Kirjoittaja
Täällä juorutaan kolmen vallattoman koirakaveruksen toilailuista ja tempuista. Välillä vähän puututaan myös noiden omistajien elämään.
Meidän kuvia voit katsella kuva-albumistamme (valitkaa oikealta yläkulmasta: lajitteluperuste->Lähetyksen päivämäärä niin uudet kuvat tulevat ensimmäisiksi).
Kuvien kopioiminen ehdottomasti kielletty!!!

|
18.05.2012 - 21:06
Tiistaina aamulla kävin Uunon kanssa roktuksilla ja herra käyttäytyi todella esimerkillisesti, painoa oli kertynyt 23kg et sitäkin ihan sopivasti!!! Eläinlääkäristä ajeltiin Katille aamukahville ja siitä jatkui matka Katin ja Uunon kanssa Somerolle paimentamaan!! Esiteltiin Katille vähän paimennuksen ihmeellistä maailmaa Uunon kanssa.
Ekalla kierroksella otettiin sisarusten kesken eli Tiikerin, Lukkiksen ja Uunon kanssa hakukaaria isolla pellolla ja niissä Uuno oli taitava jälleen, kerran kai vähän annoin kaarella palautetta niin seuraavalla kerralla korjasi hienosti omaa sijaintiaan. Kaaret kyllä hyvän näköiset ja ne näyttää laajenevan vaan kaiken aikaa ja mä pystyn lähettämään Uunon jo silleen et en itse mene kuin metrin tai kaksi Uunon etupuolelle!!
Toisella kierroksella oltiin myös isolla pellolla mutta tällä kertaa ison lauman kanssa ja koirat saivat "vapaasti" hakea laumaa, se oli Uunolle vähän haasteellista kun ei olla pitkään aikaan tehty mutta hienosti kuljetti lampaita sitten mun perässä. Päästettiin lampaat kerran karkuun ja Uuno sai vielä uudelleen noutaa ne, se sujui sitten jo kivasti. Tuollaista tarvisi treenata useammin et koira oppii itse vähän ajattelemaan ja katsomaan missä lauma on ja minne pitää mennä!! Oikein mukavat paimennustreenit aamutuimaan ja nyt vaan odotellaan Ruotsiin lähtöä, lähdetään ensi viikolla hakemaan vähän lisäoppia paimennukseen Ruotsista, katsotaan sitten mitä opitaan ja mitä Uunosta ja musta sanotaan!!!  Videoo paimennuksista tulee kunhan saan tuon uuden koneeni toimimaan ja videot laitettu sinne!!!
Tiistai iltana ajeltiin Uunon ja Rokan ja muutaman ihastuttavan leidin kanssa Turkuun ensin Lentsun tokokurssille jossa aiheena oli ruutu ja hyppynouto. Ruudulla aloitettiin ja nyt teemana se oikea paikka, ekalla kerralla Uuno sivusta sisään mutta meni keskelle. Kävin näyttään oikean paikan ja sitten teki todella hienoja ruutuja ja meni ihan keskelle, tämä toimi myös vaikka en pysäyttänyt Uunoa sinne vaan pysähtyi itse kun oli hyvässä paikassa. Ruudussa koiran liikuttelua harjoiteltiin myös joka suunnasta ja ne oikein hyvin, paitsi mä voisin vaihtaa niihin jonkun muun käskyn kuin ruutu ettei sinkoa mihinkään kamalan kauas kun liikuttava matka oli kuitenkin vaan se metri tai kaks.
Hyppynouto tehtiin ohjatun ja metallikapulalla ja molemmat ihan ok, vähän haki takaisin tullessa ponnistus paikkaa eli taisi vähän jänskättää, nyt vaan hypellään esteen yli lelu suussa niin saadaan tuohon hyppelyyn varmuutta ja varsinki silleen et koiran suussa on joku esine. Loppuun paikalla makuu ja nyt pää pysyi maass kaiken aikaa eli meidän pää treenit auttaneet ja päälle löytynyt oikea paikka!!!
Kiitoksia mukaville kurssikavereille ja Lentsulle, meidän jää ensi viikolla viimeinen kerta väliin mutta kyllä taas on saatu paljon treenattavia asioita näillä viidelläkin kerralla et hommaa riittää!!!
Kurssilta ajeltiin koirafysiolle ja Rokka ja Uuno pääsivät jälleen polskimaan vesialtaaseen tai paremminki käveleen. Molemmilla vuorossa ylämäki painoitteinen treeni jotta sinne takaosaan saadaan voimaa ja se voima käyttöön. Molemmat menivät reippaasti altaaseen ja tekivät treenin todella nätisti ja innoissaan eli kyllä koirista huomaa et nekin tykkää tuosta vesiterapiasta!!! Kiitos Anu jälleen ja pian taas nähdäänki!!!
Keskiviikko oli sitten mun kauhujen päivä ja mun meni ihan suunnitelmat uusiksi eli kävin Uunon kanssa pyöräileen reippaan lenkin ja siitä tuli loppupeleissä todella reipas kun nähtiin kyykäärme tuossa kirkkotiellä. Mä huusin ja kiljuin niin paljon kun musta ääntä lähti....ja se saatana liero vaan sihisi mulle... Onneksi käärme oli keskellä tietä ja Uuno ravasi ihan reunassa eli ei päässyt onneksi pistämään koiraan eikä muhunkaan. Tästä kamaluudesta selvittyäni pyöräiltiin reippaasti kotiin ja äkkiä sisälle, piti vähän käydä Rokanki kanssa pyöräileen mutta se sitten jäi kun mä olin niin järkyttynyt ja ahdistunut tuosta näkemästäni lierosta.
Eilen tortaina illan suussa suunnattiin koko perheen voimin elonkiertoon vähän juoksuttaan koiria ja Uunon kanssa tokoilin myös. Tehtiin seuraamista ja paljon kun se on niin kivaa ja ihanaa!!! Seuraaminen oli hyvää ja Uuno pysyi hyvin mukana tempomuutoksissa joita tehtiin paljon, samoinku pysähdyksiä jotka kaikki palkkasin ja sitten vielä jonkin verran käännöksiäkin eli treenattiin seuraaminen aikalailla kokonaisvaltaisesti ja se oli hyvää. Liikkeestä istuminen kerran ja se niin nätti ettei tarvinut edes miettiä et tekisi sen uudestaan. Kaukoissa palkkasin ekaa nousua ja tehtiin myös liikkeenä kun se loppu vähän tuottanut ongelmia mutta nyt kunnossa. Loppuun tunnari pitkässä heinikossa ja hyvin haisteli ja oma tuli mulle!! Kivat tokot jälleen pienestä sateesta huolimatta!!!
Tänään ollaan hoideltu paljon juoksevia asioita yhdessä Saken kanssa kun ollaan oltu kotosalla kerranki yht aikaa. Kyllä menee yllättävän paljon aikaa kun käy ruokakaupassa ja hoitaa muutaman asian muuallakin, no nyt ne on hoidettu!!!
Kolmen aikaan mentiin Eijan kanssa kentälle vähän tokoileen ja pelastettiin myös seuran näyttelyteltta ettei lähtenyt karkuun, no onneksi ei ollut mennyt rikki!
Rokka aloitti synttärin kunniaksi paikallaan istumisella 3 minuttiia ja se ihan nappiin, oli todella hyvän näköinen kaiken aikaa kun vähän kurkin piilosta. Heti perään Uuno paikalla makuuseen Reiskan viereen ja jätettiin nyt koirat vähän vinoon piiloon nähden ja se tuotti vähän ongelmia Uunon päälle, mutta pää pysyi maassa kun kerran korjasin, 5 minuutin paikalla makuu hyvä. Tehtiin perään viel ihan lyhyt ja nyt pää maassa nätisti kaiken aikaa!!!
Rokan kanssa treenattiin ruutua alustalla ja se ihan kunnossa. Tunnarissa ekalla kerralla toi väärän pitkän harkinnan jälkeen mutta uusinnalla oikein nätti ja tarkka tunnari. Kaikki jäävät suorapalkalla ja ne hyvät. Loppuun vielä hyppynouto metallilla pari kertaa ja sekin ihan nätti. Rokalle hyvät treenit omalla kentällä ennen ensi viikon omia kisoja, nyt turvallisen ja luottavaisin mielin kisaan!!!
Uunon kanssa tehtiin kanssa ruutua alustalla ja se alusta pitää muistaa laittaa aika etureunaan ettei mene pylly ruudusta ulos.Ruudun loppuosa käskytyksellä ja se hyvin. Hyppynouto puukapulalla pari kertaa ja ne ihan ok, kapulasta voisi ottaa kiinni ehkä hieman tarkemmin mutta muuten hyvä. Tunnari kerran ja se ihan täyden 10 suoritus!!! Loppuun vielä luoksetuloa välillä stopista palkka ja loppuun monta kertaa seisomisesta liikkeelle lähdöstä palkka kun tahtoo siinä jäädä vähän miettiin ja odottaan mitä sanon seuraavaksi. Lopuksi vielä tehtiin muutaman kerran rengasta ja keinua kun ne aksa esteen kerran siinä kentällä olivat. Rengas alkaa muistuttaan jo ihan hyvää suoritusta ja keinua vaan tarvii treenata ei se muuten tule kuntoon, mutta eipä meillä nyt aksan suhteen niin tavoitteita ole kun tuo toko ja paimennus vie niin paljon aikaa, katsotaan sitten tulevaisuudessa....
16.04.2012 - 20:32
Lauantaina oli Uunon "pentupäivä" Somerolla ja paikalla olivat kaikki kauniit/komeat sisarukset, olipa kiva nahdä kaikki kerralla ja päästä vaihtamaan kuulumisia!!! Ohjelmassa oli agility ja paimennusta tietenkin, agissa harjoiteltiin ihan perusjuttuja Peten opastuksella ja kyllähän se Uuno aika kivasti siellä hyppeli ja kääntyi juuri sinne minne halusin kunhan vaan itse muistaa ohjata kunnolla!!! Kävin aksailemassa myös vähän velipoika Flipin kanssa, joka oli todella taitava ja pätevä aksaaja, kiitoksia Katariina koiran lainasta!!!
Paimennuksessa käytiin isolla pellolla tekemässä vähän hakukaaria enomies Liipparin kanssa ja ne oli aika mallikkaita jälleen!!! Hyvin Uuno hakee lampaat ja kuljettaa ne mulle mallikelpoisesti, aika kivassa mallissa tuo Uunon paimennus!!! Aitauksessa tehtiin vähän poispäin ajoa ja siinä alkoi olla jo jotain ideaa ja ajatusta, myös mulla oli nyt ajatusta miten sitä homma tehdään ja miten liikuttelen Uunoa!!!

Koko sisarusparvi samassa kuvassa!!!  Kiitoksia Marikalle ja Kimmolle todella mukavasta pentupäivästä, kesällä sitten taas uudestaan!!
Illalla haettiin Rapan ja Rokan kanssa Ansku&Fyra kyytiin ja suunnattiin Helsinkiin satamaan josta matka jatkui Tallinnaan. Illalla majoittauduttiin kivaan hotelliin, jossa kyllä jouduttiin vielä illan aikana vaihtamaan huonetta kun huomattiin et toinen sängyistä oli koiran kusessa ja asialla eivät olleet meidän koiruudeet, vaan varmaan edelliset majoittujat. No saatiin tilalle myös kiva huone jossa onneksi kuivat sängyt!!!
Sunnuntaina vuorossa oli Tallinnan voittaja 2012 näyttely jossa pojat ja Fyra olivat esillä. Ensin kehässä kooikerit ja meni kyllä näyttely todella hyvin, Rokka valioluokan ensimmäinen ja PU1, sert cacib & Tallinnan voittaja 2012 -> EE & BALT MVA!!!  Rasmus oli muuten vaan mukana ja sijoittui hienosti PU2, no eipä niitä uroksia sen enempää edes ollutkaan!!! Roppi kehässä Rokka VSP joka sopi meille todella hyvin koska ryhmäkehiin ei ehditty jäämään. Fyra pyörähti kehässä myös ja yllätys yllätys neiti oli Roppi hienolla esiintymisellä!!! Onnea Fyra ja Asnku uudesta tittelistä jälleen!!!

Voittoisa kolmikko!!!
Ryhmäkehiin ei jääty vaan suunnattiin satamaan ja takaisin Suomeen ja kotiin!! Kyllä reissuun on aina kiva lähteä mutta on kotiinki kva tulla vaikka reissu ei kestä ku vajaan vuorokauden!!! Kotona Uunolla oli ollut niin kova ikävä että istui lähes koko illan sylissä ja ei voinut edes nousta tervehtimään vieraita!!! Kyllä Uunonki pitää seuraavalla kerralla päästä reissuun mukaan ja valloittamaan maailamaa!!!
Tänään Uunon kanssa vähän tokoiltiin päivällä omassa pihassa, vuorossa luoksetulon stopit, seuraaminen pitkää matkaa ja tunnari. Stopit aikas kivoja tänään, seuraamisen toivoisin vähän lisää voimaa mutta ihan siistiä seuraamista, tunanri kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla nätti tunnari.
Iltapäivällä hain Tuksu neidin kyytiin ja ajaltiin Forssaan jossa hypättiin Uunon, Onnin ja Tuksun kanssa Eijan kyytiin ja nokka kohti Mevettiä, ohjelmassa koiruuksien luustokuvat ja silmäpeilaus. Uunon osalta kaikki näyttää olevan kunnossa ja ukkeli on ihan huippuluokkaa!! Silmät oli terveet, samoinku polvet, kyynerät ja olat, lonkat lähti A:na kennelliittoon eli odotellaan jännityksellä mitä ne siellä kuvista sanoo mutta terve poitsu meillä siis!!! Kiitokset Marikalle ja Kimmolle todella mahtavasta koirasta!!! 
Koko sisarusparvi on nyt kuvattu ja tulokset näyttävät todella hyviltä, virallisia tuloksia odotellessa.......
20.12.2011 - 22:57
Jäi eilen mainitsematta että Obelix käväisi perjantaina rokotuksilla Saken kanssa ja pikku herra painaa vaatimattomat 23kg!!! Niin äkkiä vaan sekin kasvaa ja kehittyy, se on jo melkein Uunon korkuinen!!! Obelix oli käyttäytynyt oikein nätisti lääkärissä ja syönyt mielellään nameja pöydällä, toivottavasti ei ota tavaksi kotona!!!! 
Tänään tokoiltiin ahkerasti kun kerran oli aikaa!!! Ensin Prisman edessä tehtiin Uunon kanssa kontakti treeniä ja lyhyitä seuraamis pätkiä remmissä. Kontakti todella hieno, mitä enemmän häiriöö sitä paremmin keskittyy muhun. Seuraaminen oikein mallikelpoista ja pää alkaa olla paremmassa asennossa, vähän saisi sitä viel nostaa mutta ajan kanssa. Avo kaukoja ja niistä vähän vuorotellen palkkaa maahan menosta ja istumaan noususta, vähän tuppaa jättään sitä toista etutassua eteenpäin mutta korjaa kyllä nätisti eli sitä vaan treenattava. Loppuun paikalla makuu pari minuuttia ja se oikein hyvin vaikka yksi mamma meni melkein Uunon päältä ostoskärryjen kanssa mutta ei se Uuno haitannut!!!
Forssasta jatkettiin matkaa Elonkiertoon ja siellä vähän kanssa tokoiltiin ennen lenkkiä. Rasmus pääsi ekana ja voi sitä riemua ja intoa ei ole Rapa nimittäin varmaan viikkon päässy tokoileen. Tehtiin ruudun keskikohtaa joka aika kivasti, liikkeestä istumisia jotka todella hyvin, samoinku seuraaminen ja kaukot!!! Rapa on niin ihana kun on todella innokas kun treenailee vähän harvemmin!!! 
Rokan kanssa aloitettiin seuraamisella ja oli sitä intoa mitä on haettu, hieman irtoaa sivusuunnassa mutta parempi et irtoo ja on intoa ku se et on ihan lähellä mutta seuraaminen ei ole innokasta. Ruutua kosketusalustan kanssa ja nyt ohjautuu paljon paremmin sinne keskelle eli alamme käyttään alustaa myös Rokan kanssa, miksen ole tuotakaan ennen kokeillu....?? Kaikki jäävät kertaalleen läpi ja ne ihan super hienot, niitä ei sitten sen enempää alettu hinkkaamaan ku oli niin upeat. Luoksetulon seisomaan stoppia kiertämisen avulla ja siinä kokeilin uutta käskyä ja se toimi paljon paremmin ku vanha eli tuli opetettua Rokalle uusi pysähdys käskykin ihan ohimennen!!!
Uunon kanssa aloitettiin seuraamisen juoksuosuudella ja siinä ajoittain lähtee vähän edistään mutta kun korjasin joka kerta niin parani!! Muuten juoksu osuus ihan kunnossa ei pompi ja hypi enään yhtään!!! Kiertämisen avulla luoksetulon seisomaan stoppia ja pysähtyy menkein ilmassa, hieno stoppi viel kun sen saa säilymään tuollaisena!!! Suoria luoksetuloja todella pitkältä matkaa ku niihin haluan vähän lisää vauhtia ja voimaa ja tuo matka näytti auttavan eli niitä tehtävä paljon tässä ennen kisoja. Ruutua tehtiin alsutan kanssa mutta alusta tuppaso hukkua ruutuun... Hienosti kyllä menee alustalle kun löytää sen eli tuo oli kyllä Uunolle hyvä idea ja toimiva!!! Jäävät viel pari kertaa ja niissä seisomiseen vaihdoin saman käskyn kun luoksetulossa ja toimii hyvin, maahanmenot ehkä hieman tahmeita eli niitä tehtävä pienellä avulla että tippuu sinne maahan.
Tokoilujen jälkeen mentiin tekeen kunnon lenkki lumisateeseen ja nauttiin rauhasta, ei kyllä yhtään tunnu siltä ett' joulu olisi tulossa mutta kaipa se sieltä vaan tulee vaikka mulla viel ehkä vähän fiilis kadoksissa vaikka olen paljon yrittänyt joululauluja laulelle!!! 
16.10.2011 - 22:07
Täytyy oikein muistella mitä me ollaan touhuiltu tuon alku viikon jälkeen mutta jos oikein muistan niin keskiviikkona aamusta lennkeiltiin Anskun ja daamien kanssa elonkierrossa. Aamu oli mitä kaunein ja koirat onnesta soikeina kun saivat juosta pitkin peltoja, Uuno ja Fyra selvästi löysivät toisensa ja niillä näytti olevan niin kivaa!!! Kiitos Ansku seurasta, kyllä lenkki meni niin äkkiä kun oli seuraa ja ei tarvinut yksin taapertaa.
Ennen lenkkiä tokoilin omien koirieni kanssa parkkiksella, Rapan kanssa tehtiin rallytoko juttui eli puolen vaihtoi, oikealla puolella kulkemista ja erinäisii pyörähdyy joka suuntaan!!! Sivussa myös liikkeestä istuminen ja pari luoksetuloa ja ne tietenkin erittäin hyvin!!! Rokan kanssa vahvistin ohjatun suuntia alustoilla, nyt en vienyt merkille vaan lähetin sinne ja palkkasin aina välillä merkin ja välillä pääsi alustoille asti. Hienosti lähtee merkiltä alustoille eli suunnat taitaa olla hyvässä mallissa kunhan Rokka vaan muistaa kuunnella mua siel kokeessakin!!! Seuraamista pallopään kanssa ja kyllä oli innokasta, käännöksii tarvii alkaa vahvistaan kun niissä vähän irtoaa sivusuunnassa liikaa musta. Luoksetulon maahanmenoja ja ne kyllä paranee kun niitä vaan treenaa!!! Uunon kanssa tehtiin seuraamista ja voi kun se tuntuu niin kivalta!!!! Vasempaan k'äännökset mahtavia mutta oikeaan tarvii viel vähän hiomista!!! Kokeiltiin myös juoksua ja hidasta käyntiä ja ne hyvin eli ne nyt vaan kanssa ohjelmistoon!!! Liikkeestä seisomista ja nyt pysähtyy hyvin ja pysyy vaikka palkka ei tule ihan heti. Seisomassa pysymistä erikseen ja hyvin jumittaa etupalkkaan ja pysyy näin todella hyvin. Loppuun luoksetulon loppua puun kierron avulla ja sekin paranee kun treenaa!!!
Lenkin jälkeen kotona tehtiin viel tunnarit eli Rapa ja Rokka ihan normaalisti ja molemmat oikein hyvin. Uunon kanssa piilottelin omaa pari kertaa ja etsii sitä todella aktiivisesti nenä maassa niin kauan kun löytää.
Torstaina lenkkeiltiin jälleen elonkierrossa mutta nyt seurana Tiia&Onni ja koirat jälleen ihan hulluina kun pääsivät juokseen ja temmeltään keskenään!!! Kiitos Tiia&Onni seurasta!! Torstaina illalla ajeltiin Uunon kanssa Hämeenlinnaan kun mulla koulupäivä perjantaina ja Uuno pääsi mukaan cityilemään!!! Eipä paimenpoikaa haitannut yhtään missä ollaan vaan siel reippaana tallusteli ja ihmetteli et mis ne hänen kaverit oikein on!!! Tekee hyvää Uunolle kun pääsee yksin mun kanssa reissuun ja vähän uuteen ympäristöön!!!
Perjantain todellakin olin koulussa ja sieltä kovaa kyytiä kotiin, illalla oli vuorossa Pussikoirien kaudanpäättäjäiset keppana kellarissa Tammelassa. Hanna Hautamäki luennoi johtajuudesta ja koirien ikäkausista ja oli oikein hyvä luento. Olen saman luennon käynyt kuunteleen aikasemmin, mutta noita asioita on hyvä palautella aina välillä mieleen ja miettii juttui kun täällä kotona nyt todellakin asuu lauma noita koiria!!! Luennon jälkeen tietenkin syöpöteltiin hyvää ruokaa ja seurusteltiin mukavien seuralaisten kanssa, oikein mukava ilta!!!
Lauantaina aamusta taas lenkille et ehtii kaikki päivän askareet sitten päivän aikana tekemään. Päivällä käväistiin Mevetissä kuvaan Rokan lonkat uudelleen kun kuvattiin ne aika nuorena ja olivat silloin hieman löysät. Nyt löysyys hävinnyt ja katsotaan minkälaista postia kennelliitosta tulee kun ovat ehtineet kuvat katsomaan!!! Oli muuten todella upea eläinlääkäriasema ja siellä todellakin kaikki toimi ja oli tilaa!!!
Tänään sunnuntaina mulla oli oikein mukava päivä Loimaalla kennelkerhon mätsärissä tuomarina. Koirat oli upeita ja ne esitettiin hyvin, vaikeutta tuotti se niiden paremmuus järjestykseen laittaminen mutta siitäkin selvittiin kunnialla!!! Kiitokset Loimaalle kun kutsuitte mut "tuomaroimaan"!!! Obelix ja Sakke tulivat myös hengaileen Loimaalle ja eipä Obeliksia haitannut uus paikka tai suuri ihmis määrä, siellä se tassutteli ihan kuin kotonaan ja sai kaikilta rapsutuksia!!!! Obelix oli myös ekaa kertaa narussa mutta eipä sekään pientä miestä ihmetyttänyt vaan siinä Saken vierellä se nätisti tallusteli paikasta toiseen hallilla!!!!
Mitäs muuta me sitten ollaan puuhasteltu, no joka päivä ollaan sisällä vähän jotain tehty. Rapan kanssa ollaan paljon tehty noita rallytoko juttui ja ne sujuu hyvin eli niitä kisoja tarvisi vaan alkaa katseleen ja ilmoittaa sinne koira/koiria!!!! Rokan kanssa ollaan tehty paljon kisapalkkausta ja temppui ja ehkä vähän jotain muitakin juttui tokoon liittyen. Uuno on treenannut paljon kapulan pitoa ja se onkin nyt todella hyvän näköistä ja siinä ei minkäänlaista ongelmaa vaan pitää nätisti mun sivullakin kapulaa vaikka mä silittelen poskia ja kosken kapulaan, tehotreeni auttanut! Uuno on myös harjoitellut temppui ja siinä sivussa etsitty kisaplakkaus juttui!!! Joku päivä viikolla tehtiin Uunon kanssa myös muutama hyppy ulkona ja se on nyt ihan valmis liike eli pallo auttanut seisomassa pysymiseen tehokkaasti. Obelix on hassutellut Saken kanssa kaikenlaisii juttui ja onkin aika hauska tapaus ja hyvin tomera, määrätietoinen ja itsenäinen.... Obelix saattaa jäädä hyvin yksin ulos hengaileen vaikka kaikki muut tulee sisälle, kyllä se aina jotain pikku puuhaa itselleen ulkona keksii esim puiden karsimista, kantojen syömisä jne.... Veikeä otus!!! 

Niin ja meinasi ihan unohtua, Rapa on nyt virallisesti Suomen jäljestämisvalio!!! Kennelliitto siis vihdoin kirjannut sen Rapan tietoihin seitsemänneksitoista titteliksi!!! 

16.05.2011 - 21:40
Aamulla mentiin Uunon kanssa rokotuksille, Uuno painoi 12kg et siis painoa kertynyt ihan kivasti viimeisen kuukauden aikana (4kg). Rokotus meni oikein hyvin kun ukko ei huomannut edes koska neula meni nahan läpi kun keskittyi niin syömään nameja!!! Hurmasi Unski eläinlääkärin ja olisi kuulemma saanut jäädä sinne maskotiksi mutta kas kummaa ku en sitä jättänyt sinne!!!
Eläinlääkäristä mentiin suoraan kentälle tokoileen ja vähän myös aksaileen. Rasmus aloitti, tehtiin metallinoutoa joka ihan Rapamaisesti. Palautus vauhti saisi olla parempi mutta muuten oikein hyvin. Liikkeestä istuminen pari kertaa suorapalkalla ja se todella hieno. Kaukoja tehtiin ensin peruutuksen yhteydessä, sitten ihan liikkeenä, ekaa nousua palkaten ja lopuksi viel peruuttaen. Kaikki kauko versiot ihan super hyvin ja Rapa oli kyllä todella pätevä!!!
Rokka teki ihan perus metallinoudon kun en jaksanut hakea hyppyä esille, ne hyvin. Kaikki jäävät tehtiin läpi pari kertaa ja ne oikein hyvin ei yhtään epäröintiä. Salamakävelyn seuraaminen tehtiin ihan erikseen siis seurattiin vaan se kuvio ja siinä seuraaminen todella hyvää. Kaukot samalla kaavalla kun Rapan kanssa ja ne myös oikein hyvin. Paikallaan istuminen tehtiin nyt uudessa mielentilassa tai mä ainakin toivon et Rokalla oli uusi mielentila, meni todella hyvin ja Rokka todella tarkkaavainen.
Uuno leikki metallikapulan kanssa ja nyt kantaa sitä tyytyväisenä ja ei haitannut yhtään vaikka kapulaan tarttui hiekka kiinni kun se pyöri pitkin hiekka kenttää. Kiertämistä treenattiin muutaman viikon tauon jälkeen ja Uuno kiertää, siis pieni mietintä tauko tästä tehnyt todella hyvää!!!!
Lopuksi otin Rokan kanssa vielä keinua ja vähän jänskättää se keinun laskeutuminen mutta kun pallopään saa palkaksi niin kaikki hyvin, pitää vaan muistaa tarkasti ja huolellisesti ohjata keinulle!!! Aan alastulo kontakti treenattiin ja se hyvin aluksi mutta sitten vähän hetsasin Rokkaa ja sainkin siihen ihan uuden vaihteen niin sit vähän kontakti parilla kertaa kärsi mutta ehkä se ilme ja vauhti oli kuitenkin ne tärkeimmät jutut!!! Opetin siinä sivussa Rokan haukkumaan käskystä, tämä on tärkeä taito tätä voidaan viel tarvita. Olin kyllä tyytyväinen itseeni ja Rokkaa sillä sain sen ihan jollekki uudele tasolle ja sitä vauhtia tuli todellakin lisää vaikka kuinka kun vähän hetsailin!!!!
Samalla matkalla poikettiin lenkille elonkiertoon ja siellä Rokka myös istui hetken ennen juoksemaan pääsemistä ja siinäkin mielentila mun mielestä aikas hyvä tuohon liikkeeseen.
Illalla Uuno oli Saken kanssa pentukurssilla käymässä kun mä ite olin töissä, oli kuulemma mennyt hyvin ja Uuni oli käyttäytynyt oikein nätisti tai näin mulle ainakin kerrottiin!!!!
20.04.2011 - 22:32
Aamutuimaan kaikki koirat autoon ja eläinlääkäriin, Uuno meni rokotuksille. Pikku mies painoi 8.5kg ja on eläinlääkärin mukaan oikein mukavan kokoinen ikäisekseen!!! Uuno käyttäytyi oikein nätisti ja ei edes huomannut mitään kun rokotus laitettiin niskaan. Uuno sai muuten oman passin, joten nyt voi miettiä Uunollekkin ulkomaanreissuja!!!!
Suoraan tohtorista ajeltiin toisella puolelle kaupunkia ja mä kävin vähän hikoileen jumpassa josta matka jatkui Hunnarille ja vuorossa poikien&mun mäkikävelyt. Tarvottiin vanhan laskettelupaikan loivempi rinne pari kertaa ylös ja sitten jyrkkä rinne kerran, kyllä sai mun jalat ja poikien takaosat hyvän treenin. Samalla käytiin lenkillä siinä ympäristössä, Uuno sai harjoitella vähän koordinaatio taitojaan kun mentiin risukoissa, hyvinhän tuo hyppeli risujen yli!!!
Viideltä mentiin taas Forssaan ja nyt vuorossa kimppa tokot, ennen tokoja vähän Uunon kanssa käveltiin cityssä ettei vaan pääse tuo kauniisti käyttäytyminen unohtuun!!! Mun koirista Uuno pääsi aloittaan päivän treenit, ensin vaan leikittiin ja pidettiin todella kivaa yhdessä. Hyvin Uuno keskittyy muhun vaikka ympärille alkoi kerääntyyn koiria, vähän niitä katseli mut sit jatkoi leikkejä. Sivulletuloja tehtiin namin kanssa muutama toisto ja selkeästi herralla nyt vähän hajua et mitä se sivu tarkoittaa koska lähtee tarjoamaan itseään sivulle päin. Luoksetulo otettiin pari kertaa kun Johanna vähän auttoi ja piti kiinni Uunosta, tulee todella lujaa ja huutaa kun pidetään kiinni!!! Lopuksi viel vähän käveltiin muiden seassa ja harjoiteltiin sitä mun kanssa kulkemista ja hyvinhän tuo kulkee ei ollut lähdössä minnekkään vaan seuraili mua uskollisesti!!!!
Rokka tuli ottamaan paikalla istumisen 2x ennen varsinaisii treenei. Ekalla istumisella painui maahan kun mä tulin piilosta esiin ja tarjosi päänkin viel maahan, on tainnu Rokan mennä tää pää juttu vähän sekaisin. Korjasin sit vaan istuun ja kävin uudestaan piilossa et pääsin palkkaan istumisen. Toinen kerta sitten täydellinen ja ei ollut yhtään menossa maahan.
Rasmuksella tänään ohjelmassa palkattomuus, kaikki onnistuu teeman alla. Vähän virittelin ensin Rapaa ja jopas oli poika innokas. Rapa on selvästi ihan erilainen kun treenaan yksin tai sit porukassa, sen into ja halu tehdä töitä nousee kun ympärillä on muita koiria täytyy vähän näyttää muille kuinka hyvin osaa!!! No Rapa teki noudon metalilla, kaukot, tunnarin ja liikkeestä istumisen ja sitten siirtymän jälkeen palkka. Metalli oikein hieno, kaukoissa vähän ennakoi mutta se on vaan hyvä asia Rapan kohdalla, tunnari muuten ok mut eka haki kentän reunalta mulle pallon ja liikkeestä istuminen hienosti. Rapan kanssa tärkeintä tämän päivän treenissä oli iloisuus ja into ja siinä kyllä onnistuttiin ja kaikki liikkeettin meni hyvin, pientä hiomista nyt aina on!!!! Loppuun Rapa viel leikki pallon kanssa jonka haki mulle, siis en musita koska viimeksi Rapa olisi leikkinyt niin et on muita koiria paikalla!!!! Ihanaa Rapa!!!
Rokan ohjelmassa tietenkin palkkattomuus myös ja Rokan liikkeet oli metallinouto, kaukot, tunnari ja salamakävely niin ja sit se palkka vasta siirtymän jälkeen. Metallinouto hieno, kaukoissa kanssa vähän ennakoi maahanmenoja ja sitten nousi sivulle istuun ennen käskyä, tunnarin takana noin 5-10m oli merkki ja Rokka oli ihan täysiä menossa sinne kun kesken matkan huomasi kapulat maassa ja muisti mitä on tekemässä ja tunnari hieno!!!! Salamakävely upea kun autoin vähän seisomisessa mutta teemahan oli et onnistutaan, hienosti Rokka hakee liikkeen jälkeen mun sivulle ja näin siirtymät meni hienosti ja siitä sitten palkka!!!
Rapa ja Rokka molemmat olivat kyllä tänään hyviä ja palkkattomuus onnistui hyvin, juuri niinku olin suunnitellut!!! Kyl on niin kiva treenata kun on kunnon suunnitelma mis lukee mitä treenataan ja miten!!! Toko on niin kivaa!!!!
14.12.2010 - 20:48
Kasper alkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oksentaan suhteellisen rajusti, joka sitten kyllä rauhoittui sunnuntaina aamulla/päivällä. Mä olin itse sunnuntain siellä messarissa joten en ehtinyt paljoa Kapea ihmetteleen ja tutkiin. Sunnuntai-maanantai yönä Kape kovasti huohotteli ja oli kipeän oloinen, no eilen aamulla sitten soittamaan heti eläinlääkäriin kun Kasperille ei maistunut ruoka eikä halunnut edes nameja eli oli todella kipeä.
Päästiin iltapäivällä Vihtiin Skutin eläinlääkäri asemalle Kapen kanssa tutkittavaksi ja siellä sitten oltiin kolmisen tuntia ja tutkittiin Kasperia. Koira tuli kyllä tutkittua perusteellisesti ja otettiin monenmonta röntgenkuvaa ensin ilman varjoainetta ja sitten varjoaineen kanssa. Epäilyksenä oli että Kapen vatsassa olisi joku vierasesine tai luun pala jossain kiinni, no vierasesinettä eikä luun palaa onneksi löydetty mistään. Suolistossa oli paljon kaasua, vatsalaukun alaosa ja ohutsuolen alku olivat kovasti turvonneet ja niistä eläinlääkäri oli huolissaan mutta tilanne ei ollut niin hälyyttävän näköinen että olisi alkanut heti Kasperia leikkaamaan. Maksa oli myös suurentunut ja maksa-arvot koholla (ne oli jo sillon keväällä koholla mutta en ole käynyt niistä missään kontrollissa niin en tiedä vaikka olisi ollut kaiken aikaa koholla). Päätettiin nyt vaan seurata tilannetta antibiotin voimin ja alkaa syöttään Kasperille pikku hiljaa helposti sulavaa ruokaa maksa dieetin puitteissa ja katsotaan mihin tilanne etenee....
Illalla kotona Kasper oli jo pirteä ja söi ruokansa todella reippaasti ja hyvällä ruokahalulla, eikä oksentanut/ripuloinut ruokaansa uloskaan. Yö meni myös hyvin ja tänään aamulla Kasper sai taas pienen annoksen ruokaa ja kaikki edelleen sisällä. Iltapäivällä mitattiin lämpö ja sekin normaali (eläinlääkärillä lämpö päälle 40 astetta), soitin myös tohtorille ja jatketaan seuraamis linjalla ja huomenna soittelen uudelleen tohtorilla Kasperin kuulumisia.
Nyt ei voi kun toivoa ja odottaa että että saadaan Kasper kuntoon, tää on vaan niin kamalaa tää odottaminen ja seuraaminen. Onneksi nyt ainakin kaikki näyttää todella hyvältä ja Kasper on paljon iloisempi ja pirteämpi kuin sunnuntai iltana tai eilen. Tänään olen soitellu moneen paikkaan ja kyselle maksadieetistä ja siitä miten toteutan sen raakaravinnon kanssa koska en halua vaihtaa Kapen ruokaa nappuloihin kun on koko ikänsä syönyt raakaa, olen saanut kivasti ohjeita ja nyt tiedän ainakin miten pääsen alkuun.
Nää pari päivää onkin menny miettiessä syntejä ja syvejä mitä jos....ja niin edelleen.... kamalaa.... No olen sentään saanut aikaiseksi käytyä pikku poikien kanssa lenkillä. Eilen lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa Elonkierrossa, Kiitos Kati seurasta!! Tänään kävin itsekseni sitten metsässä ja pelloilla taapertaan koirien kanssa ja oli kamerakin mukana, tässä muutamia kuvia tältä paivältä:

Pojat vauhdissa


Rasmus poseeraa


Rokka vauhdissa


Loppuun vielä muutama kuva upeasta luonnosta:

Kyllä on ilo lenkkeillä tälläisillä metsäteillä!!!

Ja tälläisiä polkuja pitkin!!!

Kaikki on kauniin valkoista!!!


Hauska pinta hangessa!!!
07.09.2010 - 21:31
Päivällä käytiin Rokan kanssa lonkka- ja kyynerkuvissa sekä tutkituttamassa polvet, ukko näyttäisi olevan ihan loisto kunnossa. Nyt vaan odotellaan kennelliiton virallisia tuloksia. Ompa Rokka ollutkin tänään rauhallinen kun on hieman pökkyrässä....siis aivan ihmeellistä meillä et on näin rauhallista kun yleensä Rokka touhuilee tuossa kaikein aikaa jotain omaansa, nyt se vaan torkkuu jaloissa tai sohvalla. No kiva välillä näinkin!!!
Illalla lähdin Kasperin ja Rasmuksen kanssa vielä elonkiertoon lenkille ja samalla vähän tokoileen Rapan kanssa. Tokoilut aloitettiin ruudulla jossa oli kippo, tehtiin kolme kertaa ja kaikki todella hienosti. Suora luoksetulo tehtiin kerran jättipalkalla ja siinä oli vauhtia. Seuraamisen juoksu osuutta vähän treenailtiin ja nyt meni paljon paremmin kun kisoissa, sillä siellä hieman jätätti mutta nyt pysy hienosti ihan vieressä. Pitkästä aikaa tehtiin ohjattua, ensin palkkasin kolme kertaa pelkän merkin ja sitten vasta pääsi kapuloille. Ekalla kerralla lähti katsomaan onko ruokakippo vielä paikoillaan sillä lähetin oikealle ja juuri tuolla oikealla puolella meillä oli ollut ruutu vähän ennen. Otettiin sitten ihan alusta ja nyt löytyi kapula hienosti tehtiin vielä toinen perään ja sekin oikein hyvin. Päätin sitten uhkarohkeasti kokeilla vasenta puolta heti perään mutta se ei toiminu eli tästä opimme et molempia puolia ei treenta samoissa treeneissä ja sitten sen et täytyy taas vahvistaa kovasti suuntia et saa ne varmemmiksi. Loppuun tehtiin palkattomuustreeni, ensin metallinouto joka hieno, perään liikeestä istuminen joka kanssa hieno ja sitten kaukot joissa jähmettyi jälleen.... Mä en tajua mitä teen noiden kaukojen kanssa kun tekee ne todella hienosti kun leikitään niiden kanssa tai sitten kun otan ne pelkästään, mutta kisoissa tai palkattomuustreeneissä jähmettyy herkästi, ehdotuksii otetaan vastaan. Otin sit kaukot ihan uudestaan ja nyt toimi hyvin jopa peruutteli seisomaan nousuissa. voihan kaukot, täytyy alkaa pohtiin niihin jotain juttua millä saa ne toimimaan!!
04.05.2010 - 22:07
Tänään aamulla lähdettiin jälleen Vihtiin eläintohtoriin kun mun mielestä Kapen juominen oli jälleen lisääntynyt samoin sitten tietenkin kuseminen. No Kasper tutkittiin kyllä läpikotaisin, otettiin myös kasa verikokeita sekä kuunneltiin vähän joka paikkaa. Verikokeissa maksa arvot olivat hieman koholla ja eturauhanen edelleen suurentunut, mutta se siitä kyllä ajan kanssa pienenee kun ei leikkauksesta ole vielä kulunut kun runsas pari viikkoa, mitään muuta ei löytynyt. No nyt syötetään vähän kevyempää ruokaa kuukauden päivät ja sitten mennään uudestaan verikokeisiin, voi olla myös että lääkekuurit ja kipulääkkeet ovat rasittaneet maksaa ja arvot senkin takia koholla mutta sitä ei nyt vielä tiedetä. Lääkäri kovasti epäili että juominen johtuu eturauhasesta vielä, kun on varmasti kipeä edelleenkin, no tuokin selviää sitten aikanaan. Nyt ei voida kun toivoa että arvot laskee ja oireet helpottaa!!! Ainaskin Kape on ihan super iloinen ja pirteä ettei tunnu ainakaan kipeältä, toivotaan että kaikki menee hyvin!
Iltaselle Rokan kanssa palloilin sisällä ja tehtiin samalla kaukoja, ne oli aivan super hienoja. Asennon vaihdot teräviä, eikä yhtään pyrkinyt eteenpäin vaan ennemminkin peruutteli!!!! Tehtiin ihan kaikkia vaihtoja ja kaikki sujui mun mielestä yhtä hyvin, mä olin nyt jo noin metrin päässä koirasta eikä välimatkakaan tuottanut minkään moisia ongelmia.
Roksun kaukoista innostuin ja lähdettiin vielä vähän uloskin touhuileen ja sitten olikin vuoro Rasmuksella. Aloitettiin seuraamisella ja kokeilin innostuisko Rapa noista Rokan "pallopää" leluista, kyllähän se niiden perässä juoksi ja pomppi mutta en ole ihan varma palkkaantuko kunnolla eli tehtiin sitten naminkin kanss seuraamista, joka oikein mallikasta. Ruutu otettiin kolme kertaa alustalla+kipolla, ekalla kerralla meni keirtään Rokan joka oli puussa kiinni, mutta kun vaan lähetin uudelleen niin löytyi sitten se ruutukin. Kaksi muuta kertaa oikein vauhdikkaat ja hyvät, eikä yhtään yrittänyt tuoda sitä alustaa mulle!!!! Pari suoraa luoksetuloa tehtiin, vähän himmaili lopussa jos mä en lähtenyt karkuun mutta kun peruutin niin tuli todella iloisesti ja vauhdilla. Liikkeestä istumista otettiin ihan lennosta ja molemmilla kerroilla istui oitis eikä tarvinut yhtään mun vartalo apua. Loppuun vielä paljon temppuja ja muuten vaan hassuilua!!!!
Rokkakin pääsi ulkonakin treenaileen ja olikin niin onnellinen ettei meinannu tassut pysyä ollenkaan maassa. Aloitettiin sivuilletuloilla ja seuraamisella. Nyt vähän irtosi liikaa musta seuraamisessa eli kiinnitettiin siihen erityisesti huomiota, muuten seuraaminen eri temmoissa ja perusasennot oikein kivoja. Suoria luoksetuloja muutama ja niissä oli ainakin sitä vauhtia, hyvin istuu ja odottaa lupaa tulla ja kun saa luvan niin lähtee kun amuus tulemaan mua kohti!!!! Ruutua otettiin neljä kertaa, ekalla kerralla vietiin yhdessä lelu ja muilla kerroilla mä vein sillä aikaa kun R juoksenteli pallopäänsä kanssa. Todella hienosti etsi ruudun joka kerta katsellaan ja meni sinne todella suora viivaisesti ja lujaa eikä yhtään empinyt tai pyörähdelly matkalla. Ruudussa ollaan nyt edistytty huimasti kun ennen saatiin viedä pari leluakin eka yhdessä ja silti sinne meneminen välillä todella vaikeaa kun ei nähny mun vievän sinne mittään. Tunnarikapulan kanssa tehtiin muutama kutsunouto, selkeästi jäi vähän joka kerta eka katseleen kapulalle jos pallo lentäis jo tästä, mutta kun vaan odotin hiljaa niin nosti kapulan ja toi mua kohti josta sitten palkka, joka kerta vaadin et toi vähän aina lähemmäs. En tiedä onko toi pallo jopa vähän liian hyvä palkka tohon noutoon kun jää niin odottaan sitä, mut toisaalta sen kanssa saan varmasti tulevaisuudessa niin upeat ja vauhdikkaat noudot et kyllä jatketaan vaan treenejä pallojen kanssa. Paikallamakuun herra sai suorittaa yksin ja siinä oli todella tarkkaavainen ja tuijotti kaiken aikaa mua eli siis super hienosti!!!! Palloiltiin kahden pallon kanssa ja palauttaa palloja mulle paremmin kun ennen kun odottaa et heitän uuden kun on tuonut vanhan mun jalkojen juureen, tää on Rokasta ihan super hauskaa kun saa josta edestakaisin!!!
Lopuksi molemmat pojat saivat tehdä viel kaukoja yhdessä ja olivat kyllä niissä aikas pätevii, Rokka vähän hämillään kun Rapa siinä vieressä touhusi mutta sieti kuitenkin häiriön aikas hyvin!!! Tälläisii pitäis muistaa tehdä useammin tekee molemmille niin hyvää!!!
16.04.2010 - 22:20
Tänään oli sitten Kapen eläinlääkäri aika Vihtiin Skutnabille ja oli kyllä hyvä reissu, sillä löydettiin syy noihin oireisiin joista herra on kärsinyt. Pissanäyte otettiin taas aluksi ja siinä oli taas jo bakteerit koholla vaikka kuuri loppui vasta 6päivää sitten, no sitten kuvattiin maha ja sieltähän se syy selvisi heti. Eturauhanen oli runsaasti suurentunut, no eipä siinä paljoa mietitty vaan Kape rauhoitettiin ja vietiin suoraan leikkuriin munien poistoon. Käytin myös Kapen vaa'alla ja ukko oli kolmessa viikossa laihtunut 3.5kg, et oli kyllä pipi.
Mä ehdin käydä sillä välin kahvilla Karkkilan ABC:llä kun odottelin et Kape heräisi ja kun palailin tohtorin luo niin sieltähän se poitsu jo horjui mun tykö!!! Operaatio oli mennyt hyvin, ihanaa kun kaikki hoitui niin äkkiä ettei tarvinnut turhaan asiaa miettiä ja pohtia. Kyllä oli turvallinen olo kun tiesi Kapen olevan todella taitavien ja ammattitaitoisten ihmisten käsissä!!!
Vihdistä ajeltiin suoraa Vaulammille johon Kape jäi toipumaan siksi aikaa kun käytiin Saken ja Leevin kanssa sirkuksessa. Kape on jo piristynyt hurjasti ja käveleekin jo suoraan eikä horju joka suuntaan niin kuin olisi kännissä!!! Pari kuvaa potilaasta ja erikoishoitaja Leevistä:

Meidän pikku tötteröpää!!!!

Kasper ja erikoishoitaja sekä tietenkin leppis!!!!

Ja kunnon halaus niin eiköhän Kape ala toipua pika vauhtia!!!
Kooikereiden ja Viljon kanssa käytiin vähän käveleen metsässä ja kyllä oli Viljolla ja Rokalla kivaa juosta yhdessä pitkin metsää ja peltoja. Käveltiin myös kesäisen uimapaikkamme reunaa niin eiköhän Rapa sitten aloittanut uimakauden, ei tainnu vesi kauheen kylmää olla kun siellä ihan mielellään pulikoi ja nautti elämästä. Rokka myös tutustui veteen mutta ei ihan vielä uskaltanut lähteä uimaan, taisi vesi olla kuitenkin sen verran vilpoista pienelle miehelle!

Uimamaisteri Rasmus!!!!

Rokka tutustumassa veden ihmeelliseen maailmaan!

Sitten juostaa ja kovaa....


Viljo ja Rokka ovat kyllä ihan mahdottomia juokseen nykyään yhdessä, Rokka taitaa ihan tahallaan juoksuttaa Viljoa välillä. No hyvää tekee kummallekkin!!!

Yli pääsee kyllä ja vauhdilla!

Sieltä se kevät ja kesä vaan tulevat pikku hiljaa!!!
08.04.2010 - 21:49
Tänään suunnattiin metsään lenkille heti mun töiden jälkeen, oli todella keväinen päivä kun aurinko paistoi ja lämmitti makavasti. Löydettiin veilä metsästä luntakin joten pojat pysyivät mukavan puhtaina!!!! No mä olin vähän harmistunut kun huomasin kuinka paljon sitä lunta on siellä metsässä vielä......et ei pääse ihan vielä pariin päivään kyllä jälkee vetään, sormia jo syyhyttää kovasti päästä mejä mettään poikien kanssa!!! Eilen katseltiin mejä kokeitakin ja molemmille pojille löytyi varmaan 4-5 koetta johon paperit laitetaan menemään ja toivotaan että päästään katsoon kuinka pojat haistelee!!!!
Lenkillä aloin vihdoin ja viimein opettaan uutta ehdotonta seis käskyäkin pojille, tää asia on hautunu jo monta kuukautta mielessä ja nyt sain sen sitten aloitettua. Ihan nolottaa ja harmittaa kun en ole saanu asialle tehtyä mitään aikasemmin. Siis sellaista käskyä jota tullaan käyttään just sillonkun koirien pitää oitis pysähtyy vaikka edessä menisi mikä otus. Tätä tässä nyt sitten harjoitellaan ja toivottavsti se saadaan toimimaan 100%!!!!
Illalla käytiin maalla ja koohottimet pääsi vielä tokoileen, teemana nouto ja hyppy. Rokka aloitti hypyllä, tehtiin ihan kisamainen hyppy seis käskyyn asti sen jälkeen en lähteny käveleen sivulle vaan heitin lelun palkaksi. Hienosti kyllä hyppää ja käskystä kääntyy oitis seisomaan nokka mua kohti. Kokeilin myös kerran kävellä viereen ja aika hyvin onnistuikin, vähän jouduin auttaan kädellä et malttaa seistä paikallaan. Nouto tehtiin kanssa ekaksi ihan koemaisesti ja se loistava, tuo jopa kapulan ihan mun sivulle asti ja istuu siihen nätisti kapula suussa!! Muutama nouto tehtiin niin että kun otti kapulan suuhun niin mä lähdin karkuun ja sai lennosta palkaksi lelun!!! Vauhtia ja ilmettä ainakin on noissa noudoissa ihan tarpeeksi!
Rasmus aloitti hyppynoudolla ja ne todella hienot. Mun täytyy vaan muistaa etten heitä kapulaa liian kauaksi esteestä sille silloin palautus vauhti ei paras mahdollinen, en kyllä tiedä miksi? Metallinouto tehtiin parikertaa ihan tasamaalla ja ne oikein iloiset ja reippaat. Loppuun vielä hyppynouto metallilla ja se todella reipa ja iloinen, jopa reippaampi kun puukapulalla!!! Metallikapulaa kanneltiin ihan muuten vaan hetki ja kantaa todella reippaasti häntä heiluen kun kehun siitä kovasti!!!
Ihanan iloiset ja reippaat minitreenit ulkona ja molemmat pojat oli todella intona kun pääsivät touhuamaan. Hyppy taitaa olla molemmille pojilla aika mieleinen samoinkun tuo noutokin ja hyvä niin!
Tänään saatiin myös Kasperin munuaiskokeiden tulokset ja niissä muutama arvo vähän koholla, mutta ei mitään selkeää vastausta löytynyt sieltä tuolle juomiselle/kusemiselle. No ensi viikon perjantaina matkataan Vihtiin eläinlääkäriin ja katsotaan sitten mitä siellä sanotaan, ei auta taas kun odotella siihen asti. Onneksi Kasper nyt hyvässä kunnossa ja pirteä, vaikka ei nyt mitään erityisiä oireita niin haluan varmistaa mistä nuo oireet silloin viime viikolla johtuivat!
31.03.2010 - 18:11
Eilen treenailtiin Kiipulla ulkosalla Rasmuksen ja Rokan kanssa. Rasmus aloitti luoksetulolla, ensi ihan liikkeenä ja sitten pilkottiin osiin ja ideana että lähtee stopin jälkeen mahdollisimman terävästi liikkeelle. Liikke kokonaisuutena oikein mallikas ja hyvin lähti stoppienkin jälkeen liikkeelle, tehostin liikkeelle lähtöä vielä juoksemalla karkuun heti käskyn jälkeen! Liikkeestä istuminen otettiin muutama kerta ja kaikki oikein hyviä. Ruutua tehtiin alustan+kipon kanssa, juoksi reippaasti ruutuun ja sieltä vielä reippaammin kipolle syömään. Yksi tyhjäkin ruutu otettiin ja siinä stoppi oikein terävä!! Ruudun loppuosaa tutkittiin ihan erillisenä ja siinä sain Rapan vauhdin kivasti kasvamaan kun lähdin muutaman kerran juokseen karkuun ja sai palkan kun saavutti mut. Loppuun tehtiin pieni palkattomuus treeni eli vietiin ruutuun yhdessä kippo+palkka, sitten kaukot, liikkeestä istuminen ja siitä suoraan vapautus ruutuun kipolla. Kaukot TODELLA hienot ja hyvät, liikkeestä istuminen no jaa ihan ok, mutta jotenkin Rapa siinä vähän paineistuutai jotain.... No ruutuun paineli ihan täysiä ja hyvällä ilmeellä!!!
Rokka aloitti luoksetuloilla ja tulee kyllä vauhdilla, eikä yhtään haitannu vaikka matkalla oli törppöjäkin muutama! Kerran palkkasin myös odottamisen että tulee sitäkin joskus harjoiteltua. Sivulletuloja tehtiin useita ja niissä nyt jostain syystä ei joka kerta istunut vaan jäi seisoon mun vierelle ja tuijottaan mua... No pienellä avulla sain istumaan ja sitten alkoi taas sujuun, myös käännöksiä tehtiin joka suuntaan ja ne oikein kivoja. Ekaa kertaa kokeiltiin ulkona paikallaoloa ja se sujui todella hyvin, keskittyi tuijottaan mua ja oli todella tarkkaavainen!!! Lopuksi tehtiin ruutua ja tulipa todettua että tuo ketunhännän käyttö treeneissä täytyy nyt miettiä vakavasti ja hartaasti eli vietiin ekaksi yhdessä häntä ruutuun ja paineli sinne tietysti ihan täysiä. Sillä välin kun Rokka palautti hännän mulle niin Sakke lisäsi ruutuun fuban, no mä lähetin Rokan ruutuun mutta tämähän alkoi vaan etsiin häntää nenällään pitkin lumihankia.... Meni sitten vauhdilla ruutuun kun Sakke kävi vähän liikuttaan lelua mutta oli silti vähän sen oloinen että missä ihmeessä se häntä on.... Täytyy nyt varmaan jonkin aikaa treenailla ruutua noiden fubbien kanssa ettei sotke tuota etsimistä ja ruutua keskenään. Lopuksi tehtiin pari ruutua niin että vietiin lelu yhdessä sinne ja toimi kyllä todella hienosti. Eipä tullu missään vaiheessa mieleen että tässä voi käydä näinkin että pikku ukko sekoittaa ruudun ja etsimisen, no nyt ollaan taas paljon viisaampia...
************************************************************'
Tänään sitten tulikin aamulla lähtö eläinlääkäriin, Kasper on joulusta asti lisännyt reippaasti juomistaan ja tietenkin sitten myös kusee paljon. Olen vaan kuvitellut että meillä on kuuma sisällä tai sitten on janoinen tai jotain muuta vastaavaa, no äiti kuitenkin puhui alku viikosta kanssa tuosta Kapen juomisesta kun Kape oli siellä hoidossa. Ajattelin sitten et mennään pääsiäisen jälkeen lääkäriin kun ei nyt näytä mitään hengenhätää olevan.
No viime yönä Kasper sitten kusi sisälle ei siis mitään merkannu vaan KUSI, vaikka oltiin muutama tunti aikasemmin käyty ulkona lenkillä. Yön siinä sitten mietin ja pohdin et nyt sillä on varmasti diabetes tai munuaissairaus ja päätin että aamulla lähdetään lääkäriin sillä en jaksa koko pääsiäistä miettiä miten tässä nyt käy.... Aamulla sain heti ajan Jallille ja tietenkin aloitettiin kusinäytteen otolla ja suureksi helpotukseksi siinä sokerit olivat kunnossa. Bakteereja siinä oli runsaasti ja hieman verta, joten aloitettiin sitten kuuri että saadaan tulehdun pois. Eturauhasta kokeiltiin tutkia mutta sinne ei tohtori ylettynyt että se jäi arvoitukseksi ainakin toistaiseksi. Munuaiskoe otettiin myös, mutta sen tulos tulee vasta ensi viikolla tuon pääsiäisen takia. Tohtori antoi meille myös lääkkeet lievään sydämmen vajaa toimintaan kun oireet viittaavat siihen ja kuitenkin on kyseessä iso koira niin ei tee pahaa vaikka sitä sydämmen kuormaa vähän helpottaa. Nyt ei voi kun odottaa ens viikkoon tuloksia ja sitten jos niissä ei ole mitään niin odottaminen jatkuu niin kauan että saadaan nuo lääkkeet syötettyä ja katsotaan sitten palaako oireet takaisin vai onko Kape terve kuin pukki.
Jotenkin on ollut surkea päivä vaikka ei nyt mitään pahaa löytynyt, mutta epätietoisuuskin on kanssa ikävää kun ei tiedä ihan varmasti mikä pikku Kapea vaivaa.... No toivottavasti se tässä selviää ja kaikki kääntyy taas hyväksi!!!
05.01.2010 - 21:31
Aamusta heti suunnattiin eläinlääkäri Jallin luo ja Rapa sai rokotukset, kun ne olisi mennyt parin päivän päästä vanhaksi, onneksi huomasin!!! Punnitsin miehen samalla ja painoi 15.5kg eli aika kivasti. Lääkäristä mentiin suoraan feeniksin parkkipaikalle ja vähän treenattiin.
Rasmus aloitti ohjatulla ja vasemmalla puolella, olin vieny kaikki kapulat valmiiksi ennenkuin otin Rapan autosta. Ekalla kerralla ei ihan hahmottanu kapuloita mutta sitten toisella kerralla todella hieno ohjattu ja kaikki kapulat oli paikoillaan eikä yhtään himoinnu muualle kun vasemapaan reunaan. Palautus reippaasti laukaten, siis mahtavaa!!! Merkillä mun pitää muistaa vähän odottaa että ehtii suoristaan itsensä, sillä jos sanon liian aikaisin seis käskyn niin jää helposti vinoon ja näin kapuloille lähteminen voi vaikeutua. Merkkiä tehtiin myös muutama kerta pelkästään et saadaan siihen varmuuttaa. Ruudussa tehtiin keskikohta harjoitusta siis sitä missä Rapan pitäisi itse lähteä tarjoamaan oikeaa paikkaa ja oikeasta paikasta lentää palkka. Kävin ekalla kerralla näyttää keskikohdan ja menikin sinne oikein hyvin. Parilla seuraavalla kerralle sitten tarjoili peruuttamista ja vaikka mitä, no kävin taas näyttään niin sitten keskikohta löytyi hienosti. Näitä harjoituksia täytyy tehdä useammin kun kerran puolessa vuodessa sillä Rapan itsenäinen liikkuminen keskikohdan löytämiseksi oli melkeimpä kokonaan kadonnu. Lyhyt paikallaan istuminen auton takana sillä aikaa kun vein kupin ruudun taakse ja istui todella hienosti. Ruutu kupilla myös oikein vauhdikas ja hyvä. Lopuksi vielä temppuja ja siten koiran vaihto.
Rokka aloitti myös tuolla ruutu jutulla, en kyllä tiedä teinkö oikein kun otin sillä sitä mutta toimi oikein kivasti. Jätin siis Rokan istumaan noin 15m päähän ruudusta ja kävin näyttää keskikohdan, palasin koiran viereen ja lähetin ruutuun. Kun juoksi ruudun keskelle pysäytin ja oitis lensi narupallo. Stopit oikein hienoja vaikka ei olla niitä edes ikinä treenattu ja hyvin juoksi muutenkin keskelle ruutua. Intoa oli vaikka kuinka, juoksi sillä kaikki kolme kertaa aivan täysiä sinne, vähän ihmetteli kun siellä ei ollu palkkaa mutta oli ihan tyytyväinen kun pallo sit lensi sinne. Kävin joka kerta näyttää keskikohdan ja tuo pieni mies istui ja odotti todella hienosti. Eipä olla tuota odottamistakaan noin pitkällä matkalla treenattu mutta toimi aika kivasti ja älysin myös palkata siitä joka kerta!!! Luoksetulo tehtiin kerran ja nytkin istui ja odotti todella hienosti, käskystä sitten täysiä leluun, vähän lähdin pakoon heti käsksytä niin sain todella hyvän liikkeelle lähdön. Lopuksi ennen leikkihetkeä otettiin vielä ruutu kerran mutta nyt niin että vietiin sinne pallo ja sit tuo vauhtimato sai sen sieltä hakea!!! Tajusin tänään että Rokka osaa vaikka mitä vaikka en ole kaikkea erikseen sille opettanut, aika viisas "pentu" mulla!!!!
Treenien jälkeen käytiin vielä pieni kävely metsässä umpihangessa ja sitten mä sainkin taas rientää töihin. Harmitti ihan hirveästi kun ei sattunut kamera mukaan lenkille, sillä oli varmasti tämän talven kaunein aamuaurinko... Olisi saanut ihania maisemakuvia.... No toivottavasti tälläisiä aamuja vielä tulaa ja paljon lisää!!!
|
RASMUS
FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS

ROKKA
FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF

UUNO
UUNO DG

OBELIX
BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:
TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper
KASPER
19.4.2004-27.12.2010
  
....Vain yksi voi olla ensimmäinen....
|