Täällä juorutaan kolmen vallattoman koirakaveruksen toilailuista ja tempuista. Välillä vähän puututaan myös noiden omistajien elämään.
Meidän kuvia voit katsella kuva-albumistamme (valitkaa oikealta yläkulmasta: lajitteluperuste->Lähetyksen päivämäärä niin uudet kuvat tulevat ensimmäisiksi).
Vihdoin ja viimein viime perjantaina lähdettiin kauan odotetulle näyttelyreissulle Rokan, Obelixin, Lacinan, Jolindan, Tuksun ja Onnin voimin, mukana tietenkin myös Tiia, Eija ja Rane!!! Aamulla Tiia ja Onni tulivat meille ja pakattiin koirat autoon ja haettiin viel matkalla kyytiin Eija, Rane ja Tuksukin ja sitten nokka kohti Helsinkiä ja länsisatamaa jonne Lacina saapui ja napattiin se vielä kyytiin. Iltapäivällä saavuttiin Tallinnaan josta matka jatkui Liettuaan asti. Koko päivä siinä reissatessa meni ja samalla tuli katseltua maisemia ja juteltua kaikenlaisii mielenkiintoisia juttuja!!! Illalla saavuttiin majapaikkamme ihan Latvian ja Liettuan rajan tuntumaan, majapaikkamme oli ihan tavallinen omakotitalo jossa isäntä perhe asui alakerrassa ja meille oli varattuna ylhäältä kaksi huonetta. Kerrassaan mukava paikka jossa sai hyvää palvelua vaikka ei paljoa yhteistä kietä ollutkaan mutta silti selvittiin oikein hyvin!!
Lauantaina syötiin luxus aamiasta ja sitten matkattiin Latvian puolelle koirien kanssa näytelmiin. Matkalla ajettiin paikallisen vankilan ohitse joka oli todella pelottava ja karu näky.... Mitäköhän siellä sisällä ollenkaan tapahtuu, hui kamala kuin tuollaisia tulee edes ajatelleeksi, sillä olot siellä ei varmasti ole sellaiset kuin täällä meillä Suomessa vankiloissa. Vankilasta oli tietenki pakko ottaa muutama kuva mutta ne tehtiin lähes liikkuvasta autosta kun ei tiennyt onko sen kuvaaminen ihan sallittua ja siellä vartiointi torneissa kuitenkin oli jotain hemmoja ties vaikka olisvat ampuneet...
Ennen näyttelypaikkaa nähtiin myös paikallinen mummo hevosen kanssa ajelemassa keskellä tietä, voi miten hupaisi näky olen kyllä tietoinen et niin tuollapäin kuljetaan ja liikutaan mutta eipä ole tullut ennen ikinä vastaan. No nyt todellisuudessa ymmärtää mitä se elämä siellä on kun on itse nähnyt, hyvin vaalaiseva kokemus...
Näyttelypaikka löydettiin hyvin ja se oli oikein mukava urheiluhalli, koirien mökit saatiin hyvään paikkaan ja sitten odotteleen vaan kehien alkua. Obelix esiintyi lauantaina ensimmäisenä kuudesta koirastamme ja pikku mieshän näyttäytyi niin komeasti pikku pentuluokassa et nappasi kunniapalkinnon ja oli paras pikku pentu eli jatkoi iltapäivän isoon kehään!!!
Kooikerit esiintyivät vasta iltapäivällä ja Rokka tietenki ekana mutta tuomarin mielestä Rokalle liian suuret silmät ja polvet jotenkin oudosti liikkeesä ja että Rokka esitetään hyvin mutta esiintyy kohtalaisesti niin tulokseksi eh.... Mun mielestä kyllä Rokka esiintyi erittäin hyvin ja oli todella energinen ja iloinen kehässä, no tuo oli tuon tuomarin mielipide!!
Rokan mielipide!!!
Lacina ja Jolinda sentään saivat erin ja Jolinda vei voiton paras narttu kisassa ja nappasi siis Latvian sertin ja näin ollen Jolindan nimen eteen saa liittää LT MVA & BALT MVA!!! Molemmat tytöt esiintyivät todella hienosti ja reippaasti, varsinkin Jolindalla oli virtaa kehässä ja mä en meinannut perässä pysyä kun Jolinda näytti vähän tuomarille kuinka liikutaan!!!!
Jolinda lentää!!!
Tuksu ja Onni kävivät tietenki myös kehässä mutta kummallekkaan ei lauantaina suurempaa menestystä tullut, ei tuomarit tainneet ollenkaan ymmärtää kuinka hienoja koiria meillä on!! No iltapäivä meni ryhmiä odotellessa ja sinnehän pääsi Obelix ja Jolinda esiintyy. Obelix esiintyi jälleen todella nätisti pikku pentujen ryhmässä ja olikin hienosti BIS-5!!! Jolinda esiintyi myös kivasti ja sijoittui myös ryhmässä viidenneksi eli kyllä kannatti jäädä odottaan kun molemmille sijoitukset ja kamala kasa palkintoja kotiin tuomisiksi!!
Obelix poseeraa komeasti!!!
Asiaan kuuluva onnittelu pusu!!!
Jaa olenko mä voittanut jotain vai....
Jolinda Ryp-5!!!
Sunnuntaina aamulla syötiin jälleen herkkuaamiaista, pakattiin auto ja lähdettiin jälleen näyttelypaikalle ihmetteleen toimintaa. Sunnuntai olikin lauantaita parempi päivä sillä kaikki muut paitsi Onni sai erin eli siis kolme uutta valionarvoa saatiin kasaan!!! Kooikereissa Rokka pu1 sert -> LV MVA & VSP, Lacina pn2 sert -> LV MVA ja Jolinda pn1 ja Rop!!! Kooikereilla hieno päivä ja tuomari vallan ihastui Jolindaan ja sen energisyyteen ja tempperementtiin!! Tuksu neiti nappasi viimeisen junnu serttinsä ja tuli näin ollen Latvian junnuvalioksi eli reissulta saatiin ihan kaikki mitä lähdettiin hakemaan!!! Iltapäivällä Obelix kävi kanssa kehässä ja jälleen pikku herra paras pikku pentu hienolla esiintymisellä, kyllä sitä on vaan kiva esittää ku käyttäytyy hyvin ja jaksaa esiintyä todella hyvin vaikka reissaaminen ja ehkä tuossa vaiheessa jo vähän väsyttikin pinetä miestä!!!
Rokka kehässä poseeramassa
Lacina kauniina!!
Obelix lennokkaana
Ryhmäkehiä jäätiin jälleen odotteleen kun siellä meidän porukasta kolme koiraa esiintyy, Obelix jälleen ensimmäisenä ja nyt herrä vähän paransi suoritustaan ja oli BIS-3!!!! Empä olisi ikinä uskonut et Obelix sijoittuu noin hienosti ku pentuja kuitenki oli varmaan reilu 10 isossa kehässä!!! Jolinda esiintyi veteraani kehässä ja 8-ryhmä kehässä, veteraani kehässä ei sijoitusta tullut mutta 8-ryhmän kehässä rouva jälleen Ryp-5!!!
BIS-3 pentu!!!
Jolindan upeat liikkeet ryhmäkehässä
Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajeleen Tallinnaan jonne saavuttiin yhden aikaan yöllä ja majoituttiin hotelliin. Maanantaina aamulla saatiin onneksi nukkua pitkään ja sitten vähän shoppailtiin paikallisissa kaupoissa ja ihmeteltiin liikennettä ja kaikkea muuta mahdollista!!! Kyllä reissuun on aina kiva lähteä mutta on kiva tulla kotiinki.
Kyllä autoon vähän tavaraa tuli pakattua ja ihmeellisesti se tavaran määrä vaan lisääntyy matkan aikana... No kaikki saatiin onneksi mahtumaan autoon ja tavarat sekä kaikki matkustajat saatiin onnellisesti kotiin ehjänä!! Kiitokset rakkaat ystävät ihanasta reissusta, reissu oli todella onnistunut ja kaikki sujui hyvin ja juuri niinku oltiin suunnitltu. Uudet reissut on onneksi jo suunnitteilla koska kyllähän kaiken aikaa pitää olla jotain reissuja suunnitteilla!!!
Viime viikko oli koirien kannalta aika super viikko, kaikille koirilla oli omat super päivänsä. Uuno siis loisti torstaina paimennuksessa, Rasmus puolestaan perjantaina jäljellä ja sitten päästäänki lauantaihin kun mentiin Obelixin kanssa pentunäyttelyyn Lohjalle. Mä vähän etukäteen jännitin et kuinka tuo pikku karhun poikanen oikein käyttäytyy kun on aika pellossa elänyt mutta se oli niin mallikelpoisesti ettei voi uskoa. Obelix oli kuin kotonaan siellä muiden koirien seassa, ei paljoa hötkyilly mihinkään suuntaan vaan oli oikein nätisti!!
Kehässä Obelixin kaverina oli velipoika Oord ja molemmat veljekset käyttäytyivät hyvin kun miettii et ikää oli kuitenki se 5kk ja päivä!!! Itse esiintyminen meni hyvin, Obelix jaksois seistä ja esiintyä hienosti ja ei yhtään ihmetellyt vaikka tuomari tuli tutkimaan. Juokseminen olikin vähän työlästä kun kehä niin pieni et kaiken aikaa pitä kääntyä niin ei oikein pieni mies vielä kyennyt näyttämään parhaita liikkeitään, no mutta liikkeistä saatiin kuitenki kehuja!!! Obelix jäi luokassaan kolmanneksi ja ei saanut kp:tä mutta hieno esiintyminen pienellä miehellä, nyt voi hyvin mielin lähteä kohti uusia näyttely koitoksia joita onkin jo tiedossa!!!
Bernikehän jälkeen käytiin kooikeri kehällä ja käväisin esittämässä rapan tyttären Rop-pennuksi, on tuolla papparaisella vaan niin kauniita lapsukaisia kyllä saa jälleen olla ylpeä Rasmuksesta ja sen jälkikasvusta!!!
Iltapäivällä mentiin Tiian ja koirien kanssa lenkille elonkiertoon mutta ennen lenkkiä tokoilin vähän Rokan ja Uunon kanssa. Rokan kanssa aloitettiin ohjatulla ja tehtiin suuntia lätkien kanssa ja ihan vaan lennosta lähettelin merkille ja siitä lätkille, tämä oli todella kivaa Rokan mielestä eli tätä tehdään uudestaankin ja kääntyi muuten hyvin sinne minne halusin!!! Kaikki jäävät kertaalleen läpi suorapalkalla ja ne onnistu juts nappiin. Suora luoksetulo pitkältä matkaa ja kyllä Rokka aikamoisella vauhdilla tulee. Loppuun tunnari joka todella hieno.
Uunon kanssa aloitetiin ohajtulla ja tehtiin samalla lailla lätkien kanssa ja nyt ekaa kertaa siis Uunolla kaksi lätkää mutta hyvin kuunteli mihin mennään ja pystyi keskittyyn mun ohjauskeen todella hyvin!!! Ei taida tulla ohjatusta ainakaan mitään ongelmaa Uunon kanssa. Liikkeestä maahanmenoja muutama ja nyt tippui maahan niinku kuuluukin. Suora luoksetulo ja Uunokin tulee oikein kivaa vauhtia ja ei nää eikä kuule muuta kun lähtee tulemaan!!! Loppuun yritin tehdä tunnarin mutta siihen ei keskittyminen riittänyt kun Uuno oli sitä ennen päässyt leikkimään ihanan appenzelli neidin kanssa, no tunnari treenataan taas kotona ja etsitään oikea mielentila.
Itse lenkki olikin ihana kun maassa oli lunta ja ulkona pakkasta. Käveltiin pitkin peltoja koirien kanssa ja kaikki juoksivat ihan hulluna ympäriinsä, jopa Rasmus innoistui juoksemaan nuorison kanssa!!! koirat kylla nauttivat ja niin nauttivat lenkittäjätkin!!!
Sunnuntaina sitten vuorossa Rokan super päivä eli haettiin Ansku ja Fyra kyytiin ja matkattiin kanakoira areenalle Vuorelan Lotan aksa koulutukseen. Lotta oli rakentanut meille 28 esteen radan jossa sai jälleen käyttää monipuolisesti eri tekniikoita ja siinä oli kivasti vääntöä. Mulle ja Rokalle vieraampana juttuna tehtiin ihan pyöritystä jota mä en ole kauheesti ennen tehnyt mutta toimi aika kivasti. Ihan uutena juttuna vetoja ja niihin saatiin Rokka lähteen hyvin mukaan pienen opettelun jälkeen!!! Rata oli kokonaisuutena todella kiva siinä oli vaikeita kohtia mutta sitten välillä sai vaan mennä ja lujaa!!! Mä tein muutamaan kohtaan persjätön ja nyt oikeestaan vasta ymmärsin kuinka ajoissa se pitää tehdä ja kuinka hyvin Rokka tuli siihen mukaan se oli todella hienoa. Saatiin Lotalta kehuja et mä olen itse paljon selkeempi ja ohjaan Rokkaa päättäväisemmin nykyään ja uskallan jo mennä, mutta sitli sain vielä ennemmän antaa vaan mennä kun Rokka tulle niin hyvin mukaan ohjaukseen!!!
Oli niin ihana aksata lämpimässä hallissa, hyvässä seurassa ja tietenkin huippu hyvän kouluttajan valvovan silmän alla!!! Anskulle ja Fyralle kiitokset seurata, mitäs reissuja seuraavaksi keksitään, meiltä tää yhdessä reissaaminen sujuu, molemmat kai sen verran hulluja et aina yhdessä päätetään lähteä johonki vähän kauemmaskin!!!
Tänään aamusta heti kunnon pakkasaamun lenkille ja keli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja käveltiin poikien kanssa oikein kunnon lenkki tässä lähistöllä!!! Lenkin jälkeen tokoilin Rokan ja Uunon kanssa ja tällä kertaa Uuno aloitti suorilla luoksetuloilla jotka hyvii. Etsittiin vähän tunnarin oikeaa mielentilaa mutta se ei ihan viel löytynyt eli sen etsintä jatkuu. Yhdellä kapulalla etsii hyvin ja mielentila oikea mutta kun kapuloita tulee lisää niin tulee kamala sählääminen ja suuhun tulee eka kapula mitä tulee vastaan... No onneksi tuolla tunnarilla ei ole mikään kiire ja luulen ettie ole isosta jutusta kiinni et se löytyy taas ku tässä välissä jo teki hienoi tunanreita. Loppuun pujoteltiin vähän keppei ja ne kyllä sujuu Uunolta jo todelal hienosti ja aikamoisella vauhdilla!!!
Rokka treenasi kanssa suoria luoksetuloja ja tunnarin ja molemmat oikein hyvin. Palkkailin myös pelkkää luoksetulon maahanmenoa ja siihen sainkin kivasti nopeutta lisää. Keppejä piti kanssa vähän pujotella ja Rokka melkein jo osaa pujotella loppuun asti vaikka mä juoksen sitä vastaan eli tehtiin kaikenlaisii erikois juttui kepeillä joita ei varmaan koskaan tarvi mutta ompa kiva treenata!!!!
Rasmus on saanut pitää nyt tokovapaata mutta loppu viikosta kun mun kiireet helpottaa niin Rapa pääsee kanssa tokoileen ja Obelixin kanssa pitäisi vähän treenata kehässä juoksemista kun se seuraava näyttely on aikas pian ja sinne mennessä kyllä opetellaan juoksemaan kunnolla kehässä!!!
Eilen aamusta mentiin Tiian ja Onnin kanssa lenkille Elonkiertoon ja olipa ihana ilma kun aurinko nousi ja maa oli kuurassa!!! Ennen lenkkiä tokoilin Rokan ja Uunon kanssa parkkiksella. Rokan kanssa aloitettiin ohjatulla, tehtiin ensin vasenpuoli perään oikea ja loppuun viel vasen, kaikki yhdellä kapulalla ja noudot meni todella hienosti. Merkkiä palkkasin ihan erillisenä perään ja ne todella hienot kun vähän hetsaamalla saatiin vauhtia lisää. Kaukojen ekaa nousua yli pitkältä matkaa ja ne hienot, lähempää nopeita vaihtoja leikkien ja hyvin Rokka kuunteli mitä pyysin tekemään!!!
Uunon kanssa aloitettiin kaukoilla, tehtiin avokaukot 10 metristä ja ne ihan nappiin. Leikittiin myös kaukojen kanssa ja vaan istu maahan istu vaihtoja ja tarkkailin etutassuja et ojentaa ne hyvin. Aika kivasti teki töitä muutama kerran jouduin antamaan toisen käskyn mutta korjasi sillä. Kapulan nostoa maasta ideana et menee takakautta nostaan sen ja ne onnistui hyvin, samoinku kapulan kanssa sivulle tulo. Loppuun merkkiä hetsaten ja merkit kyllä todella hienot. Sitten lähdettiin kunnon lenkille ihanaan auringon paisteeseen, oli muuten koirilla vähän virtaa juoksivat reilun tunnin ja silti meno ihan päätöntä!!!
Tänään aamulla kello soi todella aikaisin ja lähdettiin Rokan kanssa reissuun, matkalla napattiin Tiia ja Onni kyytiin ja jatkettiin matkaa Tampereelle ryhmänäyttelyyn. Ensin Onni käväisi kehässä ja sitten saatiin odotella tovi jos toinenkin että Rokka pääsi kehään. Rokalle tänää eh valioluokassa kivalla arvostelulla. Kyllä oli maneesissa kylmä, varpaat paleli, en tiedä koska oppisi pukeutuun tuonne näyttelyyn kunnolla ku monena vuonna olen siellä käynyt ja aina palelen....
Iltapäivällä siivottiin vähän pihaa ja kameraakin ulkoilutin kun ensilumi oli yön aikana tullut maahan;
Menoa ja meininkiä
Kolmen kopla
Pikku talitiintti!!!
Rasmus tähyilemässä
Vähän myös treenailtiin kontaktia Rokan ja....
Uunon kanssa.
Myös merkkiä treenattiin
Uuno myös merkillä ja asiaan kuuluva pinkki merkki ja pallo!!!
Obelix poseeraa
Katse tulevaisuuteen....
jaa mää vai....
Tarkkana kuin porkkana.......
Äsken sisällä viel Uunon kanssa treenattiin kaukojen seisomaan nousuja ja nyt omasta mielestä ainaki onnistuin hyvin palkkaamisessa kun peruuttelu väheni huimasti ja I->S ei peruuttanut enään ollenkaan. Seuraamisen pään "kohotusta" peilin edessä ja siinä on viel töitä edessä mutta hiljaa hyvää tulee!!
Rasmus ja Rokka myös vähän treenailivat sisällä ja molemmilla ohjelmassa kaukojen seisomaan nousut ja ne sujui kyllä hienosti, niinku kooikereilla on sujunutkin kaukot jo pidemmän aikaa!!!
Eilen käytiin poikien kanssa messarissa ja eipä siitä päivästä ole muuta sanottavaa kuin RASMUS TEKI SEN TAAS!
VOITTAJA 2011
Kiitos Sirpa&Reijo mun elämäni näyttelykoirasta, en olisi hienompaa tai komeempaa koiraa itselleni voinut toivoa. Rasmus on tehnyt ja voittanut lähes kaiken mikä on mahdollista ja mitä se vielä tuleekaan tekemään...
KIITOS
Rapan arvostelu: 6-vuotiaskoira, laadultaan erinomainen.Hyvätmittasuhteet.Hyväkuono.Vahvathuulet.Tarvitsee paremmatkorvakorut.Hyväkaula.Hyvälapakulmaus.Hyväeturinta.Vahva runko.Erinomainenrintakehä.Hyvä ylälinja.Vahvalanne.Hyvähännänkiinnitys.Virtaava vapaa liikunta.ERI 1, SA, PU1, Cacib, VSP -> V-11
Aamulla kello soi kukonlaulun aikaan ja pakasin itseni lisäksi autoon Rapan, Rokan ja paljon tavaraa, matkalla poikettiin ottaan kyytiin Kati ja Jolinda ja vähän lisää tavaraa ja ajeltiin Hyvinkäälle Spanieleiden erikoisnäyttelyyn!!! Kooikereita oli näyttelyyn ilmoitettu 91, todella hienoa et noin paljon koiria ja paljon tuttuja ihmeisii!!!
Mä esitin päivän aikaan varmaan reilut kymmenen koiraa, oli kiva taas juosta kehässä tuttujen koirien kanssa, hienoja sijoituksia saatiin. Sain esittää Rokan nuoren tytön ja oli se vaan hieno neiti josta varmasti tulee vielä jotain suurta ja mahtavaa!!! Myös Rapan lapsukaisia vein kehään ja lapsenlapsenki ja on tuolla mun miehelle vaan UPEITA lapsia, kiitos kun toitte upeat koiranne näytille!!!
Mun molemmat pojat sai erin mutta eivät sijoittuneet enään 19 valioluokan joukossa, Rapan 3v poika sijoittui upealla menolla valioluokan toiseksi, onnea Leo ja omistajat!!! Narttujen valioluokan kakkonen myös Rapan lapsukainen eli kyllä tuo mun Rasmus vaan hienoa jälkeä jättää ja on silla upeita lapsia!!!! Pitää nyt oikein hehkuttaa ku olen niin tyytyväinen noihin Rapan lapsiin!!!
Iltapäivällä oli vuorossa jälkeläisluokka ja Rapa ja lapset sen JÄLLEEN voitti!!!! Oli se hienoa esittee komeaa isäpappaa kun perässä tuli neljä todella hieno lapsukaista!!!
Jälkeläisluokan arvostelu: Vahva uros, lapsukaiset kolmen nartun kanssa, jotka osoittavatmiellyttäväärodunomaisuuttajamukaviakooikereita.Hyväoranssin punainenväri.Sopivanvahvaluusto.Korvakorut voisi olla jollain paremmat, isä ne puuttuu.Aktiivisia koiria,joillavakaatluonteet.
Rokan arvostelu: Erittäin kaunistyyppi.Miellyttävä pää. Hyvä ylälinjaja hännänkiinnitys.Mukavastikulmautunut..Vahvaluusto.Hyvä runko.Ttummaturkin väri. Erittäin helppoliikkua.
Erityis Kiitokset Sirpalle ja Reijolle mukavasta lahjasta!!! Kiitos Kiitos, me jatketaan harrastamista katsotaan mitä tuloksia saadaan seuraavaksi aikaan!!!
Perjantaina herättiin aamulla kun Viikkari lähestyi Tukholmaa ja meidän oli aika siirtyä autolle ja jatkaa matkaa. Ajettavaa oli tällä kertaa noin 550km ja se tuntui todella vähältä siihen viime kerran matkailuun verrattuna. Päivä meni mukavasti ajellessa ja jutellessa kaikenlaisii juttui, tuli vähän suunniteltua tulevia reissujakin jo tuossa meno matkalla.
Alkuillasta monen pysähdyksen jälkeen saavuttiin Osloon ja käytiin tutustumassa lauantain näyttelypaikkamme. Hotellin löytäminen meinasi tuottaa hieman ongelmia mutta siitäkin selvittiin ja päästiin hotellille hyvissä ajoin. Vetta satoi ihan kiitettävästi mutta ei siinä auttanut muu kun lähetä koirien kanssa kunnon lenkille tutustuun vähän paikallisiin maisemiin. Eipä siinä paljoa maisemia tehnyt mieli katsella kun satoi lähes kaatamalla vettä, mutta me tytöt vaan käveltiin ahkerasti, no teki koirille hyvää päästä kunnon lenkille pitkän ajomatkan jälkeen.
Ilta meni tavaroita pöyhiessä ja seuraavan päivän näyttelykamoja valmiiksi laittaessa.
Lauantaina meillä ei ollut mikään kiire aamusta vaan käytiin kunnon lenkillä ja syötiin hyvä aamiainen hotellilla. Näyttelypaikalle ajeltiin puolisen tuntia ja saatiin auto hyvin parkkiin vaikka ei päästy ihan sinne parkkiin mihin haluttiin, no mutta aina ei voi voittaa!!!!
Kehät käytiin katsomassa ensin ilman koirian, tavattiin tuttuja ja vähän shopattiin!!! Sitten koirat hakeen ja häkin pystyyn ensin länderi kehän reunalle. Mä siirsin mun koiruudet hetken päästä oman kehän reunalle kun näytti pahasti siltä et kehät menee päällekkän. No loppujen lopuksi kehät ei menneet päällekkäin vaan ehdin hyvin seuraan länderi kehän ja sit kaikki koirat kooikeri kehän viereen. Siinä saatiin sit odotella, odotella ja odotella, en voinut uskoa että tuomarin arvostelu hidastuu niin paljon iltapäivää kohden.
Rokka meni ekana kehään toisen avouroksen kanssa ja voitti hienosti luokkansa ja sai ck:n. Rasmuksen kanssa valioluokassa myös toinen uros ja Rasmus jäi toiseksi vaikka tuo voittanut uros ei ravannut koko kehän aikana varmaan ku metrin verrran ja selväti toinen takajalka kiertyi ulos, olisiko ollut joku polviogelma???? Mutta tuomari näytti silti tykkäävän siitä kovasti... PU kisassa Rokka sijoittui toiseksi ja sai Norjan sertin ja valioitui siis nyt myös Norjan muotovalioksi!!!! Rokalla ollut aikamoinen tahti pohjoismaissa tässä viimeisen parin kuukauden aikana, en olisi ikinä uskonut et saa noin monta valiotitteliä yhden vuoden aikana!!!
Didin kanssa nuorten luokassa toinen narttu jonka neiti voitti upeasti ja samaan menoon Didi vielä voitti PN kisan ja loppujen lopuksi oli VSP!!! Aika hieno suoritus neidiltä kun ikää on kuitenki vasta se 18kk!!! On Rapalla vaan hienoa jälkikasvua, mitä niistä vielä tuleekaan kun kasvavat aikuisiksi!!!!
Saatiin siis Norjan näyttelystä molemmat sertit kotiin tuomisiksi, eipä sieltä olisi paljoa enempää voinut saada yhdellä kertaa!!! Rehellisesti täytyy sanoa et Rapalle olisin sertin mielummin ottanut mutta ei tuo haittaa pääasia et jompi kumpi poika sen sai, nyt voi suunnitella uusia reissuja Rapalle ihan rauhassa!!!!
Paluu matkalle lähdettiin heti kehien jälkeen vaikka siinä vaiheessa jo tiedettiin ettei ehditä iltalaivaan ku kooikeri kehä oli niin paljon myöhässä, vaihdettiin laiva aamulaivaan ja ajeltiin rauhassa kohti Tukholmaa. Yövyttiin ihan lähellä satamaa hotellissa, kun autossa koko yön nukkuminen ei kyllä yhtään kiinnostanut ja olisi se koirillekkin ollut aika rankkaa.
Sunnuntai aamuna sitten laivaan ja vähän nukkuun päikkäreitä, jotka olivatkin sitten hieman pidemmät päikkärit... Havahduttiin joskun iltapäivällä, no mutta meni tuo laiva matka rattoisasti kun puolet ajasta nukkuin univelkoja pois!!! Oli koiratkin todella väsyneitä, nukkuivat ihan tyytyväisinä koko päivän vieressä!!!
Kiitos Ansku jälleen ihan super mukavasta matkasta kyllä oli taas niin kivaa reissata yhdessä vaikka pieniä takaiskuja meinasi tulla ja tulikin, mutta me selvittiin niistä!!! Onneksi on taas jo uusia suunnitelmia mielessä ja hetken päästä aletaan niitä toteuttaan!!!!
Viime viikon tiistai iltana pakkasin kamalan määrän tavaraa autoon sekä Rasmuksen, Rokan ja Didin ja haettiin kyytiin myös Ansku ja länderi neidot Fyra&Duo ja suunnattiin auton nokka Turkuun ja Viikkarin terminaaliin!!!
Keskiviikko aamuna herättiin Tukholman satamasta ja alkoi lähes koko päivän mittainen ajo kohti Tanskaa ja Koldingia. Päivä meni rattoisasti autossa istuen ja rupatellen, kyllä juttua riitti ja molempia taisi vähän myös jännittää tuo tuleva näljän päivän koitos Tasnkassa/Saksassa!!! Pari kertaa pysähdyttiin ulkoiluttaan koiria ja samalla vähän venytteleen omia jalkoja ja selkää!!
Illalla saavuttiin Koldingiin ja päästiin perille hotelliimme ilman mitään ylimääräisiä mutkia!!! Hotelli oli todella hieno ja aivan upealla paikalla. Aivan hotellin vieressä oli iso lammikko jonka pääsi kulkeen ympäri kävelyteitä pitkin eli aivan täydellinen koirien elkoilutuspaikka ja vieressä vielä jokin vanha linna joka kaunisti maisemaa!!! Kerrassaan aivan ihana paikka ja näin koirien kanssa matkaajan näkökulmasta PARATIISI!!!
Upea hotelimme!!!
Linna lammikon rannalla oli todella hieno!!!
Ihanat kävelypolut menivät puutarhojen läpi, siis aivan uskomattoman hieno paikka!!!
Näkymää lammelle!!!
Kapeiden katujen varsilla aivan ihania taloja ja pihat olivat upeassa kunnossa!!
Kapea pikku katu!!!
Torstaina herättiin aikaisin ja mentiin upealle aamupalalle hotelliimme, siellä oli ihan kaikkea syötävää ja jälleen silmät söi enemmän ku maha veti. Hotelli oli kyllä loisto löytä, upeat lenkki maastot, kaunis hotelli ja vielä kaiken kukkuraksi loistava aamupala. No ainut pikku miinus tuossa aamupalassa et me ei osattu käyttää Anskun kanssa kahviautomaattia, no se vika ei ehkä ollut meissä vaan automaatti pottuili meille!!!
Aamupalan jälkeen pakattiin koirat ja itsemme jälleen autoon ja ajeltiin puolen tunnin matka näyttelypaikalle Vejeniin! Länderit olivat kehässä heti aamutuimaan joten ei tarvinut kauaa jännittää kun saimme jo ensimmäiset valionarvot haettua kotiin!!! Fyra neidistä tuli heti samantien DK & POHJ muotovalio!!!!! Onnea Ansku ja Fyra tätäkin kautta!!!
Puolen päivän aikaan pääsivät kooikerit kehään ja mukavasti meidän kanssa samaan näyttelyyn oli saapunut myös kolme muuta suomi koiraa, kiva lähteä reissuun ulkomaille niin siellä tapaa tutut kehän reunalla!!!! Kyllä meillä Suomessa on vaan hienoja kooikereita ja niitä on ilo esitellä tuomareille ympäri maata!!! Rasmus oli liian raskas tomarille ja sai sileen erin. Rokka taas miellytti tuomarin silmää ja sai eri2 ck ja pu3!!! Didi hienona neitinä eri1 ck pn2 ja cacib!!!!
Näyttelyssä keirreltiin ja kaareltiin hetki ja ihmeteltiin kojuja ja katseltiin muuten vaan koiria. Paljon oli suomalaisia liikkeellä, kaiken aika jostain kuuli tuttua kieltä olisi hyvin voinut kuvitella et oli Suomessa näyttelyissä!!!! Illalla käveltiin koirien kanssa kunnon lenkki ihanassa linnamaisemassa ja käytiin syömässä!!!
Perjantaina sai nukkua hieman pidempään ennenkuin pakettiin kamat autoon ja mentiin näyttelypaikalle. Länderit olivat silloinkin ennen kooikerilaumaa, no Fyra putsasi pöydän länderi kehässä upealla esiintymisella ja olemuksellaan!!! Kooikerit arvosteli nyt ruotsalainen mies joka teki Rasmuksesta Ruotsin valion viime vuonne joten mun odotukset korkealle tuomarin suhteen!!!
Rokka ekan kehään ja voitti hienosti avoimen luokan saaden myös ck:n, Rasmus valioluokan voittoon kanssa ja siitä samaa soittoa voitti PU kisan joten kasassa toinen Tanskan muotovalio ja samalla myös Rapasta Pohjoismaiden valio!!!! Rokka hienosti pu3, et taas saavutettu yksi matkan tavoitteista ja jo 4 valion arvoa kasassa. Didi kehään nuortenluokassa saaden eri1 ck pn2 sert ja cacib, näin neidistä tulee sitten ensi talvena kun täyttää 2vuotta ja tulee Suomen valioksi niin myös Tanskan muotovalio!!!!!! Jee mikä päivä!!!
Ryhmiin ei jääty vaan lähdettiin ajeleen kohti Saksaa ja Bremeniä..... Matkalla kyllä moneen kertaan mietittiin kuinka hulluja me ollaan ja onko tässä mitään järkeä kun Tanskassa meille loistava hotelli ja kaiken lisäksi siellä olisi ollut aksakisoja joka päivälle.... No mutta me hieman hassut Suomalaiset lähdetään ajeleen kohti Saksaa ja saatiin seistä motarilla lähes tunti jonkun hidastelun takia, ei tiedetä minkä mutta varmaan joku kolari siellä kaukana edessä.
Saksaan saavuttiin illalla myöhään ja oli jotenkin todella ankean näköinen paikka, no me oltiin totuttu jo meidän upeaan lenkkimaastoon Tanskassa. Koirat vaan lenkille illalla ja sitten nukkumaan ja odottaan lauantaita!!!
Lanantaina herätys aamusta ja käväistiin äkkiä aamupalalla hotellill vaikka eipä kummallekkaan oikein maistunut mikään kun hieman taas jännitti mitä päivä tuo tullessaan!!! Koirat kävellytettiin pikaisesti ja sitten näyttelypaikalle jonne oli hotellilta jopa 5minuutin matka eli hotelli oli oikein hyvin valittu, me ei nimittäin etukäteen tiedetty että se on noin lähellä!!!
Näyttelypaikalla haettiin koirien numerot ja mentiin ihmetteleen kehiämme kun tuolla Saksanmaalla nuo säännöt vähän erilaiset ja se tuppasi tuomaan pientä ongelmaa kehään ja sen seuraamiseen!!! No siinä se päivä kuitenki kului odotellessä oman kehän alkua. Kehät sattuivat meneen sitten ihan päälekkäin ländereillä ja kooikereilla joten me molemmat oltiin omien kehiemme laidalla ja ei tiedetty miten toisella menee.
Kooikereita oli paikalla 18kappaletta mutta voin sanoa et eipä ollut mitään ihmeellisiä koiria et kyllä meillä täällä Suomessa on melkein paremmat koirat tai no tämäkin asia on katsojan silmissä tietenkin!!! Mun koirista Rasmus ekana kehään ja sijoittui valioluokassa toiseksi saaden vara-sertin!!! Rokka myös avoimessa luokassa toinen ja sai kanssa vara-sertin kun tuolla käytössä nuo luokkasertit!!! Nartuissa sitten Didi kanssa luokassaan toinen kera vara-sertin eli oli kyllä hyvä päivä ja mä olin ihan tyytyväinen päivän saldoon ja ajattelin et ihanaa ku kukaan ei saanut sitä serttiä niin ei tule sitten hinkua lähteä uudestaan Saksaan näyttelyyn (Saksassa siis pitää kerätä 5 serttiä ennenku tulee valioksi ja erinäyttelyissä sertiti eriarvoisia)!!!
Länderit olivat putsanneet pöydän jälleen tehokkaasti, Fyra Roppi ja Dua Roppi-veteraani, suomiländerit valloittamassa rodun kotimaataan. Upeaa!!!!
Näyttelystä lähdettiin ajeleen takaisin Tanskaan pienen kiertelyn jälkeen ja sitten alettiin siinä matkalla lukeen luetteloa ja huomattiin et Rasmuksen edelle mennyt valiouros oli jo Saksan valio joten sertti sitten kai siirtyi Rapalle, joten taitaakin tulla vielä uusia Saksan reissuja!!!! Matkalla poikettiin myös ISOON Esprit outlet myymälään ja senkin takia kyllä sinne Bremeniin on pakko mennä uudestaan sillä tuo myymälä oli paratiisi, tuli siis ostettua pienoinen määrä itselle paitoi ja kaikkee muutakin kivaa!!!! Ei se Saksan päivä ollutkaan sitten ihan niin tyhmä kun aluksi luultiin!!!!
Sunnuntaiksi mentiin vielä Vejenin näyttelyyn ja tämäm päivä kyllä kruunasi koko matkan sillä saatiin kaikille koirille kaikki mitä lähdettiin hakeen eli kooikereissa Rokka eri1 ck pu1 cacib sert rop -> DK ja POHJ muotovalio kunhan Suomi nyt ensin vahvistaa sen Suomen valion!!!! Rasmus puolestaan jälleen liian raskas tuomarille mutta sai hyvän arvostelun kuitenkin!!! Didi eri1 ck pn2 ja sertti, et neiti siis haki koko matkan aikana kaksi serttiä ja kaksi cacibia, et eipä pöllömmin sekään kun ikää on kuitenkin vasta se 18kk!!!!
Länderi kehästä tuli myös kaikki kotiin eli Fyra roppi ja Duo pn2 ja sai sertin ja tuli myös Tanskan ja Pohjoismaiden valioksi eipä varmaan kauheen usein tuu tehtyy näin täydellisii reissui et kaiken saisi mitä lähtee hakemaan!!! Meidän koiralaumalle siis kolmesta Tanskan näyttelystä yhteensä 3xRop, 2xVsp, 5xcacib & 6xsert, jos nyt oikein laskin!!! Lähdettiin hakeen ihania sinisiä nauhoja ja saatiin noin upea kasa kaikkea muutakun sinisiä!!!!
Näyttelyn jälkeen käytiin syömässä, kävelemässä ja vähän kuvailemassa koiria hotellin lähellä olevan linnan lähellä ja sitten alkoi kotimatka. Ajettiin lähes koko yö et päästiin aamuksi Tukholmaan ja Viikkarin terminaaliin. Aamuyöstä pari tuntia torkuttiin huoltsikan parkkiksella mutta muuten sai ajella ja katsella pimeyttä!!!! No kyllä sitä ajaa yön kun tietää että pääsee aamulla laivaan ja nukkumaan ja sitten onkin jo illalla kotona!!!!
Upea laumamme, upeita suomikoiria jotka todellakin VALLOITTIVAT Tanskan ja Saksan!!!
Tanska jää taakse sunnuntai iltana ja siirrymme Ruotsiin ja kohti kotia!!!
Loistava matkaseuralaiseni Ansku ja hienot koramme!!!
Loppuun vielä matkan kamalin kokemus..... Mennessä jo Ruotsissa kun ulkoilutimme koiria niin huomasimme muutaman ISON etanen tiellä ja Tanskassa sama juttu jatkui, etanoita meni aamuisin kävelypolullamme. No mutta takaisin tullessa kun pysähdyimme Ruotsiin ja ulkoilutimme koirat niin näimme tämän kamuuden
Puhelinta ei voinut laittaa lähemäs etanaa ku pelkäsin et se syö sen, mutta siis tuo oli aivan kamala otus ja nään siitä vielä varmasti painajaisia et yrittää syödä mut.....
Suuret kiitokset Ansku TODELLA mukavasta ja rentouttavasta "loma"reissusta, oli kyllä niin lystiä reissata sun kanssa ja meillä oli ihan super hauskaa!!! No pian ollaan taas menossa katsotaan sitten mitä sillon käy ja hyökkääkö etanat meidän kimppuun!!!!
Tänään kun tulin töistä kotiin aamulla niin lähdettiin koko perheen voimin Riihimäen kansalliseen näyttelyyn. Mä olin ilmoittanut Rapan ja Rokan kehään ja nyt menivät sitten molemmat valioluokkaan kun kerran Rokka sai viime viikonloppuna sen sertin ja valioitui!! Kooikereita oli ilmoitettu ja paikalla 6 urosta, et vähän jätkä voittoista tänään!!!!
Ekana arvostelussa Rokka ja sai hienosti erin, niinku Rapakin. Kilpailu luokassa Rapa vei tänään pidemmän korren, molemmat saivat SA:n ja jatkoivat Pu kehään jossa upea meno jatkui, sillä Rasmus PU1 ja Rokka PU2!!!! Kun kerran narttuja ei ollut paikalla niin samalla Rapasta tuli Roppi, ei mitenkään pöllömmät sijoitukset pojille!!! Tuomari tuli vielä erikseen juttelemaan kun seistin siinä kehässä ja kertoi et tykkää Rokasta kovasti mutta haluaa sille vähän lisää massaa, no sitä massaa tulee kyllä varmasti lisää kun ukolle tulee vähän ikää lisää. Tuomari oli myös huolissaan rodun luonne puolesta kun tänään pari koiraa arasteli tuomaria ja siitä tuomari oli erityisen huolissaan kun toinen oli vielä valioluokassa. Oikein mukava tuomari ja selkeästi huolissaan tärkeistä asioista rotumme kannalta!!
Uuno hengalil mukana näytelmissä ja käyttäytyi oikein hienosti, reippaasti tallusteli mukana muiden koirien seassa ja ei tietoakaan et olisi jännittänyt tai arastellut mitään, hyvää treeniä nuorelle miehelle!!!
Rokan arvostelu: Erinomainen tyyppijakoko,todellatyypillinenpää, hyvät kehon mittasuhteet,hyvät liikkeetjaluonneERI2 SA PU2
Illalla vähän temppuiltiin ja tokoiltiin sisällä kaikkien poikien kanssa, kaikki tekivät tuota rappusissa peruuttamista ja edistyvät kyllä hurjaa vauhtia!!! Rapa ja Rokka tekivät omatoimista tunnarikapulan sivulle tuontia, kapulan pitoa tunnarilla ja metallilla, sujui oikein hyvin molemmilla. Omatoimisia sivulletuloja otetiin muutama ja ne kanssa ihan huippu luokkaa molemmilla, kontaktia vahvistettiin sivulla istuen ja nekin molemmilla ihan super hienosti. Uuno teki nenäkosketusta agia varten ja kyllä se siitä pikku hiljaa löytyy. Sivulletuloja treenattiin muutama toisto ja kyllä lähtee hienosti tarjoon pyllyn sivulle tuontia, siinä samalla muutama kontakti treeni ja kyllä tapittaa mua!!! Tunnarilla tehtiin pitotreeniä ja sitä pitää alkaa treenaileen on hyvä sisätreeni, metallin kanssa vähän leikittiin ja mielellään nappaa sen suuhun ja kiikuttaa mun lähelle. Lopuksi paikalla makuu ja mä pääsin 7 metriin koirasta ja kuljin myös sivuille vähäsen, paikalla olon fiilis mun mielstä nyt oikea kun selkeästi rauhoittuu siinä. Rokka teki vielä viimeisenä paikallaan istumisen ja nyt todella lyhyt ja paljon palkkaa, aloin luomaa istumisen motivaatio uudelleen et Rokka jaksaa sit kisoissa istua!!
Eilen aamulla pakkasin kaikki koirat autoon ja vähän muutakin tavaraa ja lähdin ajeleen Klaukkalaan tokon SM-kisoihin, joissa me edustettiin Rapan kanssa Forssan Pussikoiria. Kisat käytiin urheilukentällä joka oli todella lämmin paikka ja tuntui välillä ettei tuuli osu yhtään sinne.
Rapan suoritusvuoro oli heti aamusta ja paikalla ololla aloitettiin johon en Rapaa vienyt koska en halua et pääsee nyt lähtemään sieltä kun on viime ajat maannut niin nätisti mutta se ei kuitenkaan ole vielä mitenkään varma. Kaukot seuraavana samassa kehässä ja ne harmillisesti 0 kun jouduin antaa pari ylimääräistä käskyä ja sit Rapa valui maahan vikasta istumisesta. Toisessa kehässä suoritettiin hyppynouto, joka ihan ok. Seuraaminen jossa ukkeli aluksi haahuili mutta loppua kohden kyllä parani hurjasti. Luoksetulo oikein hyvä Rasmuksen tekemäksi!!! Kolmannessa kehässä aloitettiin ruudulla joka muuten ok, mutta jouduin antaa pari ylimääräistä käskyä kun ohjasin Rapan sinne sivusta, mut siis ilon aiha Rapaa pystyy ohjaamaan!!!! Metallinouto joka hieman hidas mutta muuten ok. Liikkeestä istuminen hyvä pienellä vartalo avulla. Tunnarissa teki tarkaa työtä mutta se oikea löytyi sieltä kuitenkin!!!!
Ei me tulosta saatu mutta tyytyväinen olen Rapaan kun teki noinkin hyvin töitä vaikka oli todella kuuma ja tasohan oli tietenkin kova kun kyseessä kuitenkin SM-kisat, voittajaluokassa taisi tulla vaan 3 ykköstulosta!!! Oli se vaan hienoa kisata voittaja luokassa kooikerin kanssa eipä ole tainnut näin käydä ikinä ennen suomessa SM kisoissa, historiaa siis tehty taas!!!!
Loppu päivä meni sitten hengaillessa ja muiden suorituksia katsellessa. Omia poikia kävin vähän väliä kastelemassa ja Uunon kanssa seikkailtiin tarkoituksella muutama kerta ihmisjoukossa, hyvää harjoitusta pienelle miehelle. Eipä Uuno mitenkään noteeranut muita ihmisiä vaan mun kanssa tallusteli ja olisi hyvin voinut kävellä ilman remmiä koska ei mihinkään ollut menossa vaikka vastaan tuli monenmoista nalijalkaista lajitoveria!!!
Kiitokset joukkuetovereille oli todella kiva päivä viettää yhdessä ja seurata valtavan hienoja suorituksia!!! Ens vuonna sitten uudestaan, onneksi suunnitelmat on nyt jo hyvällä mallilla ens vuotta varten!!!! Ensi vuonna mä sit pakkaan ainaki aurinkorasvan mukaan sillä nyt vähän olkapäitä ja pohkeita jomottaa kun saivat oivan annoksen aurinkoa päivän aikana!!!!!
Kotimatkalla poikkesin uittaan koirat saaressa ja olipa vesi lämmintä!! Mä kahlailin rannassa ja pojat uivat siinä vierellä, Uuno on aikamoinen vesi peto se nimittäin ui kaikista eniten koiristani vaikka nuo kaksi vanhempaakin on aikamoisii vesipetoja!!!!
Tänään aamusta sitten taas lähdettiin Auraan näytelmiin Rapan ja Rokan kanssa ja poikettiin vielä hakeen kyytiin Miina ja Eetu-akita. Mä kävin esittään Eetun avoimes luokassa ja sijoituttiin erillä hienosti kolmanneksi, oli vähän outoa mennä niin ison koiran kanssa pitkästä aikaa, no hyvin kuitenkin selvittiin!!
Omat pojat molemmat menivät valioluokkaan kun Rokka kerran valioitui Liettuassa pari viikkoa sitten ja tuolla ei nyt valio uroksia ollut kuin Rapa niin ajattelin et voisi olla parempi sauma saada se sertti kun vien sen valioihin. Niin ja oikeessa olin, Rokka nimittäin voitti valioluokan ja sijoittui PU kehässä ensimmäiseksi ja sai tietenkin sen sertin ja näin tuli SUOMEN MUOTOVALIOKSI!!!! Rapa valioluokassa sitten toinen ja PU kehässä neljäs, kun Rapalle ei tuo esiintyminen kyllä maistunut yhtään vaan läntysteli mun perässä minkä jaksoi, ei siis ollut mitään vauhdin hurmaa Rapan esiintymisessä!!!!
Roppi kehässä Rokan kanssa oli Rapan tyttö Freija ja Rokka oli hienosti Roppi!!!! Jäätiin vie odottaan ryhmäkehää kun Hannan Ohtokin esiintyi siellä veteraaneissa mutta eipä kummallekkaan koiruudella tullut enempää mainetta ja kunniaa mutta ehkä tämä nyt yhdelle viikonlopulle riittää!!!!
Illalla käytiin taas saaressa uittaan koiria ja tajusin nyt et koirat uivat paljon enemmän ku kahlaan niiden kanssa ku sillon ku heittelen niille keppiä tai uivat yksinään. Sillä kun kahlaan niin uivat mun vieressä kaiken aikaa, joten näitä uimareissuja jatketaan niin saadaan pojat kyllä ihan huippu kuntoon, varsinkin Uuno joka tänäänkin ui varmaan 30min lähes yhteen putkeen!!!!
Perjantaina aamulla seitsemän jälkeen EIja ja Rane tulivat hakemaan Rokan kyytiin ja suuntasivat Liettuaan kahteen KV-näyttelyyn. Suuret kiitokset EIjelle ja Ranelle kun otitte Rokan mukaan kun en itse päässyt lähtemään reissuun!! Alkuillasta me Katin ja koirien kanssa pakattiin loput kamat pakettiautoon ja suunnattiin Ruovedelle kooikereiden mejä-mestaruus kokeeseen. Käytiin illalal viel suunnistaan yks voittajajälki ja maasto oli ihanaa puisto, et eipä tuottanut ongelmia kävellä siellä, jäljen merkkaaminen hieman tuotti ongelmia kun niitä puita ei paljoa ollut siinä käden ulottuvilla.
Lauantaina tehtiin sitten voittajajälki loppuun ja mentiin tekeen Katille avo jälki, joka muuten ei sitten ollut enään mitään puistoa vaan mäkeä mentiin ylös ja alas jne.... Jäljel oli myös ihan kiitettävästi puuta sikin sokin poikki maassa et siis kunnon rämpimisjälki. No jäljet saatiin kuitenkin kunnialla tehtyä ja sitten saikin alkaa odottaan sunnuntaia koetta.
Iltapäivällä sain hienoja tuloksia Liettuasta: Rokka ollut Roppi ja ottanut ekan cacibinsa vastaan ja samalla tietenkin myös sertin!!!! Noita uutisia kyl odotin koko päivän ja kyllä ne sitten tulikin kun näyttelyssä olijat ne ehti mulle laittaan!!!!
Sunnuntaina herättiin ajoissa ja sit päästiin jännittään.... Rapa pääsi heti toisella jäljelle joka oli hyvä ettei tarvinu kauempaa jännittää päivän suoritusta. Rapa jäljesti todella tarkasti ja kulki hienosti jäljen päällä kun edellispäivän jäljen tekijöiden jäljet näkyi kivasto maassa. Makaukset Rapa teki omaan tapaansa eli käveli suoraan yli....niintä treenataan edelleen ja kovasti. Se tunne kaadolla oli jotain sanoin kuvaamatonta ku tiesin ettei yhtään hukaa tullut ja siinä vaiheessa jo voi arvella et ehkäpä sieltä se ykkönen tulee vaikka makuut meni kuinka meni.
Sitten kävin opastaan mun tekemän jäljen ja sitten vaan odoteltiin tuloksia..... kyl se odottaminen on aina vaan niin pitkää ja mua ei ihan ole luotu odottlemaan. No lopulta ne tulokset tuli ja tällälailla sanottiin Rapan suorituksesta:
Tarkasti, erittäin tarkasti kirsu turvetta viistäen Rasmushiipii kuin jalallinen käärme kohti tarkoin määriteltyä päätepistettä. Uskollinen maavainu on tämän jäljestäjän tunnusmerkki ja mitä sitä kirsua turhaan kun se pysyy millin tarkasti sammaleeseen vedetyssä verijäljessä. Aivan yhden käden sormin on laskettavissa paikat milloin koira nostaa hajustimensa ylös. Kerran hieman varmennetaan taaksepäin katsahtaen, että ohjaaja on matkassa mukana ja samalla ikäänkuin ilmoitetaan, et kyllä tämä tästä, älä huoli. Rasmus on ikään kuin kiskoille asennettu ja niiden kiskojen päätä kutsutaan kaadoksi. Koiran vauhti on hyvä, erittäin sopiva, mutta niin vetävä ja varma, ettei mitään epäröintiä saata huomata missään kohtaa. Helpohkosti kuljettavissa ja vähä puustoisessa metsässä on suoritusta mukava ja esteetös seurata lähes ohjaajan vieressä kulkien. Hyvin harvoin on voinut todeta sen minkä nyt: koiran jäljestys on täysin virheetöntä. Mutta! Duoritus koostuu useista eri osatekijöistä ja tässäkin suorituksessa on heikot tekijänsä. Koiran ratakiskoille ei ole huomattu seisakkeita eli makuita ja niitä ei omasta mielestään ehkä joutavan päiväisinä hidasteina pitäessään malta pysähtyä tutkimaan. Yhdellä makuulla voi ehkä havaita silminnähden aavistuksen hidastamista, mutta muuten ne raivataan läpi kuin raivauskone - ja nenä tekee työtä. Kulmatkaan - ei edes katkokulma - eivät työskentelytapaan tuo muutosta. Katko nuuskitaan nopeasti jäljentekijän jalanjälkiä. Tuntuu, että se olisi tehty ennekin niin ja mitä sitä hyvää tapaa vaihtamaan. Kaadolle tikitetään tarkasti ja sorkkaa tönitään omistavin elkein. Laadukas jälkityö, jota sopii seurata ihaillen. Makuiden merkkaamisen myötä saanemme Rasmuksessa todellisen huippu jäljestäjän! VOI 1 45pist!!! Tuomarina: Jari Salokanto
Eikä tää Rapan upea suoritus tähän jäänyt, tällä edellemainitulla tuloksella "voitettiin" KOOIKEREIDEN MEJÄMESTARUUS 2011!!!!! Voiko tästä muuta sanoa kun uskomatonta ja lähes täydellistä, olen niin käsittämättömän tyytyväinen Rasmukseen ja toisaalta samalla hämmentynyt kun en olisi uskonut et näin kävisi!!!! Enään se yks ykkönen niin sit Rapan nimen eteen saa merkata JVA, titteli joka merkkaa mulle paljon enemmänku ku 100 muotovaliotitteliä tai voittaja arvoa!!!!
Eipä se sunnuntain riemu vielä tähän loppunut vaan Eijalta tuli Liettuasta ihan super hieno viesti, Rokka toisenakin päivänä ROPPI ja saanet sertin sekä cacibin ja LT MVA!!!!!
Tää viikonloppu oli ihanuskomaton ja tälläisiä kokee varmasti todella harvoin tai sitten vaan kerran elämässään, kyllä taas jaksaa harrastaa ja puskea eteenpäin!!!!
KOOIKEREIDEN MEJÄMESTARI 2011
RASMUS
Onnea myös muille kooikereille, hienoja tuloksia saatiin ja paljon aikaiseksi viikonlopun aikana, erityis onnittelut tietenkin Jolindalle ja Katille. Jolinda elämänsä kuudennella jäljelle ja ei ole ikinä mennyt täyspitkää jälkeä, rouva sitten nappasi AVO3 tulokset. Todella hienoa!!!
Eilen illalla ajeltiin Rokan kanssa Halikkoon Ehyt-areenalla johon Vappu Alatalo tuli pitämään hyppyseminaaria ja eilen oli eka kerta, kaksi vielä tulossa, onneksi!!!! Käytiin ensin teoriaa läpi ja sitten alettiin hyppiin, aloitettiin viiden esteen sarjalla ja eipä tullu mulle yllärinä et Rokka ei käytä takapäätään hypätessään juuri ollenkaan eli siis nyt alkaa kova treeni et saadaan hyppytekniikka kuntoon ja näin koira voi hypätä turvallisesti.
Toisena tehtävä hypättiin yksinäistä estettä paikaltaan ja siinä sitten nostettiin rimaa ja katsottiin mihin asti koira pystyy hyppään ilman ongelmia ja sitten tultiin takaisin alaspäin. Rokalla meni 40cm viel ok, mutta sitten 45cm hypyn hyppääminen tuotti ongelmia ja huomasi että ukko alkoi väsymään. Kolmas tehtävä minkä muut jo tekivät niin me tehdään vasta ens viikolla eli okseri paikaltaan ku Rokka alkoi olemaan niin väsynyt et parempi jätää tuohon ja jatkaa viikon päästä.
Mä olen siis tiennyt jo aikasemmin että Rokan takapään käyttö on vähäistä hypätessä ja tämän takia juuri halusin tuonne koulutukseen et saisin neuvoja miten voisin parantaa sitä ja opettaa koirani hyppäämään turvallisesti ja oikealla tekniikalla. Nyt saatiin kotiläksyksi harjoitella istumista mun jalkojen välissä et joutuu takapään lihaksilla pitämään takajalat ihan kropassaan kiinni ettei ne lähde aukemaan sivulle, tuntuu ihan iisiltä jutulta mutta siinä koira joutuu tekeen paljon töitä lihaksillaan varsinkin nyt alussa kun ne lihaksen heikot. Toiseksi tehtäväksi saatiin hyppysarja eli otan torstaina maneesilla kun mennään aksaan niin tuota viiden esteen sarjaa matalilla oksereilla.
Oli kyllä todella hyvä koulutus, kolmisen tuntia meni ihan yhdessä hujauksessa ja nyt täällä jo odotetaan kovasti ensi perjantaita et mitä silloin lähdetään tekeen. Kitoksia muille kurssilaisille seurasta ja tietenkin erityis kiitos Vapulla todella hyvästä illasta!!!
Tänään kello soi taas aamusta ja lähdin Tiian ja Onnin kanssa Lohjalla pentunäyttelyyn, kysessä Onnin ensimmäinen ja viimeinen pentunäyttely sillä Onni siirtyy seuraavaksi junnuluokkaan!!! Olipa kiva mennä kerranki ilman omaa koiraa sai rauhassa ihmetellä ja katsella muita! Onnin luokassa piti olla 5 pentua mutta neljä oli poissa joten Onni oli ikäluokkansa ainut urospuoleinen edustaja ja hienosti ukko esiintyi, tulokseksi tietenkin KP ja luokkavoitta!!!! Paras uros "kisassa" pikku pentu vei voiton mutta eipä mikään pöllömpi näyttelyiden aloitus nuorelta mieheltä!!!! Mihis Tiia seuraavaksi lähdetään???
Onni ja Tiia odottavat vuoroaan!!
Kehässähän pitää olla hauskaa!!!
Tarkkaavainen Onni!!
Näyttely reissulta kotiuduttani niin lähdettiin omien poikein kanssa metsään kunnon lenkille kun oli niin hieno aurinkoinen ilmakin!!! Olipa kyllä taas aikamoinen lenkki, nimittäin mun lenkkipolut oli lumen peitossa tai no oli siitä joku auto mennyt viikolla mutta siellä lumessa me taas tarvottiin tunnin verran!!! Oli kyllä ihanan rauhallista ja kaunista, tälläisiä talvipäiviä lisää kiitos ja paljon!!!! Illalla harjoitellaan Rokan kanssa vielä istumista ja Rapa saa temppuilla naksun kanssa!!!
Lauantaina lähdettiin aamusella liikkeelle Saken ja pikku poikien kanssa, matkalla haettiin Ansku ja Fyra kytiin ja treffattiin vielä Eija ja Ranekin. Peräkkäin sitten lähdettiin suunnistaan kohti Helsinkiä ja messukeskusta ja Helsingin voittaja 2010 näyttelyä. Lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle kun kaikki varoittelivat kovista ruuhkista ja ettei parkkiin edes mahdu ja pah....mehän ajettiin ihan suoraan parkkihalliin ilman minkään näköistä ruuhkan tynkääkään. Sitten vaan kamat ja koirat sisään ja shoppaileen, oltiin varattu ihan kivasti aikaa et ehti shoppailla ennen omaa kehää ja kaikkea kivaa sieltä taas tarttui mukaan ja kaikkihan on ihan tuiki tarpeellista!!!!
Kooikerit arvosteli Belgialainen herra Jos de Cuyper jolla oli aikas tiukka mutta kiva linja ja niin se pitääkin, eihän siinä ole mitään järkeä jos kaikille vaan eriä jaetaan kun näytillä oli monenlaita koiraa. Rokka sai eh ja sijoittui luokassaan toiseksi, ihan niinku olin kuvitellut siis tuon eh:n. Rasmus sitten aloitti valioluokan ja tuomari tuli heti kyseleen et miksi häntä noi....en oikein ihan ymmärtänyt mitä ajoi takaa. Saatiin myös eh ja sijoituttiin neljänneksi valioluokaas, tuomari tuli sitten vielä uudestaan selvittään häntä asiaa: oli sitä mieltä et Rapan ristiseläs joku jumi ja sen takia häntä hieman alhaalla ja takaliikkeet eivät niin hyvät kun niiden pitäisi olla tuolla rakenteella, sanoipa sitten vielä loppuun et jos tuo ristiselkä olisi kunnossa niin tässä olisi voittaja koira.....eipä sitten yhtään v.....nut...... Toisaalta todella reilu tuomari kun tuli kertoon näkemyksensä ja varmasti tykkäsi paljon Rapasta kun kerran tuli tuon vielä erikseen kertomaan kilpailuluokan jälkeen. Niin ja Rapa on kantanut häntää vähän oudosti välillä et varmaan oikeassa tuossa arviossaan, onneksi on varattuna se fyssäri et päästään tutkiin mikä siellä on.
Black Amiikos koirat menestyivät todella kivasti ja kasvattajaluokka oli Rop, kunniapalkinnon kera. Onnea Sirpa ja muut hienosti menestyneet koirat ja omistajat!!!
Sunnuntaina lähdettiin jälleen kohti Helsinkiä heti aamusta ja mukaan tulivat Ansku&Fyra, Tiia ja Hanna, kiitoksia kaikille matkaseurasta!!! Taas piti käydä vähän shoppaileen ja ihmetteen mitä kaikkea ihmettäs siellä oli myytävänä ja mitä kaikkea olisi voinut ostaa!!!! Kooikerit arvosteli Annukka Paloheimo joka onkin jo tuttu tuomari Rapalle. Annukalla mukavan tiukka linja eli jälleen todella tyytyväinen tuomarin arvosteluihin.
Rokka sai H:on ihan niinku oltiin arvailtukkin, et ei tullut minään yllätyksenä. Rapa sitten heti perään valioluokkaan ja saatiin hienosti eri vaikka Rapa ei edelleenkään liikkunut ihan niin hyvin kun parhaimmillaan liikkuu. Yllätykseksi voitettiin valioluokka ja tähän päälle Rapa vielä pu1, cacib ja VOITTAJA 2010 titteli!!!!! Tässä vaihees mä ihan pihalla ja en ollenkaan meinannu tajuta et Rapa oikeesti sai sen tittelin jälleen, multa oli ihan menny ohi ne muut urokset...kuvista jälkeenpäin huomasin et Rapan tyttären poika pu2 ja junnuvoittaja, siis aivan mahtavia tuloksia!!!!
Narttujen arvostelut meni multa jotenkin ihan ohi kun mä olin niin ihmeissäni Rapan menestyksestä. Roppi kehään kuitenkin tajusin mennä ja siellä olimme VSP, joka todella hyvä juttu niin ei tarvinnut jäädä odotteleen ryhmäkehii jotka alkais vasta todella myöhään illalla. Black Amiikos kasvattaja ryhmä jälleen Rop kera KP:n, siis todella upea päivä ja koko viikonloppu, ONNEA jälleen Sirpalle upeista koirista ja upeasta kasvatustyöstä, kyllä on ilo esittää Black Amiikos koiria!!! Suuret onnittelut kaikille muille menestyneille, jos en tajunnu paikanpäällä onnitella!!!! Erityis onnittelut vielä Fyralle ja Anskulle, upea päivä teilläkin!!!
Voittaja 2010 ja pystit, parempii kuvii tulee kunhan pääsee vähän ulos kuvaileen!!!
Lauantain arvostelut tulevat myöhemmin kun jaksan ne suomentaa, tässä sunnuntain arvostelut:
Rokka: Hyvä koko ja mittasuhteet. Pää saisi olla voimakkaampi. Riittävä luusto. Etukulmauksia saisi olla lisää. Hieman hätäiset liikkeet. Hyvä karva. Saisi antaa asteen voimakkaamman ja urosmaisemman vaikutelman. Hyvä luonne. Kauniisti esitetty. NUO H
Rasmus: Erinomainen tyyppi. Hyvä uroksen leima. Hyvin terve rakenteinen. Voisi olla hivenen lyhyempi. Sopusuhtainen pää. Korvahapsut puuttuvat. Tasapainoiset liikkeet. Hivenen löysyyttä edessä. Vahva selkä. Erinomainen karvanlaatu. Todella hyvä luonne.VAL ERI1 PU1 VSP& V-10
Nyt voi taas aloittaa iloisilla valio uutisilla, tänää Tampereen ryhmänäyttelyssä Rapan tyttö Black Amiikos Laureine Lacina oli pn3 ja sai sertin, sitä kautta Lacina neidistä tuli Suomen muotovalio!!! Paljon onnea Sirpa ja Lacina, edelleen voin vaan todeta et kyllä Rapalla on hienoja lapsukaisia!!! Saadaankohan ensi viikonloppuna lisää hienoja uusia valio lapsukaisia??!!!
Lacina talvella 2009
Me kanssa aamusta lähdettiin ajeleen kohti Tamperetta ja tuota samaista ryhmänäyttelyä, mukana molemmat pikku ukot. Kooikeri tuomarina Juha Palosaari ja kehät olivat kivasti heti aamusta joten pääsi takaisin kotiinkin jo puolen päivän aikoihin!!! Arvostelussa käytössä oli kaiken väriset nauhat ja mä kyllä tykkäsin siitä että tuomarilla oli linja mitä haki. Rokan kanssa nuorten luokassa 4 muuta koiraa ja Rokka sijoittui neljänneksi eh:lla, arvostelu ihan Rokka mainen:
Rokka: Hyvä runko ja mittasuhteet. Voimakas kallo ja korostunet otsapenger. Lyhyt kuono. Etu- ja takaosa tasapainossa joskin kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Kääntää etukäpäliään ulospäin. Kapeat liikkeet. Esiintyy hyvin ja asettuu nätisti raajoilleen. Eh4
Rasmus oli sitten valioluokan ainut koira ja nappasi erillä hienon luokkavoiton ja jatkoi sitten matkaansa paras uros luokan voittoon. Roppi kehässä Rapan toinen Vsp edellinen vuosi sitten myöskin Tampereen ryhmässä!!!! Hyvä vaan kun oli Vsp niin ei tarvinu jäädä odotteleen mitään ryhmäkehiä sinne hieman vilpoisaan maneesiin!!!
Rasmus: Kauttaaltaan voimakasrakenteinen. Hyvä pään sivukuva. Korvakorut saisivat olla paremmat. Turhan tukevassa kunnossa. Tasapainoinen rakenne. Vetävät tehokkaat liikkeet. Hyvä häntä. Hieman kookas. Eri1, PU1 & VSP
Iltapäivä onkin sitten menny erinäisissä puuhissa ja ollu taas vähän kiirettäkin.... No kaipa tää kiire tästä joskus loppuu, viimeistään sitten joulun jälkeen!!!!
Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi laitettu tänne Hollannin erkkarin arvostelut poikien osalta eli tässä Rasmuksen arvostelu:
Erinomainen kokonaiskuva ja tyyppi. Erittäin hyvässä kunnossa. Hyvät mittasuhteet. Kaunis urosmainen pää. Kauniit silmät, tyypillinen ilme. Hyvä pigmentti. Kaunis ylälinja. Hyvin muodostunut keho. Hyvät jalat ja tassut. Valitettavaa mutta häntä on vähän liian lyhyt. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu hyvin. VAL ERI4
Sitten Rokan arvostelu:
Erittäin hyvä kokonaiskuva, tyyppi, kunto ja mittasuhteet. Hyvin muodostunut pää. Kauniit tummat silmät. Hyvin muodostuneet korvat, mutta korvien paikka ja niiden kantaminen voisi olla vähän parempi. Hyvin rakentunut keho, hyvät jalat ja tassut. Samantasoiset kulmaukset edessä ja takana. Häntä vähän liian lyhyt. Liikkuu vähän ahtaasti. Erittäin hyvä luonne. NUO ERI3
Keskiviikkona pakattiin autoon mun ja Katin tavarat (joita tuntui jo tuossa vaiheessa olevan aika paljon) sekä 7koiraa (mun ja Katin kooikerit, sekä Sirpa toi meille vielä 4 koiraa lisää) ja otettiin suunnaksi Turku ja satama. Yö nukuttiin laivalla ja aamulla saavuttiin Tukholmaan. Torstaina ajeltiin Ruotsin ja Tanskan läpi, illalla saavuttiin Saksaan ja Lyypekkiin jossa käytiin illalla syömässä hyvin ja sitten mentiin aikaisin nukkumaan. Perjantaina aamupäivällä shoppailtiin Lyypekissa ja löydettiin vaikka mitä kivaa ja halpaa, auto alkoi täyttymään uhkaavasti pikku hiljaa. Lyypekistä jatkettiin matkaa Hollantiin ja Emmeniin jossa poikkesimme aivan ihanassa koiratarvike tukussa josta sitten ostettiin sen verran tavaraa että auto olikin jo täynnä!!! Illan aikana ajeltiin vielä reilu kolmetuntia eteenpäin ja saavuttiin Zutpheniin, jossa meitä lauantaina odotti kooikereiden erikoisnäyttely. Illan aikana vielä järjesteltiin auto uudelleen että saatiin tavarat paremmin mahtumaan kyytiin, sitä tavaraa muuten oli aikas paljon!!! Me ollaan Katin kanssa aika mestareita tuossa auton pakkaamisessa, sitä nimittäin tuli hieman harjoiteltua!!!
Lauantaina heti aamusta ajeltiin hotellilta 20minuuttia ja päästiin näyttelypaikalle joka oli oikein reilun kokoinen urheiluhalli johon oli rakennutte viisi kehää. Meillä Katin kanssa aamupäivällä piteli vähän kiirettä kun tuppasi olemaan koiria yht aikaa vähän liian monessa kehässä, no kaikesta kuitenkin selvittiin ja kaikki koirat saatiin kunnialla esitettyä!!! Koirat pärjäsivät oikein hyvin, sillä meillä mukana olleista 7 koirasta viisi sijoittui luokissaan eli oli meillä vaan aika hienoja koiria mukana!!! Rasmuksella ja Rokalla tuomarina oli jo vanha tuttavuus mw. W. van Bavel-van Bokhove, sama tuomari oli siis omassa erkkarissamme kesällä. Kesällä Rasmus sai eh:n mutta nyt Hollannissa ukko nappasi erin ja sijoittui vielä valioluokassa neljänneksi. Jotenkin aivan sairaan hienoa että Rapa sijoittui valioluokassa, olin nimittäin ihan varma kun mentiin sinne et eh tulee niinku kesälläkin. Rokka sitten sijoittui upeasti nuorten luokassa kolmanneksi, et eipä ole mitään pöllömpiä ukkeleita mulla!!! Rasmuksen lapsen lapsi Didi sijoittui junnuluokassa toiseksi, on se mahtavaa seurata Rapan jälkeläisten menestystä ja olla siinä mukana esittäjän roolissa!!!
Kyllä oli ilo esittää hienoja koiria ja todeta että meillä täällä Suomessa on vaan hienoja kooikereita, sillä 10 suomalaisesta kooikerista 7 sijoittui luokissaa ja kaksi jopa voitti luokkansa, jotenkin ihan käsittämättömän hienoa. Paljon Onnea muille hienoista tuloksista ja upeista sijoituksista!!! Päivän aikana nähtiin monenlaisia hännän heiluttajia ja todella monta ystävällistä koiraihmistä jotka tulivat juttelemaan ja katselemaan koira laumamme!!!!
Näyttelystä lähdettiin suoraan ajeleen kohti Tukholmaa ja ajettiin 9tunti lähes putkeen, mutta lautat eivät ihan kulkeneet niin kun olimme halunneet niin emme ehtineet sunnuntain aamulaivaan. Jäimme nukkumaan muutamaksi tunniksi etelä Ruotsiin josta sitten jatkettiin matkaa sunnuntaina aamulla ja ajeltiin ihan rauhassa loppu matka. Illalla pakkasimme itsemme laivaan ja tänään aamulla sitten pääsimme kotiin. Kyllä kotiin on aina niin kiva tulla vaikka onhan reissuunkin mukava lähteä!!!
Poikien arvostelut tulevat myöhemmin kunhan saadaan ne suomennettua, sillä toi hollannin kieli ei ole mitään mun vahvoja alueitani...... Kiitokset ihanalle ja rakkaalle Katille matkaseurasta, ensi vuonna sitten uudestaan ja sitten shoppaillaan vähän enemmän eli reissu pitenee muutamalla päivällä. Kiitokset Sirpalle ihanista koirista ja kun annoit meille mukaan vielä muutaman koiran lisää.
Aamulla kello soi todella aikaisin ja sai taas miettiä et mitä kaikkee sitä ollenkaan tekee noiden rakkaiden karvavarpaiden eteen, no kuitenkin lähdettiin ajeleen Lacinan ja Rokan kanssa kohti Seinäjoen KV näyttelyä. Onneksi lähdin Saken autolla kun siinä on talvirenkaat jo alla, sillä paikoittain lunta oli tiellä varmasti 15cm eikä aura-autoja näkynyt mailla eikä halmeilla.... Siellä sit köröteltiin hiljaksiin Seinäjokea kohti tai niin ainakin luulin.... No navilla oli tänään joku v....tuilu päivä se ohjas mut nimittäin Peräseinäjoelle enkä tajua miksi sillä tarkistin vielä et olin kirjoittanut ositteen ihan oikein. No mä sit tein sellaisen pienen maaseutu ajelun ja katselin minkälaista metsää kasvaa Peräseinäjoella.....
Ehdittiin kaikesta huolimatta oikein hyvin näyttelypaikalle ja siellähän oli jo paljon tuttuja. Rokan kanssa nuorten luokassa oli kaksi muuta urosta ja kaikki saivat erin. Kilpailuluokassa Roksutti sijoittui toiseksi ja PU kehässä sijoituttiin hienosti neljänneksi, oikein kiva sijoitus nuorelle miehelle. Lacinan vuoro koitti sitten melkein heti perään, Lacinalle tänään eh ja avoimen luokan toinen sija. Me lähdettiin heti kehän jälkeen ajeleen takasin kotiin ja tällä kertaa navikin oli ihan kartalla ja samaa mieltä mun kanssa minne mennään ja aura autotkin olivat jo heränneet ja lähteneet liikenteeseen!!!
Rokan arvostelu: Hyvän tyyppinen. Hyvä runko. Tarpeeksi pitkä kaula. Masculinen pää hieman pyöreät silmät. Hyvä etuosa, hyvät kulmaukset takana, vähän liikkuu ahtaasti takaa ja avoin edestä. Liikkeessä ja myös seisten etujalat vähän kääntyvät ulospäin. Hyvä luonne, Hyvä turkki. Tina Sulce, Latvia eri2, pu4
Kotiin tultuani lähdettiin melkein heti poikein kanssa Kartanon puistoon tokoileen ja vähän otettiin kuviakin. Rokka sai aloittaa tokoilut ja ekaksi treenattiin luoksetulon stoppien jälkeisiä liikkeelle lähtöjä. Stopit nyt vähän venyivät mutta eihän niitä treenattukkaan, liikkeelle lähdöt teräviä ja palkkailin ne pallolla mun taakse niin sain ukon tuleen täysiä. Ruutu tehtiin joka suunnasta ja niin ettei Rokka nähnyt kun laitoin lelun sinne taakse, hienosti hahmotti ruudun joka kerta ja juoksi täysiä tötsien välistä etsimään palloaan. Itsenäisiä sivulletuloja otettiin muutama ja nyt ukkeli ihan selkeästi tajunnut mitä oikein haetaan eli nyt vaan lähdetään tiivistään perusasentoja. Tunnaria tehtiin laudan kanssa ja ekalla kerralla haki jälleen vaan piilotettua kapulaa mutta parilla toistolla tajusi ettei se kapula ole piilossa. Kokeilin myös kasalla mutta se ei todellakaan toiminu eli nyt jatketaan laudalla ja täytyy kokeilla vaan joka päivä treenata tunnaria et saa Roksun ostamaan tämän jutun idean.
Rasmus pääsi nyt myös tokoileen kun oli niin innokas ja ei ole enään oireillu selkäänsä. Tehtiin muutamat ruudut kipolla ja oli ainakin vauhtia, sillä melkein varasti ruutuun ilman lupaa!!! Pari kertaa kierreltiin puuta ja otettiin luoksetulon stopit jotka oikein hyviä. Loppuun tehtiin tunnari joka jouduttiin tekeen muutaman kerran, kas kummaa kun ukolla vähän virtaa ja ei ihan ekalla kerralla se oma sieltä tullu. No uusinnalla saatiin tehtyä sitten täydellinen tunnari ja siihen oli oikein hyvä lopettaa. Rapa oli kyllä todella energinen ja täynnä intoa!!!
Muutama kuva kartanon puistosta ja elonkierron pellolta:
Lauantaina herätyskello soi ennen kukonlaulua ja oli aika nousta ja lähteä kohti Hyvinkäätä, jossa oli spanieliliiton erkkari. Matkalla nappasin Katin ja Jolindan kyytiin, meni matkat paljon nopeammin kun oli seuraa, kiitokset jälleen matkaseurasta. Kooikereita oli ilmoitettu paikalle oikein kivasti, 60 koiraa tai jotain sinne päin. Mun päivä kului aika kivasti kehässä esittämässä tuttujen koiria ja tietenkin omat pojatkin oli mukana näytelmissä. Tuomarina toimi ja viime vuoden Hollannin reissusta tuttu Tuus van Adrichem Boogaert-Kwint.
Rokka sai hienosti erin ja esiintyi muuten oikein nätisti ja mallikelpoisesti, kilpailuluokassa sijoituttiin toisiksi mutta sitten PU kehässä ei enään tullu sijoitusta. Rasmus nappasi myös erin valioluokassa ja sijoittui vielä neljänneksi 11 valiokoiran joukossa, PU kehässä ei myöskään Rapalle sijoitusta mutta oli kyllä hienoa sijoittua valioluokassa.
Narttujen jälkeen oli vuorossa kasvattajaluokat, joissa Sirpan Black Amiikos ryhmä oli roppi, paljon onnea Sirpalle todella hienoista kasvateista ja upeasta menestyksessä. Jälkeläisluokat esitettiin sitten viimeisenä ja siellä me taas seistiin Rapan ja jälkeläisten kanssa, oli jälleen kerran todella hienoa katsella Rapan komeita ja kauniita lapsukaisia. Hienointa kaikista teki se että Rapan tytöllä Tuikkeella oli myös oma jälkeläisluokka joka koostui neljästä pennusta ja Tuike ja lapsukaiset vielä voitti!!! Paljon onnea Mia, mä ja Rapa ollaan niin ylpeitä teistä!!! Rapa sai jälkeläisluokastaan kunniapalkinnon ja sijoittui heti toiseksi Tuikeen jälkeen!!!
Oli kyllä todella hieno päivä, tuli upeita sijoituksia ja oli kunnia esittää todella hienoja koiria. Olen myös todella tyytyväinen ja iloinen molempien poikien tuloksista!!!
Rapan arvostelu:Maskuliininen pää. Kiltti vaikutelma. Silmien alle enemmän täytettä. Hyvät korvat. Riittävät kulmaukset edessä. Hyvä ylävarsi ja rintakehä. hyvät kylkikaaret ja takakulmaukset. Erittäin hyvä turkki. Liikkeet edestä voisivat olla..........Seisoo kuin patsas. Ihana luonne.
Rokan arvostelu: Hyvin kehittynyt pää. Hyvät mittasuhteet. Silmät vähän harottavat/ulkonevat. Riittävän pitkä kaula. Hyvä ylävarsi. Hyvät kylkikaaret. Erittäin hyvät takakulmaukset. Erittäin hyvä luusto.Kaipaisin enemmän kulmautumista välikämmeniin. Ihastuttava turkki. Liikeet ok. Ihastuttava esiintyminen.
Rapan jälkeläisluokka: Ryhmässä on kauniita koiria, mutta ovat tyypiltään erilaisia.
Sunnuntaina jälleen herättiin aikaisin ja tällä kertaa lähdettiin ajeleen Poriin tokokokeseen Eijan, Ranen ja Reiskan kanssa. Mä kisasin molempien koirien kanssa, voittajaluokka ja Rasmus olivat ensimmäisenä vuorossa. Koe oli hallissa ja Rasmuksen kanssa ei olla oltu hallikokeessa pitkään aikaan ja nyt selvisi ettei kannata kyllä mennä jatkossakaan. Rasmus ahdistui ihan hirveästi hallissa, ei ollut hetkeäkään oma iloinen ja reipas itsensä....(Rapan päälle käynyt aikoinaan hallitreeneissä koira ja tämä muisto varmaan kummitteli mielessä). Paikalla olosta lähti vaikka ei ole tehnyt sitä nyt pitkään aikaan ja oli kuitenkin ennen kehään menoa vieruskaverin vieressä eikä kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta kun mä kävelin pois niin sitten se ahdistus varmaan iski ja ukko läks tutkiin et onko naapuri kiltti vai ei..... No yksilösuorituksissa oli paljon hyvää mutta sitten yleisilme oli jotenkin niin ahdistunut etten mä halua viedä koiraani tilanteeseen jossa se ahdistuu noin paljon. Mä en halua kisata mun koirien kanssa jos ne ei nauti siitä ja niillä ei ole kivaa siellä kokeessa.
Pluspuolia: Seuraaminen oli hyvää ja tuntui todella hyvältä. Luoksetulossa tuli kaikki pätkät laukalla ja stopit teräviä. Ruudun loppu osa vauhdikas vaikka alku olikin hieman tahmea. Kaukoissa peruutteli ja teki teräviä vaihtoja sekä häntä heilui todella iloisesti. Tunnari upea samoinku hyppynouto. Et siis kokeessa oli paljon hyvää vaikka yleisilme huono, tuomarikin totesi että teknisesti todella taitava koira mutta tänään todella ahdistunut ja se haittaa suorituksia, ihmetteli kyllä sitten päälle vielä että hyvin Rapa pysyy kasassa vaikka selkeästi on ahdistunut. Erityisen tyytyväinen olen kaukoihin, sillä niissä ilme nyt hyvä ja teki vaihdot ja jopa ennakoi muutaman vaihdon, niissä ollaan siis edistytty hurjasti!!!!
Rapa jää siis nyt kisatauolle ja kisaa seuraavan kerran ensi keväällä kun alkaa taas ulkokokeet ja sillon me sitten näytetään muille kuinka hyvii me ollaan ja mitä kaikkea me ostaan ja kuinka hienosti osataan!!!! Rapa siis palaa ensi keväänä koekentille entistä parempana ja iloisempana!!!!
Avoinluokka ja Rokka menivät kehään heti voittajan jälkeen ja aloitettiin paikallaololla, joka meni todella hyvin. Ekaa kertaa Rokka suoritti paikallaoloa hallissa ja vielä niin että mä poistuin hallista ulos. Yksilöliikkeet sujuivat oikein hyvin, Rokan kanssa oli ilo olla kehässä ja palkkaantui upeasti mun kehuista joka välissä. Vähän liikkeiden välissä vaani mua sillä ilmelle et mis se pallopää oikein on, mutta pystyi silti suorittaan kaikki liikeet todella hyvin. Seuraaminen oli oikein hyvää, vähän täyskäännöksissä irtoaa vielä sivusuunnaassa ja perusasennot hieman hitaita vaikka niitä ollaan tehty paljon. Liikkeestä maahanmeno ja -seisomine todella hienot. Luoksetulon tuli todella lujaa ja oli ihan varma ettei tuo ukko pysähdy mutta sinnehän se stoppasi todella terävästi. Nouto vauhdikas ja iloinen, kapulan luovutuksen jälkeen nousi seisomaan ja selkeästi odotti pallopäätä. Kaukoissa ennakoi hieman ekaa nousua, mutta muuten oikein hyvät. Hypyssä hyppäsi todella iloisesti ja istui mutta nousi parin sekunnin jälkeen seisomaan ja ei istunut uudesta käskystä vaan hyppäsi sitten seisaaltaan takaisin, siinä liikkuri viivytteli todella paljon takaisinpäin hyppy käskyä......
Rokan suoritus meni kokonaisuutena todella hyvin ja olen tyytyväinen pikku ukkoon!!! Saatiin tulokseksi komea ykköstulos 174.5pistettä ja sijoituttiin vielä luokassa toisiksi!!! Paljon onnea luokan voittaneelle Niilolle ja kolmanneksi tulleelle Epulle, tuotiin sit avoimen luokan kaikki pystit tänne Forssan seudulle!!!!
Iltapäivällä Reiska ja Rane kävivät kisaamassa alokasluokassa ja hekin saivat ykköstuloksen vaikka suoritukseen sattui yksi harmittava nollakin!!! Paljon onnea myös matkaseurueelleni, nyt vaan aloitetaan katsoa uusia yhteisiä kokeita!!! Meillä Rokka kisaa nyt talven aikana voittajassa pari kertaa, jos kaikki menee hyvin ja sitten keväällä Rapa pääsee taas mukaan kisoihin.
On ollut kyllä hieman vauhdikas ja vähä uninen viikonloppu, mutta on tullut hienoja tuloksia!!!! Olen niin ylpeä ukoistani!!!
Perjantaina hain Jolindan meille ja sitten iltasella ajeltiin Turkuun ja laivaan, matko kohti Ruotsin ja Norjan näyttelyitä alkoi. Lauantai aamuna päästiin hyvin laivasta ulos ja sitten reilun parin tunnin ajomatka näyttelypaikalle Askersundiin. Näyttelyyn oli iloimettu 7 kooikeirhondjea joista paikalla taisi olla 6. Uroksia oli 3, yksi pentuluokassa sitten Rasmus ja Rasmuksen velipuoli valioluokassa eli siinä vaiheessa jo tiesin et jos Rapa saa ck:n niin sertti on meidän. Rasmus esiintyi todella hyvin ja liikkuikin oikein reippaasti ja tulihan se ykkönen ja ck sieltä!!! Paras uros kisassa Rapalla oli seurana valioluokassa kisaava velipuoli ja Rasmus vei voiton paremmilla liikkeillä, aluksi tuomari sijoitti meidät toisinpäin mutta juoksu osuuden jälkeen vaihdettiin paikkoja.
Narttuja oli paikalla 1 junnuluokassa, 1 nuorten luokassa ja Jolinda. Jolinda esiintyi myös todella hienosti ja sai ykkäsen sekä ck:n. Paras narttu luokassa kisasivat junnu narttu ja Jolinda, Jolinda nappasi sitten paras narttu luokan voiton upealla liikkumisellaan ja tuli myös ruotsin valioksi!!!
Roppi kehässä olikin sitten molemmat mun mukana kulkevat koirat ja Rasmus vei niistä voiton ollen Rop ja Jolinda Vsp!!! Tuomari vielä kehän jälkeen kehui koiria ja kertoi harjoitusarvostelijalle niiden olevan oikein hyvät rotunsa edustajat.
Juteltiin vielä pitkään kehän jälkeen Rapan puoliveljen omistajan kanssa ja kyllä ne veljekset olivat kovin samannäköiset ja oloiset. Ihanaa nähdä "sukulaisia" ja vielä silleen kun sitä ei yhtään olisi osannut odottaa. Ryhmä kehään ei jääty kun ajomatko Osloon odotti ja kovasti houkutti päästä ajoissa perille ja löytää mukava hotelli läheltä näyttelypaikkaa.
Tuoreet Ruotsin valiot Jolinda ja Rasmus!!!
Sunnuntaina oli vurorossa Norjan voittaja näyttely Oslossa. Kooikerit olivat kivasti heti aamulla, joten tiesi aikaista heräämistä ja näyttelypaikalle lähtöä. Onneksi löydettiin edellis iltana hotelli ihan näyttelypaikan vierestä ja käytiin katsoon näyttelypaikkakin valmiiksi niin oli aamulla helpompaa löytää perille.
Kooikereita oli ilmoitettu 10 kappaletta ja kaikki olivat paikalla, yhtään Norjalaista koiraa ei kehässä nähty vaan kaikki tulivat Suomesta ja Ruotsista. Rokka aloitti arvostelun saaden hienosti 1 ja vielä ck:n eli jatkoi paras uros luokkaan. Avoimessa luokassa koiria oli 3 ja Rapa jäi niistä viimeiseksi kun tuomari olisi halunnut lisää mustia korvakoruja. Paras uros luokassa Rokka sijoittui hienosti neljänneksi!!! Yleensä voittaja näyttelyissä jaetaan junnu voittaja titteli myös, mutta tää Norjan toiminta oli hieman erikoista.... Kehässä asiasta ei sanottu mitään mutta toimistossa sanottiin et tittelin saa mutta heillä ei ole siitä mitään palkintoa. Toisille oli taas sanottu että junnu voittjaja titteliä ei jaeta et ota sit selvää jaetaanko se vai ei, ei taida he siellä Norjassa itsekkään tietää mitä jakavat ja mitä eivät, ihmeellistä touhua.....
Jolindan kanssa nartuissa ei ollut kun junnu narttu, jonka neiti voitti ja näin sai sertin ja voittaja tittelin!!!! Roppi kehässä suomalainen uros vei voiton ja Jolinda oli Vsp joka sopi meille oikein hyvin sillä lähdimme heti näyttelyn jälkeen ajaan Tukholmaan ja iltalaivaan et päästään aamulla kotiin!!!
Jolinda, tuore Ruotin, Norjan ja Pohjoismaiden valio sekä Norjan voittaja 2010!!!!
Rasmus, tuore Ruotsin valio!!!
Rokka joka voitti junnuluokan, tiedä sitten häntä saiko junnuvoittaja tittelin vai ei, se selviää ehkä joskus myöhemmin!!!!
Hyvin ehdittiin iltalaivaan ja päästiin kivasti jo maanantai aamuna kotiin. Ihana tuollainen pikavierailu kahdessa naapusimaassa!! No nyt katsellaan taas uusia reissuja, no ehkä nyt ollaan hetki kotona kun tänä kesänä ollaan tehty todella monta reissua koirien kanssa. Ensi kesänä sitten taas reissataan ahkerasti ja voi olla että muutama reissu tuossa syksyn/talven aikanakin tulee tehtyä, sen näkee sitten!!!
Perjantaina pakattiin Rasmus&Rokka autoon ja suunnattiin kohti länsi-satamaa, matkalla haettiin vielä Benine neiti kyytiin ja sitten laivaan. Matka seuraksi lähtivät Eija, Rane ja Reiska, eli aivan huippu viikonloppu tiedossa jo noin etukäteenki ajatellen.
Tallinnasta ajelimme sitten noin 20min et pääsimme hotelliimme joka oli aivan näyttelyalueen vieressä, hotellin takaovesta kun astui ulos niin oli näyttelyalueella siis aivan mahtava paikka. Hotelli oli muutenkin todella siisti ja hyvä, aamupala oli hyvää ja samoinku palvelu, sinne voimme matkata uudestaankin siis!!!
Lauantaina kooikereiden ja Reiskan kehä olivat puolen päivän jälkeen, kooikereille oli tullut vielä viime hetken tuomari muutos mutta eipä se meitä haitannut. Reiska käväisi kehässä ennen meitä ja nappasi eh:n, se tuomari ei kyllä ymmärtäny upean koiran päälle ja oli muutenkin vähän aranpuoleinen kun ei uskaltanut edes koskea koiraan.... No sitten oli koohottimien vuoro, ekana kehässä Rokka jolle upealle esiintymisellä eri, junnu-sertti ja vielä rop-juniori kun junnu narttu sai eh:n. Rasmus nappas erin ja voitti paras uros luokassa "odotetusti" Rokan olen siis pu1. Beninekin heräsi esiintymään ja sai eh:n, joten Rapa siis roppi. Esitin myös pariluokan Rapan&Beninen kanssa ja siitä saatiin oikein kiva arvostelu. Sitten alkoi parin tunnin odottelu et päästäisiin pyörähtään isossa kehässä, ennen ison kehän alkua voitin vähän ruokaa pojille joltain paikalliselta raksumerkiltä, siis kannatii vaan osallistuu arvostaan ku 15kg raksuja tuli!!!
Isossa kehässä ekana esiintyi parit, joten käytiin siellä pyörähtään Rapan&Beninen kanssa, mutta eipä tullu sen enempää menestystä. Rokka pyörähti paras junnu kehässä ja jaksoi esiintyä todella hienosti vaikka se kesti kauan kun junnuja oli niin paljon. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä isoon kehään meni Rapa ja sijoituttiin hienosti RYP-4!!!! Aika kiva juttu, ku eipä nuo kooikerit mitenkään kovin usein kuitenkaan sijoitu ryhmissä.
Paras pari kilpailu isossa kehässä
Rokka muiden junnujen seassa
Rasmus RYP-4!!!
Sunnuntaina näytelmät jatkuivat ja Reiska kävi jälleen pyörähtään ensin kehässä, tuomarin mielestä Reino oli jälleen erittäin hyvä. Kooikereita oli nyt vaan kolme kipaletta näytillä ja ne kaikki löytyi meidän matkaseurueesta eli Rokka jälleen eri, rop-juniori, junnu-sertti & EE JMVA!!!! Rasmus eri1, pu1 ja Roppi, Benine eri1, pn1, sertti ja VSP!! Pariluokka jälleen rotunsa paras ja varmaan ihan kivalla arvostelulla (siis arvostelu Venäjäksi, täytyy odotella et saan käännettyy sen niin tietää vähän mitä meistä sanottiin) Siis meni todella hyvin tuo sunnuntai päiväkin, nyt ei jääty ryhmiin vaan piti lähtee vähän shoppaileen Tallinnaan ja sitten iltalaivalla kotiin.
Tallinnaan matkalla poikettiin vähän kuvaileen koirii meren rannalle ja tässä kuvasatoa:
Super komea Reiska!!
Benine
Rasmus
Tuore EE JMVA ja LT JMVA (täytyy vielä vaan anoa molemmat tittelit) Rokka!!!
Kiitoksia Eijalle, Ranelle ja Reiskalle matkaseurasta oli kyllä jälleen ihan huisin kiva viikonloppu teidän kanssa, onneksi meillä on uusia yhteisii matkasuunnitelmia mietinnässä!!!
No niin nyt hovikuvaaja Kati sai kuvat koneelle ja mäki saan siirretty'ä muutaman otoksen tänne kauniista koirista:
Rokka esiintyy kyllä todella hienosti!!!
Rasmus tottuneesti seisoskelee ja odottelee jos jotain tapahtuisikin!!!
Pariluokka. Rokka&Lacina
Rasmus ja upeat lapset: Jeroon, Lacina, Jesca ja Hessu!!
Black Amiikos kasvattaja ryhmä, upea ryhmä sekin!!!
Rasmusken mummo Tommy's Telg Nimphe, joka oli erkkarin roppi-vetareeni!!! Rouvalla ikää on 14 vuotta ja on upeassa kunnossa!!! Paljon onnea mummolle ja omistajalle!!!
Aamulla kello soi kukon laulun aikaan ja lähdettiin Rapan ja Rokan kanssa hakemaan Katia ja Jolindaa kyytiin, auton nokka suunnattiin kohti Riihimäkeä ja kooikereiden omaa erkkaria. Matkalla tehtiin pieni mutka Hämeenlinnan kautta ja noukittiin muutama kakku kyytiin. Paikanpäälle oltiin hyvissä ajoin ja saatiin oikein hyvä paikka meidän leirille ihan kehien läheisyydestä.
Ennen itse näyttelyn alkua syötiin vähän Rasmuksen maailman voittaja kakkua ja vaihdettiin kuulumisia kakun ja kuohujuoman kanssa!!! Sirpalle, Reijolle, Elinalle ja Lorensille SUURET kiitokset aivan sairaan ihanista lahjoista joita Rapalle toitte. Tässä komea mieheni poseeraa saamiensa lahjojen kanssa:
Itse näyttely pyöri kahdessa kehässä, toisessa meni urokset ja toisessa nartut, mulla esitettäviä koiria oli ihan mukava määrä ja meinasi välillä ihan hiki tulla kun juoksi kehessä monta kertaa peräkkäin. Aamulla aloitettiin tietenkin pennuilla jossa Rasmuksen lapsen-lapset pärjäsivät todella hyvin. Pappa on niin ylpeä teistä!!! Kehät jatkuivat sitten mukavaan tahtiin eteenpäin ja melkein jokaisessa luokassa tuli pyörähdettyä, välillä vähän tuomareita huvitti kun esitin monta koiraakin samassa luokassa, niin niitä sitten siinä lennossa vaan vaihdeltiin!!!
Molemmat pojat olivat tietenkin mukana kisaamassa ja Rokka aloitti saaden erin!!!! Esiintyi todella kivasti alku sähläyksen jälkeen ja tuomari tykkäsi pikku ukosta. Kilpailu luokassa ei enään sitten sijoituttu, mutta tuo eri oli oikein hyvä saavutus erkkarista, sillä tänään jaettiin nauhoja ihan nollasta eriin. Rasmus esiintyi valioluokan ekana saaden eh, ainut vika mikä luki arvostelussa oli puuttuvat mustat karvat korvassa... No tänään näin mutta hyvä tuo eh:kin on.
Kun kaikki koirat oli arvosteltu niin alkoi loppukilpailut ja mähän olin ilmoittanut Rokan&Lacinan pari kilpailuun. Siellä käytiin pyörähtään ja hienosti sijoituttiin toisiksi, nuoriso esiintyi kyllä todella kauniista ja melkeimpä ihan rinnakkain koko ajan. Pari kilpailun jälkeen oli vuorossa Rasmuksen jälkeläisluokka joka jälleen voitti, niinkun parina viime vuonnakin Hyvinkään erkkarissa!!! On Rapalla vaan niin hienoja lapsia, tänääkin paikalla oli 6 jälkeläistä ja jopa 4 lasten-lasta. Saan olla todella ylpeä jälkikasvusta ja ihanaa kun omistajat jaksavat tuoda koiriaan näytille, Kiitos siitä teille!!!
Sirpan kasvattaja luokka esitettiin myös isossa kehässä ja se sijoittui todella hienosti toiseksi, saaden kp:n. Black Amiikos oli paras suomalainen kasvattaja ryhmä, sillä ekana oli Ruotsin tuonti koirista muodostunut ryhmä ja kaiken huipuksi Black Amiikos ryhmä oli ainut suomalainen kasvattaja ryhmä joka sai KP:N!!!!! Aika hienoa, Onnea Sirpa!!!!
Kiitoksia kaikille oikein mukavasta ja hauskasta päivästä, kyllä oli niin kiva nähdä teidät kaikki taas ja päästä vaihtaan kuulumisia!! Lokakuussa sitten nähdään viimeistään Hyvinkäällä spanieliliiton erkkarissa ja katsotaan miten siellä käy Rapan jälkeläisryhmän kanssa tuleeko neljäs voitto putkeen!!!!
Rasmus papparainen!!!
Lisää kuvia erkkarista tulee kunhan hovikuvaajani saa ne mulle asti toimitettua!
Torstaina lähdettiin heti aamusta kohti Herningiä jossa oli tämän vuoden maailman voittaja näyttely ja me oltiin menossa sinne kolmen upea kooikerhondjen kanssa. Ihan yllätyin kuinka väljää ja tilavaa näyttelyssä oli, ei mitään tungosta missään vaikka mekin mentiin sisälle tuntia ennen kehien alkua ja silloin yleensä se pahin tungos on. Näyttely pidettiin isossa messukeskuksessa, jossa oli todella monta pientä hallia. Oman hallin ja kehän löytäminen meinasi vähän tuottaa ongelmia mutta onneksi paikalla oli paljon opaste karttoja, niin löydettiin sitten hyvin perille ja saatiin oikein hyvät paikat kehän laidalta. Edes noissa halleissa ei ollut minkäänlaista ahtautta, yhdessä halissa oli aina vaan neljä kehää niin riitti hyvin tilaa kaikille.
Arviointi eteni nopsaa tahtia sillä tuomari ei antanut mitään kirjallista arvostelua, ainoastaan saatiin nauhat jotka osoitti palkintosijan ja sijoituksen sekä paperit jossa luki koiran tiedot ja palkinto sija. No toisaalta jos kaikki olisi saanut arvostelut niin olisi kehät kestäneet varmaan ilta myöhään että ihan hyvä vaihtoehto tämä.
Meidän koirista ensimmäisenä kehään meni Rasmus, kun valioluokat arvosteltiin heti ensimmäisenä ja sitten jatkettiin normaaliin tapaan. Valio urosia oli 5 ja niistä neljä sai erin ja Rasmus oli yksi niistä. Rapa esiintyi oikein hyvin ja liikkui reippaasti ja iloisesti kaiken aikaa. Kilpailuluokassa Rasmus sitten voitti muut valiot ja näin jatkettiin paras uros kehään. Toi oli aivan uskomatonta kun tuomari pyysi meitä ensimmäisiksi en meinannu millään uskoa silmiäni enkä korviani!!
Rokka meni heti valioluokan perään kehään ja pieni mies sähläsi minkä kerkesi, seisominen ei oikein onnistunut kun piti tehdä miljoona muuta asiaa samaan aikaan jne.... Junnuja oli yhteensä 5 ja niistä vaan yksi sai erin ja se ei valitettavasti ollut Rokka. Saatiin Eh ja sijoituttiin hienosti kolmanniksi, oikein hyvä sijoitus pienille miehelle kun on vielä niin kesken.
Paras uros kehään mennessä alkoi vähän jännnittää että miten tässä nyt käy, sillä titteli alkoi olla niin lähellä. Pari kertaa siinä pyörähdettiin ympäri ja seisoskeltiin hetki. Sitten tuomari tuli kätteleen ja onnitteleen meitä, Rasmus voitti siis urokset ja näin ollen sai MAAILMAN VOITTAJA 2010 tittelin!!!! Meinasi kyllä ihan itku tulla kun tajusi että se titteli on nyt Rasmuksella, mun todella hienolla miehelläni!!!! Sitten se puhelin rumba alkoi, olihan pakko heti kertoa Suomeen mitä oli tapahtunut. Toi oli kyllä niin upea juttu et ei sitä oikein edes vielä usko todeksi, no ehkä sit vuoden päästä olen sisäistänyt et mun Rasmukseni on maailman voittaja!!!
Lacinan kanssa saatiin hetki odotella vuoroamme että päästiin esiintyyn, neiti esiintyi taas todella hienosti ja sai myös erin. Sijoituttiin nuorten luokassa toisiksi, siis aivan mahtava sijoitus pienelle neidillekkin. Oli mulla vaan upeat koirat mukana reissussa!!!
Vihdoin ja viimein se roppi kehä sitten alkoi, siinä vaiheessa kyllä tuntui että millään ei ole enään väliä kun kerran titteli on kotona ja se oli se kaikista paras juttu. Paras narttu oli myös suomalainen ja samoin roppi-veteraani eli aikamoinen Suomalaisten päivä oli kyllä tuo maailman voittaja näyttely kooikereiden osalta. Tuomari hetken meitä katseli ja juoksutti, sitten kertoi että tykkää todella paljon Rasmuksesta ja hänen sanojensa mukaan se on ihan valmis paketti, liikkuu hyvin ja kaikki muutenkin on kohdallaan. Nartusta (Ronjasta) myös tykkäsi kovasti ja tällä kertaa Ronjan "sisäinen säihke" voitti ja näin ollen Rapa Vsp ja Ronja Roppi!!! Paljon onnea muille hienoille suomalaiskoirille, kyllä meillä on vaan hienot koirat!!!
Toi oli toisaalta oikein hyvä juttu että Rapa VSP niin ei tarvinnu jäädä odotteleen ryhmien alkua vaan saatiin lähtee shoppailu kierroksen jälkeen ajeleen kohti Tukholmaa josta perjantai aamuna lähti laiva kohti kotia. Kennelliiton kuvauspisteessä käytiin tietenkin Rasmus kuvauttamassa ja vähän shoppailtiin, kaikki oli kyllä pääasiassa paljon kalliimpaa kun muuten näyttelyissä, joten ei paljon tavaraa tarttunut mukaan.
Kennelliiton kuva meistä, joka löytyy myös kennelliiton sivuilta!! Oli muuten aikas hyvä palvelu kennelliiton pisteessä tuotaan shampanjaa ja saatiin karkkia jne....kyllä oli ihan voittaja olo!!!!
Ilta ja alkuyö meni kivasti ajellessa kohti tukholmaa, matkaa taittui noin 900km. No perille kuitenkin päästiin ja ehdittiin torkkua muutama tunti autossa ennen laivaan pääsyä. No laivassa sitten uni taas maistui, vähäm käytiin syöpötteleen välillä ja sitten jatkui taas nukkuminen. Satamasta ajettiin suoraan hakemaan Kapea hoidosta, jossa Rasmusta odotti oikein punainen matto ja herkkuja, kyllä maailman voittaja 2010 sai ansaitsemansa vastaanoton!!!!
Muutama kuva takaisintulo matkalta, oli upeita siltoja ja hienoja linnoja!!!
Kokonaisuutena matka meni oikein hyvin ja onnistuneesti tai voisi sanoa jopa että matka meni paljon paljon paljon paremmin mitä edes uskalsi odottaa kun lähdettiin reissuun!!!
PALJON KIITOKSIA KAIKILLE ONNITTELIJOILLE JA KIITOKSIA KUN LUOTITTE MEIHIN!!! ERITYIS KIITOS MENEE SIRPALLE, RASMUKSEN UPEALLE KASVATTAJALLE!!!
Perjantaina aamutuimaan suunnattiin Suomen Turkkuseen ja siitä laivaan. Päivä seilattiin merellä, pää osin kyllä nukuttiin ja vähän käytiin syömäs seisovas pöydäs. Illalla saavuttiin Tukholmaan, josta alkoi kolmisen tunnin ajo leirintäalueelle. Leirintäalue on todella hieno paikka, pitkä hiekka ranta ihan vieressä sekä paljon kivoja lenkkipolkuja lähtee ihan auton vierestä.
Illalla käytettiin koiruudet vaan pissalla ja sitten saikin mennä nukkuun nissanin perä osaan, meille on todella käytännöllinen auto, siinä voi yöpyäkkin tarvittaessa!!!!Hyvin mahduttiin nukkuun ja koirillekkin jäi vielä mukavasti tilaa, no Rasmus nyt tietenkin nukkui mun jaloissa ja nuoriso osasta saivat yöpyä häkissä!
Leirintäalue kuvattuna läheisen linnan tornista.
Kuva läheisestä kylästä
Toisella puolella leirintäaluetta oli järvi, jonka taakse aurinko laski iltaisin todella nätisti!
Lenkkipolut oli mitä hienoimpia kun kulkivat pitkin järven rantaa, sai koiratkin tallustella ihan vapaana välillä!
Lauantai aamulla ajeltiin puolisen tuntia näyttelypaikalle ja saatiin jonottaa hetkinen et päästiin parkkiin, siellä oli joku pyöräilykilpailu ja pyöräiljöitä joka puolella niin ettei meinannu päästä autolla edes eteenpäin. No lopulta kuitenkin päästiin parkkiin ja sitten äkkiä koirien kanssa etsimään kehää joka oli telttojen keskellä. Ihmeellinen tyyli täällä ihmeisillä kun pystyttävät telttoja niin paljon kehien ympärille ettei sinne meinaa päästä edes käveleen koirien kanssa. No lopulta sitten löydettiin oma kehä ja päästiin vielä jopa sinne reunalle.
Eipä tarvinu kauaa odotella kun Rokka pääsi kehään, oli pojalla vähän virtaa kun hyppi ja loikki vähän miten sattui, mutta tuomari tykkäsi pikku miehestä silti ja voitettiin junnuluokka komeasti, saatiin myös CK jolla päästiin jatkamaan paras uros kisaan. Rasmus esiintyi sitten valioissa (yritettiin vaihtaa avoimeen mutta ei onnistunut, siis täällä ei valioluokassa jaeta ollenkaan serttiä) ensimmäisenä. Valio uroksia oli neljä ja ne Rasmus voitti hienolla esiintymisellä, nyt jopa liikkui todella reippaasti ja hyvin, Rapa kyllä esiintyy ulkokehissä aina paljon paremmin kun sisällä. PU luokassa oli sitten Rokka ja neljä valiourosta, Sakke esitti Rokan kun mä ite olin Rapan kanssa ja ei ihan poitsuesiintynyt niin hyvin kun olisi osannut. Rasmus oli sitten PU1+cacib ja Rokka jäi sijoitusten ulkopuolelle "huonen" esiintymisen takia mutta sai kuitenkin Sertin!!!!
Lacina aloitti nartut ja voitti hienosti nuorten luokan, Parasnarttu kehässä pikku neiti sijoittui PN4 ja sai vara-cacibin. Roppi kehässä Rapa sitten vei voiton avoimen luokan nartusta ja näin ollen oli Roppi!!! Ryhmissä käytiin pyörähtäään miten sen kummempaa menestystä, mutta pitihän sinne mennä kun kerran näin kaukana kotoa ollaan ja sellaiseen tuli mahdollisuus.
Sunnuntaina kehä alkoi vasta puolen päivän aikaan joten aamulla sai nukkua pitkään ja lenkittää koirat ihan rauhassa ennen näyttelypaikalle lähtöä. Rokka voitti jälleen junnuluokan, mutta tällä kertaa ei CK tullut joten pikku mies ei päässy esiintyyn PU luokkaan. Rasmus esiintyi nytkin todella hienosti ja sijoittui valioluokassa toiseksi ja saaden CK:n. Paras uros luokassa Rapa sijoittui PU4:ksi. Lacina jatkoi nuorten luokan voitolla ja vielä perään nappasi PN1 sijoituksen, saaden sertin jaekan cacibinsa!!! Roppi kehässä uros vei voiton ja Lacina hienosti VSP, et siis tämäkin päivä meni todella hienosti ja hyviä sijoituksia koiruuksille.
Ilalla vähän kuvailtii koiria ja päästettiin ne myös juokseen oikein kunnolla ja kyllä niillä oli kivaa, jopa Rasmus paineli pitkin nurmikenttää niin että ruohotupsut vaan lenteli perässä!!! Rokalla ja Lacinalla oli ihan omaa kivaa kun jahtasivat yhdessä pallopäätä, meinasi välillä tulla ihan riita kumpi sen saa, mutta Rokka sitten herrasmiehenä luovutti lelunsa aina kauniille neidille!!!!!
Rokka, Lacina & Rasmus Ruotsin palkintojen kanssa
Lacina
Rasmus
Rokka
Kyllä oli kivaa leikkiä pallopään kanssa ja juosta kilpaa pitkin nurmikoita!!!
Ja jos ei muuten pysähdy niin takapuoleen kiinni vaan!!!!
Rapa pääsi temppuileen mun kanssa sillä aikaa kun nuoriso-osasto juoksi pitkin nurmikoita!!!
Maanantaina oli vuorossa viimeinen Ruotsin näyttely ja kehä alkoikin mukavasti aamulla kymmenen maissa. Rokka ekan kehään jälleen ja tänään ei pieni mies miellyttänyt tuomaria ollenkaan, oli liian raskasta luustoo ja päätä ja häntääkin kantaa vähän liian korkealle (no tuo nyt on kyllä ihan totta!!). Rokalle suoraan 2 ja eipä tarvinnut jatkaa kilpailua. Rasmus valio luokassa tuomarin makuun myös liian raskas ja näin jäätiin neljänneksi valioissa ja ilman CK:ta. Lacina voitti jälleen luokkansa ja sijoittui PN kisassa 3, saaden elämänsä toisen cacibin (aika kivaa tahtia tuo pikku neiti noita cacibeja keräilee!!!!)!!!! On tuo Lacina vaan hieno neiti ja esiintyy todella hyvin!!!
Suoraan näyttelystä lähdettiin ajeleen kohti Saksaa, jonne illalla saavuttiin ja saatiin huone oikein kivasta hotellista, johon myös koirat pääsivät lähes ilmaiseksi sisälle!!!
Tiistai kulutettiin sitten shoppaillen ja Lyypekkiä ihaillen, olipa kiva viettää tuollainen lepopäivä tuossa välissä. Ihanaa kun ei ollu mikään kiire ja sai vaan olla ja ihmetellä. Koiratki selvästi nauttivat kun vaan oltiin ja ihmeteltiin, päästiin kunnon lenkillekkin.
Keskiviikkona ajeltiin Tanskaan, pienen mutkan kautta kun oli ihan pakko päästä yhteen halpaan alkoholi myymälään!!! No lähes koko päivä siinä taas meni kun matkattiin, illalla saavuttiin pieneen kylään josta saatiin mukava hotellihuone yöksi, eikä torstain näyttelypaikalle ollut kun puolen tunnin ajo matka. Aika ihmeellistä et noinkin läheltä Herningiä sai vielä hotellihuoneen vaikka kaikki ovat toitottaneet joka puolella ja kauan et kaikki on loppuun myyty, no hyvä kun saatiin ja päästiin nukkuun kunnon yöunet.
Kaljakauppa olikin kivasti ihan meren rannalla niin pääsi taas vähän kuvaileen koiria....
Sakke ja komea kooikerilauma meren rannalla!!!
Paljon lisää kuvia löytyy tuolta kuva-albumista ja lisää tulee sinne kunhan saan ne kamerasta siirrettyä huomenissa, loppuun vielä kuvat upeasti ravaavista koohottimista!!!!
Lacina näyttää ensin mallia kuinka askel venyy
Perään isukki jonka askel venyy kanssa aika kivasti
Aamulla Marja ja Roisto noukkivat meidät kyytiin puol kymmenen aikaan ja suunnattiin yhdessä Mynämäen koiranäyttelyyn. Heti aamusta asti oli mukava lämmin sää, ei ainakaan palellu kukaan ja mukavasti nuo olkapäätkin ruskettuivat (tai siis punoittavat tällä hetkellä) tuossa päivän aikana. Näyttely paikalla oltiin hyvissä ajoin ja huomattiin pahaksi onneksemme että tolleri sekä kooikeri kehä molemmat olivat ihan ajallaan, siis tiedossa pienoisia ongelmia kun mun pitäis olla molemmis kehis yht aikaa..... No ei siinä auttanut kun odotella kooikereiden alkua ja katsoa sitten mis se toinen kehä menee.
Kooikereita oli paikalla 5 urosta ja 1 narttu. Rokka esiintyi junnuluokassa ekana ja sai hienosti erin, esiintyi muuten todella hienosti ja malttoi seistäkkin, vaikka meidän tuomari oli onneksi aika nopea setä. Kaksi muuta junnu urosta saivat myös erin, joten sitten kilpailu luokkaan jonka Rokka voitti ja mä oli niin yllättynyt ja onnellinen, on se vaan hieno mies!!!
Valio uroksia oli kaksi ja niistä ekana Rapa arviointiin ja tuloksena myös eri, kilpailu luokassa jäätiin toiseksi mutta sepä ei meitä haittaa. Rapa esiintyi kyllä jälleen todella laiskasti, sen mielestä noi näyttelyt on todella tylsii eikä viitti esitellä siellä ollenkaan parhaita liikkeitään. No ei Rapan paljoa noita kehiä tarvi keirtää niin ei se meitä haittaa vaikka esiintyy vähän laiskasti!!!!
Paras uros luokkaan sain hommattua Rapalle vara esittäjän kun Marja oli jo tolleri kehän laidalla katsomassa tilannetta. Rokka jatkoi hienoa esiintymistään ja tuomari valitsi sen parhaaksi urokseksi, Rapa sijoittui hienosti PU4:ksi!!! Aika upeeta, molemmat pojat sijoittui ja kaikista parasta kyllä se et Rokka ykkösenä.
Valio narttu arvosteltiin välissä ja sitten oli Roppi kehään, jossa tuomari juoksutti monta kierrosta ja antoi sitten Rokalle roppi ruusukkeen!!!! JEEEE!!!!! Aivan mahtavaa, pikku herra vähän vajaa vuoden niin on tosta ohimennen vaan roppi!!!
Äkkiä kamat kasaan ja tolleri kehän laidalle, josta saikin syöksyä melkein suoraan kehään Roiston kanssa. Roisto esiintyi todella nätisti ja tuomari tykkäsi Roistosta, mutta silti tuloksena H kun koira kuulemma niin kesken vielä että vaatii aikaa kehittyä ja kasvaa. En ihan ymmärtänyt tota et jos kyseessä on nuorten luokan koira niin ei se voi olla valmis paketti viel ja sit siitä rokotetaan noin paljon..... No tämä oli hänen näkemyksensä asiasta ja meidän on tyydyttävä siihen!!!
Ryhmien alkua ei jääty odottaan, sillä näyttelypaikalla oli todella kuuma ja jotenkin iteltäkin oli veto ihan poissa muutama juoksu kierroksen jälkeen. Kiitoksia Marjalle kyydistä ja seurasta, lähden kyllä uudestaankin kanssanne näyttelyyn sitten joskus kun olette menossa.
Pikku mies ja palkinnot!!!!
Alkuillasta käytiin vielä uittaan koiria Vaulammilla ja kyllä ne taas nautti. Rapa esitteli jälleen uimahyppy taitojaan, miksei koirilla ole uimahyppy kisoja, sinne voisi kyllä tuon miehen ilmoittaa!!! Rokan uiminen edistyy oikein hyvää vauhtia, tänään lähti ekaa kertaa uiskenteleen muuten vaan lammikolle. Ui todella hyvällä tekniikalla ja mielellään joka nyt tietenkin on pää asia. Pari kertaa heiteltiin siipeäkin veteen ja siitä meinasi ihan tulla kilpailu kuka sinne ekaksi ehtii, nimittäin Kapenkin piti sitä lähteä hakeen.....Lintu koira Kasper!!!!
Rapa ponnistaa ja venyttää mahdollisimman pitkälle!!!!
Rokka siiven haku reissulla!!!!
Poikien arvostelut vielä tänne loppuun, tuomarini toimi Zsolt Lokodi, Romania:
Rasmus: Hieman loiva otsapenger. Hyvä ylälinja ja kulmaukset. Erinomainen tyyppi. Hieman avoin kyynerpää? ERI2, PU4
Rokka: Kaunis ylälinja. Kiva pää. Erinomainen kuono ja pään muoto. Hyvä purenta. Erinomainen lapa. Hyvät kulmaukset takana. Kääntää etutassuja ulos päin liikkeessä. Hyvä turkki ja esiintyminen. ERI1, PU1, SERT & ROP
Olipa kerranki kiva lähtee näyttelyyn vasta aamupäivällä eikä kukonlaulun aikaan aamusta, no huonona puolena tässä on tietenkin se et siel menee koko päivä.... Suunnattiin Saken ja koohottimen kanssa siis Lahden kansainväliseen näyttelyyn, kooikereita oli ilmoittettu hienot 16 kipaletta mutta paikalla oli 10 kipaletta tuomari muutoksen takia. Tuomarina tänään toimi Leila Kärkäs ja hän piti tiukkaa linjaa koko arvostelun ajan.
Rokka aloitti koohottimet ja samalla esiintyi ihan ekaa kertaa näin oikeissa näyttelyissä täällä Suomen maalla, siis jos pentuluokkia ei lasketa mukaan. Herra sai esiintyä ihan yksin junnuissa kun kaksi muuta junnua olivat peruneet tulonsa. R esiintyi todella hienosti, antoi tuomarin tutkia ja mitata itsensä rauhallisesti, myös juoksu osuus meni oikein kivasti. Tuomioksi saatiin H kun tuomarin makuun Rokka taisi oli liian korkea.... No kaikilla on oma makunsa.....
Ennen Rapaa käväisin kehässä Rapan pojan Leon kanssa ja saatiin tulokseksi EH kun nuorta miestä vähän jänskätti tuo esiintyminen ja halli myös toi omia paineita. Rapa aloitti sitten valio luokan johon oltiin saatu myös kanssakilpailija. Rasmus esiintyi muuten aivan hyvin, mutta tuo juokseminen on kyllä aivan hirveetä kun ei Rapaa voisi se vähempää kiinnostaa vaan matelee tulla siellä mun perässä.... Sisänäyttelyissä tuo ravi on jotenki hitaampaa kun ulkona, no onneksi nyt mennään taas kesää kohden ja tiedossa on vaan ulkonäyttelyitä. Rapan tuomioksi saatiin ERI ja voitti valioluokan!!!
Paras uros kehään mentiin sitten Hessun (Rapan pojan) kanssa ja Hessu nappais upeasti PU1 sijoituksen, PALJON ONNEA HESSULLE JA KOTIJOUKOILLE, on Rapalla vaan hieno poika!!! Eikä sitä sanota et pojasta se polvi paranee ja näin tässä nyt on käyny!!!
Narttu kehässä tuli myös pyörähdettyä Lacinan kanssa ja haettua EH, mutta neiti esiintyi kyllä oikein mallikelpoisesti ja asiallisesti!!!! Sirpa sai tänään kansvattaja ryhmän ja tuomarilta todella hienot arvostelut!!! Onnea Sirpa!!!
Rokan arvostelu: Koon ylärajoilla. Etuosasta vielä kovin kapea. Hieman kevyt kuono ja silmät voisivat olla tummemmat. Pystyt lavat ja hieman lyhyt kaula. Takaosa saisi olla paremmin kulmautunut. Taka-askel hieman jäykkä. Kaunis karvapeite ja hyvä väri. Esiintyy hienosti.H
Rapan arvostelu: Kookas uros jolla hyvät mittasuhteet ja oikea tyyppi. Vahva uroksen pää, hieman liikaa poskia. Hyvä asentoiset korvat joissa voisi olla enemmän hapsukarvaa. Hyvä ylälinja ja tasapainoinen rakenne. Hyvä runko ja häntä. Kyynerpäissä löysyyttä muuten hyvä liike. Hyvä karva, väri ja käytös. ERI1, PU2 ja vara-cacib
Kotimatkalla poikettiin vielä kyläileen Hämeenlinnaan ja sitten äkkiä hakeen Kapea hoidosta, iso mies oli kyllä niin intoa täynnä kun näki meidän saapuvan pihaan!!! Kiva että on riemuissaan kun näkee kotiväen!!!! Nyt kyllä väsyttää niin että kohta taidan kaatua tuonne sänkyyn pötköttään ja luulen että silmät painuu kiinni ennenkuin pää on tyynyssa!!!
Perjantaina lähdettiin sitten kauan odotetulle näyttely reissulle Liettuaan ja saatiin seuraksi Eija, Rane ja Reiska, KIITOKSIA seurasta todella paljon, meillä oli ainakin todela hauskaa teidän kanssanne ja odotamme jo innolla uusia reissuja! Mennään pian uudestaan (kylläkin johonkin muuhun maahan) ihmetteleen nopeusrajoituksia, äkkiä loppuvia kaistoja sekä hukassa olevia liikenne ympyröitä!
Perjantai-lauantai yönä ajeltiin sitten Viron, Latvian ja melkeimpä kokonaan Liettuanki läpi ennenku saavuttiin määränpäähän eli Vilnaan. Pari tuntia ehdittiin autossa nukkuun ennen näyttelyn alkua, tuo autossa nukkuminen ei kyllä ole mitään herkkua mutta mitäs sitä ei tekis sen eteen että pääsee koiranäyttelyyn!!!
Lauantaina kooikereiden arvostelu olikin kivasti heti aamulla, että eipä tarvinnu kauaa jännittää miten meidän lauman käy. Kyseessä oli siis Liettuan voittaja 2010 näyttely ja tuomarina meillä oli Ligita Zake Latviasta, kooikereita paikalla yhteensä 7, joista 4 meidän autossa ja muut 3 olivat myös Suomesta. Kehässä ensimmäisenä pyörähti Rokka hienolla tuloksella -> eri1, junnu-sertti ja LT JV-10 (Liettuan juniorivoittaja 2010) tittelin!! Ennen Rapaa kehässä kävivät kaksi nuorten urosta ja sitten meidän vuoro, Rapalle kanssa eri1 ja luokka sertti. Cacib kehässä Rapa voitti sitten nuorten luokan uroksen ja sai myös cacibin ja LT V-10 (Liettuan voittaja 2010) tittelin!!!
Nartuissa jatkui sama meno eli Lacina eri1, junnu-sertti ja LT JV-10!!!! Jolinda myös eri1, sert, cacib ja LT V-10!!! Paras junnu kehäs Lacina valittiin rop-junioriksi ja sitten itse roppi kehässä Rapa vei voiton naisista eli Lacinasta ja Jolindasta!! Ei olisi päivä paremmin voinut mennä, kaikille koirille voittaja tittelit ja samalla saatiin myös 5 uutta valion arvoa eli Rapa Liettuan ja Balttian valioksi, Jolinda Liettuan ja kansainväliseksi ( kun joskus tulevaisuudessa vahvistuu) valioksi ja Lacinalle Liettuan juniori valio titteli!!!
Iltapäivän puolella Reiska kävi kehässä ja sai hienosti erin ja sijoittui kolmanneksi luokassaan, sitten alkoikin pitkä odotus ennenkuin ryhmäkehät alkoivat. Mä olin ilmoittanut isoon kehään myös pari luokkaan Rapan&Jolindan ja sitten esitimme myös Sirpan kasvattaja ryhmän. Ryhmissä ei enään pärjätty mutta on se vaan hienoa esittää siellä koiria kun sinne kerran pääsee!!!
Sunnantaina kehät alkoivat vasta puolen päivän aikaan joten sai aamulla nukkua rauhassa ja nyt sitten oltiin sentään hotellissa yötä ettei enään autossa!!! Kooikerit ja beussit sattuivat sitten tietenkin menemään päällekkäin, mutta onneksi siellä oli paljon avuliaita suomalaisia jotka auttoivat mielellään esittää tuota laumaa. Tuomarina toimi Maigorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska Puolasta, Rokka kävi kehässä jälleen ekana ja ihan samalla tuloksella kun edellispäivänä!!! Rapalle myös eri1 ja sertti, cacib luokassa tuomari laittoi nuorten luokan uroksen ekaksi pitkän harkinnan jälkeen, mutta hyvä sijoitus silti Rapalle!! Lacina esiintyi myös yhtä hienosti kuin edellispäivänä ja oli myös jälleen rop-juniori. Jolinda kanssa otti erin ja sai sertin, mutta jäi toiseksi sitten cacib luokassa. Eipä tuo sunnuntaikaan mitenkään hassummin menny, kaikki koirat saivat hyvät arvostelut ja sijoitukset.
Reiska oli ollut samaan aikaan kehässä ja saanut myös erin ja sijoittunut jälleen luokassaan kolmanneksi eli eipä pöllömpi suoritus sekään!! Aika tuntui menevän sunnuntaina paljon nopeammin kuin lauantaina, sillä käytiin vähän shoppaileen kojuissa ja sitten saikin mennä jo ryhmiin, joissa ei tälläkään kertaa sijoitusta mutta edustettiin silti hienosti rotuamme!!!
Kamera oli tietenkin reissussa mukana ja tässä muutamia kuvia hienoista koiristamme!!!
Reiska ja Eija kehässä lauantaina
Lacina isossa kehässä
Rapa isossa kehässä tyylikkäänä!!!
Black Amiikos kasvattaja ryhmä sunnuntaina isossa kehässä
Kuva palkinnoista joita tavoiteltiin ryhmissä, mutta ei nyt tällä kertaa lähtenyt yksikään meidän mukaan.
Reiska komeana poikana poseeramassa!!!
Lacina
Rokka
Juniorit yhteiskuvassa!!!
Rapa
Jolinda, rouva ei oikein ollu kuvaus tuulella!!!
Viikonlopun palkinto saalis!!!
Palkinnot ja niiden saajat!
Tuore Liettuan&Balttian muotovalio ja Liettuan voittaja 2010
Tuore Liettuan muotovalio ja Liettuan voittaja 2010
Tuore Liettuan juniorivoittaja 2010
Liettuan juniorivalio ja Liettuan juniorivoittaja 2010 (Lacina ei halunnut olla kuvauksellinen matkalla, joten kuva otettiin vasta tänään metsässä).
Tänään herättiin kukon laulun aikaan ja lähdettiin Tallinnaan kansalliseen näyttelyyn. Ajelin satamaan jossa mua jo odottikin Reijo, Tuula, Lacina (Rapan tyttö) sekä yksi ihana ranskan buldoggi neiti!!! Kooikereita oli näyttelyssäkolme, narttu pentu Virosta sekä Lacina ja Rokka junnu luokissa.
Rokan ja Lacinan kanssa hengailtiin näyttely paikalla pari tuntia ennen kehää, oli kyllä molemmilla hyvää treeniä olla vaan siellä ihmisten joukossa. Vähän aikaa seurasivat ihmisiä mutta sitten molemmat painoivat maate mun jalkoihin ja nukkuivat tyytyväisinä!!! Kehässä oli ekana pentu, joka sai kp:n ja oli siis roppi pentu!!! Rokka ja Lacina molemmat esiintyivät hienosti ja antoivat tuomarin kauniisti tutkia itsensä. Molemmat koirat mielyttivät tuomaria eli molemmilla erit ja samalla junnu sertit!!! Roppi kehässä Rokka vei sitten voiton, mutta eipä sillä nyt ollut enään merkitystä kun molemmat sai ne sertit mitä tuolta mentiin hakemaankin. Lacinasta tuli tänään myös EE JMVA, paljon ONNEA Lacinalle ja Sirpalle!!!
junnu-sert, rop-juniori ja rop pikku mies Roksutti!!!!
Tänään käytiin Rokan kanssa Helsingissä Kaapelitehtaalla pentunäyttelyssä ja "pentu" käyttäytyi todella hyvin. Esiintyi hienosti pöydällä, sekä antoi tuomarin käsitellä itseään rauhallisesti ja asiallisesti, juoksi myös oikein hyvin vaikka lattia oli todella liukas ja hankaloitti hieman liikkumista. Näyttelyssä oli paikalla jopa 11 kooikeripentua, joka on todella erikoista että pentu näyttelyissä noin monta osanottojaa, toisaalta todella kiva nähdä minkälaisia "taaperoita" täällä on nyt kasvamassa. Voitettiin oma luokkamme, mutta hävittiin sitten nuoremmalle pennulle. Oikein hyvä sijoitus kuitenkin ja saatiinhan me KP!!
Arvostelu: Erinomainen tyyppi ja koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. turhan korostunut otsapenger. Hyvät tummat silmät. Erinomaiset korvat. Riittävä kaula. Hyvä runko, mutta on vielä hyvin kapea etusestaan. Lyhyt luisu lantio. Erinomainen luusto. Kapea takaa, muuten liikkuu hyvin. Hyvä väri ja karva. KP ja luokkavoitto. Tuomari Rune Fagerström
Takaisin tullessa poikettiin vähän sukuloimaan Eijalla ja Ranella. Roksu pääsi myös leikkimään hetkeksi Reiskan kanssa ja kivaa näytti niillä olevan. Kiitoksia kahveista!!!
Nyt on raskas mutta antoisa viikonloppu takana messarin merkeissä. Molempina päivinä reissu venyi lähes 12h mittaiseksi ja sunnuntaina oli kyllä aivan puhki kun pääsi illal kotiin, äkkiä lenkille ja maate!!!
Lauanataina lähdettiin ajoissa liikenteeseen Saken, Katin ja koirien kanssa, kun olin luvannu mennä auttaan clumberi kehään tuttuja ja siellä tulikin juostua muutama kierros hienon herras miehen kanssa!! Sit etsimään omaa kehää ja hakemaan koirat + romut autosta ja tekemään oma leiri kehän reunalle. Kooikerit arvosteli Kirsi Louhi ja linja oli hyvin tiukka. Kaikkiaan erejä jaettiin kai alle 10, kun koiria kuitenkin oli paikalla 37kpl. Rasmus nappasi EH:n pitkästä aikaa, mutta tämän tuomarin linjalla se oli ihan hyvin. Jolinda taas korjasi potin kotiin ja oli PN2+vara-cacib!!!! Hyvä Jolinda!!! Arvostelu oli todella hidasta ja aikavaa, noiden 37 koiran arvosteluun taisi mennä aikaa lähemmäs 3h, et silleen.
Sunnuntaina nappasin taas Katin kyytiin ja sit haettiin myös Hanna Forssasta ja nokka kohti Helsinki aamulla varhain! Tänään vietiin koirat suoraan sisälle ja saatiinkiin niille oikein hyvät paikat kehän reunalta, sit ite shoppaileen. Tuli ostettua vaikka mitä kivaa ja tietenkin kaikki on tuiki tarpeellista!!! Nyt tuomarini toimi herra Theo Leenen Belgiasta ja oli hieman eri ääni kellossa kun edellis päivänä. Rapa nappasi nyt jopa erin, mutta ei sijoittunut sen enempää valioissa. No onneksi meillä oli jälleen mukana Jolinda joka paransi vielä hieman sijoitustaa eilisestään eli PN1, cacib, VSP ja POHJ V-09!!!! Äkkiä kooikeri kehän jälkeen taas clumberi kehään ja juoksuttaan jälleen tätä ihanaa herrasmiestä, joka muuten molempina päivinä PU2. Kiva käydä välillä pyörähtään kehässä vähän muidenkin rotuisten kanssa kun noiden omien, avartaa maailmaa kummasti!!!!
Että niin kivasti meidän viikonloppu vierähti Helsingin suunnalla!!! Kiitoksia Katille ja Hannalle matkaseurasta, oli paljon mukavampi ajella kun sai höpöttää jonkun kanssa koko matkan. Paljon ONNEA Sirpalle Jolindan hienosta saavutuksesta ja siinä sivussa myös onnitteluja Katille!!!
Rapan arvostelut:
Lauantai: Vahvaluustoinen kookas uros, jolla voimakas pää. oikea purenta. Hyvä eturinta ja -kulmaukset. Vaatimattomat korvakorut. Kaula voisi olla jalompi. Hyvä rintakehän muoto. Koira liikkuu edestä leveästi ja takaa maa-ahtaasti. EH
Sunnuntai: 4 vuotias kokonsa puolesta ylärajoilla, mutta tasapainoinen. Kaunis pään väritys. Leikkaava purenta. Hyvin kiinnittyneet korvat, korvakorut voisi olla mustemmat.Hyvä niska, lapa ja "päänlinja". Vahva bodi. Hyvä turkki. Hyvät kulmaukset. Liikkuessa hieman ahdas takaa. ERI
Rapahan inhoo noita näyttelyitä tai no en tiedä inhooko mutta kun siellä on aina tylsää ja ei tapahdu mitään niin nuo liikkeet kyllä kärsii siitä kun ei halua liikkua oikein reippaasti. No tuohon voisi nyt alkaa kehitteleen jotain kikkaa jolla saisi innostumaan ja liikkumaan niin lennokkaasti ja iloisesti kun liikkuu kotona lenkeillä. Tuota täytyy alkaa nyt työstää ennen seuraavia koitoksia ja katsoo saanko kehiteltyä siihen mitään.
Tänään sitten jatkui tuo matkustaminen meidän ihmisten osalta kun suunnattiin heti aamusta Saken kanssa ideaparkkiin ostaan viimeiset joululahjat ja kyllä oli ihan puhki kun pääsi kotiin. No kotona sitten odotti kolme todella energistä ja innokasta poikaa ja olihan ne pakko vielä vähän juokseen elonkiertoon. Rapa ja Rokka saivat samalla testata uusia takkejaan ja ainakin niissä oli hyvät heijastimet ja Rokka kokeili uutta vilkku pantaansa myös, nyt mulla on kaks ufo miestä!!! Empä muista koska viimeksi pikku pojat ovat noin paljoa leikkineet yhdessä kun tänään ja jopa Kape innostui leikkimään mutta vaan mun kanssa!!! Hauskaa oli ainakin kaikilla ja saatiin vähän suurimpia höyryjä päästeltyä pihalle ukoista. Huomenna saadaankin onneksi seuraa lenkille Katista ja koirista sekä treenataan oikein porukalla ja taisin jopa luvata jotain torttujakin paistaa.... Katsotaan nyt mitä saan aikaiseksi tän yövuoron jälkeen!!!
Tänään lähdettiin aamulla Rapan kanssa kohti Tamperetta ja itsenäisyyspäivän ryhmänäyttelyä. Kooikereita oli ilmoitettu jopa 10kpl, aika kivasti. Uroksia oli 5 joista vaan valioluokan pojat sai erin ja Rapa sijoittui ekaksi ja oli näin pu1. Nartuissa sama linja jatkui, kahdelle vaan eri. No roppi kehässä Rapa valittiin Vsp:ksi ja ihan hyvä näin et pääsi ihmisten aikoihin kotiinkin, kun muuten olisi saanu odotella ryhmäkehän alkua pitkälle alkuiltaan.
Kooikeri kehän loputtua aloin odotella Marjaa ja Sirkkaa paikan päälle tollojensa kanssa ja kyllähän ne sit sieltä saapui muutaman mutkan kautta!!! Roisto esiintyi junnu uroksissa ja sai H:n kun tuomari haki selkeästi paljon matalampaa koiraa ja mittasi jopa Roiston vaikka tuloksen todellisuudesta en nyt niin tiedä.... Roisto esiintyi kuitenkin todella hyvin, ihan kun olisi aina ollu näyttelyissä!!! Hyvä Roisto, kesällä sit uudestaan ja sit me voitetaan kaikki!!!! Ruu oli avoimessa luokassa ja sijoittui siinä toiseksi saaden eh:n, myös Ruu esiintyi todella hyvin. Ruun kanssa yhteistyö myös toivottavasti jatkuu kesällä. Tuomari oli todella tiukka eikä eriä paljoa jakanut, no ihan hyvä et pitää omaa linjaansa.
Rapan arvostelu: Erittäin hyvätyyppinen, oikean kokoinen, sopusuhtainen vankka ja hyvä rakenteinen. Ilmeikäs pää, hieman leveä kallo. Hyvä turkki. Liikkuu ja esiintyy hyvin. eri1, pu1 ja VSP!
Kotona odotti sitten kaksi aivan yli-innokasta poitsua, no Rokka sai tuliaisiksi sorsan jonka kanssa on koko illan leikkinyt ja juossut pitkin kämppää, Kasper on tyytynyt huokaileen ja ihmetteleen et koska toi juokseminen loppui..... Treenamaan täytyis kokeilla joku päivä taas ehtii....no jos sit keskiviikkona viimeistään ehtisi kunnolla puuhasteleen poikien kanssa jotain. Kauheita kiireitä nykyään, hyvä kun ehtii kotona käydä kääntymässä!!!!
Torstaina alkuillasta lähdettiin Helsingistä laivalla kohti Saksaa Sirpan ja Reijon kanssa ja mukana tietenkin muutama koirakin: Rapa, Rokka, Lacina ja Tuike. Matkan päämääränä oli kooikereiden erikoisnäyttely Hollannissa sunnuntaina. Perjantai päivä kului melkein kokonaan laivalla, vähän naksuttelin poikien kanssa temppuja ja sit vaan ihmeteltiin ja oltiin. Illalla laiva olikin sitten Saksassa ja ajaminen kohti Hollantia alkoi, välillä aina vähäsen torkuttiin autossa ja sit taas jatkettiin matkaa. Pojat olivat vähän ihmeissään et mikä tää juttu oikein on, ensin kökötetään jossain laivassa ja sit vaan istutaan autossa.
Lauantaina aamupäivällä saavuttiin Hollantiin ja käytiin vähän kaupoissa sekä nähtiin pika pikaa Rokan kasvattaja, joka oli ihan tyytyväinen pieneen mieheen!!! Iltapäivällä mentiin tutustuun ansalinnustukseen joissa kooikereita käytettiin apuna. Hieman yllätyin kuinka vähän siinä koira tekee töitä ja työskentelee vähän erilailla kun olin ajatellut, no onneksi tämäkin asia selvisi ja nyt tiedän paljon enemmän asiasta ja olen sitä mieltä et meillä jos linnustetaan niin kyllä pojat saavat olla ylösajavia sekä noutavia lintukoiria. Sen verran vaikean ja hankalan näköistä puuhaa se siellä Hollannissa oli. Ensinnäkin sen ansan rakentamiseen menee varmaan pari vuotta ja sit pitäis sen jälkeen viel niitä lintuja saada sinne jostain..... Tekevät kyllä hienoa työtä siellä Hollannissa mutta ei taida ihan sopia tänne Suomeen. Luento ja esitys olivat todella hyviä ja niistä voin laittaa muutaman kuvan tänne kun vaan saan ne kamerasta siirrettyä koneelle. Luennon jälkeen ajeltiin hotellille ja pojat pääsivät reippaalle lenkille. Rokka oli ihan haltioissaan kun joka puolella oli sorsii, niitä olisi vaan pitäny ajaa ja jahdata, no jätettiin se jahtaaminen nyt kuitenkin väliin ettei tule mitään sanomista!!!
Sunnuntaina suunnattiin heti aamusta näyttelypaikalle ja saatiin häkit ja koirat oikein mukavaan paikkaan ja päästiin itse vähän shoppaileen Hollannin kooikeri yhdistyksen myyntipisteeseen, mukaan tarttui huopa, sateenvarjo, avainnaulakko ja muutama magneetti. Hetken ihmettelyn jälkeen näyttely alkoi ja Rokka pääsikin heti kehään. Pikku mies esiintyi oikein hyvin ja jaksoi seistäkkin kohtalaisesti tuomarin katseltavana. Se mikä oli hassua niin tuomari ei laittanut meitä mihinkään järjestykseen vaan sit jäätiin odottaan isoo kehää missä sitten sijoitus selviää. Siis Rokan luokassa oli vaan 3 pentua ja isossa kehässä sijoitetiin aina kunkin luokan neljä parasta. Lacinaa pääsi kehään sitten oman luokkansa viimeisenä mutta ei ollenkaan vähäisimpänä sillä neiti meni hienosti jatkoon vaikka luokassa oli kai melkein 15 junnua. Tuike myös selvitti tiensä hienosti jatkoon valioluokassa todella varmalla ja hyvällä esiintymisellään. Viimeisenä meidän koirista kehässä oli Rasmus, joka sai erin mutta ei päässyt valio uroksissa neljän parhaan joukkkoon. On kuitenkin todella hienoa saada eri rodun kotimaan erikoisnäyttelyssä, voi olla todella ylpeä koirastaan ja tietää et se on juuri sellainen kun sen pitää ollakkin.
Isoon kehään ekana meni Rokka joka jäi pennuissa kolmanneksi, mutta haki kotiin tuomisiksi hienon pokaalin. Isossa kehässä esiintyminen oli jo vähän sitä ja tätä, olisi ollut niin paljon kivempaa vaan leikkiä muiden pentujen kanssa!!! Seuraavaksi meidän seurueesta kehään asteli Lacina joka valloitti tuomarin ihanalla olemuksellaan niin hyvin että tuli toiseksi!!!! Narttujen valioluokka oli sitten vuorossa viimeisenä ja Tuike vei sen voiton todella upeasti, eikä se voittaminen siihen loppunut sillä heti perään Tuike valittiin parhaaksi nartuksi ja sai Hollannin sertin!!! Siinä sitten seistiin kehässä ja odotettiin että kaikki saivat kuvansa otettua, kyllä oli upea tunne esittää Rapan tytärtä joka oli näyttelyn paras narttu!!! Tästä suoraa jatkoimme roppi kehään jossa hieno ruotsalainen uros vei voiton, uros oli muuten kotoisin samasta kennelistä missä Rokka. No ei tuo Vsp ole ollenkaan huono saavutus kun ajattelee että Tuike täytti just vähän aikaa sitten 2 vuotta ja tuli alle kuukausi sitten Suomen valioksi!!! Aivan sairaan upea päivä!!!
Näyttelystä lähdettiin sitten ajeleen tutuille kylään ja syömään maailman parasta Kiinalaista ruokaa ja olihan se taas niin hyvää että meinasi viedä kielen mennessään, ehkä tuohon oli hieman syynä sekin ettei ollu syöny päivän aikana kun muutaman leivän niin se ruoka maistui todella hyvälle!!!
Maanantaina käytiin shoppaileen Hollannissa koiratarvike tukussa josta tarttui mukaan paljon kaikkea kivaa!!! Sitten alkoikin matka kohti Saksaa, jossa tehtiin vielä viimeiset ostokset ja sitten illalla myöhään laivaan ja nenä kohti kotia.Tiistai menikin siinä huilatessa hytissä ja koiria+palkintoja kuvaillessa. Illalla kävin tekeen pienen lenkin laivan kävelymatolla, jossa kävely on muuten erikoisen tylsää mutta oli pakko vähän liikuttaa itseensä et sai nukuttua seuraavana yönä. Tänään aamulla tulimme satamaan ja lähdettiin kohti kotia poikien kanssa, just ja just saatiin tavarat mahtumaan autoon, siis mä taisin vähän jotain shoppailla!!! Voi sitä riemua kun Kasper näki pikku pojat, ei tienny miten päin olisi ollu ja kenen kanssa touhunnu!!! Taisi olla ollu Kapella vähän ikävä pikku herroja ja ehkä Rapalla ja Rokalla oli myös vähän ikävä Kapea!!!
Sirpalle ja Reijolle suuret KIITOKSET ihanasta reissusta ja siitä että päästiin poikien kanssa mukaan, ollaan valmiita lähtemään uudestaan melkein milloin vaan ja mihin vaan!!!
Loppuun vielä poikien arvostelut:
Rasmus:4 vuotta. Hyvä tyypiltään. Maskuliininenpää, jossa hyvät ja kauniit silmät. Hyvä purenta. Korvakorut puuttuu. Kulmaukset edessä ja takanahyvät. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät lihakset. Hyvä luusto ja kauniit tiiviit tassut. Hyvä turkin laatu. Liikkuu hyvin takaa, edestä hiemen löysät kyynerpäät ja liikkuu edestä leveästi. ERI
Rokka: Miellyttävä tyyppi. Hyvin muodotunut pää, hyvän muotoinen kallo. Ei symmetrinen väritys päässä. Hyvin asettuneet korvat, jotka kantaa hyvin.Tarpeeksi kulmauksia edessä, takana huonot kulmaukset. Oikea hännän kiinnitys ja kantaa hännen oikein. Edestä liikkuu OK, takana liian vähän potkua. Hyvä turkki ja väritys. Lupaava pentu
Tuike ja Lacina saivat myös todella hyvät arvostelut, mutta mun mieltä niissä eniten lämmitti kommentit esittämisestä eli Lacinalla luki että esitetty hyvin ja Tuikeella: koira ja "omistaja" ovat yhtä!!!!
Tänään aamulla lähdettiin Turkkuseen pentunäyttelyyn Rokan ja Saken kanssa, Rokka kylläkin vaan esiintyi siellä!!! Muita kooikeireita ei ollut ilmoitettu näyttelyyn mikä sinänsä oli harmi, no mutta oli silti kiva käydä pitkästä aikaa pentunäyttelyssä. Rokka oli aivan innoissa kun päästiin messukeskukseen kun oli niin paljon leikkikavereita ja monen pennun kanssa teki tuttavuutta, iloisesti meni moikkaamaan kaikkia ihmisiä ja koiria!!! Oikein hyvää harjoitusta kun oli taas yksin matkassa niin ei voinu tukeutua isoihin poikiin.
Kehässä Rokka käyttäytyi oikien hyvin, tuomari otti meidät pöydälle mistä tykkäsin sen takia et tulee tuo pöytäkin tutuksi. Eipä tuo pikku mies paljoa välittäny missä seisoo ja tuomari setää meni iloisesti pussaileen. Nätisti antoi tuomarin katsoa hampaat ja muutenkin tutkia itsensä. Juoksu osuus meni myös oikein hyvin, Rokka ravaa niin reippaasti et hyvä kun perässä pysyy. Seisottamista täytyy viel vähän harjoitella ennen ens viikonlopun koitosta. Seisoo kyllä todella hienosti mutta ei meinaa jaksaa kauhean kauaa vielä. No toisaalta tuo on vielä niin nuori et miks tylsistyttää sitä paikallaan seisomisella, jos tuomari ei ymmärrä et siinä on pentu niin sit saa olla ymmärtämättä!!! Niin siis Rokka sai KP:n ja oli siis ROP-pentu!!!! Ryhmiin ei todellakaan jääty kun odottamista olisi ollu 4-5h ja äiti odotti isänpävä lounaan kanssa meitä Vaulammilla.
Muutama kuva näyttelystä
Rokka pöydällä todella tarkkaavaisena!
Ja sit mennään eikä meinata!!
Kotisohvalla Rokka ja palkinnot!!!
Pääsihän Rokka sitten Leevin kanssa päiväunille rankan näyttelyreissun päätteeksi!
Illalla käytiin juoksuttaan poikia pellola ja samalla Rapa ja Rokka pääsi tekeen vähän siipi juttui. Sakke otti molemmat koirat kiinni ja mä kävin viemään siivet pellolle ja ekana Rapa pääsi ne sieltä etsiin. Lähti todella hyvin ja teki kaiken aikaa töitä. Äkkiä siivet löytivätkin, mutta sitten niitä piti hetki tutkia ( käytin niitä eilen saamiani metson siipiä ja meitin koirat ei ole ennen metson siipiä nähny). Lopulta kuitenki palautti siiven hienosti mulle. Toisen haki myös oikein reippaasti, sitä ei tarvinu enään edes niin kauaa tutkia. Rokka teki samanlaisen haku harjoituksen ja työskenteli myös todella hyvin ja itsenäisesti. Rokka myös ekaa siipeä vähän tutki ja ihmetteli mutta palautti sitten hienosti. Toista lähti hakemaan todella vauhdikkaasti ja löysikin äkkiä, palautus ok. Tehtiin vielä Rokan kanssa eteenmeno harjoitus, ekan siiven Sakke jätti niin et Rokka näki ja otin tarkoituksella aika pitkälktä matkaa n. 50-70m. Meni täysiä siivelle ja otti sen suoraan suuhun ja palautti upeasti mulle. Sillä aikaa kun Rokka juoksi mulle siiven kanssa niin Sakke oli jättäny toisen siiven samaan paikkaan ja näin pääsin harjoitteleen Rokan kanssa lähetystä niin ettei se nää kun siipi heitetään. Lähti suoraviivaiseti hakemaan myös toista ja sekin suoraan suuhun ja äkkiä mun luo!!! Siis todella hienosti pieneltä mieheltä!!! Täytyy vaan muistaa tehdä noita lintuharjoituksia säännöllisesti ja erilinnuilla/siivillä ettei niissä ole tuttuja hajua, koska selvästi huomasi et eka oli pakko vähän tutkia ja sit vasta ottaa suuhun kun oli uusia siipiä.
Huomenna onkin tiedossa tokon kimppatreenit ja jos samalla kävisi taas kaupunki lenkillä kun kerran Forssaan menee koirien kanssa.
Sain vihdoin käännettä nuo Rapan arvostelut erkkarista ja tässä ne nyt olisi:
Rapan valioluokan arvostelu:Yleisvaikutelmaltaan erinomainen uros. Erittäin hyvä koko. Urosmainen, erittäin hyväilmeinen pää. Erittäin hyvin kiinnittyneet ja kannetut korvat. Valitettavasti korvakorut puuttuvat. Erinomainen ylälinja. Erittäin hyvä hännänkiinnitys ja kantaa häntänsä erittäin hyvin. Valitettavasti häntä vaurioitunut koiran puremasta. Erittäin hyvä luuston vahvuus. Erinomaisesti kehittynyt rinta. Sujuvat liikkeet, kuitenkin takaa hieman ahtaat ja edestä hieman löysät kyynärpäät. Erinomainen väritys ja väri sekä karvanlaatu
Jälkeläisryhmä: Erittäin yhdenmukainen ryhmä, joka koostuu kolmen nartun pennuista. Kaikilla hyvin ilmeikkäät päät. Kaikki ovat kooltaan hyvin yhdenmukaiset. Kaikilla on erittäin hyvät kulmaukset ja erittäin hyvät liikkeet. Erittäin hyvä ryhmä.
Rokka: 5 kk vanha pentu. Hyvän kokoinen, Erittäin hyvä pää. Voisi olla vähän enemmän "täytettä" silmien alapuolella. Erittäin hyvät korvat ja hyvät korvakorujen alut. Erittäin kompakti. Erittäin hyvä ala- ja ylälinja. Syvä rinta.Erittäin hyvä rintakehä. Vahva luusto. Erittäin hyvä häntä ja hännän asento. Erittäin hyvät kulmaukset edessä, takana voisi olla paremmat. Erittäin kiva luonne. Erittäin hyvä turkki ikäisekseen.
Tänään aamulla kello soi kukonlaulun aikaan ja lähdin hakemaan Katia ja Jolindaa, siitä sitten suunta kohti Hyvinkäätä ja spanieleiden erikoisnäyttelyyn. Oltiin Hyvinkäällä hyvissä ajoin melkein tuntia ennen kehän alkua, Rokalla oli siis hyvää aikaa tutustua paikkaan ja totutella näyttely tunnelmaan ennen ensi esiintymistään!
Rokka todellakin esiintyi aamulla ensimmäisenä ja esiintyikin todella hyvin. Tuomari halusi kaikki koirat pöydälle ja siellä Rokka seisoi todella hyvin ja rennosti. Tuomarin käsittely meni hyvin, hampaiden katsomisen sijaan Rokka olisi halunnut vaan pussailla tuomaria mutta näytti sitten hampaatkin kivasti. Lattialla sai seisottaa aika pitkään pentua, kun tuomari oli todella perusteellinen mikä oli todella hyvä juttu. Seisottamisen jälkeen vielä juostiin ja sekin sujui todella kivasti, vaikka lattia oli hieman liukas paikoittain. Sijoituttiin omassa pikku pentu luokassamme kolmanneksi ja saatiin KP eli aika kiva näyttely uran aloitus!!!
Sit sai hetken huokaista ennen Rapan vuoroa. Valio uroksia oli yhteensä 15 ja Rapa esiintyi ensimmäisenä. Tuomari heti katsoi korvia ja olisi toivonut vähän lisää mustia karvoja sinne. Hännässä Rapalla on sellainen patti kun Kape on purru sitä häntään joskus aikoja sitten, niin siitä sitten tuomari kiinnostui ja ihmetteli sitä, vaikka mulla on usein siitä sanottu et ne on täysin normaaleja.... No ei se sitten loppupeleissä kamalasta tuomaria haitannu sillä eri tuli. Kilpailuluokkaan pääsi mukaan kaikki 15 koiraa ja ensin valittiin 7 koiraa jatkoon ja tähän ryhmään Rapa pääsi mukaan. Seuraavalla kierroksella me sitten tiputtiin ja korvakorut olivat varmaan syy siihen sillä kaikilla jatkoon pääseillä oli upeat korvikset!! No todella hyvä suoritus tuo erin saaminen ja yleensäkin noin pitkälle pärjääminen.
No urosten jälkeen se hässäkkä sit vasta alkoi, sillä esitettävänä oli aika liuta neitejä. Melkein jokaisessa luokassa kävin esittään neitejä ja mielstäni neidit esiintyi todella kivasti. Rapan tyttö Tuike tuli hienosti pn2 ja sai sertin ja kaiken huipuksi tuli valioksi!!! Paljon onnea Tuike, oli todella ihana esittää niin hienoa neitiä!!! Kehässä pyöri yhteensä 8 Rapan jälkeläistä ja kaikki saivat erin, siis aivan todella uskomataonta ja mahtavaa!!! Mulla taitaa olla oikeasti aika hieno mies ja ISO kiitos siitä Sirpalle!!!! Kiitos kaikille Rapan jälkeläisten omistajille kun toitte upeat koiranne tänään Hyvinkäälle!
No eipä se näyttely sit vielä siihen päättynyt..... Sit vuorossa oli kasvattaja luokat ja Black Amiikos hienosti Rop-kasvattaja ja KP!!!! Eli isoon kehään mentiin esittään hienoja koiriamme. Kasvattaja luokan jälkeen vielä vuorossa jälkeläisluokka ja Rapan luokka oli ainut mitä esitettiin. Tuomari kehui Rapaa ja jälkeläisiä todella kovasti ja antoi tietenki KP:n meille ja siit sit kanssa isoon kehään!!! Isossa kehässä ei tullut enään sijoituksia, mutta on se vaan niin hieno tunne esittää kauniita koiriamme siellä katselijoille, saa todellakin kävellä rinta rottingilla kun meillä on niin upeat koirat!!!
Kotana oltiin illalla seitsemän aikaan eli reissussa oltiin 12h, olipa kiva päästä sohvalle röhnöön ja kattoon telkkua. No mutta kyllä joka vuosi pitää erkkariin mennä ja uhrata sille se ihan koko päivä!!! Kuvia on tulossa myöhemmin kun vaan saan ne!!!!
Aamulla lähdettiin jäljestään Sirkan kanssa Kiipulle. Rapa jäljesti oikein mukavasti, kerran vähän poukkoili jäljen sivussa varmaan jonkun peuran tai kauriin jälkien perässä. Katkon suoritti oikein kivasti ja kääntyi myös kulmissa nyt vain pienen tarkistus lenkin avulla. Makaukset meni kanssa aika ok, yks mentiin ohi mutta muut merkkasi oikein hyvin! Siis sellaista oikein hyvää ja varmaa jäljestystä!!!
Rokalle tein sit makkarajäljen ihan vaan sen takia ettei kyllästy vereen tai kaniin. No pikku ukko oli ihan innoissaan kun puin sille valjaat päälle ja mentiin jäljen alkuun. Sitten tapahtui totaalinen yllätys....ei Rokka syönyt yhtään makkaran palaa jäljeltä, mutta meni sen todella tarkasti ja hienosti loppuun sorkalle, tää oli jotain ihan ennen kuulumatonta....Yhden makkaran otti alussa suuhun mutta sylkäisi sen pois (söi samoja makkaroita aamulla kyllä kotona).... Eipä siinä voinu kun kehua ukkoa kun esitteli sorkkaa tyytyväisenä mulle ja Sirkalle. Mietittiin Sirkan kanssa et miksei se syöny, tultiin siihen tulokseen että se on oivaltanu et jäljen käytetään nenään eikä sillon mitään makupaloja syödä, vasta sitten kun hommat on tehty!!! Tästä eteenpäin Rokka saa siis veri- tai laahausjäljen niin saa sitten seurata hajua eikä tarvi kesken töiden alkaa syömään mitään!!
Illalla lähdettiin Turus käymään poikien kanssa mätsärissä, satuin yks päivä selaileen nettiä ja löysin sopivan mätsärin niin pääsi Rokka vähän harjoitteleen. Kas kummaa kun päästiin Turkuun ja sain ilmoitettua koirat niin alkoi satamaan, eipä siinä mitään sit seistiin sateessa ja esitettiin koiria. Ilmoitin ihan kaikki kolme koiraa esiintyyn, niin ei sit tuu kenellekkään paha mieli kun toiset pääse ja hän ei!!! Kaikki saivat punaiset nauhat, mutta eivät pärjänneet nit enempää. Rokka esiintyi ihan kohtalaisesti, seisomista pitää treenat ja ehkä vähän tuota juoksuakin... Halusin nostaa sen ehdottomasti pöydälle kun niitäkin tuomareita löytyy jotka haluaa kooikerit pöydälle. Pöydällä käyttäytyi oikein mallikkaasti ja antoi tutkia itsensä hienosti!! Olen kyllä oikein tyytyväinen pikku ukkoon ja sen käyttäytymiseen julkisella paikalla. No olin vähän suunnitellu et treenaan Rapan kanssa tokoakin samalla, mutta se sit jäi tuon kaamean sateen takia, no ens kerral sit kun lähdetään retkelle Turkkuseen!!!
Ettei puutuisi ohjelmaa päivästä niin iltasella kotona viel vähän treenattiin. Kape teki seuraamista niin että Rokka leikki vieressä vinkulelulla ja seurasi kyllä upeasti. Kaukoja otti Rapan kanssa yhdessä ja ne myös todella upeat molemmilla. Rasmus teki myös tuota seuraamista ja oli oikein hyvän tuntuista. Alustoilla otettiin muutama ohjatun suuntaharjoitus ja se oli Rapsun mielestä todella kivaa pitkästä aikaa. Loppuun vielä harjoiteltiin mun kiertämistä peruuttaen ihan siis temppuna, katotaan vaan se tekee sen seuraavissa kisoissa no ompa ainakin kaikilla hauskaa!! Rokka harjoitteli vähän näyttely seisomista ja sen opetan ihan käskyllä ettei ala tarjoileen mitään muuta sit kehässä kun pitäisi seistä. Tehtiin muutama maahanmeno mun jalan alituksen avulla ja ne todella hienosti. Rokka aloitti uuden tempun opettelua myös naksu osiossa, temppuna -moro-!!
Viikonloppu vierähti näyttelyreissulla Venäjällä. Käytiin KV näyttelyssä Pihkvassa eli matkattiin ensin Viroon ja sieltä sit isommalla porukalla Venäjälle. Alku matka meni todella rattoisasti Viron tulliin asti, missä huomattiin että vuokra-autossamme on väärä moottorinnumero.... No onneksi matkan "järjestäjällä" oli mukana vuokraajan tiedot ja saatiin selvitettyä tuo pikku ongelma (auto vuokrattiin siis Viron puolelta). Parin tunnin odottelun jälkeen päästiin sitten jatkamaan matkaa onnellisesti ja Venäjän tullista päästiinkin melkeimpä ajamalla vaan läpi. Hotellille saavuttiin vasta yhden aikaan yöllä ja kaikille kyllä uni maittoi!!!
Sunnuntaina siis näyttelypäivänä sai onneksi nukkua aamulla kahdeksaan asti ja kävimme ennen näyttelypaikalla lähtöä syömässä aamiaisen että jaksaa sitten koko päivän. Näyttelypaikkana toimi joku vanha tennis kenttä, jossa oli kaksi kehää (pohja erittäin liukas kun oli satanu koko yön) ja kaksi muuta kehää olivat viereisessä hallissa sisällä. Kooikerien arvostelu alkoi vasta iltapäivällä ulkokehässä, joten ehdimme vähän shoppaileen.
Tuomarina meillä oli mukavan tuntuinen nainen joka tutki tarkkaan rakennetta ja hampaita. Ekana kehässä oli Rasmus joka sai erin ja oli sitten heti pu1 ja sai cacibin sekä sertin ja tuli Venäjän muotovalioksi!!!! Meillä oli mukana myös B A Yette Yolinda jolle myös sertti ja cacibi -> RUS MVA!!! Roppi kehässä Rapa vei sitten voiton itsevarmalla käytöksellään (tuomarin sanojen mukaan)!!!
Sitten saikin taas odotella muutaman tunnin ryhmäkehiä. No vihdoin ja viimein sitten oli 8 ryhmän vuoro ja mulla ei ollu hajuakaan mikä kooikerhondje on Venäjäksi, siinä sit tuli pienoinen paniikki.... No menin sit vaan sinne muiden mukana ja kyllä kannatti mennä, sillä Rapa oli RYP-3!!! Ryhmässä tuomarina toimi Venäläinen vanhempi mies, jota ihan selvästi vähän pelotti Rapa kun tuli todella varovasti sitä katsomaan ja koskemaan!!! Voipi olla ettei setä ollut ikinä ennen nähnyt kooikeria, mutta siis selkeästi tykkäsi Rapasta, no kuka siitä voisi olla tykkäämättä!!!
Lauantaina retkeiltiin Jaanan ja Leevin kanssa elonkierrossa. Kaikki koirat pääsivät myös mukaan, Rokkaa kiinnosti totuttuun tapaan possut ja meinasi jälleen karata niiden kanssa tarhaileen.
Parhaat kaverukset käsikädessä
ja leikkimässä mökissä!!!! =)
Kohta pääsee keräileen auringonkukkiakin, muutama jo kukki komeasti!
Illalla käytiin Eijaa, Ranee, Reiskaa ja Kyttää moikkaamassa Rokan kanssa. Rokka ja Reiska leikkivät sen pari tuntia mitä siellä olin, olipa muuten ukko taas väsy. Kiitoksia Reino-miehelle leikkiseurasta ja tullaan taas heti uudestaan kun vaan ehditään!!!
Tänään herättiin kukonlaulun aikaan ja lähdettiin Heinolaan koiranäyttelyyn, mukaan pääsi vain Rokka turistiksi. Menin esittään muutaman koiran ja sitten mentiin ihan katseleen ja ihmetteleen. Paikalla oli 5 black amiikos kooikeria ja kaikki olivat jotenkin sukua Rapalle. Kaikki saivat todella hienosti erin. Roppi oli Gosgo ( R:N velipuoli), vsp oli Jeska ( R:N tytär ). Narttujen sertin vei Lacina ja urosten sertti Gosgolle!!! Paljon onnea kaikille ja Elina kokeile muistaa rauhoittua, on sulla vaan UPEAT koirat!!! Black Amiikos kasvattaja luokka sai kp:n ja oli 1. Upea päiva!!!! =)
Illasta lähdettiin treenan Rapsun kanssa tokoa ja teemana oli vauhti!!! Aloitettiin seuraamisella ja harjoiteltiin juoksuosuutta. Meni kyllä todella upeasti ja pääsin palkkaileen uudella pallolla!!!! Kierrettiin myös pari kertaa puu ja vauhti oli melkein päätä huimaava!!! Noutoja tehtiin kuppipalkalla kun on ollut vähän vaisua tuo kapulan palautus. Nyt saatiin lisää vauhtia noutoon ja palautukset oli paljon parempia kun viime viikolla. Loppuun vielä ruutu, ekaksi tyhjä-> vieressä oli jokin roska, Rapa kävi sen tarkistaan mutta sen jälkeen OHJAUTUI ruutuun kahdella käskyllä!!! Pari kuppiruutua sit perään ja se oli siinä!!! Vauhtia oli ja olen tyytyväinen kun sain noita noutoja vähän paremmiksi!!!
Rokka teki Saken kanssa muutaman luoksetulon kentällä ja sitten Kiipulla käydessä pienen hakuruudun. Kaksi siipeä löysi nopeasti ja palutti todella hyvin. Kaninnahka tuotti vähän töitä, mutta löytyi lopulta!! On kyllä niin sitkeä kaveri, ei lopeta etsimistä ennenkuin löytää!! Rokka myös palauttaa uskomattoman hyvin kaiken mitä hakee niin melkein käteen, eikä yhtään revi tai yritä rikkoa tavaroita! Tuota palautusta ei olla oikeestaan ikinä treenattu mutta hyvin tuo sen silti tekee!!!
Tänään käytiin Humppilan mätsärissä ja paikalla oli taas paljon tuttuja. Mulla ei ollut nyt mukana kun omat koirat kun ei ollu tarpeeksi käsiä pitämään kiinni kaikista neljästä koirasta. Kehässä tuli kuitenkin juostua ihan tarpeeksi paljon sillä esitin myös Marjan Roiston ja Miinan ja Markun Eetun. Oli kyllä oikein mukava päivä ihanien kavereiden kanssa, paitsi Katille pieni nootti: kyllä Romppukin olisi pitänyt ilmoittaa sinne ku kerran mukana oli. No ensi kerralla sit muistat ottaa rokotuspaperit mukaan!!!
Muutamia kuvia Humppilasta:
Tuomari tutkii Roistoa. Roisto käyttäytyi oikein esimerkillisesti eikä sählänny yhtään, usko pois Marja kyllä se osaa käyttäytyä tuolla kehässä!!!
Esitin myös Eetun joka pärjäsi hienosti sinisten kolmanneksi!!! Eetu olikin sitten ainut koira joka "meidän" sakista pääsi palkkinnoille!! Hyvä Eetu!!
Mätsärin jälkeen käytiin Katin kanssa vielä uittaa koirat Rehtijärvellä. Eipä jaksanu pojat paljoa edes uida kun on niin lämmin päivä ja kaikki puhti on melkein poissa!! Nyt sitten pakkaamaan ja huomenna kohti Hollantia!! Blogi päivittyy seuraavan kerran lauantaina kun olen kotiutunut matkalta ja katotaan sitten mitä sieltä tulee tuliaisiksi kotiin!!!
Eilen käytiin neljän koiran voimin Someron mätsärissä eikä ollu ihan turha reissu sekään..... Ensiksin Leevin piti mennä Kapen kanssa lapsikoira kilpailuun, mutta vaihdettiin viime hetkellä koiraksi Ville. No kisa venyi ja venyi eikä Leevi jaksanu odottaa joten jätimme sen sitten väliin sovinnolla. Ehti Leevi sentään vähän esiintyyn Villen kanssa:
Kävin itse esittään Villen sekarotuisissa mutta tuomarin mielestä Ville oli vähän pulskassa kunnossa eikä saatu mainetta ja kunniaa. Villehän on vaan hieman lihaksikas ei ainakaan yhtään pulska!!!
Sitten toiseen kehään välillä juokseen Roiston kanssa ja tuo tolleri poikahan esiintyi oikein mallikkaasti, siitä ei valitettavasti ole yhtään kuvaa kun kuvaaja oli jossain aivan muualla silloin.... Sitten olikin vuorossa illan suurin ohjelma numero eli parikoira kilpailu...siis minä, Kape ja Viljo yht aikaa kehään!!! Se meni kyllä yllättävän hyvin siihen nähden ettei olla ikinä harjoiteltu tuollaista esiintymistä. Sijoituttiin parikoira kisassa bis4!!!
Seuraavaksi vuoroon tulivat isot koirat eli Kape ja Viljo. Kasper sai sinisen nauhan ja Viljo hienosti punaisen nauhan. Kumpikaan ei sitten pärjänny enään "ryhmässä". Viljo on kyllä oppinut esiintyyn todella hyvin, vähän tuota ravaamista tarvisi vielä treenata niin sitten tuo koiruus olisi ihan valmis oikeisiin näyttely kehiin.
Kapen "komeaa" hammasrivitöä tutkitaan!!!
Näyttähän tuo Kapekin ihan berniltä kun seisoo noin edustavasti!!!
On Viljo vaan komea!!!!
Viimeisenä mutta ei ollenkaan vähäisempänä kehään pääsi Rapa ja se sitten pokkasi melkein voiton eli sai punaisen nauhan ja oli "ryhmän" toinen!!! Rapa esiintyi omaan tapaansa oikein edustavasti ja siististi. Piti jättää Rapa vallan pois koko näytelmästä mutta kyllä kannatti vaan esittää sekin!!!
Oikein mukava ilta Somerolla, nähtiin paljon tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia! Erityis KIITOS Tiialle koirien kiinnipitämisestä ja niistä huoletimisesta!!! Tänään olin itse taas töissä ja koiruudet kotona, no huomen ehkä sitten voisi jo hieman tokoilla katsoa osaako pojat enään mitään!!
Tänään käväistiin Rapan kanssa Hämeenlinnan näyttelys esiintymässa, en oikein tarkalleen edes tiedä miksi tuon sinne ilmoitin mutta kyllä kannatti ilmoittaa. Rapa tänään nimittäin Rop kuudesta kooikerista. Näin lukee Markku Santamäen antamassa arvostelussa:
Vahvarakenteinen, sukupuolileimaltaan selvä. Vahva kauniinmuotoinen pää. Hyvä luusto. Polvikulmaukset voisi olla voimakkaammat. Liikkuu, käyttäytyy ja esitetään hyvin. Hyvä väritys.
Ryhmiä odotellessa kävin vähän shoppaileen ja sit takaisin näyttelypaikalle. No ryhmässä ei sitten sijoituttu, mutta käytiimpä nyt pyörähtään sielläkin. Tulipa ainakin juostua ja esiinnyttyä koko rahan edestä!!
Perjantaina suunnattiin sitten töistä suoraan kohti länsi-satamaa ja sieltä Tallinnaan iltalaivalla. Sirpa toi Lacinan (Rapan pennun) ja Vroden (Lacinan äippä) satamaan niin pääsivät tytöt sitten kanssa reissuun! Illal käytiin vielä kaupassa Tallinnan puolella ja ajeltiin hotellille, jonne löydettiin yllättävän hyvin. Kaiken huipuksi mä uskalsin ajaa siellä ja koko viikonlopun aikana ei tullu yhtään kolaria mun takia tai en edes kolhinu omaa autoani!!! Et uusiks sinne vaan autoileen!!
Lauantaina oli vuorossa ryhmän 8 erikoisnäyttely ja paikalla oli hienosti 17 kooikeria, 16 taisi olla Suomesta ja yksi Eestiläinen oli mahtunut mukaan. Ensimmäiseksi esiinty Lacina ja hienosti esiintykin rop-pentu!!! Rasmuksen kanssa valio luokassa oli yksi uros ja molemmat saivat erin, Rapa jäi toiseksi kun olisi toivonut lisää mustia karvoja korviin muuten tykkäsi kovasti Rapasta. Paras uros kehässä sijoituttiin sitten kolmanneksi, et eipä mikään hullumpi sijoitus sekään. Vrode esiinty sitten valio nartuissa ja nappasi eh, kun ei todellakaan tykkää esiintyä kehäs vaikka muuten kyllä on niin reipas ja iloinen tytteli. Jäätiin vielä odotteleen iltapäivän ryhmä kehää pentujen osalta ja eipä turhaan odoteltu sillä Lacina vielä ryp-3!!! Näyttelyn jälkeen suunnattiin ostoksille ja syömään ja sitten jo alkoikin uni tulemaan silmään, et eikun hotelliin nukkumaan.
Sunnuntaina oli vuorossa itse voittaja näyttely ja paikalla jälleen 17 kooikeria. Lacina aloitti tänäänkin kooikeri kehän ja oli jälleen rop-pentu todella hienolla ja sivistyneellä esiintymisellä. Oli sitä pikku neitiä vaan niin kiva esittää!!! Rasmus jälleen eri ja jäi valio luokassa toiseksi ja sijoittui sitten paras uros kehässä kakkoseksi, et ei jääny kauas se voittaja titteli, mutta sitä ei tullu niin sille ei voi mitään. Todella hyvä arvostelu saatiin ja muutenkin olen kyllä Rapaan oikein tyytyväinen, esiintyi molempina päivinä mahtavasti. Vrode kävi tänään sitten hakemassa h, vaikka esiintyi huomattavasti lauantaita paremmin, mutta tiedä häntä sitten mitä tuomari olisi vielä toivonut lisää.
Oikein mukava ja hauska viikonloppu on nyt takana, kaikki koirat olivat aivan ihania ja niistä tulee kuvia kunhan saan ne kamerasta koneelle laitettua. On se Lacina vaan niin hieno ja lupaava pieni neiti, siitä kuullaan vielä tulevaisuudessa ja paljon!!!
Eilen illalla sitten palattiin Suomeen iltalaivalla ja haettiin tietenkin Kape maalta kotiin, voi sitä ilon ja riemun määrää. Ei meinannu pieni berni herra pysyä ollenkaan nahoissaan kun näki että häntä tullaan noutamaan!! Ehkä huomenna jo päästään reenaileen poikien kanssa tai siis menemme ihan varmasti. Mä olen ihan kärsiny kun en ole päässy rernaileen moneen päivään, no luulis että on ukoissa intoa ja virtaa ku on muutaman päivän tauko takana!!!
Perjantaina illansuussa ajeltiin kasvattajan tykö ja siellähän meitä odotti 11 aivan ihanaa bernipentua!!! Olipa ne taas vaan söpöjä ja ihania palleroita, ikää pikkuisilla oli vatsa viikon verran että eivät kovin viellä seurustelleet mun kanssa. Lauantaina aamuna pakattiin Rapa ja Vrode autoon ja lähdettiin Tuulan (kasvattajan äidin) kanssa kohti Viipuria. Rajalta päästiin todella hyvin yli, eikä kukaan ollu kiinnostunut meidän hienoista koirista (2 kooikeria ja yksi ranskan buldoggi).
Ennen näyttelyä haettiin vähän evästä läheisestä kaupasta ja sitten eikun leiriytyyn näyttelypaikalle. Näyttelyssä oli kaikkiaan noin 300 koiraa joista varmaan puolet Suomalaisia. Kooikerit esiintyi vasta iltapäivällä joten siinä sai sitten koko päivän ihmetellä ja odotella että pääsisi kehään, no kiva rusketus tuli hankittu päivän aikana!!!
Kehään lähdettiinkin sitten aika kiireellä kun kysyttiin että voidaanko esittää meidän koirat vähän aikasemmin että päästään lähteen ihmisten ajoissa kotiin, siis kooikereita oli tasan se kaksi kappaletta jotka meillä oli mukana. No päästiin aikasemmin kehään ja tuloksena oli Rapa: rop ja sertti, Vrode valitettavasti vaan eh.... Nyt vaan puuttuu sitten se toinen sertti sieltä Venäjältä ja sitten mun pienimies on RUS MVA!!! Elokuun lopulla lähdetään luultavsti uudelleen ja jos sitten sen toisen sertin saisi.
Päästiin niin hyvin takaisin päin että ajelin vielä illalla kotiin asti ja pääsi oman sänkyyn nukkuun, oli kyllä Rapakin poikki ja Kasper intoa täynnä kun mamma ja R tulivat kotiin!!! Oikein mukava reissu oli ja toivottavasti pääsen uudelleenkin saman porukan kanssa reissaamaan, sillä huumoria riitti ja kaikilla oli todella mukavaa!!!
Tänään sitten lähdettiin koko konkkaronkan kanssa Pilvenmäelle mätsäriin, mukaan ei kyllä päässy valitettavasti kun kolme koiraa kun huomattiin aamulla että Villen rokotukset ovat menneet vanhaksi.... No ehkä se kolme oli ihan tarpeeksi kun juosta todellakin sai siellä kehässä varsinkin noiden bernien kanssa. Kaikki kolme esiintyi todella hienosti ja erityisen onnellinen olen kun Viljo jaksoi esiintyä erityisen hyvin. Viime vuonna näyttelyssä kun ei se meinannu pysyä ollenkaan nahoissaan, niin nyt vaan tyynesti seisoi ja juoksikin aika reippaasti. Hyvä Viljo!!!
Päivän saldo oli Rapalle ja Viljolle punaiset nauhat, mutta ei sijoitusta ryhmässä. Kasper sai sinisen ja sijoittui kolmanneksi sinisten kehässä!!!! Kotiin saatiin hieno ruusuke (ihan kun niitä ei olisi vielä tarpeeksi) ja pussillinen herkkuja pojille!! Ei siis mikään turha reissu ollenkaan.
Niin eilen lupailin että tänään tokoiltaisiin.... Jää kyllä iltalenkille noi tokoilut, voidaan käydä tuossa parkkiksella jotain puuhasteleen. Päivällä on ollut niin kuuma että nuo ukothan ovat vaan maannee, kerrankin näin että on rauhallista. Käytiin me Vaulammilla lenkillä Leevin ja Äidin kanssa ja samalla vähän räpsiin taas kuvia kun oli kerrassaan niin kesäinen päivä. Taitaa se kesä sieltä tulla ihan oikeesti!!!
En kyllä aamulla uskonut kun kotoa lähdettiin että kotiin tuotavaksi olisi CACIB, ROP ja V-08 titteli!!! Aivan uskomaton päivä ja niin todella hieno. Kiitos kaikille onnitteluista ja onnea muille menestyneille ja tietenkin SIRPALLE!!! Olihan sitä pakko ostaa pojalle oikein voittaja ruusuke muistoksi tästä unohtumattomasta päivästä!! (Näyttely kuvat Elina Dufvelin, KIITOS) Tuossa kuvassa taidan olla pikkaisen tyytyväinen Rasmukseen, ainakin ilmeen perusteella!!! Siis tietenkin olen siihen todella tyytyväinen, jaksoi aina vaan uudestaan ja uudestaan esiintyä, vaikka siellä kehässä käytiin moneen otteeseen ja sit vielä isoon kehään odoteltiin n5h. Sieltä ei kyllä mitään saatu (tuopa ei ollut mikään ylläri), oli siellä vaan niin hieno juosta ja esittii aivan upeeta koiraa! :-D Pakko tunnustaa et kädet tärisi kun kun tuomari toi cacib ruusuketta, en meinannu ollenkaan tajuta et rasmus on oikeasti PU1 ja saa voittaja-08 tittelin!! Tärisi ne näpit pitkään sen jälkeenkin, mut nyt alkaa pikkuhiljaa rauhoittuun!!!
VSP:Black Amiikos Quineva Quirien ROP: Black Amiikos Delfinus Dis Niin ne kenelle en ole vielä ole ehtiny kertoon, niin päivän kruunasi kun Rasmuksen tyttö nappasi 2 titteliä (V-08 & JV-08) ja oli VSP. Kyllä Sirpa on kasvattanut meille hienot koirat, KIITOS!! Ei tän paremmin olis voinu mennä ja tietenkin Black Amiikos oli kasvattaja kisassa 1.!!!=) Hienot koiramme edustamassa Sirpan upeaa kasvatustyötä. Eipä tän päiväisestä shousta sen enempää, nyt maataan kotona kun jalat ihan rikki ja väsyttää todella paljon.
Tässä vielä muutama kuva viime viikolta kun oltiin poikien kanssa metsässä: Viljo edustaa On se vaan niin kaunis, pysyis vaan vähän kauemmin paikoillaan niin olis helpompi kuvata.
FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BHBLACK AMIIKOS DELFINUS DIS
ROKKA
FI, NO, SE, DK, POHJ, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF
UUNO
UUNO DG
OBELIX
BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK
RASMUS: Suorittanut Spanieleiden taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) 2007 elokuussa Pöytyällä. BH-koe suoritettiin hyväksytysti 2007 Ypäjällä. Kilpailee tällä hetkellä tokossa voittaja luokassa. Mejässä kisaaminen aloitettiin keväällä 2009 ja siirtyi heinäkuussa -09 voittaja luokkaan. Voittaja luokasta nyt kaksi ykköstulosta, yksi vielä niin sitten Rasmus on JVA!!!
ROKKA: On aloittanut tutustumisen mejän saloihin,keväällä 2010 käytiin muutamassa mejä kokeessa. Toisesta kokeesta hienosti AVO1 ja ihan huippu pistein 48/50pist. Taipparit (SPA1) suoritettiin elokuussa 2010 hyväksytysti Marttilassa. Tokossa kisataan kuninkuusluokassa (EVL) ja tähtäimenä Suomen ensimmäinen kooikeri TVA!!!
UUNO: Viettää villiä ja vapaata lapsuutta/nuoruutta ja tulee vielä näin hetken tekemäänkin. Jokapäiväisiä taitoja ollaan tietenkin opetteltu ja niitä harjoitellaan joka päivä, katsotaan sitten tulevaisuudessa mitä tehdään!!! Lampaita ollaan käyty katsomassa muutama kerta ja siitä on innostunut niin Uuno kuin emäntäkin!!!