tämä harjoitus siis oikein hyvää ohjatun noudon suunta harjoitus. Rapa peruutteli kyllä upeasti ja meni reippaasti alustalle käskystä. Ohjatun vasenpuoli tehtiin sitten perään, mä lähetin R:n merkille ja siit si kapulalle, no paikalle sattui just seuraavan ryhmän collie niin meidän merkistä ei sitten aluksi tullu mitään. Collie meni vähän kauemmaksi niin johan alkoi merkki ja ohjattu näyttään paremmalta, mutta ei se kyllä näyttäny niin hyvälle mitä se on nyt yleensä treeneissä ollu. Loppuun paikalla makuu Rapa oli ollu lähdössä kovasti mun perään mutta Lentsu oli käyny laittaan sen takaisin maahan ja oli siellä sitten todella nätisti maannu. Oikein hyvä et oli lähdössä mun perään, kun siis ennen on jäänny pyöriin sinne muiden koirien sekaan!!! Taisi se collie sekoittaa taas ihan Rapan pasmat, no hyvää harjoitusta vaan ja tälläisiä tilanteita pitäisi saada lisää!!

Liikkeiden välissä tehtiin vähän perusasentoja, mun ympäsi peruuttamista, kaukoi ja temppuja, Rapa todella innokas ja teki hyvällä ilmeellä ja motivaatiolla kaikki jutut. Kaukois nyt myös peruutteli itsekseen kun pyysin seisomaan!!!

Rokan ryhmässä ei ollut meidän lisäksi kuin kaksi koiraa paikalla, joten saatiin oikein tehotreenit. Hypyllä aloitettiin, nyt niin että ensin palkkattiin hyppyä lelulla eli heti kun oli hypänny ja mä sanoin -seis- niin pallo lensi, sitten sama pienellä viiveellä (siis pallo lensi vasta muutaman sekunnin päästä seis käskystä) ja loppuun vielä liikkeenä. Kaikki muuten meni todella hyvin paitsi se liikkeen loppuosa.... eli lähti siinä tallusteleen kun mä tulin viereen. Tätä loppu osaa otettiin ihan erikseen ja alkoihan se toimimaan, Rokka pystyi lopussa hienosti jo seisoon paikallaan kun kävelin sen viereen. Eipä olla tuota varmaan ikinä edes treenattu, hyvä et tuli sekin katsottua. Hyppynoutoa tehtiin pallon kanssa leikkien, se muuten todella hyvä mutta meno hyppyä täytyy vahvistaa. Iloisesti hyppäsi aina takaisin päin pallo suussa. Kosketus alustaa tehtiin muutaman metrin matkalta ja tarkoituksena et koirat menee sinne ihan täysii ja kun pysähtyvät käskystä niin kääntyvät nopeasti ohjaajaa kohden. Rokka meni todella hienosti alustalle ja stoppi myös hieno, vähän alkoi ennakoimaan toistolla stoppia mutta kun vaan odotin niin jatkoi matkaa alustalle asti ja siitä vasta sitten palkka. Mun täytyy muistaa nyt vaan odotella jos alkaa ennakoimaan eikä missään nimessä palkata ikinä tuosta ennakoinnista, niin saadaan se pois. Loppuun paikallamakuu joka meni todella hyvin. Otettiin kaksi lyhyttä ja molemmat Roksu makasi todella tarkkaavaisena ja tuijotti mua vaikka viereistä koiraa käytiin välillä palkkaan ja taisi noustakkin välillä ylös mutta Roksu vaan makasi upeasti!!!!

Liikkeiden välissä otettiin paljon sivulletuloja ja seuraamista, kun kerran oltiin vieraassa paikassa niin  saa noihin hyvää häiriöö. Ne olikin oikein hyviä!! Hyvin Rokka kyllä keskittyy, kerran sinkosi jonkun ohi menevän koiran perään mutta jolkotteli takaisin kun oli pyörähtänyt sen ympäri. Toi on kyllä ihme juttu kun ei Rokkaa yhtään kiinnota noi meidän treeni kaverit vaan sitten jos joku menee siitä ohi niin se sitten kiinnostaa ihan tavattoman paljon. No tähän ei auta muu kun treenailla eripaikoissa ja nimenomaan sellaisissa paikoissa jossa kulkee ihmisiä ja koiria ympärillä niin tottuu siihen eikä välitä niistä sitten  enään niin.

Kiitoksiet Lentsulle jälleen todella antoisassa ja mukavasta kurssi kerrasta. Eijalle kiitos matka seurasta, kyllä maailma on taas hyvä paikka asua ja olla kun saatiin se parannettua tuossa ajomatkoilla!!! Muuten jos näät pallopäitä  jossain niin kerrohan, mä tarvisin niit muutaman lisää!!!

21.04.2010 - 22:16

Tänään taas ajeltiin Marjan ja Eijan kanssa Turkkuseen tokoileen ja olihan meillä mukana muutama koirakin!!! Onneksi laitoin päälle toppatakin, sitä en voi tajuta miten tuolla Kupittaalla aina tuulee ja näin kävi taas tänäänkin, ihmeellinen paikka!

Tokoilut aloitti Rasmus ja pienen henkevän keskustelun jälkeen aloitettiin merkillä ja ideana saada koira menemään mahdollisimman lujaa merkille. Rasmus meni suht reippaasti, no tietenkin sitä vähä hiottiin ja saatiinhan se menemään sinne lujempaakin kun mä heitin samalla lihapullan merkin ohi kun Rapa lähti liikkeelle, tuli muuten vauhtia koiraan kun lihapulla lensi!! Metallinoudossa ideana kanssa mahdollisimman iloinen ja reipas nouto, Rapaa saa nykyään oikein kivasti jo hetsattua kapulalla ja reippaasti tuo sen kapulan noutaa eikä enään yhtään emmi kapulalla. Palautukseen saatiin kivasti lisää vauhtia kun mä lähdin pakoon siinä vaihees kun Rapa lähti tuleen kapulan kanssa mua kohden. Oikein iloisia ja reippaita noutoja!!! Liikkeestä istuminen tehtiin pareittain ja sitten vielä kaikki yhdessä, R istui todella hienosti kun pikkasen autan mun ylävartalolla. Loppuun paikalla makuu ja se meni todella hyvin, eikä Lentsu käyny nyt edes palkkaan Rapaa kertaakaan!!! Noiden ohjattujen treenien välissä tehtiin Rapan kanssa paljon kaukoja ja nyt jo peruutteli seisomaan nousun yhteydessä, myös sivulletuloja palkkailin lähes 100% kun itse tarjosi sitä ja hienosti kyllä tarjoo heti jos jään seisoskeleen johonki paikalleni!!!

Rokan kanssa aloitettiin metallinoudolla ja siinä sama ongelma kun tuossa viime viikolla eli menee todella reippaasti kapulalle mutta ei ota sitä suuhun, käy vaan haistaa ja sitten ihmettelee mitä tekis ja voi keksiä vähän jotain omaa kivaakin (siis käydä moikkaan jotain koiraa tai tutkia lehtiä tai jotain vastaavaa). Ei nyt lähdetty hirveästi hinkkaan tuota noutoa vaan teen sitä nyt Rokan kanssa kotona joka päivä viikon ajan ja katsotaan sitten miltä se näyttää. Tähän asti siis metallinouto ollut todella hieno sisällä, mutta kun otettiin ulkona niin tulikin iso ongelma eteen. Merkkiä Ro teki ihan ekaa kertaa elämässään ja tehtiin bileiden avulla eli koira jää istuun kun mä meen bilettään merkin taakse ja sitten menen lähettään koiran merkille, kun menee taakse niin seis ja palkka. Todella hienosti Rokka meni merkin taakse ja seisahtui myös upeasti. Täytyy muistaa olla tarkkana et en pysäytä sitä liian aikaisin vaan vasta sitten kun on siellä takana. Loppuun ryhmässä paikalla olo, ekalla kerralla yksi koira läks liikkeelle ja Rokka nousi kun väisti koiraa mutta painui heti takaisin maahan. Toisella kerralla makasi sitten oikein hienosti vaikka viereistä koiraa köytiin palkkaileen ja se taisi noustakkin. Tuo meni kyllä aivan sairaan hyvin ja olen niin tyytyväinen pieneen mieheen ja sen keskittymis kykyyn!!! Rokan kanssa tehtiin väleissä paljon seuraamista, käännöksiä ja kaukoja. Seuraaminen ja sivulletulot todella hyviä ja reippaita. Käännöksissä pysyy hienosti kyllä kiinni mun jalassa, samoin kun juoksussa ja hitaassa käynnissäkin joita otettiin ihan lyhyitä pätkiä. Kaukot myös oikein kivoja vaikka häiriöö oli ympärillä paljon, oikein hyvä treeni paikka tuollaiselle nuorelle pojalle oppii heti työskenteleen häiriössä ja keskittyyn vaan mun kanssa tekemiseen!!!

14.04.2010 - 22:11

Tänään oli vuorossa taas Lentsun toko kurssi Kupittaalla ja sinne suunnattiin Marjan ja Eijan kanssa samalla autolla, sujuu toi matkustaminen paljon rattoisammin!!!  Tulipahan sovittua yhteinen tokokoekkin meille kaikille, et siis mekin ollaan menossa kisoihin ainakin sitten syksyllä!!!

Rasmuksen kanssa aloitettiin tunnarilla ja se todella hyvä. Ei ihan heti hokassu missä kapulat on mutta kun meni sinne niin varmasti toi oman. Rapa oli varmaan katsellu johonki muualle kun Lentsu vei kapuloita kun ei heti niitä löytäny. Luoksetulossa haettiin lisää vauhtia kun Rapan stopit on ihan kunnossa, tehtiin eka suora ja heti käskyn jälkeen mä menin kyykkyyn ja heiluttelin namipussia ja Rapa sai syödä siitä suoraan palkan. Toisella kerralla pääsi pussille syömään vasta seisomaan stopin jälkeen. En ole ikinä nähnyt Rapaa noin ninnokkaana luoksetuloissa oikein odotti käskyä et saa tulla mun luo! Tätä nyt jatketaan et saadaan se vauhti paranemaan! Häiriöharjoituksena tehtiin yhdessä seuraamista ja jääviä liikkeitä, me tehtiin istumista ja ne todella hyviä eikä ottanut häiriöö muista olleskaan. Loppuun paikallaolo ja nyt Rapa uroksen ja nartun välissä, Lentsu tarkkaili Rapaa ja oli käyny muutaman kerran palkkaankin, mutta Rapa oli ollut oikein rauhallinen eikä yhtään sen oloinen et lähtee liehittelemään ketään. Hyvä Rapaa!!! Rapa oli nyt jo paljon rennompi kun viimeksi ja paljon energisempi, tarjoili kaiken aikaa vaikka mitä ja puuhasteli tosi innokkaasti temppuja mun kanssa kun niitä aina väleissä otettiin!!!

Rokan treenit alkoivat seuraamisella ja saatiin siitä jopa kehuja!!! Ekaksi näytin miten ollaan edistytty ja sitten käytiin käännökset läpi ja nekin meni oikein hyvin, paitsi se täyskäännös vasempaan kun tuo pentu ei oikein osaa vielä käyttää takapäätään eli nyt alkaa kova takapään käytön harjoittelu!!! Liikeestä maahanmeno otettiin ihan uutena juttuna meille ja se tarvii vielä paljon harjoitusta. Mun täytyy muistaa etten auta nami kädellä vaan sillä tyhjällä ja sitten palkka toisesta kädestä. Kyllä sekin tässä kuntoon saadaan kun vaan harjoitellaan, mutta me ei olla sitä vielä ikinä ennen edes harjoitultu. Häiriössä tehtiin liikkeeestä maahanmenoja niin että kuljettiin kaikki rivissä ja joka toinen teki maahanmenon ja muut jatkoi suoraan seuraamista. Rokka meni aika kivasti maahan kun autoin vaan tarpeeksi, eikä pahemmin edes ottanu häiriöö muista vaikka kulkivat ihan vierestä. Välillä vaihdettiin vuoroja ja me vaan seurattiin, eikä sekään aiheuttanut suurempia ongelmia pikku ukolle. Paikallamakuu tehtiin itsenäisesti muutaman koiran kanssa ja hyvin Rokka makaa, vähän nuuskii välillä maata mutta pysyy kuitenki  todella hienosti massa. Tehtiin myös todella lyhyt istuminen ja se meni kanssa hyvin. Itseksemmä kierreltiin vähän tolppaa ja tehtiin kaukoja siinä sivussa ja ne meni kyllä todella kivasti. Hyvin Rokka pystyy keskittyyn vaikka ympärillä tapahtuu paljon, loppua kohden keskittyimen vähän herpaantuu mutta taitaa pikku mies väsyä, no ikä tuo sitten lisää malttia ja keskittymistä, toivottavsti ainkin!!!

Nyt taas viikko treenataan ja sitten ens viikolla uudestaan Turkkuseen kantsoon mitä uutta opitaan!!  Loppu viikko onkin vapaata töistä, joten päästään puuhasteleen koirien kanssa vaikka mitä eli huomen ajattelin mennä vetään pupujäljet ja sitten tietenkin pitää vähän treenailla myös tokoa ja mennä katsastaan tuon koulun kenttä et pääseekö sinne jo treenaileen ja puuhasteleen. Perjantaina on vuorossa sitten Kapen eläinlääkäri ja toivotaan et kaikki menee hyvin ja löydetään jokin syy tuohon oireiluun.

 

08.04.2010 - 21:14

Eilen alkoi kauan odotettu Lentsun toko kurssi Turussa Kupittaalla. Mä olin mukana molempien koirien kanssa että tulee varmasti treenattua tarpeeksi!!! Rasmus on ekassa ryhmässä ja aloitimme kaukoilla ja ruudulla, tehtiin niitä itsenäisesti sillä välin kun Lentsu katsoi muiden seuraamiset läpi. Kaukot ihan suht koht ok, hieman katseli ympärilleen ja ihmetteli paikkaa vaikka ollaan oltu siellä ennenkin tokoileen. Ruutua tehtiin lätkän+kipon kanssa ja jälleen toi lätkää mulle nätisti eli meillä pienoinen ongelma tässä. Viimeiseksi menimme sitten seuraamiseen ja se oli teknisesti ihan ok, mutta vähän vaisua. Rapaa selvästi vähän ahdistaa kostea maa ja sitten otti kyllä pikkasen paineita myös tuosta paikasta kun ei olla sielää oltu viime syksyn jälkeen.

Käytiin sitten läpi kaikkien ruutu yksitellen ja saatiin apua tuohon alustan kantamiseen eli avustaja palkkaa Rapan ruudussa kun koskee alustaan ja sitten juoksee vielä kipolle syömään mun taakse. Tätä ei siis voi treenata muulloinkuin sillonkun on avustaja, mutta sillon kun treenaan yksin niin lähetän tyhjään ja seisomisesta vapautus kipolle. Kokeiltiin myös tuo jälkimmäinen versio ja se toimi oikein hyvin. Ruutuun meno vauhti on selvästi kasvanu tuon alustan avulla ja muutenkin Rapan ilme on oikein kiva tässä liikkeessä.

Kaukot katsottiin kanssa läpi ja ne ihan ok, tavoitteeksi asetettiin se et Rapa lähtee itse peruutteleen seisomaan nousujen yhteydessä myös tuolla puistossa niinkuin tekee kotonakin. Muutamien toistojen jälkeen jopa alkoi siirtämään ekaa tassua jo vähän taaksepäin JEEE!!! Tuo peruuttaminen on siis yksi koko kurssin tavoitteista, sillä kun Rapa peruuttelee itsenäisesti niin sillon se on rento eikä stressaa ympäristöstä yhtään!

Loppuun tehtiin vielä paikalla makuu, Rapa oli reunassa mutta vieressä oli uusi tuttavuus. Jätin Rapan siihen ja lähdin poistuun näkösuojaan, no johan herra nousi huiskuttaan häntää, mutta Lentsu komensi heti takaisin maahan ja Rapa selkeästi vähän hämmentyi tilanteesta ja makasi lopun ajan todella hienosti paikoillaan. Oli todella hyvä et nousi ja että siihen päästiin puuttumaan ja se et Rapa vähän pelästyi/hämmentyi niin jos vaikka muistaisi tuon jatkossa ja voisi maata nätisti!!!

Sitten vaihtaan koiraa ja energia pakkaus Rokka kehiin. Rokan ryhmän kanssa aloitettiin sivulletuloilla ja niitä tehtiin joka suunnalta, seistiin kaikki ympyrässä jotta muista olisi vähän häiriöö. Rokka tulee kyllä todella vauhdikkaasti ja iloisesti sivulle ja  vielä oikeaan paikkaan. Nyt vaan häivytän namin vasemmasta kädestä ensin kotona ja sitten muualla niin meillä sivulletulo valmis!

Seuraamis harjoituksessa pujoteltiin muiden koirien välissä ja tämä sujui oikein kivasti kunhan vaan muistin kehua Rokkaa kaiken aikaa kun kulki nätisti!!! Muiden kierrellessä meitä otettiin kontakti treeniä ja sekin onnistui hyvin kun muistin kehua ja palkata Roksua tarpeeksi.

Ruutu käytiin läpi ja me tehtiin lelujan kanssa samalla tavalla kun ennenkin eli ekaksi vietiin yhdessä ja sitten Lentsu lisäisi ruutuun aina lelun kun Rokka juoksi mun luokse. Ekalla kerralla painoi ihan täysiä sinne hakeen lelun ja äkkiä mun luo takaisin, toisella kerralla bongasi hienosti lelun ruudussa ja haki sen suoraviivaisesti, kolmennella kerralla jäi sitten haahuileen jotain matkalle ja kesti aikansa ennenkuin muisti mitä on tekemässä. Tehtiin sitten vielä yksi ja sen taas bongasi oikein hyvin. Tulevaisiuudessa saatiin ohjeeksi viedä ensin pari lelua yhdessä ja sitten vasta niin ettei Rokka nää niin tulee varmemmaksi tuo meneminen sinne. Hienosti kyllä paineli ruutuun vaikka muut koirat seisoivat siinä vieressä, eikä ottanut niistä yhtään häiriöö vaan keskittyi vaan muhun ja leluihinsa!

Kaukot katsottiin myös läpi ja mä olin sitämieltä et istuminen on todella hankalaa, mutta mun tarvii vaan olla kärsivällinen ja opettaa sitä rauhassa. Rokka nousee kyllä aiva sairaan hienosti seisomaan niin maasta kun istumisestakin, noista olin todella tyytyväinen, samoin maahanmenoihin!!!!

Loppuun vielä paikallaolo ja se oli Rokan ensimmäinen paikallaolo ryhmässä ja meni kyllä aivan sairaan hienosti. Vähän vilkuili sivuille ja katseli muita mutta pysyi maassa. Lopussa alkoi muriseen takana kulkevalla ihmiselle mutta pysyi silti maassa, no kun vapautin niin pitihän sitä miestä käydä vähän haukkuun ja sitten äkkiä takaisin mamman luokse. Taitaa tuo mörköikä vähän välillä kummitella esiin pikku miehellä.

Kokonaisuutana Rapa oli vähän vaisu ja selkeästi vähän jännittynyt, en tiedä johtuiko kenties kosteasta maasta vai siitä että ei olla pitkään aikaan käyty tuolla treenaanja uusia treenikavereita. Teknisesti kyllä kaikki onnistui hyvin, mutta vähän olisin halunnut enemmän pilkettä silmäkulmaan Rapalle. Rokka yllätti mut kyllä todella positiivsesti jaksoi hyvin ja keskittyi myös todella hyvin mun kanssa puuhasteluun. Rokka myös leikki todella rennosti uudessakin paikassa vaikka oli myös muitakin koiria ei sitä yhtään ne haitannut!!!

Kiitoksia Lentsulle jälleen meidän opastamisesta, vaikka me "Forssa team" ollaan aina välillä aika toivoton tapaus!!! Marjalle ja Eijalle kiitoksia matkaseurasta ja ensi keskiviikkona taas matkataan uusiksi jos ei tuu mitään mailia että kurssi olisi muka peruttu!!!!!

17.02.2010 - 20:58

Aamulla lähdettiin ajeleen Rapan ja Rokan kanssa kohti Turkua ja Kupittaata, olin tilannu Lentsulta yksärin kun meidän pojilla oli mun mielestä vaikka minkämoisii vakavia ongelmii tokossa ja niitä olikin ihan oikeesti!!!! No aloitetaampa sitten Rapasta joka pääsi näyttään ongelmansa ensin eli mä en ole ollut vähään aikaan ihan tyytyväinen ruutuun kun tuppaa laittaa nenän maahan jos siellä ei ole kippoa. Nenä maassa tietenkin ei aina katsele eteenpäin ja näin ollen voi mennä ohikin ruudusta ja se sitten ei ole ollenkaan hyvä..... Tehtiin sitten yksi tyhjä ruutu kokeeksi ja palkkasin siitä stopin kun nyt sattui menee nenä ylhäällä ja keskelle ruutua. Toisella kertaa nenä alkoi sitten painuu alas ja tämä suuri ongelma tuli esiin, HYVÄ koska oltiin tuolla sen takia että saadaan jotain vinkkejä. Laitettiin ruutuun pienen pohdinnan jälkeen alusta ja lähetin Rapan sinne vaan -mene- käskyllä niinku lähetän alustalle aina, toimi aika kivasti mutta se jokin vaan puuttui.... No jatkettiin ja seuraavaksi tuotiin ruokakippo mun taakse ja siis alusta jäi ruutuun eli Rapa juoksee alustalle ja vapautan sen sit sieltä heti mun taakse kupille. Tämä alkoi näyttää aika hyvältä kun pari kertaa tehtiin ja Rapsu hoksasi idean et kun käy painaa alustaa niin pääsee syömään kipolle mamman taakse. Tällä konstilla alamme nyt työstään ruutua ja pääasiassa teemme näitä alusta+kuppi harjoituksia, aina joskus tehdään koko ruutu liike ja sittenkin vapautus kupille mikä ollaan  laitette mun taakse ennen ruutuun lähetystä ja tietenkin silloin tällöin myös tyhjä ruutu ja siitä palkka, kun kisoissa se ruutu kuitenkin on aina tyhjä. Tää nyt näytti ja tuntui toimivan kun mukana oli kuppi joka on Rapalle todella tärkeä juttu ja tuo alusta on myös todella kiva Rapsun mielestä, mä en olis muuten ikinä itse keksiny tuollaista harjoitusta vaikka olisin kuinka miettiny!!!

Sitten Rokkaan ja sen "pieniin" ongelmiin.... No mä halusin että katsottaisiin seuraamisen alkeita yhdessä läpi, mutta Lentsu huomasi muutaman pikku jutun sivulletulossa ja korjattiin niitä sitten ensin. Mä en tajua kuinka ihminen voi mennä niin vinoon ja kierolle kun mä kun kutsun tuota pientä sivulle eli jos olisin suorassa itse enkä tuijottelisi sitä niin varmaan uskaltaisi tulla sivulle paljon paremmin. Mentiin sitten lasiseinän eteen niin että mä näin kaiken aikaa mitä tein ja johan oli hienoja sivulletuloja kun muistin olla suorassa ja tuijottamatta..... Eli mun pitää vähän harjoitella ei Rokan!!!! Tehtiin myös harjoitus jossa koiran pitää itse alkaa tarjoamaan sivulletuloa ja siinäkin Rokka oli todella pätevä, mä en ihan niin pätevä vinouteni ja kierouteni takia.... No nyt täytyy muista olla suorassa ja tuijottamatta niin pystyy tekeenkin jotain Roksun kanssa!!! Seuraamisen alkeen myös katsottiin eli ekaksi koira sivulle (palkka) ja sitten käännös ihan mihin suuntaan vaan tai askel eteenpäin ja palkka ja se oli siinä. Sitten kun tuo sujuu niin voi alkaa ottaan muutaman asekeleen eteenpäin jne.... Namilla autetaan kaiken aikaa ja muistetaan pysyä SUORASSA ja katse ETEENPÄIN!!! Nämä "alkeis" harjoitukset tehdään namilla että liikkeet saadaan pysymään hallittuina ja koiralle opetettua oikeat liikeradat, sittenkun homma alkaa sujuun niin siirrytään leluun kun se on kuitenkin Rokalle se kaikista paras palkka.

Rokan kanssa katsottiin myös ruutua eli vietiin yhdessä lelu sinne ja sitten lähetin täydestä matkasta, sillä välin kun koira juoksi mun tykö takaisin niin Lentsu vei toisen lelun ja sitten vaan uusi lähetys. Vähän Rokka epäili noilla toisilla lähetyksillä mutta meni kuitenkin parin pyörähdyksen jälkeen hienosti ruutuun hakeen lelun!!! Tälläisiä treenejä täytyy alkaa tekeen paljon lisää että alkaa luottaan siihen et ruudussa on lelu vaikka sitä ei olla sinne yhdessä viety. Niin ja sitten Rokan pentuaika loppui ja sen pitää tästä eteenpäin lähteä ruutuun mun sivulta, kun nyt olen pitäny sitä kiinni ja lähettäny silleen pentutyylillä, tämäkin hyvä sivulletulo harjoitus! No esiin tuli myös yksi meidän ongelmista tuo lintujen jahtaaminen, tuo pentu bongasi yhden ohi menvän koiran ja juoksi vähän matkaa sen perässä (luulen että olisi tullu sieltä vielä takaisin, ehkä), mutta huomasikin sitten lähistöllä olleen lintuparven ja kävi ajaan ne puuhun.... Siinä vaiheessa kun näki ne linnut niin ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta kun tirppoja silmissään.... Eli tähän nyt täytyy puuttua kun lintuja voi lennellä joka paikassa ja silti pitää pystyä keskittyyn mun kanssa puuhasteluun, jos joskus kisataan niin ei ole kauheen mukavaa jos tuo jahtaa lintuja ja mä tokoilen yksinäni kehässä.... Siis nyt aloitetaan harjoitteleen käskyä joka toimii tilanteessa kun tilanteessa pysäyttävänä ja ei toivotun toiminnan lopettavana, tässä onkin meillä urakkaa ihan tarpeeksi..... Niin ja saatiin me sitten vielä "läksyksi" paikalla makuun opettelu ennen huhtikuussa alkavaa tokokurssia, joten tiedossa intensiivistä tokoilua ja reenailua ja toivotaan että päästään kevään tavoitteisiin eli linnut ei häiritse, seuraaminen onnistuu pari metriä ja paikalla makuu.

KIITOKSIA Lentsu yksäristä, nyt tiedän taas mitä harjoitellaan ennen kevään kursseja ja toivottavasti sitten loistetaan ja mä olen ihan suorassa ja tuijotan vaan suoraan eteenpäin!!!

Kotiin tultuamme käytiin elonkierrossa vähän lenkkeileen ja otin kamerankin mukaan vaikka oli niin harmaata ja pilvistä, miksei aurinko voi paistaa sillon kun mulla olis aikaa kuvailla ja lenkkeillä. No tässä kuitenkin muutama kuva pojista ja maisemista:

Otampa sulta sen kepin pois- Rokka tuumii Rapalle

Kepin veto kisa!!!

Miksei se aurinko paista, tylsää

Illalla kun Sakke pääsi töistä lähdettiin ajeleen Vihtiin ja katsoon Tuikeen pentuja, siis Rapan ensimmäisii lapsenlapsii!!! Ajatelkaa mun pieni Rasmus on jo Ukki!!!  Voi kun ne 6 viikkoiset pentuset oli ihania ja niin huvittavia, yhtään ei kyllä ole tulossa meille vaikka olivatkin ihan super suloisia!!! Tässä muutama kuva vielä pentusistakin:

Pennut olivat rauhallisia ja melkein nukkuivat kaiken aikaa kun kyläilimme, pari kertaa sentään vähän painivat niin sai naureskella niiden huojuvia liikkeitä!

Nyt onkin kiireinen päivä pulkassa ja voi hyvin mielin mennä nukkuun ja odottaan huomista ja uutta kiireistä päivää!!!

13.01.2010 - 10:45

Eilen aamulla käytiin poikien kanssa jälleen vähän treenaileen hangessa ja tarvottiin kunnon lenkki ja oli kyllä niin ihanaa kun joka puolella on vaan valkoista! Illalla mentiin Forssaan ja vuorossa oli Rapan dogtiimin toko kurssi. Ennen Rapan kurssia kävin Rokan kanssa city kävelyllä pitkästä aikaa ja meni todella hienosti.

Kurssi aloitettiin tällä kertaa ruudulla ja tehtiin se ihan kisaomaisesti, Rapa jostain kumman syystä meni ruutuun takaa sisälle mutta muuten oikein hyvä ruutu ja varsinkin seuraamaan mukaan tuleminen oli todella reipas!!! Suorituksen jälkeen pohdittiin Anun kanssa et miksi meni takaa sisälle ja miksi painoi nenän maahan, no maassa oli varmaan paljon jotain hajuja kun muut koiratkin sitä kovasti haistelivat mutta ei sitä nenää silti tarvi maahan laittaa. Tehtiin muutamia kertoja ruutu niin että kävin näyttää keskikohdan ja sitten lähetin aika läheltä. Ekoilla kerroilla näissäkin nenä meni maahan, mutta parin toiston jälkeen nenä pysyi ylhäällä ja Rapa meni todella hienosti ihan keskelle ruutua!!! Tälläisiä täytyy nyt treenailla lisää et saadaan se nenä pysyyn ylhäällä. Muiden tehdessä ruutua niin me Rapan kanssa otettiin kaukoja ekaksi ihan liikkeenä ja sitten leikkien. Kaikki kaukot todella hyviä ja vaihtoi asentoa todella terävästi ja nopeasti, askeleen tuli eteenpäin muutamassa seisomaan nousussa mutta kun huomasin sen niin en vaan palkannu niitä niin johan alkoi tulemaan parempia nousuja!!!

Toisena kurssi aiheena oli omavalintainen liike ja mä halusin et katsotaan Rapan seuraamista tai paremminkin halusin saada jotain uusia treeni vinkkejä siihen. Saatiinkin todella hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä, ekaksi se etten aloita aina perusasennosta vaan olen ottamassa Rapaa perusasentoon "pentutyylillä" ja sit lähdenki ite liikkeelle kun koira on just kääntymässä sivulle. Palkan koira saa kun tulee seuraamaan oikeaan paikkaan. Ekoilla kerroilla Rapa oli ihan et mikä juttu tää on, et ei kyllä ymmärrä, mutta kun hokasi et palkka tulee kun menee nopeasti seuraamaan niin tuli todella nopeasti oikeaan paikkaan. Näitä täytyy nyt tehdä ja Rapasta tää oli todella kivaa kun oivalsi mistä on kyse. Vasemmalle käännöksiin saatiin vinkki myös miten saadaan niitä tiiviimmäksi eli kun olen kääntynyt niin otanki pari peruutus askelta ja sit vasta lähden eteenpäin, näin koira joutuu käyttään takapäätään siinä käännöksessä ja pysyy hienosti kiinni jalassa koko ajan! Lopuksi tein vielä itsenäisesti ruutua niin että kävin näyttää keskikohdan ja nyt Rapa todella hienosti tarjoili keskikohtaa ja eipä menny nenä enään yhtään maahan!!! Kiitoksia Anu jälleen uusissta vinkeistä ja neuvoista!!

03.12.2009 - 23:29

Miksiköhän päivitykset ovat taas jääneet... No nyt niitä kuitenkin tulee... Tiistaina oltiin Rapan kanssa dogtiimin tokokurssilla Forssan linja-auto aseman kupeessa. Aloitettiin ruudun loppuosalla ja siinä halusin lisää vauhtia seuraamaan tulemiseen. Katsottiin eka kerran miltä se näyttää ja sit tehtiin vauhdikkaita sivulletuloja niin et mä lähdin pakoon aina käskyn jälkeen. Rapa selkeästi piristyi ja mun mielstä tuli jopa nopeammin. Tehtiin kolme nopeaa ja sit yksi tavallinen ja tavallinen oli hieman parempi noidan nopeiden jälkeen eli nyt paljon tuollaisia nopeita niin saadaan se vauhti kuntoon. Anulta sain hyvän vinkin ku olen jättäny Rapan aina seisoon ruutuun ja sit vasta käskeny maahan kun olen alku pisteessä itse takaisin, jos jätänki nyt vaan suoraan maahn kun tää harjoitus on nyt kuitenkin aivan eri kun ruutuun pysähtyminen. Uskon siihen et Rapa saattaa vähän paineistua kun seisoo siellä ruudussa niin kauan kun kävelen takasin alkuun eli nyt myös tätä aletaan tekeen erilailla.

Toisena liikkeenä tehtiin tunnaria ja Rapa teki ihan liikkeenä, muuten hyvä mut kun oli ottanut oman suuhun niin kääntyi viel muihin kapuloihin päin ennenku lähti mun tykö. Tähän saatiin hyvä vinkki kanssa, heti kun on ottanut oman suuhun niin palkka näkyviin tai sit voin jopa lähtee karkuun et saadaan palautus nopeaksi ja että lähtee heti pois kapuloilta kun on ottanut oman suuhun. Empä ole tuotakaan ite hokassu, onneksi joku kattoo joskus vierestä ja sanoo mitä pitää tehdä!!!

Itseksemme teimme vähän seuuraamista, kaukoja ja temppuja. Rapan treenivire oli ainakin tuolloin todella hyvä ja oli kaiken aikaa valmis tekeen lisää. Sivulletuloa tarjoili joka välissä ja palkkailin siitä surutta et pysyy vahvana ja mukavana juttuna.

Eilen vietinki koko päivän töissä ja koirat saivat ansaitun lepo päivän. Tänäänki ovat saaneet levätä kunnon aamulenkkiä lukuun ottamatta. Oli pakko lähtee taapertaan elonkierron pelloille melkein kahdeksi tunniksi kun oli niin kaunis aamu; oli vähän pakkasta ja  maa aivan roudan peitossa. Kyllä pojat juokisvat ja kirmailivat, tuo pakkanen saa ne aivan hulluiksi. Hassua on myös se että kooikerit saavat aina samoissa kohti lenkkiä sekarit, ihmeellinen juttu!!! Lenkin ohessa tehtiin muutamia luoksetuloja ihan lennosta ja nyt Rokka on oivaltanu hyvin et palkka tulee sivulta, ei tarvi enään paljoa auttaa kun keikauttaa itsensä sivulle istumaan. Rapa pääsi myös kiertään rehupaaleja ja ottamaan muutaman ihan "virallisen" luoksetulon joissa oli sitä vauhtia ja ilmettä!!!

Huomenna toivottavasti ehditään vähän treenaileen poikien kanssa ennenkun lähden pikkujouluihin, siis tietää ettei lauantaina ainakaan mitään treenata tai jos treenataan niin mä makaan vaan sohvalla tai sängyssä ja ohjailen sieltä!!! Sunnuntaina onkin vuorossa Tampereen ryhmänäyttely johon suunnataan esittään muutama tollo ja kooikeri, myös Rapa pääsee kehään ihan vaan huvin vuoksi. Siis seuraavaksi päivitellään näyttelykuulumisia!!! Hauskaa viikonloppua kaikill!!!

25.11.2009 - 10:29

Eilen oltiin Rapan kanssa dogtiimin tokokurssilla ekaa kertaa. Kurssi alkoi jo viikko sitten mutta kun me oltiin silloin vielä laivalla niin ei päästy osallistuun. Eilen aloitettiin p.istumisella, Rapa istui todella rauhallisesti ja tarkkaavaisesti aluksi no menin sitten piiloon kun oli nii hienosti hetken ehdin olla piilossa niin eiköhän ukko ollu noussu ja heilutteli häntää vierustoverille. Otettiin sitten uusi ja lyhyt niin et kävin piilossa nyt todella hyvä istuminen. Vieressä istuva Nemo oli Rapalle uusi tuttavuus niin olisiko sen takia taas lähteny ihmetteleen sitä tai sit syy saattaa olla siinäkin ettei olla pitkään aikaan otettu p.oloja vieraiden koirien kanssa eli nyt paljon lisää treeniä ja ensi kerralla niin että joku palkkaa herraa. Perään sitten makuu jossa Rapa oli vähän heilutellu häntää mutta pysynyt kuitenkin hienosti maassa!

Ohjattu oli tämän kerran teema ja me Rapan kanssa aloitettiin, eka tehtiin ihan liikkeenä ja niin että oli vaan reuna kapulat. Merkille jäi vinoon joten vasempaan kääntyminen vaikeaa mutta haki silti todella hienosti vasemman kapulan ja palautti nätisti mulle. Tehtiin toinen kerta niin et vein koiran vaan merkin taakse ja siit sit lähetin, nyt kääntyi todella hyvin ja edelleen kapulan pito ja palautus ok. Pohdittiin Anun kanssa tuota merkkiä ja ajateltiin jos sitä kokeilis niin et vieressä olisi jokin seinä niin Rapan olisi pakko suoristaa itseään sinne taakse eli kun olisi suorassa siellä takana niin kapulalle lähtö olisi paljon helpompaa.

Tehtiin vielä erikseen merkkiä ja nyt käytin vähän apuna kentällä ollutta lavaa. Meni paljon suorempaan sinne taakse ja korjasi itseään aika kivasti suoraan kun vaan odotin hetken. Mielellään Rapa kyllä lähtee peruuttaan siellä takana mutta sen saa varmaan pois kun vaan palkkaan nopeammin. Tietenkin tämä on vielä vähän epävarma liike joten peruuttaminenkin voi jäädä pois itsestään kun Rapa oppii oikean paikan vielä varmemmin.

Muiden treenatessa tehtiin vähän kaukoja joissa palkkailin niitä maahanmenoja ja pari muutakin vaihtoa, nyt kaukot todella reippaat ja hyvän näköiset. Rapa alkoi herään vasta loppu vaiheessa treenejä oli vaan jotenkin unessa.... Johtui ehkä siitä kun edellisistä kimppa treeneisät oli taas vähän aikaa ja muutenkin ollaan aika vähän treenattu, no nyt kyllä korjataan tuo asia ja aloitetaan taas treenaileen ahkerasti jos vaikka saisi laitettua ilmon menemään johonki kokeeseenkin....

10.09.2009 - 22:05

Tänään oli sitten Lentsuin tokokurssin viimeinen kerta tällä erää. Olen kyllä oppinut paljon uutta kurssin aikana ja saanu välillä aika moisia ahaa ilmiöitä, et tuonkin asian voi tehdä myös noin!!!  Kiitoksia todella paljon todella antoisasta kurssista ja oltais hyvin voitu jatkaa viel toinen rupeama tähän perään!!!

Matkattiin Marjan kanssa jälleen Kupittaalle yhdessä ja hyvissä ajoin et pääsin Rokan kanssa city kävelylle ja tänään vähän leikittiin myös leluilla. Aloitettiin leikkimisellä ja nyt palautti todella hienosti lelun aina mulle. Tuo vaan leikki vaikka vieressä pelattiin jalkapalloo eikä kyllä ihmetelly vaikka lapset kävivät sitä katsomassa, mieluummin olisi leikkiny kun ollu siliteltävänä. Hälytysajoneuvon äänet vähän ihmetytti aluksi mutta ei nekään sit myöhemmin enään aiheuttaneet mitään reaktiota. Kävelyllä käytiin taas cittarilla katseleen ostoskärryjä ja ihmisiä, sekä muuten vaan ihmettelemäs maailaman menoa. Rokka on kyllä niin reipas ei ota mistään painetta vaan taapertaa vaan eteenpäin, ihmisistäkään ei välittänyt oikeestaan olleskaan, kävelee vaan pää pystyssä mun vieressä!!! Rapan kurssin ajaksi Rokka meni autoon harjoitteleen yksinoloa ja odottamista häkissä, kun se tulee tarpeeseen ihan noita näyttely sun muita reissuja ajatellen!

Rapan kanssa aloitettiin tänään hyppynoudolla, joka tehtiin metallilla ja niin että esteen takana oli kaikkee roinaa (kippoja, merkkejä, alusta, kakkapussi jne...) ja koiran piti vaan noutaa kapula ja tulla takaisin. Rapa tarkisti tietenkin kipon et onko ruokaa ja sit otti kapulan ja takaisin mun luo. Joka kerta tarkisti kyllä samat jutut esteen takana, mutta otti aina kuitenkin lopuksi kapulan ja palautti hienosti. Toinen hyppynouto harjoitus tehtiin ilman noita romuja mutta kapulan viereen meni ihminen kyykkyyn ja silti se piti hakea. Rapa selvästi oli vähän hämillään mutta haki kapulan kylläkin varovasti!!!  Seuraavaksi merkki, merkin molemmilla puolille oli viety häiriö törpöt ja koira piti saada sinne keskimmäiselle merkille, mikä siis suoraan edessä. Tässä ei mitään ongelmaa!!! Ohjatussa sai itse valita haluaaka kapulan, alustan, kupin vai lelun, mä otin pitkän harkinnan jälkeen kapulan ja ajattelin ihan riskillä kokeilla mitä tapahtuu. Lentsu vei siis vaan yhden kapulan, mutta piilotti sitä vähän ruohon alle. Rapa kiinnitti huomion Lentsuun ja näin meinasi oikaista merkin vallan, uusinnalla merkille ja sieltä hyvin kapulalle vaikka se oli "piilossa"!!! Täytyy nyt vaan treenata ohjattua niin että joku muu vie ne kapulat kun selkeästi ihmetteli  sitä, no eipä olla tuollasitakaan pitkään aikaan taas tehty.... Loppuun sit vielä p.olot, ensin istuminen ja men ohjaajat käveltiin puiden takana ja vaihdettiin paikkaa. Rapa todella tarkkaavainen ja istui hyvin! Makuu muuten normaalisti mutta Lentsu käskytti meidät pois piilosta ensin liian aikaisin ja sit komensi takaisin ja sit vasta uudelleen pois piilosta ja koirien luo. Voihan kokeessa liikkurille joskus tapahtua pieni aikamoka ja joudutaan käskeen ohjaajat vielä palaamaan piiloon! Makuukin aivan sairaan hyvin ja tarkkaavaisesti Rapalla!!!

Meni kyllä tänään kaikki todella hyvin ja Rapa oli jotenkin todella innokas ja tarjoili kaiken aikaa sivulletuloa ja temppuja, just tuollaisen koiran kanssa on niin ihana treenata!!!

03.09.2009 - 22:23

Viiden aikaan Marja ja Roisto tulivat noutaan mut ja kooikerit ja suunnattiin Turkuun Lentsun kurssille tokoileen. Ekaksi vuorossa oli Roiston kurssi joten menin Rokan kanssa tekeen city kävelyn ja tutustuun kaikkeen uuteen. Väkeä oli aikas kivasti liikkeellä kun vähän aikasemmin oli loppunut joku iso jalkapallo ottelu viereisellä stadionilla. Nähtiin vaikka mitä kulkupelejä eikä tuo mies niitä ihmeemmin edes kummastellu. Hetki seisoskeltiin cittarin ovella ja katseltiin ihmisiä ja ostoskärryjä, eipä nekään ihmetyttäneet vaan reippaasti niitä haisteleen!!! Kiva huomata kuinka reipas pikku mies on ja jotenkin niin helppoa kulkea sen kanssa kun ei mitään pelkää ja arastele!!!

Rapan kurssin ajan Rokka sai olla sit häkissä ja ääni oli välillä aika kova kun pikku mies siellä huusi ja kiljui..... Hyvää harjoitusta tuokin!!! Kurssilla tänään kokeiltiin häiriköidä toisen koiraa oikein urakalla. Aloitettiin kaukoilla ensin niin et häiriö vieressä ja sitten takana. Rapa teki muuten todella hyvin mutta eka seisomaan nousu tuotti ongelmii, nyt vaan paljon palkkaileen ekaa seisomaan nousua! Louksetulossa oli molemmin puolin häiriköt, ekaksi suora ja sitten seisomaan stoppi. Suorassa Rapa vaan kiristi vauhtia kun vieressä juoksi ihmisii ja stoppi todella loistava!!! Luoksetulon maahanmeno tehtiin yhdessä niin että käskettiin vähän eriaikaan koirat maahan. Rapa ei ekalla suostunut edes lähteen liikkeelle ilman pientä apua mutta toinen sit jo parempi. Molemmilla kerroilla maahanmenot kyllä hienot!!! Seuraamista tehtiin kaikki kimpassa ja siinä ohjaajat joutuivat välillä kyykkyyn ja nyppimään ruohoa jne.... tuo vaan oli koirista kivaa ja kaikki seurasivat aivan sairaan hienosti. Seuraamista tehtiin myös toinen pätkä niin että kaksi koiraa keirsi puuta ja yksi seurasi siinä lähellä. Eipä tuokaan Rapaa haitannu ja puun kierrot todella hyviä ja vauhdikkaita!!! Loppuun vielä p.olot, ensin istuminen mikä muuten todella hyvä ja rauhallinen mutta kun palasin piilosta niin meni maahan. No tuon annettiin olla ja työstän tuota loppua kotona. Makuu todella hyvin vaikka Lentsu oli riehunu siellä kentällä ja heitelly kiviä jne.... siellä ne kaikki vaan makasi niin nätisti ja keskittyneesti!!!!

Illal kotona Rokka aloitti naksuttimen harjoittelun, jos sen kanssa vaikka opettelisi jotain kivoja temppuja kun nyt jo tarjoilee vaikka mitä kun näkee namin kädessä!!! Rapa teki  iltaruualla p.istumisen ja nytkin meni maahan kun palasin luokse. Korjasin sit istumaan ja tein lopun uudelleen niin sitten hyvä ja vapautus suoraan syömään!!!!

Tänään oli kyllä todella kivat ja häiriö rikkaat treenit!!! Miks mä en ite ikinä keksi mitään tuollaisia.....??

20.08.2009 - 22:24

Illalla suunnattiin Marjan ja tollereiden kanssa jälleen Turkuun tokoileen. Meidän ryhmä teki tänään viime kerralla saamiamme "kotiläksyjä", jokainen sai siis tehtäväksi miettiä jonkun häiriö sydeeminen johonkin tiettyyn liikkeesee.

Aloitettiin seuraamisella: Siin kehään oli viety kukkaruukkuja, lelukoira, tötsiä ja pari avonaista rasiaa palvikinkkua. Rapa ei muuten reagoinut paitsi kiersi ekalla kerralla kinkkurasiat todella kaukaa. Muisti varmaan kun olen aina kieltänyt maasta syömisen!!!Kieli ulkona

Idari: Aloitettiin ihan normaalisti, mutta kun koira jäi seisoon niin häiriökoira otti vierestä luoksetulon. Istumisen kohdalla ohjaaja juoksi yhden sivun polvennosto juoksua ja makuun kohdalla ohjaaja juoksi koko ringin ympäri. Rapa ei ottanut häiriöö mistään ja suoritti idarin muutenkin aivan sairaan hyvin!!!

Luoksetulo: matkan varrelle oli viety useita tötsiä ja ohjaajan piti juoksennella edestakaisin kun poistui koiran luota. Jossain vaiheessa tehtiin myös kyykky ja taputettiin käsiä. Tämäkään ei tuottanut Rapalle mitään ongelmaa!!!

Meidän ruutu sitten viimeiseksi!! Ohjaaja vei koiran kanssa palkan ruutuun, poistuttuaan avustaja kävi heitteleen leluja ja kapuloita koiran juoksuväylälle. Kun koira lähti liikkeelle niin avustaja vielä heitti kaksi lelua linjalle!!! Tämä sujui aika hyvin Rapan kanssa, ekalla kerralla vähän ihmetteli lentävää palloa kun meinasi tulla päin mutta jatkoi hyvin ruutuun. Toisella kerralla sitten fiksuna kiersi lelut ja paineli kupille!!!

P.olot loppuun ja niissä juoksenneltiin kierteleen roskiksia ja puita, sekä makuussa haettiin tunnari kapulaa nurmikolta (siis ohjaaja haki). Koirat laitettiin myös riviin niin että katselivat erisuuntiin. Tässä Rapa ihan super hyvä!!!

Meillä tänään todella onnistuneet häiriötreenit ja yllättävän vähän Rapa ottaa mistään häiriöö, keskittyy todella hyvin mun kanssa tekemiseen!!! Olen niin ylpee mun ukostani!!!Hymy

20.08.2009 - 22:24

Illalla suunnattiin Marjan ja tollereiden kanssa jälleen Turkuun tokoileen. Meidän ryhmä teki tänään viime kerralla saamiamme "kotiläksyjä", jokainen sai siis tehtäväksi miettiä jonkun häiriö sydeeminen johonkin tiettyyn liikkeesee.

Aloitettiin seuraamisella: Siin kehään oli viety kukkaruukkuja, lelukoira, tötsiä ja pari avonaista rasiaa palvikinkkua. Rapa ei muuten reagoinut paitsi kiersi ekalla kerralla kinkkurasiat todella kaukaa. Muisti varmaan kun olen aina kieltänyt maasta syömisen!!!Kieli ulkona

Idari: Aloitettiin ihan normaalisti, mutta kun koira jäi seisoon niin häiriökoira otti vierestä luoksetulon. Istumisen kohdalla ohjaaja juoksi yhden sivun polvennosto juoksua ja makuun kohdalla ohjaaja juoksi koko ringin ympäri. Rapa ei ottanut häiriöö mistään ja suoritti idarin muutenkin aivan sairaan hyvin!!!

Luoksetulo: matkan varrelle oli viety useita tötsiä ja ohjaajan piti juoksennella edestakaisin kun poistui koiran luota. Jossain vaiheessa tehtiin myös kyykky ja taputettiin käsiä. Tämäkään ei tuottanut Rapalle mitään ongelmaa!!!

Meidän ruutu sitten viimeiseksi!! Ohjaaja vei koiran kanssa palkan ruutuun, poistuttuaan avustaja kävi heitteleen leluja ja kapuloita koiran juoksuväylälle. Kun koira lähti liikkeelle niin avustaja vielä heitti kaksi lelua linjalle!!! Tämä sujui aika hyvin Rapan kanssa, ekalla kerralla vähän ihmetteli lentävää palloa kun meinasi tulla päin mutta jatkoi hyvin ruutuun. Toisella kerralla sitten fiksuna kiersi lelut ja paineli kupille!!!

P.olot loppuun ja niissä juoksenneltiin kierteleen roskiksia ja puita, sekä makuussa haettiin tunnari kapulaa nurmikolta (siis ohjaaja haki). Koirat laitettiin myös riviin niin että katselivat erisuuntiin. Tässä Rapa ihan super hyvä!!!

Meillä tänään todella onnistuneet häiriötreenit ja yllättävän vähän Rapa ottaa mistään häiriöö, keskittyy todella hyvin mun kanssa tekemiseen!!! Olen niin ylpee mun ukostani!!!Hymy

14.08.2009 - 15:47

Eilen illalla hypättiin Rapan kanssa Marjan kyytiin ja suunnattiin jälleen Turkuun Kupittaalle tokoileen. Häiriö ryhmässä aloitettiin tällä kertaa seuraamisella. Jokainen meni vuorotellen kehään ja seurautti koiraa liikkurin ohjeiden mukaan, muut koirakot koittivat parhaansa mukaan häiritä seuraavaa koirakkoa. Tämä harjoitus tehtiinneljä kertaa ekalla kerralla aika isossa kehässä ja niin että sai olla namit kädessä ja palkkailla, toisella kierroksella pienennettiin kehää ja sai edelleen palkata, kolmannella kerralla jätettiin palkkaaminen pois ja sit viimeiseksi sama vielä niin että ohjaaja piti silmät kiinni (nyt ei saanu muut enään häiritä). Rapa otti yllättävän vähän häiriöö muista, ainut mihin reagoi oli oikeestaa toisten koirien haukkuminen mutta haukkumisesta huolimatta pystyi hyvin jatkamaan töiden tekoa. Olen todella tyytyväinen tuohon seuraamiseen!!!

Tunnari tehtiin ihan liikkeenä, mutta siinä kapuloiden vieressä oli merkki. Rapaa tuo merkki ei haitannu yhtään vaan teki todella loistavan tunnarin!!! Luoksetuloja tehtiin aina kaksi koirakkoa yht aikaa, toinen teki suoran ja toinen stoppien kanssa ja näin saatiin häiriö sille joka otti suoraa. Rapa teki kyllä vaan yhden stoppien kanssa ja sit loput suorina et saadaan tuo vauhti pysymään hyvänä. Eipa näissäkään ottanut häiriöö muista oikeestaan yhtään.

Lopuksi vielä p.olot jotka molemmat aivan sairaan upeasti. Makaamisen loppua täytyy vähän vahvistaa kun nousee vähän laiskasti sivulle mutta muuten ei mitään moitittavaa!!! Kotiläksyksi saatiin suunnitella häiriötreeni muille ja nyt harjoitella sitä ensin itse viikko ja sit ens viikolla näyttää se muille. Meille oli arvottu liikkeeksi ruutu, no suunnitelmat on jo hyvällä mallilla ja illalla mennään vähän harjoitteleen sitä Rapan kanssa!!!Nauru

Sitten asiasta ihan  toiseen, Rokka kävi eilen eläinlääkärillä hakemassa rokotuksen ja oli käyttäytynyt erinomaisesti. Mä en ite päässy mukaan kun kävin ratsastaan, mutta olivat Saken kanssa pärjänneet oikein hyvin. Painoa miehelle oli kertynyt ruhtinaaliset 5.6kg!!

06.08.2009 - 22:20

Alkuillasta ajeltiin Marjan ja Roiston kanssa Turkuun Lentsun tokokurssille, niin siis tietenkin mukana oli myös Rapa ja täällä kertaa myös Rokka. Marjan kurssi oli ensin joten pääsimme Rokan kanssa tutustuun kaupunki elämään. Hienosti tuo pieni mies siellä käveli, eikä yhtään mitään pelännyt tai väistelly. Käytiin katsomassa myös Kupittaan "ankkatarhaa" ja ne linnut vasta mielenkiintoisia olivatkin, hyvä vaan kun kiinnosti!!

Rapan kurssi aloitettiin p.oloilla, ensin istuminen ja sitten makuu häirittynä. Istumisessa jäin näkyviin ja istui todella rauhallisesti ja hyvin. Makuu meni myös TODELLA hyvin!!!Hymy Kurssin teemana on häiriö, joten teimme erilaisa häiriötreenejä ja sellaisia joita kisoissa voi tulla vastaan. Ekana oli idari joka käskytettiin ja tehtiin ihan kisaomaisesti, vieressä toinen koira teki omaan tahtiin kaukoja. Rapa teki idarin todella hyvin, eikä ottanut häiriöö vieressä touhuavasta koirasta vaan keskittyi mun kanssa tekemiseen. Kaukot tehtiin myös liikkeenä ja siinä häiriökoira otti luoksetulon stoppien kanssa vieressä. Rapa ei pystynyt tekeen ollenkaan kaukoja..... Se vaan makasi ja makasi, eikä sitten liikkunut mihinkään....Yllättynyt No perään sitten leikittiin koukojen kanssa ja toimittiin häiriönä luoksetuloa tekevälle koirakolle. Leikkien kaukot todella hyvät, en tiedä miksi meni niin paiseeseen tuossa edellisessä treenissä.... Luoksetulossa olisi saanut olla lisää vauhtia, tuli kuitenkin reippaasti ravaten koko matkan. Stopit oli nyt aika kivoja, ainakin mun mielestä?!!! Luoksetulon maahanmenoa harjoiteltiin sitten vielä ihan erikseen yleisön toivomuksesta ja se sujui kivasti. Rapa teki myös pelkkiä läpi juoksuja kun maahanmenot sujuivat hyvin. Loppuun vielä suorat luoksetulot niin että jätettiin koirat yht aikaa mutta kutsuttiin yksitellen, vähän siis tuota odottamisharjoitusta samalla.

Tänään taas huomasi kuinka paljon enemmän täytyisi harjoitella kaikenlaisia häiriö juttuja, niin saisi koiran totutettua että siellä kokeessa voi tapahtua vaikka mitä ja silti jatketaan hommia. Ja sitten tietenki pitäisi harjoitella tuota koiran ohjaamista mistä tänään puhuttiinkin ja mistä Lentsu on tehnyt esimerkin kotisivuilleen.....ja tuo muka helppo harjoitus??  Mä kyllä luulen että meillä menee jonkin aikaa ennenku onnistuu tuollainen hässäkkä. No huomenna on kyllä pakko kokeilla jonkinlaista ohjaus sydeemiä, mutta luulen että se tulee olemaan PALJON helpompi!!!Kieli ulkona No huomenna kuulette minkälaisesti meillä ohjataan ja mihin....

30.07.2009 - 22:20

Tänään tosiaan alkoi odotettu Lentsun toko kurssi ja nyt teemana oli toko häiriössä. Tänään keskityttiin ruutuun ja tehtiin monta erilaista ruutu harjoitusta välillä enemmän ja välillä vähemmän häirittynä.

En olisi uskonut kuinka suuren häiriön pelkkä paperi nenäliina sai aikaan. Nenäliina oli ruutuun juoksulinjan sivussa ja melkeimpä kaikki kävivät sitä katsomassa. Rapakin sen bongasi ja meni sen tykö, no sitten laitettiin ruutuun kuppi ja saatiin onnistunut suoritus. Ruutua myös siirreltiin ja laitettiin "yli määräisiä" tötsiä sen lähettyvilla ja silti koirien piti hahmottaa se oikea paikka. Rapa mielestäni hahmotti aika hyvin ruudun, vaikka välillä meni kyllä aivan johonkin muualle. No mutta siksihän tuolla kurssilla ollaan et opitaan harjoitteleen erilaisia häiriöitä ja miten ne vaikuttaa koiraan. Oli kyllä oikein mukava ilta tänään Turussa, nyt vaan treenataan ja odotetaan ensi viikkoon.

Kotimatkan juttelin Marjan kanssa puhelimes ja sainkin taas paljon uusia neuvoja miten alkaa tuolle pennulle opettaan tuota palautusta, ihan noita linnustus juttuja varten. Kiitos Marja viisaista neuvoista, heti huomenna kokeillaan miten toimivat!

24.06.2009 - 22:02

Nyt se viimeinen kerta sitten kurssista on ohi...Otsan rypistys, no onneksi uusia kursseja tulee ja eihän siihen seuraavan alkuun ole kuin viitisen viikkoa!!!

Tänään sitten kilpailtiin leikkimielisesti. Ensiksi ohjaajan piti ottaa mahdollisimman vähän askeleita, seuraavassa mahdollisimman vähän käskyjä ja sitten viimeiseksi nopeus ratkaisi. Lentsu oli rakentanut meille "radan" missä oli erilaisia tehtäviä ja tehtävät piti suorittaa annettujen ohjeiden mukaan. Välillä aina vaihdettiin rataa. Oli kyllä kivaa ja samalla tuli harjoiteltua kaikkea mitä tuomarit kokeessa toivoo eli ei turhaa liikkumista eikä käsimerkkejä ja sit vielä sitä nopeutta. Eipa tainneet koirat edes tajuta että treenataan tokoa kun oli niin erilaista!!!

Lopuksi vielä harjoiteltiin omia ongelmia, no meillähän noita ongelmia ei nyt oikein ole ainakaan mitään suuren suurta ja jos onkin niin tiedän jo mitä niiden kanssa teen. Rapan kanssa käytiin läpi merkkiä, kun en ole sitä sille vielä oikeestaan yhtään opettanu, no nyt on ohjeet ja niillä lähdetään sitä työstämään kotona. Vikaksi vielä paikallamakuu joka aivan super hyvä Rapalla!!!Hymy

Oikein kiva viimeinen kerta, Lentsulle suuri kiitos aivan mahtavasta kurssista!!!Hymy

 

11.06.2009 - 11:40

Eilen aamulla käytiin Eijan, Ranen ja Reiskan kanssa tuossa koulun kentäl tekeen pikatreenit. Molemmat ukot sai juosta ruutuun kupille pari kertaa ja sit vähän kaukojen kanssa leikittiin, sekä rapa teki noit sivulletuloja oikein pätevästi!! Muutenkin kivat ja nopeat treenit! Treenien jälkeen käytiin viel porukalla Elonkierrossa lenkillä ja hyvinhän ne pojat siellä vierivieressä kävelivät!!!Hymy

Illalla suunnattiin jälleen Rapan kanssa Turkkuseen Lentsun kurssille. Tänään aloitettiin niillä viime kertaisilla tempuilla jotka Rapa hallitsi kaikki suht hyvin, niin me saatiin sitten opetella aivan uutta "temppua". Tarkoitus oli saada koira kiertään ohjaaja ja tätä sitten pystyy kisoissa käyttään nostatattavana juttuna just ennen liikettä ja tämä ei ole mitenkään kiellettyä, vaan se koira nyt vaan sattuu tulee sivulle takakautta!!! rapa kyllä kiertää hienosti mutta tarvisi saada vielä vähän lisää vauhtia puuhaan, kokeiltiin niin että lähden juokseen eteenpäin kun koira mun takana ja tämä toimi aikas kivasti!

Tunnariin kokeiltiin erilaisia hetsaus juttuja miten saadaan koira menemään mahdollisimman nopeasti ja halukkaasti etsiin kapulaa. Rapalla parhaiten toimi kun vähän pyöritin sitä ennen kun lähetin, mutta eipä se sittenkään mitenkään ampunu sinne. No noita täytyy nyt vaan kokeilla ja treenailla mikä toimii parhaiten. Tehtiin siis ihan yhdellä kapulalla ja nii että se piilotettiin nurmikkoon. Otettiin myös pieni kisa: vietiin kapula n.10m päähän piiloon ja sitten kenen koira hakee nopeiten sen. Tästä tuli aikas kivaa ja saatiin vauhdikkaita suorituksia niin ohjaajalle kun koiralle!!!Kieli ulkona

Paikallaolot tehtiin häirittynä niin että aina pari ihmistä kokeili mennä nostaan koiraa istumaan, ohajaa sai olla ihan missä vaan ja ekalla kierroksella auttaa koiraa nameilla. Namien kanssa Rapa pysyi todella hyvin ja ei välittäny "pikku piruista" yhtään jotka yrittivät saada sitä istumaan. Toisella kerralla sitten namit pois, no se olikin vaikeaa. Pari kertaa Rapa nousi, mutta pysyi kyllä aikas hyvin vaikka kolme ihmistä yht aikaa kokeili sitä nostaa istuun. Otettiin myös ihan tavallinen paikallaolo, missä eka treenattiin sitä ettei koira mene maahan liikkurin käskystä vaan vasta sitten kun ohjaaja käskee, tämä todella upeasti. Paikallaolo meni todella hyvin ja R oikein keskittyny ja rauhallinen!!!!  tehtiin vielä kolmastin paikallaolo niin että vieressä toinen koira teki kaukoja ja toinen otti luoksetulon, tämä aivan super Rapalla!!! olen kyllä niin tyytyväinen noihin p.oloihin!!!Hymy

Ruutua  jouduttiin kaikki ensin vähän miettiin, sillä ideana oli saada koira ampuun sinne ilman että siellä on kuppia/lelua tai että siellä saa käydä itse. Tämä harjoitus tuli todella hyvään paikkaan tuon meidän ruutu ongelman kanssa.... En keksiny mitään muuta Rapan kanssa kun pyydän sen katsoon ruutua ja sit vähän häristän ja pidän pannasta kiinni. Sehän meni sinne iloiseti laukaten!!! Eli meillä ei ole mitään ongelmaa, sillä se ei edes kiertäny tötsää!!!! Tehtiin sama sitten pariin kertaan ja meni sinne joka kerta, välillä kyl laittoi nenän maahan mutta meni silti ruutuun!! Loppuun vielä vietiin yhdes sinne kuppi ja R sai juosta sitten kupille. Mun täytyy muistaa nyt aina ennen ruutua vähän häristää sitä niin se into juosta sinne on paljon suuempi.

Hetsaus oli meillä kaikilla vähän hukassa joten sitä sitten kokeiltiin opetella. Mä yritin alustan kanssa, mutta ei toiminu hirveän hyvin. Nami alustalla oli sitten jo paljon kiinnotavampi ja sinne oli menossa ja jopa nyky kun pidin pannasta kiinni!!! Joten tätäkin nyt opetteleen ja kokeileen mikä toimii parhaiten.

Ohjattua ei tehty mutta kyselin siihen uusia vinkkejä, kun nyt se alusta treeni on todella kivaa mutta kun vien sinne kapulat niin se into vähän katoaa. Nyt me aletaan tekeen ohjattua sisällä kapuloilla ja sitten alustojen kanssa ulkona, sen takia kun R on todella innokas yleensä sisätreeneissä. En taas ollu ite tajunnut mutta ohjatussa kun se kapula ei lennä niin eipa se ole niin kiinnostava koirista (ei tarvi saalistaa sitä), niin nyt pitää saada kuolleesta kapulasta todella kiinnostava ja kiva, että se motivaatio hakea sitä olisi suuri.

Taas jälleen niin opettava ja hyvä kurssi kerta, nyt on vaan enään yksi kerta jäljellä ja sitten se oli siinä, mutta onneksi ollaan ilmottauduttu jo uudella kurssille niin päästään taas oppiin kaikkea lisää!!!

Tänään aamulla käytiin Sirkan kanssa urakoimassa jäljet tuonne Kiipun metsään, että päästään huomenna aamulla mejäileen koiruuksien kanssa. kyllä tuo jälkien vetäminen on vaan niin paljon mukavampaa kun sen tekee kaksin, yksin siellä metsäs on tylsää kävellä.....

 

Muutama kuva viime viikolta Elonkierrosta!!

27.05.2009 - 22:11

Kolmas osa kevään kurssista oli tänään ja taas saatiin paljon "kotiläksyjä" ja opittiin paljon uutta. Kiitoksia Marjalle ja pojille kyydistä sekä matkaseurasta, paljon mukavampi ajella kaksin kun yksin!!

Sitten itse kurssin sisältöön ja niihin läksyihin!!! Peruuttaminen oli ohjelmassa ensimmäisenä ja sen Rapa nyt osaa. Nyt vaan kokeillaan saada pidennettyä matkaa eli kokeillaan jos lähtis tarjoamaan vaan pidempää matkaa tai sitten annetaan uusi käsky kun pysähtyy. Uudella käskyllä ainakin lähti peruuttaan hienosti kauemmas. Kokeiltiin saada mun luokse takaisin tulemista kivemmaksi niin että naksautan naksulla kun peruuttaa mutta saakin namin sitten vasta mun kädestä. Luulen että saadaan tästä aikaiseksi oikein kiva leikki kun peruuttaa ja sit juoksee hakeen namia ja sit taas peruuttaa jne...

Seuraaminen, siinä on kaksi tärkeää asiaa kontakti ja oikea paikka. Ensin harjoiteltiin kontaktia ja kiinnitettiin erityisesti huomiota niihin ekoihin askeleisiin. Rapan osalla huomattiin et jää vähän liian taakse kun lähdetään liikkeelle, mun täytyy nyt muistaa ottaa eka askel hitaasti ja sitten vasta nopeuttaa tempoa. Käänökset ja kaikki sujui todella upeasti kun muistin ottaa sen ekan askeleen hitaasti ja harkitusti. Kontakti pysyi todella hienosti!!! Oikea paikkaa lähdettiin hakeen niin että pitää tuntea koira siinä sivulla, niin sitten ei tarvi vilkuilla. Otettiin koira perusasentoon ja siirryttin askel oikealle ja koiralle seuraa käsky ja palkka tuli sitten kun koira tuli jalkaan kiinni. Rapaa täytyi houkutella muutama kerta, mutta hoksasi idean aikas nopeasti ja alkoi tulemaan todella hyvin kiinni jalkaan. Nyt täytyy muistaa vaatia se aina kiinni kun tulee omatoimisesti sivullekkin.

Temppuja opeteltiin sen takia että voi kokeessa innostaa ja palkata koiraa niillä. Opeteltiin sellaisia temppuja mitkä ei sitten koetilanteessa näytä tempulta. Ensiksi haluttiin koiran hyppäävän päin ja tästä saatiin aikaiseksi kiva loikka kun mentiinkin pois alta ja koira laskeutui maahan. Toisena opetettiin koira koskeen kämmeneeseen perusasennossa eli se vähän pomppaa ylös ja koskettaa kämmentä ja siit palkka. Rapa tykkäsi molemmista tempuista ja täytyy niit nyt vahvistella niin saa ne toimimaan.

Paikallaoloja Rapa otti kolme ja erikoirien vieressä. Kerran nousi kun viereen tuli belgi narttu, mutta palautettiin maahan samantien ja ei päässy edes toisen koiran luo. Oli kyllä todella tarkaavainen eikä oikeestaan kun muutaman kerran katsonu sivulle ja se oli siinä. Ympärillä oli paljon häiriöö kun jalkapalloilijat pelasivat takana ja saamaan aikaan aina joku koirakko teki temppuja tai hyppynoutoo siinä ihan vieressä. Rasmukselle kyllä todella hyvä suoritus ja olen tyytyväinen vaikka kerran nousikin, ollaan selvästi päästy eteenpäin tuossa paikallaolo ongelmassa.

Hyppynoudossa harjoiteltiin vinoja heittoja ja niin että ohjaaja myös seisoi esteen sivussa. Tämä oli kanssa leikki ja koiraa ei tarvinnu ottaa sivulle vaan tarkoituksena oli että on kivaa ja saadaan koira hyppään, hakeen kapula ja hyppään takaisin vaikka este oli ihan eri linjassa kun ohjaaja ja heitetty kapula. Rasmusta pystyy hyvin ohjaan ja nämä sujui aikas hyvin. Ollaan ennen tehty niin että heitän vinoon, mutta en tajunnu et voisin mennä itsekkin seisoon muualle kun esteen taakse!!!

Toivottavasti muistin kirjoittaa kaikki mitä treenailtiin, kiitoksia jälleen Lentsu aivan mahtavasti kurssista!!

Eilen muuten taisin lupailla meneväni tänään vetään jälkiä, mutta se nyt jäi ja jälkien teko odottaa huomista aamua ja toivottavasti pirteää vetäjää eli nyt nukkuun!!!

14.05.2009 - 22:03

Eilen illal oltiin Rapan kanssa jälleen Turun Kupittaalla Lentsun kurssilla tokoileen. Aloitettiin edellis kerran kertauksella ja katseltiin vähän miten muut osas tehdä jutut, sekä näytettiin poissa olleelle mitä kaikkea oltiin tehty.

Kaukojen kanssa kisailtiin keskenämme ja kokeiltiin tehdä asennonvaihto mahdollisimman pitkältä matkaa ja kaiken huipuksi aina välillä selkä koiraanpäin!!! Rapa teki todella hyviä vaihtoja ja taisi viel kaikki onnistuakkin!!! Esitettiin myös muille meidän kaukot, niin että ensin innostutettiin koiraa ja sit siit kuus asennonvaihtoa mahdollisimman energisesti ja palkka. Nämäkin aivan sairaan hyvin Rapalla!!!

Puunkiertoa harjoiteltiin ja tämä oli tuttu juttu Rapalle, mutta saatiin hyviä neuvoja kuinka saadaan takaisin tulon vauhti vielä lujemmaksi eli vaan juoksemalla takaperin ja houkuttelemalla koiraa namilla. Puunkierron yhteydessä tehtiin myös vauhdikkaita kaukoja eli heti kun koira on kiertänyt puun niin maahan käsky ja siit sit asennon vaihtoja, näin saatiin koirille todella hyvät ilmeen kaukoihin. Edelleen Rapa teki nämäkin ihan super hyvin.

Alustan kanssa kisailtiin myös matkassa eli kuka koiraa lähtee kauimmaksi alustalle, tässä Rapa ei sit halunnut irrota ihan hirveästi, mutta iloisesti meni aina alustalle (tätä tehty paljon ohjatun noudon opetuksessa). Alustan avulle opetettiin koiralle myös sitä jos joutuukin kisoissa jostain syystä korjaan sen liikettä tai vastaavaa eli esimerkiksi ohjatussa menossa väärälle kapulalle ja joutuu pysäyttään ja ohjaan uudelleen. Nyt sitten treeneissä käskettiin koira alustalle ja kun se oli siellä niin tulikin sivulle käsky eli koira ei saa palkkaa siit mitä ekaksi teki vaan me annettiin lisä tehtävä sitten vielä. Rapa ihan selvästi ekalla kerralle ihmeissään et miksei palkka tule vaikka tänne käsketään, mutta tuli reippaasti sivulle ja toistolla sivulletulo nopeentui. Rapalle todella hyvä treeni kun yleensä menee vähän paiseeseen jos se palkka ei tule heti siit mitä on tehnyt, tulee siis epävarmaksi.

Ruutu tehtiin palkalle juoksuna pitkältä matkaa vaan sen takia että koirat pääsivät juokseen ja oli toderlla kivaa!!

Paikallaolo ensiksi lyhyt istuminen ja perään makuu. Lentsu palkkasi Rapan, oli ollut todella hienosti vaikka vieressä oli vieras koira. Luulen että noihin paikallaoloihinkin aletaan saamaan varmuutta ja päästään taas syksystä kisaamaankin!!!

Taas jäätiin odottaan seuraavaa kertaa ja mitä uutta sitten saadaankaan puuhastella!!! KIITOKSIA jälleen ihan huippu hyvästä kurssista!!

Tänään käytiin poikien kanssa aamusta pitkällä lenkillä, Rasmus teki muutaman luoksetulon ennenkuin pääsi juokseen vapaana. Liikkeenä luoksetulo ihan ok ja suorassa oli vauhtia vaikka kuinka. Täytyy muistaa vaan treenata liikkurin kanssa koska nyt reagoi jos itse sanoin -käsky- ennenkuin kutsuin luokse. Sit saikin juoksennella vapaana ja haistella pupujen hajuja. Kape ei tehnyt tänään mitään muutakun muutaman kerran kutsuin luokse lenkin aikana, molemmat pojat tulee nykyään heti luokse kun  kutsuu lenkilläkin, johtuisko siit kun olen älynny alkaa palkkaan niit siitäkin!!!Kieli ulkona

Ainiin eilen illal meitä odotti iloinen uutinen mailissa: päästään Rapan kanssa 24.5 mejä kokeeseen Ypäjälle!!! Nyt voikin alkaa jo sitä odotteleen ja tietenkin vähän jännittään!!Silmänisku

29.04.2009 - 22:09

Tänään siis oltiin Turussa Kupittaalla Lentsun kurssilla, aiheena oli ja on seuraavat 4 kertaa; EVL leikkien läpi. Kurssi oli kyllä todella hyvä valinta Rapalle, saadaan uudenlaisia treeni ideoita kun ite olen välillä aikas mielikuvitukseton tyyppiPäättämätön

Aloitettiin idarilla: ensin leikittiin asentojen kanssa, siis tehtiin kaikkia asentoja peräkkäin ja kaikki asennot suorapalkattiin. Rapa teki kyllä todella hienosti ja oli iloinen. Seisomiset ja maahanmenot onnistui hyvin vaikka ei olla niitä vähään aikaan edes otettu. Asennossa pysymistä vahvistettiin myös, saatiin itse valita asento mikä halutaan ja sit vaan käveltiin kaavio ja kun koira pysyi vaikka käveltiin ohi niin palkka. Samalla kaavalla tehtiin myös seuraamaan mukaan lähtemistä. Rapalla nämä molemmat onnistui hienosti vaikka siinä toinen koirakka teki vierellä samaan aikaan!! Sitten vielä koko idari niin että seisominen-> palkka pysymisestä, istuminen->suorapalkka ja maahanmeno -> mukaan lähtemisestä palkka. Nyt on niin paljon vihteitä idariin että kun niitä kaikki vaan muistaisi käyttää!!

Paikallaolot: Ensin istuminen, kokeiltiin saada muitten koirat maahan, mutta samalla piti vahtia omaa koiraa ja katsoa ettei kukaan saa houkuteltua sitä maahan. Sama treeni paikallamakuun kanssa. Kivaa ainakin oli ja sai luvan kanssa käydä vähän häiriköimässä muiden koiria!!!Silmänisku Tehtiin  vielä paikallaolo niin että jokaisella ohjaajalla oli oma "tehtävä" kun koirat saatiin maahan. Mä kävelin kauemmas aidan tykö ja puuhastelin siellä omiani. Rasmus oli vaan katsellu mua eikä ollu edes vilkuillu muualle!!!Hymy

Nouto: Tunnari kapulalla kokeiltiin koira saadan itse tajuamaan että kapula pitää ottaa maasta ja tuoda mammalle. Rasmus eka tarjoili sivulletuloa, mutta kun hokasi asian niin toi kapulan todella nopeasti aina vaan uudestaan ja uudestaan!! Tätä ollaan kyllä jo treenailtu kotona aiemminkin.

Ruutu: Koira piti saada ruudun keskelle ilman mitään ruokakippoja tai vastaavaa. Ennen kun lähetti koiran sai käydä itse ruudussa ja näyttää paikan koiralle. Rasmus meni hienosti sinne keskelle, mutta mä en tajunnu palkata kun luulin et sen pitää pysähtyä sinne ja katsoa mua. No uudella yrityksellä päästiin palkkaan ja mä tajusin mistä palkataan. Tehtiin muutamia toistoja ja Rapa selvästi viimeisellä tajusi että menee sinne keskelle ja siitä lentää nami!! Näitä täytyy nyt muistaa treenata niin saa koiran paremmin hakeen sitä keskikohtaa. Tämä me saatiin myös "kotiläksyksi" ja näytettään seuraavalla kerralla muille.

Viimeiseksi vielä ruutuun kupille juoksu. Ruutua siirrettiin vähän eripaikaan ettei vaan olisi liian helppoa koirille!! Rasmus hienosti hahmotti ruudun ja meni sinne, vähän oli epäröiny ennen ruutua mutta meni sinne silti oikein hienosti!!!

Oli kyllä jälleen niin opettavainen ja hyvä kurssi, KIITOS!! Nyt vaan odotellaan jo seuraavaa kertaa, että mitä uutta sitten opitaan!!

19.04.2009 - 19:03

Nyt on sitten kahden päivän mejäkurssi takana ja mä OSAAN suunnistaa ja tehdä sen jäljen niinku kuuluu (ainakin luulen niin)!! Että voi ihminen olla onnellinen, no nyt voi ilmottautua hyvillä mielin kokeisiin. Saatiin kyllä todella paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja niin jäljen tekoa kun jäljestämistä ajatellen. Tänään sit pääsin ihan oikean mejä tuomarin kanssa tekeen jälkiä ja käytin kyllä tilaisuuden hyväksi ja kyselin kaiken mitä vaan mieleen tuli. Sain paljon vinkkejä Rapan jäljestykseen vaikka Rapa edes ollu mukana. SUURET KIITOKSET järjestäjille!!!Hymy Nyt on hirveä into päästä jälkimettälle ja kokeisiin, katsoon kuinka koira siellä toimii!

Eilen kun haettiin pojat Vaulammilta hoidosta niin molemmat saivat vähän noutaa. Kasper aloitti hyppynoudolla, vähän tahtoo hypätessä kolauttaa takajalkansa esteeseen. Parilla pelkällä hyppyharjoituksella saatiin asia kuntoon ja sit koko hyppynouto näytti oikein hyvältä. Perään metallinouto joka myös hyvä, paitsi palautusta täytyy vähän hioa. Viimeisenä mutta ei ollenkaan vähäisimpänä tehtiin vielä tunnari 2x. Ekalla kerralla otti hienosti oman mutta jäi sitten seisomaan sinne kapuloiden keskelle ja ihmetteleen (tää johtuu ihan siit kun olen usein kehunu sitä tuossa vaiheessa, tyhmä minäHuuto). No lopulta se sitten tuli sielt, uusinnalla ei enään jääny sinne kökkiin vaan tuli takas heti kun oli löytäny oman. Muuten todella hienot ja tarkat tunnarit!!! HYVÄ KAPEE!!!Silmänisku

Rasmus teki ihan saman setin, paitsi et otti myös hyppynoudon metallilla puun lisäksi. Kaikki oli todella hyviä ja ei niissä mitään valittamista. Rasmuksen  kanssa vähän hypittiin myös ja kokeilin kuinka korkean esteen yli se pääsee.... Mun loppu sit laudat kesken, olis koira menny vielä korkeammasta, aika kivasti siis ponnistaa!!!!Kieli ulkona

25.02.2009 - 21:28

Tänään oli kauan odotettu päivä, lähdimme iltapäivästä kohti Turkua ja Kupittaata. Meillä oli Tuijan kanssa Lentsun yksäri, taas selvisi monta virhettä (siis mun mokaa, kyllä Rapa osaa!!) no nyt ollaan paljon viisaampia ja tehdään taas asiat niinkun kuuluu. On hyvä aina välillä käydä "päivittään" tilannetta että missä mennään ja mitä voisi korjata tai muuttaa omassa tai koiran toiminnassa. Kiitos Lentsu taas todella paljon neuvoista ja vinkeistä!!!Hymy

Rapan osalta mietittiin taas jälleen paikallaoloa ja nyt kokeillaan saada ukko ymmärtään että liikkuri palkkaa sitä. Nyt tarvitaan treeneihin paljon vieraita ihmisiä ja saavat "leikkiä" liikkuria ja käydä palkkaileen Rapaa paikallo olon aikana. Kriittinen vaihe tuossa p.olossa on se hetki kun kävelen piiloon. Kun olen päässyt piiloon niin Rasmus on keskittyny muhun, mut kun kävelen piiloa kohden niin tarkkailee kaikkea muuta kun mua. Nyt vaan vahvistellaan tuota liikkurin palkkausta ja kokeillaan saada Rapa keskittyyn liikkuriin ja odottaan että se tlee palkkaan.

Seuraamisessa mä olin sitä mieltä et jätättää käännösten jälkeen, no niin tuo teki mut vikahan oli vallan minussa itsessäni ja mun päässä. Jäin katsomaan alas koiraan päin aina käännösten jälkeen ja näin painostin Rapaa, nyt MUN täytyy muistaa ottaa kiintopiste edestä ja katsoa vaan sinne tiukasti ja keskittyneesti. Täyskäännös aletaan nyt tekeen vasemmalle, pysyy Rapa paremmin mukana ja näyttää paljon paremmalle. Nyt vaan sitä kovasti harjoitteleen, olen sen joskus Rapalle opettanut mutta ei olla käytetty vähään aikaan.

Ohjattua käytiin myös läpi ja olin taas hypännyt siinä liian suuren askeleen eteen päin. Nyt vaan palataan vähän taaksepäin ja vahvistellaan kääntymisiä molempiin suuntiin, välillä alustalla ja toisinaan kapuloilla. Sisällä kokeilen saada Rapan lähtemään nopeasti ja terävästi haluttuun  suuntaan alustojen avulla, nyt selvästi oli epävarma ja se näkyi heti vauhdin tippumisena. Paljon mukavia treenejä ja tehdään tästä kivaa Rapan kanssa yhdessä!!!Hymy

Hilen tehdessä hommia me otettiin pari hyppynoutoa. Eka oli aika vaisu ja keskittyi muihin ääniin ja ohikulkijoihin. Toisella ja kolmannella kerralla hyvät hyppynoudot!! Sivulletuloja otettiin tai siis Rapa hienosti tarjosi useasti ja minä tietenkin palkkasin!!! Sivulletulot todella hyviä vaikka ympärillä oli suht paljon häiriöö.

Taas saatiin niin paljon uutta harjoiteltavaa ja vinkkejä. Ei sitä vaan itse huomaa mitä pikku mokia tekee kun treenaan, täytyisi aina videoida ja katsoa itse mitä on tehnyt, mahtaisiko sitten huomata? Nyt vaan treenaileen kaikkee uutta. Tänään ei tehdä enään muutakun vähän naksutella temppujen merkeissä ja pari täyskäännöstä ajattelin kokeilla, että saisi ne sujumaan kunnolla. Ongelma tuossa täyskäännöksessä on Rapan takapään käyttö, tahtoo siinä vähän lintsata Sitä pitää nyt vaan harjoitella niin alkaa sujumaan!!!

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

RASMUS: Suorittanut Spanieleiden taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) 2007 elokuussa Pöytyällä. BH-koe suoritettiin hyväksytysti 2007 Ypäjällä. Kilpailee tällä hetkellä tokossa voittaja luokassa. Mejässä kisaaminen aloitettiin keväällä 2009 ja siirtyi heinäkuussa -09 voittaja luokkaan. Voittaja luokasta nyt kaksi ykköstulosta, yksi vielä niin sitten Rasmus on JVA!!!

ROKKA: On aloittanut tutustumisen mejän saloihin,keväällä 2010 käytiin muutamassa mejä kokeessa. Toisesta kokeesta hienosti AVO1 ja ihan huippu pistein 48/50pist.  Taipparit (SPA1) suoritettiin elokuussa 2010 hyväksytysti Marttilassa. Tokossa kisataan kuninkuusluokassa (EVL) ja tähtäimenä Suomen ensimmäinen kooikeri TVA!!!

UUNO: Viettää villiä ja vapaata lapsuutta/nuoruutta ja tulee vielä näin hetken tekemäänkin. Jokapäiväisiä taitoja ollaan tietenkin opetteltu ja niitä harjoitellaan joka päivä, katsotaan sitten tulevaisuudessa mitä tehdään!!! Lampaita ollaan käyty katsomassa muutama kerta ja siitä on innostunut niin Uuno kuin emäntäkin!!!


Kalenteri 2012


Helmikuu:

21.2 fyssari Turku: Rasmus&Rokka

Maaliskuu:

vko 11 LOMALLA koko sakki!!!

23.3 Tokoyksäri Turku

27.3 Hyppytekniikka koulutus: Rokka&Uuno

Huhtikuu:

1.4 Tokokoe Pori??

10.4-> Tokokurssi Turku: Uuno

Toukokuu:

23.5 Tokokoe Forssa

30.5 Tokoilta Turku: Rokka

Kesäkuu:

1.6 Fyssäri Halikko: Rapa, Rokka & Uuno

9-10.6 TOKO SM: Kuopio!!!

Heinäkuu:

Elokuu:

26.8 Tokon piirikisa Tuulos

Syyskuu:

1.9 Tokokoulutus Forssa Crista Engvist

Lokakuu:

Marraskuu:

Joulukuu:

 

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....